Harjoitteleminen ja ruokavalio
Kehittyäkseen ihmisen on harjoiteltava. Vain muutama henkilö on luonnonlahjakkuus eikä lahjakkuus poista harjoittelemisen tarvetta, se vain alentaa kynnystä harjoittelun aloittamiseksi sillä lahjakas henkilö pääsee nopeammin tuloksiin kuin lahjaton. Määrätietoisesti töitä tekemällä vähemmän lahjakas henkilö ohittaa taidollisesti lahjakkaan henkilön joka ei harjoittele. Harjoitteluun kuuluu työn tekeminen, harjoituksissa käynti ja oikeaoppinen ruokavalio. Työn tekemiseen tulee laittaa pääpaino harjoittelussa. Työtä tekemällä hankitaan peruskunto, voimaa ja kestävyyttä. Harjoitukset ovat sosiaalinen tapahtuma, joissa käydään hakemassa motivaatiota työn tekemiselle ja tarkastamassa omaa tasoa muiden lajin harrastajien tasoon verrattuna. Ruokavaliolla viimeistellään yksilön suoritustaso.
Harjoittelun ajoittaminen
Suomessa on oikeastaan ihanteellinen ilmasto helpottamaan harjoittelun rytmitystä. Talvikausi, jolloin ulkona harjoitteleminen on hankalaa tai mahdotonta käytetään voimaharjoitteluun ja tekniikkaharjoitteluun. Hyvin jaksotetulla harjoittelulla päästään tavoitteisiin, väärin jaksotetulla harjoittelulla ei päästä tavoitteisiin ja jopa mennään alle jo saavutetun tason tulosten. Talvikauden harjoittelu tulee jakaa kahteen osaan: ensimmäinen osa, voimaharjoittelu, toteutetaan ennen vuodenvaihdetta ja toinen osa, tekniikan hiominen, toteutetaan vuodenvaihteen jälkeen.
Ruokavalio
Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee tasapainoisen ruokavalion. Puhdas kasvisruokavalio ei pidemmän päälle tule riittämään aktiiviselle ja tavoitehakuisesti harjoittelevalle ihmiselle. Noin 10% päivittäisestä ruoasta tulisi olla lihaa. On parempi syödä useampi pienehkö ateria päivän aikana kuin yksi iso. Aamiainen kannattaa ehdottomasti syödä, raskaampi jos keholle niin sopii, tai kevyempi. Hyvä on nauttia vaikka mysliä aamiaiseksi, sillä siitä saa kuitua. Jos aamiaiseen kuuluu kaurapuuroa on syytä juoda maitoa tai muita maitovalmisteita. Harjoitelukaudella on mahdollista syödä vapaammin, kuin toimintakaudella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että makeisten (sokeria) ja snaksien (suolaa, rasvaa) nauttiminen olisi talvella suotavaa tai edes hyväksyttyä. Jos halutaan pysyä kunnossa, kehittyä kohti tavoitteita on jätettävä ylimääräisten herkkujen syöminen. On kuitenkin tilanteita, jolloin tekee mieli syödä jotain hyvää ja silloin voi hyvin syödä vaikka maitorahkasta, maidosta ja marjoista tehtyjä herkkuja joihin lisätään maltillisesti makeutusta. Lihaa, kalaa ja kasviksia tulee nauttia tasapainoisesti. Talvella on hyvä syödä perinteisiä suomalaisista ruoka-aineista valmistettuja ruokia, kuten kaalikeittoja ja -laatikoita, hernekeittoa, laatikkoruokia ja perunaruokia. Kohti kevättä ja actionkautta muuttuu ruokavalion painotus. Jos actionkaudella viikonloppuisin on toimintaa tulee ruokavalion pysya suunnilleen samanlaisena actionkauden aikana ja muuntua viikonpäivän mukaan. Maanantaisin ja tiistaisin ei ole niin väliä mitä syö, silloin voi syödä raskaastikin rasvaisia ruokia, kuten makkaraa ja kermaista kastiketta. Keskiviikko ja torstai ovat jo valmentautumista viikonloppua varten ja silloin voi syödä hieman kevyemmin esimerkiksi keittoja. Perjantai, lauantai ja sunnuntai ovat actionia jolloin ruokavalion tulisi koostua mahdollisimman paljon makaroonista ja riisistä. Hyviä kastikepohjia näille päiville saa maustamattomasta jugurtista ja eksoottisemmista mausteista. Nesteen nauttiminen harjoittelun aikana
Harjoituksissa kesällä, varsinkin kuumissa hiekkakuopissa tai avoimilla kentillä on huolehdittava nestetasapainon säilymisestä. Nestevajaus vähentää suorituskykyä ja vääränlaisen nesteen nauttiminen voi tuhota päivän harjoituksen. Vesi on hyvä juoma, samoin kuin kaupasta saatavat urheilujuomat. Jokaisen tulee kokeilla mikä sopii parhaiten omalle keholle. Kannattaa välttää sokeripitoisia juomia, virvoitusjuomia sekä normaalilla sokerilla makeutettuja että ns. light-tuotteita. Urheilujuomissakin on eroja. Osa urheilujuomista on värjätty beetakaroteenilla joka voi aiheuttaa allergisille henkilöille epämiellyttäviä reaktioita. Urheilujuomien sijasta ei kannata käyttää teollisia mehuja, light-mehuja yms. sillä näitä ei ole suunniteltu actionissa kulutetun nesteen korvaajiksi. Varusteet
Vain paras on kyllin hyvää. Kun harjoittelun aloittaa tulee hankkia parhaiten lajiin soveltuvat varusteet ja harjoitella ne päällä myös työnteko vaiheessa. Tositilanteessa pärjääminen voi olla kiinni siitä, minkälaiset taskut varusteissa on ja miten taskun paikan ja olemassaolon muistaa kun tilanne on kaatumassa päälle ja adreanaliinitaso on korkealla. Ei pidä kuitenkaan harjoitella vain ja ainoastaan optimaalit varusteet päällä, sillä jos actionvarusteet ovatkin juuri tulleet märkänä pesukoneesta kun tulee yllättävä liikkeellelähteminen pitää myös varavarusteissa selvitä hengissä.
Hyvä on adjektiivi, jonka vertailumuodot ovat: hyvä, parempi, paras. Harjoittelemalla voi tulla hyväksi. Kun on hyvä, harjoitellaan lisää ja pyritään olemaan parempi, harjoitellaan enemmän ja pyritään olemaan vähän parempi ja vielä vähän parempi, kunnes on paras. |