1         Johdanto

Shade & Davis kuvaavat it:n kehitystä varhaiskasvatuksessa. 1980-luvulla lasten oli vaikea käyttää tietokonetta ilman aikuisen ohjausta. Lasten ohjelmat olivat paljolti harjoitusohjelmia, joissa lapset etenivät vastaamalla oikein tai väärin. 1990-luvulla teknologian ja taitojen kehittyessä lapset voivat käyttää tietotekniikkaan liittyviä laitteita entistä itsenäisemmin. Ohjelmat kehittyivät niin, että ohjelmat antoivat lapsille paremman mahdollisuuden tutkimiseen ja kokeiluun. (Shade & Davis 1997, 91-95.) Ojala on ollut vuonna 1996 tämän muutoksen kannalla: ”Tämän päivän lapset tarvitsevat sellaisia autenttisia oppimiskokemuksia, joiden avulla heidän on mahdollista kehittää, ns. korkeamman asteista ajattelutaitoja ja tietoisuuttaan oppimisesta – ei kertaavaa ja toistavaa oppimista, joka oli luonteenomaista aikaisemman teollisuusyhteiskunnan koulutuksessa (1996, 30-31). On kuitenkin huomattava, että mekaanisilla harjoitusohjelmillakin on sijansa edelleen. Esimerkiksi Sinnemäen tutkimuksessa (1998, 210-211) kävi ilmi, että yksinkertaiset automatisointipelit (harjoitusohjelmat) ovat tehokkaita esimerkiksi kertotaulun oppimisessa.

Helsingin kaupungin ”tietokone lapsen oppimisympäristönä” projekti on esimerkki 90-luvun it-orientaatiosta (vrt Ojala & Siekkinen 1996), jossa huomio kohdistuu ohjelmiin, sillä ohjelman voitiin ajatella muodostavan 90-luvulla sen informaatiokokonaisuuden, joka tietokonetta käytettäessä luo puitteita lapsen oppimiselle. Siekkinen viittaa tietokoneen sisäiseen mikromaailmaan ja tietokoneohjelmien laatuun. Hän päätyy suosittamaan open-ended ohjelmia, joissa lasten henkinen osallistuminen ja ajatteluprosessi voivat vahvistua. (Siekkinen 1996, 17-20.)

1990-luvun lopulla it:n ja toimintatapojen kehittyessä edelleen myös toimintamahdollisuudet ja haasteet muuttuivat. Ojala viittaa jo 1996 it-oppimisympäristön muuttumiseen tulevaisuudessa suljetusta avoimeksi (Ojala 1996, 29). Samoin Shade & Davis (1997) viittaavat kommunikaation ja globaalin vuorovaikutuksen merkityksen kasvuun. Opetusministeriö kuvaa kansallisessa it-strategiassaan ajan henkeä näin: Informaatio- ja kommunikaatioteknologia (ICT) merkittävästi vahvistaa vuorovaikutusta yksilöiden ja yritysten ja muiden organisaatioiden välillä, informaation käyttöä ja tietopalvelua sekä niiden saatavuutta (A National strategy for 2000-2004 1999,21). Kun lapsen ja koneen avulla tapahtuva vuorovaikutus paranevat, lapselle avautuu yhä parempi väylä ottaa tietotekniikka välineeksi kommunikaatiossa On kuitenkin huomattava, että tietokoneen suljetussa ympäristössä olevilla ohjelmilla on yhä merkitystä esimerkiksi oppimisessa tai vaikkapa erilaisten tuotosten tuottamisessa (esim. oppimisympäristöt, omat kuvat, omat tekstit tai oma musiikki tai kaikki nämä yhdessä).

Mutta IT:n kehittymisellä ei ole seurauksia vain oppimiseen vaan myös koko kulttuurimme muuttumiseen. Opetusministeriön visiossa suomalainen yhteiskunta kehittää ja hyödyntää informaatioyhteiskunnan mahdollisuuksia parantaa elämän laatua, tietoisuutta, kansainvälistä kilpailukykyä ja vuorovaikutusta monipuolisesti ja kestävästi (A National strategy for 2000-2004  1999, 22). Tässä visiossa tietotekniikka ei ole vain väline, vaan myös yhteiskunnan muutostekijä (haluamme sitä tai emme). Tätä ilmiötä lapsiin sovellettaessa se tarkoittaa, että lapsi ei enää vain käytä tietokonetta, vaan muokkaa kulttuuriamme. Lapsi ei enää vain harjoittele tietokoneen kanssa taitojaan, konstruoi koneen oppimisympäristössä konstruktioitaan tai ole virtuaaliyhteydessä ympäri maapalloa. Lapsi osallistuu tähän muutosprosessiin. Todellisen ja reaaliaikaisen vuorovaikutuksen mahdollisuus myös lisää toimintamahdollisuuksia olla todella tekemässä tätä maailmaa, vaikuttaa sen toimintatapojen ja kulttuurin muotoutumiseen ja kehittymiseen. Tietotekniikasta on tulossa myös todellisuuden tekemisen väline.

Tietotekniikka on osaltaan avaamassa lapsille väylää ei vain oppimiseen vaan uuden ennen näkemättömän todellisuuden rakentamiseen. Todellisuuden tekeminen edeltää aina oppimista, sillä miten jotakin voi oppia ellei sitä vielä ole edes olemassa? Sen takia kyky osallistua todellisuuden muotoutumiseen on oppimistakin tärkeämpää. Tässä onkin tämän tutkimuksen keskeinen teema. Lasta tarkastellaan todellisuuden muotoutumiseen osallistuvana. Miten lasten suhtautuminen todellisuuden muotoutumiseen ilmenee? Miten lasten osallistumista todellisuuden muotoutumiseen voidaan kokeilla ja minkälaisia seurauksia tällä toiminnalla on?

Shade & Davis varoittavat tietotekniikan oppimisesta tai opettamisesta. Mikä tahansa tänä päivänä tietotekniikkaan liittyvä tieto tai taito on ilmeisesti vanhentunut huomenna. Lasten on siksi tärkeää oppia ennen kaikkea toimintatapa, jossa teknologiaa käytetään työskentelyn välineenä, ei niinkään ajatella tietokoneen käyttöä itseisarvona tai erillisenä opetettavana taitona. Tällainen tapa pääsee kehittymään, kun tietotekniikka on osa päivittäistä päiväkotitoimintaa ja sillä on sisällöllistä merkitystä todellisessa vuorovaikutuksessa. (Shade & Davis 1997, 94-95.) Tämän tutkimuksen teemaan liittyen tietokoneen käytön oppiminen ei sinällään ole todellisuuden muotoutumiseen osallistumista, eikä harjaannuta lasta tähän. Tietokoneen käytön oppimisen on sen takia oltava todellisten toimintasysteemien kehittämisessä syntyvä sivutuote.

Aikuiset ovat myös malleja lapsille. Sen takia myös aikuisten tulee olla tutkijoita ja kokeilijoita, todellisuuden tekijöitä,  yhdessä lasten kanssa. Meidän täytyy näyttää heille että me voimme oppia yhdessä heidän kanssaan ja nauttia uuden toimintakulttuurin kehittämisestä. Tietotekniikka on osa kulttuuriamme. Se ei liity vain alan ammattilaisten tai verkon suurkuluttajien elämään. Meidän tapamme suhtautua tietotekniikkaan omassa arjessamme vaikuttaa lasten tapaan suhtautua siihen. (vrt. Blatchford & MacLeod-Brudenell 1999, 14.)

Toiset lapset vaikuttavat alussa motivoituneilta, mutta vaikeuksia  kohdatessaan luovuttavat helposti, kun taas toiset lapset näkevät vaikeudet haasteina. Lasten luottamus vaikeuksien ratkaisuun perustuu paljolti aikaisempiin kokemuksiin. Kun lapsilta vaaditaan liikaa he epäonnistuvat ja menettävät itseluottamustaan. Sopivan haasteellisessa tehtävässä lapset kokevat onnistumista ja lisäävät itseluottamustaan. (vrt. Blatchford & MacLeod 1999, 24.) Lapsi sitoutuu toimintaan, joka on hänen kykyjensä ylärajoilla, lähikehityksen alueella (Laevers 1997, Leontjev 1978, 84-91). Liian helppo toiminta ei saa lasta sitoutumaan prosessiin. Kun lapsi saa kokea, että hän voi olla osallisena todellisuuden tekemisessä, hänen tämän suuntainen toimintansa voi saada vahvistusta.

Meidän täytyy rohkaista lapsia leikittelemään ideoillaan ja  materiaaleilla, tutkimaan ja tuottamaan myös asioita joita ei ole olemassa  sekä mukautumaan prosessin mukana että muokkaamaan yhteistä prosessia. Näin lapset ja aikuiset samanaikaisesti sekä muokkaavat todellisuutta että itse muokkautuvat siinä. Tässä tutkimuksessa tutkitaan lasten suhdetta sosiaalisten toimintatapojen muokkaamiseen sekä tehdään käytännön kokeilu, jossa tarkastellaan lasta tietotekniikan käytön kehittäjänä, ei tietotekniikan käytön oppijana.

2         Tutkimusongelmat ja -tehtävät

1. Onko lasten tapa osallistua erilaisten tilanteiden muotoutumiseen yhteydessä hänen tapaansa suhtautua tietotekniikkaan?

1.1.    Onko löydettävissä yhteyttä lasten tilanteisiin suhtautumisessa ja hänen käyttämissään ohjelmissa: (esim. ohjelmoitu opetus, ”open ended”- ohjelmat, pelit)?

1.2.    Onko löydettävissä yhteyttä lasten sosiaalisiin tilanteisiin suhtautumisessa ja hänen suhtautumisessaan tietotekniikkaan?

1.3.    Onko löydettävissä yhteyksiä lasten tilanteisiin suhtautumisessa ja tietotekniikan käytön määrässä ja laadussa

1.4.     Onko löydettävissä yhteyksiä lasten tilanteisiin suhtautumisessa ja opettajien ja vanhempien asenteissa?

2.          Miten lapsen osallistumista tietotekniikkakäytäntöjen kehittämiseen voitaisiin lisätä ja onko tällainen lapsi tietotekniikkakulttuurin kehittäjänä näkökulma hedelmällinen käytännön päiväkotityössä.

2.1.    Kokeillaan NetMeeting-ohjelmaa viiden päiväkodin ja viiden koulun keskinäisessä kommunikoinnissa tarkoituksena luoda toimintakulttuuri, jossa lapset ja aikuiset yhdessä osallistuvat käyttämiensä sisältöjen ja muotojen kehittymiseen.

2.2.    Mitä hyviä ja huonoja ilmiöitä osallistuvan toimintakulttuurin kehittämisessä syntyy käytännön tasolla? Tältä pohjalta on tarkoitus raportoida tutkimuksen anti muiden päiväkotien käyttöön siten, että tietotekniikka voisi entistä enemmän olla luonteva apuneuvo todellisuuden tekemisessä. Ei niinkään jotakin jota opetellaan.

3         Tutkimusmenetelmät

Tutkimus on kaksiosainen. Ensinnäkin pyritään löytämään mitä yhteyksiä lapsen lähinnä sosiaalisella suhtautumisella ja lapsen suhtautumisella tietotekniikkaan on toisiinsa. Erityisesti pyritään tarkastelemaan lasta toiminnan muotoutumiseen osallistuvana toimijana. Tähän tutkimuksen osuuteen kuuluu vanhempien arviot lapsen sosiaalisesta toiminnasta ja IT:n käytöstä, opettajien arviot yleisesti päiväkodin tietotekniikan käytöstä sekä erikseen kunkin lapsen suhteesta erilaisiin tilanteisiin ja tietotekniikkaan.  Kolmantena osa-alueena on lastentarhanopettajaopiskelijoiden tekemä lasten observointi ja haastattelu, jolla arvioidaan erityisesti lasten suhtautumista tietokoneisiin.

Toiseksi tehdään käytännön kokeilu, joka voisi antaa lapselle välineet todella osallistua tietotekniikkakulttuurin kehittämiseen. Tämä toimintatutkimus pyrkii toisaalta antamaan riittävästi tukea toiminnan sujumiseksi, toisaalta jättämään riittävästi tilaa toimia omaa toimintakulttuuria kehittäen.

Tutkimuksessa haetaan osittain samaa tietoa toisistaan riippumattomista lähteistä. Tarkoituksena on parantaa tulosten pätevyyden arviointia. Lapsen suhtautuminen ympäristöönsä on monimutkainen ilmiö ja eri tilanteissa lapsi käyttäytyy eri tavalla. Näin voidaan ehkä paremmin arvioida lapsen kokonaistilannetta ja lapsen toimintaa erilaisissa tilanteissa.

3.1      Opettajien arviot

Opettajien arviointi on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa (ks. liite 1) opettajat arvioivat omaa, päiväkodin ja lapsiryhmän suhtautumista tieto -ja viestintätekniikkaan ja siinä toteutettuja käytäntöjä. Toisessa osassa (ks. liite 2) opettaja arvioi erikseen kunkin lapsen suhtautumista erilaisiin tilanteisiin. Tutkimukseen osallistuville opettajille lähetetään arviointilomakkeet päiväkotiin ja he tuovat ne mukanaan täytettynä tullessaan lasten kanssa kokeilemaan yliopiston tietokoneita.

3.2      Vanhempien arviot

Kunkin päiväkodin kymmenelle tutkimukseen osallistuvan lapsen vanhemmille toimitetaan lapsen erilaisiin tilanteisiin suhtautumisen ja kodin IT-käytäntöjen arvioimisen tarkoitettu lomake (ks. liite 3). Lastentarhanopettaja tuo täytetyt lomakkeet tullessaan lasten kanssa kokeilemaan yliopiston tietokoneita ensimmäistä kertaa.

3.3      Lasten havainnointi

Joulukuussa 2000 viidestä päiväkodista käy kymmenen lapsen ryhmä lastentarhanopettajakoulutuksen tietokoneluokassa kokeilemassa yliopiston tietokoneita ja verkkoa. Tämän kokeilun aikana lastentarhanopettajaopiskelijat (1-2 opiskelijaa lasta kohden) observoivat lapsen suhtautumista erilaisiin esille nouseviin ilmiöihin ja  arvioivat hänen tietoteknisiä taitojaan. Samassa yhteydessä opiskelijat pyrkivät saamaan selville lapsen tietotekniikan käyttötapoja ja suhtautumista haastattelemalla (ks. liite 4). Samat lapset käyvät uudestaan kokeilemassa yliopiston tietokoneita ja verkkoa maaliskuussa 2001 päiväkotien tietotekniikkakokeilujen ollessa käynnissä. Tämän toisen kerran tarkoituksena on löytää mahdollisia muutostrendejä ja samalla myös saada esiin arviointien reliabiliteettia. Kevään arvioinnin tekevät eri opiskelijat kuin syksyllä.

Clay (1993) kuvaa lasten puheen ja observoinnin hankaluutta. Lapset eivät ehkä osaa sanoa mitä ajattelevat, pienten lasten kieli on vahvasti sidoksissa kyseessä olevaan toimintaan ja vaihtuu näin ollen runsaasti tilanteesta toiseen. Samoin lasten observointi ja haastattelu muodollisesti kaikille varsin samankaltaisessa tilanteessa sitoo lasten mahdollisuuksia puhua ja toimia omista lähtökohdistaan. (Clay 1993, 5.)  Ensimmäinen observointi -ja haastattelukerta tapahtuu osana opiskelijoiden tieto-ja viestintätekniikan opintoja, eikä ennen lasten tapaamista käydä läpi erityisiä kysymyksiä koskien lasten observointia tai haastattelua. Koska toinen observointi- ja haastattelukerta on osa opiskelijoiden tutkimusmenetelmien opintojaksoa, observointiin ja haastatteluun ehditään opiskelijoiden kanssa perehtyä ennen lasten tapaamista.

3.4      Toimintatutkimus: Lapsi tietotekniikkakulttuurin kehittäjänä

Tämän toimintatutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lasta toiminnan muotoutumiseen osallistujana, käytännössä NetMeeting –ohjelman käytön testaajana ja sen vuorovaikutusmahdollisuuksien kehittelijänä. Ojan ja Smulyanin (1989) mukaan toimintatutkimus on peräisin neljäkymmentäluvulta ja Kurt Lewiniltä. Se viittaa sosiaalitieteiden työkalujen ja metodien käyttöön välittömiin ja käytännöllisiin ongelmiin. Tarkoituksena on rikastaa teoriaa ja tietoa kasvatuksesta ja parantaa kasvatuksen käytäntöjä. Yhteistoiminnallisessa toimintatutkimuksessa voi jokainen ryhmä olla edustettuna prosessissa ja jokainen antaa oman erilaisen asiantuntemuksensa ja ainutlaatuisen perspektiivinsä. (Oja & Smulyan 1989, 3.) Toisaalta esim. Engeström (1985, 156-164) kehittävän työntutkimuksen esittelyssä antaa omalle lähestymistavalleen erilaisen perustan, jossa hän viittaa kultttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan ja Leontjeviin.

Cohen & Manion (1994, 195-198) viittaavat ongelmiin, jotka johtuvat tutkijoiden ja opettajien työtapojen eroista. Opettajat ovat kiinnostuneempia käytännön ongelmista ja tutkijat teoreettisista lähtökohdista. Tähän ongelmaan auttaa ehkä kokemus, jossa oman väitöskirjani tein olemalla sekä opettaja että tutkija (vrt. Reunamo 1998). Toisaalta tutkimuksen teoreettisempi osuus (lasten suhtautumistapojen erillinen tutkiminen) ja käytännön osuus (NetMeeting lapsen osallisuuden lisääjänä) ovat melko erillään toisistaan ja toivottavasti täydentävät toisiaan.

Toimintatutkimuksen aiheena on NetMeeting neuvotteluohjelmaa käyttäen siirtää kasvatuskeskustelun painopistettä tietotekniikan käytön oppimisesta ja yleensäkin oppimisen apuvälineestä toimintakulttuurin kehittämiseen. Tarkoituksena on vakiinnuttaa näkemys lapsesta oman todellisuutensa tekijänä. Lapsi osallistuu yhteisen todellisuuden valmistumiseen. Ja se on lapselle sitä helpompaa, mitä selkeämmin me näemme lapsen toiminnan tällä tavoin.

Käytännössä on tarkoitus, että päiväkotilapset ja koulun ykkösluokat kommunikoisivat keskenään tietokoneen välityksellä ja aikuisen avulla näistä yrityksistä nousisi jotakin inhimillisesti arvokasta pureskeltavaa. Lapset voivat esimerkiksi vaihtaa kuulumisia, esitellä projektejaan, suunnitella yhteistyötä, hankkia tietoja tai vaikkapa käyttää NetMeetingiä yhteisten taiteellisten tuotosten tekemiseen. Ajatuksena on, että talvella ensin haparoiden etsitään tapoja käyttää uutta välinettä, mutta kevään kuluessa kokouksista voisi vakiintua yhteisiä toimintatapoja sisältävä sosiaalinen tapahtuma, josta sitten taas voisi versota yhä uusia toimintamahdollisuuksia. Lienee syytä olla varovainen mahdollisuuksien koettelussa. Kaikkia mahdollisuuksia ei liene järkevää ottaa heti käyttöön, vaan pikku hiljaa vuorovaikutustaitojen vakiintuessa.

Alamäen (1997) varhaiskasvattajille tekemän kartoituksen mukaan varhaiskasvattajien käsityö- ja teknologiakasvatuksen toiimintakäytäntöjen kehittäminen edellyttäisi taitotiedon nostamista, toimintaedellytysten parantamista sekä asenteellista muutosta (Alamäki 1997). Tässä toimintatutkimuksessea taitotietoa lisätään päivän alkukoulutuksella, säännöllisillä kokouksilla ja loppuarvioinnilla. Toimintaedellytyksiä parannetaan siten, että mukana olevat päiväkodit ja koulut saavat apua laitteiden ja ohjelmien asennuksessa. Asenteellinen muutos voi tietysti tapahtua mihin suuntaan tahansa riippuen projektin mielekkyydestä. Ei ole itsestään selvää, että teknologiaan tulisi suhtautua myönteisesti.

Päiväkodeilla ja kouluilla on sinänsä vapaus toimia vuorovaikutuksessa haluamillaan tavoilla, mutta he saavat kuitenkin apua tarvittavien ohjelmistojen ja laitteiden asennuksessa ja käyttökoulutusta. Prosessin etenemisen aikana pidetään säännöllisiä neuvotteluja prosessin ongelmiin ja mahdollisuuksiin liittyen ja keväällä pidetään vielä kokoava arviointi- ja kehittämispäivä, jolloin voidaan tarvittaessa suunnitella jatkoa (ks. 3.5. Tutkimuksen aikataulu).

3.4.1      NetMeeting

Eräs konkreettinen alkupiste tutkimusprojektille oli, kun Sirkka-Liisa Ihalainen Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta, Satu Järvenkallas ja Marjo Kyllönen Helsingin opetusvirastosta sekä Jyrki Reunamo Helsingin yliopiston opettankoulutuslaitokselta osallistuivat EECERA-konferenssin symposiumiin, jossa eräänä aiheena oli informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) rajoitusten ja mahdollisuuksien kokeilu ja sitä kautta kulttuurienvälisen ja kehityksellisesti pätevien suuntaviivojen etsiminen (Pramling Samuelsson, Assucao Foque, Siraj-Blatchford, J., 2000). Ilmiötä tarkasteltiin paljolti NetMeeting ohjelman käyttökokemuksiin liittyen.

Microsoftin NetMeeting on eräs esimerkki käytettävissä olevista neuvotteluohjelmista. Kommunikaatiotapoina voidaan käyttää kirjoittamista, piirtämistä, puhetta, tiedostojen jakamista, yhteistä leikepöytää sekä videokuvaa. Voidaan ajatella, että monipuolinen kommunikaatiovalikoima olisi etu varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa. Monipuolisuus ja reaaliaikainen vuorovaikutus luovat edellytyksiä lapsille osallistua varhaiskasvatuksen tietotekniikkakäytöntöjen todelliselle kehittämiselle.

Toinen merkittävä etu NetMeetingin valintaan kokeiluohjelmaksi on sen suhteellisen laaja levinneisyys ja helppokäyttöisyys. Päivän harjoittelulla ohjelmaan saa jo tuntuman.

Kolmas etu on hinta. Itse ohjelma on ilmainen. Koulutus ja asennus ei vaadi suuria investointeja. Jos haluaa käyttää ääntä yhteydenpidossaan, tulee olla käytössä mikrofoni (perusmallit muutaman kympin). Jos haluaa käyttää videokuvaa, tulee olla käytössä webbikamera, jonka hinnat alkavat noin kolmestasadasta markasta. Muita mahdollisia kuluja ovat verkonkäytöstä aiheutuvat kulut ja mahdolliset printterikulut.

Ehkä lopuksi on kuitenkin syytä huomauttaa, että tutkimuksen tarkoituksena ei ole NetMeetingin käytön vakiinnuttaminen varhaiskasvatuksessa vaan se on tällä kertaa valittu käytännön työkaluksi kun lasta pyritään tarkastelemaan tietotekniikkakulttuurin kehittäjänä. Sitoutuminen johonkin ohjelmaan on vaarallista, sillä ilmeisesti parin vuoden kuluttua on jo käytössä toiset ohjelmat ja toiset tavat. Tärkeämpää on toimintakulttuurin kehittymiseen osallistuminen kuin jonkin tietyn ohjelman mahdollisimman tarkka oppiminen.

3.5      Tutkimuksen aikataulu

Syksyn 2000 aikana hiotaan tutkimussuunnitelmaa ja käytettyjä mittareita, etsitään tutkimukseen osallistuvat päiväkodit ja koulut sekä asennetaan tarvittava välineistö ja ohjelmisto.

Joulukuussa 2000 ja maaliskuussa 2001 on tarkoitus kerätä tiedot viidestäkymmenestä lapsesta  Tiedot kattavat opettajien arvion, vanhempien arvion ja opiskelijoiden observoinnin. Tiedot kerätään viiden päiväkodin lapsista, jolloin lapsia kustakin päiväkodista tulee mukaan kymmenen.

Toimintatutkimukseen, jossa testataan lasten osallistumismahdollisuuksia käyttäen apuna NetMeeting-ohjelmaa, otetaan mukaan viisi päiväkotia ja viisi koulua. Tammikuussa on koulutuspäivä, jossa on mukana yksi (tai kaksi) aikuista kustakin päiväkodista tai koulusta. Koulutuksen aiheena on lapsen osallistuminen tietotekniikkakulttuurin kehittämiseen ja NetMeeting ohjelmaan käytännön perehtyminen.

Keväällä 2001 kullakin päiväkodilla on oma nimikkokoulu, jonka kanssa kokeillaan erilaisia tapoja kommunikoida ja etsitään mielekkyyttä tälle kommunikaatiolle. Kahden viikon välein kokeiluun osallistuvat päiväkodit ja koulut pitävät NetMeeting-kokouksen, jossa käydään läpi ajankohtaisia kokeiluun liittyviä asioita.

Toukokuussa 2001 pidetään yhteinen arviointipäivä, jossa pohditaan myös projektin jatkamistapojen mielekkyyttä. Samaan yhteyteen pyritään saamaan myös alustavia tuloksia kerätystä lapsiin liittyvästä aineistosta.

Syksyllä 2001 on tarkoitus saada julki raportti, joka käsittelee lasta tietotekniikkakulttuurin kehittäjän näkökulmasta. Sen ensimmäinen ovat lasten tapa osallistua erilaisten tilanteiden muotoutumiseen ja sen yhteydet hänen tapaansa suhtautua tietotekniikkaan lapsilta joulukuussa 2000-helmikuussa 2001 kerätyn aineiston perusteella. Raportin toisessa osassa kuvataan päiväkotien ja koulujen käytännön kokemuksia keväältä 2000 ja mahdollisesti löytyviä apuneuvoja prosessin edelleen kehittämiseksi.

Lähteet

Alamäki, Ari. 1997. Käsityö- ja teknologiakasvatuksen kehityshaasteita var-haiskasvatuksessa. Kasvatus 28 (5), 483 -492 .

Blatchford, J. & MacLeod-Brudenell, I. 1999. Supporting Science, Design and Technology in the Early Years. Great Britain: Open University press.

Clay, M. 1993. An observation survey of early literacy achievement. New Zealand: Heinemann.

Cohen, L. & Manion, L. 1994. Research methods in education. London: Routledge.

Engeström, Y. 1985. Kehittävän työntutkimuksen peruskäsitteitä. Aikuiskasvatus 4/1985, 156-164.

Laevers, F 1997. Toimintaan sitoutuneisuuden arviointiasteikko leikki-ikäisille lapsille. The Leuven Involvement Scale for Young Children, LIS-YC. Suomenkielinen toteutus Hautamäki, A. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.

A National strategy for 2000-2004. 1999. Education, training and research in the information society. Ministry of education.

Oja, S & Smulyan, L. 1989. Collaborative action research: A developmental approach. London: Falmer.

Ojala, M. 1996. Miksi kannattaa panostaa tietokoneavusteiseen oppimiseen jo ennen kouluikää?. Teoksessa Siekkinen, M. & Ojala, M. 1996. Tietotekniikan integrointi lasten oppimiseen ja opetukseen päiväkotitoiminnassa. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto. Sosiaaliviraston julkaisusarja C/1996.

Pramling Samuelsson, I., Assuncao, Folque, M. & Siraj-Blatchford, J. An information and communication technology (ICT) symposium. Symposium EECERA-konferenssissa Lontoossa 31.8.2000.

Reunamo, J. 1998.Olemassaoleva ja muotoutuva vuorovaikutuksen hahmottaminen. Toimintatutkimus Helsingin lastentarhanopettajaopistossa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.

Shade, D. & Davis, B. 1997. The Role of Computer Technology in Early Childhood Education. In Isenberg, J. & Jalongo, M. (ed.) Major Trends and issues in Early Childhood Education. New York: Teacher’s College, 90-103.

Siekkinen, M. 1996. Tietotekniikan integrointi lasten oppimiseen varhaiskasvatuksessa. Lähtökohtia, tavoitteita ja haasteita. Teoksessa Siekkinen, M. & Ojala, M. 1996. Tietotekniikan integrointi lasten oppimiseen ja opetukseen päiväkotitoiminnassa. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto. Sosiaaliviraston julkaisusarja C/1996.

Sinnemäki, J. 1998. Tietokonepelit ja sisäinen motivaatio. Kahdeksan kertotaulujen automaitisointipeliä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.

Siekkinen, M. & Ojala, M. 1996. Tietotekniikan integrointi lasten oppimiseen ja opetukseen päiväkotitoiminnassa. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto. Sosiaaliviraston julkaisusarja C/1996.

Vygotsky, L.S. 1978. Mind in society. Cambridge: Harvard University Press.

Liitteet

Opettajien arviointilomake 1

Viisi ensimmäistä arviota liittyvät ryhmässä toimimiseen, kolme viimeistä päiväkodin tietokoneiden käyttöön.

Lapsen nimi:____________________________________ 

 Ikä: ____  vuotta ____ kuukautta

Opettajien arviointilomake 2

Päiväkoti:_____________________ Ryhmä: _______________________________

 1. Lapsiryhmän käytössä on ______kappaletta tietokoneita.

 2. Lasten käyttämät tietokoneet ovat iältään ___________________________ vuotta. 

3. Kuinka paljon arvioit yksittäisen lapsen käyttävän keskimäärin aikaa tietokoneen parissa päiväkodissa viikossa? _____minuuttia.

 4. Mainitse muutama lasten päiväkodissa suosima ohjelma tai peli: _______________

_____________________________________________________________________

 Arvioi seuraavia väitteitä:

Vanhempien arviointilomake

Lapset voivat joutua/päästä tietokoneen kanssa tekemisiin tänä päivänä jo hyvin varhain esimerkiksi kotona, päiväkodissa, kavereiden luona tai vaikkapa kirjastossa. Koska tietotekniikka on niin iso osa tämän päivän elämää, on tärkeätä tutkia myös sen mahdollisia hyötyjä ja haittoja lapsille. Teidän vastauksenne on tärkeä ja tulosten luotettavuuden takaamiseksi on tärkeää, että vastaatte kysymyksiin huolella. Vastaukset ovat luottamuksellisia. Tässä kyselyssä kartoitetaan lasten tietokoneen kotikäyttöä. Jos teillä ei ole kotona käytettävissä tietokonetta, jättäkää väliin kysymykset 2-4.

 Kasvatustieteen tohtori Jyrki Reunamo
Helsingin yliopiston lastentarhanopettajakoulutus
puhelin: 19140980 sähköposti:  jyrki.reunamo@helsinki.fi

1. Kotona lapsellamme on tietokoneen käyttömahdollisuus _____kyllä _____ei

 2. Lapsemme on käyttänyt viimeisen kuukauden aikana tietokonetta yhteensä noin ______tuntia

 3. Prosenttimäärältään lapsi käyttää ajastaan tietokonetta:                   Yksin______%

                                                                                                   Kavereiden kanssa______%

                                                                                                       Aikuisen kanssa______%

                                                                                                                     Yhteensä__100_%

 4. Mainitse muutama lapsesi eniten käyttämä ohjelma tai peli:_________________________________

 ___________________________________________________________________________________

5. Kotona lapsellamme on käytössään Playstation, Nintendo tai muu pelikone? ______Kyllä ______Ei

 Pelaamiseen hän on käyttänyt viimeisen kuukauden aikana noin ______ tuntia.

Lasten toiminnan arviointi/opiskelija

A. Lapsen sitoutuneisuus:

Mikä seuraavista parhaiten kuvaa lapsen toimintaa tietokoneen ääressä:

1. Jossain määrin jatkuva toiminta, joka ei sisällä ponnistelua. Lapsi tekee asioita mutta asiat eivät tee mitään lapselle.
2. Intensiivisiä hetkiä sisältävä toiminta. Lapsi on sitoutunut vähintään puolet tarkkailun kestosta. Toiminta voi olla myös keskittynyttä mutta tehtävä on yksinkertainen.
3. Pitkäkestoinen intensiivinen toiminta, jossa on runsaasti keskittymistä, sinnikkyyttä, energiaa ja monimutkaisuutta.

 B. Arvioi asteikolla yhdestä viiteen miten hyvin toiminnan kuvaus vastaa kanssasi työskennelleen lapsen toimintaa