Tähtitieteen harrastukseniTähtitieteestä olen ollut kiinnostunut jo suunnilleen 10-vuotiaasta natiaisesta saakka. Harrastus on ollut ennen kaikkea taivaan tarkkailuun ja jo melko alkuvaiheessa havaintotoimintaan suuntautunutta. Teoreettinen puoli on jäänyt enemmän tai vähemmän vain perustietojen hankinnaksi. Viime aikoina myös harrastukseen liittyvä sähköinen viestintä ja tietokoneet ovat alkaneet kiinnostaa enemmän. Myös yhdistystoiminta on ollut vahvoilla.
Noin parikymmenvuotisen tähtiharrastajaurani aikana tähtiharrastuksesta on tullut lähes elämäntapa. Olen tutustunut koko harrastuskenttään hyvin laajalti. Oikeastaan ainoa suurempi osa-alue, johon en ole sotkenut itseäni on kaukoputken rakentelu ja optiikan kanssa pelehtiminen. Ne jätän osaavampien käsiin.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
Tähtitieteen kansallinen WWW-kotisivu
tähtiin ja avaruuteen liittyvä muu oheistoiminta
300 tähtitieteellisen sanan ja tähdistöjen nimien pienoissanakirja Euroopan eri kielillä