Helsingin normaalilyseo on Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan kuuluva opettajaksi opiskelevien harjoittelukoulu, jossa toimivat peruskoulun yläluokat ja lukio. Koulussa on noin 550 oppilasta ja opiskelijaa. Opetus- ja muuta henkilöstöä on noin 60. Vuosittain koulussa suorittaa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan harjoittelun noin 160 aineenopettajaksi opiskelevaa.

Helsingin normaalilyseo hakee

KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAA

toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 10.8.2017 alkaen.

Koulunkäyntiavustajan työtehtäviin kuuluvat peruskoulun yläluokkien oppilaiden henkilö- ja luokkakohtainen avustaminen sekä muut erikseen osoitettavat tehtävät.

Hakijalta edellytetään koulunkäyntiavustajan ammattitutkintoa tai vastaavaa koulutusta sekä erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Työsuhteeseen otettavan on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä ote rikosrekisteristä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504 3 §).

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasoon 3. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Bruttopalkka on n. 1 900–2 100 e/kk riippuen em. palkanosista. Vuosittain heinäkuu on palkaton, koska työantajalla ei silloin ole osoittaa töitä koulunkäyntiavustajille. Tehtävään palkataan neljän kuukauden koeajalla.

Hae tehtävää Helsingin yliopiston sähköisessä rekrytointijärjestelmässä Hae paikkaa -linkin kautta. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat hakevat tehtävää SAP HR -portaalissa. Liitä hakemukseesi ansioluettelosi sekä muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa valintaan. Hakuaika päättyy 30.5.2017.

Lisätietoja tehtävästä antaa peruskoulun yläluokkien rehtori Juha-Pekka Husso puh. 0503243163, juha-pekka.husso(at)helsinki.fi. Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa HR-koordinaattori Anni Rimminen puh. 0503185322, anni.rimminen(at)helsinki.fi. Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki: rekrytointipalvelu(at)helsinki.fi.

Hae viimeistään 30.05.2017

Haku päättyy

tiistai, toukokuu 30, 2017