ADRESSI

Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Ratkaisin siinä Sammon arvoituksenkin sitten. 

 

                                                    Sammon arvoitus
 

                                                    "Sano syntyjä syviä", kehotti Väinämöinen kerskailevaa Joukahaista.
                                                     Kalevalassa "synnyt" on vastaava käsite kuin Raamatun Genesis eli
                                                     "alut". Joskus ajateltiin, että kaikki kansat ovat lähtöisin Kansojen
                                                     Taulun (Genesis 10) seitsemästäkymmenestä patriarkasta ja että
                                                     alkukantaisilla kulttuureilla varhaiset muistikuvat ovat yhteistä
                                                     perimätietoa.

 

                                                     Kalevalaa pidetään kreikkalaisten Ilias ja Odysseia- eeposten sekä
                                                     germaanisen Beowulf-eepoksen tavoin suullisen perinteen kehitelminä.
                                                     Kalevalaa on arvosteltu runonkerääjien sekä toimittajien puuttumisesta
                                                     runojen sisältöön. Tämän lisäksi samat runot eivät luonnollisestikaan
                                                     ole täysin samanlaisia eri runonlaulajien kertomina. Kalevalassa eri
                                                     ikäiset ainekset, joskus itse tarinat ja henkilötkin, sekoittuvat
                                                     keskenään siten, että kokonaisuus ei aina ole johdonmukainen.


                                                     Toimittajana Elias Lönnrot jatkoi valitettavasti isänsä räätälintointa.
                                                     (Kaikki asiaankuuluva kunnia kuitenkin hänelle.) Kaikesta huolimatta
                                                     Kalevalan ja Genesiksen välillä on hahmotettavissa joitakin yhteisiä
                                                     teemoja tai yksityiskohtiakin.

 

                                                     Ennen muinoin suomalaisissa kansanlauluissa sanalla oli valta nuotin
                                                     yli. (Ilmiö muistuttaa Raamatun Psalmeja, joiden melodioista ei ole
                                                     enää aavistustakaan.) Vielä 1800-luvulla Kalevalan ja Kantelettaren
                                                     tyyppisiä runoja osattiin yleisesti Suomen maakunnissa. Kun tarinoita
                                                     julkaistiin ensimmäisen kerran, niin 1800-luvun sivistyneistöstäkin vain
                                                     harva avasikaan Kalevalaa. Ensimmäisen painoksen 500 kappaleesta
                                                     riitti myyntiin pitkälle toistakymmentä vuotta. Länsi-Suomessa
                                                     kirja-Kalevalaa lisäksi vierastettiin itä-suomalaisen murteen vuoksi.
                                                     Vasta kun viulu murtautui kanteleen, jouhikon ja paimensoitinten
                                                     rinnalle 1600-luvulla, oli kalevalainen runonlaulu saanut ensimmäisen
                                                     haastajan riimillisestä kansanlaulusta Suomen maassa.

 

                                                     Kalevalan noin 23 000 säkeen rinnalla Suomen sukuisista heimoista
                                                     on kerätty ja kirjoitettu muistiin yli miljoona siihen verrattavaa
                                                     toisintosäettä. Sellaiset kertomarunot kuin Maailman synty, Iso
                                                     tammi, Iso härkä, Kantele-jakso, Kultaneito, Kuolinsanomat,
                                                     Veneenveisto ja laivaretki, Venepuun etsintä ja Väinämöisen
                                                     polvenhaava olivat, jolleivät aivan iskelmiä, niin ainakin laajalti ihmisten
                                                     tietoisuudessa. Monet lauluista voi yhdistää löyhästi Genesikseen.
                                                     Miksi Kalevalassa esimerkiksi tahkotaan monta laulua Väinämöisen
                                                     veneenrakennusta, jos kyseessä on ainoastaan arktisen shamaanin
                                                     soutuvene?

 

                                                     "Liitelevi, laatelevi, arvelee, ajattelevi: "Teenkö tuulehen tupani,
                                                     aalloillen asuinsijani? Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani." (1.
                                                     runo, rivit 189-194.) Uuden Kalevalan ensimmäinen luku kertoo
                                                     maailman luomisesta. Kalevalassa maailma luotiin sotkan munasta.
                                                     Maailman synnyssä kerrotaan sotkasta, joka lentää taivaalla eikä
                                                     löydä laskeutumispaikkaa, koska kaikkialla on vettä. Niinpä sotka
                                                     munii maata. Genesis kertoo Nooan lähettäneen arkista kaarneen eli
                                                     korpin, mustan raadonsyöjälinnun. Lintu palasi kuitenkin takaisin,
                                                     koska ei löytänyt laskeutumispaikkaa yhä vallinneessa tulvassa.
                                                     Myöhemmin Nooa lähetti kyyhkysen, joka ensi kerralla palasi lehvä
                                                     suussaan, toisella kerralla ei enää lainkaan. Kerätystä aineistosta
                                                     karsittiin aikanaan Kalevalaa toimitettaessa pois rinnakkaiset runot,
                                                     joissa kerrottiin veden päällä lentävästä hanhesta. Hanhi on sotkasta
                                                     poiketen kyyhkysen tavoin valkea lintu.*

 

                                                     "Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä; luuli heinämättähäksi,
                                                     tuoreheksi turpeheksi." (1:203-206.)* Kalevalassa kotka, sotka tai
                                                     hanhi pesii synnyttävän "ve'en emosen, ilman immen" polvelle ja kun
                                                     tämän liikahtaessa muna tai munat särkyvät, syntyvät niiden osasista
                                                     taivas, maaemä, aurinko, kuu ja tähdet. Kantelettaren ensimmäisen
                                                     kirjan 200. runo pyörittelee samaa kielikuvaa rajattoman veden yllä
                                                     lentävästä pääskysestä, joka laskeutuu viimein laivan mastoon kuin
                                                     Araratin vuoriston huipuille. Nuoremmassa aineistossa pääskynen on
                                                     muistettu vain saapuvana muuttolintuna.

 

                                                     Väinämöisen täydentäessä luomistyötä, kutsuttiin asiat esiin
                                                     puhumalla. Raamatussa luodaan "sanomalla", Kalevalassa
                                                     laulamalla.*

 

                                                     Juutalainen perinne ei suinkaan ole ainoa, jossa luvulla seitsemän on
                                                     erityismerkitys. Kalevalassa luominen ei tapahdu varsinaisesti 6 + 1
                                                     päivässä, mutta asiayhteydessä on samaa lukusymboliikkaa: "Siihen
                                                     laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa,
                                                     rautamunan seitsemännen." (1:210-212. Sama luku toistuu
                                                     alkuluvuissa mm. riveillä 2:163-164, 241-242.) Maailman synnyssä
                                                     myös korostetaan Genesiksen ensimmäisen luvun tapaan taivaan ja
                                                     maan erottelua toisistaan sekä luonnollisesti kuuta, aurinkoa ja tähtiä.
                                                     Pilvet olivat mustia kuin vulkaanisen alkukatastrofin jälkeen konsanaan
                                                     (1:233-244).

 

                                                     Maailmansynnyn myyteille on kautta maailman tyypillistä Eedenin
                                                     tapahtumien sekoittuminen vedenpaisumukseen. Näin siis
                                                     Kalevalassakin. Tämä oli ymmärrettävää sen vanhan mallin valossa,
                                                     jossa vedenpaisumuksesta pelastui todellakin yhtä pieni ihmisjoukkio
                                                     kuin oli lähtöisin Eedenin itäportilta.

 

                                                     "Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja
                                                     hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän ja
                                                     pahan tiedon puun." (Gen 2:9.) Kalevalan toisen luvun maan kylvössä
                                                     voi nähdä vastineen Eedenin puutarhan puille: "Noromaille koivut kylvi,
                                                     lepät maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,
                                                     pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille,
                                                     tammet virran vieremille... katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä
                                                     hedelmä." (2:25-42.)

 

                                                     Ison tammen, tuon suuren suuren puun, jonka pienen pieni mies
                                                     kaataa, voisi väittää viittaavan hyvän- ja pahantiedon puun ja Baabelin
                                                     torni -teeman sulautumaan ensimmäisen luvun paratiisin ja tulvan
                                                     sulautuman tapaan.* "Yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu
                                                     Jumalan... Tulipa merestä tursas, uros aalloista yleni. Tunki heinäset
                                                     tulehen, ilmivalkean väkehen, ne kaikki poroksi poltti, kypeniksi
                                                     kyyitteli. Tuli tuhkia läjänen, koko kuivia poroja. Saip' on siihen
                                                     lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi,
                                                     yleni vihanta virpi. Nousi maasta mansikkaisna, kasvoi
                                                     kaksihaarukkaisna. Ojenteli oksiansa, levittelevi lehviänsä. Latva täytti
                                                     taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat
                                                     hasertamasta... Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, joka taisi
                                                     tammen kaata, satalatvan langettoa... tämä tammi taittamahan, puu
                                                     paha hävittämähän eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun
                                                     kumottavaisen!" (2:49-50, 67-85, 97-100, 107-110.)

 

                                                     Hyvän- ja pahantiedon puukin oli kaksijakoinen ja Eevan huomio
                                                     kiinnittyi juuri sen kauneuteen.* Tammen viimein kaatuessa, lauletaan
                                                     pikkuruisesta miehestä: "Tyven työnnytti itähän, latvan laski
                                                     luotehesen, lehvät suurehen suvehen, oksat puolin pohjosehen. Kenpä
                                                     siitä oksan taittoi, taittoi ikuisen onnen; kenpä siitä latvan taittoi, se
                                                     taittoi ikuisen taian; kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen
                                                     lemmen." (2:187-196.) Genesiksessä Baabelin hankkeen
                                                     kaatumisesta alkoivat kansainvaellukset ja kansojen perustajat
                                                     Kansojen Taulussa olivat alkuvoimaisia.

 

                                                     Iku-Turso eli Tursas on Kalevalan vastine Raamatun merihirviö
                                                     Leviatanille, jonka yksityiskohtaisen anatomista kuvausta on verrattu
                                                     dinosauruksiin toisinaan paremmissakin piireissä. Tursas on pahan
                                                     symboli. Tai toisinpäin: tursas on pahan käsitteen unohdettu,
                                                     sukupuuttoon kuollut biologinen vastine, joka on kasvanut mystisiin
                                                     mittoihin. Tämä merestä nouseva hirviö osallistuu Kalevalan 2. runossa
                                                     ison tammen syntyvaiheisiin ja yrittää 42. runon loppupuolella Louhen
                                                     kehotuksesta kaataa samporetkeläisten veneen. Tursas esiintyy myös
                                                     Vienan ja Suomussalmen loitsuissa. Mikael Agricolan hämäläisten
                                                     epäjumalien luettelossa "Turisas annoi Woiton Sodhast". Gananderin
                                                     mytologiassa "Meritursas partalainen teki neiden tiineheksi meren
                                                     kuohuilla kovilla", jolloin neiti synnyttää yhdeksän vitsausta.

 

                                                     Rantsilan kappalainen Christfrid Ganander mullisti suomalaisen
                                                     sanakirjanteon vuonna 1787 valmistuneella yli 35 000 sana-artikkelia
                                                     sisältävän sanakirjansa käsikirjoituksella. Kirjan suuri uudistus oli, että
                                                     siinä kuvitettiin sanojen käyttöä runsaalla fraseologialla, saduilla,
                                                     tarinoilla ja huumorilla, jolla houkuteltiin lukijoita. Sanakirja sai
                                                     kuitenkin varsinaisen painoasunsa vasta vuonna 1997. Nytt Finskt
                                                     Lexicon kilpailee laajuudeltaan jopa Nykysuomen sanakirjan kanssa:
                                                     Gananderilla on yli 180 000 sanaa, NS:ssa vähän yli 200 000
                                                     hakusanaa, vaikka tekstisanoja ei voikaan verrata suoraan
                                                     hakusanoihin.

 

                                                     Vepsäläisten Turzaz on paha vedenhaltija, lappalaisten Wessedursses
                                                     vedessä asuva paholainen. Nimen pohjana on skandinaavien sana
                                                     purs, eli jättiläinen, hirviö tai peikko. Olaus Magnuksen tarunomaiset
                                                     merihirviöt ovat saman mielikuvan kehitelmiä. Toisessa runossa
                                                     kerrotaan myös tultasyöksevästä kokko-linnusta: "Tulta iski ilman
                                                     lintu, valahutti valkeaista. Pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin
                                                     porotti: poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyitteli." (2:281-286.)
                                                     (Leviatanmuistio-niminen ajatuksenherättäjäni tekee oikeutta
                                                     nimellensä ja käsittelee lohikäärme-tarinoiden kytkentää
                                                     dinosauruksiin toisaalla.)

 

                                                     Kehityshistoriallisesta näkökulmasta eeppiset runot on pyritty
                                                     ryhmittämään esisuomalaiseksi, varhaiskalevalaiseksi,
                                                     sydänkalevalaiseksi, keskiajan kalevalaiseksi ja
                                                     myöhäiskalevalaiseksi kerrostumaksi. Juuri Maailman synty sekä Iso
                                                     tammi lukeutuvat vanhimpiin ja universaaleihin, "esisuomalaisiin"
                                                     runoaiheisiin, ja periytyvät tutkijoiden mukaan kalevalamitan syntyä
                                                     edeltäviltä kausilta.

 

                                                     Kalevalatutkijoiden harrastuksena on kilvan arvailla sampo-symbolin
                                                     merkitystä. Voisiko sammossa nähdä itämailla kadotetun elämänpuun
                                                     pohjoismaisen vastineen? Nykyään lauluissa hukkuvat elämän
                                                     valttikortit, ennen hukattiin sampo. Sampoa ehdotettiin myös
                                                     oravannahkanipun/markan ohella Suomen valuutaksi.

 

                                                     Taottu kultaneito oli kylmä Väinämöisen kylkeä vasten. Genesiksen
                                                     mukaan Aadamkaan ei löytänyt mistään muusta "apua, joka olisi
                                                     hänelle sopiva", kuin Eevasta.

 

                                                     Väinämöisen ja Joukahaisen riidan sekä aloittaa että lopettaa
                                                     edellisen korkeampi ikä: "Kun liet nuori Jukahainen, veäite syrjähän
                                                     vähäisen! Sie olet nuorempi minua." (3:115-120.) Taustalla ovat
                                                     alkuajan luomisteot, jotka nuori Joukahainen tietää, mutta joihin
                                                     Väinämöinen on itse osallistunut. Väinämöisen säännöllinen epiteetti
                                                     on "vanha", "vaka vanha", tai "viisas". Väinämöinen voidaan tulkita
                                                     Genesiksen pitkäikäisten patriarkkojen tai profeettojen shamanismin
                                                     värittämäksi vastineeksi. Jos hänet surmattaisiin, niin "ilo ilmalta
                                                     katoisi, laulu maalta lankeaisi". Väinämöisen nimi johtuu sanasta
                                                     väinä, joka on tarkoittanut leveää, hitaasti virtaavaa jokea tai
                                                     merensalmea. Se on myös vanha nimi eräälle Eestin joelle.

 

                                                     Ihmiskunnan vanhimpien kronikoiden ja folkloren pitkäikäisillä ihmisillä
                                                     puolisoiden välisestä ikäerosta aiheutuvat ongelmat olisivat olleet
                                                     yleisempiä. Väinämöinen valitti: "'Voi minua, mies kuluista, kun en
                                                     tuota tuntenunna, naia nuorella iällä, etsiä elon ajalla! Kaikkiansa se
                                                     katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lasten saamistansa, pienenä
                                                     perehtimistä.'" (19:503-510.) Myöhemmin syntyneen Kantelettaren 2.
                                                     kirjan 214. runossa aviopuolisoiden suurta ikäeroa käsitellään jo
                                                     jollakin tapaa käytännöllisemmin ja nykyaikaisemmin. Nooakin näytti
                                                     jo parkkiintuneelta vanhaltapojalta, kunnes sai ensimmäiset lapsensa
                                                     (poikansa) juutalaisten kirjoitusten mukaan viisisatasena, jopa
                                                     genesiksenmitalla mitattuna poikkeuksellisen vanhana. Genesiksen
                                                     luomisviikon läpi katsottuna myös se seikka, että Kalevalan sana
                                                     "viikon" merkitsee kauan ja viikkoinen pitkäaikaista ja pitkällistä,
                                                     herättää ajatuksia.

 

                                                     Kalevalassa asetetaan vastakkain teoksen nimeä kantava Kalevala ja
                                                     Pohjola. Tutkijat päättelevät, että Pohjolan tai Sariolan "lappalaiset"
                                                     eivät saaneet nimeänsä meidän tuntemistamme Lapin saamelaisista,
                                                     vaan pikemmin toisin päin. Kalevalassa kulttuurin kahtiajaottelu on
                                                     perustavaa laatua oleva ja voimakas juonne tarinassa. Kalevalassa
                                                     tunnetaan kyllä venäläinen ja saksalainen kansallisuus, muttei niistä
                                                     synny periaatteen kysymyksiä. Kalevalaa ja Pohjolaa erotti tietenkin
                                                     suuri meri ja oli tavatonta, jos vaimoa katsottiin siitä toisesta suvusta.
                                                     Kahdessa suvussa voi nähdä vastineen Seetin ja Kainin suvuille,
                                                     joiden väliset avioliitot ovat eräs Genesiksen avoimeksi jäävistä
                                                     kysymyksistä. Nodin eli Kulkurin maa oli idässä eikä pohjoisessa,
                                                     mutta ehkä kielikuva renttujen maasta kierteli ja kuljeksi nimensä
                                                     mukaisesti sekin. Genesiksessähän erikoista oli se, että "hyvä" suku
                                                     näyttää nimenneen lapsiansa "pahan" suvun mukaan, jonka on
                                                     täytynyt olla hyvän tahdon ilmaus.

 

                                                     Kalevalassa Pohjola on vieras ja paha, joka häviää sodat. "Louhi,
                                                     Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas". Pohjolan erikoinen
                                                     piirre on siinä, että sitä johtaa nainen. Syntiinlankeemuksessa Eevalle
                                                     sanottiin: "Mieheesi on sinun halusi oleva, mutta hän on sinua
                                                     vallitseva." Samaa ilmaisua käytetään synnin halusta Kainiin tämän
                                                     surmattua Aabelin. Lankeemuksen jälkeen ensimmäisestä
                                                     pariskunnasta lähtien miehen ja naisen välillä vallitsi siis valtataistelu,
                                                     joka miehellä on taipumus voimakeinoin lopettaa. Itse
                                                     lankeemuksessahan Aadam oli johdateltavissa.

 

                                                     Kalevalan miehet ovat isinä heikkoja ja sankareinakin heidän
                                                     päävastustajanaan on yleensä keski-ikäinen tai vanha nainen. Etäinen
                                                     yhtymäkohta Vedenpaisumus-mytologiaan näiltä tiimoilta saattaisi
                                                     löytyä antiikin tarinoista Atlantista kansoittaneista naisten johtamista
                                                     amatsooneista. "Pois alta, akkavalta!", isä huusi sängyn alta.

                                                     Suhteettoman pitkä on todellakin Väinämöisen veneenveisto
                                                     kuvatakseen esikirkollista kirkkovenettä. Väinämöinen rakentaa
                                                     venettään runosta kahdeksan ja yhdeksän alkaen ja projekti jatkuu
                                                     luvuissa 16-18: "'Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen
                                                     alla mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä.' Otti värttinän muruja,
                                                     kehrävarren kiertimiä; läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon
                                                     vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. Veikaten venettä veisti, purtta
                                                     puista uhkaellen. Veisti päivän, veisti toisen, veisti kohta
                                                     kolmennenki." (8:133-148.)

 

                                                     Nooakin rakensi alustaan pitkään. Veneen veistoon liittyy veren tulva
                                                     Väinämöisen iskiessä kirveellä kiven kautta varpaaseensa.
                                                     Veneenveiston alkuosa päättyykin verentyrehdyttäjän etsintään:
                                                     "'Oisiko tässä rauan raannan katsojata, tämän tulvan tukkijata, veren
                                                     summan sulkijata?'...'On sulettu suuremmatki, jalommatki jaksettuna
                                                     Luojan kolmella sanalla, syvän synnyn säätämällä: joet suista, järvet
                                                     päistä, virrat niskalta vihaiset, lahet niemien nenistä, kannakset
                                                     kape-immalta'". (8:267-282.) Genesis kertoo suuren tulvan kuivuneen
                                                     Jumalan Henkeen tai suureen tuuleen. Verensulkusanat päättyvät
                                                     sanoihin: "Tyytyi ennen Tyrjän koski, joki Tuonelan tyrehtyi, meri
                                                     kuivui taivas kuivi, sinä suurena poutavuonna, tulivuonna voimatoinna."
                                                     (9:378-382.) Raamatun tulvaan liittyi sekä veden että tulen elementit.
                                                     Hukkumisrunossa huomio kiinnittyy taasen sanoihin "vuori" ja "kallio".

                                                     Veneenveiston jälkiosassa (16. ja 17. runo) Väinämöinen etsii
                                                     puuttuvia maagisia sanoja eli luotteita veneen veistoon eläinten parista,
                                                     sitten Tuonelasta ja meren syvyyksistä sekä vihdoin Antero Vipuselta,
                                                     ammoin kuolleelta tietäjältä. (Genesiksessähän ihmisen läheisempi
                                                     suhde eläimiin muuttui lopullisesti vasta vedenpaisumuksen jälkeen
                                                     eläinten alkaessa "kavahtaa" ihmistä ja lihansyönnin tullessa ensi
                                                     kertaa sallituksi.) Myös tällä kertaa kuolema liittyy jotenkin veneilyyn:
                                                     "Vaka vanha Väinämöinen katsoi pitkin tuoppiansa: sammakot kuti
                                                     sisällä, maot laioilla lateli. Siitä tuon sanoiksi virkki: 'En mä tänne
                                                     tullukana juomahan Manalan maljat, Tuonen tuopit lakkimahan:
                                                     juopuvat oluen juojat, kannun appajat katoovat.'... Uuvutti unehen
                                                     miehen, pani maata matkalaisen Tuonen taljavuotehelle. Siinä mies
                                                     makaelevi, uros unta ottelevi: mies makasi, aate valvoi." (16:293-302,
                                                     329-334.) Paleontologia selitti 1800-luvulle saakka fossiilit eriasteisilla
                                                     Vedenpaisumus-malleilla. Genesiksessä tuomion merkkinä lienee
                                                     Metusalemin kuolema, ja hänenhän väitetään eläneen maininnan
                                                     saaneista patriarkoista vanhimmaksi.

 

                                                     Genesiksessä joko masentunut, tai vaihtoehtoisesti käymisprosessin
                                                     yllättämä Nooa sammuu heti Vedenpaisumuksen jälkeen alastomana
                                                     luolan lattialle. Hän on tuon kirjan mukaan maailman ensimmäinen
                                                     humalainen - mahdollisesti vedenpaisumuksesta koituneiden
                                                     happipitoisuuden muutosten seurauksena. (Tämän teorian
                                                     argumentointia esitellään toisaalla.) Toisaalta Pohjolan häissä
                                                     esitellään "oluen synty": "Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen
                                                     liiatenki: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä oluelta
                                                     Osmottaren, kaljalta Kalevattaren... Se oli oluen synty, kalevaisten
                                                     kaljan alku." (20:393-398, 415-416.) Kantelettaren juomarunoissa
                                                     ryypiskelyssä ei ole enää mitään eksotiikkaa ja paljon useammat ovat
                                                     jo perillä viinan syntymisen saloista näreiden kätkössä. (Esimerkiksi
                                                     2:285.) Myös antiikin Bakkhoksen, Erigoneen ja Ikaroksen
                                                     keskinäisiin vaiheisiin liittyy vahingossa tai yllättäen sattunut tolkuton
                                                     humala Pohjolan häiden tapaan. Olut syntyi karhun kuolasta ja
                                                     suomalainen Karhu-olut viitannee kertomukseen.

 

                                                     Lemminkäinen jätetään kutsumatta Pohjolan häihin ja hän vaikuttaa
                                                     muutenkin ulkopuoliselta. Kalevalan päähahmoissa voisi halutessaan
                                                     nähdä Nooan perhekunnan: Väinämöinen voisi vastata Nooa, Ilmarinen
                                                     ja Kalervo Seemiä ja Jaafetia, sekä Lemminkäinen kirottua ja
                                                     alastomuuteen kevytmielisesti suhtautunutta Haamia. Toisaalta
                                                     Ilmarinen mielletään toisinaan Väinämöisen veljeksi. Ajatusleikkiä
                                                     sekoittaa se, että Haamin poika Kanaan vastaisi paremmin Kalervon
                                                     kasvattamatonta poikaa Kullervoa, joka teki orjantyötä. Väinämöiselle
                                                     uhitellut Joukahainenkin jää jokeriksi ja veljessurma tapahtuu myös
                                                     Untamon ja Kalervon välillä. Nimien perusteella Väinämöinen,
                                                     Ilmarinen, Joukahainen ja Lemminkäinen toisaalta kuuluvat yhteen ja
                                                     olisivat luvultaan yhtä suuri kuin Nooan perheen miesvahvuus. Onko
                                                     tässä legendatuuran korrelaatiota, mene ja tiedä.

 

                                                     Ensimmäisten kulttuurien alkuvoimaa on vähätelty puheilla
                                                     luolamiehistä. Menneiden vuosituhanten katastrofien taantumuksessa
                                                     tietotaito saattoi kadota unholaan vaipuvien miespolvien myötä. "Mahti
                                                     ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät", puolustaa
                                                     Väinämöinen tiedonhaluaan (17:525-526).

 

                                                     Kansanrunoissa "Vipusen vatsaan", eli Viroisen haudalle, lähtee
                                                     milloin Väinämöinen, milloin Ilmarinen tai Lemminkäinen. Mikäli
                                                     Väinämöinen oli vanha ja pitkäpartainen, vielä pidempi parta oli
                                                     Vipusella: "Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä, tuo viruvi
                                                     virsinensä, luottehinensa lojuvi; haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilta
                                                     yleni, leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla
                                                     oravakuusi, havuhonka hampahilla." (17:57-66.) Vipunen oli lisäksi
                                                     Väinämöistäkin parempi laulaja: "Siinä virsikäs Vipunen kyllä lauloi ja
                                                     osasi! Ei ole kuultu eikä nähty sinä ilmoisna ikänä parempata
                                                     laulajata, tarkempata taitajata: suu se syyteli sanoja, kieli laski
                                                     lausehia, kuin on sälkö sääriänsä, ratsu jalkoja jaloja." (17:553-562.)
                                                     Genesiksen patriarkat olivat niin pitkäikäisiä, että heille tieto-taito ehti
                                                     karttua ja heitä saattoivat tulla kuulemaan jälkeläiset monen polven
                                                     päästä. Kalevalassa henkilöhahmot menevät varsinkin Väinämöisen
                                                     kohdalla Genesikseen verraten iloisesti sekaisin. Väinämöinen on
                                                     jonkinlainen jokapaikan höylä.

 

                                                     Vipusen sanat voivat liittyä myös muuhun, kuten päivän päästöön, tai
                                                     sampoon joka ei "sanoja puutu". Kertomuksessa voi nähdä
                                                     yhtymäkohdan Gilgamesh-eepoksen sankarikuninkaaseen, joka
                                                     hakee tulvasta selvinneeltä Uthnapistimiltä suurta tietoa. Tässä taas
                                                     voi nähdä vastineen Nimrodin ja patriarkka Nooan parivaljakolle.
                                                     Kuitenkin sillä erolla, että Raamatussa Nimrod kuvataan kapinallisena
                                                     joka uhmaa ja vääristelee vanhaa isien uskoa ja tietoa. Kalevalassakin
                                                     Väinämöinen ja Vipunen ottelevat. Vipunen "syö" Väinämöisen, mutta
                                                     joutuu sylkemään hänet ulos liian kovana palana purtavaksi.
                                                     Väinämöinen veistää ensimmäisen veneen, ja kun se törmää ison
                                                     hauen hartioille, valmistaa hän kalanluisen kanteleen ja lumoaa sen
                                                     soitolla luomakunnan. Toisinaan ulkomaisissa
                                                     vedenpaisumusmyyteissä arkkia vetää samaten suuri kala, vaikkei
                                                     Raamattu tällaiseen sadunomaiseen kielikuvaan sorrukaan.
                                                     Genesiksessä huomiota saa ainoastaan se, että arkissa piti pelastaa
                                                     vain maaeläimet, kalalajien edustajien pärjätessä ulkopuolellakin.

                                                     Yleisimpiä luomiskertomuksia eri kansojen mytologioissa on
                                                     hyperlahjakkaan käsityöläisen tekemä kosmos. Kalevalan hahmoista
                                                     etenkin Väinämöinen ja seppä Ilmarinen ovat käteviä käsistään,
                                                     joskaan heitä ei aseteta aivan jumalten asemaan. Myös Genesis
                                                     kertoo ensimmäisestä sepästä, mutta "raudan synnyn" merkitystä
                                                     muinaisen yhteiskunnan arkipäivään ei tarvitse lähteä etsimään
                                                     Araratilta saakka. "Yöllä syntyi Ilmarinen, päivällä pajasen laati."
                                                     (9:113-114.) Kehitysopilliseen maailmankuvaan verrattuna Genesiksen
                                                     ihmiskunta kuitenkin oli seppä jo syntyessään. Siinä väkivaltaisen
                                                     Lemekin väitetään olleen ensimmäinen moniavioinen isäntä, jonka
                                                     pojista varttuivat, paitsi "teltoissa asuvien ja karjanhoitajien kantaisä"
                                                     Jaabal ja Juubal eli "kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua
                                                     soittavat", myös Tuubal-Kain, josta tuli "kaikkinaisten vaski- ja
                                                     rautaaseiden takoja" (Gen 4:20-22).

 

                                                     Raudan synnyssä kuvataan ensimmäistä teräaseen työstämistä
                                                     seuraavasti: "'Jos otan sinut tulesta, ehkä kasvat kauheaksi, kovin
                                                     raivoksi rupeat, vielä veistät veljeäsi, lastuat emosi lasta' Siinä vannoi
                                                     rauta raukka, vannoi vaikean valansa, ahjolla alasimella, vasaroilla,
                                                     valkkamilla; sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: 'Onpa puuta
                                                     purrakseni, kiven syäntä syöäkseni, etten veistä veikkoani, lastua
                                                     emoni lasta. Parempi on ollakseni, eleäkseni ehompi, kulkijalla
                                                     kumppalina, käyvällä käsiasenna, kuin syöä omaa sukua, heimoani
                                                     herjaella.'" (9:172-192.) Genesiksen mukaan ensimmäinen veriteko oli
                                                     juuri veljessurma, Kainin surmatessa Aabelin. Kain päätyi tekonsa
                                                     myötä taakseen pälyileväksi pakenijaksi. Vaan miten kävi raudan
                                                     lupauksesta huolimatta: "Sai siitä teräs pahaksi, rauta raivoksi rupesi,
                                                     petti vaivainen valansa, söi kuin koira kunniansa: veisti raukka
                                                     veljeänsä, sukuansa suin piteli, veren päästi vuotamahan, hurmehen
                                                     hurahtamahan." (9:259-266.) Runon asiayhteydessä sukua oli
                                                     kuitenkin tässä vaiheessa jo enemmän kuin muutama henki, toisin
                                                     kuin Genesiksessä.

 

                                                     Suomalaisista taruhirviöistämme kerrotaan etenkin Pohjolan
                                                     yhteydessä ja niitä ovat muun muassa satasarvinen härkä ja
                                                     tuhatpäinen tursas, rautakourainen jättiläiskotka tai vaakalintu, tulinen
                                                     ruuna, kyinen pelto, Hiiden hirvi ja suuri suomuhauki. Tyypillistä
                                                     monille edellä mainituista eläimistä on suureellinen koko, mutta
                                                     lajityypeiltään Kalevankankaan pedot eivät kuitenkaan yleensä
                                                     poikkea nykyään tunnetuista. Hirvi on Suomen suurin luonnonvarainen
                                                     eläin ja sampien kadottua Suomen järvistä hauki lienee suurin
                                                     sisävesien kala. Dinosaurukset tai lentoliskothan ovat virallisesti
                                                     esihistoriallisia, mutta ajatusleikissä Strabon, Pliniuksen,
                                                     Aelianuksen, Jesajan, Jobin, Herodotoksen, Lucanin,
                                                     Marcellianuksen, Aristoteleen jne. rinnalla niille voivat mielestäni olla
                                                     sukua korkeintaan vesikyy, tursas ja vaakalintu.

 

                                                     Kaksi jälkimmäistä syöksee tarvittaessa tulta: "Taop' on tulinen
                                                     kokko, vaakalintu valke'inen!" (19:179-180. Vrt. Tursas ja Iso Tammi.)
                                                     Kun Kalevalassa tehdään myyttinen eläin, se on sinänsä tunnettu
                                                     hirvi, joutsen tms., mutta kielikuvaan haetaan tehoa Tuonelasta,
                                                     Manalasta tai Hiidestä kuin sukupuuton sijoilta - tai Vedenpaisumusta
                                                     edeltäneestä antediluviaanisesta maailmasta konsanaan.
                                                     Kantelettaren 3. kirjan 47. runossa neidon kitaansa hotkaisema
                                                     lohikäärme on selkeämmin symbolinen hahmo. Samanlaisia
                                                     tarumotiiveja tavataan myös muinaispohjoismaisten saagojen Botnar,
                                                     Norbotn- tai Trollebotn-nimisessä kaukomaassa, josta sankarit käyvät
                                                     vapauttamassa prinsessan tai ihme-esineen. Olisiko tässä
                                                     skandinaavinen vastine Kadonneelle Maailmalle?

 

                                                     Viron kansalliseepos on Kalevipoeg. Viron Harju-, Viru- ja Tartumaalta
                                                     tunnetaan runsas synty- ja paikallistarinasto, jonka sankarina
                                                     Kalevanpoika-niminen väkimies tai jättiläinen hävittää suuria
                                                     petoeläimiä, rakentaa linnoja sekä panee maanviljelyksen alulle.
                                                     Suomenpuolisissakin runoissa ja lauluissa myös itse Kalevala-hahmo
                                                     poikansa kanssa on jättiläinen ja sankari. Vanhemmassa aineistossa
                                                     nimeä käytetään mystisemmässä sävyssä.

 

                                                     Kalevalassa ihmisellä on Genesiksen tavoin mystisen läheinen yhteys
                                                     eläimiin.

 

                                                     "Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata
                                                     tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski
                                                     Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran."
                                                     (3:175-182.) Oliko Suomi ennen satojen tuhansien, vai ainoastaan
                                                     muutaman ison vesijättöisen järven maa? Ylipäänsä voi sanoa, että
                                                     Kalevalan ensimmäiset runot muodostavat kirjalle vetisen alun.
                                                     Myöhemminkin Kalevalan välienselvittelyissä ja tapaturmissa on
                                                     suhteettoman paljon hukkumiskuolemia. Jotkut ajelehtivat vesissä
                                                     päiväkausia, veli hukkuu suohon, sisko veteen. Jobin kirjan
                                                     erikoisuuksiahan olivat viittaukset aavikoitumiseen. Toisaalta kirjassa
                                                     viitataan myös mannerjäätikköön ja siinä mainitaan lumi, jää,
                                                     pakkanen ja lumisade useammin kuin koko muussa Raamatussa
                                                     yhteensä.

 

                                                     Edelleen Kalevala ei ole niinkään Jumalan kieltävä, kuin Jumalan
                                                     vesittävä. Kalevalassa eletään "Eessä julkisen Jumalan, alla kasvon
                                                     kaikkivallan." (Esim. 11:311-312.) Eepoksessa tunnustetaan sekä
                                                     hyvä Jumala, että paha Hiisi tai Lempo. Jumalaa rukoillaan ja hän
                                                     vastaa oikeastaan kaikkiin rukouksiin - itsekkäisiin ja oluen
                                                     hankintaan liittyviinkin - myöntävästi. Jumalaa rukoillaan myös
                                                     Pohjolassa. Jumalaan viitataan tavallisesti nimenomaan kaiken
                                                     Luojana. Väinämöisen veren tyrehdyttävän Ukon vilpitön poika jopa
                                                     katsoo edustavansa Jumalan tahtoa: "En liiku omin lihoini, liikun
                                                     Luojani lihoilla, en väiky omin väkini, väikyn väellä kaikkivallan, en
                                                     puhu omalla suulla, puhelen Jumalan suulla. Josp' on mulla suu
                                                     suloinen, suloisempi suu Jumalan, jospa on kaunoinen käteni, käsi
                                                     Luojan kaunihimpi." (9:507-516.) En osaa sanoa, mikä suhde
                                                     Luoja-Jumalalla on Ukko ylijumalaan vähäisempien hyvien ja pahojen
                                                     jumalolentojen johdossa. En myöskään sitä, mikä tästä aineistosta on
                                                     peräisin ajalta kristinuskon saapumisen jälkeen.

 

                                                     Kalervon surmattu suku kasvaa uudelleen laajaksi yhdestä ihmisestä,
                                                     joskin Kalevala on hieman ristiriitainen sanoessaan toisaalla suvun
                                                     löytyneenkin piilosta. Tarina voisi kuvata ihmiskunnan alkua pienestä
                                                     alkupopulaatiosta alkukatastrofin jälkeen. Läntisemmässä Inkerissä
                                                     on säilynyt Kullervo-runon johdanto, jossa Kalervikko kyntää meret ja
                                                     metsät ja viimeisen mättään tai kannon haljetessa tulee esiin kaksi
                                                     poikalasta, Kalervo ja Untamo. Kyseessä on kansainvälisen
                                                     ihmisensyntymyytin jäänne: ensimmäinen ihmispari löytyy
                                                     puunrungon, sokeriruo'on, kurpitsan, kiven, luun tms. sisästä.
                                                     Kytkentä Genesikseen löytyy Eevasta joka sai alkunsa Aadamin
                                                     kylkiluusta. ("Eeva" merkitsee sanahistorialtaan "elämää","Aadam"
                                                     ihmistä.)

 

                                                     Kalevalan kauneusihanne poikkeaa monien muiden karujen
                                                     luonnonolojen kantakulttuurien tavoin nykyisestä: "Elä itke, tyttäreni,
                                                     nuorna saamani, nureksi! Syö vuosi suloa voita: tulet muita
                                                     vuolahampi; toinen syö sianlihoa: tulet muita sirkeämpi; kolmas
                                                     kuorekokkaroita: tulet muita kaunihimpi." (4:119-127.) "Naista"
                                                     tarkoittava sana Genesiksen hepreassa on ishshah. Sana saattaa olla
                                                     peräisin kantasanasta "olla pehmeä", mikä viittaa lähinnä eräänlaiseen
                                                     ergonomiaan. - Se Raamatun seksuaalikielteisyydestä. Eedenissä
                                                     kauneusihanne ei liene ollut lihavuus ainakaan eukon
                                                     hengissäkituuttamisen johdosta.

 

                                                     Kalevalan tarinoissa sisarukset eivät mene keskenään naimisiin.
                                                     Päinvastoin, ensin surmaa Kullervon sisar, sitten Kullervo itsensä
                                                     tunnonvaivoissaan harrastettuaan tietämättään sukurutsausta.
                                                     Kosittaessa morsianta kuitenkin kutsuttiin kauniisti "sisarueksi" ja
                                                     sulhasta "veljyeksi". (Esim. 18:272, 334, 22:273; 22:21, 27, 33, 39,
                                                     45, 279.) VT:ssä tietenkin Abram ja Saaraikin olivat vielä sisarpuolia,
                                                     Kainin puolisosta puhumattakaan. Vasta Mooseksen laissa
                                                     sukulaisliitot kiellettiin "Darwinin asteelle" (Charles nai serkkunsa ja oli
                                                     onnellinen lapsiperheen avioliitossaan). Egyptissä sukuavioliitot
                                                     jatkuivat saman kuningasdynastian sisällä varsin myöhäiselle ajalle
                                                     saakka - tarinoiden mukaan.

 

                                                     Kalevalassa esitellään Genesiksen tavoin naisten nimet vain
                                                     poikkeustapauksissa. Yleensä naiset tunnetaan miehensä tai
                                                     poikansa kautta.

 

                                                     "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja
                                                     hänen siemenensä välille. Se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet
                                                     pistävä sitä kantapäähän." (Gen 3:15.) Tuonelassa käyvä
                                                     Lemminkäinen sivuaa Genesiksen protoevankeliumin ennustusta
                                                     tulevasta kuoleman samaan aikaan voittamasta ja voittavasta
                                                     Vapahtajasta, joka syntyy ihmisäidistä. Lemminkäisestä käytetään
                                                     Kalevalassa myös nimiä Kaukomieli tai Ahti Saarelainen. Katkera
                                                     Märkähattu karjanpaimen nostattaa vedestä kyyn, tai sitten joko
                                                     ampuu tai pistää Lemminkäistä maagisella aseella. Protoevankeliumin
                                                     ennustuksessa vihollinen taas pistää Vapahtajaa kantapäähän
                                                     salakavalasti juuri murskaantuessaan samassa teemassa Akilleuksen
                                                     kanssa.

 

                                                     Lemminkäisen kuoleman yhteyteen liittyy "Vesikäärmeen synty":
                                                     "Märkähattu karjanpaimen, Untamolan umpisilmä, se minun Manalle
                                                     saattoi, työnti Tuonelan jokehen. Vesikyyn ve'estä nosti, lapokyyn on
                                                     lainehesta vasten vaivaista minua; enkä tuota tiennytkänä, en tiennyt
                                                     vesun vihoa, umpiputken ailuhia.* Sanoi äiti Lemminkäisen: 'Voipa
                                                     miestä mieletöintä! Kehuit noiat noituvasi, lappalaiset laulavasi: et tiä
                                                     vesun vihoa, umpiputken ailuhia!.'" (15:575-590.) Lemminkäisen äiti
                                                     haravoi Tuonelan virrasta poikansa jäännökset ja yrittää herättää niitä
                                                     eloon. Vastaava Kristus-käsitettä muistuttava tyyppi löytyy myös
                                                     Egyptin Osiris- sekä Balder-myyteistä. Väljemmin tarkasteltuna
                                                     Kristus-tyyppeihin voi lukea useampiakin hahmoja ympäri maailmaa.
                                                     Puolijumalisilla kyvyillä varustetun, suuria urotekoja suorittavan
                                                     sankarihahmon odotus on ollut aivan ylikansallinen.

 

                                                     Lemminkäinen hiihtää hiiden hirven, valjastaa tulisen ruunan, surmaa
                                                     kutsumattomana vieraana Pohjolan isännän ja osallistuu
                                                     samporetkeen. Kyisen suon kyntäjä on helposti yhdistettävissä myös
                                                     Herkuleeseen tai Gilgameksen sankariin, joka tekee vastaavia
                                                     urotöitä. (Sillä poikkeuksella, että Kaksoisvirtainmaan märillä pelloilla
                                                     on lohikäärmeitä. Gilgamesh ja Enkidu tappoivat seetrimetsää
                                                     vartioineen Humbaba-hirviön.) Kyntääkseen pellon Lemminkäisen oli
                                                     ensin valjastettava tulinen ruuna. Tarinalle löytyy vastine antiikin
                                                     Iasonista, jonka härillä oli vaskiset sarvet ja sorkat ja jotka korskuivat
                                                     tulta ja rikkiä. Kyntämiinsä vakoihin Iasonin piti kylvää
                                                     lohikäärmeenhampaita, joita jokaisella tosi miehellä toki oli
                                                     taskussaan.

 

                                                     Kalevalassa Lemminkäinen on hahmo, jolla on eniten tekemistä
                                                     naisten kanssa. Vapahtajakin on kosminen naistenmies, sillä
                                                     seurakunta mielletään feminiiniksi ja Messias maskuliiniksi niin
                                                     Raamatun sivuilla, kuin Eläinradan tähtikuvioissakin. (12 pääkuvion ja
                                                     3x12 dekaanin korrelaatiosta Jaakobin siunaukseen, Mooseksen
                                                     siunaukseen, sekä juutalaishistorialliseen pelastushistorian
                                                     virstanpylväisiin erikseen toisaalla.) Vanhan raamatunkäännöksen
                                                     "ylkähän" merkitsi sulhasta. Lemminkäinen teki urotekonsa
                                                     saadakseen Pohjan neidon. Hänessä on saattanut yhdistyä kirottu
                                                     Haam ja protoevankeliumin sana käärmeentappajasta. Joidenkin
                                                     tutkijoiden mukaan Lemminkäinen kuuluu runoissa eri sarjaan kuin
                                                     Kalevalan kansan Väinämöinen ja Ilmarinen, vaikka hänet näiden
                                                     joukkoon runoja yhdistettäessä sommiteltiinkin. Märkähattu
                                                     karjanpaimen on toisaalta hieman antiikin kiertelevän, kulkureita
                                                     suojelevan Hermeen - ja sitä kautta Kainin kaltainen.

 

                                                     Matkallaan kuokkavieraaksi Pohjolan häihin, kohtaa Lemminkäinen
                                                     vaaroja, joista erästä kuvataan "Käärmeen synty"-sanoissa: "Päätyi
                                                     Luoja kuulemassa; sanan virkkoi, noin nimesi: 'Pahasta paha tulisi,
                                                     konna konnan oksennosta, jos ma tuolle hengen loisin silmät päähän
                                                     siunoaisin.' Saipa Hiisi kuulemahan, mies häjy tähyämähän. Itse
                                                     luojaksi rupesi; antoi Hiisi hengen tuolle konnan ilkeän kinalle,
                                                     Syöjättären sylkemälle: siitä kääntyi käärmeheksi, muuttui mustaksi
                                                     maoksi. Mist' on tuolle henki saatu? Henki Hiien hiilloksesta. Mist' on
                                                     syyetty syäntä? Syöjättären syäntä. Mist' on aivot ankeloisen? Virran
                                                     vankan vaaluvista. Mistä tunto turmiolla? Kuohusta tulisen kosken.
                                                     Mist' on pää pahalle pantu? Pää pahan pavun jyvästä... Mist' on suuta
                                                     suunnitettu? Suu solesta Syöjättären. Mist' on kieli kehnon suussa?
                                                     Keitolaisen keihä'ästä. Mist' on hampahat häjyllä? Okahista Tuonen
                                                     ohran. Mist' on ilkeän ikenet? Ikenistä Kalman immen.... 'Mato musta,
                                                     maanalainen, toukka Tuonen-karvallinen, maan karva, kanervan karva,
                                                     kaiken ilmankaaren karva!'" (26:715-738, 743-750, 759-761.) Käärme
                                                     matelee maassa ja erityisesti sen suuvärkki kiinnittää huomiota. -
                                                     Näidenkään piirteiden tulkinnassa ei tosin tarvitsisi lähteä Eedeniin
                                                     saakka, koska kyy on ainoa myrkyllinen eläin Suomen luonnossa.

                                                     Kyyn katsotaan myös aiheuttaneen pakottavan pakkasen.


                                                     (30:223-234.) Genesiksessä ankarat sääolot alkoivat vasta
                                                     vedenpaisumuksesta, joka taas oli syntiinlankeemuksen
                                                     jälkimaininkeja. (Gen 8:22.) (Napamantereille saakka ylettyvät paksut
                                                     hiilikerrostumat, suuret saniaisten yms. lehdet, suurikokoiset lentävät
                                                     hyönteiset jne. muistuttavat joskus vallinneesta tasaisesta ilmastosta,
                                                     mutta siitä erikseen toisaalla.) Ihmisen vaistomaiset pelot liittyvät
                                                     usein juuri käärmeeseen ja vereen. Tietenkin joku voi kysyä munasta
                                                     ja kanasta. Tietysti Genesiksessä on voitu valjastaa primitiivisiä
                                                     vaistoja vain todistelemaan omia tarkoitusperiä.

 

                                                     "Lapsensaajaisen sanoissa" symbolinen synnyttäjähahmo on
                                                     negatiivinen: "Tyttä oli Tuonelan sokea, Loviatar, vaimo vanha, pahin
                                                     Tuonen tyttäriä, ilke'in manattaria, alku kaikille pahoille, tuhansille
                                                     turmioille. Sill' oli muoto mustanlainen, iho inhon-karvallinen. Tuopa
                                                     musta Tuonen tyttö, ulappalan umpisilmä, teki tielle vuotehensa,
                                                     pahnansa pahalle maalle." (45:23-34.) Aadamkin pani lankeemuksesta
                                                     kaiken syyn ensimmäisen naisen päälle, vaikka tapahtumasta tulikin
                                                     virallista ("heidän silmänsä aukesivat ja he erottivat hyvän pahasta")
                                                     vasta Aadaminkin tultua perheen päänä mukaan juoneen. Pahan
                                                     ilmaantuminen kuuluukin olennaisena osana kosmostarinoihin.
                                                     Monissa kulttuureissa uskotaan, että ihminen oli alun perin hyvä ja
                                                     että lankeemuksesta on erityisellä tavalla osallisena nainen. Kuten
                                                     sanottua, Raamatun tarinassa itse vastuu oli kuitenkin sitä pakoilleella
                                                     miehellä.

 

                                                     "Ota kultainen kurikka kätehesi oikeahan! Sillä haittoja hajota,
                                                     pihtipuoliset porota, lukot Luojan lonkahuta, takasalvat poikki taita
                                                     mennä suuren, mennä pienen, kulkea vähäväkisen!" (45:139-146.)
                                                     Eevaa ei voi pitää ainoana syyllisenä lankeemukseen, mutta
                                                     ensimmäinen hän kuitenkin oli. Miehen kohdalla kirous koski
                                                     haasteellisen ja innostavan työn muuttumista raskaaksi ("otsasi
                                                     hiessä"), sekä kuolemaa ("maaksi pitää sinun jälleen tuleman").
                                                     Naisen kohdalla kirous taas liittyi fyysiseen kipuun ja erityisesti
                                                     synnytykseen. Kalevalassa samassa yhteydessä pyydetään Jumalaa
                                                     avaamaan synnytyksen portit: "Tuo mulle tulinen miekka, säkehinen
                                                     säilä kanna, jolla ma pahat pitelen, ilkeät iki asetan, tuskat tuulen
                                                     teitä myöten, kivut aavoillen ahoille!" (45:253-258.) - Genesis muuten
                                                     kertoo Eedenin itäporttia karkoituksen jälkeen vartioineista kerubeista,
                                                     sekä tulisesta ja säkenöivästä miekasta. Tulinen miekka oli viimeinen
                                                     muisto kadotetusta paratiisista. Tämä myytti on elänyt voimakkaana
                                                     kiinalaisen Shang Ti:n, korkeimman Luoja-Jumalan, palvonnassa
                                                     taolaisuuden läpi aina keisariajan loppuun saakka. (Kiinan muinaiset
                                                     kirjoitusmerkit, bambukirjat jne. lienevät tällä paradigmalla varma tapa
                                                     reputtaa antropologian opinnäytteissä).

 

                                                     Joosuan kirjan pitkää päivää on vaikea sovittaa yhteen Kalevalan 47.
                                                     runon pitkän yön kanssa, koska alueiden pitäisi olla samoilla
                                                     pituuspiireillä. (Ainakin nykyään Israelissa ja Suomessa on suurin
                                                     piirtein sama kellonaika. Vuodenajatkaan eivät ole päinvastaiset koska
                                                     Israel ei sijaitse pallon toisella puoliskolla leveyspiirejä lukiessa.)
                                                     Pimeys saattaa kuitenkin liittyä vulkaanista alkukatastrofia
                                                     luonnollisesti seuranneen "ydintalven" tai jääkauden aiheuttaneeseen
                                                     ilmakehän tuhkaan. Päivänpäästö lienee Kalevalan vastine
                                                     Skandinaavisen Edda-eepoksen luonnottoman pitkään jatkuneelle
                                                     talvelle Fimbulvetrille. Tällaista aineistoa Kalevalassa voisi ehkä olla
                                                     Päivän päästön ohella myös Tulinen nuoli taivaalla. (Jääkauden
                                                     alkamisen teknisistä ongelmista enemmän toisaalla.)

                                                     Ennen kaikkea on huomautettava, että Kalevalassa esiintyy myös
                                                     sellaisia viittauksia Raamattuun, jotka ovat peräisin myöhäisemmältä,
                                                     Suomen kristilliseltä ajalta. Tällaisia lienevät esimerkiksi raskaaksi
                                                     tuleminen neitsyenä - korpimaittain sanottuna puolukasta. Kalevalan
                                                     viimeisen runon (50.luku) Marjatta esittää selvästi Neitsyt Mariaa ja
                                                     nimetön poika, jonka Väinämöinen tuomitsee suolle vietäväksi ja
                                                     puulla päähän lyötäväksi, voittoisaa Jeesus-lasta. (Vaikka Kupittaa
                                                     lähteen tarinat unohdettaisiinkin. Tuohon aikaan paikka oli
                                                     merenpohjaa.)

 

                                                     Voisiko kuitenkin ajatella, että evankeliumin saapuessa näillekin
                                                     raukoille rajoille, nähtiin nimettömässä lapsessa kalevalaisen
                                                     perimätiedon täyttymys? Oikean nimen löytyminen oli lapsen
                                                     elinkelpoisuuden ehto monissa varhaiskantaisissa kulttuureissa ja
                                                     vasta nimen saatuaan lapsi oli yhteisön hyväksytty jäsen. Parjatun
                                                     äidin pojalle ei tuntunut ensin löytyvän nimeä laisinkaan. Edelleenkin
                                                     tuntuu olevan vaikea luokitella Karjalan Kuningasta.

 

                                                     1900-luku on perimätiedon suhteen kristitylle surullinen vuosisata, sillä
                                                     teknologian ja passiivisten tiedonsiirtomenetelmien päihdyttämänä
                                                     moni kansa ja kulttuuri on katkaissut vuosituhantisen perimätiedon
                                                     ketjunsa. Sammatin Eliaksen, sittemmin Kainuun lääninlääkärin
                                                     auktoriteetista kertoo se, että hänen kirjoistaan kieleemme ovat
                                                     vakiintuneet mm. sanat kolmio, neliö, kuutio, kide, kuume, laskimo ja
                                                     valtimo, solu ja vaikkapa suudelma. Elias Lönnrotin aikainen
                                                     kansainvälinen perimätiedon keräysinnostus sattui tulemaan
                                                     yhdennellätoista hetkellä, ennen kuin oma palasemme kansojen
                                                     yhteiseen muistikuvaan menetettiin lopullisesti.
   

Pauli.Ojala@gmail.com
 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!