Työryhmä 13

Valtakunnallinen Aleksanteri-foorumi 2019

Berliinistä Biskekiin, Jerevanista Vladivostokiin: Mitä politiikan tutkimuksen pitäisi tarjota?

 

Työryhmän vastuuhenkilöt:

Heino Nyyssönen, Turun yliopisto
Kimmo Elo, Turun yliopisto

Työryhmän kuvaus:

Itäinen Eurooppa ja/tai Euraasia on suunnaton kokonaisuus jo maantieteellisesti. Työryhmämme kysyy, mitä erityisesti politiikan tutkimuksella on annettavanaan tämän alueen maiden ja kulttuurien ymmärtämiseksi ja mitä sen tulisi tarjota. Neuvostoliiton aikana erityisesti Keski-Aasia jäi pimentoon – tai sarkastisesti suomalaisille lähinnä urheilu-uutisten varaan.

Vaikka Keski-Aasian maat ovat nyt itsenäistyneet, edelleenkin niistä välitetään varsin vähän tietoa, vaikka alue on taloudellisesti ja geopoliittisesti merkittävä. Tadžikistania lukuun ottamatta maissa puhutaan turkkilaisia kieliä, ja Turkki luo strategisia kumppanuuksia alueen maihin jo Unkaria myöten. Mikä on muun itäisen Euroopan, itäisen Keski-Euroopan tai esimerkiksi Saksan rooli? Toisaalta Kiina rakentaa uutta modernia silkkitietä erityisesti Kazakstanin läpi. Samalla jännitteitä lisää se, miten Kiina kohtelee Xinjiangissa turkinkielisiä uiguureja. Maailman suurin sisämaavaltio Kazakstan modernisoi infrastruktuuriaan ja pyrkii olemaan idän ja lännen, pohjoisen ja etelän yhdistävä talouskeskus. Suomalaisille yrityksille luonnonvaroiltaan merkittävä Kazakstan tarjoaa monia mahdollisuuksia.  Suomalaisilta Kazakstan poisti viime vuoden alussa viisumipakon, ja Finnair lentää kesäisin Kazakstaniin neljässä tunnissa. Turkmenistania lukuun ottamatta myös alueen muut valtiot avaavat rajojaan. 

Työryhmämme yhdistääkin sekä Euroopan että Aasian asiantuntijoita, joilla on tarjottavanaan sekä kokemusta että tietoa, jota myös suomalaiset toimijat ja yritykset voivat hyödyntää. Osa keskustelijoistamme kuuluu viime vuonna perustettuun Suomi–Kazakstan-seuraan, jonka tarkoituksena on auttaa uudenlaisen yhteistyön luomista Suomen ja Keski-Aasian välille.

Esiintyjät:

Heino Nyyssönen, Turun yliopisto, Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
Kimmo Elo, Turun yliopisto, Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
Sointu Kouki, Trainers House
Markku Tuhkanen, Finkaz ry
Ari Turunen, Le Monde Diplomatique, Suomen editio

Työryhmäsessio 2: Metsätalo (sali 26) klo 16:00–17:30