Motivoiden liikkeelle - keväinen aamiaistapahtuma

Tapahtuma järjestettiin Tiedekulman Stagella torstaina 31.

5.2018.

Tapahtuman tavoite oli kertoa Let’s Move It -interventiotutkimuksen päätuloksista sekä pohtia, millaista on vaikuttava, motivoiva vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä, sillä tutkimusnäyttö osoittaa, että pelkkä tiedon antaminen ei ole riittävä keino saada ihmisiä liikkumaan.

Tapahtumaan osallistui lähes 150 eri alan asiantuntijaa eri organisaatioista. Kiitos kaikille osallistujille ja puhujavieraille – tapahtuma ylitti kaikki odotuksemme!

Aamiaistapahtumassa mm.

  • kerrottiin Let’s Move It -interventiotutkimuksen päätuloksista,
  • kuultiin Jenny Lehtisen kokemusasiantuntijan puheenvuoro oikeanlaisen kohtaamisen merkityksestä.
  • esiteltiin toimivia keinoja tukea asiakkaita/potilaita/oppilaita käyttäytymisen muutoksessa
  • havainnollisttiin motivoivan vuorovaikutuksen avaintekniikoita
  • julkistettiin koulutusvideoita motivoivan vuorovaikutuksen taitojen edistämiseksi.

Tilaisuuden tallenne

Tilaisuuden tallenteen pääset katsomaan kokonaisuudessaan täältä.

Powerpoint-esitykset taas löytyvät PDF-muodossa kootusti täältä.

Tallenteen esitelmät ja puheenvuorot:

0:00:00 Apulaisprofessori Nelli Hankonen: Let’s Move It – ammattiin opiskelevien liikkumisen edistäminen: vaikutukset ja prosessit?

0:30:50 Toimittaja Jenny Lehtinen: Miksi oikeanlainen kohtaaminen on tärkeää?

1:04:26 Projektikoordinaattori Elisa Kaaja: Miten innostaa liikkumaan? Motivoivan vuorovaikutuksen avaintekniikat

1:40:22 Projektipäällikkö Minna Paajanen / Helsingin liikkumisohjelma: kommenttipuheenvuoro

2:03:24 Tutkija Elina Renko: Kokemuksia motivoivan vuorovaikutuksen avaintekniikoista.

2:24:42 Johtaja Antti Blom / Liikkuva koulu -ohjelma: puheenvuoro

Tarkemmin esitelmien sisällöstä:

Apulaisprofessori Nelli Hankonen: Käyttäytymismuutoksen prosessin tukeminen: vaikuttavat keinot

Tiivistelmä: Vuodesta 2012 asti toiminut Let’s Move It –hanke johti taustatutkimuksen ja yhteiskehittämisen perusteella moniosaiseen toimintamalliin ammattiin opiskelevien liikunnan edistämiseksi ja istumisen vähentämiseksi. Let’s Move It:in vaikuttavuutta koettelevan kenttäkokeen tulokset kerrotaan tiiviisti ja kuvataan myös opiskelijoiden ja opettajien avainhavaintoja sekä suosikkikeinoja liikkeen lisäämiseksi.

Puhujasta: Nelli on tutkinut käyttäytymisen muutosta ja elintapaohjausta yli 10 vuoden ajan, ja hän on liikunta- ja terveyspsykologian dosentti Jyväskylän yliopistossa. Nelli on kysytty puhuja vaikuttavan elintapaneuvonnan keinoista terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisten joukossa. Hänen sydäntään lähellä on hyvinvointiratkaisuja ihmisten arkeen tuottavat ja testaavat tutkimukset.

Projektikoordinaattori Elisa Kaaja: Miten innostaa liikkumaan? Motivoivan vuorovaikutuksen avaintekniikat

Tiivistelmä: Se miten asioista puhutaan, vaikuttaa motivaatioon ja käyttäytymiseen. On selvää, että tuputtava ja tyrkyttävä ohjaustapa ei toimi yhtä hyvin kuin asiakaslähtöinen, motivoiva vuorovaikutus. Mutta on myös selvää, että pelkkä iloinen ja ystävällinen suhtautuminen ei riitä muutokseen tukemiseksi. Mitä tällainen motivoiva vuorovaikutus sitten konkreettisesti tarkoittaa? Millaiset motivointikeinot toimivat parhaiten? Miten herätellä ohjattavan omaa motivaatiota?

Puhujasta: Elisa ammentaa tietonsa vankasta käytännön kokemuksesta: hän on vetänyt Let’s Move It -oppitunteja sadoille nuorille vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi hän on kouluttanut kymmeniä liikunnanopettajia ja liikunnanopettajaopiskelijoita sekä satoja muita hyvinvoinnin edistämisen toimijoita motivoivan vuorovaikutuksen saloihin vuodesta 2016 lähtien. Vähän liikkuvien nuorten motivaattorin roolin lisäksi Elli on tunnettu teräksisenä crossfit-harrastajana. Liikuntasuhteiden kirjon tuntemusta on siis ääripäästä toiseen:)

Tutkija Elina Renko: Onko oman motivointityylin muutos mahdollista? Koulutuksiin osallistuneiden kokemuksia avaintekniikoiden oppimisesta ja käytöstä

Tiivistelmä: Koostetutkimusten mukaan motivoiva vuorovaikutus on vaikuttava keino tukea ohjattavan muutosmotivaatiota. Mutta miten ammattilainen onnistuisi ottamaan useampia näistä tehokkaista tekniikoista käyttöön omassa työssään? Elina kertoo haastattelututkimuksemme alustavia löydöksiä opettajaopiskelijoiden kekemuksista siitä, miten omaa motivointityyliään voi onnistua muuttamaan.

Puhujasta: Elina väittelee keväällä 2018 aiheeseen liittyen. Tutkimuksessaan hän on perehtynyt laaja-alaisesti motivoivan vuorovaikutuksen teemoihin. Hän on kouluttanut hyvinvointi- ja sosiaalialan ammattilaisia motivoivan haastattelun teemoista.

Kohti laadukkaampaa motivointia ja vuorovaikutusta: demovideoiden julkistus

Tutkimuspohjaisten vuorovaikutustekniikoiden ja teoroiden havainnollistamiseksi Let’s Move It ”Tutkimuksella eteenpäin” –kärkihankkeen puitteissa tuotetaan suomenkielisiä videoita, joilla näytetään motivoivan ohjaustyylin erityispiirteet. Vaikka videot koskevat liikuntaesimerkkejä, niistä on hyötyä muunkinlaisen hyvinvoinnin edistämiseen. Ei-motivoivan ja motivoivan vuorovaikutuksen demovideot löytyvät Let’s Move It:n YouTube-kanavalta.

Järjestäjät:

Liikettä toiselle asteelle
Näyttöön perustuvan liikunnan edistämiseen ja istumisen vähentämiseen tähtäävän interventio-ohjelman kansallisen levittämisen pilotointi ja toteutus
Rahoitus: Suomen Akatemia, kärkihanke “Tutkimuksella eteenpäin”, 2016-18 (304114)

Ammattiin opiskelevia nuoria aktivoimassa
Let’s Move It -liikunnanedistämisohjelman arviointi klusterisatunnaistetussa kontrolloidussa interventiotutkimuksessa
Rahoitus: Opetus- ja kulttuuriministeriö, liikuntatieteelliset tutkimusprojektit, 2015-17 (OKM/81/626/2014)