Historia 1990

YHTEENVETO

 

 

Senioriyhdistyksen historia 1990

Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlien yliairuena toimi dosentti Päivi Setälä, jonka kanssa Timo ja Sinikka Sahi olivat alkuvuodesta lähtien käyneet keskustelua yliopiston entisten opiskelijoiden yhdistyksen perustamisesta amerikkalaisen mallin mukaan (tai oikeastaan siitä puutteesta, ettei Helsingin yliopistolla ollut ko. yhdistystä ja sen tuomaa tukea yliopistolle). Päivi Setälän ajatus oli, että yhdistyksen perustaminen voitaisiin käynnistää 350-vuotisjuhliin liittyvän seniorijuhlan yhteydessä. Sovittiin etukäteen, että juhlassa käytetään asiasta kolme puheenvuoroa: professori Erkki Salonen, kansleri Ernst Palmén ja dosentti Timo Sahi. Seniorijuhlaa vietettiin Vanhalla Ylioppilastalolla 13.9.1990. Professori Erkki Salonen ehdotti ”esiin tulleiden toiveiden pohjalta, että me Helsingin yliopiston entiset kasvatit päättäisimme liittyä yhdeksi järjestäytyneeksi sisarusjoukoksi, joka yliopiston johdon tukena tahtoo osaltaan olla valtaamassa ja turvaamassa Helsingin yliopistolle paikkaa maailman 50 parhaan yliopiston joukossa” . Kansleri Ernst Palmen kannatti ajatusta. Ylilääkäri Timo Sahi lupasi Tavastia ry:n puolesta kutsua neuvottelukokouksen koolle ja viedä asiaa eteenpäin. Tavastia ry kutsui neuvottelukokouksen koolle Hämäläis-Osakuntaan 15.10.1990. Läsnä oli 14 henkeä, jotka edustivat yhdeksää eri osakuntien senioriyhdistystä. Kokouksessa luotiin suuntaviivat perustettavalle yhdistykselle. Jatkovalmistelua varten valittiin työryhmä puheenjohtajana toimi Timo Sahi ja jäseninä olivat Arto Alaspää, Marsa Bäck, Antti Kotiranta ja Erkki Salonen. Työryhmän tehtävänä oli laatia esitys yhdistyksen säännöistä, hallinnosta ja organisaatiosta sekä kutsua perustava kokous koolle. Työryhmä kävi esittelemässä asian yliopiston rehtori Päiviö Tommilalle 12.11.1990.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 4.12.1990 yliopiston pienessä juhlasalissa. Läsnä oli 171 henkeä. Puheenjohtajana toimi Timo Sahi ja sihteerinä Marsa Bäck. Helsingin Yliopiston Seniorit – Helsingfors Universitets Seniorer perustettiin yksimielisellä päätöksellä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin valtiopäiväneuvos Elsi Hetemäki-Olander, varapuheenjohtajiksi kirjallinen johtaja Jorma Kaimio ja kansanedustaja Ilkka-Christian Björklund. Yhdistyksen hallitukseen valittiin 12 henkeä. Hallitus valitsi myöhemmin puheenjohtajaksi Timo Sahin ja varapuheenjohtajaksi Martti Häikiön. Kokouksen jälkeen yliopiston rehtori Päiviö Tommila saapui esittämään tervehdyksensä perustetulle yhdistykselle.

Se­nio­riyh­dis­tyk­sen hal­li­tus

Alumniyhdistyksen strategian jalkauttamisesta vastaa hallitus. Hallitukseen kuuluu vuosikokouksen kulloinkin kahdeksi kalenterivuodeksi valitsemat, eri alojen edustajat. Hallitus valitsee keskuudestaan viestintä-, ohjelma-, jäsenhankinta- ja taloustyöryhmät sekä asettaa tarvittaessa toimikuntia.

Dosentti Timo Sahi (puheenjohtaja)
Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Satu Sasi
Varatoimitusjohtaja Kalle Justander
Filosofian maisteri Raija Similä
Filosofian kandidaatti, logonomi Marsa Bäck
Dosentti Martti Häikiö
HML Elina Kotiranta
Filosofian maisteri Katriina Bärlund
Filosofian tohtori Laura Kolbe
Hallintoneuvos N. Seppo Koskinen
Valtiotieteen maisteri Stig-Björn Nyberg
Valtiotieteen tohtori Jaakko J. Ranta-Knuutila

Hel­sin­gin yli­opis­ton se­nio­rit ry:n pu­heen­joh­ta­jis­to

Valtiopäiväneuvos Elsi Hetemäki-Olander (puheenjohtaja)
Filosofian tohtori Jorma Kaimio (1. varapuheenjohtaja)
Valtiotieteen lisensiaatti Ilkka-Christian Björklund (2. varapuheenjohtaja)