Isänpäivän suunnistus

Reunamo,J. 1994.Isänpäivän suunnistus. Lastentarha 5/94, 57.

Teimme Kinnarin päiväkodissa Järvenpäässä isänpä iväksi suunnistusradan, joka toimi hienosti. Ehkä jollain muullakin voisi olla idealle käyttöä. Toteutus ei vaadi paljon vaivaa. Kopioidaan vain päiväkodin pohjapiirustus, merkitään siihen seitsemän rastia, viedään tehtävälaput ja tarvikkeet rasteille. Vanhemmat ja lapset hoitavat loput. Lisäbonuksena saadaan hauska taidenäyttely ja paljon mielenkiintoista tietoa lasten ja aikuisten mielipuuhista. Ideaa selventämään annettiin vanhemmille tiedote:

HEIPPA ISÄT! (JA MYÖS ÄIDIT)

Päiväkotiin on rakennettu suunnistusrata lähinnä isänpäivää juhlistamaan, mutta kiertäjänä voi ihan yhtä hyvin olla äiti. Radan kierto on vapaaehtoista. Rata on paikallaan tiistaista perjantaihin. Joka rastilla suoritetaan pieni tehtävä. Ohessa on suunnistuskartta. Ehkä radan kiertämisestä saa hivenen hupia, toisen tuntemusta tai yhteisen kokemuksen. Etsimistä ja löytämistä.

Terv. Päiväkodin väki

Tehtävät olivat seuraavat:

1. rastin tehtävä: Isä tai äiti piirtää lapsensa muotokuvan tussilla silmät kiinni (ei saa kurkkia!) Aikaa noin kolme minuutta. Ottakaa kuva mukaan ja siirtykää rastille kaksi.

2. rastin tehtävä: Lapsi värittää muotokuvan vesiväreillä. Aikaa noin viisi minuuttia. Kirjoittakaa lapsen nimi muotokuvan alalaitaan. Jättäkää kuva tähän rastille, töistä kootaan myöhemmin näyttely.

3. rastin tehtävä: Kerätkää lista leikeistä, jotka olivat isän tai äidin lempileikkejä pienenä. Jokaisesta leikistä isä tai äiti kertoo lapselle jonkin mukavan muiston. Laittakaa listaan nimi ja jättäkää se tähän rastille. Aikaa saa käyttää tarpeen mukaan.

4. rastin tehtävä: Kerätkää lista lapsen mielipuuhista päiväkodissa. Aikuinen eläytyy lapsen kokemuksiin. Keksikää yhdessä joku hauska idea, mitä päiväkodissa voisi vielä tehdä ja laittakaa se listan loppuun. Laittakaa listaan nimi ja jättäkää se tähän rastille. Aikaa saa käyttää tarpeen mukaan.

5. rastin tehtävä: Lapsi kertoo aikuiselle parhaista kavereistaan (kuka, mitä teette yhdessä?). Mikä muissa lapsissa on kurjaa? Kuka meidän päiväkodista pyydettäis meille leikkimään? Joko nyt ensi viikonloppuna?

6. rastin tehtävä: Rakentakaa yhdessä härveli käsillä olevista tarvikkeista. Aikaa noin kymmenen minuuttia.

7. rasti: Palkintojenjako. Ota kirjekuori pöydältä.