Rehtorin vuosijuhlapuhe 26.3.2015

Helsingin yliopisto: 375 vuotta menestystä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja vahva tahto tulevaisuuden rakentamiseen

Rehtori Jukka Kola
Helsingin yliopiston vuosipäivä 26.3.2015

Cancellari Celsissime

Corporis Diplomatici Illustrissima Membra Reipublicae Potentissimi Auctoritates Magnifici Rectores Procancellaresque adsentes Honoratissimi Auditores Dominae Dominique

Universitas Christinaea Alexandraea Fennica sive Helsingiensis, in nomine Augustissima Maiestatis Svecorum in Aboa condita, imperatoris Russorum iussu Helsingiam translata in Fennia Patria libera hodie annos CCCLXXV celebrans inter universitates optimas se numerat. Qualitatem altam sicut cultum humanitatis proferre munus noster semper fuit et maneat.

375-vuotias Helsingin yliopisto on kulkenut Ruotsin ja Venäjän vallan kautta itsenäiseen Suomeen, Turusta Helsinkiin, ja samalla maailman parhaiden yliopistojen joukkoon. Korkea laatu ja sivistyksen edistäminen on ollut aina tavoitteenamme.

Yliopistollamme on ollut vahva vaikutus itsenäisen Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kehittymiseen. Politiikan ja talouden sekä tieteen, koulutuksen ja kulttuurin vahvoja vaikuttajia ovat olleet etenkin 1800-luvun J.V. Snellman, J.L. Runeberg, Z. Topelius ja Leo Mechelin, myöhemmin mm. Jean Sibelius, Mika Waltari, Urho Kekkonen ja tieteen nobelistit A.I. Virtanen ja Ragnar Granit.

Yliopiston historiaan voitte tutustua tarkemmin yliopistomuseossa tämän tilaisuuden jälkeen. Museo on juuri muuttanut päärakennuksen uudelle puolelle ja rakentanut tiloihin upean näyttelyn Ajattelun voimaa − Helsingin yliopiston tarina 1640−2015. Se on näyttely tieteistä ja taiteista, tutkijoista ja opiskelijoista. Suosittelen näyttelyä lämpimästi.

Nykyhenkilöstöllämme ja opiskelijoillamme on ponnahduslautanaan vahva ja vaikuttava yliopisto. Heidän tehtävänään on varmistaa maamme tulevaisuuden menestys ja hyvinvointi. Koulutamme nuorisoa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa, mutta ei vain palvelemaan vaan muuttamaan maatamme ja maailmaamme paremmaksi paikaksi elää.

Menestys ja vahva asema ei tule itsestään eikä helpolla. 375-vuotiaan yliopiston on pitänyt osata tehdä oikeita, ajoittain rohkeitakin, ratkaisuja, ja uhrauksiakin, vuosisatojen ja -kymmenten varrella, jotta voimme nyt olla maailman parhaiden yliopistojen joukossa, ainoana Suomen yliopistoista. Päätehtävämme on aina ollut parantaa tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen laatua. Todistusaineistoa ja näyttöjä riittää niin akateemisten tulosten kuin arkipäivän prosessien suhteen. Tulosten korkeatasoisuus näkyy mm. kansainvälisissä yliopistovertailuissa ja prosessien laatu tuoreimmin eli kuukausi sitten julkaistun kansainvälisen auditoinnin läpäisyssä.

Henkilöstömme on osaavaa, taitavaa ja motivoitunutta; me kykenemme keskenämme kehittämään toimintojamme ja luomaan uutta. Vain sillä tavoin yliopisto voi menestyä, oma-aloitteisesti ja yhdessä tekemällä. Yes, we can, and, yes, we want!

Laakereilleen ei voi jäädä lepäämään. 375-juhlavuottakin vietämme nimenomaan tulevaisuuspainotuksella. Kuinka Helsingin yliopisto säilyttää ja vahvistaa asemaansa maailman parhaiden yliopistojen joukossa jatkossakin? Globaali kilpailu kiristyy, mikä näkyy entistä selvemmin huippututkijoiden ja opiskelijoiden rekrytoinnissa. Kolme tärkeintä asiaa yliopistojen, ja melkeinpä minkä tahansa organisaation, menestymiselle ovat: rekrytointi, rekrytointi ja rekrytointi.  Siihen on entistä enemmän panostettava.

Kansainvälistyminen on keino laadun parantamiseen

Kansainvälisyys ei ole itsetarkoitus, vaan se on keino saada yliopistolle yhä parempaa opetusta ja tutkimusta. Tarvitsemme joukkoomme tutkijoita ja opiskelijoita, jotka tuovat mukanaan uusia ajatuksia, sillä kaikki viisaus ei asu vain Suomessa. Tulijat saavat olla mistä maasta tai yliopistosta tahansa, ainoastaan heidän osaamisellaan on merkitystä. Me rekrytoimme aina parhaat, kotimaiset ja kansainväliset.

Kansainvälistymisen eteen on tehtävä työtä niin rekrytoinnissa kuin myös opetuksessa.
Ei riitä, että suomenkielinen opetus vain muutetaan englanninkieliseksi, vaan kansainvälisyyden pitää näkyä opetuksen sisällössä. Koulutusviennin edistämiseksi opetustarjonnan laatua ja houkuttavuutta sekä näkyvyyttä on parannettava. Yliopistoilla on oltava mahdollisuus periä lukukausimaksuja, koska kaikkialla koulutusviennin päätuote on maksullinen tutkintokoulutus.

Helsingin yliopisto on hyvässä vauhdissa, sillä opetus- ja tutkimushenkilöstöstä jo viidennes on ulkomaalaisia. Isoin haaste on, että professoreista vain alle kymmenesosa on ulkomaalaisia.

Helsingin yliopisto kuuluu maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon, mikä helpottaa sekä huippututkijoiden houkuttelemista että kansainvälisten kumppaneiden hankkimista, kuten esimerkiksi Pekingin yliopisto.

Vaikka yliopisto olisi ulkomaalaisille houkutteleva, kotoutuminen Suomeen saattaa muutoin olla vaikeaa. Monet työnantajat puhuvat lämpimästi ulkomaisista osaajista, mutta käytännössä ulkomaalaisten vastavalmistuneiden tai tutkijoiden, saati heidän puolisoidensa, on vaikea saada ylipäänsä ja etenkään koulutustaan vastaavia töitä Suomessa.

Tähän pitää meidän kaikkien panostaa enemmän, koska kansainvälistyminen on keino parantaa Suomen hyvinvointia ja kilpailukykyä. Meillä on hyviä puolia, joita emme osaa markkinoida ulkomaalaisille riittävän hyvin. Suomi on vakaa, turvallinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta. Nykypäivän maailmassa näillä ominaispiirteillä on entistä isompi painoarvo.

Mitä hyötyä vertailuista?

Vertailut, arvioinnit ja auditoinnit tuovat esiin tärkeitä ja tarpeellisia kehittämiskohteita: aina löytyy parannettavaa. Samalla on hyvä muistaa, että jatkuva laadun kehittämis- ja parantamispainotus ei tarkoita aina vaan lisää töitä ja stressiä kaikille, vaan oikein ja laadukkaasti tehdyt asiat ja prosessit luovat mahdollisuuksia uudistaa toimintatapoja ja työnjakoa sekä keskittyä olennaiseen koko yhteisössämme, niin akateemisessa kuin hallinto- ja tukipalveluhenkilöstössä, opiskelijoitamme unohtamatta.   

Yliopistojen vertailemisesta ja etenkin kansainvälisistä yliopistorankingeja on ajoittain kyseenalaistettu: kuinka tärkeitä tai oikeita asioita ne mittaavat ja mitä niistä voi päätellä? Totta on, että rankingien mittaristossa on erilaisuutta ja tulkinnanvaraisuuttakin. Mutta tuskin tutkimusjulkaisujen ja -rahoituksen määrä ja laatu, kansainvälisten tutkijoiden ja opiskelijoiden osuus, kansainvälinen tunnettuus, tohtoritutkintojen määrä professoria kohti, opiskelijoiden määrä opettajaa kohti tai yhteistyö elinkeinoelämän kanssa huonoja tai vääriä mittareita ovat? Ja jos yliopisto sijoittuu useammassa rankingissa 100 parhaan joukkoon, koko yliopistona ja tutkimusaloittain, kuten HY tekee, niin kyllä se on vakuuttava näyttö korkeasta laadusta. Lisäksi monitieteiselle ja isolle yliopistolle hyvä sijoitus vertailuissa on vaikeammin saavutettavissa kuin suppeampialaisille (esim. Karolinska institutet tai teknilliset yliopistot).   

Mitä hyötyä rankingmenestyksestä sitten on? Heti alkuun taas korostettava, että menestys tulee vain kovalla ja korkealaatuisella työllä, ei ilmaiseksi. Vanhat huippuyliopistot eivät luovu asemistaan ja uusia huippuja nousee etenkin Kiinasta ja muualta Aasiasta, valtavin rekrytointi- ja infrastruktuuripanostuksin. Tällaisessa tilanteessa on juostava todella lujaa, että pysyisi edes paikallaan.  Suoria vaikutuksia rankingmenestyksestä ja -näkyvyydestä ovat kansainvälisen tutkija- ja opiskelijarekrytoinnin tehostuminen, tutkimusyhteistyön lisääntyminen ja tutkimusrahoituskanavien monipuolistuminen, sekä yleensäkin muiden huippuyliopistojen ja yhteiskunnan toimijoiden yhteistyökiinnostuksen kasvaminen. Strategisia kansainvälisiä kumppanuuksia harva yliopisto etsii rankinglistojen ulkopuolelta.

Kiinan tavoitteet ja satsaukset ovat jo tunnetun kovat, mutta Venäjäkin aikoo saada 5 yliopistoaan 100 parhaan joukkoon vuoteen 2020 mennessä (nyt 0-1), tosin paljon pienemmin panostuksin. Australia on laatinut ohjelman, jonka tavoitteena on saada 10 yliopistoaan 100 parhaan joukkoon vuoteen 2025 (nyt 3-4).  Lisäksi Intia on ilmoittanut, että vain 400 parhaan joukkoon kuuluvat yliopistot voivat anoa lupaa avata sivukampuksiaan maassa, jossa on valtava opiskelijamäärä.

Olisi hyvä, jos Suomestakin olisi useampi kuin yksi yliopisto 100 parhaan joukossa. Miten sen voisi saada aikaan?

Yhteistyötä yli rajojen: siilot rikkoen mutta sillat säilyttäen!

Yhteistyön lisääminen on tehokas keino, etenkin kun voimavarat eivät ole kasvussa korkeakoulusektorillakaan. Yhteistyötä on tehtävä yli rajojen ja siilot on rikottava, niin yliopistojen kesken kansainvälisesti ja kotimaassa kuin tiedekuntien, muiden yksikköjen ja oppiaineiden välillä. Monitieteinen tutkimus ja laaja-alaisemmat tutkinto-ohjelmat sekä kansainväliset kumppanuudet (esim. Pekingin yliopisto) ovat samalla sekä tavoitteita että ratkaisuja. Uuden, luotettavan tiedon tuottaminen ja sen laadukas opettaminen edellyttävät panostuksia moderniin tutkimus- ja opetusinfrastruktuuriin. Yhdessä niitäkin investointeja on helpompi tehdä kuin yksin.

Yhteistyö ei ole itsetarkoitus, vaan se on keino strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yliopistomme haluaa huipulle ja yhteiskuntaan ja sinne pyrkiessään tekee työtä maailman parhaaksi, ratkaisee viheliäisiä globaaleja ongelmia. Vain tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen korkea laatu ja tiivis yhteistyö myös yliopiston ja maamme ulkopuolellakin varmistaa tämän kehityksen jatkumisen.

Valtio on halunnut edistää yhteistyötä siirtämällä yliopistojen ja tutkimuslaitosten perusrahoitusta uusiin Suomen Akatemian rahoituskanaviin: profilointi ja rakennekehitys sekä strateginen tutkimus. Tavoite on periaatteessa hyvä, mutta toivottavasti tällaiset uudet, mutta sinänsä pienehköt, rahoituskanavat eivät liiaksi sirpaloi, kuormita ja hajota voimavaroja, kun oikeastaan pitäisi porukalla panostaa EU:n Horizon2020- ja ERC-hakuihin.

Yliopistomme UNIFIn koordinoimana ovat tehneet omaa valtakunnallista selvitystään seitsemällä koulutusalalla, joista viisi julkaistiin eilen 25.3. On meidän kaikkien etu, että nämä operaatiot tuottavat rohkeita avauksia ja ehdotuksia, ja lopuksi myös todellisia toimenpiteitä. Meistä yliopistoista tämä nyt paljolti riippuu.

OKM tilasi viime syksynä Technopolis Groupilta selvityksen Suomen korkeakoulujen toiminnasta ja rakenteista. Vertailumaina ovat Hollanti, Irlanti, Sveitsi ja Tanska, joista jälkimmäisen isot yliopistoreformit 2000-luvun alussa näyttävät tuottavan jo nyt hienoa tulosta tutkimuksen tasossa; muut Pohjoismaat jäävät selvästi jälkeen, Suomi eniten. Tanskan mallista on opittavaa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi viime perjantaina (EVA-analyysi No 43, 20.3.2015) dekaani Arto Mustajoen ja rehtori Tuula Teerin 9 ehdotusta yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Voimakkaimmin esiin nousi ehdotus, että opetusta antavien ja tutkimusta tekevien yliopistoyksiköiden määrä pitäisi puolittaa nykyisestä 272:sta alle 140 yksikköön. On aina rohkeaa ja provosoivaa esittää ehdotukset numeroina.

Helsingin yliopistossa on syksystä lähtien toiminut Visio400-ryhmä luodaten oman yliopistomme ja ylipäänsä yliopistojen tulevaisuutta 25 vuoden päähän, eli kun HY täyttää 400 vuotta. Eilinen Future Universities Roundtable antoi ansiokkaasti lisäsyötteitä tähän työhön. Tänään Oxfordin yliopiston pro-vice-chancellor, prof. Sally Mapstone ja SITRAn yliasiamies Mikko Kosonen jatkavat tulevaisuuskeskustelua.

Näistä em. selvityksistä ja seminaareista olemme tällä viikolla kuulleet tuloksia. Kovin paljon uutta ei ilmennyt ja kovempaa konkretiaa (EVA-analyysia lukuunottamatta) olisi voinut odottaa, ihan vaan keskustelun särmikkäiksi sytykkeiksi. Välillä tavoitteet (miksi teemme?) unohtuvat tai hämärtyvät, kun jo riennämme kertomaan mitä ja miten teemme. Osin ehdotukset olivat ristiriitaisiakin, kuten OKM-selvityksessä kansainvälisen paneelin ja Technopolis Groupin näkemykset. Silti niistäkin on suodatettavissa tärkeimmät tavoitteet ja toimenpiteet. Nyt on päätösten ja toimenpiteiden aika, niin rakennekehityksen ja profiloinnin kuin esim. duaalimallin ja aidon Bolognan prosessin suhteen. Yliopistoilla on näytön paikka, myös Helsingin yliopistolla.

Korkeakoulualueet tarkastelun lähtökohdiksi

Kunnolliset kannanotot Suomen korkeakoulu- ja tutkimuslaitoskentän rakenteellinen kehittämiseen ja profilointiin ovat erityisen tärkeää juuri nyt. Ensinnäkin valtakunnallisesti, koska huhtikuussa on eduskuntavaalit, joiden alla useimmat puolueet ovat oikein korostaneet koulutuksen merkitystä. Toiseksi Helsingin yliopiston osalta, koska tänä vuonna teemme strategiamme kaudelle 2017-2020. Myös omassa yliopistossamme on tarvetta oleellisiin uudistuksiin.

Ilman selvityksiäkin on selvää, että maamme korkeakoulukenttä on liian sirpaleinen ja päällekkäisyyksiä on paljon. Voimavarat hajoavat ja/tai kohdentuvat väärin korkeakoulujen – ja kansakunnan - kilpailukyvyn parantamisen kannalta. Pinta-alaltaan isossa mutta väestöltään, ja voimavaroiltaan, pienessä maassa yksi sovelias ratkaisu olisi tarkastella ja arvioida kehittämismahdollisuuksia ja -tarpeita suuralueittain kokonaisvaltaisesti korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia.  Näitä ns. korkeakoulualueita voisi olla puolen tusinaa.

Jokaisen nykyisen, yli 50 yksikön, protektionismista edettäisiin profilointiin ja priorisointiin, eli hyödyllisempään alueelliseen kehittämiseen. Tämä tietenkin sidottaisiin valtakunnallisiin suunnitelmiin ja tavoitteisiin. Tuloksena olisi voimavarojen käytön tehostumista, ja etenkin tutkimuksen ja opetuksen laadun parantumista. Samalla kohentuisi kansantalouden kilpailukyky ja kansakunnan hyvinvointi.

Sitä pian 100-vuotias Suomi tarvitsee. Sitä me Helsingin yliopistossa haluamme edistää, yhteistyössä kotimaisten ja entistä enemmän kansainvälisten kumppaniemme kanssa. Tiedämme ja tunnemme tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen voiman. Jo 375 vuoden ajalta. Tältä vankalta, vuosisatojen pohjalta rakennamme myös Suomen tulevaisuutta.

Fundamento hoc firmo saeculorum res futuras Fenniae construemus.