|
|
Johdanto
Saamelaiskulttuuri ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus, vaan se käsittää useita kulttuureita ja kieliä. Saamelaisalue, Sápmi on laaja: se ulottuu Ruotsin ja Norjan keskiosista pohjoisimman Suomen kautta Kuolan niemimaan itäkärkeen asti. Neljän eri valtion alueella asuu kaikkiaan 60 000-70 000 saamelaista. Saamen kielet poikkeavat toisistaan siinä määrin, että eri kielten puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Eri kielten sisällä esiintyy lisäksi alueellista variaatiota, ja esimerkiksi pohjoissaame jaetaan neljään toisistaan poikkeavaan päämurteeseen. Tämän moninaisuuden haluamme ottaa huomioon esittämällä tietoa Saamen kansan sisällä olevista vähemmistöryhmistä, mm. Kuolan saamelaisista, jotka ovat tähän asti olleet saamelaiskulttuurin tutkimuskentälläkin syrjässä. Saamelaiskulttuurin kirjon takia on mahdoton saada kerätyksi kaikkea olemassa olevaa tutkimustietoa tähän ensyklopediajulkaisuun. Lähdemme liikkeelle niiden tutkimusalojen tuloksista, joita työryhmän jäsenet parhaiten hallitsevat. Asiantuntijoita on rekrytoitu kirjoittajiksi myös työryhmän ulkopuolelta. Erityisen tärkeänä on pidetty sitä, että eri saamelaisryhmien oma ääni pääsee esille. Painopiste on uusimmassa tutkimustiedossa ja saamelaisten itsensä tuottamassa tiedossa ja dokumenteissa. Ensyklopedia koostuu noin 2000 hakusana-artikkelista. Perusartikkeleissa esitellään saamen kieltä, historiaa, mytologiaa, folklorea, kirjallisuutta, musiikkia, taloutta, luontoa ja elinkeinoja, medioita, oikeuksia, koulutusta, taidetta, yhteiskunnallisia oloja jne. Kunkin alan keskeisiä asioita tarkastellaan laajoinakin artikkeleina. Henkilöartikkeleissa esitellään historian tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja kulttuurin tekijöitä. Leimallisesti saamelaiskulttuurille ominaiset kulttuurisanat ja -käsitteet määritellään. Ensyklopediaan sisältyy myös 49 etymologista artikkelia (hakusanat kursivoitu) saamelaiskulttuuriin liittyvistä keskeisistä sanoista. Ensyklopedia sisältää myös kuva- ja karttamateriaalia sekä ääninäytteitä. Ensyklopedian julkaisu sähköisessä muodossa mahdollistaa tiedon myöhemmän täydentämisen ja päivittämisen. Nyt julkaistava ensyklopedia on pilottiprojekti, jolla avataan mahdollisuus saamentutkimuksen tutkijoiden laajempaan verkostoitumiseen. Tavoitteena on tulevaisuudessa täydentää tietoa, kehittää sähköistä versiota pedagogiseen käyttöön sekä myös kehittää sen käyttöliittymää visuaalisesti ja teknisesti. Saamenkielisen kirjaimiston tuottaminen tietokannassamme ei ole ollut vielä mahdollista. Sen vuoksi saamenkieliset erikoisäänteet merkitään *-merkillä ja koltansaamen liudentuneet äänteet **-merkillä. Toimituskunnan jäsenet ja heidän vastuualueensa (kuva):
Christian Carpelan: arkeologia, historia, etnografia
(Helsingin yliopisto)
|