Kaihin aiheuttamat oireet

Näöntarkkuuden heikkeneminen

alentunut näkö Alkavat mykiösamentumat eivät välttämättä heikennä näöntarkkuutta. Niiden edetessä keskeinen tarkka näkö kuitenkin heikkenee. Näöntarkkuustaso riippuu kaihisamentumien sijainnista, lukumäärästä ja tiiviydestä. Kypsä kaihi heikentää näön jopa valontajun asteelle. Joskus kaihimuutokset voivat heikentää erityisesti kauko- tai lähinäköä.

Näön heikkenemisvauhti vaihtelee. Näkö saattaa pysyä samana vuosikaudet tai kaihi voi kypsyä muutamassa kuukaudessa. Tumakaihelle on tyypillistä, että tarkka näkö heikkenee vasta suhteellisen myöhään. Pienetkin takakotelon alaiset samentumat saattavat sen sijaan häiritä voimakkaasti näköä.

Taittovoiman muuttuminen

Erityisesti tumakaihi vaikuttaa usein mykiön taitekertoimeen ja aiheuttaa taittovirheen muuttumisen. Tavallisimmin taittovoima lisääntyy, jolloin valonsäteet taittuvat verkkokalvon eteen. Tämä mykiöperäinen likinäköisyys voi olla suuruudeltaan kymmenenkin diopteria. Sen ansiosta ikänäköisen potilaan lukulasit saattavat käydä tarpeettomaksi (second sight). Silmä voi joskus muuttua kaukotaitteiseksi kuin hajataitteiseksikin. Myös näiden taittovirheiden takana on mykiön taitekertoimen muutos.

Kahtena näkeminen

Kehittyvä kaihi voi aiheuttaa kaksoiskuvia kaihisilmällä katsottaessa. Nämä näkyvät myös potilaan sulkiessa toisen silmänsä, toisin kuin karsastuksen aiheuttamat kaksoiskuvat. Oireen syynä on mykiön taittovoiman muuttuminen eri lailla mykiön eri kohdissa. Valonsäde hajoaa ja taittuu kahteen kohtaan verkkokalvoa. Joskus kaihi voi aiheuttaa jopa kolmena näkemistä.

Häikäistyminen

häikäistyminen Häikäistyminen on suhteellisen tavallinen kaihin oire. Se vaivaa erityisesti potilailla, joilla on kuorikerroksen tai takakotelonalainen kaihi. Häikäistyminen aiheutuu valonsäteiden siroamisesta kaihisamentumista ja se saattaa heikentää potilaan tarkkaa näköä kirkkaassa valaistuksessa voimakkaasti. Erityisen häiritsevää se on auringon paisteessa ja yöllä liikenteessä.

Värinäön muuttuminen

värinäkö Ruskeaksi värjäytyvä tumakaihi muuttaa vähitellen potilaan värinäköä. Se saa maailman näyttämään keltasävyiseltä, mitä on pidetty syynä eräiden taiteilijoiden värivalintojen muuttumiseen vanhemmalla iällä. Muutos on kuitenkin siksi hidas, ettei potilas sitä yleensä pane merkille. Apua diagnostiikalle siitä ei siis ole. Lopulta mykiö saattaa olla väriltään lähes musta.

leikkauksen jälkeen

Vasta kun samentunut mykiö on leikkauksessa poistettu, potilas äkisti huomaa ympäröivän maailman muuttuvan paitsi terävämmäksi, myös aikaisempaa huomattavasti sinisemmäksi. Tähänkin muutokseen tottuu nopeasti.

Kontrastiherkkyyden heikkeneminen

Kontrastiherkkyys heikkenee usein kaihimuutosten seurauksena. Tällöin potilaalla on vaikeuksia lukea hämärässä valaistuksessa tai erottaa kirjoitusta, joka on harmahtavaa tai värillistä.

Silmän kipeytyminen ja verestys

Normaalisti kaihi ei aiheuta potilaalle minkäänlaisia tuntemuksia. Se ei myöskään aiheuta silmän verestämistä. Joskus kypsyvä kaihi saattaa poikkeuksellisesti kohottaa silmänpainetta tai aiheuttaa tulehdusta silmän sisällä, jolloin silmä ärtyy. Yleensä nämä oireet kuitenkin viittaavat johonkin kaihista riippumattomaan samanaikaiseen silmäsairauteen, jonka syy tulee selvittää.

12.6.1996 Tero Kivelä & Annikki Heikkinen
Tuettu Helsingin yliopiston opetuksen kehittämisapurahalla
© HY Silmätautien klinikka