Sattuu ja tapahtuu

Ranskalaisista ja vähän muistakin kansallisuuksista

Olemme nyt asuneet melkein viikon jo Gexissä eli yhteensä Geneveä ympäröivällä Ranskan alueella jo yli kuukauden. Tänä aikana minulle on ehtinyt muodostua oma käsitykseni sekä ranskalaisista, geneveläisistä että sveitsiläisistä.

Ranskalaiset ja sveitsiläiset ovat erilaisia asenteiltaan ja tavoiltaan. Geneveläiset ovat vähän oma lukunsa — he ovat maantieteellisten, taloudellisten ja historiallisten syiden takia vähän näiden kahden ryhmän sekoitus. Monet “geneveläiset” ovatkin joko Genevessä työssä käyviä ranskalaisia (“frontalieres”) tai Geneveen muuttaneita ranskalaisia tai näiden ensimmäisen polven lapsia.

Ranskalaisia tapoja on paljolti kulkeutunut Sveitsiin juuri Geneven kautta. Vastaavasti jotain Sveitsiläistä pikkutarkkuutta (manikyyratut pihat ja pensasaidat tulevat erityisesti mieleen) on kulkeutunut myös Ranskan puolelle rajaa… [1]

(Annecy on selkeästi ranskalainen, samoin kuin Gex — Geneve on sveitsiläinen, mutta maustettuna vahvasti ranskalaisuudella. Kannattaa pitää mielessä, että ranskankielinen Sveitsi ei ole sen enempää Ranskaa kuin ruotsinkielinen Suomi on Ruotsia. Ranskankielinen Sveitsi on omalta identiteetiltään selvästi sveitsiläinen.)

Miten olen siis kokenut “ranskalaisuuden” ja “sveitsiläisyyden”? Lähinnä vain pystyn toteamaan niiden erot ennenkaikkea asiakaspalvelun suhteen. Kärjistäen sanoisin ranskalaisia itsetyytyväisiksi ja sveitsiläisiä kansainvälisiksi. Kärjistäen: kun ranskalainen kassa (tarjoilija, …) tajuaa, ettet puhu ranskaa vaan jotain vierasta kieltä niin tuntuu kuin hänen päälleen laskeutuisi kaapu joka estää kaikenlaisen kommunikoinnin. Häneltä katoaa kokonaan halu ymmärtää tai tulla ymmärretyksi.

Sveitsistä vastaavasta tilanteesta tulee mieleen tarjoilija joka puhui enimmäkseen saksaa (tämä oli jo vähän kauempana Genevestä), vähän ranskaa eikä oikeastaan englantia ollenkaan. Hänellä oli silti halu ymmärtää ja tulla ymmärretyksi —- sellainen tahto näkyy päälle ja saa aikaan tuloksia, sillä jo muutamalla yhteisellä sanalla ja käsien heiluttelulla saa aikaan paljon — kunhan on tahto ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Juuri tämän tahdon puuttuminen asiakaspalvelu-ranskalaisissa nyppii minua aivan suunnattomasti.

Voihan olla, että vain asiakaspalvelussa olevat ranskalaiset ovat epäsosiaalisia, epäempaattisia ja helposti turhautuvia —- ja ovat samanlaisia myös ranskalaisia kohtaan.

Voihan myös olla, että minä vain koen ja pistän merkille epäystävällisen käyttäytymisen helpommin täällä kuin Suomessa. En silti jaksa uskoa tarkkaavaisuuteni olevan syy siihen, että kassa tervehtii edellistä ja seuraavaa asiakasta mutta ei meitä. Tai että pyörävaraston työntekijä valitsee kaikkien pyörien joukosta juuri sen jossa on ilmiselviä vikoja jätetty huoltamatta (polkimen vääntynyt akseli ei ole kovinkaan vaikea havaita) ihan vain sattumalta.

Henkiseksi selviytymiskeinoksi olemmekin kehittäneet tavaksi sanoa vain “ranskalaiset on tyhmiä” kun vastaan tulee epäystävällisiä ihmisiä. Emme me voi ottaa vastuullemme sitä, että joku muu (tai kokonainen kansa!) kuvittelee itsensä muita paremmaksi ja ylpeyttään myös käyttäytyy sen mukaisesti. Joten minun puolestani olkoot huonosti käyttäytyvät ranskalaiset tyhmiä. Sen sanominen helpottaa.

PS. Eivät kaikki ranskalaiset ole epäystävällisiä. Vuokraisäntämme ei puhu englantia, mutta jaksaa silti selittää yrittäen puhua kahden sanan lauseita — ehkä ymmärrän välillä sanan tai pari. Kadulla vastaan tuleva mummo selittää minuuttitolkulla jostain mitä emme ymmärrä ja hymyilee ja kehuu Sirua kauniiksi vauvaksi. Eikä heitä vaivaa se, ettei yhteistä kieltä ole, vaan he puhuvat sillä mitä osaavat. Tärkeintä meille on etteivät he muutu mykiksi tai rupea kurtistelemaan kulmiaan vain siksi ettemme me puhu ranskaa.

Perjantaina, 8 heinäkuuta 2005