(Suomeksi alempana - In Finnish below)
Members of the UEP research group recently published a chapter on the development of national level adaptation in the Research Handbook on Climate Change Adaptation Policy, edited by Carina Keskitalo and Ben Preston. The whole volume discusses the variety of research approaches in the field of climate change adaptation policy in order to provide a guide to its social and institutional complexity.
The chapter, led by Alexandra Jurgilevich, begins from the starting point that adaptation can be planned and implemented in various ways and with a different degree of legislative power. As already defined by the IPCC, planned national adaptation denotes a deliberate decision of a government to adapt to changing climate and reduce or avoid the adverse impacts of it. In developing countries, adaptation is institutionalised through National Adaptation Plans of Action under the auspices of the United Nations Framework Convention on Climate Change. In developed countries, National Adaptation Strategies or Plans (NASs or NAPs), outlining the government’s approach to adaptation have become a common instrument (e.g. EU Member states).
The development of national plans has led some countries to institutionalise climate change adaptation to the highest extent by introducing and passing climate laws (e.g. Finland, the UK), while some countries continue with voluntary planning at the national level.
The chapter points out that institutionalisation of national adaptation does not necessarily equal implementation. The emergent issue in this field is monitoring and evaluation of adaptation implementation, whether it is institutionalised as an action plan, a strategy or a law. On the one hand, monitoring is a regular activity to track the progress of planned actions, to track changes in enabling conditions, to account for the financial resources spent and available, as well as to monitor changes in vulnerability and risks. Evaluation, on the other, is a periodical activity aimed at evaluating the policy itself.
Now with the progressing adaptation in many countries, first monitoring and evaluation reports are being published, providing ground for empirical research, and for practical and scientific (re)-evaluation of adaptation as a policy and as a phenomenon. For example, an interim review of Finland’s National Climate Change Adaptation Strategy 2022 was recently conducted by the Finnish Environment Institute and Natural Resource Institute to assess the status of the Strategy implementation and to highlight areas in need of further development.
The review shows that the awareness of and knowledge about climate change and its potential impacts have increased among operators, and climate change issues are increasingly being discussed and considered in management plans. However, measures and plans for dealing with and adapting to climate-related risks are still lacking in most sectors.
The review states that clarification of the roles and responsibilities related to adaptation is urgently needed, and further awareness raising of the possibilities for adaptation in different sectors is still required. Furthermore, tools and instructions, along with sector-specific guidance, that local and regional operators can use to strengthen their adaptive capacity, need to be developed and improved.
What these two publications jointly highlight is that while progress on national adaptation is increasingly being made, there are gaps in the implementation, which need to be addressed. Simultaneously, it is also important to research and develop assessment methodologies to capture the impact of adaptation actions at the national, as well as at the local level.
***
Kansallinen sopeutumispolitiikka: Missä mennään?
UEP-ryhmän jäsenet ovat mukana juuri julkaistussa Ilmastonmuutoksen tutkimuskäsikirjassa, jonka ovat toimittaneet Carina Keskitalo ja Ben Preston. Tässä toimitetussa kokoomateoksessa tuodaan esille sopeutumispolitikan moninaisuus, jonka avulla halutaan ohjata toimintaa tässä ympäristössä.
Alexandra Jurgilevichin vetämä luku ottaa lähtökohdakseen suunnitellun sopeutumisen, jota voidaan toimeenpanna eri tavoin ja eriasteisin lainvoiman keinoin. Kuten jo IPCC on määritellyt, suunniteltu sopeutuminen on julkishallinnon tietoinen päätös johtaa toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, sekä pyrkiä välttämään sen riskejä ja negatiivisia vaikutuksia, ja hyötyä sen positiivisista seurauksista. Kehitysmaissa suunniteltua sopeutumista on viety eteenpäin YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen (UNFCCC) alla, kansallisten sopeutumissuunnitelmien (NAPA) kautta. Kehittyneissä maissa sopeutuminen on otettu haltuun työstämällä kansallinen sopeutumisstrategia tai suunnitelma, jossa suunnitellaan julkishallinnon toimia sopeutumiseen liittyen.
Kansallisten suunnitelmien kehitys on edennyt hieman eri tahtia eri maissa. Pisimmälle edenneet maat ovat ottaneet sopeutumisen mukaan kansalliseen ilmastolakiin (esim. Suomi ja Yhdistyneet Kuningaskunnat), samalla kun osa maista jatkaa enemmän vapaaehtoisuuteen perustuvalla suunnittelulla.
Kirjaluvussa tuodaan esille, että vaikkakin sopeutumispolitikka on selvästi institutionalisoitumassa, se ei tarkoita sitä, että sitä toimeenpannaan ja että tämä on onnistunutta. Tämän kentän nouseva kysymys onkin, että miten sopeutumisen toimeenpanoa voidaan seurata ja arvioida, oli se sitten lainmääräämää toimintaa tai vapaaehtoinen suunnitelma. Seuranta yleensä käsitetään suunniteltujen toimenpiteiden seuraamisena, siihen liittyen resurssien käytön seuraamista, sekä haavoittuvuuden ja riskien muutoksen tarkastelua. Arviointi taas keskittyy tietyin aikavälein politiikkatoimien arviointiin.
Useissa Euroopan maissa ollaan tällä hetkellä kehittämässä työkaluja molempiin, seurantaan ja arviointiin. Näin myös Suomessa, jossa juuri julkaistiin Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman 2022 toimeenpanon väliarviointi, jonka tekivät Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat.
Arvioinnissa tuotiin esille, että tietoisuus ja tieto ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista on noussut kansallisten toimijoiden kesken ja se otetaan yhä useammin huomioon hallinnonalojen toteuttamissuunnitelmissa. Tästäkin huolimatta on useita sektoreita, missä sopeutumiseen liittyviä suunnitelmia ei ole ollenkaan.
Arviointiraportissa tuodaan esille, että eri toimijoiden roolit ja vastuut pitäisi vielä selkeyttää ja lisätä tietoisuutta useilla eri sektoreilla, että mitä sopeutuminen voisi niillä tarkoittaa. Lisäksi tulisi kehittää työkaluja ja ohjeistuksia, sektorikohtaisiakin, joissa alueellista ja paikallista sopeutumista voidaan tukea.
Ottaen huomioon näiden kahden julkaisun keskeiset viestit, on selvää, että vaikka kansallinen sopeutuminen etenee strategia ja suunnittelutasolla, käytännön toimeenpanossa on vielä toivomisen varaa. Samanaikaisesti tulisi tutkia ja kehittää erilaisia menetelmiä, joilla voidaan arvioida toimeenpanon kansallisella sekä paikallisella tasolla.
Publications / Julkaisut
Keskitalo, E., and B. Preston. 2019. Research Handbook on Climate Change Adaptation Policy. Edward Elgar Publishing, London. https://doi.org/10.4337/9781786432520
Maa- ja metsätalousministeriö. 2019. Kansallisen Ilmastonmuutokseen Sopeutumissuunnitelman 2022 Toimeenpanon Väliarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2019:11, Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161498