Ritva Koskennurmi-Sivonen
Etusivulle
Tutkimuksessani ja opetuksessani näkyy taustani kahdelta tieteenalalta: käsityötieteestä ja taidehistoriasta. Valmiissa ja meneillään olevissa tutkimuksissani on useimmiten historiallinen näkökulma.
Käsityötieteilijänä olen kiinnostunut kaikesta käden taitoon liittyvästä, oli se sitten ammattilaisen huipputaitoa, harrasaijan tekemiseniloa tai taidon oppimista.
Pukeutuminen ja muoti liittyvät kiinteästi tutkimukseeni, sillä pitkäaikaisimassa hankkeessani Käsityö suomalaisessa muodissa tutkin käsityötä nimenomaan muodin kontekstissa.
Aina kun ehdin, teen itse vaatteita. Tutkimuskohteeni on siis läheinen myös käytännöllisellä tavalla.
Tutkijan taitoni ja asiantuntemukseni on noteerattu siten, että minut on nimitetty Lapin yliopiston (2003) ja Taideteollisen korkeakoulun (2004) dosentiksi opetusalana muodin tutkimus sekä Joensuun yliopiston dosentiksi (2006) opetusalana käsityötiede.
Lukuvuonna 2004–2005 työskentelin Lapin yliopiston (prof. Minna Uotila) koordinoimassa projektissa Emergence of Luxury. Hanke kuului Suomen Akatemian rahoittamaan teollisen muotoilun tutkimusohjelmaan (2004–2007).
Projektin
tavoitteena on valottaa historiallisesti ja käsitteellisesti yksilöllisten vaatteiden
valmistusta lähimenneisyyden suomalaisissa muotisalongeissa sekä nykyisissä
ompeluateliereissa.
Projektin ensimmäisen vaiheen pääjulkaisu on väitöskirjani Creating a Unique Dress — A Study of Riitta Immonen’s Creations in the Finnish Fashion House Tradition. Se ilmestyi syksyllä 1998 Akatiimi Oy:n kustantamana. (Kannen kuva S. Konstig)
Projektin
toisessa osassa Salonkimuoti lehdistössä
analysoin sitä, miten muodista ja käsityöstä on puhuttu lehdistössä salonkimuodin
yhteydessä ja millaisena kuvat sen näyttävät.
Julkaisu ilmestyy Akatiimi Oy:n kustantamana
lokakuussa 2002. (Kannen kuva S. Vesa-Kantele)
Olen esittänyt osia tutkimuksesta kolmessa konferenssissa:
Media Representation of Postwar Finnish Couture. Consuming Craft Conference, Buckinghamshire Chilterns University College, UK, 2000.
Reading Fashion KSTC/ITAA Joint Conference Expanding Horizons, Seoul, Korea, 2001.
National Fashion Stigma or virtue. ITAA Annual Conference: Diverese Perspectives Common Goals, New York, USA, 2002.
Toukokuussa
2008 ilmestyi kolmas Riitta Immosen uraa koskeva teos Vaatteita naisille työhön,
juhlaan vapaa-aikaan Multikustannus Oy:n julkaisemana. Teos käsittelee
edelleen Riitta Immosen uraa, erityisesti valmisvaatetuotantoa ja muita tehtäviä
Atelier Riitta Immosen ulkopuolella.
Tiivistelmä
Kustantajan
kirjaesittely
Meneillään
oleva tutkimukseni on työnimeltään Knitted fashion: a case
history of Finnish couture. Tutkin muotitaiteilija Ulla Berghin suunnittelemia
neulepukuja, joita valmistettiin vuonna 1928 perustetussa Taidekutomossa, Helsingin
ainoassa neulesalongissa. Myöhemmin se toimi nimellä Neulottua –
Stickat Ulla Bergh.
Knitted fashion: a case history of Finnish couture. Paper presented
at the IFHE World Congress, July 26–31, Lucerne, Switzerland
Uusin tutkimuskohteeni on arkkitehti, lavastaja, muotitaiteilija Kirsti Kasnion työ ja ennen kaikkea designajattelu.
Koskennurmi-Sivonen, Ritva. 2009. Fashion and Architecture.Intertwined Features in the Creations of Kirsti Kasnio. Teoksessa Leena Kaukinen (Toim.) Proceedings of the Crafticulation & Education Conference. Techne Series. Research in Sloyd Education and Craft Science A: 14/2009. Helsinki: NordFo, 93–100. http://hdl.handle.net/10224/4810
Tässä toisessa projektissa nykyhetken ilmiöiden käsitteellistäminen ja ymmärtäminen ovat sivuuttaneet menneisyyteen suuntautuvat intressit. Kiinnostus kohdentuu niihin moninaisiin pukeutumisen muotoihin, joita yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassamme on nähtävissä.
Julkaisuja ja konferenssiesityksiä:
Koskennurmi-Sivonen, R., Koivula, J. & Maijala, S. 2003. United
Fashions Making a Muslim Appearance in Finland. Paper presented
at the conference Making an Appearancefashion,
dress, and consumption, University of Queensland, Brisbane, Australia. July
1013, 2003.
Koskennurmi-Sivonen, R., Koivula, J. & Maijala, S. United Fashions – Making a Muslim Appearance in Finland.. 2004. Fashion Theory. The Journal of Dress, Body & Culture. Oxford: Berg.
Kasurinen, Jaana (2002) Hunnuttaminen — pakko, mahdollisuus vai valinta? Somalialaisnaisten näkemyksiä hunnun käytöstä Suomessa. E-thesis. Helsingin yliopisto.
Koskennurmi-Sivonen, R. 2002. Kootut, kätketyt ja mittatilatut identiteetit pukeutuminen minän ja muiden välissä. Synteesi 2.
Maijala, Seija (2001) Ei oo kahta samanlaista siskoo — yksilöllisyys Suomessa asuvien musliminaisten pukeutumisessa. E-thesis. Helsingin yliopisto.
Tämän
tutkimushankkeen suunnittelun olen aloittanut vuonna 2004 yhdessä kollegani
lehtori Marja Anttilan kanssa. Kiinnostuksen kohteena ovat neulonnan taidot
monipuolisesti ja laajasti. Aluksi kuitenkin rajaamme tutkimuksen käsinneulomiseen
ja erityisesti neulomistapojen ja työotteiden tutkimiseen. Tutkimuskysymyksiämme
ovat: Miten käsinneulomista opitaan? Missä määrin työotteet
ovat luontaisia ja missä määrin riippuvia siitä, kuinka
neulontaa on opetettu? Mikä on neulojien käsitys hyvästä
tai ”oikeasta” neulonnasta? Millaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä
kokemuksia neulomismuistoihin liittyy?
Julkaisuja
Virtanen, Hennariikka. 2006. Oikein nurin – miten Suomessa kudin. E-thesis. Helsingin yliopisto.
Koskennurmi-Sivonen, Ritva, Anttila, Marja & Virtanen, Hennariikka. 2008. Knitting Skill as a Cultural and Bodily Practice. In Terttu Tuomi-Gröhn (Ed.) Reinventing the Art of Everyday Making. Hamburg: Peter Lang. (Artikkelin kuvitusta, A. Edelfelt: Sukkaa neulova tyttö. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Mänttä.)
* * *
Jos olet kiinnostunut näistä aiheista, ota yhteyttä niin katsotaan, miten voit osallistua tutkimuksiin. Projektissa opiskelijan ei tarvitse aloittaa aivan alusta. Yhteisen aiheen piirissä tukea ja kannustusta saa vielä enemmän kuin muuten, ja tulokset näkyvät suhteellisen nopeasti.
Ritva Koskennurmi-Sivonen
Etusivulle