(Suomenkielinen versio on alempana.)
Cyclone Gabrielle has cut power to thousands of homes in New Zealand, sparked evacuations, and raised water levels – just after the January floods abated. A national state of emergency was declared in the country for the third time in its history.
At the same time as climate change intensifies hazards, disaster governance is becoming more networked and decentralized. Individuals, too, are expected to prepare for disasters. But how does this reflect practice – when do people feel that responsibility for preparedness belongs to them?
To investigate this, we collected survey data (N=2028) focusing on preparedness behaviour, attitudes and experiences. We chose a three-day power outage as an example scenario, since a long power outage affects many aspects of everyday life, but its effects on the individual can be mitigated to some extent.
The data was collected from Finland and New Zealand. These two countries are similar in many ways: both are wealthy but somewhat peripheral countries with similarly sized populations and have high levels of societal trust. However, they have markedly different experiences of disasters. Unlike Finland, New Zealand has experienced major earthquakes, floods, and volcanic eruptions during recent history.
The main results were alike in both countries. Self-efficacy – the belief in one’s ability to effectively prepare for and cope during a power outage – was the most significant predictor of both responsibility perception and actual preparedness measures in both countries. This suggests that when it comes to preparedness communication, focusing on the individual’s agency and potential preparedness behaviours is a more worthwhile approach than just distributing hazard-related information.
A particular difference emerged as well: New Zealanders were more likely to believe that responsibility for preparedness belongs to the individual. The reason may lie in the local preparedness communication and culture. In addition to the recent disaster experiences in New Zealand, nation-wide campaigns on household disaster preparedness have been run, and schoolchildren practice for earthquakes with frequent drills. Preparedness is therefore a familiar concept and easily translated into concrete measures. In contrast, disasters or serious disruptions may seem like a more distant idea to Finns, which likely results in ambiguity about the allocation of preparedness responsibility between authorities and households. However, our data was collected before the recent discussion on power outages and home emergency supply kits (kotivara), and before the launch of the annual preparedness day on February 7th in 2022.
Although this study focused on preparedness on the individual level, it is important to remember its limits. The systems that are critical to the functioning of society are interdependent and preparing for disasters cannot fully mitigate the impacts. When the flood rises, it is a relief to know one’s insurance is in order and the go-bag is ready, but they cannot prevent damage.
Read the full paper by Maija Nikkanen, Sanna Malinen and Heikki Laurikainen in Risk, Hazards and Crisis in Public Policy: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/rhc3.12263
Please, ask for a personal copy of the paper directly from the authors via e-mail: maija.nikkanen@helsinki.fi
***
Pelkkä uhkiin liittyvän tiedon jakaminen ei riitä – varautumisviestinnässä on korostettava myös yksilön toimintamahdollisuuksia
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämiseksi on tärkeä ymmärtää kansalaisten käsityksiä ja odotuksia siitä, miten vastuu häiriötilanteisiin varautumisesta jakautuu.
Gabrielle-sykloni on katkonut sähköt tuhansilta Uudessa-Seelannissa, aiheuttanut evakuointeja ja nostanut vedenpintaa – juuri tammikuisten tulvien talttumisen jälkeen. Maahan on julistettu kansallinen hätätila kolmatta kertaa sen historiassa.
Samalla kun ilmastonmuutos voimistaa ääreviä ilmiöitä, katastrofiriskien hallinta on muuttumassa yhä monikeskisemmäksi ja verkottuneemmaksi. Myös yksilöiden odotetaan varautuvan omatoimisesti. Mutta miten tämä toteutuu käytännössä – milloin ihmiset ottavat vastuun omasta varautumisestaan?
Tätä selvittääksemme keräsimme kyselyaineiston (N=2028) varautumiseen liittyvistä asenteista, käyttäytymisestä ja kokemuksista. Esimerkkiskenaarioksi valittiin kolmen päivän sähkökatko, sillä se vaikuttaisi kaikkien arkeen, mutta yksilö voi kuitenkin jossain määrin lieventää itselleen koituvia seurauksia.
Data kerättiin Suomesta ja Uudesta-Seelannista. Maat ovat monin tavoin samankaltaisia: molemmat ovat vauraita mutta syrjäisiä, molemmissa on korkea luottamus instituutioihin ja suunnilleen saman verran asukkaita. Maiden kokemukset katastrofeista ovat kuitenkin hyvin erilaiset, sillä Uudessa-Seelannissa on viime vuosina koettu voimakkaita maanjäristyksiä, tulvia ja tulivuorenpurkauksia.
Päätulokset olivat molempien maiden osalta samanlaiset. Minäpystyvyys – usko omaan kykyyn toimia ja selviytyä – oli molemmissa maissa merkittävin vastuunottoon ja varautumiseen liittyvä tekijä. Tämä viittaa siihen, että varautumisviestinnässä olisi hyvä painottaa yksilön mahdollisuuksia toimia, ei keskittyä vain uhkia käsittelevän tiedon jakamiseen.
Myös maakohtaisia eroja ilmeni: uusiseelantilaiset uskoivat suomalaisia useammin, että vastuu varautumisesta kuuluu yksilölle. Viimeaikaisten katastrofikokemusten lisäksi syy voi olla varautumiskulttuurissa ja –viestinnässä, sillä maassa on järjestetty erilaisia valtakunnallisia kampanjoita kotitalouksien omatoimisesta varautumisesta, ja koululaiset harjoittelevat säännöllisesti maanjäristyksissä toimimista. Varautuminen on siis tuttu ja käytännönläheinen asia. Suomalaisista katastrofit ja vakavat häiriötilanteet tuntuvat ehkä kaukaisemmalta ajatukselta, mikä voi johtaa epäselvyyteen vastuun jakautumisesta viranomaisten ja kotitalouksien välillä. Kysely kuitenkin tehtiin ennen viimeaikaista sähkökatkoihin ja kotivaraan liittyvää uutisointia, ja ennen kuin vuosittainen varautumispäivä 7.2. lanseerattiin vuonna 2022.
Yksilön varautumisesta puhuttaessa on tärkeää ottaa huomioon myös sen rajat. Yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset järjestelmät ovat monin tavoin toisistaan riippuvaisia, eikä katastrofeihin varautuminen voi täysin estää niiden seurauksia. Tulvan noustessa on toki helpotus, jos kodin vakuutukset ja kotivara ovat kunnossa, mutta vahinkoja ei niillä voi estää.
Lue koko julkaisu lehdessä Risk, Hazards and Crisis in Public Policy (https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/rhc3.12263), tai maksumuurin estäessä pyydä kopio suoraan kirjoittajilta sähköpostilla (maija.nikkanen@helsinki.fi).