Back to the "gill slits"
Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Quote deposit - Sitaattivarikko

i) The significance of the Biogenetic Law in the 20th Century biology
ii) The cross-scientific impact and application of the recapitulation theory to the society
iii) Biographical history of Ernst Haeckel, Charles Darwin, Alfred Wallace, Louis Pasteur, Gregor (Johann) Mendel etc.
iv) Other quote mining treasures

i) Biogeneettisen lain luonnontieteellinen arvo
ii) Rekapitulaation poikkitieteellisestä painoarvosta ja sosialisoinnista yhteiskuntaan
iii) Ernst Haeckelin elämäkerrallista oppihistoriaa
iv) Muita sitaatteja

Note! some of the quotes are 2nd hand without verification of the original. I bear the whole responsibility of the discussion of the quotes.

Huom! En ole kyennyt tarkistamaan omakätisesti kaikkia alla mainittuja lainauksia niiden lukumäärän vuoksi.Lainausten subjektiivinen diskutointi on omaani.

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

Rekapitulaation poikkitieteellisestä painoarvosta ja sosialisoinnista yhteiskuntaan

"POLITICS IS APPLIED BIOLOGY"

Mutta sitä kiivaampia taistelupukareita oliwat hänen [Darwinin] kannattajansa, etenkin äsken mainitty Huxley Englannista ja Ernst Haeckel Saksasta. Warsinkin wiimemainittu on saanut aikaan, että "darwinismi" niin nopeasti lewisi Euroopan mantereella, joskin toiselta puolelta hänen liiallisuutensa kautta taistelu myöskin on käynyt tawallista kiiwaammaksi ja monasti siirtynyt aiwan ulkopuolelle itse pääkysymystä. Epäilemättä juuri Haeckelin kautta darwinismi on tullut meilläkin laajemmissa piireissä tunnetuksi."

"But even more zealous combatants were his [Darwin's] supporters, especially the aforementioned Huxley from England and Ernst Haeckel from Germany. Particularly the latter one has caused that so quick a spreading of 'darwinism' in the European continent. On the other hand, due to his extravagance, the struggle has been transformed unusually fierce and has often moved outside the main question. Without a doubt, it is explicitly Haeckel, by whom darwinism has been introduced also to our broader public."

JE Aro (1907), s. 13. Kehitysoppi nykyisellä kannallaan. Kansalaiskirjasto 4, Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa, Tampere

"We never find severe criticism of Haeckel's ideas in the letters. Haeckel corresponded with many leading scientists and cultural figures in Sweden, and it is probably the case that not only the philosophical ideas like monism, but also Darwinism, largely entered Sweden via Haeckel's popular books". Olsson, ennart, Hobfeld, Uwe (2003) Uppsala Newsletter. History of Science, 34, pp. 1-4

"It [Anthropogenie oder Entwickelungsgeschichte des Menschen ] is probably impossible to find a better guide to the leading and modern evolutionary ideas than the Haeckel's 'Anthropogenie'".Levander K. M. (1892) Haeckel, Ernst, Anthropogenie. Valvoja 3: 251-252 

"Biogeneettisen peruslain teoreettinen perusta oli Haeckelin dogmaattinen ja kaiken epäilyksen ulkopuolella oleva vakaumus polveutumisopin pätevyydestä. 'Polveutumisoppi... ei tarvitse... mitään muita todistuskappaleita'".Ernst Haeckel, Generellen Morphologie der Organismen.2. nide s. 299 f. Scherer S & Junker R, Evoluutio - Kriittinen analyysi s. 180. Datakirjat 2000. Ontologinen naturalismi on puhdas usko siihen, että luonnonlait, aine ja sattuma ovat kaikki, mitä on olemassa. Tästä seuraa seuraa alttius kehäpäättelylle alkuperäkysymyksissä. Tämä on kuitenkin historia-tiedettä, ei puhdasta luonnontiedettä - ja sille pitää olla näiltä osin eri metodit. Evoluutioteoriaa pidetään helposti tieteellisenä jo sen vuoksi, että muita naturalistisia mahdollisuuksia ei oikeastaan ole näköpiirissä. Jacques Monod'n laajalevikkisen kirjan otsikko on oireellinen: Sattuma ja välttämättömyys.

"The result became known as Haeckel's 'Biogenetic Law': Ontogeny recapitulates phylogeny. That famous phrase, memorized by generations of uncomprehending schoolchildren, means that the fetal development of an individual (ontogeny) is a speeded-up replay of millions of years of species evolution (phylogeny). In other words, a human embryo passes through various stages during its nine months in the womb: invertebrate; fish; amphibian; reptile; mammal; primate; ape; man. A fascinating concept, but the 'law' is unture and was rejected by biologists around 1900. Nevertheless, it has become embedded in many school courses and textbooks and continues to be taught." Richard Milner Encyclopedia of evolution  (1990) s. 44.

"The present generation cannot imagine the role he played in his time, far beyond his actual scientific performance… Haeckel's easy hand at drawing made him improve on nature and put more into the illustrations than he saw… one had the impression that he first made a sketch from nature and then drew an ideal picture s he saw it in his mind." Goldschmidt RB (1956) The golden age of zoology; portraits from memory. University of Washington Press, Seattle London  (pp. 31-3.)

 “There are not many personalities who have so powerfully influenced the development of human culture and that, too, in many different spheres  as Haeckel.” Erik Nordenskiold, History of Biology, pp. 505-506 in Daniel Gasman, The Scientific Origins of National Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League (New York, American Elsevier, 1971), p. xxx.

 �?from a scientific point of view it must be regarded as utterly valueless. Its biological section is a rehash of the History of Creation, Anthropogeny, and the monograph on the plastitude, as little attention as possible being paid to the immense progress made by scientific research since then. As a matter of fact, biology takes up only one quarter of the volume; the rest is devoted to psychology, cosmology, and theology. The cosmological section gives evidence of the author's hopelessly confused ideas on the simplest facts of physics and chemistry.� Nordenskiold, History of Biology, p. 524: (kommentti Maailmanarvoituksista) in Gasman p. 29.

 "Despite all other German culture, Haeckels phylogenetic thought is now the most significant achievement of German intellectual life in the second half of the nineteenth century." in Johannes Hemleben, Rudolf Steiner und Ernst Haeckel (1965) s 165 in Gasman, The Scientific Origins of National Socialism (1971) p. xxx.

"Haeckel's description of the soul quality of nature sounded completely theosophical. In fact, Haeckel was one of the most intellectual mentors of Germany's leading theosophist, Rudolf Steiner. In the 1890's both Steiner and Haeckel corresponded with one another and both wrote that they shared a common basic outlook on the nature of the world." Gasman p. 79.

"Within a few weeks of its publication Engels had read The Origin of Species and wrote to Marx about the book in December of 1859. Engels praised Darwin for his theoretical triumph over teleology in the organic sciences, but at the same time also cautioned Marx against Darwin�s �clumsy� style and apparent lack of sophistication in philosophical matters? The following year, Marx himself read Darwin�s book, whereupon he immediately accepted the theory of natural selection as a scientific confirmation of his own ideas about human history. Darwin�s theory, he felt, with its emphasis on struggle and evolution in the natural world, was the perfect complement to his own theory of class struggle and historical development. Writing to Ferdinand Lasalle in January, 1861, Marx explained that �Darwin�s book is very important and serves me as a basis in in natural science for the class struggle in history.� Of course, he added, echoing Engels� comments of the previous year, �one [had] to put with the crude english method of development.� But nonetheless, he concluded, �despite all deficiences, not only is the death blow dealt here for the first time to �teleology� in the natural sciences but their rational meaning is empirically explained.� And writing to Engels about the same time, Marx noted that �The Origin of Species is the book which contains the basis in natural history for our view.�? Thus, in his famous words at Marx�s graveside in 1883, Engels, assessing the significance of Marx, said: �Just as Darwin discovered the law of evolution in organic nature, so Marx discovered the law of evolution in human history.� Gasman p. 107. Engels to Marx in Karl Marx-Friedrich Engels: Historisch-kritische Gesammtausgabe. Karl Marx, Correspondence 1942 p. 125. Karl Marx, Selected Works, 1942.

(From Ojala 2004 in Challenge to Bioethics from Asia, ABC5, Fifth Asian Bioethics Conference)

"... it has fascinated me ever since the New York City public schools taught me Haeckel's doctrine, that ontogeny recapitulates phylogeny, fifty years after it, had been abandoned by science."Ontogeny and phylogeny (1977), Stephen Jay Gould, 1977, ensimmäisen sivun johdanto. Gould ei mene sen paremmin omiin motiiveihinsa, mutta ei Agassizin oppituolin seuraaja, Harvardin oppihistorian professori Gould sitä salaakaan, että hän on itse etnisesti juutalainen ja ainakin nuoruuden aatteiltaan marxilainen. Punktualismillaan Gould poikkeaa Dawkinsin tähdittämästä gradualistisesta fossiilirekisterin tulkinnasta. Yhteistä herroille on se, että he kritisoivat kreationisteja vyön alle saakka ja käyttävät teologisesti minimaalisesta Intelligent Design -liikkeestäkin tätä leimaavaa ilmaisua.

Haeckelin merkittävin populaari teos oli  nimeltään Welträtsel ("The Riddle of the Universe") vuodelta 1899. Kirja kuuluu koko kirjapainon historian spektaakkelimaisimpiin menestyksiin. Ensimmäisenä vuotetanaan kirjaa myytiin satatuhatta kappaletta. Haeckelin kuolemaan, vuoteen 1919 mennessä, kirjasta oli otettu jo kymmenen painosta ja se oli käännetty 25 kielelle. Yksistään Saksassa kirjaa oli myyty strategiseen vuoteen 1933 mennessä (Hitler valtakunnan kansleriksi demokraattisissa vaaleissa) lähes puoli miljoonaa kappaletta. Kauppa kävi, vaikka Haeckelin tulokset tiedettiin asiantuntijapiireissä jo vääriksi. Haeckel oli nimi, josta kirjoitettiin tällöin mm. "[name] will become a shining symbol that will arise, nations will fall, thrones will topple, but the wise old genius of Jena will outlast all".  Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 77; Gasman 1971 s. 16.

"'Maailmanarvoituksilla' oli valtava menestys. Muutamassa vuodessa sitä painettiin toistasataatuhatta kappaletta, ja kaikkiaan painos nousi 16 eri kielellä yli miljoonan. Vastaavaa kansansuosiota ei yksikään biologi Jacques Monodin 'Sattumaan ja välttämättömyyteen' asti liene ainakaan filosofisilla teoksillaan saavuttanut. Ja Monodin herättämä keskustelu on sittenkkin ollut vähäistä ja vaimeaa verrattuna siihen mieltenkohuun, jonka Haeckel nostatti. Fyysikko ja positivisti Pascual Jordan nimitti vielä 1954 'Maailmanarvoituksia' materialistisen maailmankatsomuksen perustavaksi teokseksi ja väitti, tosin vahvasti kärjistäen: 'Suurimmalta osaltaan tämän kirjan ansiosta on Euroopan uskonnottomuus muodostunut erääksi 20. vuosisadan mahtavimmaksi henkiseksi voimaksi.'" Anto Leikola, Oppi elämästä s. 194-195. Pascual Jordan, Tutkimus luo historiaa. suom. R. Tuokko, WSOY 1956 s. 109. 

Haeckelin "monismi" murtautui läpi yhteiskuntaan, viimein kadulle saakka. Haeckelille dualismi tarkoitti keinotekoista jakoa hengen ja materian välillä, kun taas monismissa palattiin ikään kuin takaisin luontoon. "Monism knows neither the matter without spirit of which materialism speaks, nor the spirit without matter that spiritualism upholds. Monism accepts neither spirit nor matter in the usual sense, but only One; the two are the same." Ernst Haeckel (1866), 2: 451. Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 421.

"In 1906, the League became a reality in his university town of Jena. Despite he fact that he was past 70, Haeckel was its guiding spirit, though its first president was Dr. Albert kalthoff, a radical theologian. Within five years, the monist League had 6,000 members meeting in 42 cities and towns throughout Austria and Germany, published a weekly journal (The Monist Century) and had developed enormous influence, both in the international Free-Thought Movement and among German intellectuals. Haeckel depicted Germany as on the brink of social disaster unless it could 'bring itself into harmony with the laws of biology' as Haeckel believed them to be. He sought to remove the 'contradictions' within both church teachings and liberal philosophy, with their supernatural or moral sanctions for altruism and compassion. Darwinism for Haeckel was a harsh 'struggle for existence,' and the laws of nature had to become the laws of society. Any mixture of races, he thought, would lead to the deterioration of the German people. They needed to be brave, cunning and willing to be armed in every way against 'biological decay'. In Haeckel's hands, Darwininan thought became a volatile mixture of anticlericalism, rationalism, materialism, racism, patriotism, eugenics and Aryanism. Darwin himself was not a social Darwinist and thought it a biter joke that his scientific theories were being used, as he put it, to 'prove Napoleon was right and every cheating tradesman is also right'." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 312-113.

"Haeckel's forceful, eminently comprehensible, if not always accurate, books appeared in all major languages and surely exerted more influence than the works of any other scientist, including Darwin and Huxley (by Huxley's own frank admission), in convincing people throughout the world about the validity of evolution? recapitulation - an evolutionary notion exceeded only by natural selection itself for impact upon popular culture." (Gould 2000.)

"'Rekapitulaatio [evoluutioon pohjautuva teoria, jonka mukaan kehittyvä alkio käy äitinsä kohdussa läpi evoluution mukaisia vaiheita, kuten kalavaiheen jne. kehittyessään lopulta ihmiseksi] tarjosi sopivan välineen valkoihoisten tiedemiesten rasismille. he seurasivat omien lastensa toimintaa vertaamalla sitä alempien rotujen aikuisten normaaliin toimintaan.' Gould sanoi myös termin mongoloidi tulleen älyllisesti kehitysvammaisen ihmisen synonyymiksi, koska luultiin, että valkoihoinen rotu oli pidemmälle kehittynyt kuin mongoloidinen. Siksi jotkut ajattelivat, että älyllisesti kehitysvammainen lapsi oli todella palannut evoluution edelliseen vaiheeseen." (S.J.Gould, Natural History, April 1980, p. 144.; Ken Ham, Valhe - evoluutio, s. 114. Luominen-kustannus 2007, Vaajakoski, Finland.)

"Haeckel remained enormously popular in Germany, even when his scientific reputation was all but gone.  Because he steadfastly refused political office, attacked entranched church authorities and promoted German nationalism, he was adored and honored by the government. In his old age, Haeckel had become a national hero, in one admirer's phrase, 'a shining symbol that will glow for centuries'". Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 207.

"We grasp the importance of recapitulation only when we understand that it served as the organizing idea for generations of work in comparative embryology, physiology, and morphology." Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977), s. 116.

"Haeckel's forceful, eminently comprehensible, if not always accurate, books appeared in all major languages and surely exerted more influence than the works of any other scientist, including Darwin and Huxley (by Huxley's own frank admission), in convincing people throughout the world about the validity of evolution... To cut to the quick of this drama: Haeckel had exaggerated the similarities by idealizations and omissions. He also, in some cases - in a procedure that can only be called fraudulent - simply copied the same figure over and over again." (SJ Gould, Natural History 3/2000 p. 42, 44.)

"Once ensconced in textbooks, misinformation becomes cocooned and effectively permanent, because, as stated above, textbooks copy from previous texts. (I have written two essays on this lamentable practise: one on the amusingly perennial description of the eohippus, or 'dawn horse', as the size of a fox terrier, even though most authors, including yours only, have no idea of the dimensions or appearance of this breed; and the other on the persistent claim that elongating giraffe necks provide our best illustration of Darwinian natural selection versus Lamarckian use and disuse when, in fact, no meaningful data exist on the evolution of this justly celebrated structure.)" (SJ Gould, Natural History 3/2000 p. 44.)

"Yet Haeckel's critics recognized from the start that this master naturalist, this more than competent artist, took systematic license in 'improving' his specimens to make them more symmetrical or more beautiful. In particular, the gorgeous plates for his technical monograph on the taxonomy of radiolarians (intricate and delicate skeletons of single-celled planktonic organisms) ofteh 'enhanced' the actual appearances (already stunningly complex and remarkably symmetrical) by inventing structures with perfect geometric regularity." (SJ Gould, Natural History 3/2000 p. 43.)

"Haeckel remains most famous today as the chief architect and propagandist for a famous argument that science disproved long ago but that popular culture has never fully abandoned, if only because the standard description sounds so wonderfully arcane and mellifluous: 'Ontogeny recapitulates phylogeny', otherwise known as the theory of recapitulation..." SJ Gould, Natural History 3/2000 p. 44.

"Here was a method which promised to reveal more important secrets of the past than would the unearthing of all the buried monuments of antiquity - in fact nothing less than a complete genealogical tree of all the diversified forms of life which inhabit the earth. It promised to reveal not only the animal ancestry of man and the line of his descent but also the method of origin of his mental, social and ethical faculties". Poikkitieteellisyyden kriittistä arviota varhaisessa vaiheessa teististä evoluutiota markkinoivassa kirjassa: Conklin EG 1928, Embryology and evolution, in F. Mason ed. . s. 70; Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 116.

"In my own field of paleontology, for example, it governed most studies in phyletic reconstruction from Haeckel's day right through the 1930s... As late as 1957, Jesse James Galloway wrote: 'Ideally, a classification is built on the basis of comparative structure, and the application of the Law of Recapitulation, checked by the known geologic range of each taxonomic group (p 395).'" Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 116. Galloway, JJ 1957, Bull. Amer. Paelontol. 37, 345-486.

"It is no exaggeration to say that the theory of recapitulation has had more effect upon paleontologic thought than has any doctrine aside from that of organic evolution itself". WH Easton 1960, Invertebrate paleontology s. 33. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 116.

"In his Descent of Man (1871), Darwin claims he would not have bothered to write the book if he had known that Haeckel had already begun one on the same topic." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 205.

(From Ojala 2004 in Challenge to Bioethics from Asia, ABC5, Fifth Asian Bioethics Conference)

"Both Hans Speman and R Goldschmidt specifically mentioned the importance of Haeckel's influence, and even those not entirely in agreement with Haeckel found themselves challenged by his position." Ginard RG 1981. Spemannin merkityksestä Suomen kehitysbiologialla: katso Lauri Saxen, Sammakkolääkäri.

"... five essays on subjects strongly influenced by recapitulation: criminal anthropology, racism, child development, primary education, and psychoanalysis. Many other areas would have furnished equally impressive proof of influence... References abound in niteenth-century literature". Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 117.

"The apes are but imperfect bipeds, with tendensies towards the quadrupedal attitude; the human infant is as imperfect a biped as the ape; savage races do not stand so erect as civilized races. Country people... tend to bend forward, and the aristocrat is more erect than the plebeian. In this respect women appear to be nearer to the infantile condition than men". H Ellis, 1894 Man and Woman, s. 58. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 118. Rekapitulaatiousko sai aikanaan koomisuuteen saakka vakavia piirteitä.

�Another point to emerge from this study is the considerable inaccuracy of Haeckel�s famous figures. These drawings are still widely reproduced in textbooks and review articles, and continue to exert a significant influence on the development of ideas in this field.�  Michael K. Richardson et al., �There Is No Highly Conserved Embryonic Stage in
the Vertebrates,� Anatomy and Embryology, Vol. 196, No. 2, August 1997, p. 104.

". . . the theory of recapitulation has had a great and, while it lasted, regrettable influence on the progress of embryology." Gavin R. deBeer, Embryos and Ancestors, revised edition (London: Oxford University Press, 1951), s. 10.

"The biogenetic law was widely accepted by biologists and sensed as the basis for the surge of embryological research that continues unabated to this day. Moreover, the biogenetic law has become so deeply noted in biological thought that it canned be weeded out in spite of its having been demonstrated to be wrong by numerous subsequent scholars. Even today both subtle and overt uses of the biogenetic law are frequently encountered in the general biological literature as wail as in more specialized evolutionary and systematic studies." Walter J. Bock (Department of Biological Sciences, Columbia University), "Evolution by Orderly Law," Science, Vol. 164, 9 May 1969, s. 684-685.

"[the work of Haeckel] was the culmination of the extremes of exaggeration which followed Darwin."? "Haeckel's doctrines were blindly and uncritically accepted,"? "delayed the course of embryological progress." Jane Oppenheimer, Essays in the History of Embryology and Biology (MIT Press,1967 p. 150.

Ernst Haeckel, Natural History of Creation (jota AJ Mela/Malmberg kuuluisassa evoluution vihkimisesittelyssään muuten mukaeli, vaikka Darwinista hämäävästi puhuikin):
"...between the most highly developed animal soul and the least developed human soul there exists only a small quantitative, but no qualitative difference, and that this difference is much less, than the difference between the lowest and the highest human souls, or as the difference between the highest and lowest animal souls."
Comment by Richard Weikart: "It may be hard for us today to imagine that a serious scientist could actually believe that the differences within the human species are greater than the differences between humans and other animals, but this was indeed haeckel's position, which he reiterated in many publications". Weikart: From Darwin to Hitler- Evolutionary Ethics, Eugenics, and Racism in Germany", p.90. (Palgrave 2004)

"The first German biologist to apply Darwinian inequality to the disabled was Karl Vogt, a political exile to Switzerland because of his participation in the Revolutions of 1848. Vogt, a professor at the university of Geneva, was one of the earliest German biologists to embrace Darwinism. In his two-volume work, Lectures on Man (1863), which is considered such a classic work in anthropology that it was republished in 2003m he asserted that some mentally disabled people (he used the term "idiots") were closer to apes in their brain function and mental abilities than they were to the lowest normal humans. He claimed an "idiot" is biologically closer to an ape than to his or her own parents. In 1867 Vogt argued that
microcephalic persons were evidence for Darwinian evolution. He saw them as a kind of contemporary missing link between apes and humans. He noted that their brains are about the same size as a spider or monkey, and he further claimed that they generally had excellent dexterity in climbing! (Darwin, by the way, agreed with Vogt's view on this matter.)" Richard Weikart "From Darwin to Hitler- Evolutionary Ethics, Eugenics, and Racism in Germany" s. 95. (Palgrave 2004). Weikart on California State Universityn historian professori.

Juutalaista syntyperää oleva Alfred Fried sai Nobelin pasifismistaan vuonna 1911. Hän liittyi Monistien liigaan vuotta tai kahta ennen 1. Maailmansotaa ja oli erikoisuus, joka yritti harmonisoida monismin ja pasifismin. Hänkin kuitenkin puolusti 'korkeamman kulttuurin' oikeutta puolustautua asein muitavastaan. 'Conflict should not be done away with, but only its crudest, its physical form... Only conflict is the father of all things.. Justice means regulated power." Gasman p. xxxi

'Haeckel is in fact the greatest theologian the world has ever seen'
'One must without being guilty of any exaggeration, maintain thaduring the most recent years and decades every person who has in some way taken part in human culture? has been compelled during his lifetime to take some position in regard to this individual, to his ideas, his strivings and the cultural movement which derives from him.'
'This implacable opponent of all dogmatic christianity revealed himself to me as the best and most advanced 'Christ' whom I personally have known.'(Lainauksia aikalaisilta, Gasman p. 16-17)

"In Down's day, the theory of recapitulation embodied a biologist's best guide for the organization of life into sequences of higher and lower forms." Stephen Jay Gould, "Dr. Down's Syndrome," Natural History (April 1980), s. 144.

"For 50 years no biologist tackled an overview of the problem until Stephen Jay Gould's Ontogeny and Phylogeny appeared in 1977 and revived interest in the subject. Current attempts to understand relationships between ontogeny and phylogeny are difficult and technical, and the issue remains unresolved. " R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), s. 44.

(From Ojala 2004 in Challenge to Bioethics from Asia, ABC5, Fifth Asian Bioethics Conference)

"In a 1915 paper, Freud demonstrates his preoccupation with evolution. Immersed in the theories of Darwin, and of Lamarck, who believed acquired traits could be inherited, Freud concluded that mental disorders were the vestiges of behavior that had been appropriate in earlier stages of evolution." Daniel Goleman, "Lost Paper Shows Freud's Effort to Link Analysis and Evolution," New York Times (February 10, 1987), s. 19.

"The evolutionary idea that Freud relied on most heavily in the manuscript is the maxim that 'ontogeny recapitulates phylogeny,' that is, that the development of the individual recapitulates the evolution of the entire species." Daniel Goleman, "Lost Paper Shows Freud's Effort to Link Analysis and Evolution," New York Times (February 10, 1987), s. 22.

"Childhood stages of development could underlie adult neuroses, taught Sigmund Freud, just as 'childhood' of the human species might explain certain religious practices and taboos. Like most biologists of his day, Freud was strongly influenced by the theory of evolutionary recapitulation...Based on general observations of the developing embryo, recapitulation theory became extremely influential outside of science. Pushed to explain many social phenomena, the misapplied analogy caused a great deal of mischief. Starting with the inaccurate notion that a human embryo at various times resembles an adult fish, reptile, monkey, etc. in the womb, it assumed all individuals go through the same evolutionary stages of development... Most writers have treated Freud as if his theories had arisen fully formed out of his own system of thought, with no scientific precedents. In fact, as Frank Sulloway has shown in Freud, Biologist of the Mind (1979) this 'absolute originality' is a myth; 19th century evolutionary ideas had an enormous influence in shaping Freud's thought. Freud himself began his Introductory Lectures on Psychoanalysis (1916) with the statement of Haeckel's premise, which seemed to him self-evident: 'Each individual somehow recapitulates in an abbreviated form the intire development of the human race'... His 'oral' an 'anal' stages represent not only the infant's early experiences, but also hark back to a four-legged animal ancestry... Even more far-fetched speculations have recently surfaced in Freud's manuscript A Phylogenetic Fantasy, written in 1915, but forgotten and stored in an old trunk for 70 years and finally published in 1987. This strange work traces hysteria, obsessions, anxiety neurosis and other modern disorders to the harsh life of our ancestors during the Ice Ages... Freud's conclusions about the origins of dysfunctional behaviors are therefore based on two antiquated theories in biology: recapitulation combined with Lamarckian inheritance. Most present-day Freudians, unfamiliar with the history of evolutionary theory, cannot appreciate how deeply Freud's thinking rests on these two major 19th-century scientific fads, which have long since been abandoned by biologists." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 177-178.

'Sigmund Freud had two strong reasons for a favorable predisposition towards Haeckel�s doctrine. He was, first of all, trained as a biologist during the era of its domination. Secondly, he was a devout Lamarckian and remained so throughout his long life... Ih his last work, Moses and Monotheism (1939), Freud held fast even though evolutionary biology had abandoned his favored belief: 'This state of affairs is made more difficult, it is ture, by the present attitude of biological science, which rejects the idea of acquired qualities being transmitted to descendants. I admit, in all modesty, that in spite of this I cannot picture biological development proceeding without taking this factor into account''. Freud  Moses and monotheism (1939), s. 127-128. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 156. Sigmundin vapaan assosiaation terapia ja panseksuaalisuus on ymmärrettävissä siltä pohjalta, että psykoanalyysin isä tiesi sekä rekapitulaatioon että hankittujen ominaisuuksien periytymiseen.  Maallikot pitävät kiinni vanhentuneista tieteellisistä käsityksistään pitkään, mikäli ovat rakentaneet valintojansa niiden pohjalle. Tämä korostaa tieteen sammakoiden depopularisoinnin tärkeyttä.

'Freud was a devout recapitulationist - and he said it so clearly and often: 'Each individual somehow recapitulates in an abbreviated form the entire development of the human race'...' ontogenesis may be regarded as a recapitulation of phylogenesis.' The central role of recapitulation in his entire system has rarely been noted'. Introductory Lectures on Psychoanalysis 1916 s. 199; Three Essays on the theory of Sexuality 1914 s. xvi. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 156.

Freud postuloi laatimistaan libidon ja egon käsitteistä: 'Both of them are at bottom heritages, abbreviated recapitulations of the development which all mankind has passed through from its primaeval days over long periods of time'. Sigmund Freud 1915 in McCormick, Recapitulation: Freud and Jung (1973) s. 8. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 157.

'The earlier phases of development are in no sense still preserved; they have been absorbed into the later phases for which they have supplied material. The embryo cannot be discovered in the adult... The fact remains that only in the mind is such a preservation of all the earlier stages alongside of the final form possible, and that we are not in a position to represent this phenomenon in pictorial terms'. Sigmund Freud, Civilization and its discontents (1930), 1961 ed. s. 18. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 157: 'Freud's general theory of neurosis and psychoanalysis relies upon this view of mental recapitulation.'

'You may regard the psychoanalytic treatment only as a continued education for the overcoming of childhood-remnants.' Sigmund Freud, The origin and development of psychoanalysis (1910) Am. J. Psych. 21: 181-218, s. 213. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 158.

'With neurotics it is as though we were in a prehistoric landscape - for instance, in the Jurassic. The great saurians are still running around; the horsetails grow as high as palms'. Alunperin 1938, uusi painos 1963 s. 299. Gould s. 158.
'Anxiety hysteria - paranoia - melancholia - mania... This series seems to repeat phylogeneticallyan historical origin. What now are neuroses were once phases in human conditions.' Kirjeessä 1915, McCormick Recapitulation: Freud and Jung (1973) s. 17, Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 158.

'From this conviction, Freud embarked upon his most ambitious project for recapitulation: nothing less thah the reconstruction of human historyu from psychological data on the development of children and neurotic...'If we may regard the existence among primitive races of the omnipotence of thoughts as evidence in favor of narcissism, we are to attempt a comparison between the phases in the development of men's view of the universe and the stage of an individual's libidinal development. The animistic phase would correspond to narcissism both chronologically and in its content; the religious phase would correspond to the stage of object-choice of whcic the characteristic is a child's attachment to his parents; while the scientific phase would have an exact counterpart in the stage at which an individual has reached maturity, has renounced the pleasure principle, adjusted himself to reality and turned to the external world for the object of his desires.'' Sigmund Freud, Totem and taboo (1913), 1950 ed. s. 90. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 159.

Freudin teos Toteemi ja Tabu sisältää mm. seuraavia alaotsikoita: 'Some points of agreement between the mental life of savages and neurotics'; 'A boy's earliest choice of objects for his love is incestuous and those objects are forbidden ones'. Johanneksen evankeliumin alkua matkivan otsikon 'In the beginning was the deed' alla Freud kirjoittaa: 'I should like to insist that its [the book's] outcome shows that the beginnings of religion, morals, society and art converge in the Oedipus complex. This is in complete agreement with the psychoanalytic finding that the same complex constitutes the nucleus of all neuroses, so far as our present knowledge goes. It seems to me a most surprising discovery that the problems of social psychology, too, should prove soluble on the basis of one single concrete point - man's relation to his father.' Sigmund Freud, Totem and Taboo (1913) s. 156-157. Muistettakoon, että näiden koulukuntien edustajat olivat vuosikymmeniä länsimaiden virallisia sielunhoitajia. Harvalla teorialla on ollut niin suuri merkitys kuin psykoanalyysillä. Freudilaisuudesta tuli oma paradigmasumunsa, jolla oli kiistattomat käytännön seuraukset mm. yhteiskunnan käsitykseen seksuaalimoraalista. Kärjistäen sanottuna Freud, Moosesta vihannut juutalainen, riisti ihmiseltä syyllisyyden - ja sitä kautta anteeksisaamisen vapauttavan kokemuksenkin.

(From Ojala 2004 in Challenge to Bioethics from Asia, ABC5, Fifth Asian Bioethics Conference)

'Freud's early supporters and later rivals accepted his basic belief in recapitulation, but put it to different uses. C.G. Jung, for example, strongly supported recapitulation throughout his long career. He wrote in 1912: 'All this experience suggests to us that we draw a parallel between the phantastical, mythological thinking of antiquity and the similar thinking of children, between the lower human races and dreams. This train of thought is not a strange one for us, but quite familiar through our knowledge of comparative anatomy and the history of development, which show us how the structure and function of the human body are the results of a series of embryonic changes which correspond to similar changes in the history of the race. Therefore, the supposition is justified that ontogenesis corresponds in psychology to phylogenesis. Consequently, it would be true, as well, that the state of infantile thinking in the child's psychic life, as well as in dreams, is nothing but a re-echo of the prehistoric and ancient.' CG Jung, Psychology of the unconscious (1916) s. 27-28. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 161.

Vuonna 1943 Jung vielä postuloi: 'Childhood, however, is a state of the past. Just as the developing embryo recapitulates, in a sense, our phylogenetic history, so the child-psyche relives 'the lesson of earlier humanity' as Nietzhe called it. The child lives in a pre-retional and above all in a pre-scientific world, the world of men who existed before us. Our roots lie in that world and every child grows from those roots. Maturity bears him away from his roots and immaturity binds him to them. Knowledge of the universal origins builds the bridge between the lost and abandoned world of the past and the still largely inconceivable world of the future. How should we lay hold of the future, how should we asimilate it, unless we are in possession of the human experience which the past has bequeathed to us? Dispossessed of this we are without root and without perpective, defenseless dupes of whatever novelties the future may bring.' CG Jung, Psychology and education 1943 in 1954 s. 134-135. Gould Ontogeny and phylogeny 1977 s. 162. Freudin toisen seuraajan Sandor Ferenczin suoraviivaista rekapitulaatio-analogiaa en kehtaa lainata häveliäisyyssyistä. Mainittakoon kuitenkin teoksen nimi Thalassa, a Theory of Genitality, )(1924). 

Tämä saattaa hymyilyttää jotakuta, mutta romantiikka ihmiskehon surkastuneista elimistä tai käsitys ihmiskehosta evoluution museona on läheistä sukua rekapitulaatiolle. Ihmiskehon surkastuneiden elinten lista kattoi aikanaan parisensataa artikkelia, ja koseptia juhlitaan edelleen. Seuraavat lainaukset ovat aivan viime vuosilta: �Onko ihmisen lihomistaipumus ollutkin evoluution aikana lajiamme jalostavaa, mutta nyky-yhteiskunnassa, ihmisen eläessä kauemmin ja yltäkylläisyydessä, haitallinen evoluution jäänne?' SLL 51-52/2001. (Jääkööt nimet mainitsematta, koska kyseessä ovat suomalaiset tutkijat. Lääkärilehti julkaisi kirjoitukseen myös evoluutiolle kriittisen vastineen.) Tälläkin vuosituhannella esitetään aivan tosissaan, että naisten vahvat hiukset viittaavat aikaan vesieläiminä, jolloin jälkeläisten täytyi saada tukeva ote emostaan pysyäkseen pinnalla; Avioerot selitetään laumakäyttäytymisellä; Raiskauksen arvellaan olevan vähemmän haluttujen urosten evoluution jäänne; Humalassa tapahtuvan aggressiivisen käytöksen arvellaan johtuvan sisältämme vapautuvasta hirmuliskosta, kun alkoholi on kytkenyt aivojen kehittyneemmät kerrokset pois päältä; Ripulin ja yskän taas arvellaan kehittyneen taudinaiheuttajien poistamiseksi elimistöstä; Neuroottisen luonteen on esitetty periytyvän viidakossa eläneiltä esi-isiltämme, jotka selvisivät tämän ansiosta paremmin vaarallisessa ympäristössä jne. Oman käsitykseni mukaan geneettinen determinismi on populistinen, koska valinnanvapauden aliarvioiminen vähentää yksilön eettistä vastuuta. "Ei se ole minun vikani. Se johtuu geeneistä." Geenien vika, ympäristön vika, vanhempien vika, yhteiskunnan vika, koulun vika. Ecce homo - katso ihmistä: Missä ihminen itse piileksii?

"But, as Frank Sulloway maintains in his forthcoming book on Freud as Psychobiologist, this traditional historiography has cantinually insisted that the biogenetic law was little more than a late addition to Freud's psychoanalytic interests. Sulloway's thorough study of Freud's intellectual development during the crucial years of psychoanalytic theory emerged in full cooperation with Freud's a priori belief in recapitulation. Furthermore, Sulloway has shown that recapitulation was a prevalent belief in the literature on sexual pathology, child psychology, and neurology that Freud read and annotated during the 1880s and 1890s." Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 427. Sigmund Freud (1852-1939) oli sitä mieltä, että ihmisen toiminta ei ole sattumanvaraista, vaan kaikella on tarkoituksensa ja syynsä. Tätä tarkoituksellisuutta hän kutsui psyykkisen determinismin periaatteksi. Muistivirheet, unet, pelot ja ahdistukset johtuivat Freudin mukaan niitä potevan ihmisen henkilökohtaisesta menneisyydestä. Freudille persoonallisuuden perusta oli biologinen. Freudin hoitoteorioihin ja menetelmiin kuuluivat unien tulkinta, hypnoosi, kaiken mieleen juolahtavan puhelu, sekä tukahdettujen seksuaalisten ja kuoleman viettien ja vaistojen vaikutus käyttäytymiseen. Hän kehitti antiikin mytologian ja kirjallisuuden pohjalta ilmaisun mm. narsismista, oidipuskompleksista ja super egosta (yliminä, vrt. suomen kielen omituisuus omatunto kontra samvete, conscience tms.). Freud ei uskonut sanontaan 'aika parantaa haavat', vaan esitti torjumisen vain pahentavan todella traumaattisten kokemusten muistoa. Hän uskoi, että käytyään läpi tietyn henkisen tuskan tragedian suorasta muistelemisesta ihminen voi jälleen tottua näihin ajatuksiin ja tuntea, etteivät ajatukset sinänsä ole vaarallisia.
Omassa elämässään Freud joutui käymään läpi 33 leikkausta, kun hänellä todettiin syöpä leuassa ja kitalaessa. Poistetut osat korvattiin lonksuvalla proteesilla, jota piti säätää tämän tästä. Freud kirjoitti tuskasta ja oli kokaiinin suurkuluttaja. (Joskin pitää lisätä, että toinen juutalaista syntyperää ollut Koller oli puhdistanut kokaiinia ensi kerran vasta muutama vuosikymmen aiemmin ja Freud käytti tuttavansa löytämää lääkettä nimenomaan lääkkeenä, ensiksi erään työtoverinsa hoitoon, joka oli morfinisti.) Freud oli hoitotekniikoiden ja teorioiden suhteen mielikuvituksellinen, jopa herkkäuskoinen. Voimakkaine mielipiteineen seksuaalivieteistä Freud etääntyi tiedeyhteisöstä. Sen sijaan hän hakeutui kirjailijoiden ja filosofien pariin, jotka myös pyrkivät selittämään sielun salaisuuksia. Monille kannattajille oidipuskompleksin teoria oli viimeinen korsi aasin selkään. Tämän asian tiimoilta historian eriskummallisia saloja on, että Freudin sylilapsivuosina hänelle ei tullut läheiseksi oma äiti, vaan vieras imettäjä. Sigmundin äiti oli pojan syntyessä 21-vuotias ja siten Sigmundin kahta isän ensimmäisestä avioliitosta syntynyttä velipuolta nuorempi.
Libido on Freudin termi vietteihin kytkeytyneestä henkisestä energiasta. Freudin klassisessa madonna- ja katutyttö-yhdistelmässä mies ei voi tuntea fyysistä vetoa naiseen jota hän samalla kunnioittaa. Freud kuitenkin piti kristillistä rakkautta suuressa arvossa ja hänen oma avioelämänsä oli monin tavoin esimerkillistä. (�Olisipa minulla tuollainen vaimo, niin minäkin...' ihailivat hänen kollegansa.)
Nähdäkseni Freudin suosion salaisuus saattoi piillä pitkälti kärsivällisyydessä kuunnella. �Kultainen korvarengas ja hienokultainen kaulakoru ovat viisas neuvoja ynnä kuuleva korva.� (Sanalaskut 25:12.) Jospa neuvoja yliarvioidaan kuuntelutaitoon verrattuna? Freudin asiakkaat kuvasivat vastaanottoa rauhan tyyssijaksi joka oli pikemmin olohuone kuin lääkärin työtila. Freud oli luottamusta herättävä hahmo, jolla oli älykäs katse. Hän kuunteli potilaan tarinaa ja siivitti terapiaa miellyttävällä äänellä lausutuilla kommenteilla ja napsuttelemalla sikarilaatikkoa. Freudissa toteutui myös löyhästi juutalaiskristillinen fraasi: �Ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan�. Freud nimitettiin Wienin yliopiston professoriksi vasta 64-vuotiaana, jolloin freudilaisen psykologian lähtökohdista käsin oli alkanut ilmestyä jo kolme säännöllistä, kansainvälistä psykoanalyyttistä julkaisua. Freudin viimeinen kirja oli siis tutkimus juutalaisen uskonnon alkuperästä ja piirteistä ja oli nimeltään Mooses ja monoteismi. Vanhemmiten Freud alkoi käsitellä ihmisrotua enenevässä määrin kuoleman, perverssiyden ja agressioiden kautta. Jos luonnontiede oli joitakin vuosikymmeniä sitten käynyt läpi vallankumouksen ulkopuolisen todellisuuden laadussa, avitti Freud sisäistä todellisuutta samalle tiellensä. Huhu kertoo, että Sigmund hinasi psykoanalyysin lävitse paitsi itselleen, myös tyttärelleen, kuuluisalle lapsipsykologi Anna Frankille.

Loogis-matemaattisen käsityskyvyn ja länsimaisen tieteen kehityksestä Piaget kirjoitti arvovallallallaan: 'It may well be that the psychological laws arrived at by means of our restricted method can be extended into episthemological laws arrived at by the analysis of the history of the sciences: the elimination of realism, of substantialism, of dynamism, the growth of relativism, etc. all these are evolutionary laws which appear to be common both to the development of the child and to that of scientific thought'. Piaget, The child's conception of physical causality (1960) s. 240. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 145.

'Piaget was trained as a paleontologist during the day of Haeckelian recapitulation... he believes that children provide the only access to a more interesting question with no direct answer: how, historically, did we learn to think and reason?... Piaget believes in parallels between ontogeny and phylogeny, but he denies Haeckelian recapitulation as their mechanism...'Unfortunately, we are not very well informed in the psychology of primitive man, but there are children all around us, and it is in studying children that we have the best chance of studying the development of logical knowledge, mathematical knowledge, physical knowledge, and so forth'. Piaget Genetic epistemology1969, Columbia Forus 12:4-11. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 144.

"However, even though von Baer and others had discredited the recapitulation notion, it became one of the most popular notions in biology. Gould (1977a,b) has shown that while recapitulation has a limited value in looking at in formation of related species, it is not a general phenomenon. However, recapitulationism became one of the central paradigms of biology." Scott Gilbert, Developmental Biology, 6th ed, luku 22. http://devbio.com/chap22/link2201a.shtml

"Another major factor keeping some sort of recapitulation alive was the need of comparative morphologists and especially paleontologists for a solid theoretical foundation for homology. They had long since come to rely on comparative ontogenetic information as a base." Keith S. Thompson, "Ontogeny and Phylogeny Recapitulated," American Scientist (Vol. 76, May/June, 1988),  s. 274.

"A whole school of 'criminal anthropology' ? branded white wrongdoers as genetically retarded .... Born criminals are not simply deranged or diseased; they are, literally throwbacks to a previous evolutionary stage."
(Tämä on siis sarkasmia, EI Gouldin oma mielipide.) Stephen Jay Gould, Ever Since Darwin, s. 218, 223.

'Sitäpaitsi hän [Lamarck] julkaisi spekulatiivisiin päätelmiin perustuvia kehitysopillisia teoksia, mutta hänen aikalaistensa keskuudessa ja lähinnä seuraavan ajan kuluessa niitä ei kovinkaan korkealle arvioitu. Luonnonfilosofinen suunta sivuutti ne syistä, jotka myöhemmin esitetään, ja sittemmin seuraavat eksaktisen tutkimuksen edustajat pitivät niitä mielikuvituksellisina spekulaatioina, vasta uudenaikaisen polveutumisopi vallalle päästyä oli Lamarckin aika tullut. Varsinkin Haeckel, joka kaikkialta etsi kannattajia teorialle, jonka edistämisen hän oli asettanut elämäntehtäväkseen, piti Lamarckia uudenaikaisen luonnontutkimuksen alkuunpanijana, ja hänen kintereillään seurasi koko joukko tutkijoita, jotka Lamarckin teoriassa näkivät oikean luonnonkehityksen selitysperustan.'Erik Nordenskiöld (1927) Biologian historia. II, s. 218. WSOY. Suomentanut T.J. Hintikka (262+418+261 sivua).

"He [Haeckel] became Darwin's chief European apostle proclaiming the gospel of evolution with evangelistic fervor, not only to the university intelligentsia but to the common man by popular books and to the working classes by lectures in rented halls." Ian Taylor, In the Minds of Men, TFE Publishing, Toronto, 1984, p. 185, lainaa Peter Klemmiä, Der Ketzer von Jena, Urania Press, Leipzig, 1968.

"He [Haeckel] convinced masses of his countrymen they must accept their evolutionary destiny  as a 'master race' and 'outcompete' inferior peoples, since it was right and natural that only the 'fittest' should survive. His version of Darwinism was incorporated in Adolf Hitler's Main Kampf  (1925), which means 'My Struggle,' taken from Haeckel's German translation of Darwin's phrase, 'the struggle for existence.'" R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), s. 207 [myös 312-313].

"I think that what she imagines is that the human embryo undergoes something like the whole process of evolution, as in the old adage that 'ontogeny recapitulates phylogeny'. The adage has been discredited, of course, but this does not mean it has lost its power over the imagination of many modern people. They still suppose that the human fetus is in the early stages of development a 'lower' form of life, and this is probably what they mean when they say it isn't 'fully human'." Joseph Sobran, "The Averted Gaze: Liberalism and Fetal Pain," Human Life Review (Spring 1984), s.6.

"Recapitulation was Haeckel's favorite argument ? Haeckel and his colleagues also invoked recapitulation to affirm the racial superiority of northern European whites, ... Herbert Spencer wrote that 'the intellectual traits of the uncivilized ? are traits recurring in the children of the civilized.' Carl Vogt said it more strongly in 1864: 'The grown up Negro partakes, as regards his intellectual faculties, of the nature of the child?. ' " Stephen Jay Gould, "Racism and Recapitulation," Chapter 27 in Ever Since Darwin (New York, W.W. Norton & Co., 1977), s. 217.

"(Haeckel) became one of Germany's major ideologists for racism, nationalism, and imperialism." Gasman, p. xvii.

"In essence, Haeckel and his fellow social Darwinists advanced the ideas that were to become the core assumptions of national socialism." George J. Stein, "Biological Science and the Roots of Nazism," American Scientist (Vol. 76, Jan/Feb. 1988), s. 56.

'Indeed, according to Glassman, Hitler did not invent any of his biopolicy, because it was all there in the books of Haeckel and his followers.'
http://devbio.com/chap22/link2201a.shtml
Scott Gilbert, Developmental Biology, 6th ed, luku 22.
Viittaa Gassman, D (1971). The Scientific Origins of National Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League.

"Haeckel's 'monism' was viewed in many lights. His fulminations against religion and established privilege appealed to the left. His promise that science could release humanity from the shackles of ancient superstition endeared him to many 'enlightened' liberals? But, as Gasman argues, Haeckel's greatest influence was, ultimately, in another, tragic direction - national socialism." (Gould 1977a, Ontogeny and Phylogeny, p. 77-78.)

"If one surveys the origins of the Volkish movement in Germany during the three or four decades prior to the First World War it is apparent that Haeckel played an influential, significant, indeed a decisive role in its genesis and subsequent development. An impressive number of the most influential Volkish writers, propagandists, and spokesmen were influenced by or involved in some way with either Haeckel or his Monist followers. In the development of racism, racial eugenics, Germanic Christianity, nature worship, and anti-semitism, Haeckel and the monists were an important source and a major inspiration for many of the diverse streams of thought which came together later on under the banner of National Socialism.

Probably the most important and far-reaching influence of Haeckel may be found among the leading racial anthropologists and eugenicists who lived and wrote in the decades around the turn of the century. Apart from such writers as Wilhelm Schallmayer, Heinrich Ziegler, and August Forel, whom we have already noted as active members of the Monist League, the fact is that nearly all other leading figures in the field of eugenics and racial science in Germany were deeply and consciously indebted to Haeckel for many, if not for most, of their ideas. It was this group of individuals, both within and outside of the Monist League, who as it were published the banns for the marriage of racism and eugenics which took place a few decades later on under the Nazis". (Gasman 1971, p. 147.)

"But beyond anti-Semitism and the other links that have been established, certainly the most significant and heretofore largely unnoticed and unrecognized influence of Haeckel and the Monists on the development of National Socialism is to be found in Hitler himself. It has only relatively recently been observed that a relationship appears to exist between, on the other hand, the general outlook of Hitler and the framework in which he cast his ideas and, on the other hand, the social Darwinism of Haeckel and the Monists. However, these insights have thus far not been developed or elaborated upon to any great extent. More intensive probing into the ideological framework of Hitler's thinking, especially as intimately recorded in his Tischgespräche, reveals a critical, general and also a specific relationship with the ideas of Haeckel. Indeed, rightly considered, a number of Hitlers conversations and the content of some of his writings emerge as an extended paraphrase and at times even plagiarism of Haeckel's Natürliche Schöpfungsgeschichte and the Welträtsel."
(Gasman 1971, p. 159-160).

'Hitler's formulation of the differences between the human races was taken directly from Haeckel?� (Gasman 1971, pp. xxii, 157).

'Haeckel was one of the most vociferous opponents of the jews and his importance for the history of anti-Semitism in Germany is that he did much to bring the Jewish question into the realm of biology."' (Gasman 1971, pp. xxii, 157).

"Recapitulation served as a general theory of biological determinism. All 'inferior' groups - races, sexes, and classes - were compared with the children of white males. E.D. Cope, the celebrated American paleontologist who elucidated the mechanism of recapitulation? identified four groups of lower human forms on this criterion: nonwhite races, all women, southern as opposed to northern European whites, and lower classes within superior races? Cope preached the doctrine of Nordic supremacy and agitated to curtail the immigration of Jews and southern Europeans to America. To explain the inferiority of southern Europeans in recapitulationary terms, he argued that warmer climates impose an earlier maturation. Since maturation signals the slowdown and cessation of bodily development, southern Europeans are caught in a more childlike, hence primitive, stage as adults. Superior northeners move on to higher stages before a later maturation cuts off their development." (SJ Gould, Mismeasure of Man, 1981, p. 115.)

"Hitler's conception of history was likewise tied to his acceptance of the literal supremacy of nature. Very much like Haeckel and the Monists, Hitler argued that Western Civilization had obscured the true relationship between man and nature. Somewhere along the line man's knowledge and understanding of himself had gone awry. Not surprisingly, for Hitler, as for Haeckel, the culprit was Christianity. For two thousand years Europe had been trying to convince itself that man was not really part of nature, and that had led to the continual decline of civilization after the fall of the ancient world. Consequently, in the Tischgespräche, Hitler dwelt inordinately on the evils of Christianity and offered the Germans a new faith which was to be rooted in nature. Once again the content of the Welträtsel is manifest-- [Hitler] stressed and singled out the idea of biological evolution as the most forceful weapon against traditional religion and he     repeatedly condemned Christianity for its opposition to the teachings of evolution. For Hitler evolution was the hallmark of modern science and culture, and he defended its veracity as tenaciously as Haeckel. " (Gasman 1971, p.165, 168.)

"Recapitulation ranks among the most influential ideas of late nineteenth-century science. It dominated the work of several professions, including embryology, comparative morphology, and paleontology. AlI these disciplines were obsessed with the idea of reconstructing evolutionary lineages, and all regarded recapitulation as the key to this quest. The gill slits of an early human embryo represented an ancestral adult fish; at a later stage, the temporary tail revealed a reptilian or mammalian ancestor.
Recapitulation spilled forth from biology to influence several other disciplines in crucial ways. Both Sigmund Freud and C. G. Jung were convinced recapitulationists, and Haeckel's idea played "no small role in the development of psychoanalytic theory. (In Totem and Taboo, for example, Freud tries to reconstruct human history from a celitral clue provided by the Oedipus complex of young boys. Freud reasoned that this urge to parricide must reflect an actual event among ancestral adults. Hence, the sons of an ancestral clan must once have killed their father in order to gain access to women.) Many primary-school curriculums of the late nineteenth century were reconstructed in the light of recapitulation. Several school boards prescribed the Song of Hiawatha in early grades, reasoning that children, passing through the savage stage oftheir ancestral past, would identify with it.*
*Readers interested in the justification provided for recapitulation by Haeckel and his colleagues, and in the reasons for its later downfall, may consult my dull, but highly detailed treatise, Ontogeny and Phylogeny, Harvard University Press, 1977.
Recapitulation also provided an irresistible criterion for any scientist who wanted to rank human groups as higher and lower. The adults of inferior groups must be like children of superior groups, for the child represents a primitive adult ancestor. If adult blacks and women are like white male children, then they are living representatives of an ancestral stage in the evolution of white males. An anatomical theory for ranking races-based on entire bodies, not only on heads had been found.
Recapitulation served as a general theory of biological determinism. All "inferior" groups-races, sexes, and classes were compared with the children of white males. E. D. Cope, the celebrated American paleontologist who elucidated the mechanism of recapitulation (see Gould, 1977, pp. 85-91), identified four groups of lower human forms on this criterion: nonwhite races, all women, southern as opposed to northern European whites, and lower classes within superior races (1887, pp. 291-293-Cope particularly despised �the lower classes of the Irish�). Cope preached the doctrine of Nordic supremacy and agitated to curtail the immigration of Jews and southern Europeans to America. To explain the inferiority of southern Europeans in recapitulatory terms, he argued that warmer climates impose an earlier maturation. Since maturation signals the slowdown and cessation of bodily development, southern Europeans are caught in a more childlike, hence primitive, state as adults. Superior northerners move on to higher stages before a later maturation cuts off their development:
There can be little doubt that in the Indo-European race maturity in some respects appears earlier in tropical than in northern regions; and though subject to many exceptions, this is sufficently general to be looked upon as a rule. Accordingly, we find in that race-at least in the warmer regions of Europe and America-a larger proportion of certain qualities which are more universal in women, as greater activity of the emotional nature when compared with the judgment. ...Perhaps the more northern type left all that behind in its youth (1887, pp. 162-163).
Recapitulation provided a primary focus for anthropometric, particularly craniometric, arguments about the ranking of races. The brain, once again, played a dominant role. Louis Agassiz, in a creationist context, had already compared the brain of adult blacks with that of a white fetus seven months old. We have already noted (p. 103) Vogt's remarkable statement equating the brains of adult blacks and white women with those of white male children and explaining, on this basis, the failure of black people to build any civilization worthy of his notice.
Cope also focused upon the skull, particularly upon "those important elements of beauty, a well-developed nose and beard" (1887, pp. 288-290), but he also derided the defiåent calf musculature of blacks:
�Two of the most prominent characters of the negro are those of immature stages of the Indo-European race in its characteristic types. The deficient calf is the character of infants at a very early stage; but, what is more important, the flattened bridge of the nose and shortened nasal cartilages are universally immature conditions of the same parts in the Indo- European. ?In some races-e.g., the Slavic-this undeveloped character persists later than in some others. The Greek nose, with its elevated bridge, coincides not only with aesthetic beauty, but with developmental perfection.�
In 1890 American anthropologist D. G. Brinton summarized the argument with a paean of praise for measurement:
�The adult who retains the more numerous fetal, infantile or simian traits, is unquestionably inferior to him whose development has progressed beyond them. ...Measured by these criteria, the European or white race stands at the head of the list, the African or negro at its foot. ...All parts of the body have been minutely scanned, measured and weighed, in order to erect a science of the comparative anatomy of the races (1880, p. 48).�
If anatomy built the hard argument of recapitulation, psychic development offered a rich field for corroboration. Didn't everyone know that savages and women are emotionally like children? Despised groups had been compared with children before, but the theory of recapitulation gave this old chestnut the respectability of main-line scientific theory ."They're like children" was no longer just a metaphor of bigotry; it now embodied a theoretical claim that inferior people were literally mired in an ancestral stage of superior groups.
G. Stanley Hall, then America's leading psychologist, stated the general argument in 1904: "Most savages in most respects are children, or, because of sexual maturity, more properly, adolescents of adult size'. (1904. voI. 2, p. 649). A. F. Chamberlain, his chief disciple, opted for the paternalistic mode: "Without primitive peoples, the world at large would be much what in small it is without the blessing of children."
The recapitulationists extended their argument to an astonishing array of human capacities. Cope compared prehistoric art with the sketches of children and living "primitives.. (1887. p. 153): "We find that the efforts of the earliest races of which we have any knowledge were quite similar to those which the untaught hand of infancy traces on its slate or the savage depicts on the rocky faces of cliffs... James Sully, a leading English psychologist, compared the aesthetic senses of children and savages, but gave the edge to children (1895. p. 386):
In much of this first crude utterance of the aesthetic sense of the child we have points of contact with the first manifestations of taste in the race. Delight in bright, glistening things, in gay things, in strong contrasts of color, as well as in certain forms of movement, as that of feathers-the favorite personaI adornment-this is known to be characteristic of the savage and givesto his taste in the eyes of civilized man the look of childishness. On the other hand, it is doubtful whether the savage attains to the sentiment of the child for the beauty of flowers.
Herbert Spencer, the apostle of social Darwinism, offered a pithy summary ( 1895. pp. 88-90): "The intellectual traits of the uncivilized ...are traits recurring in the children of the civilized."
Since recapitulation became a focus for the general theory of biological determinism, many male scientists extended the argument to women. E. D. Cope claimed that the "metaphysical characteristics.. of women were
...very similar in essential nature to those which men exhibit at an early stage of development. ...The gentler sex is characterized by a greater impressibility; ...warmth of emotion, submission to its influence rather than that of logic; timidity and irregularity of action in the outer world. All these qualities belong to the male sex, as a general rule, at some period of life, though different individuals lose them at very various periods. ... Probably most men can recollect some early period of their lives when the emotional nature predominated a time when emotion at the sight of suffering was more easily stirred than in maturer years. ...Perhaps all men can recall a period of youth when they were hero-worshippers when they felt the need of a stronger arm, and loved to look up to the powerful friend who could sympathize with and aid them. This is the "woman stage.. of character (1887, p. 159).
In what must be the most absurd statement in the annals of biological determinism, G. Stanley Hall-again, I remind you, not a crackpot, but America's premier psychologist-invoked the higher suicide rates of women as a sign of their primitive evolutionary status (1904, voI. 2, p. 194):
This is one expression of a profound psychic difference between the sexes. Woman.s body and soul is phyletically older and more primitive, while man is more modern, variable, and less conservative. Women are always inclined to preserve old customs and ways of thinking. Women prefer passive methods; to give themselves up to the power of elemental forces, as gravity, when they throw themselves from heights or take poison, in which methods of suicide they surpass man. Havelock Ellis thinks drowning is becoming more frequent, and that therein women are becoming more womanly.
As a justification for imperialism, recapitulation offered too much promise to remain sequestered in academic pronouncements. I have already cited Carl Vogt's low opinion of African blacks, based on his comparison of their brains with those of white children. B. Kidd extended the argument to justify colonial expansion into tropical Africa (1898, p. 51). We are, he wrote, "dealing with peoples who represent the same stage in the history of the development of the race that the child does in the history of the development of the individual. The tropics will not, therefore, be developed by the natives themselves.�
In the course of a debate about our right to annex the Philippines. Rev. Josiah Strong, a leading American imperialist, piously declared that "our policy should be determined not by national ambition, nor by commercial considerations, but by our duty to the world in general and to the Filipinos in particular" ( 1900, p. 287). His opponents, citing Henry Clay�s contention that the Lord would not create a people incapable of self-government, argued against the need for our benevolent tutelage. But Clay had spoken in the bad old days before evolutionary theory and recapitulation:
Clay�s conception was formed ...before modern science had shown, that races develop in the course of centuries as individuals do in years, and that an undeveloped race, which is incapable of self-government, is no more of a reflection on the Almighty ilian is an undeveloped child who is incapable of self-government. The opinions of men who in this enlight- ened day believe that the Filipinos are capable of self-government because everybody is, are not worth considering?
And so the story might stand, a testimony to nineteenth- century folly and prejudice, if an interesting twist had not been added during our own century. By 1920 the theory of recapitulation had collapsed (Gould, 1977, pp. 167-206). Not 1ong after, the Dutch anatomist Louis Bolk proposed a theory of exactly opposite meaning. Recapitulation required that adult traits of ancestors develop more rapidly in descendants to become juvenile features- hence, traits of modern children are primitive characters of ancestral adults. But suppose that the reverse process occurs as it often does in evolution. Suppose that juvenile traits of ancestors develop so slowly in descendants that they become adult features. This phenomenon of retarded development is common in nature; it is called neoteny (literally, "holding on to youth"). Bolk argued that humans are essentially neotenous. He listed an impressive set of features shared by adult humans and fetal or juvenile apes, but lost in adult apes: vaulted cranium and large brain in relation to body size; small face; hair confined largely to head, armpits, and pubic regions; unrotated big toe. I have already discussed one of the most important signs of human neoteny in another context (pp. 101-103): retention of the foramen magnum in its fetal position, under the skull.
Now consider the implications of neoteny for the ranking of human groups. Under recapitulation, adults of inferior races are like children of superior races. But neoteny reverses the argument. In the context of neoteny, it is "good"-that is, advanced or superior-to retain the traits of childhood, to develop more slowly. Thus, superior groups retain their childlike characters as adults, while inferior groups pass through the higher phase of childhood and then degenerate toward apishness. Now consider the conventional prejudice of white scientists: whites are superior, blacks inferior. Under recapitulation, black adults should be like white children. But under neoteny, white adults should be like black children.
For seventy years, under the sway of recapitulation, scientists had collected reams of objective data all loudly proclaiming the same message: adult blacks, women, and lowerclass whites are like white upper-class male children. With neoteny now in vogue, these hard data could mean only one thing: upper-class adult males are inferior because they lose, while other groups retain, the superior traits of childhood. There is no escaping it.
At least one scientist, Havelock Ellis, did bow to theclear implication and admit the superiority of women, though he wriggled out of a sitnilar confession for blacks. He even compared rural with urban men, found that men of the city were developing womanly anatomy, and proclaimed the superiority of urban life (1894, p. 519): "The large-headed, delicate-faced, small-boned man of urban civilization is much nearer to the typical woman than is the savage. Not only by his large brain, but by his large pelvis, the modern man is following a path first marked out by woman." But Ellis was iconoclastic and controversial (he wrote one of the first systematic studies of sexuality), and his application.of neoteny to sexual differences never made much impact. Meanwhile, with respect to racial differences, supporters of human neoteny adopted another , more common, tactic: they simply abandoned their seventy yeais of hard data and sought new and opposite information to confirm the inferiority of blacks.
Louis Bolk, chief defender of human neoteny, declared that the moststrongly neotenized races are superior?
In Bram Stoker's Dracula (1897), Professor Van Helsing urges Mina Harker to describe the evil Count: "Tell us. ..dry men of science what you see with those so bright eyes." She responds: "The Count is a criminal and of criminal type. Nordau and Lombroso would so classify hirn, and qua criminal he is of imperfectly formed mind."*
Maria Montessori expressed an embattled optimism when she wrote in 1913 (p. 8): "The phenomenon of criminality spreads without check or succor, and up to yesterday it aroused in us noth- ing but repulsion and loathing. But now that science has laid its finger upon this moral fester, it demands the cooperation of all mankind to combat it." Gould SJ (1981) The Mismeasure of Man, p. between 114-123. WW Norton & Company. New York (352 pages)

"Adolescence was a throwback to prehistorical times and ancient was cries were still heard in the street play of youth. The love of adolescent boys for sport simply recalled a time when running, dodging, and hitting skills were necessary for survival. The need of boys, as in baseball, to his a moving object with a club, their need, as in javelin throwing, to hurl a spear long distances, were but primitive impulses which had flowed across the centuries on down to contemporary times. The adolescent boy's love for trophies, badges, and awards harkened back to primitive headhunting and the taking of skalps. Swimming hole deja vu went to the emergence of primeval man from the sea. Boys were drawn to caves and secret hideouts by the necessities of ancestral survival, from a time when exposure often meant death. (It was out of primitive impulse that Tom Sawyer posted lookouts at his cave.) Boys loved circuses and dreamed about wild animals because ancient hunts were imprinted on their brains, and they feared the woods at night from instinctive impulses � now weak and now strong � hoping to realize the conditions of early man. ?
Thus, the sport of football was present at the creation of the American high school during the waning years of the 19th century. The idea was to channel the genetically endowed aggressiveness of boys into the open and to let them to erupt of their own accord on the streets. The objective of the sport was to alchemize, to transmutate "fight" into "game" and in the doing to do good � to develop strong bodies, "build character", engage the time youth might otherwise spend in the pool room, peep-show or penny arcade, and weaken (through physical exhaustion) the "mating instinct", thus making boys less suspectible to sexual delinquency?
Von Baer's Law was also influential in other areas, such as the scouting movement, begun in 1910. If youth instinctively loved the woods, which was their primal source, if they never tired of camping, hiking, mountain climbing, spelunking, hunting, boating, and fishing because such play recapitulated ancestral work, then here was yet another instinct to be harnessed and put to use. Not only could the need of youth for outdoor life be accommodated, but socially useful values (reverence, patriotism, trustworthiness, obedience) could be promoted as well. Inherited tendencies could be transformed into educative forces. By returning youth to their subconsciously craved natural world, their physical, mental and moral well-being could be looked after. Scouting, like football, was present at the creation of American adolescence. Both were built on what was believed to be sound psychology and shrewd insight into human nature. The scout den, pack or patrol satisfied the "herfing" instinct: indeed, it was but a youth gang defanged, systematized, and supervised. Adolescents had no notion as to why they craved learning to build a fire without matches, to swim long distances, to handle a canoe or a horse, to find their way across country, to use sign languages, signals and passwords or to track companions or spy upon hostile camps without being discovered. But science did, and the idea was to take this natural instinctive part of growing up, add nothing to it whatever, and deliberately exploit the instinc and use it to guide youth toward acceptable values and behaviors."
Ruskin Teeter. Adolescence, Vol XXII No 86, Summer 1987. pp 253-257.

 

Upon the 50th anniversary of the publication of the Origin and the 100th anniversary from the birth of Charles Darwin, the leading (the only) Finnish nature journal Luonnon ystävä reviewed the current status of the descendance theory abroad (Vihola 1909) and in Finland (H(ällstr)öm 1909). Haeckel is reviewed second to Darwin, and he

 "will always gain a honorary place, because only through him did the Darwinism get its systematic form… Haeckel has been able to generalize the truths stated by Darwin to natural laws by his scientific far-sightedness. He has, for instance, shown how significant is the development of an individual in determining the descendence of the individual. The development of an individual is a short repetition of the evolution of the species. This is the so called biogenetic law. The embryonic development, however, is disturbed by the special requirements of adaptations, so that the organs often do not appear in the same sequence as in the evolution of the species. We can therefore distinguish the evolutionary stages of a species (palingenesis) and later changes due to the adaptations (caenogenesis), which cause the phenomenon that the ontogeny is not an uncorrupted picture of the phylogeny. Haeckel has possessed Darwin's theory as such, explaining the transformation of a species by a direct selection on the other hand, and by the direct effect of the external conditions on the organism on the other hand (the principle of Lamarck)" (Vihola 1909).

"The weak points of Darwinism, the most severe of which was inability to tackle the problem of heredity, brought Darwinism into crisis in the early 20th century. Finnish biologists were active in reviewing news from abroad (from Germany), and scepticism toward Darwinism was spread among biologists even more rapidly than was Darwinism itself some decades earlier. Darwinism (especially the theory of natural selection, if it is agreed that it ever had colonised Finland) went extinct in Finland in the early 1920's.It took about 30 years for Darwinism to recolonize Finland, now in the form of the synthetic theory. The intermittent period could be described as the time of experimental biology, when Mendelian genetics, chromosome studies and 'Entwicklungsmechanik' developed rapidly. The early history of genetics is characterised by an opposing, even hostile, attitude against Darwinism. The attitude survived in Finland up to the 1940's. Students who were interested on evolution and speciation were taught in the spirit of mutationism and Johannsen's 'pure lines'. Population thinking was absent." Vepsäläinen, Kari (1982) Darwinism in Finland in the 20th century. J. Eidema 1 (3), pp. 140-155. National Conference on the History of Finnish Biology. University of Helsinki, Helsinki, Finland. Translation from Finnish Pauli Ojala

"The leading facts in embryology" were "second in importance to none in natural history" (Charles Darwin (1859) in the Origin, p. 450; Mayr 1982, p. 470).“[Haeckel]…brought his great knowledge and abilities to bear on what he calls phylogeny, or the lines of descent of all organic beings. In drawing up the several series he trusts chiefly to embryological characters.” (Subsequent editions of Origin.)

"The conclusion that man is the co-descendant with other species… is not in any degree new… maintained by several eminent naturalists and philosophers… especially by Häckel… besides his great work 'Generelle Morphologie' (1866), has recently (1868, with a second edit. in 1870), published his 'Natürliche Schöpfungsgeschichte,' in which he fully discusses the genealogy of man. If this work had appeared before my essay had been written, I should probably never have completed it. Almost all the conclusions at which I have arrived I find confirmed by this naturalist, whose knowledge on many points is much fuller than mine." Charles Darwin, Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (1871)., preface.

“The [human] embryo itself at a very early period can hardly be distinguished from that of other members of the vertebrate kingdom… It may, however, be added that the human embryo likewise resembles in various points of structure certain low forms when adult… os coccyx projects like a true -- we ought frankly to admit their community of descent.” (Charles Darwin, Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (1871),  p. 14-17.)

"In attempting to trace the genealogy of the Mammalia, and therefore of man, lower down in the series, we become involved in greater and greater obscurity. He who wishes to see what ingenuity and knowledge can effect, may consult Prof. Haeckel's works."(Charles Darwin, Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (1871),  p. 203.)

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

Biogeneettisen lain luonnontieteellinen arvo - The scientific weight of the Biogenetic Law

“I do not feel called upon to characterise the accuracy of the drawings of embryos of different classes of Vertebrata given by Haeckel in his popular works... As a sample of their accuracy, I may refer the reader to the varied position of the auditory sac in the drawings of the younger embryos.”
Adam Sedgwick, On the Law of Development..., (1894). Huomaa vuosiluvun ohella viktoriaanisen Cambridge-fellow�n sarkasmia tihkuva sävy saksalaista kollegaansa kohtaan. Ernst Haeckel valittiin jo 28-vuotiaana (1862) eläintieteen ja vertailevan anatomian professoriksi Jenan yliopistossa. Hänestä muodostui ennen näkemättömän popularisaation vuoksi puoleksi vuosisadaksi estabiliteetti, joka ei hevin horjunut. Vaikka substanssi olisi punnittu ja kevyeksi haviattu, niin popularisaatiossa volyymi kompensoi. Ernst Heinrich Philipp August Haeckel erosi professorinvirastaan  Darwinin satavuotispäivänä 1909.

"Surely the biogenetic law is as dead as a doornail. It was finally exercised from biology textbooks in the fifties. As a topic of serious theoretical inquiry, it was extinct in the twenties." Keith S. Thompson, Ontogeny and Phylogeny Recapitulated, American Scientist (Vol. 76, May/June, 1988), s. 273.

“The so-called basic law of biogenetics is wrong. No buts or ifs can mitigate this fact. It is not even a tiny bit correct or correct in a different form. It is totally wrong” Embryologi Erich Blechschmidt, The Beginnings of Human Life, (1977), s. 32.

"Haeckel misstated the evolutionary principle involved. It is now firmly established that ontogeny does not repeat phylogeny...You may well ask why we bother you with the principles that turned out to be wrong. There are two reasons. In the first place, belief in recapitulation became so widespread that it is still evident in some writings about biology and evolution. You should know therefore what recapitulation is supposed to be, and you should know that it does not really occur". G.G. Simpson and W. Beck, An Introduction to Biology (New York: Harcourt Brace and World, 1965), s. 241, 273.

”’On todella vaikea ymmärtää mistä johtui se valtava vaikutus joka Ernst Haeckelillä oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun biologiseen ajatteluun. On kyllä totta, että hänen kirjallinen tuotantonsa oli varsin runsas, mutta hyvin harva hänen töistään on jäänyt eloon; monet niistä olivat hänen omana aikanaankin ankaran arvostelun kohteina’. Näin kirjoitti erään amerikkalaisen biologisen tietosanakirjan toimittaja viitisentoista vuotta sitten. Hän päätyi artikkelissaan toteamukseen: ahden erheellisen ja laajalti hyväksytyn teorian luominen yhden ihmisiän aikana on hämmentävä tausta sille miehelle, jota filosofit usein pitävät nykyaikaisen biologian perustajaisänä.’ ”Peter Gray, The Encyclopedia of Biological Sciences. New York, 1961. Anto Leikola, Oppi elämästä s. 185-186. 

"On vaikea arvioida Haeckelin paikkaa biologian historiassa. Hänen virheensä ovat helpot nähdä. Sukupolven ajan ja kauemminkin hän tarjosi puolisivistyneelle yleisölle mitä karkeinta filosofista järjestelmää - jos joukolle ristiriitaisuuksia voidaan antaa tämä nimitys. Hän perusti jotakin mikä kantoi uskonnon tunnusmerkkejä, uskonnon jonka ylipappi ja seurakunta hän itse oli. Suuri osa hänen sammumattomasta tarmostaan kului hänen aikansa suuren liberaalisen intellektuaalisen liikkeen propagoimiseen, vaikka hän ymmärsi sen olennaisen luonteen väärin. Tieteessä hänen merkillinen hypoteesine käyttönsä muistutti suuresti sitä skolastisuutta, jonka hän tahtoi kieltää, ja tämä heikensi hänen sekä havaintojaan että johtopäätöksiään. HÄn laati luottavaisesti eliöille sukupuita, jotka nykyään herättävät vain hymyilyä. Hän väänteli tavan takaa tieteellistä totuutta saadakseen joitakin opeistaan helpommin omaksuttaviksi. Hän keksi merkillisen filosofis-tieteellisen oppisanaston, joka on nykyään onnellisesti unohdettu. Hänen piirtäjänlahjansa johtivat hänet kuvaamaan pienen pienen elämän kauniita muotoja, ja hänen niissä näkemänsä asiat jäivät vähemmän näkyviksi sellaisille silmille, joista puuttui hänen omissaan palanut tuli. Darwinismin saksalaisen apostolin teokset lepäävät nykyään rauhassa kirjastojen vaikeapääsyisimmillä hyllyillä. Ja kuitenkin niihin sisältyy panosta, joka on yhä keskeistä tieteellisen ajattelun kudoksessa."Charles Singer, A History of Biology until about the Year 1900 (Abelard-Schuman, London, 3. p 1959) s. 487; Anto Leikola, Oppi elämästä s. 188-189 WSOY 1977.

"Haeckel claims these works to be both easy for the scientific layman to follow, and scientific and scholarly. No one will quarrel with the first evaluation of the author, but the second quality is not one that he seriously can claim. These are works, clothed in medieval formalistic garb. There is considerable manufacturing of scientific evidence perpetrated. Yet the author has been very careful not to let the reader become aware of this state of affairs." (Referate, L. Rutimeyer, in Archiv fur Anthropologie, 1868, s. 301-302). L. Rutimeyer kirjoitti artikkelin "Referate", jossa tämä eläintieteen ja vertailevan anatomian professori Baselista arvioi kaksi Haeckelin kirjaa: Natural History of Creation (Naturliche Schopfungsgeschichte), sekä Uber die Enstehung and den Stammbaum des Menschengeschlechts � jotka kummatkin oli julkaistu samana vuonna 1868. (Haeckel antoi otsikon �luomiselle� aivan uuden merkityksen kirjassaan.) Tätä kritiikkia ei koskaan painettu Darwinin kielellä sen paremmin Englannissa kuin Yhdysvalloissakaan. Haeckelin kanssa käräjöi myös Wilhelm His, joka lienee tehnyt ensimmäisen laajan tieteellisen esityksen embryologiasta.

"Haeckel was not prudish in the selection of tools for his fight. In order to prove the validity of the law of biogenesis, he published several figures, the original and legends of which were faked up." ... "This fake is now shown in a few examples. For this purpose he used the same printing stock three times and invented a different legend for each copy." ... "There are a number of other figures, the originals of which were changed by Haeckel in order to demonstrate that human ontogeny successively passes through stages of development which repeat phylogeny." ... "This is not the first time that Haeckel's fake has been revealed. The well-known zoologist, Ludwig Rutimeyer (1868), protested against it." ... "The law of biogenesis has to use cheating tricks in order to fit data to the theory." Human Embryology and the Law of Biogenesis, G. Rager, Rivista di Biologia, Biology Forum 79, (1986) s. 451-452.

Myös tutkija niumeltä Albert Fleischmann ampui alas Hackelin piirrustuksia vielä Haeckelin eläessä. Se oli helppoa tehdä, koska Haeckel ei ollut uskollinen viitteillensä, vaan käytti copy-paste �menetelmää ja samaa leimasinta useampaan sikiökuvaan. (Fleischmann, Die Descenddztheoried, 1901, s. 101-152).

"However, even though von Baer and others had discredited the recapitulation notion, it became one of the most popular notions in biology. Gould (1977a,b) has shown that while recapitulation has a limited value in looking at in formation of related species, it is not a general phenomenon. However, recapitulationism became one of the central paradigms of biology."
Scott Gilbert, Developmental Biology, 6th ed, luku 22.
http://devbio.com/chap22/link2201a.shtml

"His [Haeckel's] faults are not hard to see. For a generation and more he purveyed, to the semieducated public, a system of the crudest philosophy-if a mass of contradictions can be called by that name. He founded something that wore the habiliments of a religion, of which he was at once the high priest and the congregation." A History of Biology, C. Singer (1931) s 487.

�Haeckel, who in 1868 advanced this "biogenetic law" that was quickly adopted in textbooks and encyclopedias throughout the world, distorted his data. Thompson explains: "A natural law can only be established as an induction from facts. Haeckel was of course unable to do this. What he did was to arrange existing forms of animal life in a series proceeding from the simple to the complex, intercalating [inserting] imaginary entities where discontinuity existed and then giving the embryonic phases names corresponding to the stages in his so-called evolutionary series. Cases in which this parallelism did not exist were dealt with by the simple expedient of saying that the embryological development had been falsified. When the `convergence' of embryos was not entirely satisfactory, Haeckel altered the illustrations of them to fit his theory. The alterations were slight but significant. The `biogenetic law' as a proof of evolution is valueless." W. R. Thompson, Introduction to The Origin of Species, (1956 ed.) s. 12.

"[The German scientist Wilhelm His] accused Haeckel of shocking dishonesty in repeating the same picture several times to show the similarity among vertebrates at early embryonic stages in several plates of [Haeckel's book]." Ontogeny and phylogeny, Stephen Jay Gould (1977) s. 430.

�... we no longer believe we can simply read in the embryonic development of a species its exact evolutionary history.� Hubert Frings and Marie Frings, Concepts of Zoology (Toronto: Macmillan Publishing Co., 1970), s. 267.

". . ontogeny recaptitulates phylogeny, meaning that in the course of its development [ontogeny] an embryo recapitulates [repeats] the evolutionary history of its species. This idea was fathered by Ernst Haeckel, a German biologist who was so convinced that he had solved the riddle of life's unfolding that he doctored and faked his drawings of embryonic stages to prove his point." The Bone Peddlers: Selling Evolution, William R. Fix (1984) s. 285.

"Raup and Stanley call the biogenetic law 'largely in error'; Ehrlich and Holm note its 'shortcomings' and its place in 'biological mythology'; Danson says that it is 'intellectually barren'; de Beer refers to the 'evidence against the "biogenetic law" of recapitulation in Haeckel's sense'; Bonner of Princeton calls it 'probably nonsense'; Encyclopedia Britannica calls it 'in error'; and even Mayr of Harvard describes the biogenetic law as 'invalid.' In fact, Haeckel, the formulator of the 'biogenetic law,' supported it with 'faked' drawings." W.R. Bird, Origin of the Species Revisited, Vol. 1 (1991) p. 197-198. Birdin kaksiosaisessa ja laajassa kirjaparissa on noin 2000 lainausta ja 5400 viitettä, lähinnä ammattikirjallisuudesta. Bird käy läpi Lajien Synnyn aiheet kohta kohdalta - ja on kriittinen evoluutiolle ylipäänsä. Darwinin vilpittömyyttä (Lyellin ohitse) korostaa mielestäni se, että hän todellakin asettaa opilleen falsifikoitavuuskriteereitä. Nykytiedon valossa Bird tarttuu näihin kriteereihin - ja sangen moneen muuhunkin - mielestäni tieteellisesti tiukalla otteella.

"When critics brought charges of extensive retouching and outrageous `fudging' in his famous embryo illustrations, Haeckel replied he was only trying to make them more accurate than the faulty specimens on which they were based."  R. Milner, Encyclopedia of Evolution, (1990), s. 206.

"The theory of recapitulation was destroyed in 1921 by Professor Walter Garstang in a famous paper. Since then no respectable biologist has ever used the theory of recapitulation, because it was utterly unsound, created by a Nazi-like preacher named Haeckel." Montague-Gish Prinston Debate, 4/12/80.

"This generalization was originally called the biogenetic law by Haeckel and is often stated as `ontogeny recapitulates phylogeny.' This crude interpretation of embryological sequences will not stand close examination, however. Its shortcomings have been almost universally pointed out by modern authors, but the idea still has a prominent place in biological mythology." Paul R. Ehrlich and Richard W. Holm, The Process of Evolution (New York: McGraw-Hill, 1963), s. 66.

�?went so far as to alter pictures of embryos drawn by others. A professor Arnold Bass charged that Haeckel had made changes in pictures of embryos that he (Bass) had drawn. Haeckel�s reply to these charges was that if he is to be accused of falsifying drawings, many other prominent scientists should be accused of the same thing...� Davidheiser, Bolton (1969), Evolution And Christian Faith s. 76. (Phillipsburg, NJ: Presbyterian and Reformed).

"The enthusiasm of the German zoologist, Ernst Haeckel, however, led to an erroneous and unfortunate exaggeration of the information which embryology could provide. This was known as the `biogenetic law' and claimed that embryology was a recapitulation of evolution, or that during its embryonic development an animal recapitulated the evolutionary history of its species." Gavin R. deBeer, An Atlas of Evolution (New York: Nelson, 1964), s. 38.

"Structures as obviously homologous as the alimentary canal in all vertebrates can be formed from the roof of the embryonic gut cavity (sharks), floor (lampreys, newts), roof and floor (frogs), or from the lower layer of the embryonic disc, the blastoderm, that floats on the top of heavily yolked eggs (reptiles, birds). It does not seem to matter where in the egg or the embryo the living substance out of which homologous organs are formed comes from. Therefore, correspondence between homologous structures cannot be pressed back to similarity of position of the cells of the embryo or the parts of the egg out of which these structures are ultimately differentiated." Gavin R. de Beer, Homology, An Unsolved Problem (1971), s. 13.

"This is one of the worst cases of scientific fraud. It's shocking to find that somebody one thought was a great scientist was deliberately misleading. It makes me angry ... What he [Haeckel] did was to take a human embryo and copy it, pretending that the salamander and the pig and all the others looked the same at the same stage of development. They don't ... These are fakes." Michael Richardson, in an interview with Nigel Hawkes, The Times  (London), p. 14, August 11, 1997.

"He also fudged the scale to exaggerate similarities among species, even when there were 10-fold differences in size. Haeckel further blurred differences by neglecting to name the species in most cases, as if one representative was accurate for an entire group of animals." ... "Haeckel's confession got lost after his drawings were subsequently used in a 1901 book called Darwin and After Darwin and reproduced widely in English language biology texts." Elizabeth Pennisi, Michael Richardson, 'Haeckel's Embryos: Fraud Rediscovered', Science 277(5331):1435, September 5, 1997. Myöhempien keskustelujen perusteella näyttää siltä, että yleisestä käsityksestä poiketen Haeckel ei saanut varsinaista tuomiota yliopiston tuomioistuimista elinaikanaan. Haeckel oli tunnettu henkilö ja voimakkaasti mukana politiikassa.

"Tahdon heti aloittaa katuvana tunnustaen, että pieni osa lukuisista alkiokuvistani ovat todella väärennettyjä � eli kaikki ne, joissa olemassa oleva havaintomateriaali on niin epätäydellistä ja riittämätöntä, että on pakko, jos ahluaa saada syntymään yhteensopivan kehitysketjun, täyttää aukot hypoteeseilla." Ernst Haeckel, Berliner Volkszeitung 29.12.1908.
 

�? a small portion of my embryo-pictures (possibly 6 or 8 in a hundred) are really (in Dr Brass�s [one of his critics] sense of the word) �falsified� � all those, namely, in which the disclosed material for inspection is so incomplete or insufficient that one is compelled in a restoration of a connected development series to fill up the gaps through hypotheses, and to reconstruct the missing members through comparative syntheses. What difficulties this task encounters, and how easily the draughts- man may blunder in it, the embryologist alone can judge.�17
Cited from �The Truth about Haeckel�s Confession�, The Bible Investigator and Inquirer, M.L. Hutchinson, Melbourne, March 11, 1911, pp. 22�24
 

"What he did was to take a human embryo and copy it, pretending that the salamander and the pig and all the others looked the same at the same stage of development." They don't. ... There's only one word for this, and Dr. Richardson doesn't flinch from using it. 'These are fakes. In the paper we call them misleading and inaccurate, but that is just polite scientific language." The Times (London), p. 14, 8/11/97

"Haeckel's Embryos: Fraud Rediscovered", "In reality, Richardson and his colleagues note, even closely related embryos such as those of fish vary quite a bit in their appearance and developmental pathways. 'It looks like it's turning out to be one of the most famous fakes in biology .. .... But Haeckel's confession got lost after his drawings were subsequently used in a 1901 book called Darwin and After Darwin and reproduced widely in English language biology texts." Science-kolumni, p.1435, 277, 9/5/1997.
 

"Furthermore, Haeckel says that the assumption of an "atom-soul" is consisten with the monistic point of view and is "as far from one-sided materialism as from vain spiritualism". The distinction between organisms and the inorganic realm or between the plastidules and the other molecules derives from the capacity of reproduction or memory: "All plastidules have a memory, which is lacking in all other molecules". According to Haeckel, this was proved in 1870 by Ewald Hering, who characterized memory "as a general function of organized matter". . Also Otto Lehmann, the discoverer of liquid crystals, held the view that all matter is living and that the electrons are the most elementary animals. As late as 1930 FRinne maintained, subsequent to WJ Schmidt's investigations into the sperm of sepia, that 'sperm are to be included among the liquid crystals' and form a connecting link between organic and inorganic matter...This short characterization of Haeckel's "monism" was intended to make it clear on how narrow a base of experimental biology his builiding of very far-reaching philosophical conclusions is erected.

It began in 1868 with the first edition of the "Naturliche Schöpfungsgeschicte". In this book on page 248, in the 12th lecture concerning the "Evolutional Laws of Organc Families and Individual. Phylogenesis and Ontogenesis.", he showed, side by side, three embryos, viz. of the dog, the hen, and the turtle. The caption reads, "each one of the three embryos was taken from exactly the same stage of development, in which the five brain vesicles are just shaping." In teh text (p. 249) Haeckel writes that comparing the young embryos it is not possible to observe a difference. In fact it is not, because he used teh same cliche for each of the three figures. This of course did not remain unnoticed and in the second edition of 1870 we find the same picture only once, now being designaterd in the caption as an embryo "of a mamal or a bird". The text reads that in the representastive early stage of development it is quite impossible 'to discern the embryos of the various mammals, birds, and reptiles from each other'". Possibly Haeckel made this correction only because in 1868 the Swiss naturalist Ludwig Rütimeyer (1825-1895) in a review of the "Natürliche Schöpfungsgeschicte" called such a policy 'a sin against scientific truth which does great harm to the scholar's publi credit'. In 1874 also the anatomist Wilhelm His (1831-1904), in his book 'Unsere Körperform', pronounced sharply against Haeckel and cited further examples of inadmissible schematizing of certain embryo pictures."
" Uschmann, G. (1979) Haeckel's biological materialism. Hist. Philos. Life Sci. 1: 101-118 

�When we compare his [Haeckel�s] drawings of a young echidna embryo with the original, we find that he removed the limbs (see Fig. 1). This cut was selective, applying only to the young stage. It was also systematic because he did it to other species in the picture. Its intent is to make the young embryos look more alike that they do in real life.� Michael K. Richardson and Gerhard Keuck, �A Question of Intent: When Is a �Schematic� Illustration a Fraud?� Nature, Vol. 410, 8 March 2001, p. 144.

"To support his case he [Haeckel] began to fake evidence. Charged with fraud by five professors and convicted by a university court at Jena, he agreed that a small percentage of his embryonic drawings were forgeries; he was merely filling in and reconstructing the missing links when the evidence was thin, and he claimed unblushingly that hundreds of the best observers and biologists lie under the same charge." Adam and Evolution, Michael Pitman, 1984, p. 120. Kuten sanottua, mikään arvostettu historiallinen lähde ei vahvista tätä tuomiota, joten kyseessä lienee �hearsay�, eikä tosiasia. Science, K Sander & R Bender, July 17, 1998.

�The type of analogical thinking which leads to theories that development is based on the recapitulation of ancestral stages or the like no longer seems at all convincing or even interesting to biologists.� Conrad Hal Waddington, Principles of Embryology (London: George Allen and Unwin Ltd., 1956), s. 10.

"Anatomically homologous parts in different related organisms appear to have quite different embryonic origins. This is almost impossible to reconcile with orthodox Darwinian or neo-Darwinian theory, and it is by no means evident at the time of writing how such problems may be overcome." D. Oldroyd, "Charles Darwin�s Theory of Evolution: A Review of Our Present Understanding, " Biology and Philosophy (1988), s. 154.

"'Myös imettäväisten alkio on hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa varustettu kiduksilla. Ne muistuttavat tässä suhteessa silloin lähinnä haikaloja'. Myöhemmin hän [Heinrich Rathke] keksi analogisen rakenteen kanan alkiosta ja lopulta myös ihmisen alkiosta. Hän ei tosin enää nimittänyt niitä kiduksiksi, vaan puhui kidusvihjeistä, koska niillä oli jo alkiovaiheen ilmenemismuodossaan selviä eroja luukalojen alkiovaiheen aiheisiin verrattuna. Asian laajempi tutkimus maaeläimillä osoitti jo ennen Haeckeliä, että niiden rakenne ja toiminta ei koskaan vastaa täysikasvuisten kalojen kiduksia. Lisäksi oli tullut tietoon, että näistä kaarista saivat alkunsa rakenteet ala- ja yläleukaluuta varten, kieliluu, kurkunpää, aiheita kuuloluille, rauhasille ja lymfaelimille kaulan sisällä. Tämän johdosta Reichert ehdotti jo vuonna 1836, että niisät nimitettäisiin viskeraalikaariksi (viskeraalinen = sisäelimiin kuuluva) eikä enää kiduskaariksi. Kuitenkin monen oppineen mielessä säilyi käsitys, että maaselkärankaisilla esiintyy anatomisesti vastaavat ja toimivat kidukset niiden ontogeneesissä. Nämä alkiovaiheen rakenteet olivat polveutumisopin edustajille malliesimerkki heidän näkemystensä oikeellisuudesta ja todistus biogeneettisen peruslain pätevyydestä. Kiduskaarien esiintyminen kuvataan osittain tähän päivään asti kiertotiekehitykseksi, joka näyttää fylogeneettisesti vaikkakaan ei toiminnallisesti ilmeiseltä. Niinpä Moore kirjoittaa vuonna 1990 ihmisestä: 'alkiovaiheen kiduskoneiston rakenne on ymmärrettävissä vain evoluutiosta käsin... se luonnehtii sitä tosiasiaa, että alkion ruumis nyt muuttuu erilaistumattomasta solumassasta ihmisolennoksi.'" Rathke H (1825) Kiemen bey Säugethieren. Okens Isis Bd. XVII  s. 747. Moore (1990) Embryologie, Stuttgart. Scherer S & Junker R, Evoluutio - Kriittinen analyysi s. 188. Datakirjat 2000.

Ernst Haeckelin puolustuksia oikeudessa: �I should feel utterly condemned and annihilated by the admission, were it not that hundreds of the best observers and biologists lie under the same charge. The great majority of all morphological, anatomical, histological, and embryological diagrams are not true to nature, but are more or less doctored, schematized and reconstructed�. lainattu: Bowden, Malcolm (1977), Ape-Men: Fact or Fallacy? s. 128. Mikäli Haeckel tosiaan tokaisi näin käräjöinnissä, osui hän asian ytimeen: laumahenkisyys on myrkkyä tieteelle.

Sama suomeksi: "'...tahdon heti aloittaa katuvana tunnustaen, että pieni osa lukuisista alkiokuvistani on todella väärennettyjä - eli kaikki ne, joissa olemassa oleva havaintomateriaali on niin epätäydellistä ja riittämätöntä, että on pakko, jos haluaa saada syntymään yhteensopivan kehitysketjun, täyttää aukot hypoteeseillä." Tämä anteeksipyyntö ei vastaa koko totuutta. Hänen aikanaan eläneet anatomian tutkijat kuten von Baer, Rathke (1793-1860), Reichert (1811-1883), Kölliker (1817-1905) tai His (1831-1904) ovat osoittaneet 1800-luvulla tehdyissä selkärankaisten ja ihmisen embryologiaa käsittelevissä töissään sellaisia tosiasioita, jotka Haeckel kielsi tai joita hän ei ottanut huomioon. Näin hän pyrki esittämään asiat omalta kannaltaan ristiriidattomina. Huolimatta monen ammattikollegansa voimakkaasta vastustuksesta, on Haeckelin vaikutus morfologiaan ja embryologiaan säilynyt meidän päiviimme asti. Tämä johtui olennaisesti siitä, että Haeckelia koskevissa keskusteluissa hänen teesinsä ja lakinsa ja koko hänen persoonallisuutensa tiedemiehenä samaistettiin polveutumisopin voittokulkuun." ( Bromley, England: Sovereign Publications. Suomenkielinen lainaus saksalaisten Siegfrid Schererin ja Reinhard Junkerin suomeksi toimitetusta kirjasta Evoluutio - Kriittinen analyysi. Datakirjat 2000 s. 179. 

Miten rekapitulaatio toteutui teknisesti? "Haeckel oli sitä mieltä, että hankittujen ominaisuuksien siirto eläinvanhemmilta jälkeläisille perustuu niiden periytymiseen. Samoin ajattelivat myö Lamarck ja Darwin. Teorian mukaan plastitudeiksi nimitetyillä solun sisäisillä valkuaisaineilla on kyky lisääntyä. Lisäksi niillä on eräänlainen muisti molekyylien säännöllisten liikkeiden muodossa, joka muuttuu  tai vaihtelee jatkuvasti eliön ulkoisten olosuhteiden mukaan. Tällä tavoin leimautuneet valkuaisaineet, jotka siirtyvät seuraavalle sukupolvelle, synnyttävät jälkeläisissä vastaavat ulkomaailmaan sopeutumisen tuntomerkit." Scherer S & Junker R, Evoluutio - Kriittinen analyysi s. 180. Datakirjat 2000. On hyvä muistaa, että termi "geeni" lanseerattiin vasta vuonna 1909 ja että Mendelin vuonna 1865 julkaisemat perinnöllisyystieteen havainnot unohdettiin 35 vuodeksi.

Johtopäätöksenä voi todeta, että rekapitulaation oppi tai biogeneettinen laki on punnittu ja kevyeksi havaittu

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

Ernst Haeckelin elämäkerrallista oppihistoriaa - Biographical schetches of Ernst Haeckel

29-vuotias Haeckel saa kirjeen kunnioitetulta opettajaltaan Virchowilta, joka on kutsunut koolle Stettiniin luonnontutkijain kokouksen. Virchow pyytää Haeckelia esitelmöimään polveutumisopista.... Hänen vaimonsa kuolee kolmantenakymmenentenä syntymäpäivänään. Haeckel pystyy tointumaan onnettomuudesta vain uppoutumalla työhön. Hän kirjoittaa vajaassa vuodessa elämänsä päätyön, �Elollisten olentojen yleisen morfologian�. Väitetään, että ahkera puhtaaksikirjoittaja olisi tarvinnut yhtä pitkän ajan teoksen jäljentämiseen; niin nopeasti sujui häneltä tämä työ.
Tämän valtaisan suorituksen jälkeen hän on lopen uupunut ja matkustaa Teneriffalle virkistymään. Menomatkalla hän poikkeaa Englantiin ja käy Downin erakon, Charles Darwinin luona.
Tämä 'Yleinen morfologia' saa vähän vastakaikua. Pian paluunsa jälkeen hän viimeistelee lyhyen kansantajuisen teoksen, jolle hän antaa nimeksi 'Luonnollinen luomiskertomus'. Tämän kirjan kaiku on korvia huumaava.
Haeckel esittää erään lain, biogeneettisen peruslain. Sen pää-ajatus on seuraava: yksilön historia on suvun historian tiivistymä. Haeckelin mukaan siis »ontogeneesissä eli yksilön kehityksessä toistuu suppeana ja nopeasti, perinnöllisyyden ja mukautumisen lakien säätelemänä, fylogeneesi eli asianomaisen suvun kehitys, siis niiden esivanhempien, jotka polvesta polveen jatkuvana ketjuna ovat edeltäneet kyseistä yksilöä. Tämä peruslause on orgaanisen kehityksen tärkein yleinen laki, biogeneettinen peruslaki.»
Näin Haeckel on antanut runsaasti päänvaivaa kokonaiselle tutkijain sukupolvelle. Tämä 'laki' on lopulta muutettu 'säännöksi', johon on olemassa poikkeuksia.
Mutta tämä 'biogeneettinen peruslaki' aiheuttaa monia hyökkäyksiä Haeckelia vastaan, ennen kaikkea sen vuoksi, että joitakin hänen todisteiksi tarkoittamiaan piirroksia väitetään väärennetyiksi.
Biogeneettisen peruslain mukaan kaikkien elollisten olentojen alkumuodon on täytynyt olla yksisoluinen, koska yksilönkin kehitys alkaa hedelmöityneestä munasolusta. Siitä lähtien on eläinkunnan sukupuu rakennettava uudelleen. Haeckel esittää tämän ajatuksen luonnollisesta järjestelmästä kuulijoilleen:
»Hyvät herrat! Orgaanisen elämän historiallinen käsitys, joka on tuonut polveutumisopin biologisen tieteen piiriin, edistää antropologian jälkeen eniten luonnonhistorian kuvailevaa osaa, systemaattista eläin- ja kasvitiedettä. Useimmat luonnontutkijat, jotka tähän asti ovat puuhailleet eläinten ja kasvien systematiikan parissa, ovat kokoilleet, nimittäneet ja järjestäneet näiden luonnon muotojen eri lajeja yhtä kiinnostuneesti kuin mui naistutkijat ja etnografit kokoilevat eri kansojen aseita ja työ. kaluja. Monien tiedonjano jää jopa samalle asteelle kuin niiden, jotka keräilevät, luetteloivat ja järjestävät vaakunoita, postimerkkejä ja sen sellaisia harvinaisuuksia. Samalla tavoin kuin näille keräilijöille tuottaa iloa vaakunoiden tai postimerkkien monimuotoisuus, kauneus tai harvinaisuus ja he ihailevat ihmisen kekseliästä muotoilutaitoa, samalla tavoin useimmat luonnontutkijat iloitsevat eläinten ja kasvien moninaisista muodoista; he hämmästelevät Luojan runsasta mielikuvitusta, hänen väsymätöntä luomistoimintaansa ja niitä merkillisiä oikkuja, joiden ansiosta hän on niin monien kauniiden ja hyödyllisten olentojen rinnalle muovannut myös monia rumia ja hyödyttömiä muotoja.
Tämän lapsellisen suhtautumisen systemaattiseen eläin- ja kasvitieteeseen hävittää polveutumisoppi juuriaan myöten. Sen pinnallisen ja leikittelevän harrastuksen sijaan, jonka valtaa- mina useimmat ovat näihin asti tarkkailleet orgaanisia olentoja, tulee harkitsevan järjen paljon arvokkaampi kiinnostus, järjen, joka näkee eliöiden muotojen sukulaisuudessa niiden todelliseen alkuperään liittyvän sukulaisuuden. Eläinten ja kasvien luonnollista järjestelmää pidettiin aikaisemmin joko nimirekisterinä erilaisten muotojen yleisluontoista järjestämistä varten tai asiarekisterinä niiden yhtäläisyysasteen suppeaa selvitystä varten. Nyt polveutumisoppi antaa sille monin verroin suuremman arvon elollisten olentojen todellisena sukupuuna. Tämä sukutaulu paljastaa meille genealogisen yhteyden pienten ja suurten ryhmien välillä. Se yrittää osoittaa, millä tavoin eläin- ja kasvikunnan erilaiset luokat, lahkot, heimot, suvut ja lajit vastaavat sukupuunsa oksia, haaroja ja oksaryhmiä. Jokainen järjestelmän laaja ja korkeampiasteinen ryhmittymä (esim. luokka tai lahko) käsittää joukon sukupuun suurimpia ja voimakkaimpia oksia, jokainen suppea ja alempiasteinen ryhmä (esim. suku tai laji) vain pienen ja hennon oksatupsun. Vain mikäli näemme luonnollisen järjestelmän tällaisena sukupuuna, voimme ymmärtää sen todellisen arvon.
Yksinomaan tälle orgaanisen järjestelmän genealogiselle käsitykselle kuuluu epäilemättä tulevaisuus. Siihen nojautuen voimme nyt ryhtyä erääseen 'luonnollisen luomiskertomuksen' olennaisimpaan mutta myös vaikeimpaan tehtävään, nimittäin orgaanisen sukupuun todelliseen rakentamiseen. Katsokaamme, missä määrin kenties jo nyt pystymme todistamaan kaikki erilaiset orgaaniset muodot yhden ainoan tai muutaman harvan kantamuodon eri suuntiin kehittyneiksi jälkeläisiksi. Mutta kuinka voimme rakentaa eläin- ja kasvikunnan muotoryhmien todellisen sukupuun niistä niukoista ja katkelmallisista tiedoista, joita tästä asiasta on tähän mennessä saatu? Vastaus sisältyy jo osaksi siihen, mitä aikaisemmin olemme havainneet kaikkien kolmen kehityskulun yhdensuuntaisuudesta, siitä tärkeästä syyperäisestä yhteydestä, joka liittää toisiinsa koko orgaanisten sukujen paleontologisen kehityksen, yksilöiden embryologisen kehityksen ja ryhmien systemaattisen kehityksen.»
Haeckel pitää itseään Darwinin laillisena seuraajana, ja epäilemättä hän onkin laajentanut Darwinin ajatusrakennelmaa. Mutta hänellä on vastustajia, jotka eivät ilman muuta seuraa hänen jälkiään.
Näiden joukossa on Napolissa asuva ANTON DOHRN, aikoinaan hänen ystävänsä. Taidetta harrastava ja diplomaattisesti lahjakas Dohrn on sitä mieltä, että eläintieteellisen aseman tehtävänä on toimia Darwinin testamentin toimeenpanijana. Siten hän kirjoittaa sisarelleen, ja vielä selvemmin hän korostaa tätä 'taistelua elämästä ja kuolemasta' roomalaiselle suosijalleen ja ystävälleen, laivanvarustaja von Keudellille.
» Jos minun pitäisi yrittää vertauksella selvittää mistä on kysymys, sanoisin että Darwin on pystyttänyt valtavan rakennuksen, jolla on jykevä perustus ja mahtavat muurit. Kuitenkin hän on jättänyt jälkeensä ja hänen mukanaan alkavalle tutkimuksen vuosisadalle tehtäväksi talon viimeistelyn ja kalustamisen. Siitä olen minä ottanut osalleni käytävien, kaikkien portaiden ja suurimman salin kuntoon saattamisen. Mutta sen haluavat samaan aikaan rakentaa myös' entiset opettajani Haeckel ja Gegenbaur. Minä moitin heitä siitä, että he rakensivat takaportaat julkisivun portaiden sijasta ja että heidän käytävänsä olivat pelkkiä umpikujia; he väittävät että minun portaani ovat pelkkiä kuvitelmia, joiden täytyy luhistua; toistaiseksi koko tieteen kisällijoukko juoksee heidän jäljessään muutamia lahjakkaita poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta minä olen salaisten rakennelmien avulla jo päässyt sisään saliin, ja vuoden tai parin kuluttua nähdään, kuka heittää toisen portaita alas. Siltä varalta, Teidän ylhäisyytenne, että pitäisitte minua Don Quijotena tai ikiliikkujan havittelijana, lupaan Teille että minä jään saliin ja Haeckel lentää portaita alas. ..»
Liioitellen ja todelliset mahdollisuutensa yliarvioiden on Haeckel, jota Dohrn ei ole heittävä portaita alas, nähnyt Darwinin teoriassa ja omissa käsityksissään kaikkien 'maailmanarvoitusten' ratkaisun avaimen:
»'Kehitys� on tästä lähtien se taikasana, jonka avulla ratkaisemme kaikki meitä ympäröineet arvoitukset tai ainakin pääsemme tielle joka johtaa niiden ratkaisuun. Mutta kuinka harvat ovatkaan todella käsittäneet tämän ratkaisusanan ja kuinka harvoille onkaan käynyt selväksi sen maailmaa uudelleen muovaava merkitys! Vuosituhansien myytillisen tradition kiehtomina ja mahtavien auktoriteettien väärän loiston häikäiseminä jopa etevätkään tiedemiehet eivät ole nähneet kehitysteorian voittoa luonnontieteen suurimpana edistysaskeleena vaan vaarallisena taantumisena; varsinkin sen biologista osaa, polveutumisoppia, he ovat arvostelleet virheellisemmin kuin sivistyneet tervej ärkiset maallikot. »
Kun Haeckel sitten paljon myöhemmin kirjoittaa' Maailmanarvoituksen', hänestä näyttää tulevan uuden sangen materialistisen maailmankatsomuksen perustaja.
Haeckel pitää 'maailmanarvoitusta' ratkaistuna. Tämännimisellä kirjalla on tavattoman laaja vaikutus. 'Jenan aurinko' ei luo säteitään vain tiedemiehiin, vaan laajoihin kansankerroksiin. Hän on erittäin etevä kansanomaistaja, ja on hänen ansiotaan että kehitysajatus leviää kaikkien tietoon.
Mutta Haeckelilla on monia vastustajia. Häntä moititaan siitä että hän harrastaa kulttuuripolitiikkaa. Hänen oppilaansa ja ystävänsä luopuvat hänestä, koska hän filosofoi ja pyrkii yleistajuisuuteen. Tällainen pintapuolisuus ei ole tiedemiehen arvon mukaista, sanotaan.
Varmasti Haeckel on selityksillä ampunut yli maalin. Hän uskoo kuitenkin luonnon ykseyteen ja siihen, että hänen lähetystehtävänään on vapauttaa maailma kirkon dogmeista. Niin kuin monista samaa yrittäneistä hänestä itsestäänkin tulee dogmaattinen. Hän saamaa missä suinkin voi -tiedemiehille, opiskelijoille, työläisille.
Ja hänen kylvönsä kantaa hedelmää. 1800-luvun lopulla Jena on otollista maaperää materialistiselle maailmankatsomukselle. Vuonna 1866 tapasivat toisensa yksityisdosentti tri ERNST ABBE, köyhän työnjohtajan poika, ja yliopiston mekaanikko CARL ZEISS. Näiden molempien miesten yhteistyön tuloksena syntyi Carl Zeissin kuuluisa optinen tehdas. Abbe muutti Carl Zeissin kuoleman jälkeen tehtaan laitokseksi, jossa työläiset ja virkailijat saivat käytännössä siihen aikaan täysin tuntemattomia oikeuksia, esimerkiksi palkallisen loman, eläketurvan ym.
Tämän Ernst Abben yhteiskunnallisen uudistuksen vaikutuksesta syntyi Jenassa sosiaalinen ilmanala, jonka piirissä haeckelilainen materialismi saattoi kukoistaa. Abbe itse ei tosin ollut suinkaan materialisti, ja hän pysytteli myös loitolla Ernst Haeckelia ympäröivästä ateistisesta piiristä. Hän piti kuitenkin itseään vapaa-ajattelijana.
Haeckel sitä vastoin on 'jumalattoman maailmankatsomuksen' ilmeinen edustaja. Hän julistaa myös tätä katsomusta äänekkäästi ja selkeästi: »Ei ole olemassa mitään Jumalaa eikä mitään jumalia, mikäli tällä käsitteellä tarkoitetaan jotakin luonnon ulkopuolella olevaa olentoa. Tämä 'jumalaton maailmankatsomus' vastaa olennaisesti nykyaikaisen luonnontieteemme monismia tai panteismia; se ilmaisee sen vain toisella tavoin ja tuo samalla esiin erään sen kielteisen puolen, maailman ulkopuolella olevan ja yliluonnollisen jumaluuden olemattomuuden. Tässä mielessä Schopenhauer lausuu aivan oikein: »Panteismi on vain kohteliasta ateismia. Panteismin totuus on siinä, että se kumoaa dualistisen vastakohtaisuuden Jumalan ja maailman välillä; toteamuksessa, että maailma on olemassa oman sisäisen voimansa perusteella ja oman itsensä kautta. Panteismin väite: 'Jumala ja maailma ovat yhtä', on vain kohtelias lausekäänne, jolla Herra Jumalalle lausutaan jäähyväiset...

Heinx Graupner (1962) He tutkivat elämää. Biologian historia, s. 152-158. WSOY, Porvoo. Suomentanut Panu Pekkanen (240 sivua).


...Vieläkin Haeckel tutki erästä eliöryhmää, joka on ehkä enemmän kuin mikään muu ollut hänen harrastuksiensa lähellä, nimittäin hänen luomaansa Monera-ryhmää. Siihen hän vie tumattomat yksisoluiset eliöt, siis sellaiset, joiden ruumiin. muodostaa yhtenäinen aines: Useita sellaisia, enimmäkseen ameboidisia eliöitä hän on kuvannut, monia systemaattisen pätevästi. Sitävastoin on meidän aikamme kehittynyt mikroskooppinen tutkimus osoittanut useimmissa niissä olevan myöskin tuma-ainesta, joko yhtenäisenä tumana tai hajaantuneena pieniksi hiukkasiksi. Nykyaikainen biologia kokemuksiensa nojalla pitää tuma-ainesta elinkykyisen solun välttämättömimpänä osana, ja yleensä on edellytetty, että tuma esiintyy sellaisissakin soluissa, joissa sitä solujen pienen koon tai epäselvän solunsisällyksen takia ei ole voitu todeta. Haeckel kuitenkin piti itsepintaisesti kiinni tumattomista moneereistaan, joiden olemassaoloa hän piti alkusynnyn perusedellytyksenä. Alkusynnyn tietä hän otaksui elämän syntyneen ja piti sitä »filosofisen luonnontieteen loogillisena postulaattina». Näin johdumme sitten Haeckelin luonnonfilosofisiin spekulaatioihin, siihen hänen toimintansa osaan, joka on paljon suuremmassa määrässä kuin hänen suorittamansa erikoistutkimukset hankkinut hänelle mainetta, hyväksi ja huonoksi arvosteltua.

Darwinismiin Haeckel liittyi, kuten mainittiin, oman ilmoituksensa mukaan Radiolaria-teoksellaan. V. 1863 hän piti Darwinin opista eräässä luonnontutkijain kokouksessa esitelmän, joka on olennaisesti edistänyt tämän opin menestystä Saksassa. Esitelmän sisällys on pääasiallisesti lyhyt »Origin of species» -teoksen selostus, s. o. valintaopista ja olemistaistelusta. Tosiasiat ovat pääasiallisesti Darwinin esittämiä, kotieläinopin, eläinmaantieteen ja paleontologian aloilta valikoidut. Mutta silmäänpistäviä ovat radikaaliset päätelmät, joita Haeckel siitä "tekee ihmisen polveutumisen suhteen. Niissä ilmenivät hänen tulevat pääintressinsä, ja ne herättivät suurenmoista huomiota. Vielä kaksi muuta Haeckelin ajatustavalle luonteenomaista erikoisuutta ilmenee tuossa esitelmässä: poliittinen radikalismi, joka saa hänet nimittämään edistystä »luonnonlaiksi, jota ei mikään inhimillinen mahti, ei tyrannien aseet eivätkä pappien manaukset voi ajan mittaan tukahduttaa», ja nämä sanat lausuttiin juuri silloin, kun taistelu Bismarckin ja vapaamielisten kanssa raivosi kiivaimmin. Edelleen ilmeni siinä selvään hänen kiintymyksensä romanttiseen luonnonfilosofiaan, joka saa hänet ylistämään Goetheä, Geoffroy Saint-Hilaire'iä ja Okenia »syvämietteisiksi ajattelijoiksi, joilla on profeetallinen ajatustenlento»ja jotka Darwinin edeltäjinä ovat ennustaneet »filosofisten kehitysteoriojen» tuloa. Nämä seikat: Darwinin kehitysoppi, poliittinen radikalismi ja romanttinen luonnonfilosofia ovat pohjaltaan luonteenomaisia Haeckelin koko tulevalle toiminnalle, kun on sitten kyseessä »yleinen morfologia», »maailman arvoitukset» tai »luonnon taidemuodot». Oppi luonnollisesta valinnasta muodostaa perustan, jonka lisä- ja uudisrakennustöitä suorittaessaan hän ei milloinkaan huolehdi, miten pitkälle tutkimus on ehtinyt. Poliittinen radikalismi ilmenee vihana pappeja ja kristinoppia kohtaan, mutta myöskin, vaikkakin harvemmin esiintyen, valtiovallan toiminnan vastustushaluna. Romanttisen luonnonfilosofian vaikutus ilmenee selvimmin siinä, että hän ei laisinkaan kykene käsittämään inhimillisen tiedon suhteellisuutta ja rajoitusta, jota m. m. Herbert Spencer niin kiinteästi ja useasti on käsitellyt. Haeckelin tapa alinomaa »ratkaista maailman arvoituksia» muistuttaa paljon enemmän Schellingiä kuin hänen aikansa positiivista ajatussuuntaa, samoin kuin hänen ylimielisellä varmuudellaan ja kiihkeällä polemiikillaan on esikuvana enemmän romantiikka kuin eksaktinen tutkimus. Haeckelin vaikutuksesta romanttinen filosofia kummittelee vielä eksaktisen tieteen vuosisadallakin.

»Filosofisen luonnontutkimuksen» alalla Haeckel esitti ensi iskunsa julkaistessaan v. 1866 teoksensa »Generelle Morphologie der Organismen», jonka alaotsakkeena on »Kritische Grundzlige der mechanischen Wissenschaft von den entwickelten Formen der Organismen begrlindet durch die Descendenztheorie». Teoksen ensi osa on omistettu Gegenbaurille, ystävälle, jonka kanssa hän työnsä kuluessa alinomaa oli ollut ajatustenvaihdossa ja joka oli inspiroinut paljon sen sisällöstä. Teoksen myöhempi osa on taas omistettu Darwinille, Goethelle ja Lamarckille, ajatteleville luonnontutkijoille, jotka ovat perustaneet deskendenssiteorian. Kun Haeckel sitten alinomaa mainitsee tämän kolmikon, lienee syytä lähemmin tarkastella sitä. Lamarckia ja Darwiniahan voidaan pitää polveutumisteorian perustajina, vaikkakin viimeksimainittu on jyrkästi hylännyt edellisen luonnonselityksen ja materialistiset spekulaatiot. Mutta ajatus, että Goetheä voitaisiin pitää »eliöiden mekaanisen tieteen� edeltäjänä, vaatii kiistämättä selityksen. Suuren runoilijan aikalaiset olivat kylläkin yksimielisesti pitäneet häntä idealistisena luonnonfilosofina; biologit, jotka häntä olivat kannattaneet, olivat tehneet niin samalla edellytyksellä, ja hän itse oli esittänyt, että �geistige Kräfte� ovat eliömuotojen synnyn ja muutosten aiheuttajia, ja muutenkin lausunut selvästi spiritualistisia mielipiteitä. Mistä siis johtuu, että Haeckel on väittänyt päinvastaista? Syy on kaiketikin löydettävissä osaksi Haeckelin omasta luonnonfilosofisesta käsityksestä, jota ei milloinkaan saatu ottamaan olevaisen �mekanismia� täydellä todella, osaksi taas Goetlien asemasta silloisessa sivistyselämässä. Hänen merkitystään runoilijana ja kulttuurihenkilönä oli suuressa määrin ihailtu Haeckelinkin kotona ja seurapiirissä, eivätkä sitä kieltäneet muut kuin perin oikeaoppiset kirkonauktoriteetit, jotka hänen runoissaan olivat huomaavinaan vapaa-ajattelua ja libertinismiä, mikä taas puolestaan lisäsi itse asiassa varsin konservatiivisen runoilijaministerin sympatioita vapaamielisellä taholla. Ja liberaalinen oppositio oli kerta kaikkiaan Haeckelin ajattelun johtomotiivina.

Varsinainen aiheenvalinta ja sen aiheuttama teoksen nimi �yleinen morfologia» on saatu kylläkin suoraan Goetheltä, joka on tämän nimityksen laatija ja jolta peräisin on myöskin teoksen monimutkainen käsitys morfologiasta. Sillä nykyaikaiselta kannalta tarkastellen Haeckel oikeastaan ei ole morfologi. Hänhän oli siihen saakka miltei yksinomaan työskennellyt yksisoluisten eläinten systematiikan piirissä, ja korkeampien eläinten, varsinkin selkärankaisten, vertailevan anatomian alalta hän ei yleensä ole milloinkaan suorittanut erikoistutkimuksia, ei ainakaan julkaissut minkään sellaisten tutkimusten tuloksia. Se, että hän siitä huolimatta ei perusta teoreettisia pohdintojansa systematiikkaan, kuten Darwin itse teki, vaan morfologiaan, johtui, kuten sanottu, Goethen ihailusta, mutta luonnollisesti myöskin hänen ystävänsä Gegenbaurin vaikutuksesta, ja tältä ovat peräisin parhaat teoksessa tavat tavat tosiasiat. Mutta spekulaatioihin taipuva tutkija, joka liikkuu toisen käden tiedoilla, lankeaa tietystikin pian kiusaukseen pälstää mielikuvituksen kritiikin valtiaaksi, ja tämän vahvistaa Haeckel varsin selvästi.

Yleisen morfologian johdantona on luku morfologian ja muiden tieteiden suhteesta. Aluksi siinä väitetaan, että kullakin luonnon esineellä on kolme kvaliteettia: a i ne, m u o t o ja voi m a eli funktio. Samalla jaoitetaan luonnontiede kolmeen eri haaraan: k e m ia (eli »Stofflehre»), ~: m or p h o l o g i a ja f y s i ik k a (eli »Kraftlehre»). Sitten jaetaan tieteet elottomasta luonnosta kolmeen ryhmään: mine ralogia, h y dr olo gia ja me te o r olo gi a, Ja niinikään biologia kolmia: ei ä i n tie de, p r o t i s tologia ja kas vi tie de. Näin saadaan neljä kolmikkoa, kaikki sangen vähän perusteltuja; miltei joutuu kiusaukseen otaksua, että tässä kummittelee Schellingin romanttinen kolmilukuIhystiikka, tietenkin kiertoteitse eikä tietoisesti saatuna. Ryhmitys kasveihin, eläimiin ja protisteihin on tietystikin aivan kehno eikä liioin ole pysynytkään; yhden venyvän, kasvien ja eläinten välisen rajakohdan sijaan saataisiin siten kaksi. Morfologian tarkoitus Ja keinot selitetaan sitten. Sen tarkoituksena on mekaaniskausaalisesti selittää elomuotoja ja elonilmiöitä, joten »monistinen� maailmanselitys voitaisiin toteuttaa, jollainen, niin vakuutetaan, on voimassa muiden luonnontieteiden alalla, mutta biologian alalla sen on toistaiseksi korvannut »vitalistine� ja »dualistinen� katsantokanta, jonka pätemättömyys kuvataan räikein värein. Keinona tämän monistisen luonnonselityksen saavuttamiseksi mainitaan olevan »filosofisen ajattelun�, jonka nojalla on tutkittava tosiasioita, jotavastoin luonnon pelkkää havaitsemista syvästi halveksitaan. Itse asiassa tämä filosofoiminen on Haeckelin suuri heikkous, joka aikaa myöten johtaa hänet, pois kaikesta eksaktisesta tutkimuksesta. Vaatimus luonnonilmiöiden tulkitsemisesta yksistään mekaanisten lakien mukaan on kylläkin täysin oikeutettu. Sitä oli fysiologia noudattanut jo ennen Haeckelin aikaa, ja hänen vaatimuksensa, että biologian muiden haarojen on noudatettava esimerkkiä, on täysin paikallaan. Mutta Haeckelin suuri virhe on siinä, että hän ei milloinkaan tahdo huomata ja tunnustaa mekaanisen luonnonselityksen rajoitettuja mahdollisuuksia. Tosin hän kyllä eräässä kohden (s. 105) lausuu, että inhimillisellä tietokyvyllä on rajansa, ettemme voi saavuttaa yhdenkään ilmiön äärimmäisiä syitä ja että kiteen synnyn syvimmät syyt ovat yhtä selittämättömät kuin elimistön synty. Mutta että näin ollen luonnonfilosofin pitäisi todeta nämä rajat ja huolehtia, ettei niitä ylitettäisi, sitä Haeckel ei hetkeäkään ajattele. Heti äskenmainitun myönnytyksen jälkeen hän päinvastoin varmasti väittää, ettei pohjaltaan ole mitään jyrkkää eroa elävän ja elottoman välillä. Yksityiskohtaisen vertailun jälkeen hän päätyy siihen tulokseen, että kidettä ja elävää solua voidaan joka suhteessa verrata toisiinsa sekä fysikaalisen ja kemiallisen kokoomuksen että myöskin kasvun ja yksilöliisyyden kannalta. Tietokyvyn ahtauden aiheuttama rajoittuneisuus on kokonaan unohdettu. Muisto siitä tosin herää joskus, mutta yleensä vallitsevana on sokea usko mekaanisen kausaliteetin kykyyn selittää mitä hyväsnä. 

Haeckel perustaa vakaumuksensa siitä, että mekaanisella luonnonselityksellä on rajattomat mahdollisuudet, etupäässä Darwinin oppiin. Hänen ihastuksellaan sitä kohtaan ei ole lainkaan rajoja. Kerrankin hän suoraan tunnustaa, että sen tultua voimaan ei ole elollisen luonnon alalla enää mitään selittämätöntä tosiasiaa, vaikkakin monia ei ole vielä selitetty. Tällä tavoin innostunuttahan oli koko hänen aikansa. Edellä on jo kuvattu, mitä toiveita valintaopin esiintyessä esitettiin. Haeckelissä ne huipentuivat vallan huimaavasti, mikä johtui hänen persoonallisesta temperamentistaan, jossa  jo nuoruudesta alkaen vallitsevina piirteinä olivat olleet entusiasmi, lapsellinen omahyväisyys ja sokea luottamus omien mielipiteitten oikeuteen. Muutoin hän tahtoi jossakin määrin muuntaa valintaoppia, koettaen tarkistaa olemisaistelun käsitettä. Hän ehdottaa, että kaikki ympäröivään luontoon kuuluvat momentit jätetään huomiotta ja ainoastaan muiden elävien olentojen aiheuttama kilpailu otetaan tässä yhteydessä varteen. Sitäpaitsi hän esittää pohdittavaksi yksilössäesiintyvää, sen eri osien välistä kilpailua, siis korrelaatioteorian sovellutusta darwinismiin, jota viimeksimainittua eräissä suhteissa muut sittemmin ovat kehittäneet. Lopuksi Haeckel korostaa paljon voimakkaammin kuin Darwin yksilön muodostumista ulkoisten seikkojen vaikutuksesta ja siten syntyneiden muutosten periytyvyyttä. Hän määrittelee kehityksen olevan »innerer Bildungstrieb» (sisäisen muodostusvietti) -perinnöllisyyden -ja »äusserer Bildungstrieb» (ulkoisen muodostusvietti) -s.o. ulkoisten olosuhteiden vaikutuksen -nimisiksi mainitsemiensa voimien yhteisvaikutusta. Nämä perin luonnonfilosofiset ja vähän mekaanisilta kuulostavat nimitykset hän on oman tiedontantonsa mukaan saanut Goethen »Pflanzenmetamorphose» teoksesta, jossa edelleen hänen mielipiteensä mukaan darwinismi on esitetty »in nuce» ja joka hänen mielestään vieläkin on kasvimorfologian perusta. Tätä mielipidettä kannatti silloin vain muutama harva yli-ikäinen luonnonfilosofi, mutta Haeckelin auktoriteetin nojalla sitä ovat meidän päiviimme saakka harhautuneet kannattamaan kirjallisuushistorioitsijat, ja muut ei-erikoistuntijat. Muutoin darwinismi antaa hänelle aiheen laatia äärettömän joukon uusia käsitemääritelmiä niihin liittyvine erikoisnimityksineen. Haeckel miltei vie voiton Linnestä luokittelemis- ja nimittelyvimmassaan; mutta häneltä puuttuu kokonaan suuren systemaatikon nerokas muotoaisti. Useimmat hänen esittämistään kategorioista ja nimityksistä eivät ole eläneet esittäjäänsä kauemmin, joskin toiset ovat tulleet yleisesti käytäntöön, esim. ontogenia ja fylogenia, joista edellinen merkitsee yksilön, jälkimmäinen suvun kehitystä, sekä vielä ekologia, jolla tarkoitetaan eliöiden suhdetta ulkoiseen ympäristöönsä.

Vallan hassunkurinen sitävastoin on Haeckelin esittämä elomuotojen ryhmitys »promorfologisesti» symmetriatason perustalla, mikä on tarkoitettu enemmän lujittamaan otaksutttua kiteiden ja eliöiden rakenteen samankaltaisuutta. Tämän järjestelmän, joka muutoin todistaa varsin pintapuolista kideopin perusteiden tuntemusta, yksityiskohtia voidaan verrata Okenin villeimpiin kuvitelmiin: infusorit, siitepölyhiukkaset, korallit, kukinnot esitetään sekaisin esimerkkeinä erilaisista mainituista kide-symmetriamuodoista. Onnistuneempi sen sijaan kieltämättä on sen jälkeen esitetty eliöiden luonnollinen järjestelmä, ja siinä ensi kerran käytetään sittemmin niin usein käytettyä metodia esittää graafisesti sukupuun muodoissa eri elomuotojen samankaltaisuutta, joka johtuu otaksutusta yhteisestä polveutumisesta. Haeckel on kylläkin saanut kärsiä paljon pilkkaa sukupuittensa vuoksi, eivätkä ne tosin siedä mitään tarkempaa, yksityiskohtaista tarkastelua, mutta empimättä on itse metodi ollut hyväksi avuksi luonnollista järjestelmää laadittaessa. On vain muistettava, kuinka Fürbringer on sitä käyttänyt laajassa lintuteoksessaan. Tässä, samoin kuin monissa muissa suhteissa Haeckel on vaikuttanut herättävästi ja innoittavasti seuraavina aikoina suoritettuihin tutkimuksiin.

Ihmisen sukupuu tuolloin, samoin kuin myöhemminkin, kiinnostaa enimmin Haeckeliä. Hän esittää jo silloin samoja mielipiteitä, joita hän on siitä myöhemmin kehittänyt. Ihmisestä hän siirtyy maailmankaikkeuteen ja Jumalaan ja vallan odottamatta esittää väitteen, että »mitään ainetta ei voida ajatella olevan ilman henkeä eikä mitään henkeä ilman ainetta». On vaikeata selvittää, miten tätä ajatusta voidaan verrata hänen varhaisempaan vakuutukseensa, että jokainen sekä elollinen että eloton luonnonilmiö voidaan selittää mekaaniseksi; johan Galilein ajoista asti kaikki henget on mekaniikasta poistettu. Haeckel käyttää kuitenkin henkiainettaan julistaakseen Jumalan ja luonnon yhteyttä, yhteyttä, jota todellinen monismi selittää ja joka on oikeata jumalanpalvelusta. Nämäkin panteistiset haaveilut ovat GoetheItä peräisin, ja siten on tässä Haeckelin ensimmäisessä luonnonfilosofisessa teoksessa romanttinen idealismi sanellut määräävän kannan.

»Generelle Morphologie», joka Haeckelin oman arvioinnin mukaan on hänen paras spekulatiivinen teoksensa, saavutti vähän menestystä; siitä ilmestyi vain yksi painos. Darwin oli kyllä sen kannalla, vaikkakin hän oli jonkin verran tyytymätön kirjan kiihkeään esitystapaan, mutta saksalaiset biologit olivat suutuksissaansen luonnonfilosofisista harhai-luista, dilettanttisesta yksityiskohtien käsittelystä ynnä kauheasta kirjoitustavasta. Muutamien vuosien vaitiolon jälkeen Haeckel kuitenkin ryhtyi uudelleen luonnonfilosofiseen julkaisutoimintaansa, tällä kertaa käyttäen kansantajuista asua, ja nyt hän luentosarjoillaan »Natürliche Schöpfungsgeschichte» (1868) ja »Anthropogenie oder Entwickelungsgeschichte des Menschen» (1874) saavutti runsaasti menestystä. Varsinkin ensiksimainittu teos on tullut tavattoman populääriksi, käännetty monille kielille ja ehkä ollut enimmän käytetty lähde, josta ihmiskunta on ammentanut tietonsa darwinimista. Siinä on kerrattu »Generelle Morphologie'n» aatteita ja väitteitä, mutta helposti tajuttavassa muodossa ja ilman laajoja symmetriaspekulaatioita. Sen sijaan eritoten korostetaan ihmisen polveutumista, jota Haeckel alun perin ja vielä myöhemminkin on pitänyt kehitysopin, ja yleensä kaiken tieteen ydinkohtana. Tämä kysymys on, kuten nimestäkin ilmenee, hänen »Anthropogenie» teoksensa aiheena; mainittu teos on paljon merkittävämpi kuin »Luomishistoria», ja varmastikin siihen on Haeckel sisällyttänyt nerokkaimpia ja merkityksellisimpiä aatteitaan, niitä, joilla hän on enimmän vaikuttanut biologian kehitykseen. Teoksen tarkoituksena on kaikinpuolisesti valaista ihmisen polveutumista, ja se perustuu morfologian, embryologian ja paleontologian todisteihin. Lähtökohdaksi siinä Haeckel viimeisteltynä esittää tunnetun »biogeneettisen peruslakinsa», jonka mukaan ihmisen samoin kuin kaikkien muidenkin eliöiden ontogenia on kunkin fylogenian kertausta; �Sikiönkehitys on suvunhistorian lyhennetty rekapitulaatio». Tämä ajatus ei ole sinänsä uusi, sen esitti, kuten huomattiin, jo Meckel, ja Darwin antoi sille merkittävän tilan �Lajien synty» teoksessaan, vaikkakin hän sen luonnosteli vain suurin piirtein. Sen jälkeen sen otti käsiteltäväkseen ja muokattavakseen Fritz Müller (1821-1897), muuan biologian omituisimpia edustajia viimeksikuluneen vuosisadan aikana.

Fritz Müller oli syntyisin Saksasta, opiskeli lääketiedettä -muun ohella biologiaakin � J. Müllerin johdolla, mutta siirtyi sitten Brasiliaan, jossa vietti elämänsä loppuajat mitä erilaisimmissa toimissa ja oloissa. Jo alusta alkaen sai Darwinin oppi hänestä innokkaan puoltajan, ja hän päätti todistaa sen soveltamalla sitä yksityiskohdittain johonkin sopivaan eläinryhmään. Sellaiseksi hän valitsi äyriäiseläimet, joita hänen uudessa kotimaassaan esiintyy varsin monen muotoisia. Hän erikoisesti kiintyi erilaisiin kehitystyyppeihin, joita tavataan tämän luokan lähisukuisissa muodoissa. Jokiäyriäinen esim. ryömii munasta täysinkehittyneen muotoisena, taskuravuilla on toukka-aste, jopa kaksikin, kun taas katkaäyriäisellä on useita: nauplius-aste, joka on alhaisimpien äyriäiseläinten tällä nimellä kuvatun toukan kaltainen, äyriäisten kaltainen zoea-aste ja mysisaste, joka on täysimuotoisten hankajalkaisäyriäisten kaltainen. Monien muidenkin äyriäiseläimien muodonvaihdokset ovat niinikään omituisia, varsinkin merkillisiksi muodostuvien loisäyriäisten, joiden nuoruusasteet ovat vapaasti elävien äyriäiseläinten näköisiä. Kaikki nämä seikat ja ennen kaikkea, että muutamien korkeampien äyriäiseläinten toukat ovat täysimuotoisten alempien äyriäiseläinten kaltaisia, saivat Fritz Müllerin vakuuttumaan siitä, että yksilön kehitys on »historiallinen todiste», joka toisinaan häviää senvuoksi, että kehitys munasta täysimuotoiseksi voi tapahtua yhä suoremmin, oikoteitse, ja sen joskus »väärentää» olemistaistelu, jonka alaisina vapaasti elävien täytyy olla. Sellaista tapausta kuin katkaäyriäisen kehitystä hän pitää tyypillisenä: sen esivanhemmat ovat menneinä aikoina olleet samanmuotoisia kuin toukat nykyjään ja samassa järjestyksessä kuin toukkamuodot nykyjään seuraavat toisiaan. Jokiäyriäisen historiasta on hävinnyt muutamia asteita ja muutamille muille äyriäiseläimille taas tullut uusia lisää.

Tämä teoria, jonka Fritz Müller v. 1864 esitti kirjoituksessa »Für Darwin», herätti Haeckelissä suurta ihastusta. Hänestä se oli »elämän synnyn peruslaki», polveutumisopin paras tuki ja erinomaisen merkitsevä todistus taistelussa ihmisen »luonnollisen luomisen» puolesta. Haeckel siis koetti soveltaa tätä oppia erikoisesti ihmisen kehityshistoriaan, ja »Anthropogenie» teoksessaan hän käy, samalla tavoin kuin »Natürliche Schöpfungsgeschichte» teoksessaan, läpi ihmisen sikiönkehityksen muna-asteelta syntymiseen saakka pyrkien kokoamaan todisteita hänen polveutumis- ja sukulaisuussuhteistaan. Haeckel ei ole milloinkaan ollut embryologian alan erikoistutkija, ja nämä yksityiskohtia koskevat kysymykset eivät kiinnostaneet häntä sinänsä, vaan siinä määrin kuin niitä voitiin käyttää todisiusaineistona selvitettäessä kysymystä ihmisen polveutumisesta. Hänen esityksensä embryologiasta täytyi näin ollen muodostua yksipuoliseksi ja puutteelliseksi. Erikoisembryologit esittivät varteenotettavia vastaväitteitä, mutta hän jätti ne huomiotta tai vastasi niihin henkilökohtaisella vihalla. Huomautukset kohdistuivat eritoten hänen käyttämäänsä kuva-aineistoon, jonka hän vastoin vallitsevaa tapaa piirsi itse eikä lainannut sitä alan erikoisteoksista. Sillä tavoin, yhtä ainoaa otaksumaa todistamaan laaditut kuvat olivat perin kaavamaistettuja, ilman vähintäkään tieteellistä arvoa, joskus siihen määrään todellisuudesta poikkeavia, että ne aiheuttivat syytöksiä siitä, että hän tietoisesti oli väärentänyt niitä, väitteitä, jotka voidaan, tuntien Haeckelin luonne, ilman muuta torjua.
1 Kuitenkin on vaikeata käsittää sellaista tekoa, että hän Natürliche Schöpfungsgeschichte- (I painos, siv. 242) teoksessa voi samalla kliseellä painattaa kolme eri kuvaa, jotka esittävät ihmisen, apinan ja koiran munaa. Tyhmyys oikaistiin seuraavissa painoksissa, kuitenkin sitten kun Haeckel oli solvauksin palkinnut niitä, jotka asiasta olivat huomauttaneet; tietenkin tästä seikasta on sittemmin tullut hänen vihollisilleen pysyvä puheenaihe ja taisteluase.

Haeckelin biogeneettistä peruslakia käsittelevässä opissa on kaksi erikoisesti huomattavaa yksityiskohtaa, nimittäin alkiolehti- ja gastreateoriat. Aikaisemmin jo kuvailimme Panderin, v. Baerin, Remakin ja muiden suorittamia, sikiönkehityksessä esiintyviä alkiolehtiä koskevia tutkimuksia ja miten Huxley vertasi meduusojen ihon ja suolen kerroksia korkeampien eläinten alkiolehtikerroksiin. Näiden faktojen lisäksi Haeckelillä oli perusaineistonaan omat, kalkkisienien sikiönkehitystä koskevat tutkimuksensa. Kaikkeen tähän hän nyt perustaateoriansa eläinten ja eritoten ihmisen synnystä. Kun ihminen kehittyy yhdestä ainoasta solusta, munasta, niin aikojen alussa myöskin sen kantamuodon, josta ihmissuku on kehittynyt, on täytynyt olla yksisoluineneläin. Munasolusta kehittyy jakautumalla solukokouma ja tämän asteen, joka oli samanlainen kuin muutamat soluyhdyskunnat, esim. Volvox, kautta ovat kehittyneet sekä korkeampien eläinten että ihmisen alkumuodot. Yksinkertaisesta soluryhmästä kehittyy sienieläimissä sisäänpainumalla kehitysaste, jonka seinämissä on kaksi kerrosta, gastrula, joka vastaa yksinkertaisinta suolistolla varustettua eläintä; sellaisen asteen kautta ovat korkeampien eläinten kantamuodot kehittyneet. Tätä korkeampien eläinten kantamuotoa nimitetään sitten gastreaksi. Gastrulan molempiin seinämiin syntyy solujen jakautuessa uusi kerros. Nämä molemmat myöhäisperäiset kerrokset yhdistyvät ja muodostavat mesodermin, joka muodostaa lihaksiston ja muutamia muita korkeampien eläinten elimiä. Tämäkin tapahtuma on kerran aikoinaan esiintynyt korkeampien eläinten alkumuodossa, ja sen vuoksi ovat kaikki kolme kerrosta ja niiden derivaatat kaikkialla eläinkunnassa homologeja.

Tämä kehitysteoria on kieltämättä Haeckelin nerokkain ja merkityksellisin lisä biologian kehittämiseen. Oikeaan osuvasti sanoo Hertwig, että biologinen kirjallisuus on seuraavien 5 vuoden aikana tämän käsityksen vallassa kehittynyt, Runsas tosiasia-aineisto, joka tänä aikana on keräytynyt embryologian alalla, on useimmissa tapauksissa ollut tarkoitettu biogeneettisen peruslain eli- kuten sitä myös nimitetään - rekapitulaatioteorian tueksi, ja sitä pyrittiin soveltamaan sikiönkehityksen kaikkiin yksityiskohtiin, vaikkakin sovellutus usein oli varsin vaikeata. Jo alun alkaen Haeckel tiesi, että nisäkkäiden gastrula-aste ei synny sisään painumalla, kuten teoria vaatii, vaan eristymällä eli delaminaation tietä. Mutta hän lohduttautui sillä, että suikulaisella tapahtuu säännönmukainen sisäänpullistuma, ja tästä alkuperäisestä eläimestä hän johti nisäkkäät, otaksuen, että niiden gastrulamuoto johtuu myöhemmästä mukautumisesta, Fritz Müllerin puhumasta »historiallisen aineiston väärentymisestä». Monia muitakin samantapaisia tosiasioita hän selitti saman metodin mukaisesti. Kun sitten embryologi His esiintyi koettaen selittää koko sikiönkehitystapahtuman pelkästään mekaaniseksi, raivostui Haeckel ja vastasi siihen solvausryöpyllä, unohtaen kaikki omat vaatimuksensa mekaanisesta luonnonselityksestä. Asiallisesti tämä mekaaninen eli, toisin sanoen, fysiologinen sikiönkehityksen puoli on suurimerkityksinen, mutta Haeckel sen kokonaan jätti huomiotta innokkaasti selvitellessään luonnollista luomishistoriaa. Myöhempinä aikoina siihen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.Mutta sitäpaitsi on ajan hammas muutenkin iskeytynyt lujasti Haeckelin ontogeneettisiin teorioihin. Gastrulamuodostus sisäänpainumalla on osoittautunut olevan vähemmän laajalle levinnyt kuin mitä Haeckel uskoi - muun muassa sitä ei esiinny useimmilla onteloeläimillä - ja alkiolehtien liiaksi yleistettyä homologisointia on varsin paljon rajoitettu, sillä on huomattu, että eri eläinmuotojen sama elin varsin monissa tapauksissa, kuten on todettu, voi olla aivan erilaista alkuperää. Varsinkin mesodermimuodostus on nykyjään hajaantunut moniin erilaisiin tapahtumiin. Niin, jopa koko »biogeneettista peruslakia» pidetään meidän päivinämme kokonaan kyseenalaisena, tuskin otaksumankaan arvoisena. Kasvikunnasta se ei ole saanut mitään vahvistusta, mikä on varsin arveluttavaa teorialle, jonka pitäisi olla yleisen elämänselityksen veroinen. Myöskin eläintieteilijät, jotka nykyjään yleensä vielä pysyttelevät rekapitulaatioteorian puolella, tekevät sen varsin olennaisesti sitä muunnellen, mihin ovat vaikuttaneet uudenaikaisen perinnöllisyystutkimuksen ja kokeellisen biologian saavuttamat tulokset. Nykyjään ei enää, kuten Haeckelin aikana, ilman muuta identifioida samankaItaisuutta ja sukulaisuutta; yhtäläisyys voi todistettavasti syntyä hyvin erilaisten tekijöiden vaikutuksesta, ja nykyisin pikemminkin Hisin tavoin pyritään tutkimaan muotojen synnyn mekaanisia ehtoja, sen sijaan että niissä nähtäisiin menneiden aikojen eläin-elämän merkkejä. Mutta tämän ei tarvitse johtaa siihen, että Haeckelin vaikutusta embryologian kehitykseen vähäksyttäisiin. Hänen teoriansahan herätti mielenkiintoa sen ilmiöihin, mikä sitten on aiheuttanut tutkimuksen valtavan kasvun aina meidän päiviimme asti. Muistettakoon tässä yhteydessä v. Baerin sanat: »virheelliset, mutta varmasti lausutut yleiset tulokset ovat miltei aina, ne kun ovat pakottaneet oikaisuihin ja niitä koskevien seikkojen tarkempaan havainnoimiseen, hyödyttäneet tiedettä enemmän kuin varovainen pidättyvyys». Juuri tällä tavoin Haeckel on hyödyttänyt tiedettänsä enimmän; siten hän on saanut aikaan suurimman ja historiallisesti arvokkaimman lisänsä. Mutta sillä hän oli antanut annettavansa. Vuosikymmenet, jotka hän vielä sai elää, eivät lisänneet hänen mainettaan, vaan sen sijaan sitä sangen paljon vähensivät.

Sillä jo »Anthropogenie» oli osoittanut, että Haeckelin taipumus epäselviin ja ajatuksettomiin spekulaatioihin oli arveluttavasti kasvamassa. Puhetta mekaanisesta luonnonselityksestä, tosin vielä ylläpidetään, mutta se tulee yhä enemmän tyhjäksi sanaksi, kun sen sijaan aineen henkiset ominaisuudet yhä enemmän alkavat astua etualalle. Voima ja sielu identifioidaan nyt johdonmukaisesti ja voima-käsitteellä operoidaan ylipäänsä tavalla, joka todistaa vallan ehdotonta mysiikan yksinkertaisimpienkin alkeiden halveksumista. Yhä hullummaksi muuttuu se v. 1875 julkaistussa teoksessa »Die Perigenesis der Plastidule», jonka luonnonfilosofista sekasortoa on vaikeata selostaa Iyhykäisesti. Nimen pitäisi merkitä »elämänhiukkasien aaltosyntyä», ja sen pitäisi selittää samoja ilmiöitä, joita Darwin pyrki valaisemaan pangenesis-teoriallaan, siis perinnöllisyyttä ja mukautumista. Pangenesis-oppi ei tyydytä Haeckeliä, joka sen sijaan tahtoo selittää periytyvyyden analysoimalla elävän aineen molekyylejä eli plastiduleja, kuten hän niitä nimittää. Elämä riippuu niiden atomirakenteesta, ja »jedes Atom besitzt eine inhärente Summe von Kraft und ist in diesem Sinne beseelt». Voima ja sielu niinikään edelleen identifioidaan, ja kun tämä on tapahtunut, ei enää ole lainkaan vaikeuksia. Lisääntymisen Haeckel selittää nytkin, kuten aina, yksilön liikakasvuksi yli mittansa. »Periytyvyys on plastidulien liikunnon siirtoa ja mukautuminen tämän liikkeen muuttumista. Tämähän kuulostaa perin mekaaniselta, mutta muutamia sivuja myöhemmin saamme aivan äkkiä uuden määritelmän: »Die Erblichkeit ist das Gedächtnis der Plastidule, die Variabilität ist die Fassungskraft der Plastidule». Ja edelleen saamme tietää, että »das Gedächtnis» taas on siirrettyä liikettä. Turhaa on arvostella näitä mielikuvien ailahteluja luonnontieteellistä mittapuuta käyttäen. Haeckel itse sanoo saaneensa aatteen .»atomien muistista» tunnetusta Goethen romaanista »Die Wahlveiwandtschaftew>; ja koko plastiduliteoria tuntuu romaanilta. Siihen vajotessaan Haeckel on kokonansa antautunut romanttisen luonnonfilosofian valtaan, ja siinä hän pysyi koko elämänsä ajan. Ilmiötä voitaisiin pitää ainoastaan psykologisesti kiintoisana ja se voitaisiin ehkä kuitata viittaamalla Haeckelin esteettisiin taipumuksiin -hänhän oli jossakin määrin taiteilija, lahjakas vesivärimaalauksen harrastelija, ja häntä kiinnosti kaikki kaunis sekä taiteessa että luonnossa. Voitaisiin ehkä myöskin huomauttaa, miten tieteen alan uranuurtajat voivat ottaa etuoikeuksikseen ryhtyä moniin yleisiä kysymyksiä koskeviin monimutkaisiin pohdintoihin; sellaistahan on tapahtunut kaikkina aikoina. Mutta siten ei selitetä, miten juuri Haeckelin toiminnan spekulatiivinen puoli on voinut herättää niin tavatonta huomiota hänen aikalaisissaan, miten hän on voinut tulla sekä ylenmäärin ylistetyksi että myöskin halvennetuksi. Tämä seikka vaatii selityksensä, jonka täytyy suuntautua tarkastelemaan tuon ajan valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja.

Saksassa vallitsi 1870-luvulla levoton aika. Vast'ikään saavutetut voitot olivat tosin lujittaneet Bismarckin valtaa, mutta hänellä oli joka tapauksessa vastustajia kahdella taholla: katolilaiset, joiden ultramontaanista politiikkaa pidettiin valtion yhtenäisyydelle vaarallisena, ja kansainvälinen työväenliike, joka Pariisin kommuunikapinalla oli pelästyttänyt ihmiskuntaa eikä vähimmän Saksassa, jossa muutamat huomattaviin henkilöihin kohdistetut murhayritykset luettiin sen laskuun. Sellaisissa olosuhteissa pelkäsivät vapaamieliset uutta pakkovaltaa, yhteiskunnan rauhaa rakastavat jäsenet taas kumouksia. Konservatiivit epäilivät erikoisesti edistysopin leimaamaa darwinismia, jota he Haeckelin meluavan hyökkäyksen johdosta valtion ja kirkon vallanpitäjiä vastaan sekä hänen dogmaattisen luomisuskon ja kehitysopin välisen vastakohtamäärittelynsä takia pitivät yhteiskunnalle vaarallisena hypoteesina, jonka totuusarvo sitäpaitsi saattoi olla kyseenalainen plastiduliteorian ja muun samantapaisen perustalla. Darwinismia koskeva mielipiteiden vaihto kävi täten yhä vilkkaammaksi. Haeckelin ympärille kokoontui parvi nuoria luonnontutkijoita, jotka hurmaantuneina saarnasivat uutta oppia. Heistä mainittakoon A. Brehm, yleisesti levinneen »Eläinten elämä» nimisen teoksen tekijä, F. von Hellwald, tunnettu maantieteellisenä kirjailijana, sekä G. Jäger, ihmeellisten hygieenisten teorioiden y. m. esittäjä. Kun yliopistot, useimmissa tapauksissa olivat heiltä suljetut, he levittivät mielipiteitään kansantajuisin esitelmin ja kiistakirjoituksin, mielellään yhdistäen luonnontieteellisen radikalisminsa valtiolliseen, ja heihin liittyivät vanhat radikaalit Vogt ja Büchner. Mutta uudella teorialla oli myöskin valtiollisesti vanhoillisia kannattajia, esim. Du Bois-Reymond. Hän oli kyllä ihastuneena yhtynyt darwinismiin vakuuttaen, että sen esiintyminen oli vapauttanut biologian kaikista tarkojtuksenmukaisuusselittelyistä, mutta hän oli samalla selittänyt paheksuvansa »haeckelismiä». Edellä selostetussa esitelmässään luonnontieteen rajoista hän oli varoittanut uskomasta luonnon ja elämän arvoituksen lopulliseen ratkaisuun. Haeckel, joka, kuten muistamme, itse oli tunnustanut tietokyvyn rajat, raivostui sanasta »ignorabimust� jossa hän vainusi valtiollista taantumusta. »Antropogenian» esipuhe kohdistuu sitä vastaan käsittäen ilmaisun puhtaasti poliittisena. Tilanne jännittyi vielä enemmän muutamia vuosia myöhemmin, kun Preussin hallitus oli aikeissa laatia uuden opetuslain, jonka sisällön täytyivälttämättä vaikuttaa Saksan luonnontieteen tulevaisuuteen. Silloin Haeckel piti luonnontutkijain kokouksessa Münchenissä v. 1877 esitelmän kehitysopin suhteesta tieteeseen ylipäänsä. Hän esitti siinä vanhoja teoriojaan, plastidulihypoteesi mukaanluettuna, ja siihen liittyen vakuutti, ettei biologia, kehityshistoriallisesti käsitettynä, ole mikään eksaktinen tiede, vaan historiallinen ja filosofinen ja sellaisena sopiva yhdistämään luonnontutkimuksen sielutieteihin ja siten muodostamaan pohjan yhteiselle elämänkäsitykselle, joka ajan mittaan muovailisi koko inhimillisen elämän yleishumaaniseen suuntaan ja jonka siitä syystä pitäisi tulla myöskin kaiken opetuksen perustaksi. Tätä esitystä vastaan piti Virchow puheen, jossa hän huomautti darwinismin hypoteettisuudesta ja sen johdosta varoitti ottamasta sitä kouluopetukseen, jonka tuli käsittää vain kiistämättömiä totuuksia. Virchowin puhe herätti riemua vanhoillisten taholla. Oikeastaan oli heikäläisten Haeckelin kuvitteluihin kohdistama arvostelu oikeutettu, mutta pedagoginen ohjelma oli arveluttava: saattoi hyvällä syyllä kysyä, mitä jäisi jäljelle, jos kaikki hypoteesi karkoitettaisiin koulusta. Koko luonnonselityshän on pohjaltaan hypoteettista, ja paljon historiantutkimuksen tuloksistakin perustuu kiistanalaisiin tosiasioihin. Ja vieläkin vastenmielisemmin vaikuttaa ohimennen tehty viittaus darwinismin henkiseen sukulaisuuteen sosiaalidemokratian kanssa, syytös, joka siihen aikaan merkitsi samaa kuin maankavallus. Pian sen jälkeen kielsi Preussin opetusministeri kiertokirjeessään maan koulunopettajia ankaran vastuun uhalla pohtimasta darwinismia, ja uudessa koululaissa syrjäytettiin biologia kokonaan koulun yläluokilta, tarkoituksena suojella nuorisoa uusien oppien tuomilta vaaroilta. Haeckel vastasi Virchowin puheeseen lentokirjasessa Freie Wissenschaft und freie Lehre, jossa hän uudelleen määrittelee vastakohdan luominen -kehitys, esittää »varmoja todistuksia» polveutumisopin todenperäisyydestä, väittää, että solupsykologia on johdettavissa Virchowin omista aatteista, ja lopuksi pitää kiinni opetuksen vapaudesta ja darwinismin riippumattpmuudesta poliittisten päivänkysymyksien suhteen. Hänen vastauksensa herätti ihastusta vapaamielisellä taholla. On helppo käsittää, miksi ajatuksen- ja sananvapauden ystäväin täytyi kokoontua hänen ympärilleen huolimatta hänen monista eksymyksistään, kun vastapuolueen taholta ryhdyttiin sellaisiin toimenpiteisiin kuin mainitun koulujärjestyksen julkaisuun. Ja tämä sitäkin suuremmalla syyllä, kun tulos osoitti Haeckelin olevan oikeassa: darwinismin opetus voitiin kieltää kouluissa, mutta kehitysaate ja sen metodit tunkeutuivat kaikkialle, historiantutkimukseen ja kielten opiskeluun, vieläpä uskonnon lähdekirjain ja uskonnonhistorian tieteelliseen käsittelyynkin. Ja tähän tulokseen on Haeckel kieltämättä vaikuttanut enemmän kuin useimmat muut. Hänen oppeihinsa sisältyvä arvokas aines on jäänyt pysyväksi, erehdysten taas painuessa ansaittuun unhoonsa.

1880-luvulla taukosi kiista darwinismin oikeudesta. Haeckel itse tutki tähän aikaan enimmäkseen säde-eläimiä (radiolaareja), ja hänen taistelutoverinsa etsivät itselleen samoin muuta toimintaa. Vuosikymmen sai sen sijaan olla vertailevan morfologian kiistämättömän herruuden todistajana biologisen tutkimuksen ja opetuksen alalla. Juuri tähän aikaan olivat Gegenbaurin ja Haeckelin aatteet yleisesti-sekä vastustuksetta vallalla ja niitä sovellettiin eläinkunnan eri ryhmiin. Mutta tulos olikin toinen kuin mistä Haeckel oli mielessään ollut varma. Darwinismin kiistämätöntä pätevyyttä puoltavien yksinkertaisten ja helppotajuisten todistusten asemesta nuorempi tutkijapolvi löysi joukon mutkikkaita asianhaaroja, jotka olivat omiaan vain sekoittamaan biogeneettistä perustaa, gastreateoriaa ja muita »luonnonlakeja». Sitä ei Haeckel ollut odottanut. Luonteeltaan itsevarmana ja aikaisempien menestysten hemmottelemana hän ei voinut mukautua tähän kehitykseen. Detaljiopinnot eivät olleet häntä milloinkaan kiinnostaneet, ja nuorempien morfologien monimutkaiset menetelmät ja perusteelliset toiveensa luonnontieteelliseen maailmanselitykseen, joka asetti edistyksen elämän päämääräksi. Heille oli Haeckelin monismi tervetullutliittolainen. Puutteelliset erikoisopinnot estivät heitä kontrolloimasta sen esittämän maailmankuvan karkeata kaavamaisuutta ja virheellisyyttä. Mutta vastustamattoman puoleensavetävästi vaikutti heihin sen luojan innoittunut usko luonnontieteeseen ja viha valtiokirkkoa kohtaan samoin kuin hänen poliittinen oppositionsa. Haeckelin myöhempää luonnonfilosofista toimintaa on katseltava juuri tätä taustaa vastaan, jotta sen vaikutus voitaisiin oikein käsittää.

1890-luvulla Haeckel palautui jälleen luonnonfilosofiaan. Hän julkaisi pari monismia koskevaa tutkimusta ja suuren teoksen »systemaattisen fylogenian� alalta, joka käsitti kaikkien elollisten olentojen sukupuut, siis hänen entisten ja jo silloin kokonaan vanhentuneiden teorioittensa detaljisovitelman.. V. 1899 hän julkaisi kuuluisan teoksensa »Die Welträthsell�, s. o. »Maailmanarvoitukset», jonka tarkoituksena oli muodostaahänen aatteittensa yhteenveto ja samalla olla hyvästinä menneelle toiminnalle. Yhdeksännentoista vuosisadan lapsena hän tahtoi sen loppuessa päättää työnsä, lupaus, jota hän valitettavasti ei pitänyt. »Maailmanarvoituksilla» oli ennenkuulumaton menestys. Saksassa myytiin kirjaa satatuhatta ja Englannissa kymmenentuhatta kappaletta -sen suurta levinneisyyttä työmiespiireihin on erikoisesti korostettu. Japanissa sanotaan sitä käytetyn koulukirjana. Siitä huolimatta täytyy luonnontieteelliseltä näkökannalta todeta se kokonaan arvottomaksi. Sen biologisessa osassa märehditään luomishistoriaa, antropogeniaa ja plastiduliteoriaa vähimmässäkään määrässä huomioonottamatta tutkimuksen myöhemmin saavuttamaa suurta edistystä. Biologia käsittää sitäpaitsi vain nidoksen neljännen osan; loppu omistetaan sielutieteelle, kosmologialle ja teologialle. Kosmologinen osa todistaa �tekijänsä avuttoman sekavaa käsitystä fysiikan ja kemian yksinkertaisimmista tosiasioista'. Se on saanut tuomionsa venäläisen fyysikon Hvolsonin yleisesti levinneessä kiistakirjoituksessa, jota pätevältä taholta ei ole milloinkaan vastustettu. Niitä, jotka haluavat luoda silmäyksen Haeckelin suhteeseen eksaktisiin luonnontieteisiin, kehoitamme tutustumaan mainittuun kirjoitukseen. Kirjan filosofista osaa eivät asiantuntijat ole pidelleet yhtään säästävämmin; eri koulukuntien filosofit ovat korostaneet sen täydellistä tietoteoreettisen ja loogillisen käsityksen puutetta ja sen kykenemättömyyttä yksinkertaisimpiinkin käsitemääritelmiin. Ohimennen mainittakoon, että �monismi� tällä kerralla etupäässä nojaa Spinozaan, suureen dogmaatikkoon ja kehityksen kieltäjään, jonka puhtaasti metafyysilliset substanssikäsitteet ja fysiikan materia identifioidaan; substanssin todellisen laadun sanotaan tosin olevan selittämättömän, mutta kaikesta huolimatta sen nojalla selitetään kaikki taivaan ja maan välillä. Kun vielä siihen lisää Haeckelin täydellisen historiallisen tajunnan ja kritiikin puutteen -hänen tapauksia ja henkilöitä koskevat arvostelmansa on otettu samanaikaisen valtiollisen ja sivistyksellisen radikalismin helppohintaisimmasta varastosta -niin jää �Maailmanarvoitusten� loppuvaikutelma yksinomaan ahdistavaksi. Syy kirjan menestykseen onkin ilmeisesti etsittävä etupäässä valtiolliselta ja sosiaaliselta alalta. Sinne viittaa jo sen johdantokin, jossa tieteen edistysaskelet asetetaan vastakkain samanaikaisen, mustin värein maalatun valtiollisen tilanteen kanssa: valtioelämä, tuomioistuimet ja koululaitos kuvaillaan kauhistavan vanhentuneiksi, ja ennen kaikkea esitetään luonnollisestikin kirkko kaikenkaltaisen pimeyden, taikauskon ja sorron pesäksi. Sekä radikaalisella että konservatiivisella taholla kuunneltiin tätä taistelusignaalia. Muutamia vuosia �Maailmanarvoitusten� esiintymisestä muodostettiin �monistiliitto�, laajalti haarautunut yhdistys, jonka tarkoituksena oli toimia Haeckelin mainitussa teoksessa ja sen jatkossa »Die Lebenswunder� (�Elämän ihmeet�) esittämien aatteiden hyväksi. Sittemmin se on vaikuttanut kokouksin, esitelmin ja kirjoituksin, jopa yhtäältä jonkinlaisin hartausharjoituksin kirkollisen kultin korvaukseksi. Haeckelin ammattiveljet pysyttelevät kuitenkin enimmäkseen etäällä liitosta; vain pieni määrä huomattavia luonnontutkijoita on liittynyt siihen. Konservatiivien taholta kohdistettiin siihen mitä myrskyisimpiä hyökkäyksiä, ja Preussin maapäivillä kohdisti siihen kasvitieteen professori Reinke terävän arvostelun leimaten sen yhteiskunnalle ja siveellisyydelle vihamieliseksi. Siten pääsi kiista vasta oikein alkuun: monistiliiton vastapainoksi perustettiin suuren astronomin mukaan nimensä saanut »Keplerbund»; Nimikin jo oli onneton: tosinhan Kepler oli suuri luonnontutkija ja samalla hurskas, kristitty, mutta siitä huolimatta vajonnut ajan mitä törkeimpään taikauskoon, niin ettei häntä suinkaan voi asettaa meidän aikamme totuudenetsijäin ihanteeksi. Liitto ei voinut siinäkään määrässä vetää puoleensa huomattavia luonnontutkijoita kuin monistiliitto; nämä pysyttelivät mieluummin erillään kiistasta osoittaen ylipäänsä -ainakin biologit - sympatiaa Haeckeliä kohtaan, jonka toiminta kaikista harhoista ja erheistä huolimatta näytti heistä sisältävän taistelun valistuksen ja opetusvapauden puolesta niitä alituiseen uhkaavia taantumuksen voimia vastaan.

Ja Haeckel kyllä pysyikin kaikissa vaiheissa järkkymättä nuoruutensa äärimmäisen vapaamielisenä kannalla, mikä olikin hänelle sitä helpompaa, kun hän ei milloinkaan ottanut osaa käytännölliseen politiikkaan eikä hänen niin ollen myöskään tarvinnut ratkaista valtiollisia tai yhteiskunnallisia erikoisprobleemoja. Sitä raskaammin sattui häneen maailmansota: Darwinin maanmiesten liittyminen Saksan vihollisiin saattoi hänet epätoivoon. Hän julkaisi vielä muutamia teoksia, m.m. »Fünfzig Jahre Stammesgeschichte» (�50 vuotta polveutumisoppia»), jossa hän juhlii »Generelle Morphologien� puolivuoisisataismuistoa ja joka todistaa, ettei hän ollut mitään oppinut, eikä mitään unohtanut. Hänen viimeinen julkaisunsa »Kristallseelew� (�Kidesielut�) luonnehtii nimi jo riittävästi. Se ilmestyi v. 1917; kaksi vuotta myöhemmin tuli tapaturman jouduttama kuolema vapauttamaan hänet vanhuuden heikkoudesta ja ajan ahdingosta.

Tunnettu filosofi Eduard von -Hartmann esittää Haeckelin muuten miellyttävässä luonteenkuvassa tämän »monismia» seuraavasti: »Hän on ontologinen pluralisti käsittäessään luonnon moninaisina erillisinä substansseina (atomeina), metafyysillinen dualisti olettaessaan jokaisessa substansissa kaksi metafyysillistä priilsiippiä (voiman ja aineen) yhtyneiksi; fenomenaalinen dualisti otaksuessaan olevan kaksi erityistä ilmiöaluetta (ulkoisen, mekaanisesti tapahtuvan ja sisäisen etunteen ja tahdon), hylotsoisti elävöittäessään aineen; sen lisäksi hän on identiteettifilosofi, kosmonoominen monisti ja materialisti». Haeckelin monismi sisältää siis, tarkasti katsoen, vähän kaikkea. Siksi lienee tässä yhteydessä syytä huomauttaa, että meidän aikanamme esiintyy paremminkin harkittuja monistisia järjestelmiä...

Erik Nordenskiöld (1927) Biologian historia vanhimmista ajoista 1700-luvun alkuun, s. 90-112. WSOY, Porvoo (263+417+263 sivua).
Huomaa terveen kriittinen suhtautuminen sekä Haeckeliin että rekapitulaatioon jo 1920-luvun lopulla oppihistorian piirissä. Nordenskiöldin terävä analyysi on ajanhistoriallisesti sitäkin kiinnostavampaa, kun ottaa huomioon kansallissosialististen puolueiden vain noin 5% äänimäärän kirjoitusajan Saksassa.

Rekapitulaatio-oppi ja sen kritiikki - Recapitulation and its criticism
Charles Darwinin jälkeistä keskustelua yksilönkehityksen ja lajinkehityksen suhteesta toisiinsa hallitsi toisaalta ns. rekapitulaatio-oppi ja toisaalta Karl Ernst von Baerin (1792- 1876) sitä kohtaan osoittama kritiikki. Rekapitulaatio-oppi syntyi saksalaisen luonnonfilosofian piirissä erityisesti J.F. Meckelin, E. Serresin ja E. Haeckelin ansiosta. Sen mukaan yksilönkehitys on lajinkehityksen lyhyt toisto nimenomaan siten, että fylogeneettisten esivanhempien aikuismuodot toistuvat korkeammalle kehittyneen eliön yksilönkehityksen aiakana. Tämä oppi kulminoitui Ernst Haeckelin (1834-1919) formuloimassa biogeneettisessä peruslaissa, jonka mukaan siis yksilönkehitys on lajinkehityksen toistoa ja fylogenia eli lajinkehitys on ontogenian eli yksilönkehityksen mekaaninen syy.

Von Baerin kuvaus yksilönkehityksen lainalaisuuksista oli toisenlainen. Hänen lakinsa mukaan, joka yhä on embryologian tärkein yleistys, yksilönkehitys on individualisaatiota ja etenee yleisestä erityiseen. Tarkemmin sanoen alkiossa ilmenevät ensin eläinryhmän yleiset piirteet ja myöhemmin erityiset piirteet. Vähemmän yleiset ominaisuudet kehittyvät yleisemmistä, kunnes lopulta kaikkein spesialisoituneimmat ominaisuudet ilmaantuvat. Kunkin lajin alkio poikkeaa siis yhä enemmän ja enemmän kehityksesnsä kuluessa muista lajeista sensijaan, että se kulkisi niiden edustamien vaiheiden läpi. Periaatteessa siis korkeamman eläimen alkio ei koskaan ole alempien eläinten aikuismuotojen kaltainen, vaan niiden alkioiden kaltainen.

Vaikka Darwin itse oli asettunut von Baerin kannalle, tuli Haeckelin biogeneettisestä peruslaista aluksi hyvin suosittu siitä syystä, että saksalainen luonnonfilosofia yleensä tarjosi universaalisuudessaan helpon, ihmismieleen vetoavan selityksen luonnonilmiöille. Vasta mendelistisen perinnöllisyystieteen vakiintuminen vuosisatamme alkukymmeninä vei pohjan rekapitulaatio-opilta, koska genetiikka ei antanut kausaalista tukea sille rekapitulaatio-opin keskeiselle väitteelle, että lajinkehitys etenee uusien ominaisuuksien liittyessä vanhoihin ikäänkuin niiden päälle tai jatkoksi. päinvastoin genetiikka tuki yksilönkehityksen konservatiivista luonnetta, koska mitään uusia ominaisuuksia yksilöön sen kehittyessä voinut ilmaantua, vaan kaikkien ominaisuuksien kaikki geenit olivat jo hedelmöi- tyneessä munasolussa olemassa.

Kuitenkin siis rekapitulaatio-oppi sai suosiota ja sen vaikutus ulottui hyvin laajalle muidenkin tieteenalojen alueelle huolimatta siitä, että Haeckel ei koskaan pystynyt esittämään mekanismia rekapitulaatiolle. Oppi nojasikin hankittujen ominaisuuksien periytymiseen, koska näin voitiin selittää se, miksi useimmat evolutiiviset muutokset näyttävät olevan lisäyksiä esivanhemmaislajin muuttumattoman yksilönkehityksen päätteeksi.
 

Rekapitulaatio-opin vaikutus muihin tieteihin
Rekapitulaatio-opilla oli vaikutusta muun muassa kriminaali-antropologiaan, pedagogiikkaan ja psykiatriaan, minkä lisäksi se vaikutti rotuoppeihin ja rotupolitiikkaan.

Kriminaaliantropologian alalla rekapitulaatio-oppia sovelsi käytäntöön italialainen Cesare Lombroso, joka 1800-luvun lopus- sa esitti ajatuksen, että rikollisuus on evolutiivista atavismia. Hänen mukaansa potentiaaliset rikolliset voitaisiin tun- nistaa jo lapsina erityisistä stigmoista, kuten tietyistä kallonmuodoista, ja kasvattaa tämän mukaisesti. Pedagogiikan alalla rekapitulaatio-oppi merkitsi selitystä, että lasten käyttäytyminen toistaa fylogeneettistä menneisyyttä. Niinpä Herbert Spencer ehdotti jo 1861, että lasten kasvatus olisi suunniteltava toistamaan sivilisaation kehitystä. Jokaisen koululaisen olisi siis käytävä läpi ihmiskunnan henkisen kehityksen tärkeimmät kaudet, jotka sopisivat hänen edistymiseensä. Tämä ajattelutapa merkitsikin huomattavaa mullistusta varhaiskasvatuksessa. Sillä oli suuri merkitys kasvatuksen liberalisoinnissa ja itseasiassa rekapitulaatio-opista tuli voimakkain argumentti lapsikeskeisen kasvatuksen puolesta.

Psykiatrian alalla Sigmund Freud sai vaikutteita rekapitulaatio-opista psykoanalyysiinsa. Freudin mukaan jokai- nen yksilö toistaa kasvaessaan lyhennetyssä muodossa ihmiskunnan kehityksen kaikki vaiheet. Neuroosit nähtiin tämän mukaan atavismeina, kehityksen pysähtyminä alkeelliselle tasolle. Erikoisen selvästi rekapitulaatio-oppi tulee esiin Freudin seuraajan C.G. Jungin teoriassa ns. arkkityypeistä. Sen mukaan kaikille ihmisille yhteiset alkukantaiset kokemisen muodot muodostavat ns. kollektiivisen tiedottoman sielunelämän, jonka ilmauksia ovat esimerkiksi myytit, uskonnot, rituaalit ja tai- teen muodot. Rotuopin alalla taas rekapituiaatio-oppi tuli merkitsemään sitä, että alemmiksi katsottujen rotujen aikuisten ihmisten katsottiin olevan ikään kuin valkoisen rodun lapset ja niinpä heitä olisi kohdeltava tämän mukaisesti.

Rekapitulaatio-oppi ja kausaliteetti
Rekapitulaatio-oppi yleisenä yksilönkehitystä ja lajin- kehitystä rinnastavana teoriana menetti merkityksensä mendelistisen genetiikan vakiintumisen myötä. Kokeellinen embryologia pystyi osoittamaan lukuisia poikkeuksia lajinkehityksen oletetusta toistumisesta yksilönkehityksen aikana, mutta tärkeimmät syyt rekapitulaatio-opin murtumiseen olivat tieteenfilosofiset, kausaliteettia koskevat kysymykset. Rekapitulaatio-opin kannattajat pitivät tietyn alkiovaiheen selityksenä eräänlaista finaalikausaalista ns. ultimaatista syytä. Biogeneettisen peruslain mukaanhan lajinkehitys on yksilönkehityksen mekaaninen syy. Alkiovaihe esiintyy, koska se oli kantamuodon aikuis- muoto, mutta nyt muuttunut ontogenian varhaisvaiheeksi siitä evolutiivisesta syystä, että lajinkehityksen kuluessa sen jatkoksi on tullut muita vaiheita alkionkehityksen samalla lyhentyessä. Kokeellisen embryologian uusi koulukunta taas piti tietyn alkiovaiheen selityksenä ns. proksimaattista eli välitöntä syytä, joka on geneettinen eikä luonteeltaan finaali-kausaalinen. Yksilönkehityksen muutoksista tuli siis lajinkehityksen muutosten syitä eikä päinvastoin. Tämä selitys täytti paremmin kausaalisille selityksille biologiassa yleensä asetettavat vaatimukset kuin rekapitulaatio-opin kannattajien selitys. Mendelistisen genetiikan valossa saatettiin ymmärtää yksilönkehityksen muutokset lajinkehityksen aikana geenien toiminnan säätelyn muutoksina, mutta se osoitti vääräksi rekapitulaatio-opin keskeiset ajatukset uusien ominaisuuksien liittymisestä vanhan yksilönkehityksen jatkoksi ja yksilönkehityksen kulun ajallisen supistumisen. Rekapitulaatio-oppia ei kuitenkaan kokonaan hylätty, vaan siitä tuli uuden teorian erikoistapaus. Yleisenä ontogeniaa ja fylogeniaa oppina se siis kuitenkin menetti asemansa.

Petter Portin (1989) Geeni, yksilö ja laji. Tutkielmia perinöllisyystieteen alalta, s. 70-74. Scripta Lingua Fennica Edita. C 71 (145 sivua).

Tutkielmassaan Rajuilman alla. Suomalaisen kahdeksankymmenluvun synty. Mikko Juva kuvaa suomalaista mielipideilmastoa: 

Darwinin pysytellessä koko ikänsä kirjoituksissaan luonnontieteen rajojen sisäpuolella hänen oppilaansa ja kannattajansa vetivät popularisoidessaan mestarinsa ajatuksia niistä jyrkät filosofiset johtopäätökset. Merkittävimmät � joskaan ei aina ajtustensa syvyydessä ja kirkkaudessa, niin kuitenkin vaikutukseltaan � näistä oppilaista olivat Saksassa Ernst Häckel ja Ludwig Büchner ja Englannissa Thomas Huxley. �Luonnonmukaisessa luomishistoriassaan� (1868) ensiksimainittu rakensi kehitysopin pohjalle aukottoman naturalistisen maailmanselityksen. Kaikki maailmankatsomukset voitiin Häckelin mukaan jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään, teleologiseen ja kausaaliseen eli mekanistiseen... Monistinen eli materialistinen, mitä nimitystä Häckel myös käyttää, perusnäkemys sai hänet rohkeasti selittämään myös elämän alkuperän alkusiitoksen avulla, ts. olettamaan, että epäorgaaninen aine tietyissä olosuhteissa saattaa synnyttää orgaanisia eliöitä. Ihmisen ja eläimen välinen ero kavennettiin myös mahdollisimman vähiin. Fysiologisen ja psykologisen vertailun jälkeen Häckel katsoi voivansa osoittaa, että �korkeimmalle kehittyneiden eläinsielujen ja alhaisimpien ihmissielujen välillä vallitsee ainoastaan vähäinen kvantitatiivinen eikä mitään kvalitatiivista eroa, ja että tämä ero on vähäisempi kuin alimpien ja korkeimpien ihmissielujen ja korkeimpien ka alimpien eläinsielujen välinen ero�.9... �Missä usko alkaa, siinä tiede loppuu�... �Kukin tulkoon autuaaksi omalla tavallaan�...

...Melkein jokainen, joka hyväksyi Häckelin päätelmän, että ihminen on vain vähäinen mutteri ikuisen aineen suuressa koneessa, kohteli tätä kuitenkin käytännössä persoonallisuutena rajattoman arvokkaana ja ainutlaatuisena�

»Valvojan ryhmän» kypsyminen
Kaikki eivät kuitenkaan saattaneet sivuuttaa ongelmia näin kevyesti. Jaltkuva kosketus eurooppalaiseen hengenelämään ja sen yhä jatkuvaan elämänkatsomukselliseen murrokseen vaativat täälläkin lukumäärältään kenties vähäisen, mutta panokseltaan sitä merkittävämmän ylioppilasryhmän huomiota. 1870-luvun alussa maailmankatsomuksellisessa kentässä tapahtuneet siirtymät, nimenomaan nimenomaan Darwinin teorian ratkaiseva muuttuminen luonnontieteellisestä filosofiseksi ohjelmaksi ja tähän liittyvä kehitysajatuksen voittokulku Bucklen ja Spencerin sekä toisaalta Häckelin johdolla, saattoivat Suomessakin ajan tapahtumia seuraavan nuorison uudelleen arvioimaan kantansa myös edellisen polven maailmankatsomuksellisiin tuloksiin. Tarkastelu osoitti, etteivät ne enää muuttuneessa tilanteessa pitäneet, ja niin nuoret joutuivat vailla vanhempien tukea omin voimin lähtemään tutkimuksen "henkisille löytöretkille. Pienet, henkisesti vireät toveripiirit tulivat nyt luovan keskustelun varsinaisiksi keskuksiksi?

6. DARVINISMI
Jo varsin pian 'Lajien Synnyn' ilmestymisen jälkeen Darwinin opit olivat myös meidän maamme sivistyneistön keskustelunaiheina. Kuten tekijä itsekin tässä pääteoksessaan katsoi tutkimuksensa tulosten olevan täysin sopusoinnussa kristillisen jumalauskon kanssa, niin myös hänen suomalaiset esittelijänsä kiistivät englantilaisen luonnontutkijan millään tavoin tähtäävän uskonnon perustotuuksien kieltämiseen. Polveutumisopin ja kristinuskon ristiriitaa korostivatkin yksinomaan darvinismia vastustavat piirit. Tällä kannalla oli eläintieteen vuonna 1867 nimitetty professori F.W. Mäklin, tällä kannalla useat papillisetkirjoittajat, ja näin näki asian F. L. Schaumankin. Kiistatonta lieneekin, että uusien luonnontieteellisten teoriain leviäminen sivistyneen säätymme uuteen jatkuvasti horjutti sen luottamusta perinnäistä kirkon hyväksymää maailmankuvaa kohtaan. Kun Darwinin oppien tieteelliset edustajat, lähinnä joku professori Nils Nordenskiöld ja dosentti A. J. Malmgren, kieltäytyivät tekemästä luonnontieteelliseksi teoriaksi käsittämistään opeista maailmankatsomuksellisia johtopäätöksiä kristinuskon vahingoksi, ei mitään varsinaista rintamainmuodostusta tällä alalla kuitenkaan toistaiseksi päässyt muodostumaan

Seitsemänkymmentäluvun vaihteessa tilanne muuttuu nopeasti. Aluksi se ilmeni tosin vain aivan suppeassa piirissä, mutta alkaa pian heijastua laajemmallakin. Muutoksen syy on löydettävissä eurooppalaisen maailmatsomuksellisen keskustelun kehityksestä. oltuaan aikaisemmin kaikkialla etupäässä akateemisen tieteellisen mielenkiinnon kohteina polveutumisoppi ja Darwinin teoriat tulevat nyt ratkaisevasti maailmankatsomusta luoviksi tekijöiksi. Suomessakin ollaan heti mukana tapahtuvassa muutoksessa.

Ludwig Büchnerin »Kraft und Stoff» on vuodesta 1869 ruotsinkielisenäkin suomalaisen lukijakunnan saatavissa. Darwinin »Lajien synty» käännetään tälle kielelle 1870, ja puhtaasti maailmankatsomuksellisesti vieläkin merkittävämpi »The Descent of Man» vain vuoden vanhaksi ehtineenä 1872. Häckelin »Natürliche Schöpfungsgeschichte» tosin käännettiin vasta 1882, mutta sen saksankielinen laitos tunnettiin sensijaan Suomessakin.2

Ensimmäiset darvinistimme
Maailmankatsomuksena 'darvinistinen naturalismi' saavutti meillä hyvin ymmärrettävistä syistä kannattajia ensinnä luonnontieteitä opiskelevan nuoren akateemisen polven keskuudessa. Tieteellisenä hypoteesina polveutumis- ja luonnollisen valinnan opit tietenkin olivat yleisesti tunnettuja ja nauttivat tässä ominaisuudessa myös melkoista kannatusta, vaikkakin tiedekuntaan kuului niitten vastustajiakin, mutta maailmankatsomusta määrääväksi tekijäksi ne aluksi nousivat suhteellisen suppeassa piirissä. Jälkimmäisessä katsannossa on ensimmäisinä darvinisteinamme pidettävä sitä vuosina 1864-65 opintonsa aloittaneitten luonnontieteitten ylioppilaitten ryhmää, jonka keskeisinä henkilöinä olivat J.A. Palmen ja A.J. Mela (Malmberg) ja johon näiden lisäksi kuului ainakin F.W. Fabritius. Jo ennen »Lajien synnyn» ruotsinkielisen laitoksen ilmestymistä ystävyksillä on teos -englannin- tai saksankielisenä -hallussaan, jota he sitten lainasivat toisilleen. Darwinin oppeja vastaan esitettyjä vastaväitteitä pohditaan heidän kirjeenvaihdossaan....

Darwinismi maailmankatsomuksena
Bolin oli artikkelissaan itse asiassa yhdistänyt sekä hengen- että luonnontieteellisen kristinuskonkritiikin. Jälkimmäisellä alueella julkinen kirjoittelu vielä kahdeksankymmentäluvun taitteessa yleensä pyrki osoittamaan, miten tieteen ja kristinuskon välillä ei väistämättä tarvinnut olla ristiriitaa. Arvostellessaan vuonna 1877 Finsk Tidskriftissä A.F. Granfeltin essee-kokoelmaa �I tidens frågor� M.G. Schybergsson kiisti tämän väitteen, että polveutumisoppi olisi sovittamattomassa ristiriidassa idealistisen maailmanselityksen kanssa. Samalla periaatteellisella kannalla oli vuotta myöhemmin samaan lehden kirjoittamassaan artikkelissa artikkelissa lääketieteen kandidaatti Robert Tigerstedt: �Raamattu ei vastusta aidon luonnontieteen perustotuuksia. Vain Raamatun väärä tulkinta on niitä vastaan. Ja juuri tämä väärä raamatuntulkinta on aiheuttanut kristillisyyden häpeäksi ja vahingoksi täällä maailmassa niin paljon turmiota.� Tigerstedt toteaa kyllä Darwinin teoriain, joilla on jo nyt takanaan eläintieteilijäin selvä enemmistö, vaikuttaneen siinä määrin mullistavasti luonnontuntemukseemme, mutta hän torjuu selvin sanoin Häckelin siitä tekemät materialistiset johtopäätökset.11

Häckelin materialismin torjuu myös vastanimitetty eläintieteen professori Odo Morannal Reuter Darwinin kuoleman johdosta Finsk Tidskriftiin vuonna 1882 kirjoittamassaan moniosaisessa jatkoartikkelissa. Saksalainen tutkija ylittää hänen käsityksensä mukaan luonnontutkimuksen rajat. �Darwinille on hänen mukaansa nimitetty oppi vielä tiedettä. Häckelille se on uskontoa.� Tieteellisenä teoriana darwinismi seisoo omalla pohjallaan tarvitsematta perustelukseen jälkimmäisen kehittelemää filosofista materialismia. Reuter ei myöskään näe mitään syytä, joka pakottaisi sen omaksuneen tutkijat kieltämään Luojan tai Kaitselmuksen. �Darwinismi ei kumoa idealistista käsitystapaa, uskoa vieläpä persoonalliseen Jumalaan�, hän vakuuttaa...
Eikä Tigerstedt vielä edustanut jyrkintä naturalistista katsomusta maassamme. J.A. Palmen vältti Valvojaan vuonna 1882 kirjoittamassaan artikkelissa visusti puuttumasta tulenarkoihin kysymyksiin. A.J. Mela vaikeni kokonaan. Nuoremmasta polvesta kuului Finsk Tidskriftin avustajiin vielä Frederik Elfving. Tämä oli Saksan-matkallaan vuonna 1878 tutustunut mm. Ernst Häckeliin, jonka nerokkuutta hän kiitti Palmenille lähettämässään kirjeessä, vaikka hän samalla myönsi, ettei Häckel tiedemiehenä tehnyt �jakamattoman hyvää vaikutusta�. Elfving asettui selvästi Bolinin linjoille. Uskonnon ja tieteen yhteensovittaminen on mahdottomuus, ristiriita on siksi rehellisesti tunnustettava. Keväällä 1883 hän ilmaisi tämän kantansa Helsingin yliopiston juhlasalissa Darwinin kuoleman johdosta pitämässään esitelmässä...

Kuten Kopernikus aikoinaan oli syössyt maan valtaistuimeltaan, syöksi Darwin nyt ihmisen. Uuden teorian aiheuttamaa järkytystä kuvatessaan Elfving tulee hienon ivalliseksi: �Voidaanko kuvitella suurempaa iskua sille, joka äsken katsoi yksinoikeudekseen olla Jumalan kuva, yht�äkkiä joutuakin apinan serkuksi.�33 Säälittä ja sovitteluitta tämä isku kuitenkin on annettava... Henki ei enää ollut Darwinin, vaan Häckelin, jolta myös monet argumentit oli lainattu. Suomalaiset luonnontutkijat olivat tosin jo toista vuosikymmentä tunteneet saksalaisen tutkijan ajatukset, mutta tähän asti niistä oli omaksuttu yksinomaan luonnontieteelliset teoriat ja seulottu pois filosofiset perustelut sekä johtopäätökset. 25 Elfving ei enää tehnyt tätä jaoittelua. Uskon ja tieteen välisen synteesin yritys revitään tietoisesti rikki. Uskonnollisen liberalismin, jonka puitteissa sovitteluyritykset oli koetettu toteuttaa, mahdollisuudet olivat tältä osalta loppuunkulutetut. Sen antaman muodollisen kristillisyyden pintasilaus oli käynyt yhä ohuemmaksi, kunnes tämä lopulta karisi kokonaan pois. Ratkaiseva askel naturalismiin oli otettu... Luonnontiede ei enää suostu tekemään uskonnon kanssa mitään kompromisseja. Juuri vastikään, vuonna 1882, ruotsiksi käännetyn Häckelin �Luonnollisen luomishistorian� leviäminen kotimaisen lukijakunnan käsiin merkitsi nyt vain jo tapahtuneen läpimurron syventämistä ja varmistamista.

Mikko Juva (1956) Rajuilman alla. Suomalaisen kahdeksankymmenluvun synty, s. 13, 21-22, 82, 98-99, 172-4, 197-8. (WSOY, Porvoo, 224 sivua.)

Melan kirjallisessa jäämistössä on v. 1871 Tukholmassa painettu Darwinin Lajien synnyn ruotsinnos, jossa on erittäin runsaasti Melan käsialalla tehtyjä reunahuomautuksia, erikoisesti niissä kohdissa, joita hän käsitteli kuuluisassa esitelmässään helmikuussa 1872. Merkinnät ovat edellisen vuoden yksinäisyydessä suoritetun syventymisen tulosta. Kuten sanottu, on toveruksilla, siis Melalla ja Palmenilla, jo vuosia aikaisemmin ollut Lajien synnyn joko alkukielinen tai saksannettu laitos, Palmenilla ainakin v. 1867 sekä Melalla viimeistään seuraavana vuonna.55

Melan esitelmä todisti myös perehtyneisyyttä saksalaisen Ernst Haeckelin Naturliche Schöpfungsgeschichte teokseen. Olihan esitelmän nimi jo -oireellista kylläkin -sama kuin Haeckelin nelisen vuotta aikaisemmin pitämän esitelmän, nimittäin Ihmisen synty. Melan esitelmän haeckeliläiset pohdinnat esimerkiksi «elimiökunnan ja kivikunnan välisen rajan puutteesta« osoittavat, että Mela on todella tehnyt perusteellista tuttavuutta Haeckelin «Luonnollisen luomishistorian« kanssa. Tosin teos käännettiin ruotsiksi vasta v. 1882, mutta oli joka tapauksessa jo Melan valmistellessa esitelmäänsä alkukielisenä maassamme tunnettu. Heinäkuussa 1871 aloittaa Mela erään kirjeensä Palmenille paljon puhuvalla otsikolla «Broder i Büchner«. Vaikka kirjeen sisältö ei käsittelekään mitään sellaista, joka olisi liittynyt Ludvig Büchneriin tai hänen teokseensa Kraft und Stoff, osoittaa se kuitenkin Melan tutustuneen tähän materialismin merkittävään apostoliin. Büchnerin Kraft und Stoff oli jo vuonna 1869 käännetty ruotsiksi, joten Melalla oli ollut erinomainen tilaisuus saada vahvoja vaikutteita mieheltä, joka jo v. 1869 oli teoksessaan Die Stellung des Menschen in der Natur rohjennut väittää, että kristinusko oli tullut «niin räikeään ja sovittamattomaan vieläpä naurettavaan vastakohtaisuuteen kaikkien uuden tieteen saavutusten ja periaatteiden kanssa, että sen tuleva traaginen kohtalo saattaa olla vain ajan kysymys«56

[On syytä mainita, että JAP. oli ystäväpiirissä ensimmäisenä tehnyt tuttavuutta Haeckelin kanssa, ensin tämän teosten välityksellä ja sittemmin henkilökohtaisestikin. Näin ollen lienee varmaa, että juuri JAP. oli tutustuttanut Melan saksalaisen tutkijan teoksiin ja teorioihin. Joka tapauksessa oli Mela jo esitelmäänsä mennessä hyvin perehtynyt Haeckelin perusväittämiin -Ks. H(ällstr)öm, Polveutumisopin meikäläisiä vaiheita, s 15.]

Tiedossa ei ,ole, missä määrin hän on tehnyt tuttavuutta muiden materialismin julistajien, kuten Ludvig Feuerbachin, Carl Vogtin ja Moleschottin teosten kanssa. Kuitenkin kuultaa hänen esitelmästään niin vakaumuksellinen, suorastaan uuden aatteen julistajan sävy, että ei ole outoa, vaikka hän olisikin näinä yksinäisyytensä aikoina tutustunut perusteellisemminkin ajan materialistisradikaalisiin virtauksiin, kuin on mahdollista lähteiden perusteella suoranaisesti osoittaa. Kaiken kaikkiaan saa vaikutelman, että hänelle oli kehitysusko jo muodostunut filosofiseksi perussäännöksi, vakaumukseksi, jota hän on tahtonut julistaa muille.

Tosin Mela ei vielä esitelmässään hyökkää avoimesti uskontoa ja papistoa vastaan, -ehkäpä tässä varovaisuudessa pieteettisyyt kotia kohtaan olivat vielä osaltaan vaikuttamassa. Hän ei vielä kajoa julkisesti niihin kysymyksiin, joista osakunnissa jo oli käyty keskustelua. Hän ei puutu myöskään liberaalisen sanomalehdistön edellisellä kymmenluvulla laajalti pohtimiin uskonnonvapautta ja valtiokirkon sisäisiä päivänkysymyksiä koskeneisiin keskustelunaiheisiin. Kaiketi hän on halunnut johdonmukaisesti pysytellä varsinaisessa luonnontieteellisessä aihepiirissään. Tämä selitys tuntuu todennäköisemmältä kuin olettamus, että nämä aiheet eivät olisi häntä kiinnostaneet, semminkin kun sen asettaa yhteyteen jo pitemmän aikaa jatkuneen kristinuskon vastaisen kirjallisuuden lukemisen kanssa. Myös Savo-karjalaisen osakunnan pöytäkirjat ja lehti ovat näistä ajoista alkaen riittävän todistusvoimaisia osoittamaan hänen kiinnostuksensa uskonnon ja kirkon keskinäisiin suhteisiin.
Ajan luonnehdinnoissa on yleensä todettu, että kun liberaalit omaksuivat materialistiset teoriat, vanha hegeliläis-schellingiläinen idealistinen filosofia menetti merkityksensä maailmankatsomusta muodostettaessa. Niinpä olisi luullut Melankin tunteneen viehtymystä liberaalien taholle, mutta näin ei kuitenkaan vielä darvinistisen «heräämisen« kaudella käy. Hänestä kehkeytyy päinvastoin vuoden 1868 kuluessa, ilmeisesti merkitsevimmän murrosvuotensa aikana...

Vetoomus merkitsi Tieto-Sanomia Suomen Kansalle-nimisen kansanvalistusta ajavan sanomalehden perustamispuuhan alkua. Lehti ei ilmestynyt vielä sinä syksynä, kuten vetoomuksen laatijat rohkeasti olivat ennakoineet. Hanke toteutui kuitenkin lähimmässä tulevaisuudessa. Melasta tuli uusi julkaisu saamaan erittäin innokkaan avustajan, jopa siinä määrin uutteran kirjoittajan, että palstamääräisesti hän loi eniten tekstiä tämän sangen lyhytaikaiseksi jääneen sanomalehden sivuille.

Paitsi kansanvalistusta ajavan sanomalehden tarpeellisuutta, kuvasti vetoomus kauttaaltaan niitä toiveita, joita osakunnassa ilmennyt harrastus oli nuorissa kansanvalistajissa herättänyt. Tältä pohjalta lähtien he rohkenivat optimistisesti odottaa enemmän työtä samassa hengessä tulevaisuudessa.
Jo syksyllä 1868 olivat savo-karjalaiset panneet toimeen kansantajuisia luentoja, mutta varsinainen »kultainen kausi» kansanvalistustyön saralla alkoi, kuten sanottu, vasta seuraavalla kevätlukukaudella. Osakunnan äänenkannattajassa alkoi esiintyä tämän tästä kirjoituksia asian hyväksi sekä myös ilmoituksia tulevista luennoista ja niiden pitäjistä. Maaliskuussa 1869 oli Savo-Karjalaisessa luettavissa lyhyt uutinen: »Suomalaisen luennon pitää huomenna sunnuntaikouluhuoneessa Kandidaatti T. G. Aminoff ja keskiviikkona samassa paikassa Ylioppilas A. J. Malmberg.» Jo kuukautta aikaisemmin oli samassa osakunnan julkaisussa ollut nimimerkillä »M» varustettu lyhyt kirjoitus, jossa oli ehdotettu, että osakunnan tuli mennä yliopiston rehtorin luo »pyytämään lupaa saada pitää Yliopistossa sunnuntaisin suomenkielisiä luentoja kansalle, koska työväki ei voi tulla kuuntelemaan keskiviikkoisin pidettäviä varsinaisia luentoja.» -»Ei tuo luullakseni millään tavalla voisi tulla Osakuntamme häpeäksi jos se saisi toimeen suomalaiselle kansalle sivistyttävän...
--
Mela oli suunnitellut -ilmeisesti jo 1870-luvun puolimaista lähtien Darwinin merkittävimpiin kuuluvan «apostolin«, Thomas Henry Huxleyn Fysiologian suomentamista. Teoksen piti ilmestyä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella, mutta useista eri syistä jäi työn loppuunsaattaminen Melalta kesken ja asia raukesi. Vielä helmikuussa 1878 hän oli seuran sihteerilIe osoittamastaan kirjeestä päätellen sangen toivorikas käännöstyöhön nähden, joskin hän jo toteaa, ettei «käännös ole sujunut niin hyvin kuin olen toivonut«. Koulutyö vei enemmän aikaa kuin hän oli osannut odottaakaan. Samassa kirjeessä hän kuitenkin kaavaili jo käännöksen painatusta ja toivoi, että seura suostuisi painattamaan kirjan Oulussa, jossa hän voisi paremmin valvoa painatustyön kulkua sekä lukea useamman korjausvedoksen. Mielenkiintoinen on myös hänen ehdotuksensa, että «Ukko-Lönnrot kävisi läpi tiedesanaston, koska muiden tarkastuksesta ei olisi hyötyä, sillä ainetta eivät tunne muut kuin Lönnrot, joka lääkärinä on ottanut selkoa monesta seikasta jota filologit eivät tunne«. Todistuksena jo tähän aikaan alkaneesta lääketieteellisen sanaston keräystyöstä voidaan lainata hänen kirjeensä viimeiset sanat: «. ..kuitenkin olen saanut kansan suusta jonkin nimen, joka ei löydy Lönnrotinkaan sanakirjasta«. Ilmoitus ennakoi Melan innokasta osallistumista kolme vuotta myöhemmin perustetun Duodecim-seuran lääketieteellisen sanaston keräämistyöhön...
 

Natzches & Klatsoni -intiaanien tyypilliset pääkallot.

"Neandertal-ihmisen kallon perusteella valmistettu pää, jonka piirteet ovat nykyisinkin tavanomaiset. Amerikan intiaanien ja Amazon-joen varrella asuvien alkuperäisheimojen kallojen ominaispiirteitä on pidetty alkeellisen rodun merkkinä. DNA-tutkimukset ovat kuitenkin todistaneet, että kaikki nyt elävät ihmiset ovat hyvin läheistä sukua keskenään ja kaikilla on samat esivanhemmat, jotka elivät vain joitakin tuhansia vuosia sitten." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/30.htm

Afroamerikkalainen mies kuvattuna vuonna 1996. Oikella on malesialainen mies. Kallojen muodoista ei siis voi päätellä ihmisen kehitystä. http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

 

Jaavan "ihminen"

Nebraskanihminen, piirretty yhden hampaan perusteella. Nebraskanihmisen avulla amerikkalaiset todistelivat, että ensimmäinen ihminen oli Amerikasta. Piltdowninihmisen avulla britit todistelivat, että ensimmäinen ihminen oli Englannista.

Pekinginihminen. Löydön tekijät kuvasivat, miten samasta luolasta löytyi sekä ihmisen että apinoiden fossileja. Apinoiden pääkallo oli tyypillisesti rikottu. Tästä löydön tekijät itse päättelivät, että kyseinen heimo oli syönyt apinoita. Popularisaatio unohti löydön asiayhteyden ja luulöydöt yhdisteltiin kysynnän ja tarpeen lain vaatimusten mukaisesti.

http://www.s8int.com/mega1.html

PILTDOWN (Iso-Britannia 1912); LUCY (Kenia 1974); HOMO HABILIS (Olduvai: Afrikka 1961); JAAVAN-IHMINEN (1891); ZINJANTHROPUS; "Toumai" SAHELANTHROPUS. http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

New York Tribune-lehden v. 1924 artikkelissa australialaiset tutkijat hehkuttavat "puuttuvaa rengasta" ihmiskunnan varhaisessa historiassa. Jostakin oikeutus ja hyväksyntä aboriginaalien tuhoamiseen piti kaiketi hakea. http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

Lähinnä naturalistisen arvostelun alkaminen Savo-karjalaisessa osakunnassa itse asiassa jo huomattavasti aikaisemmin kuin Minna Canth ryhtyi luomaan sosiaalisen ja antiklerikaalisen tendenssin sisältämää päätuotantoaan. Jotta vuorovaikutus selvenisi, on syytä esittää Minna Canthin lähiystävän hänestä laatimaa muistelmaa, jossa kerrotaan 'Kanttilan' seurapiirin puuhailuista »uusien aatteiden> parissa. Näin kirjoittaa Hanna Asp:
»Niinpä syntyi Kanttilassa syksyllä 1883 seura, jolle Minna Canth antoi nimen »Oras». Seuran jäseninä olivat aluksi Canthin kaksi vanhinta tytärtä, lyseolaiset Kaarlo Brofelt, Väinö ja Mainio Levander, Eero Hynninen, Alarik Forsberg ja Manne Roos, tämän kirjoittaja sekä myöhemmin Levanderin veljesten sisar, Hanna. --- Tuhlaten Minna Canth jakoi Oras-seurassa nuorille kuulijoilleen henkensä rikkaita aarteita, mutta voipa sanoa, että hän muutamilta heistä sai takaisin vaikutteita, joilla on ollut osansa hänen silloisessa maailmankatsomuksessaan ja kehityksessään. Lahjakkaat Levanderin veljekset olivat näet innokkaita luonnontieteilijöitä, jotka eivät ainoastaan koulupoikain tavoin ahkerasti keräilleet kasveja ja hyönteisiä, vaan ennen kaikkea erittäin valppaasti seurasivat ulkomaista luonnontieteellistä kirjallisuutta. He t utu s t u t t iv a t (harv. tämän kirj.) Oras-seurassa pitämillään esitelmillä Minna Canthin Darwinin ja Haeckelin teoksiin, kehitysoppiin sekä siihen kokeelliseen tutkimustapaan johon oli tultu luonnontieteessä. Ja vaikka vapaa, aina itsenäinen Minna Canth ei suostunutkaan näitä uusia mullistavia teorioja valmiina hyväksymään ja dogmaattisesti uskomaan, oli niillä kuitenkin hänen ajatus- ja miellemaailmaansa sama piintyneitä katsantokantoja repivä, uusia hedelmöittäviä näköaloja aukova vaikutus, mikä niillä on nähty olevan kaikkiin tieteisiin ja yleiseen ajatteluun vieläpä taiteisiinkin ...»
Minna Canth oli tietenkin jo ennen vuosina 1883-84 tapahtunutta tutustumistaan kehitysoppiin saanut runsaastikin vaikutteita samasta lähteestä eurooppalaisilta oppi-isiltään, mutta sittenkin on mainitsemisen arvoista, että tuleva kuuluisa kirjailija alkoi tehdä tuttavuutta kehitysaatteen prinsiippien kanssa vasta sitten, kun Melan suorittama darvinistinen herätystyö itse asiassa oli jo Savo-karjalaisessa osakunnassa johtanut maailmankatsomukselliseen �läpimurtoon� ja sen vaikutukset alkoivat näkyä myös Kuopiossa.17

Sama ja samanaikainen kehitys tapahtui myös Juhani Ahon kohdalla, kuten on nähty. Näiden perin vaikuttavien esimerkkien avulla saa Melan suorittama maailmankatsomuksellinen herättäjäntyö lisää kantavuutta. Minna Canthin suhteen pätee tehty havainto eräiden muidenkin...
--
vapaamielisille perusteille olivat saaneet hänenkin varauksettoman kannatuksensa.
Valvojan perustajien, E. G. Palmenin,Valfrid Vaseniuksen ja O. E. Tudeerin liberalistiselle kehitykselle oli seurustelu nuoren darvinis- tisen luonnontieteilijäryhmän kanssa varsin ratkaisevaa. Tämä käy muun muassa ilmi Tudeerin E. G. Palmenille tammikuussa 1875 kir- joittamasta kirjeestä. Kirjeen aiheena oli eräs J. A. Palmenin luona vietetty illanvietto, jossa Mela oli tietenkin ollut mukana. Kirjeestä kuvastuu, että vaikka Tudeer arvostikin filologien saavutuksia, täytyi. hänen myöntää biologien etevämmyys maailmankatsomuksen ja puhtaan tieteen alueella: «. ..Valfridille (Vasenius) ja minulle, jotka tunnemme tavallisesti itsemme kerettiläisiksi silloin, kun suurempi määrä meidän omia opintotovereitamme on koolla, muodostui todellakin virkistäväksi olla kerrankin valitussa luonnontutkijain seurassa, jotka miltei kaikki opi n t o j en s a (harv. tämän kirj.) kautta olivat päätyneet maailmankatsomukseen, jota myös me kannatamme. Oli innostavaa meitä neljää suuremmassa seurassa puhua avoimesti ja äänekkäästi Darwinin teoriasta, ihmiskunnan kehityksestä, kuolemasta ja kuolemattomuudesta, ilman että tarvitsi pelätä haavoittavansa kenenkään tunteita. ..«
Näin näytti syntyneen perin tuloksekkaaksi koitunut vuorovaikutus niiden ryhmien välillä, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen «liberalisoida ja humanisoida fennomaniaa«. Kun nuoret biologit tutustuttivat humanistiystävänsä Darwinin ja Haeckelin teorioiden humanisteille vaikeatajuisiin ammattisalaisuuksiin, saivat ensinmainitut vastineeksi opastusta humanististen tieteiden moderneista saavutuksista... 

...Asenteessa tapahtunut muutos näyttää merkinneen sitä, I että aikaisemmasta kieltäjästä oli iän mukana tullut agnostikko. Vanamossa, kuten muuallakin julkisuudessa, hän näyttää kaik- kein mieluiten esittäneen kehitysopin puhtaana tieteellisenä järjestelmänä. Ja mikäli hän joutui kajoamaan kehitysopin väitettyyn uskonnonvastaisuuteen -kuten vuosisadan vaihteessa Haeckelin teoksen Maailman arvoitukset (Welträtsel) ilmestyessä tapahtui - todisti hän kernaasti päinvastaista. Kun Vanamon kirjoja-sarjassa ilmestyi Iivari Leiviskän käännös Bölschen kirjoittamasta Darwinin elämäkerrasta, kiiruhti Mela Luonnon Ystävässä vakuuttamaan:

»Darwin on avannut portin luonnontieteiden hedelmällisimmille vainioille ja on aikaansaanut täydellisen mullistuksen käsitykseemme elollisen maailman kehityksestä. D:n oppi on puhaltanut eloa ennen kuivasti kertovaan luonnontieteeseen ja hänen voimalla ja taidolla esittämänsä kehitysoppi on johtavana aatteena kaikissa nykyajan luonnontutkijain töissä. Mullistus oli niin täydellinen, että monet vanhat luonnontutkijat eivät voineet sitä käsittää, vaan asettuivat sitä vastustamaan -mutta turhaan. Nykypäivinä on kehitysoppi jo niin vakavalla pohjalla ettei sitä vastaan auta taistella enemmän kuin sitä tähtitieteellistä totuutta vastaan että maa on pyöreä pallo, joka liikkuu auringon ympäri. -Mutta D:n oppi herätti laajoissa piireissä pelkoa ja kauhistusta. Aivan niinkuin aikoinaan astronoomien keksintöä maapallon liikkeestä pidettiin uskonnon kuolinkellona, niin nytkin oltiin heti selvillä siitä, että uskonto olisi hukassa, jos D. oli oikeassa. Turhaa pelkoa! ...».

U usia julkaisusuunnitelmia
Kolmantena Vanamon sarjassa ilmestyi J. E. Aron kääntämä K. Kraepelinin teos Luonnontiede kodissa, nuorisolle tarkoitettu yleistajuinen tietoteos, joka oli laadittu keskustelun muotoon. Saman luontoinen tuli olemaan H. Stenbergin käännös B. Landsbergin teoksesta Retkeilyjä metsissä ja vainioilla, joka sai julkisuuden Melan vanhan kustantajan, K. E. Holmin, toimesta vuonna 1900. Samana vuonna ilmestyi myös suuresti odotettu Iivari Leiviskän toimittama käännös Vilhelm Bölschen Darwinin elämänkerrasta Otavan kustannuksella. O. Kosonen käänsi Robert Voeglerin Eläinten täyttäjä -nimisen ohjekirjasen, jossa neuvottiin kaikkea mahdollista lintujen ja imettäväisten täyttämisen ja säilyttämisen alalta. Yhtä aikaa edellä mainitun kanssa päästi Holm markkinoille myös Melan itsensä suomentaman ja kotimaisiin oloihin sovittaman lintujen suojelua käsittelevän Hans von Berlepsch'in pikku kirjasen.12

Vanamon kokouksissa keskusteltiin monista muistakin käännössuunnitelmista. Merkittävimmät keskustelut käytiin Melan aloittaman Brehmin jättiläisteoksen kääntämistyön jatkamisesta sekä Darwinin Lajien synnyn suomentamisesta. Molemmat yritykset raukesivat kuitenkin vielä siinä vaiheessa, edellinen lopullisesti.

--
Sekä Vanamon toiminta että Luonnon Ystävän teksti pohjasi Melan kaudella tukevasti kehitysopin tieteelliseen sisältöön. Se oli biologian alalla viimeinen sana, joka selvitti kuinka ihminen biologisena olentona oli saanut alkunsa, ja tästä selityksestä myös Mela toiminnassaan lähti. Ne kiistat, jotka Vanamon ja Luonnon Ystävän piirissä kehitysopin ympärillä käytiin, näyttävät yleensä pysyneen perusteluissaan luonnontieteellisten argumenttien varassa. Kuten sanottu, ihmisen uskonnollisen perussuhteen, jumaluskon, alueelle ei menty.
Kun Haeckelin teos Die Welträtsel (Maailmanarvoitukset) v. 1899 ilmestyi, olisi sillä ollut kaikki edellytykset herättää myös Vanamon piirissä eloon kiivaana roihunut maailmankatsomuksellinen riita. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä yhtä hyvin Mela kuin toisetkin biologit sivuuttivat kokonaan saksalaisen tiedemiehen hyökkäykset uskontoa ja kirkkoa vastaan asiattomina. Haeckeliä ja hänen vastustajiaan käsiteltäessä lähdettiin siitä, että kehitysoppi kuului pelkästään biologian piiriin.
Havainto on merkittävä jo senkin vuoksi, että juuri vuosisadan vaihteen tienoilla alkoivat kahden saksalaisen koulukunnan, »uuslamarckistien» ja »uusvitalistien hyökkäykset Darwinin teorioiden kimppuun. Hyökkäys laajeni merkittäväksi sodaksi ja ulottui jälleen myös maailmankatsomukselliselle alueelle, tällä kertaa lähinnä teologien aloitteesta. Uskonnollisissa piireissä, joissa darvinismia ei oltu koko aikana katsottu suopein silmin, saatiin saksalaisten biologien ylläpitämästä tieteellisestä arvostelusta uutta toivoa ja rohkeutta käydä vihatun »apinateorian» kimppuun.
Mainingit tästä kohusta ulottuivat myös Vanamon ja Luonnon Ystävän piiriin, mutta kuten sanottu, Mela siirsi keskustelun kokonaan tieteen alueelle.25

Pekka Lappalainen (1959) Aukusti Juhana Mela [Malmberg]. Uranaukaisijan elämä, s. 80, 92-93, 118, 200-201, 237-238, 260-261, 329-330,   Turun yliopiston julkaisuja B 72 (464 sivua).

"Buchner, Vogt, Moleschott ja Haeckel olivat näitä materialistisia radikaaleja. Heidän nykyisin ehkä naiivilta tuntuvan tuotantonsa arvostelemisessa on kuitenkin muistettava ottaa lukuun se historiallinen tilanne, jossa he toimivat: romantiikan luonnontieteen merkillisten väitteiden ja umpikujamaisten päättelyiden kumoajina sekä klerikaalisten ja konservatiivisten vastustajien ahdistamina kiistakirjoittajina. Kritiikki pystyi osoittamaan lukuisia heikkouksia heidän ajattelussaan ja todistelussaan. Mutta se ei voinut vähentää näiden miesten ja heidän edustamansa suunnan vallankumouksellista vaikutusta. [Skand. huom.! Nimenomaan vallankumouksellista eli älyllisesti väkivaltaista vaikutusta. Klingelle ei tunnu merkitsevän mitään se, että luonnontieteelliseltä kannalta kyse oli häikäilemättömästä ja tietoisesta huijaamisesta ja vedätyksestä. Kerrassaan kelvotonta oppihistoriaa, professori Klinge!] Büchnerin Kraft und Stoff ja Haeckelin Welträtsel ilmestyivät lukemattomina painoksina ja käännöksinä. Niiden vaatimusta luonnontieteeseen perustuvasta maailmankatsomuksesta voidaan myös sanoa naturalismiksi. Maailmankatsomuksena materialismi tarkoittaa uskoa "luontoon" perimmäisenä ja korkeimpana prinsiippinä, jolloin "luonto" tarkoittaa kausaalipäätelmin laskettavissa olevan ulkoisten paikan ja ajan todellisuutta. Se merkitsee uskoa ikuisten lakien hallitsemaan maailmankaikkeuteen, jonka koneistossa ihminen on mitätön ratas; filosofisesti sitä kuvaavat määreet determinismi, mekanismi, monismi. Kirjallisuudessa ja kuvataiteessa naturalismi ja realismi saavuttivat vankan, tunnetun jalansijan - merkitsemässä konkreettisen todellisuuden kuvaamista ottamatta mukaan tuonpuoleisia tai ihanteellisia tekijöitä." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 13).

"Tieteen ja uskonnon välinen kamppailu johti luonnollisesti siihen, että puolustautuva osapuoli, uskonto, joutui monessa suhteessa tarkistamaan ja perustelemaan käsityksiään. Mutta myös hyökkäävän tieteen piirissä tapahtui muuttumista. Ei niinkään itse tutkimuksen alalla, mutta sen maailmankatsomukseksi muuntajien, sen apologeettien piirissä. Tieteellistä totuuden etsintää sinänsä alettiin kunnioittaa arvokkaimpana ihmistoimintana, ja tieteen palvonta sai toisinaan jopa uskonnollisia ilmauksia. Die Welträtsel -teoksessaan Haeckel kirjoitti: 'Se ihmettelyn sekainen ihailu, jolla katselemme tähtien kirjomaa taivasta ja vesipisaran mikroskooppista elämää, kunnioitus, jolla tutkimme energian vaikutusta liikkuvassa aineessa, hartaus, jolla kunnioitamme kaikenkäsittävän substanssilain pätevyyttä maailmankaikkeudessa, nämä ovat sielunelämämme osia, jotka kuluvat luonnollisen uskonnon käsitteseen.' Tämän tieteen uskonnon kannatukseksi Haeckel perusti aikanaan merkittävän monistiseuran, jonka puheenjohtajana häntä seurasi Wilhelm Ostwald. Ostwald oli kemisti ja fyysikko, joka halusi kokonaan syöstä valtaistuimelta aineen energian hyväksi; hänen energeettinen luontokäsityksensä halusi selittää fysikaalisen maailman voimakomplekseina, mitään ainetta sanan vanhassa merkityksessä ei tarvitse olettaa olevan. Tästä luonnonselityksestään Ostwald päätyi näkemään myös sielun- ja yhteiskuntaelämän ilmiöksi, jotka voidaan selittää pelkästään energia-käsitteen avulla. Näillä Ostwaldin spekulaatioilla oli aikanaan paljon vaikutusta. Tässä yhteydessä kiinnostavaa on se, että ankarana empiirikkona aloittanut Ostwald - joka muutoin sitten vahoilla päivillään luopui äärimmäisestä energiauskostaan ja hyväksyi hylkäämänsä atomistisen selityksen - johtui käsittämään tieteen suoranaiseksi uskonnoksi, niin että hän julkaisi pitkän sarjan (suomennettujakin) 'monistisia sunnuntaisaarnoja'... Vapaa-ajattelijaliike on osaksi samaa juurta. Mutta samoin kuin monistitkin, eettisen kulttuurin harrastajat tunsivat tarvetta rituaalien ja kulttien tuomitsemisesta huolimatta jonkinlaisiin yhteisiin muotoihin; niinpä tiedetään leimallisen 1880-lukulaisen ja kristinuskon vastustajan Edward Westermarckinkin vuosisadan ensimmäisellä kymmenluvulla 'saarnanneen' eräässä Englannin 'eetillisen kulttuurin kirkossa' ja muutoinkin osallistuneen humanitäärisen ideologian ajamiseen." [Skand. huom. Westermarck oli mukana tekemässä kirjeenvaihdon lähdelöydössä Ernst Haeckelille. Hän tosin ei kirjoittanut pitkästä, vaan kyse on onnittelusähkeestä.]... Teosofia perustui ajatukseen siitä, että kaikissa uskonnoissa oli osa oikeata tietoa ja ymmärrystä 'todellisesta' tuonpuoleisesta maailmasta, mutta että ne kaikki olivat epätäydellisiä. Teosofia oli nyt oikea opi uskontoja korkeammasta totuudesta, mutta samalla myös eräänlainen tutkimusmenetelmä tämän totuuden saamiseksi. Teosofit olivat ikään kuin valmiita seuraamaan naturalisteja näiden osoittaessa esim. kristinuskon oppiin, historiaan ja kulttiin liittyviä epäjohdonmukaisuuksia ja tieteellisiä virheitä jne. Mutta itse uskoa transcendenttiseen he eivät tahtoneet menettää, vaan tavallaan rationalisoivat sitä omaan aikaansa soveltuvaksi. Teosofien esittämät oppirakennelmat olivat kuitenkin enimmältä osaltaan varsin alkeellisia ja tavallaan äärimaterialistien (kuten Haeckelin) kuvausten eräänlaisia käännöksiä. Näillä opeilla ei kuitenkaan ollut liikkeen piirissä dogmien asemaa, vaan usko niihin vaihteli. Teosofialla oli varsinaisten jäsentensä lisäksi aikanaan laajaakin vaikutusta mm. taiteilijoihin, ja jotkut sen muodot, varsinkin steineriläinen antroposofia ovat jatkaneet elämäänsä mm. pedagogisen ajattelun merkeissä. Osa teosofian vaikutuksesta perustui siihen, että se välitti länsimaiseen tietoisuuteen idän uskontojen - varsinkin buddhismin - viisautta."  (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 15-17).

"Hyvän kuvan tästä eri virtausten sotkuisesta tilasta saa Leninin rehevätyylisestä kirjasta Materialismi ja empiriokritisismi, joka ilmestyi vuonna 1909. Teos pohjautuu laajaan lukeneisuuteen, ja ajan filosofisen, jopa fysikaalisenkin debatin tuntemukseen. Samalla se ehdottomasti ja jyrkästi puolustaa juuri luonnontieteellistä materialismia. Valaisevaa on että Lenin tässä varauksettomasti hyväkyy Haeckelin Welträtsel-teoksen maailmankatsomuksen. Haeckel ilmaisi Leninin mielestä aikanaan 'luonnontutkijain valtavan enemmistön varmimpia, vaikkakin vielä muotoilemattomia käsityksiä, mielialoja ja tendenssejä, (hän) näytti heti, helposti ja yksinkertaisesti sen, mitä professorifilosofia yritti salata yleisöltä ja itseltään, nimittäin, että on olemassa tukipylväs, joka tulee yhä laajemmaksi ja vankemmaksi ja josta kilpistyvät kaikki filosofisen idealismin, positivismin, realismin, empiriokritisismin ja muun sekasotku-ismin tuhannen ja yhden pikkukoulukunnan kaikki ponnistelut ja yritykset. Tämä utkipylväs on luonnontieteellinen materialismi.' Työväenliikkeen ja erityisesti kommunismin piirissä materialismi säilyttikin sijansa klassillisessa 1800-lukulaisessa muodossaan. Neuvostoliiton kasvatuspolitiikkaan on keskeisesti vaikuttanut materialistinen psykologia. Yhdysvalloissa 1920-luvulla se kehittyi behaviorismin nimellä, mutta Neuvostoliitossa lähinnä Pavlovin kehittämänä suuntauksensa." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 26-27).

"Mutta omana aikanaan Ostwald sai vain vähän kannattajia varsinaisista oppineista piireistä. Tähän oli epäilemätttä vaikutuksensa sillä, että hän rupesi kehittämään energiaperiaatettaan aika pitkälle meneviin sovellutuksiin ja päätyi yhteistoimintaan Haeckelin kanssa monismin merkeissä. Monismi oli eräänlainen luonnontieteellinen uskonto, jonka mukaan luonnontieteestä suoraan saadaan selvyys myös kaikkiin sosiaalisen ajattelun ongelmiin. ' Koska on täysi syy uskoa, että elämänilmiöt ennen pitkää järjestään ovat selitetyt fysikaalis-kemiallisesti' tunnettu biologi Jacques Loeb selitti ensimmäisessä kansainvälisessä monistikongressissa v. 1911, 'niin meidän on myöskin rakennettava elämämme sosiaalinen ja eettinen muodostus puhtaasti luonnontieteelliselle perustalle, eikä kellään metafyysikolla tai uskovaisella ole oikeutta antaa elämänkäyttömme suhteen määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa kokeellisen biologian kanssa.' ...Jo vuonna 1905 tienoilla Ostwaldin energia-ajattelulla oli Suomessa kannattajia, ainakin kemisti ja myöhempi professori Janne Valmari, joka otti asiakseen vakuuttaa myös nuoren humanistin V.A. Koskenniemen ostwaldilaisen ajattelun oikeellisuudesta. 'Kulutimme - se oli hänen käsityksensä meistä - aikamme joutavissa haaveissa, hedelmättömässä mystiikassa, joka oli meissä apinametsän atavistista perintöä. Jalostimme hevosiamme, nautakarjaamme ja koiriamme, mutta ihmisrodun jalostamisen olimme unohtaneet. Sensijaan että olisimme järkiperäisillä, sosiaalisen valvonnan alaisilla toimenpiteillä - esim. perustamalla molempien sukupuolien valioita varten yhteisiä farmeja, joissa näiden suvun jatkamiselle edulliset perintöominaisuudet  olisi tehty suuressa määrin aktiivisiksi - pitäneet huolta ihmissuvun asteittaisesta noususta yli-ihmisihannetta kohti, annoimme sokean sattuman ohjata sukumme biologista kehitystä. Ajoimme takaa ala-arvoisia, barbaarisia nautintoja, sensijaan että olisimme seuranneet järjen kutsua ja kuunnelleet sen viisaita neuvoja siitä, miten todellinen, ihmisarvoinen onnentila oli saavutettavissa. Niinkuin yleensä askeettien, oli ystävänikin elämänfilosofian ydin kysymys onnesta. Mutta kun onni meille muille oli jotain romanttisen epämääräistä, oli hänellä onnelle oma matemaattinen kaavansa, josta en tosin muista muuta kuin että siinä a merkitsi energiaa, b energian kulutusta ja c aikaa. Asianmukaisten laskutoimitusten jälkeen, jotka eivät vaatineet edes mitään korkeampaa matemaattistä älyä, piti hänen yhtälöstään päivänselvästi ilmetä, miten huonosti olimme ymmärtäneet eräät järkkymättömät luonnonlait, jotka välttämättä olisi ollut otettava huomioon, ja miten helppoa meidän oli hänen kaavansa avulla korjata erehdyksemme. Hän oli täynnä uskonvimmaa. Harva musulmaani lienee halukkaammin levittänyt Muhammedin kunniaa kuin rationalistinen ystäväni meidän velttojen onnenetsijöiden joukkoon Ostwaldin energistä maailmanselitystä. 'Valmari ja Koskenniemi perehtyivät yhdessä Ostwaldin julkaiseman 'Annalen der Naturphilosophie' vuosikertoihin - joissa muutoin Wittgenstein julkaisi ensimmäisen teoksensa - , mutta Valmari levitti oppiaan myös filosofisessa yhdistyksessä ja ylioppilaslehti Raatajan palstoilla. - Nykyajan lukija tulee jo näinkin lyhyestä ja jäli-ironisesta Ostwaldin ja ostwaldilaisten esittelystä melkein pakosta huomanneeksi, että Hitlerin aatemaailma ei ollut kovin etäällä tästä suuntauksesta." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 32).

"Sellaista ideaa ei suomenkielisellä taholla vielä löydetty, joka olisi vastannut Ruotsissa ja pianaikaa myös Suomessa ruotsinkielisten piirissä heräävää germaanista rotutunnetta. Kansaidentifikaation sijaan nousi ajan virtauksia herkimmin aistivien mielissä biologissävyinen elävän kaikkeuden kokonaisuuden korostaminen: näin ainakin monistin ja ostwaldilaisen Sillanpään varhaistuotannossa Bergsonilaisen aika-ajattelun ja ostwaldilaisen energian kaikkiallaolevuuden hallitsevuus Sillanpään ensimmäisessä Elämä ja aurinko -romaanissa vuodelta 1916 on vakuuttavasti osoitettu." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 36).

"Myös teoreettisella tasolla sodan muuttama maailma herätti Suomessa kiinnostusta; ainakin kaksi hahmotelmaa on tässä mainittava. Vuonna 1919 kehitysfysiologisesti suuntautunut eläintieteen dosentti Gunnar Ekman julkaisi teoksen Biologian peruskysymyksiä, jonka päättää laajahko luku biologiasta ja yhteiskuntatieteestä. Toinen teos oli Y. O. Ruuthin (Ruutu) vuonna 1922 esittämä väitöskirja Kansakunta. Poliittinen tutkimus, jossa kehitettiin energeettinen kansakuntateoria. ' Mutta toisaalta vaaditaan nykyään biologialta kuten kaikilta muiltakin tieteiltä syventymistä myös käytännöllisiin kysymyksiin. Ennen kaikkea yhteiskunnalliset olot vaativat tieteellistä selvitystä. Kirjallisuudessa onkin yhä enemmän alettu vaatia biologialle sananvaltaa sosiaalisissa kysymyksissä - onhan biologia juuri oppi elämästä. Esittämäni vertauskuva organismista ja yhteiskunnasta on tietääkseni monessa suhteessa aivan uusi.' Näin kirjoittaa Ekman Tvärminnen kesämietteistä syntyneen kirjansa alkulauseessa. Yhteiskunnan vertaaminen elimistöön ei tosin ollut uutta, mutta aktuellissa sosiaalisessa murrosvaiheessa oli uutta aihetta tarkastaa, mitkä biologiset vertauskuvat todella soveltuivat 'sosiologian' (yhteiskuntatieteen) alalle. Ekmanin lähtökohtana on ihmisen rotubiologia, josta hän heti alkuun tekee voimakkaat inhimillisen eriarvoisuuden johtopäätökset. 'Ihmisrotujen täysi yhdenvertaisuus ei ole biologisesti puolusteltavissa', sillä esim. neekeristä ei 'pienestä lähtien kasvattamallakaan saa syntymään valkoisen kanssa henkisesti (älyyn ja ennen kaikkea moraaliin nähden) yhdenvertaista kansalaista, jos kohta hän ei olekaan aivan lahjaton.' Rotutausta selittää myös jossakin määrin säätyjaon, mutta yhteiskuntaluokat perustuvat kuitenkin työnjaon periaatteeseen ja sen kuvaamisessa ja ymmärtämisessä vertaus (etenkin ihmisruumiin muodostaman) organismin toimintaan on hyödyllinen. Huomio kiintyy erityisesti siihen vaaraan, mitä merkitsee ylellisyystavaroiden liiallinen tuotanto perustarvetuotannon rinnalla... Pisimmälle Ekman vie yhteiskunta-elimistö analogiansa puhuessaan sairauksista: 'Lääkkeet, joita käytetään taistelussa tautia vastaan, ovat monenlaisia, mutta parhaan ja pysyväisimmän tuloksen antavat sopiva ravinto ja lepo sekä kirurgiset leikkaukset. Kun tauti alkaa yhteiskunnassa, koettaa myös terveeksi jäänyt osa auttaa sairasta osaa. Mutta poikkeuksellisissa oloissa, kun organismi on jostakin taudista hyvin heikentynyt, saattaa joku uusi, vaarallinen tauti päästä suuresti leviämään, esim. sodan jälkeen bolshevismi nykyään. Silloin on vaara hyvin suuri, kun ei ole kylliksi terveitä jäseniä, jotka voisivat ryhtyä tautia vastustamaan (esim. Venäjällä). Lievä yhteiskunnallinen tauti voi sen sijaan päästä kaikkialle leviämään; se parantuu 'itsestään' ennen pitkää. Mutta jos tauti on vaarallinen, hajoittavaa laatua (kuten bolshevismi) täytyy terveen yhteiskunnan ryhtyä viimeiseen keinoon, kirurgiseen leikkaukseen (kapinan kukistaminen asevoimalla). Joskus käy tarpeelliseksi kutsua vieras kirurgi avuksi. Niinkuin organismille on myös yhteiskunnalle tällainen leikkaus tuskallinen.' Mutta yhteiskuntakin kestää hämmästyttävän suuria leikkauksia, ja regeneroi kasvattamalla poistetun huomattavankin osan, kuten 'esim. vallankumouksen hävittämän yhteiskuntaluokan', tilalle uuden samanlaisen. Siinä siis - kansalaissodan biologinen historia!...Ekman... kirjansa julkaisemista seuranneena vuonna astuikin kunniakkaan Valvojan toimitukseen. On tärkeää muistaa, että Ruuti perusti Kansalaiskorkeakoulun, myöhemmän Yhteiskunnallisen korkeakoulun (sittemmin Tampereen yliopiston), ja että hänen yhteiskunnallisilla näkemyksillään oli ainakin sen alkuvaiheissa ratkaiseva asema. Hänen vaikutuksensa 20-luvulla maailmankatsomuksensa muovanneisiin ei siten ole sivuutettavissa. Etenkään siksi, että hänen energetiikassaan ei ollut yksin: Sillanpää jatkoi ostwaldilaisissa merkeissä ja monen muunkin mielessä jatkui antipositivistisen kauden johtoteemojen vaikutus. Gunnar Ekmanin lisäksi voidaan viitata esimerkiksi Eino Kailaan ja hänen edustamaansa kokonaisvaltaiseen eli holistiseen psykologiaan, joka puolestaan on mm. huomattavasti vaikuttanut Pentti Renvallin historianfilosofiaan." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 37-40).

"Rotuopithan eivät suinkaan olleet 1910-luvun keksintöä. Ranskalainen Gobineau oli julkaissut kuuluisan kirjansa ihmisrotujen eriarvoisuudesta 1850-luvulla, ja englantilais-saksalainen Houston Stewart Chamberlain oli kehitellyt hänen teorioitaan 1890-luvulla. Pienemmät profeetat olivat kääntäneet ja soveltaneet tätä oppirakennelmaa, jonka Alfred Rosenberg ja Adolf Hitler veivät surullisen kuuluisalla tavalla käytännön sovelluksiin. Suomessakin rotuteorioilla oli merkitystä svekomaaniselle liikkeelle 1860-luvulla, mutta olennaista on, että ne Suomen kulttuuripiireissä jäivät täysin syrjään koko 1800-luvun ajaksi. Tämän vuosisadan alku ei siis merkinnyt uusien teorioiden kehittämistä, vaan aikaisemmin esitettyjen käsitysten läpimurtoa laajoissa piireissä...'Tämän rodun arvaamattoman rikkaista kulttuuriedellytyksistä' puhuu Kyösti Wilkuna v. 1909, ja nuori Jalmari Jaakkola kiinnitti Historiallisen Yhdistyksen huomiota Gobineauhon. Pitkin 20- ja 30-lukuja rotuajattelun jälkiä tapaa Suomessakin kansallisaktivistisissa ja fascistisissa yhteyksissä aina 1940-luvun alkuvuosien ja väkinäisiin suomalais-ugrilaisuuden henkiinpuhallusyrityksiin ja 'rotubiologisten instituuttien' suunnitelmiin, pyrkimyksiin luoda Suur-Suomen itärajalle 'parhaista rotuaineksista' koottu elävä suojamuuri." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 46).

"Suomessakin AKS:n aatemaailmassa ajteltiin ekspansiivisuutta, voimapolitiikkaa: 'Tiedämme, että maallamme on velvollisuus tulla suurvallaksi- -.' Joko Suomen oli tultava suurvallaksi tai se oli häviävä, taistelu nähtiin välttämättömäksi, status quo mahdottomaksi. Germanismin aate levisi vuosisadan vaihteessa voimakkaana Ruotsiin, jossa se löysi oma kehittäjiään. Se litttyi siihen kansalliseen virtaukseen, joka pyrki uudenlaiseen kansalliseen solidarisuuteen kansallisen historian uudelleen arvioimisen tietä... Samalla nationalismi oli vastine nousevan sosialismin kansainvälisyydelle, ja kaupunkilaisen teollisuuskulttuurin vastapainoksi korostuivat 'alkuperäiset' agraariset arvot. Ruotsin ja Saksan germaanisen muinaisuuden etsinnällä on vastaavuutensa myös Suomessa, karelianismina ja kalevalaisuuden korostamisena. Gallen-Kallelan Kalevalan maailma oli sitäpaitsi melko dramaattinen ja ehkä germaaninenkin: taistelulla ja miekan sankareilla oli siinä keskeinen osuus. Sotaan lähtevä Kullervo ja kyistä peltoa kyntävä Ilmarinen ovat varusteineen taistelun miehiä... Helkavirret kuuluvat Leinon muiden Kalevalamaagillisten harrastusten ohella samana virtaukseen jne. Kaivattiin yhteyttä kaukaiseen menneisyyteen, kansojen ja rotujen 'puhtaiden' elinaikojen voimanlähteille. (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s.46-47).

Rekapitulaatio-oppia käytännössä - Recapitulation and evolutionary selection in practice

"Take up the White Man's Burden
Send forth the best ye breed
Go, bind your sons to exile
 To serve the captives
' need:
To wait in heavy harness,
On fluttered folk and wild-
Your new-caught, sullen peoples,
Half-devil and half-child.
"

Nobelisti-kirjailija Rudyard Kiplingin kuuluisan kolonialismille omistetun ja lapsilta kielletyn runon ensi värssy.

"[it] was very poor poetry but made good sense from the expansion point of view". - Presidentti Theodore Roosevelt Kiplingistä... Weston RF, Racism in U.S. imperialism: the influence of racial assumptions on American foreign policy, 1893-1946 (1972) s. 35. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 132.

"'It is on the ground of these experiences that I have adopted the views on the nature of the human mind which are expounded in the second part of The Riddle of the Universe (chapters vi.-xi.). The following are the chief points: 1. The soul of a man is - objectively considered - essentially similar to that of all other vertebrates; it is the physiological action or function of the brain. 2. Like the functions of all other organs, those of the brain are effected by the cells, which make up the organ. 3. These brain-cells, which are also known as soul-cells, ganglionic cells, or neurona, are real nucleated cells of a very elaborate structure-- In any case, the fundamental fact is now empirically established that the phronema (the real organ of the soul) forms a definite part of the cortex of the brain, and that without it there can be no reason, no mental life, no thought, and no knowledge' I examine and appreciate the physiological work of the phroneta just as impartially as I deal with the organs of sense or the muscles. I find that the one is just as much subject as the other to the law of substance... Very striking examples of this are afforded in the case of idiots and microcephali, the unfortunate beings whose cerebrum is more or less stunted, and who have accordingly to remain throughout life at a low stage of mental capacity' They are like vertebrates from which the cerebrum has been partly or wholly removed in the laboratory. These may live for a long time, be artificially fed, and execute automatic or reflex (and in part purposive) motions, without our perceiving a trace of consciousness, reason, or other mental function in them' The embryology of the child-soul' Taken together, they convince us that the phronema is undeveloped in the new-born infant; and so we can no more speak in this case of a "seat of the soul" than of a "human spirit" as a centre of thought, knowledge, and consciousness. Hence the destruction of abnormal newborn infants - as the Spartans practised it, for instance, in selecting the bravest - cannot rationally be classed as "murder", as is done in even modern legal works. We ought rather to look upon it as a practise of advantage both to the infants destroyed and to the community. As the whole course of embryology is, according to our biogenetic law, an abbreviated repetition of the history of the race, we must say the same of psychogenesis, or the development of the "soul" and its organ - the phronema. Comparative psychology comes next in importance to embryology as a means of studying the ancestral history of the soul." (Ernst Haeckel, Wonders of Life, 1904, p. 11-12, 18-21.)

"We must class as a traditional dogma the widespread belief that man is bound under all circumstances to maintain and prolong life, even when it has become utterly useless - a source of pain to the incurable and of endless trouble to his friends. Hundreds of thousands of incurables - lunatics, lepers, people with cancer, etc. are artificially kept alive in our modern communities, and their sufferings are carefully prolonged, without the slightest profit to themselves or the general body? What an enormous mass of suffering these figures indicate for the invalids themselves, and what a vast amount of trouble and sorrow for their families, what a huge private and publix expenditure! How much of this pain and expense could be spared if people could make up their minds to free the incurable from their indescribable torments by a dose of morphia!" (Ernst Haeckel, Wonders of Life,1904, p. 118).

"It is to be recalled that Haeckel had written: 'Among the Spartans all newly born children were subject to a careful examination and selection. All those that were weak, sickly, or affected with any bodily infirmity, were killed. Only the perfectly healthy and strong children were allowed to live, and they alone afterwards propagated the race.' [The History of Creation, 1883, I, p. 170.] Similarly Hitler wrote: 'Sparta must be regarded as the first folkish state. The exposure of the sick, weak, deformed children, in short their destruction, was more decent and in truth a thousand times more humane than the wretched insanity of our day which preserves the most pathological subject.'[Hitler's Secret Book, p. 18] (Gasman 1971 p. 164).

�Just as the developmental history of the human embryo in his mother�s womb is only an abbreviated repetition of the history extending over millions of years, of the bodily evolution of our animal ancestors, beginning from the worm, so the mental development of the human child is only a still more abbreviated repetition of the intellectual development of these same ancestors, at least of the later ones�. Friedrich Engels 1876, Dialectics of nature, 1954 painoksessa s. 241. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 136.

"[recapitulation is] the first important discovery which was made on the basis of the Darwinian Doctrine of Descent". A.Weismann (1904) The Evolution Theory vol. 2. The Biogenetic Law s. 159.

"At about this time (1918) Haeckel also became a member of the newly formed Thule Gesellschaft, a secret, radically right-wing organization which played a key role in the establishment of the Nazi movement. Other members of the Thule included future Nazis like Dietrich Eckart, Gottfried Feder, and Rudolf Hess. Hitler and Anton Drexler attended meetings of the Thule as guests." Daniel Gasman  (1971) The Scientific Origins of National Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League. MacDonald, London. p.30.

�It would be difficult to overemphasize the significance of the acceptance in Monist thinking of the literal continuity between the laws of nature and the laws of society. Any comparison which they made between the social and the natural world was in no sense analogical. Just as man was a product of nature so too was the society in which he lived a direct outgrowth of the natural world. Neither history nor its institutions representated a break or departure from nature in any way. And this position was maintained by Haeckel and the Monists with the utmost seriousness and dedication.�Gasman 34-35.

�As our mother earth is a mere speck in the sunbeam in the illimitable universe, so man himself si but a tiny grain of protoplasm in the perishable framework of organic nature.� Haeckel, Riddle p. 14 (1899)

�Woolly-haired? negroes? incapable of a true inner culture and of a higher mental development? no woolly-haired nation has ever had an important history.� Gasman p. 39.  from Ernst Haeckel's History of Creation II p. 310.

�The unprejucided and critical inquirer, when carefully comparing [the species of men] cannot rid himself of the conviction that the morphological differences between them are much more important than those by which, for instance, the various species of bears, wolves, or cats are distinguished in the zoological system. Nay, even the morphological differences between two generally recognized species � for instance sheep? and goats � are much less important than those between a Papuan and Esquimaux, or between a Hottentot and a man of the teutonic race.� Gasman p. 40. From Haeckel's The History of Creation (4 ed London Kegan Paul, 1899)

�?the lower races (such as the Veddahs or Australian Negroes) are psychologically nearer to the mammals (apes and dogs) than to civilized Europeans, we must, therefore, assign a totally different value to their lives.� Gasman p. 40. from Haeckel's, Wonders of Life p. 390.

"…It is on the ground of these experiences that I have adopted the views on the nature of the human mind which are expounded in the second part of The Riddle of the Universe (chapters vi.-xi.). The following are the chief points: 1. The soul of a man is - objectively considered - essentially similar to that of all other vertebrates; it is the physiological action or function of the brain. 2. Like the functions of all other organs, those of the brain are effected by the cells, which make up the organ. 3. These brain-cells, which are also known as soul-cells, ganglionic cells, or neurona, are real nucleated cells of a very elaborate structure-- In any case, the fundamental fact is now empirically established that the phronema (the real organ of the soul) forms a definite part of the cortex of the brain, and that without it there can be no reason, no mental life, no thought, and no knowledge… I examine and appreciate the physiological work of the phroneta just as impartially as I deal with the organs of sense or the muscles. I find that the one is just as much subject as the other to the law of substance... Very striking examples of this are afforded in the case of idiots and microcephali, the unfortunate beings whose cerebrum is more or less stunted, and who have accordingly to remain throughout life at a low stage of mental capacity… They are like vertebrates from which the cerebrum has been partly or wholly removed in the laboratory. These may live for a long time, be artificially fed, and execute automatic or reflex (and in part purposive) motions, without our perceiving a trace of consciousness, reason, or other mental function in them… The embryology of the child-soul… Taken together, they convince us that the phronema is undeveloped in the new-born infant; and so we can no more speak in this case of a "seat of the soul" than of a "human spirit" as a centre of thought, knowledge, and consciousness. Hence the destruction of abnormal newborn infants - as the Spartans practised it, for instance, in selecting the bravest - cannot rationally be classed as "murder", as is done in even modern legal works. We ought rather to look upon it as a practise of advantage both to the infants destroyed and to the community. As the whole course of embryology is, according to our biogenetic law, an abbreviated repetition of the history of the race, we must say the same of psychogenesis, or the development of the "soul" and its organ - the phronema. Comparative psychology comes next in importance to embryology as a means of studying the ancestral history of the soul." (Haeckel, Wonders of Life, 1904, 11-12, 18-21.)

“Virchow... travelled to Finland in the 1870’s in order to study the Finnish people and its roots. He was astonished when he saw that Finns were blond. His voyage was caused by the famous ‘Finnenfrage’ (‘question of the Finns’)”  Kemiläinen, Aira. (1998) Finns in the shadow of the ’Aryans’. Race theories and racism, Studia Historica 59. Gummerus, Jyväskylä, Finland, p. 69.

 

"The views on the subject of European nations which have large colonies in the tropics, and have been in touch with the natives for centuries, are very realistic, and quite different from the ideas that prevail in Germany. Our idealistic notions, strictly regulated by our academic wisdom and forced by our metaphysicians into the system of their abstract ideal-man, do not at all tally with the facts. Hence we can explain many of the errors of the idealistic philosophy and many of the practical mistakes that have been made in the recently acquired German colonies; these would have been avoided if we had had a better knowledge of the low psychic life of the natives (cf. the writings of Gobineau and Lubbock)." (Haeckel, The wonders of life, 1905, p. 390-1).

 Let us quote the Gobineau, recommended by Haeckel the scientist, on Finns, then:

 "creatures so incontrovertibly ugly and repulsive as the ordinary specimens of the Mongolian race… These are all people of low stature, with wide faces and prominent cheek-bones, yellowish or dirty brown in colour---The Finns have always been weak, unintelligent, and oppressed---in the south through miscegenation with the Negroes and in the north with the Finns." (Gobineau, Inequality of Races (1853-55, 1967).

"No race could stay pure, according to Gobineau, for it was bound to mix with inferior races and thus to degenerate. "The word degenerate applied to a people means ... that this people no longer has the same intrinsic value as it had before, because it no longer has the same blood in its veins." 3 How did this degeneration of the white race occur? Gobineau believed that the yellow race had been the original inhabitants of Europe, and that these "Finns" populated all Europe, forming its lowest element. The Aryans were subsequently superimposed upon this population and eventually began to mix with it. Such miscegenation was destroying the white race. But was there still hope? Gobineau believed in the rise and fall of civilizations. The Aryan had created this civilization and inevitably miscegenation meant its fall. "The sad knowledge is not death," Gobineau concludes in his Essay, "it is the certitude that we arrive there degenerated; and perhaps that fear, reserved for our descendants, would leave us cold if we did not feel, with secret horror, that the hands of destiny are already upon us." 4
The drama of the rise and fall of civilizations is a racial drama in which the white race is the pawn. Gobineau noted that the white race was becoming more like the yellow peoples in its materialism and more like the blacks as a mob that must be ruled by force. Such inferior races were in any case bound to dominate the next stage of history."
George L. Mosse, Toward the final solution p. 54. JM Dent & Sons Ltd. London, UK, 1978,

"Finns were a primitive aboriginal people in Europe and in Asia. They were short of stature and deformed. Their limbs were feeble and they had protruding cheekbones and slanting eyes. They were more yellow than the Chinese, who had the blood of the White race. How else could the Chinese have created a high culture? Even the Hungarians were 'white Huns'; they had White ancestors… In an Aryan society at the top were Aryans, in the second class were the Celtic and Slavic peoples and men and women of mixed blood. The deformed Finns were lowest." Kemiläinen, Aira. (1998) Finns in the shadow of the ’Aryans’. Race theories and racism, Studia Historica 59. Gummerus, Jyväskylä, Finland, p. 85

"as unshakeable a truth as is the theory of Copernicus, that the Earth goes around the Sun. No-one, who respects truth, cannot deny that. But there are many narrow-minded and zealous people to whom this embryological truth is not appealing and who label this scientific fact usually as a 'sinful' lie and a fraud. But whosoever, against his better knowledge or due to his religious narrow-mindedness, declares irrefutable scientific truths as deceit, lacks the ethical qualifications to understand that the scientific progress seeks the truth" (Bölsche, Wilhelm. (1900) Charles Darwin: elämäkerrallinen kuvaus. Finnish translation by I. Leiviskä. Vanamon kirjoja 5. Surten miesten elämäkertoja 4. Otava, helsinki, Finland, p 61).  Bölsche, a fervent Nazi adherent later on, wrote the biography of Charles Darwin, published in Finnish as early as in 1900.

"The Characteristics which distinguish Christ's high and noble personality, and which give a distinct impress to his religion, are certainly not Semitical; they are rather features of the higher Arian race" (Haeckel in Waeltraethsel, 1899, p. 328).

"Galilee was a colony where the Romans had probably installed Gallic legionnaires and it's certain that Jesus was not a jew. The jews, by the way, regarded him as the son of a whore - of a whore and a Roman soldier." (Gasman 1971, p. 167, quoting Hitler.)

�Each child as he develops is retracting the whole history of mankind, physically and spiritually, step by step. A baby starts off in the womb as a single tiny cell, just the way the first living thing appeared in the ocean. Weeks later, as he lies in the amniotic fluid in the womb, he has gills like a fish. Towards the end of his first year of life, when he learns to clamber to his feet, he�s celefours... The child in the years after six gives up part of his dependence on his parents. He makes it his business to find out how to fit into the world outside his family. He takes seriously the rules of the game. He is probably reliving that stage of human history when our wild ancestors found it was better not to roam the forest in independent family gropus byt to form larger communities.� B Spock  Baby and Child Care (1968), s. 223-229,   Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 119. Dr Spock on ilmeisesti varsin tunnettu ja popularisoitu psykologi. (En kuitenkaan väitä, että hänen nimeänsä olisi lainattu Star Trekiin.)

"Note that one traditional anti-abortion argument has centered on pointing out the many ways in which a fetus resembles a baby. They emphasize its development ('It already has ten fingers?') without mentioning its dissimilarities to adults (it still has gills and a tail)." Jane English (1989, p. 85) Abortion and the concept of a person in The Ethics of Abortion. Edited by Baird RM & Rosenbaum SE, Prometheus Books, New York

Esimerkiksi Carl Sagan vaimonsa Ann Druyanin kanssa kirjoittivat artikkelin �The Question of Abortion: A Search for the Answers� April 22, 1990 Parade s. 6. Nämä erittäin arvovaltaiset ja tieteen popularisoiduimmat nimet käyttivät sikiöstä ilmaisua�a kind of parasite� jonka ulkoasu on kuin �segmented worm.� Lisä muutokset paljastavat �gill arches� jotka muistuttavat "kalaa tai matelijaa" Tämän jälkeen ilmestyy "reptilian" piirteitä, myöhemmin �mammalian...pig-like� piirteitä. Toisen kuun lopulla kirjoittajien mukaan sikiö on �primate but is still not quite human�.Lähes miljardi ihmistä sai Saganin kolmetoistaosaista Kosmos -nimistäTV-sarjaa suoraan suoneen kuudessakymmenessä maassa. Sarjan suurin piirtein alusta loppuun katsoneita arvellaan olleen parisensataa miljoonaa. Sagan julkaisi elämänsä aikana yli 700 tieteellistä artikkelia ja oli perustamassa hanketta maapallon ulkopuolisen älyllisen elämän etsimiselle. Media korotti Saganin aikoinaan Yhdysvaltain älykkäimmän ihmisen valtaistuimelle.  Henkilökohtaisesti arvostan Saganin carpe diem �rohkeutta tarttua aiheisiin esimerkiksi taikauskossa ja huuhaa-tieteissä. Astrofyysikkona Sagan laati erään eksobiologin kanssa kuuluisan Voyagerin avaruuteen lähetetyn, kullalla päällystetyn ja kuvitetun alumiinilaatan. Laatta kuulemma sisältää tuntemattomalle vastaanottajalle tarkoitettuja älyllisen ihmislajin tiedotuksia, mutta henkilökohtaisesti en osaa tulkita siitä puoliakaan, vaikka tunnenkin kyseisen planeetan ja kyseisen lajin. (Piirroksessa lähdetään siitä perusolettamuksesta, että Alienit, Visitorit, Alfit ja Eeteet tuntevat vetyatomin ja binäärisen lukujärjestelmän.) Voyager-luotaimen viestin taas oli tarkoitus olla mahdollisimman kansainvälinen ja tieteellisesti kosmopoliitti juutalainen oli näköjään sopiva mies sen laatimiseen. Levyn soittoaika on lähes kaksi tuntia ja levy jakaantuu neljään osaan. Ensin levyn etusivulla on piirrossarja kuvaamassa, millä nopeudella levyä on tarkoitus kuunnella. Viestin toisessa osassa on 115 kuvaa maasta. Kolmasosa levystä on ääniä maasta useilla eri kielillä sekä erilaisia eläinten ääniä sekä tulivuoren purkauksen ja ukkosmyrskyn jyrinää. Neljäs ja viimeinen osa on kahdenkymmenenseitsemän maailman parhaan musiikkikappaleen valikoima, jonka aloittaa Bachin Brandeburger-konsertto. Kun kotoplaneetallakin on siirrytty CD-levyihin, on hyvä, ettei äänilevy  ollut valmistettu vinyylistä, vaan kullasta.

"IHMISLAPSEN EPÄVARMA ALKUTAIVAL
Yhdysvalloissa käydään kiivasta väittelyä yllämainitusta rajanvedosta, ja itse asiassa aborttikeskustelu on perinteisen humanismin ja luonnontieteiden välinen nykyaikainen yhteenotto. Abortin vastustajat pitävät raskauden keskeytystä kaikissa olosuhteissa ja kehitysvaiheissa epäinhimillisenä tekona, joka on verrattavissa murhaan. Tätä näkemystä edustaa mm. katolilaisen kirkon johto. Toisaalta tiedetään, että lähes kaikissa kulttuureissa abortti on perinteisesti kuulunut hyväksyttyihin tapoihin. Se on ollut aiemmin ainoa keino vähentää syntyvyyttä. Minkälainen olento on tämä aborttikeskustelun kohde, muutaman viikon ikäinen ihmisalkio? Minkälaiset mahdollisuudet sillä on kehittyä ja syntyä terveenä lapsena, jos abortintekijä jättää sen rauhaan?
lhmisalkion kehitys alkaa äidin kohdussa samalla tavalla kuin simpanssin tai hiiren alkion kehitys eikä ensimmäisen raskauskuukauden lopulla olevaa ihmisolentoa ole helppo erottaa ulkonäöltään jonkun muun nisäkkään samantasoisesta sikiöstä. Pää on suhteettoman suuri ja häntä pitkä -viimeksimainittu häviääkin vasta toisen kuukauden loppuun mennessä. Lapsen kehityksen alkuvaiheessa kaikki on kuitenkin vielä mahdollista siinä mielessä, että raskaus keskeytyy itsestään useammin kuin päättyy onnellisesti lapsen syntymään. Sääntönä siis voidaan pitää sitä, että hedelmöittynyt munasolu on yleensä elinkelvoton eikä kehity pitkälle.
Katsokaamme, mitä kehityksen alkutaipaleella voi tapahtua. Hedelmöittynyt munasolu -tsygootti -voi jo lähtökohdiltaan epäonnistua ja tutkimuksissa onkin havaittu keskimäärin joka kuudennen ihmistsygootin kuolevan. Lähes yhtä suuri on niiden osuus, jotka kehittyvät muutaman solujakautumisen verran mutta eivät kykene kiinnittymään kohdun seinämään vaan kuolevat. Vielä vaarallisempaa on kuitenkin tulossa. Eniten kuolleisuutta todetaan sikiökehityksen alkuvaiheessa noin 2-6 ensimmäisen viikon aikana, jolloin luonnollinen abortti johtuu elinten kehityksen häiriöistä. Kaikkiaan kuolee ennen syntymää keskimäärin 69 prosenttia alkaneista ihmisolennoista, eli yleensä vain vajaa kolmannes hedelmöittyneistä munasoluista syntyy aikanaan ihmislapsena. Tilastollisesti voitaisiin siten onnellista syntymää pitää jossain määrin epätavallisena lopputuloksena." Seppo Turunen ( 1987) Ihmisen toinen luonto � Omnivori, s. 222-224. WSOY, Porvoo (276 sivua). 

Kriminaaliantropologian alalla saatettiin 1910-luvulla kirjoittaa: �In 1870 I was carrying on for several months researches in the prisons and asylums of Pavia upon cadavers and living persons, in order to determine upon substantial differences between th insane and criminals, without succeeding very well. Suddenly, the morning of a gloomy day in December, I found in the skull of a brigand a very long series of atavistic anomalies... The problem of the nature and of the origins of the criminal seemed to me resolved: the characters of primitive men and of inferior animals must be reproduced in our times�. Lombroso, Parmelee 1912, s. 25, Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 122.

�You have shown us fierce and lubricious orang-utans with human faces. It is evident that as such they cannot act otherwise. If they ravish, steal, and kill, it is by virtue of their own nature and their past, but there is all the more reason for destroying them when it has been proved that they will always remain orang-utans... The fact that there exist such beings as born criminals, organically fitted for evil, atavistic reproductions, not simply of savage men but even of the fiercest animals, far from making us more compassionate towards them, as has been maintained, steels us against all pity�. Lombroso 1911, Crime: its causes and remedies, s. 427-428, Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 122.

�The list of apish or primitive human features includes: relatively long arms, prehensile foot with mobile big toe, low and narrow forehead, large ears, thick skull, large and prognathous jaw, copious hair on the male chest, browner skin, and such physiological characters as diminished  sensitivity ot pain and absence of vascular reaction (criminals and savages do not blush). Atavisms do not stop at the primate level. Large canine teeth and a flat palate recall a distant mammalian past. The median occipital fossette of many criminals looks like that of rodents (and, by recapitulation, of three month old fetuses). � Gould (Ontogeny and phylogeny s. 123) lainaa Lombroson tekstiä otsikon �Pathological Anatomy and Anthropometry of Crime� alta 1911 s. 368. Antropometria vaikuttaa olleen varsin suoraviivainen tieteenala. 

"Nineteenth-century criminologist Cesare Lombroso, among others, pushed theories of biological determinism far beyond what was justified by the facts. Lombroso, for instance, claimed  he could tell a prostitute from a 'normal moral woman' just by the shape of her skull, nose, arms, thighs and facial wrinkles. According to Lombroso, the 'normal moral woman' was characterized by 'passivisty, docility, and apathy towards sex.' Male criminals, he wrote, could be easily identified by their 'feeble cranial capacity, heavy and developed ears, and crooked or flat noses.' For decades, such theories were taken very seriously by university professors, governmen policymakers, and police departments. So much human suffering was caused by such illfounded theories that later generations of biologists, reacting against facile determinism, refused to accept any conclusions about biological patterns and constraints of human behavior. Since the 1930s, attempts to measure intelligence of various ethnical groups have provoked bitter controversies; opponents argue that social, rather than genetic, factors are the key determinants of performance." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990), s. 45. Alkaako vanhojen kokeilujen rekyylivaihe olla jo ohi ja estot latistuneet fraaseiksi?

�The intellectual traits of the uncivilized are traits recurring in the children of the civilized�. Herbert Spencer, The Principles of sociology (1895) s. 89. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 128. Näitä piirteitä taas lienee vaikeampi mitata, kuin fyysisiä, joten metodi oli altis kehäpäättelylle. Spencer laati surullisenkuuluisan käsitteen survival of the fittest kirjassaan Principles of Biology vuodelta 1864. Darwin vain lainasi käsitettä, joskaan ei tehnyt sitäkään vielä Lajien Synnyn varovaisemmassa ensimmäisessä painoksessa. otsikossa ja terminologiassaan. Nykyään tästä leimaavasta nimityksestä on luovuttu hienotunteisuussyistä. Sosiaalidarwinismille sopivampi nimitys olisi itse asiassa sosiaalispenserismi. Herbert Spenceristä (1820-1903) sanotaan: "In his personal life, Spencer's youthful rebellion against authority evolved into crankiness as he grew older. He devoted himself to thinking and writing, never married or romanced women. In later life, he was subjected to nervous disorders, disliked social company, regularly used opium and became a recluse." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 415.

�Tattooing is one of the essential characters of primitive man - one that still survives in the savage state�. Lombroso 1887, L'homme criminel. s. 284, Zimmerns 1898 s. 756. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 124.

�Atavism contributes to it more than anything else. They speak differently because they feel differently; they speak like savages, because they are true savages in the midst of our brilliant European civilization.� Lombroso 1887, L'homme criminel. s. 467. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 124.

"Criminals are often as insensible to pain as savages." Ellis 1910, The Criminal s. 116, Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 124.

�Their physical insensibility well recalls that of  savage people who can bear in rites of puberty, tortures that a white man could never endure. All travellers know the indifference of Negroes and American savages to pain: the former cut their hands and laugh in order to avoid work; the latter, tied to torture post, gaily sing the praises of their tribe while they are slowly burnt�. Lombroso 1887, L'homme criminel s. 319. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 124.

�Certain traits which seem, in the adult African, to be less changed from the embryonic condition than in the adult European�. Autenrieth 1797, Observationum ad historian embryonis facientium, pars prima, Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 126. Huom: Käsitys sekä rekapitulaatiosta, että evoluutiosta ylipäänsä, ulottuu siis  varsinaista kulttuurivallankumousta kauemmaksi menneisyyteen. On erikoista, ettei Charles Darwin viitannut esimerkiksi isoisäänsä Erasmukseen aiheessa.

�Biological arguments for racism may have been common before 1859, but they increased by orders of magnitude following the acceptance of evolutionary theory. The litany is familiar: cold, dispassionate, objective, modern science shows us that races can be ranked on a scale of superiority. If this offends Christian morality or a sentimental belief in human unity, so be it; science must be free to proclaim unpleasan truths.� Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 127. Huom. tämä on analyysiä, ei Gouldin omaa mielipidettä. 

�...tattooing, anthropometry, physiognamy... reflex activity, vaso-motor reactions and the range of sight� olisi Ferrin mukaan tullut käydä tuomion kriteereistä oikeudessa. E Ferri, Criminal Sociology s. 166. Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 122.

�Every person who passes through a normal development represents the culture stages of man; the child at first is a savage, later he becomes a barbarian, still later it is possible that he may become a civilized being.� Starr 1895, Some first step in human progress, Chautauqua Century Press, Meadville, Pa. s. 32, Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 136.

�It is obvious that I am, on the basis of my theory, a convinced believer in the inequality of races. All races have not moved the same distance forward on the path of human evolution... Quantitative differences in fetalization and retardation are the base of racial inequivalence. Looked at from this point of view, the division of mankind into higher and lower races is fully justified.� Louis Bolk, Das problem der Menschwerdung (Gustav Fischer, Jena), 1926, s. 26-38. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 133.

�We are governed by silent laws which never cease to operate and which rule society with more authority than the laws inscribed on our statute books. Crime... appears to be a natural phenomenon and, if we may borrow from the language of philosophy, a necessary phenomenon, as are birth, death, conception and mental illness.� Lombroso 1887 s. 667, Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 165.

�As we all know, the lowest races of mankind stand in close proximity to the animal world. The same is true for the infants of civilized races�. Sully, Studies of childhood (1895) s. 5. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 128. Nämä henkilöt ovat Gouldin mukaan olleet aikanaan alansa johtavia tutkijoita.

�Most savages in most respects are children, or, because of sexual maturity, more properly, adolescents of adult size�. GS Hall, Adolescence: its psychology and its relations to physiology, anthropology, sociology, sex, crime, religion, and education (1904), 2:s. 649. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 129. Gould toteaa runsaudenpulan aiheen esimerkeissä: �My catalogue of specific examples is far too long to relate.�

�The recapitulatory argument for ranking extended beyond races to any set of categories for which wealthy, Nordic males wished to assert their superiority. Lower classes within any society were a favorite target. Cope, for example, listed several simian characters among �the lower classes of the Irish�. Women fitted the argument especially well for two reasons - the social observation that men wrote all the textbooks and the morphological fact that skulls of adult women are more childlike than those of men. Since a child is a living primitive, the adult woman must be as well.� Cope, The Origin of the Fittest (1887) s. 291. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 129.

��This is one expression of a profound psychic difference between the sexes. Woman�s body and soul is phyletically older and more primitive, while man is more modern, variable, and less conservative. Women are always inclined to preserve old customs and ways of thinking. Women are always inclined to preserve old customs and ways of thinking. Women prefer passive methods; to give themselves up to the power of elemental forces, as gravity, when they throw themselves from heights or take poison, in which methods of suicide they surpass man. Ellis thinks drowning is becoming more frequent, and that therein women are becoming more womanly.� At this point, I hasten to add that I am not selecting the crackpot statements of a bygone age. I am quoting the major works of recognized leaders. The sway of biological determinism, the lack of sensitivity to environmental influence, and the blatant desire to crown one�s own group as biologically superior are quite characteristic of the time - and scarcely extinct today.� GS Hall, Adolescence: its psychology and its relations to physiology, anthropology, sociology, sex, crime, religion, and education (1904), 2 s. 194. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 130.

Ikävää oli tämän ajattelutavan poliittiset johtopäätökset �kolmatta maailmaa� kohtaan kolonialismin aikana: �The grown-up Negro partakes, as regards his intellectual faculties, of the nature of the child, the female, and the senile white... Some tribes have founded states, possessing a peculiar organization; but, as to the rest, we may boldly assert that the whole race has, neither in past nor in the present, performed anything tending to the progress of humanity or worthy of preservation�. Vogt, Lectures on Man (1864) s. 192. On sanottu, että monet Afrikan kriisit ja sisällissodat johtuvat siitä, että maiden itsenäistyessä kolonialismin jälkilöylyissä imperiumit vetivät uusien valtioiden rajat �oksat pois� -tyyliin. Käytännön tasolla kolonialismi jatkuu edelleen kapitalismin muodossa. �Kehitysmaiden� vientitase on alijäämäinen ja tuottajat saavat vaikkapa suomalaisen maksamasta elintarvikkeesta usein vain noin prosentin.

Kohtalokasta oli se, että myös kirkkokuntien johtajat menettivät itsenäisen arvopohjansa ja sitä kautta suhteellisuudentajunsa: ��I contend that it is to arraign the disposition of Providence Himself to suppose that He has created beings incapable of governing themselves�... undeveloped race, which is an incapable of self-government is no more of a reflection on the Almighty than is an undeveloped child who is incapable of self governments. The opinions of men who in this enlighted day believe that the Filippinos are capable of self-governments because everybody is, are not worth considering�. Henry Clay in Strong, Expansion under new world-conditions (1900) s. 289-290. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 131.

�When this shift from recapitulation to paedomorphosis occurred, during the 1920s and 1930s, the available data on human evolution included 50 years of accumulated facts, virtually all supporting the claim that black (and other �primitive�) adults were like white children. The men who collected these data - and it was always men - claimed that they had done so in the spirit of objective science, caring only for truth and untrammelled by political constraint. In fact, they often argued that their inegalitarian conclusions proved that hard science had triumphed over liberal or Christian sentimentalism. If their motivations were so simple and unsullied, then the replacement of recapitulation by paedomorphosis as an explanation for human evolution should have led to the following honest admission: hard facts prove that white children are like black adults; under paedomorphosis, children of primitives are like adult stages of advanced forms; therefore, blacks are superior to whites�. Gould Ontogeny and phylogeny 1977 s. 133. Olennaista on siis se, että paradigman muutosvaiheessa vanhaa tarkoitushakuista tutkimusta ei käsitelty kunnolla. Tänään biologista evoluutiota ei käytännössä tunnusteta enää edes teoriaksi, eikä laaja yleisö ole tietoinen näytöstä rappeutumisteorian tai heimo-sukutason luomiseen pohjautuvan sopeutumisteorian puolesta. Siihen nähden, miten poikkitieteellinen ja maailmankatsomuksellinen rakennelma evoluutio on modernissa yhteiskunnassa, pitäisi kaapin luurankojen varoittaa: tämä talo on perustettu hiekkamaalle eikä kalliolle. Toivoa sopii, ettei myrsky yllätä.
    Vahingon tapahtuessa julkisen keskustelun puute on kohtalokas ilmiö.  Klassinen tilanne oli II Maailmansodan päättyessä: Maailmansodan ensi oireita oli ollut kansallissosialistien toimeenpanemat juutalaissäännöt, joihin ulkovallat eivät tahtoneet puuttua. Edes kristalliyönä vuonna 1938 Saksasta ei vetänyt suurlähettilästäkään pois kuin Yhdysvallat. Edelleen liittoutuneiden ilmaherruuden aikana keskitysleirejä tai edes niiden rautatieyhteyksiä ei ollut hartaista pyynnöistä huolimatta pommitettu. Kaikesta huolimatta 6+5 miljoonan siviilin kohtalosta ja sotaa edeltäneestä hitaasta reaktiosta juutalaisvainoihin ei käyty sodan jälkeen laajempaa keskustelua. Pantattujen arkistojen vähitellen avautuessa olemme tienneet vuosituhannen vaihteesta, että liittoutuneiden tiedustelupalvelu tiesi juutalaisten kohtalon yksityiskohtaisesti alkaen idänhyökkäyksen alusta kesäkuussa 1941. Menestys salauskoodin murtamisessa jätettiin kertomatta jopa sotarikostuomioistuimissa Kylmän Sodan varjolla. Yleisen tiedon puutteessa länsimaat olivat käytännössä valmiit uhraamaan juutalaiset uudelleen vuonna 1948, sillä Englannin mandaattilait olivat kieltäneet juutalaisten varustautumisen ympäröivien valtioiden uhkauksista huolimatta. Kulminaatiopisteissä ovat asiantuntijat. Todellinen sananvapaus ja �freedom of inquiry� punnitaan kabineteissa ja tieteen salongeissa, verhon takana.

Naistutkijoita esiintyi suhteellisen varhaisessa vaiheessa lapsen kehityksen alalla. Millicent W. Shinn tuo naisnäkökulmaa poikien partiolaispuuhiin: �It has long been observed that there is a curious resemblance between babies and monkeys, between boys and barbaric tribes. Schoolboys administer law among themselves much as a tribal court does; babies sit like monkeys, with the soles of their little feet facing each other. Such semblances led, long before the age of Darwin, to the speculation that children in developing passed through stages similar to those the race has passed through; and the speculation has become an accepted doctrine since embryology has shown how each individual before birth passes in successive stages through the lower forms of life... If we can thoroughly decipher this ontogenic record, then what may we not hope to learn of the road by which we human beings came?� Shinn, The biography of a baby (1900) s. 7-8. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 137.

�Fear appears early in the life of the child as it seems to appear low down in the zoological scale.� Hall listed nearly 50 common fears as phyletic vestiges. Some are inheritances from a recent past - big eyes and teeth �must owe some of their terrors to ancestral reverberations from the long ages during which man struggled for existence with animals with big or strange eyes and teeth��. GS Hall 1896 s. 93. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 139.

�The shore where these forms first emerged and became amphibian... is no less than a passion to children... It accounts for a large proportion of all truancies. To paddle, splash, swim, and sun sometimes constitutes almost a hydroneurosis, and children pine all winter and live only for the next summer at the sea.� GS Hall 1896 s. 192-194. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 140.

�The weather fears and the incessant talk about weather fit a conditions of life in trees, caves or tents�. GS Hall 1897 s. 246-247. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 140.

"Mans embryonic development show that he is a typical mammal. Like the others, man passes through many stages, which would be complete riddles to us if we did not presume that man evolved from a fish-like forefather. This Haeckel's theory, the so called biogenetic basic law according to which each individual during its embryonic development in short recapitulates the desdendence history of its species, has bestowed clarification for many findings hard to understand" (Federley, Harry (1914a Den monistiska världsåskådningen. Finsk tidskrift 4, p. 32)

 

“I travelled with my family to Jena in the autumn 1910. My meaning was to finish there a work, that had occupied me over a decade and which was originally meant to be published as licenciate specimen. This research had to do with studying the evolution of butterfly species from encysting and egg to the adulthood , and the goal was to show that Haeckel’s biogenetic basic-law was valid for the descendence of the stages of larvaea. This law postulates, as is known, that individual in its development in general, though also in brief, recapitulates species’ historical evolution. The different stages of butterfly species, sharply distinguished from each other in the variation of skin, were very different from each others. The work also dealt with describing, as carefully as possible, the colouring, warts, bristles, and fur of the developmental stages in order to make a comparison between these stages and the stepwise changes and events. If the Biogenetic law was correct, one could anticipate that the newly hatched larvaeae would be in all respect primitive and in every skin variation more and more specialized characters were presumed.”

"There had anatomist Oscar Hertwig year 1875 by his examination of eggs of sea-urchins declared, that fertilisation consist of a union of the male and female core. There had short thereupon botanist Strassburger done an equivalent observation with plants, and thereby had the elucidation for one of the fundamental processes of life come closer. There had also anatomist Gegenbaur, as all Palmén pupils had learned to esteem, worked as young docent. But first and foremost, there had Ernst Haeckel effected his lifework, so vital for the breakthrough of evolution and for its popularisation for wider spheres. Haeckel had, by the time, drawn back from his activity as academic educator and had been superseded by Ludwig Plate. Also he was a man who had fought for evolution and Haeckel's Monistic world view, and who had written a very widely read and unquestioned work concerning Darwin's selection principle. The third edition of this work had appeared year 1908 and by myself I had studied it with a special interest, while it had a great importance for the research that then engrossed me." (Harry Federley 1946, pp. 159-194).

“The celebrated zoologist of Freiburg, August Weismann, had in his studies in 1880’s dedicated one of his descendence-theoretical studies to the evolution of the larvaea of cluster-butterflies and stated certain thesis’ regarding the appearance of colouring marks and their meaning. These thesis’ were considered as universally applicable for all caterpillars of the butterflies. As a convinced supporter of the Darwinian selection principle – the slogan “allmighty selection” was coined by him – he seeked to explain the different pigmentations as purely a product of selection but these were according to my observations from my large material not possible. Weismann had in my opinion, furthermore, ignorantly in his declarations declined to certain lamarckistic tendenses, that he of course wished to fight against with soul and heart. All of this was my aim in a thorough study with a numerous species, that belonged to a bigger and continuous family, to investigate and clarify.” (Federley 1946 p. 161-2).

“My interest for the new discipline was stimulated more, when the first three German textbooks in genetics came out while I stayed in Jena. The first and even the best by a botanist and medicinist Erwin Baur, the other two by zoologists Goldschmidt and Haecker. Also Plate had begun extensive crossbreeding experiments with mice in Jena. My frequent visits in Plate’s ‘Mausoleum’, as he jokingly called the room, stimulated my interest in genetics to higher levels. Plate even started a trial with the butterflies, but he had neither time nor patience to finish these and so he abandoned the specimens shortly. So it happened, that during my visit in Jena, meant purely as an excursion on zoology, I published my first genetic investigation with the butterfly genus Pygaera…  

From the Biogenetic work, however, nothing came out. I still store in my hiding places big packages of colourful, minute drawings and detailed descriptions of larvaeae; series from the first developmental stages to the last of them, which certainly possess value for descriptive zoology, but that come from a different planet to the general biology. These scrutinies never became public, but drifted as curiosities in a natural historical archive. There they serve the task of exhibiting, how can a man lavish his time in a hobby, that never leads to anything.” (Federley 1946 p. 146).

“had yielded peculiar and interesting results that I could not neglect to ponder. These could not, namely, be harmonized with the Mendelian law. It did not work out before I discarded the Biogenetic law away and instead cast myself wholly to the many interesting problems of genetics.” (Federley, H (1946) Ett år i Jena. In Människor och minnen, 4. ed., pp. 159-194, (eds.) Nyberg, P. and Hoving, V. Söderströms, Helsinki, Finland,.pp. 163-164).

“In the Germany of our days people have wanted to make Ernst Haeckel as a forerunner of National Socialism and thereby have pointed out his struggle for the Monist world view. It must be admitted, that his fervor to bestow wider and wider prevalence for Monism, and his battle against the adversaries of Monism, often made him guilty of overstatement. These could have gained the flavour of dogmatism, but he stressed always, that the foundation to a worldview has to be constructed in natural science and its perceptions. He never got tired to underline, that the world view must be firmly objective. How this could be allied with the modern National Socialism I leave others to account for... Jena lived early enough of its time and had anticipated the best of an ideal National Socialism…In many respects could Jena during the first years of the century stand as a social pattern for the rest of Germany.”(Federley, H (1946) Ett år i Jena. In Människor och minnen, 4. ed., pp. 159-194, (eds.) Nyberg, P. and Hoving, V. Söderströms, Helsinki, Finland,.pp. 186, 192.

 

"With regard to Mendelism, Morgan felt that by postulating hereditary particles whose actual existence as well as precise nature were unknown, Mendelians fell into the same trap as Haeckel and Weismann: resorting to speculation (especially about ultimate particles) when they lacked concrete evidence…'In the modern interpretation of Mendelism, facts are being transformed into factors at a rapid rate. If one factor will not explain the facts, then two are invoked; if two prove insufficient, three will sometimes work out. The superior jugglery sometimes necessary to account for the results are often so excellently 'explained' because the explanation was invented to explain them and then, presto! explain the facts by the very factors that we invented to account for them… I realize how valuable it has been to us to be able to marshal our results under a few simple assumptions, yet I cannot but fear that we are rapidly developing a sort of Mendelian ritual by which to explain the extraordinary facts of alternative inheritance." Allen, G. E. (1984) Thomas Hunt Morgan: Materialism and Experimentalism in the Development of Modern Genetics. Social Research, 51(3): 709-738

Leikistä tämä auktoriteetti kirjoitti: �I regard play as the motor habits and spirit of the past of the race, persisting in the present, as rudimentary functions sometimes of and always akin to rudimentary organs. The best index and guide to the stated activities of adulkts in past ages is found in the instinctive, untaught, and non-imitive plays of children... Thus we rehearse the activities of our ancestors, back we know not how far, and repeat their life work in summative and adumbrated ways.� GS Hall, Adolescence: its psychology and its relations to physiology, anthropology, sociology, sex, crime, religion, and education (1904), 1: s. 202. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 140.

"President Teddy Roosevelt, strongly impressed by Hall's views on the education of pre-adolescents, stated in a letter: 'I must write you to thank you for your sound common sense, decency and manliness in what you advocate for the education of children. Over-sentimentality, over-softness, in fact, washiness and mushiness are the great dangers of this age of this people. Unless we keep the barbarian virtues, gaining the civilized ones will be of little avail.'" Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 426.

Mitä kouluopetukseen tulee, niin 1900-luvun taitteessa ei uskottu, vaan tiedettiin että: �Every conception of this 19th century, has been cross-fertilized by the doctrine of evolution... But much remains to be done in applying the teachings of evolution in actual plans and methods of instruction. The logical order is so simple, so coherent, and so attractive, that it seems a pity tosurrender it for the less trim and less precise order of development, but this will have to be done if teaching efficiency according to evolution is to be had. The course of evolution in the race and in the individual furnishes us also with the clue of the natural order and the real relationships of studies.� M Butler, Status of education at the close of the century (1900), Educ. Rev. 19: 320-321. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 149.

Rekapitulaatio ei siis ollut ainoastaan poikkitieteellinen apparaatti, vaan koko kouluopetus lepäsi pedagogiikkansakin puolesta edistyneimmissä suunnitelmissa sen varassa. �We are fond of thinking of education as the process of realizing in each individual the experience of the race, but we have not emphasied the idea that the child can best get this experience in the same order that the race obtained it.� De Garmo, Herbart and the herbartians (1895) s. 109-110. Gould käsittelee �The idea of basing primary school curricula upon recapitulation...� selviönä ainakin Englannissa ja Saksassa, mutta sanoo Yhdysvalloista: �I cannot judge how popular these recapitulatory curricula became in America; I do not think that the Zillerian Herbartians ever achieved a majority position. But they were certainly no fringe movement and the lives of millions of school children were directly influenced by their practices.  I have tried to survey the primers and instructional manuals of 1880-1915 and have discovered a strong influence for recapitulation in the establishment of curricula.... Nonetheless, I believe that recapitulation had a lasting influence in American primary education... Furthermore, recapitulation was a major weapon in the liberalization of education and the increasing freedom of children... we must, instead, mold education to the child by following the course of his natural development. We must not expect adult behavior and ethical judgment from young children.� Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 149-151. Suomessa vaikuttaneesta Uno Cygnaeuksesta (lausutaan:  Uuno Synkeys) täällä päin en tiedä muuta, kuin että hän asui Alaskassa ortodoksien parissa - mikä saattoi viilentää terveellä tavalla tunteita noihin aikoihin...

�Recapitulation, in short, became the strongest argument for child-centered education: �Since it is the order of nature that the new organism should pass through certain developmental stages, it behooves us to study nature�s plan and seek rather to aid than to thwart it. For nature must be right; there is no higher criterion... The parallelism of phylogeny and ontogeny enforces the argument in favor of natural development... It furnishes a double support to the view that education should be a process of orderly and gradual unfolding, without precocity and without interference, from low to ever higher stages; that forcing is unnatural and that the mental pabulum should be suited to the stage of development reached.�� Guillet 1900 in Thorndike, Educational psychology (1919) s. 104-105. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 155.

�In nothing is the courage of the psychoanalysts better seen than in their use of the biogenetic law. They certainly employ that great biological slogan of the nineteenth century with a fearlessness that makes the timid twentieth century biologist gasp.� WM Wheeler 1917 s. 226 Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 156.

Kapitalismia perusteltiin biologisena välttämättömyytenä seuraavin sanoin: �Do we believe that the child recapitulates the history of the race. If so we may not be surprised to find the passion for property-getting a natural one. Selfishness is the cornerstone of the struggle for existence, deception is at its very foundation, while the acquiring of property has been the most dominant factor in the history of men and nations. These passions of the child are but the pent up forces of the greed of thousands of years.� Kline and France, in Thayer, The passing of the recitation (1928) s. 64. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 165.

John Dewey on keskeinen esimerkki biologisesta determinismistä: �He finally rejected the culture epochs for their implivation that �past life has somehow predetermined the main traits of an individual, and that they are so fixed that little serious change can be introduced into them��. Dewey 1916, Democracy and Education. s. 86. Gould Ontogeny and phylogeny 1977 s. 166.Lukion äidinkielenopettajani opasti itseänikin aikanaan sanoen, ettei ihminen voi muuttaa toiminnastaan kuin noin 10 prosenttia. En koskaan käsittänyt, mistä ko. luku tuli, mutta ei tuo ohje pääsääntöisestä järin motivoiva liene.

On paradoksaalista, että kouluopetuksessa rekapitulaation pohjautuvaan pedagogiikkaan tarttuivat myös tabula rasa -koulukunnan edustajat. �Tyhjä taulu� tuntuu vihkiytymättömälle täysin vastakkaiselta rekapitulaatioon nähden. (Gould mainitsee esimerkkeinä �herbartilaiset� T Zillerin ja W Stoyn. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 149 ja 426.)

�The biogenetic law has no exeptions�. Schmidt, Das biogenetische Grundgesetz Ernst Haeckels und seine Gegner (1909) s. 125. Gould Ontogeny and phylogeny (1977) s. 167.

"Morganismia ja mendelismia (periytyväisyyden kromosomiteoriaa) on erilaisissa muodoissa yhä näihin saakka opetettu kaikissa biologisissa ja agronomisissa korkeakouluissa, mutta mitshurinilaisen genetiikan opetusta ei itseasiassa ole lainkaan järjestetty. Usein vieläpä korkeimmissakin virallisissa biologien tieteellisissä piireissä ovat Mitshurinin ja Williamsin opin seuraajat olleet vähemmistönä. Tähän asti he ovat olleet vähemmistönä myöskin V. I. Leninille nimetyn Neuvostoliiton Maataloustieteiden akatemian entisessä kokoonpanossa. Puolueen hallituksen ja henkilökohtaisesti toveri Stalinin osoittaman huolenpidon ansiosta on tilanne Akatemiassa nyt jyrkästi muuttunut. Meidän Akatemiamme on saanut täydennyksen ja piakkoin lähimmissä vaaleissa saa vielä lisää täydennyksekseen huomattavan määrän mitshurinilaisia uusia akateemikkoja ja kirjeenvaihtajajäseniä. Se saa Akatemiassa aikaan uuden tilanteen ja luo uusia mahdollisuuksia mitshurinilaisen opin jatkuvalle kehittämiselle...
Selvää on, että jaloverso ja perusrunko eivät voineet vaihtaa keskenään solutumiensa kromosomeja, mutta periytyvät ominaisuudet siirtyivät kuitenkin jaloversosta perusrunkoon ja päinvastoin. Siis niillä plastillisilla aineilla, joita jaloverso ja perusrunko muodostavat samalla tavoin kuin kromosomeja, kuin mitä tahansa elävänruumiin osaa, on laadun ominaisuudet, niille on ominaista määrätty periytyväisyys.
Kaikki tunnusmerkit voidaan siirtää laadusta toiseen oksastuksen avulla yhtä hyvin kuin sukusolujen kautta tapahtuvan lisääntymisen avulla.
Suuri faktillinen ainehisto perunan, tomaatin ja moflien muiden kasvien erilaisten ominaisuuksien vegetatiivisesta siirtämisestä vie johtopäätökseen, että vegetatiiviset hybridit eivät periaatteessa eroa risteyttämällä saaduista hybrideista.
Mendelistisen ja morganistisen genetiikan edustajat eivät kykene saamaan periytyväisyyden määräperäisiä muunteluita, ja sen lisäksi he vieläpä kategorisesti kieltävät mahdollisuuden muuttaa periytyväisyyttä ulkoisten olosuhteiden vaikutukselle adekvaattisesti (vastaavasti). Mitshurinilaisen opin periaatteiden. mukaan voidaan periytyväisyyttä muuttaa täydelleen elinehtojen aiheuttaman vaikutuksen mukaisesti.
Viittaamme tässä yhteydessä vaikkapa vain kokeisiin kevätviljojen muuttamiseksi syysviljoiksi ja syysviljojen muuttamiseen enemmän syysviljoiksi, esimerkiksi Siperian seudulla, jossa on ankara talvi. Näillä kokeilla ei ole ainoastaan teoreettinen, vaan niillä on myöskin suuri käytännöllinen merkitys talvikylmää kestä vien laatujen saamiselle. On jo olemassa useita kevätvehnästä saatuja syysvehnälaatuja, jotka kylmänkestävyydessään eivät ole huonompia, vaan vieläpä eräät niistä ovat parempiakin kuin käytännössä tunnetut kaikkein kylmänkestävimmät vehnälaadut...
Samaa voidaan sanoa myöskin tilanteesta nuorien tiedemiesten kouluttamisen alalla. Kuvaavana seikkana esitämme seuraavan. Kirjoituksessaan «Tohtorin väitöskirjoista ja opponenttien vastuunalaisuudesta» , joka julkaistiin aikakauslehdessä « Vestnik vysshei shkoly» Noin vuonna 1945, akateemikko P. M. Zhukovski, joka on Korkeimman attestatiovaliokunnan Biologian asiantuntijain valiokunnan puheenjohtaja, kirjoitti: �Genetiikan väitöskirjojen alalla on syntynyt kärkevä tilanne. Genetiikan alaa koskevat väitöskirjat ovat meillä tavattoman harvinaisia, niitä on vain muutamia. Se on selitettävissä periytyväisyyden kromosomiteorian kannattajain ja sen vastustajain välillä vallitsevilla epänormaaleilla suhteilla, jotka ovat tulleet vihamielisiksi. Totta puhuen, ensinmainitut pelkäävät viimemainittuja, jotka ovat polemiikissaan erittäin hyökkääviä. Parasta olisi tehdä loppu tällaisesta tilanteesta. Ei puolue eikä myöskään hallitus kiellä periytyväisyyden kromosomiteoriaa, ja sitä selitetään esteettömästi korkeakoulujen kateedereissa. "Polemiikki jatkukoon»." Akateemikko T.D. Lysenko (1949) Tilanteesta biologisessa tieteessä, s. 24, 33-34, 39. Selostus V.I. Leninille nimetyn Maataloustieteiden akatemian Sessiassa heinäkuun 31 pnä 1948. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike. Petroskoi.

Haeckel invented and drew a series of minuscule protoplasmic organisms and named them "Moneron/Monera". These were to be

 "not composed of any organs at all, but consist entirely of shapeless, simple homogeneous matter… nothing more than a shapeless, mobile, little lump of mucus or slime, consisting of albuminous combination of carbon." (The History of Creation, 1883, p. 184.)

�In this chapter [6. 167-206] I will treat the unsuccesful attempts of empirical cataloguers to refute Haeckel�s theory of recapitulation. I will then argue that the biogenetic law fell only when it became unfashionable in approach (due to the rise of experimental embryology) and finally untenable in theory (when the establishment of Mendelian genetics converted previous exceptions into new expectations). The biogenetic law was not disproved by a direct scutiny of its supposed operation; it fell because research in related fields refuted itse necessary mechanism. If these arguments offend some scientists� beliefs about the way science should operate, they reflect, nonetheless, the way it does operate.�Gould 2. 168. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tosiasiat eivät rekapitulaatiota kaataneet. Ne eivät olleet ratkaiseva tekijä. Evoluutiosta ylipäänsä Gould kirjoittaa: �Intellectual historians have emphasized the profound impact of evolutionary theory upon social and political life; yet it is ironic that biologists often incorporated the new explanations without substantially altering their practise. Systematics, for example, could easily explain homology by common evolutionary descent rather than similarity of divine thought; yet the procedures for recognizing homologies and constructing classifications from them were little disturbed by this explanatory reversal.� Gould Ontogeny and phylogeny 1977 s. 69. Itse havaintojen ja metodiikan kannalta tilanne oli siis osittain päinvastainen Suuressa paradigmamuutoksessa. Kuten evoluutiokäsitys, myös luomis-, rappeutumis- ja katastrofiteoriatkin ovat täsmentyneet ja tarkentuneet puolentoista vuosisadan mittaan. Darwinin Cambridgen vuosien teologien käsitys eliöistä staattisina ja kiinteinä yksikköinä on nykyään pelkkä olkiukko; haastaja on muualla.

"But recapitulation was not 'disproved'; it could not be, for too many well-established cases fit the expectations. it was, instead, abandoned as a universal proposition and displayed as but one possible result of a more general process - evolutionary alteration of times and rates to produce acceleration and retardation in the ontogenetic development of specific characters." Stephen Jay Gould, Ontogeny and phylogeny (1977) s. 206. Itselleni tulee mieleen divergenssi, konvergenssi, homologia ja analogia. Evoluutio on kuin purukumi: venyy ja paukkuu. Falsifikoitavuuden kriteeri liittynee joihinkin kuolevaisiin teorioihin.

Darwinin kirjoittaessa Lajien Syntyä ja Ihmisen polveutumista, ei esi-ihmisen fossiileita oikeastaan ollut vielä olemassa Neanderthalin ihmistä lukuunottamatta. Professori Haeckel oli kuitenkin vuorenvarma, että ihmisen ja apinan välimuoto on ollut olemassa. Käytännön ihmisenä Haeckel päätti asian paperilla ja antoi ko. eliölle tieteellisen latinankielisen nimenkin: Pithecantropus alalus, "apinaihminen ilman puhetta". (Nykyään lajeja ei enää saa nimetä ennen löytämistä.) Haeckelin innokkaat kehoitukset saivat myös nuoren hollantilaisen medisiinarin Eugene Duboisin (1858-1940) innostumaan. Dubois otti ja lähti perheineen Darwinin kilpailijan Wallacen tutkimille Filippiineille kaivamaan apinaihmistä. Kun tietää, mitä etsii, niin tulosta tulee. Dubois antoi nimen Homo erectuksen eli pystyihmisen ajan aloittaneelle Pithecantropus erectus -löydölleen vuonna 1896 Haeckelin noin vuosikymmentä aiemman ennakoinnin mukaan. Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 147-148.
Vastaava innoitus vastakkaisella ihannoinnilla varustettuna liittyi kemiallisessa evoluutiossa jatkumoon auktoriteettien Oparin ja Urey sekä 23-vuotiaana gradutöikseen "elämää koeputkessa synnyttäneen" Millerin välillä. Valitettavasti  Millerin Nobel-palkintoon näyttää liittyneen enemmän julkisuussyitä kuin tarpeen olisi. Esimerkiksi Loeb nimittäin suoritti vastaavat kokeet tasan 40 vuotta Milleriä aiemmin, mutta saksaksi julkaistun artikkelin englannin käännösvirhe CO2:sta CO:iin pyöri jaloissa aina 80-luvun alkuun saakka. Discovery without priority is a bitter fruit. (Saksalaisten tieteellisiä saavutuksia ei tarvinnut erityisesti kunnioittaa II Maailmansodan jälkeen.) Miller, SL (1953) A production of amino acids under possible primitive earth conditions. Science117, 528-528.  Loeb, W (1913) Ueber das Verhalten des Formamids unter der Wirkung der stillen Entlandung. Ein Beitrag zur Frage der Stickstoff-Assimilation. Berichte der deutschen chemischen Gesellschaft 46, 684-69. More light on pioneers of electrochemistry Nature, 415, 833 (21 February 2002). Oparin taas muistetaan parhaiten Edgar Rice Burroughsin rasististen Tarzan-kirjojen luvatusta Oparinin kaupungista, jossa talojen kupolitkin ovat kultaa...
Lähtiessään tutkimusmatkalleen Dubois kertoi lehdistötilaisuudessa aikovansa löytää ihmisen esi-isän. Paikan päällä hän ei viitsinyt aina itse edes kaivaa, vaan osteli luunkappaleita paikallisilta alkuasukkailta. Osan löydetyistä luista Duboisin työntekijät taas myivät salaa paikallisille lohikäärmeenluina parannuskäyttöön jauhettavaksi. Vuonna 1891 Dubois löysi Jaavan joenpenkalta alle 1000 cm3 vastaavan pääkallon laen. Vuotta - ja viittätoista metriä myöhemmin - hän löysi reisiluun, ja täydensi myöhemmin kokoelmaansa vielä kolmella hampaalla.
Vuonna 1895 Dubois esitteli löytönsä asiantuntijoille, jolloin se torjuttiin väittelyn hengessä. Dubois ei kuitenkaan lannistunut, vaan kuljetti apinaihmistään matkalaukussa konferenssista toiseen ympäri Eurooppaa. Vuosien empimisen jälkeen ja mm. Kiinasta löydetyn Pekingin ihmisen jälkeen sensaatio alkoi olla kypsä. Mitä tarinasta jäi kertomatta, olivat muut samalta penkalta kaivetut löydöt. Kun samaa pengertä kaivaneet toiset tutkijat vuonna 1922 olivat julkaisemassa löydöksensä 1500 - 1600 cm3 pääkalloista, kertoi  Dubois olevansa tietoinen mahdollisuudesta, että paikka olisikin toiminut jossakin myöhäisemmässä vaiheessa jonkinlaisena hautausmaana. Dubois oli tehnyt vastaavat löydöt, muttei ollut julkaissut niitä, jottei raati olisi saanut liikaa pureskelemista yhdellä kertaa. Omituista kaikessa on vain se, että uutta lusikallista piti odotella lähes kolmekymmentä vuotta. W.S. Howell, Mankind in the Making. Garden City, New York: Doubleday, 1967, s. 155-156.
Duboisin kunniaksi mainittakoon, että hän on eräs harvoista paleontologeista, jotka sanoutuivat myöhemmin irti omasta sensaatiomaisesta löydöstään. Vanhalla iällään Dubois oli itse Pithecanthropus erectuksen ankarin kritisoija. Tässä vaiheessa tiedeyhteisö oli kuitenkin jo vakuuttunut löydön merkityksestä  ja Homo erectuksen - pystyihmisen - aika oli alkanut.
    Duboisin tapaus kestää siis popularisoidun käsityksen mukaan tarkastelun. Ajan hengestä kertovat kuitenkin muut tuonaikaiset farsseiksi osoitetyt tapaukset. Piltdownin ihmisestä (1911-1955) julkaistiin viitisensataa artikkelia ja esseetä  - popularisaatiosta puhumattakaan - kunnes kallo osoittautui potaskalla täytetyksi ja viilalla viimeistellyksi väärennökseksi. Piltdownin ihminen onkin klassikko kaikkien tieteellisten huijausten joukossa. Sen tekijää ei tänä päivänäkään tunneta, mutta aivotyöstä on epäilty niinkin älykästä huijaria kuin Sherlock Holmesia - korjaan Conan Doylea.  (Doyle esitteli myös paljon huomiota herättäneitä valokuvia keijukaisista.) Steven Jay-Gould, Natural History 88 (3):96, 1979. Ensimmäinen ihminen ei siis ollutkaan britti.
Maailman ensimmäinen radioitu oikeudenkäynti � myös ensimmäiseksi mediasirkukseksi kutsuttu � käytiin Tennesseen osavaltiossa vuonna 1925. �Apinaoikeudenkäynnissä�  oltiin itse käräjöintiä ennen pehmitetty evoluutiokriitikoita mm. miljoona vuotta vanhalla Nebraskan ihmisellä. Nebraskan ihminen konstruoitiin ja piirrettiin yhden hampaan perusteella, jonka on myöhemmin arveltu kuuluneen sukupuuttoon kuolleelle rekapi-sialle. Ensimmäinen ihminen ei siis ollutkaan amerikkalainen.
    Edellä mainitusta Pekingin ihmisestä on vaikea sanoa mitään, koska autenttinen todistusaineisto on kadonnut Toisen Maailmansodan selkkauksissa. Ramapithecuksen sanottiin alunperin olleen pystyasennossa liikkuneen hominidin niin ikään ainoastaan purukaluston perusteella. Tänään näille tapauksille voidaan hymyillä huvittuneena. Kriittisinä aikoina ne kuitenkin vaikuttivat makroevoluution vakiinnuttamisessa.

"After comparative study, Mayr concluded there had been no scientific basis for splitting the so-called Pithecantropines into a dozen invented genera, and instead lumped them all into the established genus Homo. The species name, erectus, was taken from the original find by Eugene Dubois." Richard Milner, Encyclopedia of evolution 1990 s. 217. Ernst Mayr, Taxonomic Categories in Fossil Hominids". Cold Spring Harbor Symposium on Quantitative Biology 15:(1950): 109-118.

"The lower races...are physiologically nearer to the mammals--apes and dogs--than to the civilized European. We must, therefore, assign a totally different value to their lives." This meant extermination, since the evolution was kampf, an eternal struggle in which the fit eliminated the unfit. (Haeckel was one of the most vocal of the scientific anti-Semites, and he brought the "Jewish Question" into the realm of biology, since he felt anti-Semitism was a justifiable racial doctrine, and not a religious one. He also put Jews into the inferior classes and argued that Jesus' thought indicated he was not Jewish but probably the son of a Roman soldier from Germany-- an idea that Hitler used in his own manifesto.)"
http://devbio.com/chap22/link2201a.shtml
Scott Gilbert, Developmental Biology, 6th ed, luku 22.
Viittaa kirjaan: Haeckel, E. 1902. The Riddle of the Universe. Harper and Brothers, New York.
 
 

Haeckelin kuvia ovat kierrättäneet mm. oheiset englanninkieliset oppikirjat. Tätä listaa voisi jatkaa satamäärin. En ole kuitenkaan tarkistanut kaikkia oheisia kirjoja omakätisesti, vaan nähnyt useimmista vain kuvasarjan, kuvatekstin sekä leipätekstin aiheesta.

Molecular Biology of the Cell, Alberts, Bray, Lewis, Raff, Roberts and Watson, 1994,Garland publishing Inc, 3rd ed, s. 33.
Vertebrates, Kenneth V. Kardong, 1998, McGraw-Hill, s 191.
Evolutionary Biology, Douglas J. Futuyma, Third Edition,1998, s 651-3. 
Futuyma on esimerkki arkkivirheestä sekoittaa Haeckelin kuvat von Baerin  lakeihin, joita edelleen pidetään arvossa. Ensimmäisenä rekapitulaation teoriaa lienee ehdottanut Meckel (1781-1883) � ja von Baer kritisoi jo tätäkin.
Evolution, Edward O. Dodson, 1960, s 46-47
Fundamental concepts of Biology, Nelson Robinson, Boolootian, 1970 s. 279.
General Biology, William Bloom and Carl Krekeler, 1962 s 442
General Zoology, Tracy Storer and Robert Usinger, 1965, s 244
Biology, Helena Curtis, 1968, s. 516. 
En ole varma, käyttikö Curtis itse kuvia, vai käyttikö hän ilmaisua �the great German biologist E. H. Haeckel� muuten vain aiheessa.
Elements of Zoology, Tracy Storer, Robert Usinger, and James Nybakken,1968, s 216
General Zoology, Claude Ville, Warren Walker, Jr., and Frederick Smith, 1968, s. 677
The Way Life Works, Hoagland & Dodson, 1995.
Illustrated Origin, Richard Leakey, 1971. Tämä viite ansaitsee erityishuomion laajan käyttönsä vuoksi.
Asimov, Isaac (1981), �The Genesis War,� Science Digest, 89[9]:82-87, October. Asimovin viittaus rekapitulaatioon evoluution todisteena kirjallisessa debatissa tunnetuimpiin kreationisteihin kuuluvan Duane Gishin kanssa osoittaa epätietoisuuden laajuuden. Itse ihailen Asimovin tuotantoa sinänsä suuresti. Ennen kuolemaansa amerikanjuutalainen Asimov ehti kirjoittaa 477 kirjaa, osapuilleen tieteen kaikilta osa-alueilta. Asimov ei ollut raskassarjalainen näillä aloilla, mutta hänen jules-verniaalinen kykynsä oli nähdä ulkopuolisena diletanttina fiktioissaan askel pidemmälle monien eri tieteenalojen tulevaisuuteen. Asimov oli Amerikan Humanistiyhdistyksen monivuotinen presidentti ja harras ateisti, vaikka myönsikin ettei ollut saavuttanut negaatiossaan varmuuden astetta. Yleissivistyksensä kivijalkana juutalainen Asimov oli biokemian professori.
Biology, James M. Barrett, 1986 edition, Prentice-Hall, s 754.
Lainattakoon Barrettin kirjaa esimerkkinä: "Embryonic Features As Evidence Of Evolutionary Relationships: The early development of an organism often reveals something of its evolutionary past. For example, vertebrates exhibit several progressive changes that can be organized into a graded series starting with the most primitive jawless fishes through bony fishes, amphibians, reptiles, birds, and mammals. The more primitive of these groups are judged to be ancestral to the more advanced ones. This view is held despite the obvious differences between fishes, which are aquatic and have gills and fins, and adult reptiles, birds, and mammals, which are air-breathing tetrapods, lack gills, and are usually highly adapted for terrestrial life. But when we compare the embryonic stages of fishes with those of the higher vertebrates, a fundamental relationship between the fishes and the higher vertebrates becomes obvious (Fig. 27-4). Embryos of all major groups of vertebrates, from fishes to mammals, possess gill pouches and gill furrows in addition to their common gross morphology. But only in fishes do these develop into functional gills. Why would the embryos of reptiles, birds, and mammals possess gill pouches and furrows even if they do not develop into gills? Ernst Haeckel, a nineteenth century German biologist, suggested that the embryonic stages of advanced organisms briefly recapitulate some of the morphological characters of their ancestors. Thus, the reason that a bird embryo bears gill pouches and furrows is because a group of ancient fishes were ancestral to birds. As Haeckel put it, "ontogeny [development] recapitulates phylogeny [evolution]." This does not, however, imply that all embryonic features can be interpreted as recapitulatory. For example, embryos of reptiles, birds, and mammals develop the embryonic membranes amnion, chorion, and allantois. Rather than representing equivalent structures possessed by ancestors, these are newly evolved structures important for survival of embryos on land.

Tämän ohella olen selannut läpi suomalaisia biologian koulukirjoja 1930-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
Oikeastaan jokaisessa perinteisessä evoluutiota käsittelevässä biologian kirjassa käytetään typistettyä piirrustusta Haeckelin tyyliin. En ole toistaiseksi onnistunut löytämään oikeastaan ainoatakaan kiistatonta poikkeusta suomalaisissa biologian lukion perusoppikirjoissa. Todennäköisesti lähivuosina kuvat tulevat häviämään sivustoilta - mutta kuka asiaa depopularisoi? Onko maito jo maassa?

Johtopäätöksenä voi todeta, että Haeckel is dead - long live the Haeckel!

 

Ryssävihasta - Russo-phobia - Hatred against the Russians

"Näiden teesien mukainen ryssänviha tuli selvästi näkyville kahdessa propagandajulkaisussa, joista toinen ilmestyi v. 1922 nimellä Ryssästä saa puhua vain hammasta purren ja sittemmin uutena painoksena nimellä Herää Suomi, toinen taas 1923 nimellä Suursuomi on yhtä kuin isänmaa, joka puolestaan oli aikaisemmin ilmestynyt Ylioppilaslehden 'heimonumerona'. Ryssästä saa puhua vain hammasta purren -julkaisun toimittaja Erkki Räikkönen kertoo levittäneensä kesällä 1922 vihkosta suurina painoksina Etelä-Pohjanmaalle, missä Vihtori Kosola, Vihtori Herttua, Orrenmaa, Antila ja muut aktivistit tehokkaasti osallistuivat tähän toimintaan... Kirjoituksessa 'Vihakin voimaa', jonka ehkä Räikkönen oli laatinut, sanotaan: ' Katsokaa ympärillenne kansalaiset! Eikö meidän maamme ole täynnänsä pettureita, Efialtaita, jotka ovat myyneet ja yhä myyvät pientä, poloista maataan verivihollisilleen? Kymmenet tuhannet kommunistimme elävät idän kullasta, kulkevat kyyristellen ryssän asioilla, ja odottavat kylliksi pimeätä yötä, voidakseen myydä kansalaistensa veren viholliselle. Heillä ei ole nälkä eikä vilu viemässä viimeistäkin kunniantuntoa, he eivät ole tietämättömiä, yksinkertaisia vuoristopaimenia, jotka eivät osaa eroittaa hyvää pahasta, he tekevät kaiken täysin tietoisesti, tahallansa. Heidän rinnallaan punastuisi historian Efialtes häpeästä. Olisi hauskaa antaa jokaisen meikäläisen petturin käteen hänen sukukirjansa ja kehoittaa häntä selailemaan muutamia vuosisatoja takaisinpäin. Saattaisipa sattua, ja sattuisi useastikin, että hän sieltä löytäisi sivuja, jotka olisivat omiansa hiukan jäähdyttämään hänen ryssänrakkauttaan. Kenties kaatui hänen esi-isänsä halaistuin päin kotinsa kynnykselle, venäläisen miekan tapaamana. Kenties raastettiin hänen isoäitinsä sidotuin käsin palavaan rakennukseen ja hänen pienet sukulaisensa löi kasakka koristeiksi aidanseipäisiin. Eikä tämä tapahtunut vain kerran, se tapahtui hänen suvussaan monasti, monen sukupolven aikana, ja kaikki nuo idän julmurien uhrit voivottelevat ja voivat pahoin maakuopissaan, ja kotiraunioittensa maatuneessa tuhassa, kuullessaan että yksi heidän jälkeläisistään on myynyt veljensä veriselle ryssälle. - - Nyt se on ollutta ja mennyttä. Kymmenettuhannet meikäläiset suutelevat ryssiä. He myyvät maansa moskovalaiselle milloin tahansa, pyytämättä mitään takaisin. He ovat uskollisia kuin koirat, ja venäläisen vihattu haju vetää heitä puoleensa kuin haaska shakaalia. Mutta me, jotka kerran ajoimme venäläisen tästä maasta, me, jotka tiedämme, minkälaiset jäljet ryssä on tähän maahan polkenut, meidän täytyy oppia ja opettaa muita vihaamaan venäläistä, niin syvästi ja sitkeästi, että sen vian juuret eivät kuivu vielä kuolemassakaan. Karsittakoon paholaisen nimi pois voimasanoistamme ja kirouksistamme, ja pantakoon tilalle 'ryssä'. Se on yhtä hyvä, se on parempikin. Sillä mitä ikänä paha tälle maalle on tapahtunut tai vasta tulee tapahtumaan, aina on siinä takana tavalla taika toisella ryssä. Meidän täytyy saada lastemme tietoisuuteen selvä käsitys siitä, että vaihdelkoon heidän tunteensa ja mielialansa millä äärillä tahansa, yksi on pysyvä muuttumattomana: viha ryssää kohtaan.' (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 61-62).

"Toisessa kirjoituksessa, jonka nimi on 'Suomen itsenäisyyden peruskivi', nimimerkki V.R.V. (Reino Vähäkallio?) perustelee ryssänvihan toiselta kannalta. Tärkeintä ei ole kommunismi eikä Venäjän ja Suomen historialliset suhteet, vaan Venäjän ja länsimaiden antagonismi, jonka kirjoittaja mahtavasti yleistää teesiinsä: 'Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmiskunnan ja inhimillisen kehityksen vihollinen.' Suomen historiallinen tehtävä on niinmuodoin taistella venäläisyyttä vastaan, jolloin sen taistelu tapahtuu omien oikeuksien ja samalla 'koko maailman' puolesta. Kirjoittaja esittää sitten kysymykseen, onko Venäjän kansan olemassaolosta ollut ihmiskunnalle mitään hyötyä ja vastaa siihen kieltävästi: 'Sen häviäminen maapallolta olisi ihmiskunnalle sen sijaan suureksi onneksi - - Jo pelkästään Venäjän kansan olemassaolo on sulkuna ihmiskunnan kehitykselle. Suunnattoman lukumääränsä ja sikiäväisyytensä takia on se arvaamattomana uhkana länsimaiselle sivistykselle. Noin 300 vuoden kuluttua on se lukumäärältään suurempi kuin kaikki Euroopan kansat yhteensä. Liejuvirtana se tulvii ympärilleen, uhaten haudata kansan toisensa jälkeen allensa kuten se on historian alusta tehnyt monelle Suomen heimolle ja oli vähällä jo tehdä Suomellekin. Miksi on Venäjän kansa sitten niin ala-arvoista ja vihattavaa. Missä on perussyy kaikkeen tähän. Syy on kansan luonteessa. Venäläisiltä puuttuu sivistyskanan perusominaisuus - edesvastuuntunne! Ilman sitä ei ihminen ole ihminen, vaan eläin. Siksi ei ryssä ole koskaan kyennytkään valtiota rakentamaan eikä inhimillistä kulttuuria eteenpäin viemään. Viikingit, tataarit, saksalaiset ja englantilaiset ovat siitä luoneet aika ajoin ulkonaisesti muihin verrattavan valtakunnan, mutta sisäisesti ei tähän ole pystynyt ulkomaalaistenkaan kyky. Nykyään hallitsevat juutalaiset Venäjää. Kuinka kauan he sen pystyvät tekemän on tulevaisuus osoittava...' (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 62-63).

"Vielä kappale Elias Simojoen tekstiä kirjasesta Suursuomi on yhtä kuin isänmaa: 'Me tiedämme, ettette te rakasta ryssää niin kuin osa kansaamme tekee, vaan kysytään, osaatteko te vihata sitä. Osaatteko te vihata, niinkuin verivihassa vihataan, niinkuin esi-isänne vihasivat, niinkuin vapaussodan jääkärit vihasivat ja vihaavat. Vai onko teihin tarttunut se nykyajan lattea henki, jolle ryssä, jos ei olekaan rakas, on ainakin yhdentekevä - tuollainen tosin kavala ja väliin mahdollisesti vaarallinenkin, mutta toiselta puolelta sellainen 'herttainen ja lapsellisen hyväsydäminen' kuten eräässä juhlapuheessa sanottiin, jonka kanssa on hyvä olla 'ystävällisissä' väleissä, tehdä kauppoja jne.-- Siis kunniamme ja vapautemme nimessä kaikukoon tunnussanamme: Viha ja rakkaus Kuolema ryssille, olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevalan heimon pirstojalle! Suomen menetetyn kunnian ja tulevan suuruuden nimessä: Kuolema ryssille! Isänmaamme nousevan suuruuden ja kansamme heräämisen nimessä käyköön tänä päivänä pyhän rakkauden ja vihan herätyshuuto kautta Kullervon heimon ja armaan synnyinmaan.' Ja Simojoki yltyy vaatimaan hirmuista loppunäytöstä Suomen ja Venäjän kansojen taisteluhistorialle, jota hän näiden kansojen ikää tarkemmin kysymättä kutsuu vuosituhantiseksi: 'Me tiedämme, että se vaikerrus, joka lyötyjen Karjalan ja Inkerin kansojen kelmeneviltä huulilta kuuluu, on vain heikko kaiku siitä hädästä ja niistä murhenäytelmistä, mistä vuosituhantinen Suomen ja Venäjän kansojen välinen taisteluhistoria tietää kertoa. Mutta toissatalvinen Karjalan kamppailu ei saa olla viimeinen näytös tässä sarjassa, vaan toinen vielä hirmuisempi näytelmä lopettakoon sarjan: Venäjän kansan murhenäytelmä - toisen asianosallisen. Tämä ei ole imperialismia, vaan sotaa imperialismia vastaan eikä tämä ole kostoa, se on vanhurskautta.' Sitaatteja voisi jatkaa pitemmälle. Tässä yhteydessä lienee kuitenkin parempi kiinnittää huomiota edellä mainittujen lehtisten julkaisemiseen. Ne olivat nimittäin osa laajempaa toimintaa, joka tähtäsi 'ryssänvihan' levittämiseen. Aktiviteetin takana oli Akateeminen Karjala-Seura ja erityisesti sen piirissä toiminut Vihan Veljet -niminen salainen veljespiiri." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 63-64).

"E. E. Kaila, josta tuli erittäin tärkeä nuorisojohtaja ja Akateemisen Karjala-Seuran organisatorinen luoja - joten hänen ajatustavallaan oli merkitystä ja myöhemmän ajan kannalta mielenkiintoa - sanoi mm.: 'On ihmisiä, jotka eivät kykene huomaamaan metsää puiiden takia, He eivät liioin näe ryssää ja ryssänvihaa - he näkevät vain jonkun yksityisen ryssän, jonkun ryssäläisen kirjan, jonka ovat lukeneet tai jonkun kultaisen ryssänruplan. Mutta - olkoonpa joku ryssä kuinka ihastuttava ja rakastettava tahansa - on hän kuitenkin ryssä, ja ennemmin tai myöhemmin peto tulee esille kiilloitetun ja siloitellun pinnan alta. Sillä verestään ja verensä mukana perimistään rotuominaisuuksista kukaan ei päse irti! Siinä ei auta mikään ulkonainen sivistys, ei mikään kiilloitus! Ei, vaikka kiillotus jatkuisi tuhannen ja taas tuhannen vuotta. Sillä ryssältä puuttuu sivistyskansan perusominaisuus, ominaisuus, jota ilman ei yhteiskuntaa eikä valtiota rakenneta, puuttuu edesvastuuntunne. Ilman sitä ei ihminen ole ihminen, vaan eläin! Ja ryssällä sitä ei ole. Senpä takia ei ryssä koskaan ole kyennytkään valtakuntaansa luomaan ja sitä koossa pitämään, vana sen ovat tehneet ulkonaisesti venläistyneet viikingit, tataarit, saksalaiset, englantilaiset ynnä muut. Saksalaissyntyisen tsaarinhuoneen kukistuttua ovat nyt juutalaiset ottaneet ohjakset käsiinsä ja hallitsevat maata ryssän nimissä, kuten tsaaritkin aikoinaan tekivät. Kaikki, mitä Venäjällä on ollut sivistyksen tapaista, on muukalaisrotuisten miesten luomaa, olkoon, että heidän nimensä sitten on ollutkin venäläinen. Entä sitten tuo paljon puhuttu venäläinen kirjallisuus - Tolstoi, Dostojevski ja muut - ei mitään rakentavaa, luovaa niissäkään, vaan kaikki järjestään hajoittava, repivää, rikkovan aitoryssäläistä! Pyhä viha - pelastuksen ja elämän evankeliumi!'" Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 65.)

 

Muita sitaatteja pseudotieteellisen biologian siivittämästä tapainturmelluksesta

Quotes on sociobiology, social Darwinism and evolutionism in general

"Politics is applied biology". Ernst Haeckel. Kierrätetty Richard Milnerin Encyclopedia of evolution (1990) s. 207, kautta.

"'Comrade Stalin found time even for detailed examination of the most important problems of biology,' Lysenko declared in his eulogy for Stalin in Pravda [Truth] (1953). 'He directly edited the plan of my paper, 'On the Situation in Biological Science,' in detail, explained to me his corrections, and provided me with directions as to how to write certain passages in the paper.'" (Richard Milner 1993, Encyclopedia of Evolution p. 288.)

"On one side spiritual freedom and truth, reason and culture, evolution and progress stand under the bright banner of science; on the other side, under the black flag of hierarchy, stand spiritual slavery and falsehood, irrationality and barbarism, superstition and retrogression... Evolution is the heavy artillery in the struggle for truth. Whole ranks of dualistic sophistries fall together under the chain shot of this monistic artillery, and the proud and mighty structure of the Roman hierarchy, that powerful stronghold of infallible dogmatism, falls like a house of cards." Ernst Haeckel, 1874, Anthropogenie: Keimes- und Stammes-Geschicte des Menschen. s. xiii-xiv.  Gould Ontogeny and phylogeny s. 77.

"Hitler used the German word for evolution (Entwicklung) over and over again in his book. In fact, it is not unreasonable to suppose that the very title itself of Hitler's book ("My Struggle"), was influenced by Darwin's subtitle, "Struggle for Existence," and by the German advocate of evolution, Ernst Haeckel, who published a book, in 1905, entitled, Der Kampf um den Entwicklungs-Gedanken ("The Struggle over Evolutionary Thinking"). In Hitler's Mein Kampf, he spoke of "lower human types." He criticized the Jews for bringing "Negroes into the Rhineland" with the aim of "ruining the white race by the necessarily resulting bastardization." He spoke of "Monstrosities halfway between man and ape" and lamented the fact of Christians going to "Central Africa" to set up "Negro missions," resulting in the turning of "healthy . . . human beings into a rotten brood of bastards." In his chapter entitled "Nation and Race," he said, "The stronger must dominate and not blend with the weaker, thus sacrificing his own greatness. Only the born weakling can view this as cruel, but he, after all, is only a weak and limited man; for if this law did not prevail, any conceivable higher development (Hoherentwicklung) of organic living beings would be unthinkable." A few pages later, he said, "Those who want to live, let them fight, and those who do not want to fight in this world of eternal struggle do not deserve to live."" Paul G. Humber The Ascent Of Racism, IMPACT No. 164 Institute for Creation Research.

"Present-day Darwinians, for the most part, do not want to be identified with racism; so it is no wonder that some of Darwin's statements touching on this area receive little attention. He spoke of the "gorilla" and the "negro" [sic] as occupying evolutionary positions between the "Baboon" and the "civilized races of man" ("Caucasian"); viz:

At some future period, not very distant as measured by centuries, the civilized races of man will almost certainly exterminate, and replace, the savage races throughout the world. At the same time, the anthropomorphous apes . . . will no doubt be exterminated. The break between man and his nearest allies will then be wider, for it will intervene between man in a more civilized state, as we may hope, even than the Caucasian, and some ape as low as a baboon, instead of as now between the negro [sic] or Australian and the gorilla.

Later in the same volume, Darwin wrote:

It has often been said . . . that man can resist with impunity the greatest diversities of climate and other changes; but this is true only of the civilized races. Man in his wild condition seems to be in this respect almost as susceptible as his nearest allies, the anthropoid apes, which have never yet survived long, when removed from their native country.

Referring to On the Origin of Species, by Darwin, Harvard University's Stephen Jay Gould wrote, "Biological arguments for racism may have been common before 1859, but they increased by orders of magnitude following the acceptance of evolutionary theory." He cites various sources to support his thesis, but two names which do not appear in his section entitled "Racism" are the names of Edwin G. Conklin and Henry Fairfield Osborn.

Henry Fairfield Osborn was a professor of biology and zoology at Columbia University. For twenty-five years (1908-1933), he was President of the American Museum of Natural History's Board of Trustees. Osborn wrote:

The Negroid stock is even more ancient than the Caucasian and Mongolians, as may be proved by an examination not only of the brain, of the hair, of the bodily characteristics . . . but of the instincts, the intelligence. The standard of intelligence of the average adult Negro is similar to that of the eleven-year-old-youth of the species Homo Sapiens.

In a book dedicated to John T. Scopes (the evolutionist teacher made famous by the Scopes "monkey trial"), Osborn wrote:

The ethical principle inherent in evolution is that only the best has a right to survive. . . .

In this book, Osborn said that he was summing up an article he had written for the New York Times (2/26/22). One could speculate that Hitler, himself, might in some way have had access to this teaching prior to his writing of Mein Kampf, so similar does this last statement sound to much of what he believed and wrote.

It is easy to believe that Hitler had such an interest in the boxing match between Joe Louis and the German, Max Schmeling, (6/19/36). It "was rife with political and racial overtones. . . ." Less than a year prior, Paul Gallico, writer for the New York Daily News, wrote:

Louis, the magnificent animal . . . He eats. He sleeps. He fights. . . . Is he all instinct, all animal? Or have a hundred million years left a fold upon his brain? I see in this colored man something so cold, so hard, so cruel that I wonder as to his bravery. Courage in the animal is desperation. Courage in the human is something incalculable and divine. "Paul G. Humber The Ascent Of Racism, IMPACT No. 164 Institute for Creation Research. Sir Arthur Keith, Evolution and Ethics (New York: G.P. Putnam's Sons, 1947), p. 230. Adolf Hitler, Mein Kampf (Boston: Houghton Mifflin Co., 1943), pp. 286, 295, 325, 402, 403, 285, 289. Charles Darwin, The Descent of Man (London: John Murray, 1901), pp. 241-242. Stephen Jay Gould, Ontogeny and Phylogeny (Cambridge, Mass: Harvard University Press, 1977), p. 127. Edwin G. Conklin, The Direction of Human Evolution (New York: Scribner's, 1921), p. 34. Henry Fairfield Osborn, "The Evolution of Human Races," Natural History, April 1980, p. 129--reprinted from January/February 1926 issue. Henry Fairfield Osborn, Evolution and Religion in Education (London: Charles Scibner's Sons, 1926), p. 48.

'With savages, the weak in body or mind are soon eliminated; and those that survive commonly exhibit a vigorous state of health. We civilized men, on the other hand, do our utmost to check the process of elimination. We build asylums for the imbecile, the maimed and the sick; we institute poor-laws; and our medical men exert their utmost skill to save the life of every one to the last moment. There is reason to believe that vaccination has preserved thousands, who from a weak constitution would formerly have succumbed to small-pox. Thus the weak members of civilized societies propagate their kind. No one who has attended to the breeding of domestic animals will doubt that this must be highly injurious to the race of man. It is surprising how soon a want of care, or care wrongly directed, leads to the degeneration of a domestic race; but excepting in the case of man himself, hardly anyone is so ignorant as to allow his worst animals to breed.

 The aid which we feel impelled to give to the helpless is mainly an incidental result of the instinct of sympathy, which was originally acquired as part of the social instincts, but subsequently rendered, in the manner previously indicated, more tender and more widely diffused. Nor could we check our sympathy, even at the urging of hard reason, without deterioration in the noblest part of our nature. The surgeon may harden himself whilst performing an operation, for he knows that he is acting for the good of his patient; but if we were intentionally to neglect the weak and helpless, it could only be for a contingent benefit, with an overwhelming present evil.' Charles Darwin, The Descent of Man (1871)

"Karl Marx wrote his friend Friedrich Engels that Darwin's theory was 'the basis in natural history that we need' for the philosophy he valled 'Scientific Socialism'. In Darwin's 'materialism' he found ammunition against the 'divine right' of kings and a social hierarchy supported by religion. And the idea that evolution is a history of competitive strife fit well with his ideology of 'class struggle.'... Engels eulogized Marx by claiming he had found the laws of human society, just as Darwin had found those of nature... Thomas Henry Huxley viewed evolution in nature as bloody and ruthless, but thought man is obliged to leave it behind and seek a better way. He taught that humans have the choice not to accept the 'law of the jungle.' Instead, we must struggle towards a compassionate and humane society... Darwin's politics were liberal (sometimes radical) for his day; he had too much compassion for the underdog to be a Social Darwinist in the Anglo-American sense. Once he laughed at a newspaper squib claiming 'that I have proved 'might is right' and therefore that Napoleon is right, and every cheating tradesman is also right.' He was passionately opposed to slavery, was known as a very lenient magistrate, campaigned against abusive child labor practises and was locally admired for his philanthropies. Yet, he also was resigned to the subjugation of tribal peoples most Englishmen considered 'inferior.'. He had seen first-hand the extermination of South American Indians by the Argentine army and thought the slaughter of indigenous Australians and Tasmanians an inevitable outcome of the clash between 'advanced' and 'savage' races." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 412-413.

"The more civilized so-called Caucasian races have beaten the Turkish hollow in the struggle for existence. Looking to the world at no very distant date, what an endless number of the lower races will have been eliminated by the higher civilized races throughout the world." Charles Darwin, Life and Letters, p. 318. Francis Darwin (editor).

"Science is a human enterprise, like art, literature or music; all are embedded in their time, place and culture. Although biologists and social scientists claim to seek 'objective' truths, theirs is a history of repeated failure to see their own biases. A particular blind spot has been the investigator's attitudes and assumptions regarding social groups, cultures or races other than his own - and their evolutionary 'position' relative to white Europeans. Almost any 19th or even mid-20th century book on human evolution carries illustrations showing the progression: monkey, ape, Hottentot (or African Negro, Australian Aborigine, Tasmanian, etc.) and white European. Few of the early evolutionists were free of such arrogance, not even the politically liberal Charles Darwin and Thomas Huxley. Both campaigned passionately against slavery, not because they believed all human groups had the same potential, but because they opposed cruel mistreatment, even of one's social or racial 'inferiors'." R. Milner, Encyclopedia of Evolution, 1990, s. 380.

Toisaalta Clark väittää: "Darwin often said quite plainly that it was wrong to ameliorate the conditions of the poor, since to do so would hinder the evolutionary struggle for existence." R.E.D. Clark, Darwin: Before and After (1958), p. 120. Muuttuiko Charles Darwinin suhteellisen maltillinen asenne Lajien Synnyssä (1859) 22 vuoden aikana Ihmisen Polveutumisen (1871) astetta jyrkempään suuntaan vauhtisokeudesta muiden kynäniekkojen kilpailuttamana? Veivätkö Bulldogit isäntää?

"Nämä kansat, rumuuden ja mitättömyyden perikuvat, eivät tunne suurempaa iloa kuin se, että parempirotuinen mies lähestyy heidän vaimojaan tai tyttäriään, niin että isä tai puoliso tai sulhanen voi toivoa itseään rodullisesti etevämmän sekaverikön ilmaantumista majaansa." Kreivi Gobineau suomalaisista. Matti Kuusi, Ohituksia s. 143. Otava 1985. (Gobineau oli ranskalaissyntyinen saksalaisten - ja ruotsalaisten - imartelija, joka työskenteli pitkään Tukholmassa.)

"1900-luvun alkupuoliskon johtava amerikkalainen paleontologi, Henry Fairfield osborn, lisäsi vettä myllyyn sanomalla: 'Negroidisuku on jopa muinaisempi kuin valkoihoinen suku ja mongoloidisuku... Keskimäärin aikuisen mustaihoisen älykkyys on samanlainen kuin 11-vuotiaan Homo sapiens-lajiin kuuluvan yksilön." (Henry Fairfield Osborn, Natural History, April 1980, p. 129; Ken Ham, Valhe-evoluutio, s. 115. Luominen-kustannus 2007, Vaajakoski, Finland.)

"Monet varhaiset Australian uudisasukkaat pitivät Australian aboriginaaleja vähemmän älykkäinä kuin 'valkoihoisia ihmisiä', koska aboriginaalit eivät olleet kehittyneet niin pitkälle kuin valkoihoiset kehitysopillisen asteikon mukaan. Itse asiassa Hobartin museo Tasmaniassa (Australiassa) luetteloi vuonna 1984 tämän erääksi syyksi siihen miksi varhaiset valkoihoiset uudisasukkaat tappoivat tässä osavaltiossa niin paljon aboriginaaleja kuin pystyivät. Vuonna 1924 New York Tribunessa (Sunday, February 10) oli hyvin laaja kirjoitus, jossa kerrottiin lukijoille, että puuttuvat rengas on löydetty Australiasta. Tämä puuttuva rengas sattui olemaan Tasmanian osavaltion aboriginaalit." (Ken Ham, Valhe-evoluutio, s. 115. Luominen-kustannus 2007, Vaajakoski, Finland.)

"One early, persistent controversy was whether all races were minor varieties within a single species (Monogeny, or 'single origin' theory) or distinct kinds of humans amounting to separate species (Polygeny, or 'multiple origin' theory). The nonracist view, holding for the unity of mankind, came from religious fundamentalists, who traced all humans back to the single creation of Adam and Eve. Early evolutionists, on the other hand, saw nonwhites as 'primitive' peoples who were late to evolve or geographically specialized. As late as the 1960s, the respected American physical anthropologist Carleton Coon published a massive, long-waited study, The Origin of the Races (1962), which was taken seriously by a wide public, despite its racist assumptions and nonsensical biology." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 381.

"[Peter] Kropokin criticized Darwin�s remarks in the Descent of Man (1871) about the �alleged inconveniences� of maintaining what Darwin called the �weak in mind and body� in civilized societies. Darwin seemed to think advanced societies were burdened with too many �unfit� individuals." R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), p. 259.

"By its rounded apex and less developed posterior lobe, the Negro brain resembles that of our children, and by the protruberance of the parietal lobe, that of our females?assign to the Negro brain a place by the side of that of a white child? the female European skull resembles much more the Negro skull than that of the European male"
Vogt, C. (1864). Lectures on Man. Longman, Green, Longman, and Roberts, London. p. 172-183. Professor of Natural History at the University of Geneva.

"Once almost obligatory in all textbooks, the promotion of eugenic programs was set back by the disastrous, barbarous attempts to create a "master race" in Nazi Germany. However, the notion lingered on for several decades in America, bolstered by miscegenation laws in Southern states, immigration quotas, and legislation to sterilize criminals and the "feeble-minded". Eventually, it became recognized that the presumed scientific underpinnings of these social policies did not, in fact, exist." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 156.

Sanan eugeniikka laati Charles Darwinin serkku Sir Francis Galton. (eu -kreikk. �hyvä�!) "Galton had so many diverse interests, such an active mind and was so convinced of his own greatness that in later life he hired secretaries to follow him everywhere, lest some of his thoughts escape unrecorded. Few did." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 183.

"Eugenics, the 'science of breeding the best,' became Galton's obsession. He wrote that 'an enthusiasm to improve the race is so noble in its aims, that it might well give rise to a sense of religious obligation... its principles ought to become one of the dominant motives in a civilized nation... The United States proved to be even more fertile ground than England for the adoption of eugenic policies. Sterilization laws for 'imbeciles' were passed, and them usually compassionate Justice Oliver Wendell Holmes upheld its constitutionality in a decison of 1927: 'We have seen more than once that the public welfare may call upon the best citizens for their lives. It would be strange if it could not call upon those who already sap the strength of the State for lesser sacrifices... It is better for all the world, if... society can prevent those who are manifestly unfit from continuing their kind.' Later, it was found that many who were sterilized were not 'imbeciles' at all... Galton also established the tradition in England of biometrics, the application of statistical and population techniques to the study of heredity and variation. His journals and laboratories laid the ground work for population genetics, which, years later, fused with Darwinian theory and put the theory on a sounder basis." Richard Milner, Encyclopedia of evolution (1990) s. 184.

Kompromissina kirkon ja tieteen ristiriidassa Gaulton ehdotti, että epäkelvot yksilöt voitaisiin ohjata mukavasti luostareihin ja konventteihin. Salakavalinta tässä tapahtumasarjassa oli se, että ihmiskunnan jalostaminen paremmaksi oli tarkoitusperiltään hyvää tarkoittava ja jalo aate. SS-miesten kaluunoissa lukenut "Got mitt uns" oli tietenkin käytännössä jo mustaa huumoria, mutta ylipäänsä länsimaiden sterilisaatio- yms. ohjelmia ei muisteta yhtä hyvin.

"Eugenics, the belief that certain "genetic" traits are good and others bad, is associated in the public mind mostly with the extreme eugenics policies of Adolf Hitler, which ultimately led to the Holocaust. The study of eugenics did not begin with Hitler or his German scientists, but rather was first promoted by Sir Francis Galton, in England. Galton, a cousin of Charles Darwin, who expanded on Darwin’s theories and applied them to the human population. In an article entitled "Hereditary Character and Talent" (published in two parts in MacMillan's Magazine, vol. 11, November 1864 and April 1865, pp. 157-166, 318-327), Galton expressed his frustration that no one was breeding a better human:

"If a twentieth part of the cost and pains were spent in measures for the improvement of the human race that is spent on the improvement of the breed of horses and cattle, what a galaxy of genius might we not create! We might introduce prophets and high priests of civilization into the world, as surely as we can propagate idiots by mating cretins. Men and women of the present day are, to those we might hope to bring into existence, what the pariah dogs of the streets of an Eastern town are to our own highly-bred varieties." Galton in the same article described Africans and Native Americans in derogatory terms making it clear which racial group he thought was superior. Francis Galton, the founder of the Eugenics Society, spoke hopefully about persuading people with desirable genes to marry and have large families. Galton's successor at the helm of the Eugenics Society was Major Leonard Darwin (1850-1943), a son of Charles Darwin. Leonard Darwin, who ran the Eugenics Society until 1928, made the transition from positive to negative eugenics, and promoted plans for lowering the birthrate of the unfit.

Built into the idea of natural selection is a competition between the strong and the weak, between the fit and the unfit. The eugenicists believed that this mechanism was thwarted in the human race by charity, by people and churches who fed the poor and the weak so that they survived, thrived, and reproduced. Ironically, as the Eugenics movement came to the United States, the churches, especially the Methodists, the Presbyterians, and the Episcopalians, embraced it.

Methodist churches around the country promoted the American Eugenics Society "Fitter Family Contests" wherein the fittest families were invariably fair skinned and well off. Methodist bishops endorsed one of the first books circulated to the US churches promoting eugenics. Unlike the battles over evolution and creationism, both conservative and progressive church leaders endorsed eugenics. The liberal Rev. Harry F. Ward, professor of Christian ethics and a founder of the Methodist Federation for Social Service, writing in Eugenics, the magazine of the American Eugenic Society, said that Christianity and Eugenics were compatible because both pursued the "challenge of removing the causes that produce the weak. Conservative Rev. Clarence True Wilson, the General Secretary of the Methodist Episcopal Board of Temperance, Prohibition and Public Morals, and the man chosen to debate Clarence Darrow after William Jennings Bryan’s death, believed that only the white Aryan race was the descendent of the lost tribes of Israel. Methodists were active on the planning committees of the Race Betterment Conferences held in 1914, and 1915. In the 1910s, Methodist Churches hosted forums in their churches to discuss eugenics. In the 1920s, many Methodist preachers submitted their eugenics sermons to contests hosted by the American Eugenics Society. By 1927, when the American Eugenics Society formed its Committee on the Cooperation with Clergymen, Bishop Francis McConnell, President of the Methodist Federation for Social Service served on the committee. In 1936, he would chair the roundtable discussion on Religion and Eugenics at the American Eugenics Society Meeting. The laity of the church also took up the cause of eugenics. In 1929, the Methodist Review published the sermon "Eugenics: A Lay Sermon" by George Huntington Donaldson. In the sermon, Donaldson argues, "the strongest and the best are selected for the task of propagating the likeness of God and carrying on his work of improving the race."

Both the Methodist Episcopal Church and the Methodist Episcopal Church, South promoted eugenics. Most of the time, church advocates of eugenics supported positive eugenics—essentially careful selection of mates. Nevertheless, sterilization became an acceptable kind of eugenics along with marriage laws limiting marriage between whites and non-whites. Some annual conferences supported such laws and a few opposed them. Indiana passed the first forced sterilization law in 1907; eventually 33 states passed similar laws. Most used Harry Laughlin’s model law that provided for the sterilization of "feeble minded, insane, criminalistic, epileptic, diseased, blind, deaf, deformed, and dependent" including "orphans, ne’er do wells, tramps, homeless, and paupers." Virginia passed in 1924 a sterilization law based on the Laughlin model and on the same day passed a law making marriage between a white person and a non-white person a felony. Thirty-three US States eventually passed laws authorizing sterilization of criminals, the mentally ill, the "feeble minded", Sterilization of the allegedly mentally ill continued into the 1970s in several states, by which time about 60,000 Americans had been involuntarily sterilized. In 1933, Hitler’s Nazi government used Laughlin’s Model Law as the basis for their sterilization law that led to the sterilization of some 350,000 people. State sponsored Eugenics reached an abhorrent extreme in the Nazi extermination programs of the 1930s and 1940s. Initially directed at people with similar health or social problems as were targeted by the U.S. sterilization laws, these were eventually expanded to cover entire populations—Jews, Gypsies, Poles—judged by the Nazi regime to represent "worthless lives" (lebensunwerte Leben). While certain overt State policies such as the use of gas chambers have not been used recently, "ethnic cleansing" has emerged several countries— including Bosnia, Ruanda, Cambodia, and Sudan and shows that eugenic horrors have not disappeared.

While Germany has a now has a strong sensitivity to the issues of eugenics, in the US apology for past eugenic excesses has been slow in coming. California did not repeal its law until 1979 and, in 1985; around 20 states still had laws on their books that permitted the involuntary sterilization of "mentally retarded" persons. Family planning programs around the world have included forced sterilization as a tool even recently. In 2002, Peru’s Minister of Health issued an apology for the forced sterilization of indigenous women during the recent presidency of Alberto Fujimori. The state governments of Virginia, California, Oregon, and North Carolina have apologized for their support of eugenics including sterilization. United Methodist General Conferences have called for an end to forced sterilization, but have not yet apologized on behalf of Methodist predecessors who advocated for eugenic polices. The new eugenics is not so much the negative eugenics of state coercion or the oldest positive eugenics of better baby contests, but rather the eugenics made possible by the emerging biotechnology sciences, such as Preimplantation Genetic Diagnosis. Parents, not the state are the new eugenicists. They, as never before, are confronted with choices about which children they should have based on an incomplete science pointing to the genetic links of many conditions. Preimplantation Genetic Diagnosis (PGD) is only one of many emerging genetic and reproductive technologies in need of broad public discussion and regulation, but we view PGD as a gateway technology. PGD, if permitted to continue unregulated, could pave the way to new eugenics, where children are literally selected and eventually designed according to a parent’s desires and fears. Recent rapid developments in PGD indicate that we are stumbling down a slippery slope toward this future rendering a policy response an urgent matter. Finally, unfettered developments of PGD applications in the US attest to the general failure of the US policy regarding genetic and reproductive technologies. This policy failure must be corrected if we are to prevent a new eugenics in the US and abroad. Germany, Austria, Ireland, Switzerland, and Southwest Australia have banned PGD outright. Other nations, including the United Kingdom, France, the Netherlands, Belgium, Italy, and Greece have limited the use of PGD. Even in the US, until recently, PGD was used exclusively for medical purposes. Today, two thirds of the fertility clinics in the world offering PGD are in the US. Some clinics are blatantly performing PGD for selection. Many other clinics have used PGD to avoid late-onset diseases like Alzheimer’s and recently breast cancer. A growing number of couples are using PGD to select an embryo that would grow into a child intended to be a tissue match for its sibling. None of these applications was subject to formal regulatory review or public deliberation prior to their use. In the case of sex selection, the practice specifically violates the voluntary guidelines of the American Society of Reproductive Medicine. The US lack of regulation has resulted in advocates of expanded PGD in other countries to push for more permissiveness abroad. Some of the advocates, including Robert Edwards, who in 1977 performed the first successful IVF procedure in humans, explicitly promote the new eugenic approach. Edwards has predicted that "Soon it will be a sin for parents to have a child which carries the heavy burden of genetic disease. We are entering a world where we have to consider the quality of our children."

Today, thirty years after the birth of Louise Brown from Edward’s IVF technique, more than one million children have been born from the process of IVF. The parallel development of genetic testing has resulted into the merger of genetic testing and assisted reproduction into preimplantation genetic diagnosis (PGD). Parents can now choose which of their embryos to implant in the mother’s womb based on the outcome of more than 1000 genetic tests that potentially could be performed on the embryos. These tests at present only indicate probabilities for most conditions. We lack an adequate understanding of how the 98% of the human genome that is not made up of genes affects the genes that we can measure. The church needs to help its members sort through the implications of this new information that will never be complete. The overt racism of the eugenic campaigns of the last century is no longer acceptable in today’s civic square or pulpits, but the impetus toward eugenics remains. Controlling the reproduction of the social body and individual bodies, controlling the quality and quantity of the next generation in order to form a more perfect union -- these impulses remain part of culture. The church needs to remind its members that as Christians were are called to stand apart from culture and rejoice that our identity comes from being ‘adopted’ by Christ and where we are all welcomed as children of God regardless of our genetic make-up. Matthew in the opening of his gospel (Matthew 1:1-16) reminds us that in Jesus’ earthly family were not just Jews, but also four Gentile women. As Christians, we are not called because of our genetic identity; we are not called to re-engineer our bodies or those of our children, or destroy those different from us, but rather to follow Christ."

George Henry Naply, THE TRANSMISSION OF LIFE, Philadelphia: J. Fergus, 1871 endorsed by Bishop Levi Scott and Bishop T. A. Morris, both of the Methodist Episcopal Church. Harry F. Ward, "Is Christian Morality Harmful, Over Charitable to the Unfit?", EUGENICS I (December 1928):20 Robert Dean McNeil, VALIANT FOR TRUTH, Oregonians Concerned About Addiction Problems, Portland, (1992), pp.19,141 Prohibition was Wilson’s main concern as the head of the Methodist Episcopal Board of Temperance, Prohibition, and Public Morals, but eugenics, anti-immigrant programs, anti-Catholic sentiments were a key part of his message. He believed that

Indians and Negros were especially prone to alcoholism. (See his THE POCKET CYCLOPEDIA OF TEMPERANCE, p.252.) Methodist Episcopal Bishop John Hamilton of the San Francisco Area served on the planning committee for the 1915 Conference. See PROCEEDINGS OF THE SECOND NATIONAL CONFERENCE ON RACE BETTERMENT, August 4-8, 1915, American Eugenics Society, program for "Round Table Conferences and Annual Meeting," New York, 1936.

http://www.discovery.org/scripts/viewDB/filesDB-download.php?command=download&id=1589

"The great German exponent of Militarism, Nietzsche, extended the Darwinian principle of the  survival of the fittest in order to inspire his countrymen to fight. According to him, �The supreme  standard of life is purely materialistic vitality and power to survive.� The 1914-1918 war was thus the calculated climax of a policy nourished on the diabolical ideas of Nietzsche for the  subjugation of the world. General von Bernhardi in his book, The Next War, shows the connection between war and biology. According to him, �War is a biological necessity of the first importance, a regulative element in the life of mankind that cannot be dispensed with. War increases vitality and promotes human progress.� The summuim bonum [highest good] of life  according to Nietzsche�s own words is �Man shall be trained for war and woman for the recreation of the warrior; all else is folly�" Oscar Levy, Complete Works of Nietzsche, 1930, Vol. 2, p. 75.

"Darwinism was welcomed in Communist countries since Karl Marx and Friedrich Engels had considered The Origin of the Species (1859) a scientific justification for their revolutionary ideology. As far as Socialist theorists were concerned, Darwinism had proved that change and progress result only from bitter struggle. They also emphasized its materialist basis of knowledge, which challenged the divine right of the czars." R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), s. 119.

"The pseudo-scientific application of a biological theory to politics . . constituted possibly the most perverted form of social Darwinism . . It led to racism and antisemitism and was used to show that only �superior� nationalities and races were fit to survive. Thus, among the English-speaking peoples were to be fund the champions of the �white man�s burden,� an imperial mission carried out by Anglo-Saxons . . Similarly, the Russians preached the doctrine of pan-Slavism and the Germans that of pan-Germanism." T.W. Wallbank and A.M. Taylor, Civilization Past and Present, Vol. 2 (1961), s. 362.

"In every European country between 1870 and 1914 there was a war party demanding armaments, an individualist party demanding ruthless competition, an imperialist party demanding a free hand over backward peoples, a socialist party demanding the conquest of power, and a racialist party demanding internal purges against aliens�all of them, when appeals to greed and glory failed, or even before, invoked Spencer and Darwin, which was to say, science incarnate . . Race was biological, it was sociological; it was Darwinian." Jacques Barzun, Darwin, Marx, Wagner (1958), pp. 92-95.

"During World War I, German intellectuals believed natural selection was irresistibly all-powerful (Allmacht), a law of nature impelling them to bloody struggle for domination. Their political and military textbooks promoted Darwin's theories as the 'scientific' basis of a quest for world conquest, with the full backing of German scientists and professors of biology." R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), s. 59.

"[The position in Germany was that] Man must 'conform' to nature's processes, no matter how ruthless. The 'fittest' must never stand in the way of the law of evolutionary progress. In its extreme form, that social view was used in Nazi Germany to justify sterilization and mass murder of the unfit, incompetent, 'inferior races.' R. Milner, Encyclopedia of Evolution (1990), s. 412.

"[Hitler] stressed and singled out the idea of biological evolution as the most forceful weapon against traditional religion and he repeatedly condemned Christianity for its opposition to the teaching of evolution . . For Hitler, evolution was the hallmark of modern science and culture, and he defended its veracity as tenaciously as Haeckel." Daniel Gasman, Scientific Origins of Modern Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League (1971), s. 188.

"I regard Christianity as the most fatal, seductive lie that has ever existed." Kuoropoika, postikorttitaiteilija, reservin korpraali ja populisti Adolf Hitler, lainattu: Larry Azar, Twentieth Century in Crisis (1990), p. 155. Tällä Hitler tarkoitti lähinnä kristinuskon etiikkaa ja ajatusta heikon auttamisesta jne., joka vaikutti luonnonvalinnan vastaiselta. Mahtipontisempia jakeita hän sen sijaan lainaili ahkerasti omiin tarkoitusperiinsä.

"This doctrine of racial supremacy Hitler took at face value . . He accepted evolution much as we today accept Einsteinian relativity.� Larry Azar, Twentieth Century in Crisis (1990), p. 180.

"Mussolini�s attitude was completely dominated by evolution. In public utterances, he repeatedly used the Darwinian catchwords while he mocked at perpetual peace, lest it hinder the evolutionary process." R.E.D. Clark, Darwin: Before and After (1948), p. 115.

"Benito Mussolini, who brought fascism to Italy, was strengthened in his belief that violence is basic to social transformation by the philosophy of  Neitzsche." Encyclopedia Britannica  (1982), Vol. 16, s. 27.

Banaanikärpästen herra Theodosius Dobzhansky  myöntää: �Natural selection can favor egotism, hedonism, cowardice instead of  bravery, cheating and exploitation.�  Theodosius Dobzhansky, "Ethics and Values in Biological and Cultural Evolution", Los Angeles Times, June 16, 1974, s. 6.

Douglas Futuyma tuntuu kuitenkin sanovan sanottavansa subjektiivisesti: �Some shrink from the conclusion that the human species was not designed, has no purpose, and is the product of mere mechanical mechanisms � but this seems to be the message of evolution.� Futuyma, Douglas (1983). Science on Trial: The Case for Evolution s. 12-13

Itse George Gaylord Simpson kirjoittaa: �Man is the result of a purposeless and natural process that did not have him in mind.�  GG Simpson, The Meaning of Evolution, revised edition (1967) New Haven: Yale University Press, 1967, s. 345.

Tieteenfilosofi Michael Ruse ja kohuttu sosiobiologi Edward Wilson postuloivat ilmeisesti tosiasiana: "Ethics is an illusion, that our genes cause." Ruse, M. ja Wilson, E.O. (1985). Evolution and Ethics, New Scientist 108, 50.

Science-lehdessä on kirjoiteltu: �Unbridled self-indulgence on the part of one generation without regard to a future one is the modus operandi of biological evolution and may be regarded as rational behavior." W.H. Murdy (1975), Anthropocentrism - A Modern Version, Science March 28, s. 1169-1172.

“With savages, the weak in body or mind are soon eliminated; and those that survive commonly exhibit a vigorous state of health. We civilised men, on the other hand, do our utmost to check the process of elimination; we build asylums for the imbecile, the maimed, and the sick; we institute poor-laws; and our medical men exert their utmost skill to save the life of every one to the last moment. There is reason to believe that vaccination has preserved thousands, who from a weak constitution would formerly have succumbed to small-pox. Thus the weak members of civilised societies propagate their kind. No one who has attended to the breeding of domestic animals will doubt that this must be highly injurious to the race of man. It is surprising how soon a want of care, or care wrongly directed, leads to the degeneration of a domestic race; but excepting in the case of man himself, hardly any one is so ignorant as to allow his worst animals to breed." [Darwin, The Descent of Man (1871 edition), vol. I, p. 168)

"
Although Darwin opposed slavery, he firmly believed that the evolutionary process had created superior and inferior races. He maintained in Descent of Man that human intellectual development was the product of natural selection and that natural selection had produced significant differences in the mental faculties of “men of distinct races.” [See Darwin, Descent (1871), vol. I, pp.109-110, 160, 201, 216.] In the same book, Darwin disparaged blacks and observed that the break in evolutionary history between apes and humans fell “between the negro or Australian and the gorilla,” indicating that he considered blacks the humans that were the most ape-like. [Darwin, Descent (1871), vol. I, p. 201] Darwin also predicted that “[a]t some future period, not very distant as measured by centuries, the civilised races of man will almost certainly exterminate and replace throughout the world the savage races.” [Darwin, Descent (1871), vol. I, p. 201.] The racist cast of Darwin’s thought is difficult to deny.

Now, this mindset was not unique to Charles. At the turn of the 20th century and up until the advent of WWII eugenics based upon a darwinian racist cast was all the rage among the left and such thinking was even a staple in the school books used by those attending government schools. One such text book, by a chap named George W. Hunter, entitled ‘A Civic Biology’ could write to students,

“At the present time there exist upon the earth five races or varieties of man, each very different from the others in instincts, social customs, and, to an extent, in structure. These are the Ethiopian or negro type, originating in Africa; the Malay or brown race, from the islands of the Pacific; the American Indian; the Mongolian or yellow race, including the natives of China, Japan and the Eskimos; and finally, the highest type of all, the Caucasians, represented by the civilized white inhabitants of Europe and America.”

The Darwinist Hunter went on to write elsewhere in this very popular school textbook from the 1920’s, referring to people with low I.Q.’s, that,

… if such people were lower animals, we would probably kill them off to prevent them from spreading. Humanity will not allow this, but we do have the remedy of separating the sexes in asylums or other places and in various ways of preventing intermarriage and the possibilities of perpetuating such a low and degenerate race. Remedies of this sort have been tried successfully in Europe and are now meeting with success in this country.”

And we fault Hitler for his notions of the Aryan ubermensch race? He only learned such eugenic notions from us as he studied them while imprisoned. Goldberg in his recent release on fascism records that,

“Hitler wrote to the president of the American Eugenics Society to ask for a copy of his ‘Case for Sterilization,’ which called for the forcible sterilization of some ten millions Americans. Hitler later sent him a note thanking him for his work. Madison Grant’s ‘Passing of the Great Race also made a huge impression on Hitler, who called the book his ‘bible.’ In 1934, when the National Socialist Government had sterilized over fifty thousand ‘unfit’ Germans, a frustrated American eugenicist exclaimed, ‘The Germans are beating us at our own game.”

Eugenics, which was directly influenced by Darwinism took root in America in the early twentieth century — some 33 states adopted forced sterilization programs to prevent the “feeble-minded” and other “defectives” from reproducing. Perhaps the leading lady of the Eugenics movement was the angel of death herself, Margaret Sanger, who drew upon writings from socialists and eugenicists. She even published articles from Adolf Hitler’s director of eugenic sterilization, Ernst Rudin, and spawned “The Negro Project,” her strategy for eliminating the black population. She believed in removing what she called “the dead weight of human waste.”

The natives of Australia are known as aborigines. These people who had lived on the continent for thousands of years suffered one of the biggest exterminations in history with the spreading of European settlers over the country. The ideological basis of this extermination was Darwinism. Darwinist ideologues’ views of the aborigines formed the theory of the savagery these people suffered.

In 1870 Max Muller, an evolutionist anthropologist from the London Anthropological Review, had divided human races into seven categories. Aborigines appeared at the bottom, and the Aryan race, that of the white Europeans, at the top. H. K. Rusden, a famous Social Darwinist, had this to say about the aborigines in 1876:

The survival of the fittest means that might is right. And we thus invoke and remorselessly fulfil the inexorable law of natural selection when exterminating the inferior Australian and Maori races… and we appropriate their patrimony coolly. 32

And in 1890 the Vice-President of the Royal Society of Tasmania, James Barnard, wrote: “the process of extermination is an axiom of the law of evolution and survival of the fittest.” There was therefore, he concluded, no reason to suppose that “there had been any culpable neglect” in the murder and dispossession of the Aboriginal Australian. 33

As a result of these racist, ruthless, and savage views nourished by Darwin, a terrible massacre was begun with the aim of exterminating the aborigines. Aboriginal heads were nailed over station doors. Poisoned bread was given to Aboriginal families. In many parts of Australia, aborigine settlement areas disappeared in a savage manner within 50 years. 34

The policies aimed at aborigines did not end with massacres. Many members of the race were treated like experimental animals. The Smithsonian Institute in Washington D.C. held the remains of 15,000 people of various races. 10,000 Australian aborigines were sent by ship to the British Museum with the aim of seeing whether or not they were the “missing link” in the transition from animals to human beings.

Museums were not just interested in bones, at the same time they kept brains belonging to aborigines and sold them at good prices. There is also proof that Australian aborigines were killed to be used as specimens...

Edward Ramsay, curator of the Australian Museum in Sydney for 20 years from 1874, was particularly heavily involved. He published a museum booklet which appeared to include Aborigines under the designation of “Australian animals". It also gave instructions not only on how to rob graves, but also on how to plug up bullet wounds in freshly killed “specimens".

http://ironink.org/index.php?blog=1&title=so_what_prompted_ben_stein_to_produce_ex&more=1&c=1&tb=1&pb=1 Jetbrane, IRONLINK

"Biology is the study of complicated things that give the appearance of having been designed for a purpose… An atheist before Darwin could have said, following Hume: 'I have no explanation for complex biological design. All I know is that God isn't a good explanation, so we must wait and hope that somebody comes up with a better one.' I can't help feeling that such a position, though logically sound, would have left one feeling pretty unsatisfied, and that although atheism might have been logically tenable before Darwin, Darwin made it possible to be an intellectually fulfilled atheist." (Richard Dawkins, Blind Watchmaker, 1986, p. 6).

Mining from http://members.iinet.net.au/~sejones/social.html

"'Social Darwinism' is often taken to be something extraneous, an ugly concretion added to the pure Darwinian corpus after the event, tarnishing Darwin's image. But his notebooks make plain that competition, free trade, imperialism, racial extermination, and sexual inequality were written into the equation from the start- 'Darwinism' was always intended to explain human society." (Desmond, Adrian [Science historian, University College, London] & Moore, James [Science historian, The Open University, UK], "Darwin," [1991], Penguin: London, 1992, reprint, pp.xix).

"A peculiarity of Darwinism, both in biology and in other fields, is that it explains too much. It is very hard to imagine a condition of things which could not be explained in terms of natural selection. If the state of various elements at a given moment is such and such then these elements have displayed their survival value under the existing circumstances, and that is that. Natural selection explains why things are as they are: It does not enable us, in general, to say how they will change and vary. It is in a sense rather a historical than a predictive principle and, as is well known, it is rather a necessary than a sufficient principle for modern biology. In consequence its results when applied to social affairs were often rather odd." (MacRae, Donald G. [Reader in Sociology, University of London], "Darwinism and the Social Sciences," in Barnett S.A., ed., "A Century of Darwin," [1958], Mercury Books: London, 1962, reprint, p.304).

"Finally, there is the question of natural selection. In one sense, the influence of the theory of natural selection on sociology was enormous. It created for a while, in fact, a branch of sociology. It seems now to be felt that the influence on sociology of the doctrine of 'survival of the fittest' was theoretically speaking, unfortunate, chiefly because it seemed to offer an explanatory short cut, and encouraged social theorists to aspire to be Darwins when probably they should have been trying to be Linnaeuses or Cuviers. As Professor MacRae points out, in sociology the principle explains too much. Any state of affairs known to exist or to have existed can be explained by the operation of natural selection. Like Hegel's dialectic and Dr Chasuble's sermon on The Meaning of Manna in the Wilderness, it can be made to suit any situation. However, 'Social Darwinism ' was only a subspecies of the intellectual movement we are considering. Neither Maine, nor Tylor, nor McLennan made much use of the theory of natural selection and Spencer used it only as a garnish for a theory he had already developed." (Burrow, John W. [Professor of Intellectual History, University of Sussex, UK], "Evolution and Society: A Study in Victorian Social Theory," [1966], Cambridge University Press: London, 1968, reprint, p.115).

"At some future period, not very distant as measured by centuries, the civilised races of man will almost certainly exterminate, and replace, the savage races throughout the world. At the same time the anthropomorphous apes, as Professor Schaaffhausen has remarked, will no doubt be exterminated. The break between man and his nearest allies will then be wider, for it will intervene between man in a more civilized state, as we may hope, even than the Caucasian, and some ape as low as a baboon, instead of as now between the negro or Australian and the gorilla." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Descent of Man and Selection in Relation to Sex," [1871], John Murray: London, Second Edition, 1922, reprint, pp.241-242).

"The more civilized so-called Caucasian races have beaten the Turkish hollow in the struggle for existence. Looking to the world at no very distant date, what an endless number of the lower races will have been eliminated by the higher civilised races throughout the world." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Life of Charles Darwin", [1902], Senate: London, 1995, reprint, p.64).

"It may be quite true that some negroes are better than some white men; but no rational man, cognisant of the facts, believes that the average negro is the equal, still less the superior, of the average white man. And, if this be true, it is simply incredible that, when all his disabilities are removed, and our prognathous relative has a fair field and no favour, as well as no oppressor, he will be able to compete successfully with his bigger-brained and smallerjawed rival, in a contest which is to be carried on by thoughts and not by bites. The highest places in the hierarchy of civilisation will assuredly not be within the reach of our dusky cousins, though it is by no means necessary that they should be restricted to the lowest." (Huxley, Thomas Henry [Anatomist, Dean of the Royal College of Science, and "Darwin's Bulldog"], "Emancipation-Black and White," in Rhys E., ed., "Lectures and Lay Sermons," [1871], Everyman's Library, J.M. Dent & Co: London, 1926, reprint, p.115).

"With savages, the weak in body or mind are soon eliminated; and those that survive commonly exhibit a vigorous state of health. We civilised men, on the other hand, do our utmost to check the process of elimination; we build asylums for the imbecile, the maimed, and the sick; we institute poor-laws; and our medical men exert their utmost skill to save the life of every one to the last moment. There is reason to believe that vaccination has preserved thousands, who from a weak constitution would formerly have succumbed to small-pox. Thus the weak members of civilised societies propagate their kind. No one who has attended to the breeding of domestic animals will doubt that this must be highly injurious to the race of man. It is surprising how soon a want of care, or care wrongly directed, leads to the degeneration of a domestic race; but excepting in the case of man himself, hardly any one is so ignorant as to allow his worst animals to breed." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Descent of Man and Selection in Relation to Sex," [1871], John Murray: London, Second Edition, 1922, reprint, pp.205-206).

"Since Darwin's death, all has not been rosy in the evolutionary garden. The theories of the Great Bearded One have been hijacked by cranks, politicians, social reformers-and scientists-to support racist and bigoted views. A direct line runs from Darwin, through the founder of the eugenics movement-Darwin's cousin, Francis Galton-to the extermination camps of Nazi Europe." (Brookes, Martin.,"Ripe old age," Review of "Of Flies, Mice and Men," by Francois Jacob, Harvard University Press, 1999. New Scientist, Vol. 161, No. 2171, 30 January 1999, p.41).

"Haeckel was the chief apostle of evolution in Germany. Nordenskiold (1929) argues that he was even more influential than Darwin in convincing the world of the truth of evolution. ... But, as Gasman argues, Haeckel's greatest influence was, ultimately, in another, tragic direction-national socialism. His evolutionary racism; his call to the German people for racial purity and unflinching devotion to a "just" state; his belief that harsh, inexorable laws of evolution ruled human civilization and nature alike, conferring upon favored races the right to dominate others; the irrational mysticism that had always stood in strange communion with his brave words about objective science-all contributed to the rise of Nazism. The Monist League that he had founded and led, though it included a wing of pacifists and leftists, made a comfortable transition to active support for Hitler." (Gould, Stephen J. [Professor of Zoology and Geology, Harvard University], "Ontogeny and Phylogeny," Belknap Press: Cambridge MA, 1977, pp.77-78).

"The case for Darwinism cannot be based on any edification that is supposed to come from its truths. Through eugenics, Darwinism was a bad influence on Nazism, one of the greatest killers in world history. Darwinism probably contributed to the upsurge of racism in the latter part of the nineteenth century, and thus it helped foment twentieth-century racism generally. Darwinism was also used to exacerbate the neglect of the poor in the nineteenth century. All things considered, Darwinism has had many regrettable, and sometimes actually vicious, effects on the social climate of the modern world. Modern Darwinism does not offer any guarantee of unending progress. It is understandable that so many hate Darwin and Darwinism. It is often a bitter burden to live with Darwinism and its implications. Unlike so many doctrines, religions, and ideologies, it certainly isn't intellectual opium. No one can make a case for Darwinism based on moral hygiene." (Rose M.R. [Professor of Evolutionary Biology, University of California, Irvine], "Darwin's Spectre: Evolutionary Biology in the Modern World," [1998], Princeton University Press: Princeton NJ, 2000, Third printing, p.210).

"In science's pecking order, evolutionary biology lurks somewhere near the bottom, far closer to phrenology than to physics. For evolutionary biology is a historical science, laden with history's inevitable imponderables. We evolutionary biologists cannot generate a Cretaceous Park to observe exactly what killed the dinosaurs; and, unlike "harder" scientists, we usually cannot resolve issues with a simple experiment, such as adding tube A to tube B and noting the color of the mixture. The latest deadweight dragging us closer to phrenology is "evolutionary psychology," or the science formerly known as sociobiology, which studies the evolutionary roots of human behavior. There is nothing inherently wrong with this enterprise, and it has proposed some intriguing theories, particularly about the evolution of language. The problem is that evolutionary psychology suffers from the scientific equivalent of megalomania. Most of its adherents are convinced that virtually every human action or feeling, including depression, homosexuality, religion, and consciousness, was put directly into our brains by natural selection. In this view, evolution becomes the key--the only key-- that can unlock our humanity." (Coyne, Jerry A. [Department of Ecology and Evolution, University of Chicago], "The fairy tales of evolutionary psychology." Review of "A Natural History of Rape: Biological Bases of Sexual Coercion," by Randy Thornhill & Craig T. Palmer, MIT Press, 2000. The New Republic, March 4, 2000.).

"This problem of just-so story telling is not some minor irritation to do with the perennial problem of giraffes, dismissable as some naive caricature of what you really proposed in your theory of evolution. The problem runs much deeper and wider, embracing many new disciplines of evolutionary psychology, Darwinian medicine, linguistics, biological ethics and sociobiology. Here quite vulgar explanations are offered, based on the crudest applications of selection theory, of why we humans are the way we are. There seems no aspect of our psychological make-up that does not receive its supposed evolutionary explanation from the sorts of things our selfish genes forced us to do 200,000 to 500,000 years ago. ... Not only is there the embarrassing spectacle of psychologists, philosophers and linguists rushing down the road of selfish genetic determinism, but we are also shackled with their self-imposed justification in giving 'scientific' respectability to complex behavioural phenomena in humans which we simply do not so far have the scientific tools and methodologies to investigate. There is a naivety about genetic determinism in both evolution and development that signifies intellectual laziness at best and shameless ignorance at worst when confronted with issues of massive complexity." (Dover, Gabriel [Professor of Genetics, University of Leicester], "Dear Mr Darwin: Letters on the Evolution of Life and Human Nature," [1999], University of California Press, Berkeley CA, 2000, reprint, p.45).

Kriittisen yhteenvedon Haeckelin tähdittämästä episodista tarjoaa tieteenfilosofian kauhukakaraksi ryhtynyt entinen Wehrmachtin majurin sijainen Paul Feyerabend. Hän osoitti sormellaan pseudotiedettä ja varoitti:
"Science is much closer to myth than a scientific philosophy is prepared to admit. It is one of the many forms of thought that have been developed by man, and not necessarily the best. It is conspicuous, noisy, and impudent, but it is inherently superior only for those who have already decided in favour of a certain ideology, or who have accepted it without ever having examined its advantages and its limits. And as the accepting and rejecting of ideologies should be left to the individual it follows that the separation of state and church must be complemented by the separation of state and science, that most recent, most aggressive, and most dogmatic religious institution. Such a separation may be our only chance to achieve a humanity we are capable of, but have never fully realized." Paul Feyerabend (1975), Against Method, Verso, 1987 (1975), s.295.

Mining from http://members.iinet.net.au/~sejones/social.html

"'Social Darwinism' is often taken to be something extraneous, an ugly concretion added to the pure Darwinian corpus after the event, tarnishing Darwin's image. But his notebooks make plain that competition, free trade, imperialism, racial extermination, and sexual inequality were written into the equation from the start- 'Darwinism' was always intended to explain human society." (Desmond, Adrian [Science historian, University College, London] & Moore, James [Science historian, The Open University, UK], "Darwin," [1991], Penguin: London, 1992, reprint, pp.xix).

"A peculiarity of Darwinism, both in biology and in other fields, is that it explains too much. It is very hard to imagine a condition of things which could not be explained in terms of natural selection. If the state of various elements at a given moment is such and such then these elements have displayed their survival value under the existing circumstances, and that is that. Natural selection explains why things are as they are: It does not enable us, in general, to say how they will change and vary. It is in a sense rather a historical than a predictive principle and, as is well known, it is rather a necessary than a sufficient principle for modern biology. In consequence its results when applied to social affairs were often rather odd." (MacRae, Donald G. [Reader in Sociology, University of London], "Darwinism and the Social Sciences," in Barnett S.A., ed., "A Century of Darwin," [1958], Mercury Books: London, 1962, reprint, p.304).

"Finally, there is the question of natural selection. In one sense, the influence of the theory of natural selection on sociology was enormous. It created for a while, in fact, a branch of sociology. It seems now to be felt that the influence on sociology of the doctrine of 'survival of the fittest' was theoretically speaking, unfortunate, chiefly because it seemed to offer an explanatory short cut, and encouraged social theorists to aspire to be Darwins when probably they should have been trying to be Linnaeuses or Cuviers. As Professor MacRae points out, in sociology the principle explains too much. Any state of affairs known to exist or to have existed can be explained by the operation of natural selection. Like Hegel's dialectic and Dr Chasuble's sermon on The Meaning of Manna in the Wilderness, it can be made to suit any situation. However, 'Social Darwinism ' was only a subspecies of the intellectual movement we are considering. Neither Maine, nor Tylor, nor McLennan made much use of the theory of natural selection and Spencer used it only as a garnish for a theory he had already developed." (Burrow, John W. [Professor of Intellectual History, University of Sussex, UK], "Evolution and Society: A Study in Victorian Social Theory," [1966], Cambridge University Press: London, 1968, reprint, p.115).

"At some future period, not very distant as measured by centuries, the civilised races of man will almost certainly exterminate, and replace, the savage races throughout the world. At the same time the anthropomorphous apes, as Professor Schaaffhausen has remarked, will no doubt be exterminated. The break between man and his nearest allies will then be wider, for it will intervene between man in a more civilized state, as we may hope, even than the Caucasian, and some ape as low as a baboon, instead of as now between the negro or Australian and the gorilla." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Descent of Man and Selection in Relation to Sex," [1871], John Murray: London, Second Edition, 1922, reprint, pp.241-242).

"The more civilized so-called Caucasian races have beaten the Turkish hollow in the struggle for existence. Looking to the world at no very distant date, what an endless number of the lower races will have been eliminated by the higher civilised races throughout the world." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Life of Charles Darwin", [1902], Senate: London, 1995, reprint, p.64).

"It may be quite true that some negroes are better than some white men; but no rational man, cognisant of the facts, believes that the average negro is the equal, still less the superior, of the average white man. And, if this be true, it is simply incredible that, when all his disabilities are removed, and our prognathous relative has a fair field and no favour, as well as no oppressor, he will be able to compete successfully with his bigger-brained and smallerjawed rival, in a contest which is to be carried on by thoughts and not by bites. The highest places in the hierarchy of civilisation will assuredly not be within the reach of our dusky cousins, though it is by no means necessary that they should be restricted to the lowest." (Huxley, Thomas Henry [Anatomist, Dean of the Royal College of Science, and "Darwin's Bulldog"], "Emancipation-Black and White," in Rhys E., ed., "Lectures and Lay Sermons," [1871], Everyman's Library, J.M. Dent & Co: London, 1926, reprint, p.115).

"With savages, the weak in body or mind are soon eliminated; and those that survive commonly exhibit a vigorous state of health. We civilised men, on the other hand, do our utmost to check the process of elimination; we build asylums for the imbecile, the maimed, and the sick; we institute poor-laws; and our medical men exert their utmost skill to save the life of every one to the last moment. There is reason to believe that vaccination has preserved thousands, who from a weak constitution would formerly have succumbed to small-pox. Thus the weak members of civilised societies propagate their kind. No one who has attended to the breeding of domestic animals will doubt that this must be highly injurious to the race of man. It is surprising how soon a want of care, or care wrongly directed, leads to the degeneration of a domestic race; but excepting in the case of man himself, hardly any one is so ignorant as to allow his worst animals to breed." (Darwin, Charles R. [English naturalist and founder of the modern theory of evolution], "The Descent of Man and Selection in Relation to Sex," [1871], John Murray: London, Second Edition, 1922, reprint, pp.205-206).

"Since Darwin's death, all has not been rosy in the evolutionary garden. The theories of the Great Bearded One have been hijacked by cranks, politicians, social reformers-and scientists-to support racist and bigoted views. A direct line runs from Darwin, through the founder of the eugenics movement-Darwin's cousin, Francis Galton-to the extermination camps of Nazi Europe." (Brookes, Martin.,"Ripe old age," Review of "Of Flies, Mice and Men," by Francois Jacob, Harvard University Press, 1999. New Scientist, Vol. 161, No. 2171, 30 January 1999, p.41).

"Haeckel was the chief apostle of evolution in Germany. Nordenskiold (1929) argues that he was even more influential than Darwin in convincing the world of the truth of evolution. ... But, as Gasman argues, Haeckel's greatest influence was, ultimately, in another, tragic direction-national socialism. His evolutionary racism; his call to the German people for racial purity and unflinching devotion to a "just" state; his belief that harsh, inexorable laws of evolution ruled human civilization and nature alike, conferring upon favored races the right to dominate others; the irrational mysticism that had always stood in strange communion with his brave words about objective science-all contributed to the rise of Nazism. The Monist League that he had founded and led, though it included a wing of pacifists and leftists, made a comfortable transition to active support for Hitler." (Gould, Stephen J. [Professor of Zoology and Geology, Harvard University], "Ontogeny and Phylogeny," Belknap Press: Cambridge MA, 1977, pp.77-78).

"The case for Darwinism cannot be based on any edification that is supposed to come from its truths. Through eugenics, Darwinism was a bad influence on Nazism, one of the greatest killers in world history. Darwinism probably contributed to the upsurge of racism in the latter part of the nineteenth century, and thus it helped foment twentieth-century racism generally. Darwinism was also used to exacerbate the neglect of the poor in the nineteenth century. All things considered, Darwinism has had many regrettable, and sometimes actually vicious, effects on the social climate of the modern world. Modern Darwinism does not offer any guarantee of unending progress. It is understandable that so many hate Darwin and Darwinism. It is often a bitter burden to live with Darwinism and its implications. Unlike so many doctrines, religions, and ideologies, it certainly isn't intellectual opium. No one can make a case for Darwinism based on moral hygiene." (Rose M.R. [Professor of Evolutionary Biology, University of California, Irvine], "Darwin's Spectre: Evolutionary Biology in the Modern World," [1998], Princeton University Press: Princeton NJ, 2000, Third printing, p.210).

"In science's pecking order, evolutionary biology lurks somewhere near the bottom, far closer to phrenology than to physics. For evolutionary biology is a historical science, laden with history's inevitable imponderables. We evolutionary biologists cannot generate a Cretaceous Park to observe exactly what killed the dinosaurs; and, unlike "harder" scientists, we usually cannot resolve issues with a simple experiment, such as adding tube A to tube B and noting the color of the mixture. The latest deadweight dragging us closer to phrenology is "evolutionary psychology," or the science formerly known as sociobiology, which studies the evolutionary roots of human behavior. There is nothing inherently wrong with this enterprise, and it has proposed some intriguing theories, particularly about the evolution of language. The problem is that evolutionary psychology suffers from the scientific equivalent of megalomania. Most of its adherents are convinced that virtually every human action or feeling, including depression, homosexuality, religion, and consciousness, was put directly into our brains by natural selection. In this view, evolution becomes the key--the only key-- that can unlock our humanity." (Coyne, Jerry A. [Department of Ecology and Evolution, University of Chicago], "The fairy tales of evolutionary psychology." Review of "A Natural History of Rape: Biological Bases of Sexual Coercion," by Randy Thornhill & Craig T. Palmer, MIT Press, 2000. The New Republic, March 4, 2000.).

"This problem of just-so story telling is not some minor irritation to do with the perennial problem of giraffes, dismissable as some naive caricature of what you really proposed in your theory of evolution. The problem runs much deeper and wider, embracing many new disciplines of evolutionary psychology, Darwinian medicine, linguistics, biological ethics and sociobiology. Here quite vulgar explanations are offered, based on the crudest applications of selection theory, of why we humans are the way we are. There seems no aspect of our psychological make-up that does not receive its supposed evolutionary explanation from the sorts of things our selfish genes forced us to do 200,000 to 500,000 years ago. ... Not only is there the embarrassing spectacle of psychologists, philosophers and linguists rushing down the road of selfish genetic determinism, but we are also shackled with their self-imposed justification in giving 'scientific' respectability to complex behavioural phenomena in humans which we simply do not so far have the scientific tools and methodologies to investigate. There is a naivety about genetic determinism in both evolution and development that signifies intellectual laziness at best and shameless ignorance at worst when confronted with issues of massive complexity." (Dover, Gabriel [Professor of Genetics, University of Leicester], "Dear Mr Darwin: Letters on the Evolution of Life and Human Nature," [1999], University of California Press, Berkeley CA, 2000, reprint, p.45).

Kriittisen yhteenvedon Haeckelin tähdittämästä episodista tarjoaa tieteenfilosofian kauhukakaraksi ryhtynyt entinen Wehrmachtin majurin sijainen Paul Feyerabend. Hän osoitti sormellaan pseudotiedettä ja varoitti:
"Science is much closer to myth than a scientific philosophy is prepared to admit. It is one of the many forms of thought that have been developed by man, and not necessarily the best. It is conspicuous, noisy, and impudent, but it is inherently superior only for those who have already decided in favour of a certain ideology, or who have accepted it without ever having examined its advantages and its limits. And as the accepting and rejecting of ideologies should be left to the individual it follows that the separation of state and church must be complemented by the separation of state and science, that most recent, most aggressive, and most dogmatic religious institution. Such a separation may be our only chance to achieve a humanity we are capable of, but have never fully realized." Paul Feyerabend (1975), Against Method, Verso, 1987 (1975), s. 295.

Modernia molekyylibiologiaa (lainauksia vain v. 2005 jälkeen)
"Richard Dawkins predicted in A Devil’s Chaplain (2003, p. 272),
'...there is, after all, one true tree of life, the unique pattern of evolutionary branchings that actually happened.  It exists.  It is in principle knowable.  We don’t know it all yet.  By 2050 we should – or if we do not, we shall have been defeated only at the terminal twigs, by the sheer number of species.'

Genome analyses are delivering unprecedented amounts of data from an abundance of organisms, raising expectations that in the near future, resolving the tree of life (TOL) will simply be a matter of data collection.  However, recent analyses of some key clades in life’s history have produced bushes and not resolved trees.  The patterns observed in these clades are both important signals of biological history and symptoms of fundamental challenges that must be confronted.  Here we examine how the combination of the spacing of cladogenetic events and the high frequency of independently evolved characters (homoplasy) limit the resolution of ancient divergences.  Because some histories may not be resolvable by even vast increases in amounts of conventional data, the identification of new molecular characters will be crucial to future progress.
Here we discuss how and why certain critical parts of the TOL [tree of life] may be difficult to resolve, regardless of the quantity of conventional data available.  We do not mean this essay to be a comprehensive review of molecular systematics.  Rather, we have focused on the emerging evidence from genome-scale studies on several branches of the TOL that sharply contrasts with viewpoints—such as that in the opening quotation—which imply that the assembly of all branches of the TOL will simply be a matter of data collection.  We view this difficulty in obtaining full resolution of particular clades—when given substantial data—as both biologically informative and a pressing methodological challenge.  The recurring discovery of persistently unresolved clades (bushes) should force a re-evaluation of several widely held assumptions of molecular systematics.  Now, as the field is transformed from a data-limited to an analysis-limited discipline, it is an opportune time to do so.
Three observations generally hold true across metazoan datasets that indicate the pervasive influence of homoplasy at these evolutionary depths.  First, a large fraction of single genes produce phylogenies of poor quality.  For example, Wolf and colleagues omitted 35% of single genes from their data matrix, because those genes produced phylogenies at odds with conventional wisdom (Figure 2D).  Second, in all studies, a large fraction of characters—genes, PICs or RGCs2—disagree with the optimal phylogeny, indicating the existence of serious conflict in the DNA record.  For example, the majority of PICs conflict with the optimal topology in the Dopazo and Dopazo study.  Third, the conflict among these and other studies in metazoan phylogenetics is occurring at very “high” taxonomic levels—above or at the phylum level.
“Can we realistically hope to resolve diversification events spanning a few or even tens of millions of years that occurred in deep time?  It is widely accepted that nucleotide data are of limited use for resolving deep divergences because of mutational saturation and homoplasy.  Until the recent expansion in available data, it has not been possible to fully explore what the limits of the protein record might be.  Like others in the field, we also had expectations that scaling up dataset size would be sufficient to resolve interesting groups.  The evidence presented here suggests that large amounts of conventional characters will not always suffice, even if analyzed by state-of-the-art methodology.  Just as it would be futile to use radioisotopes with modest half lives to date ancient rocks, it appears unrealistic to expect conventional linear, homoplasy-sensitive sequences to reliably resolve series of events that transpired in a small fraction of deep time.  Although we have known this from theory, we are now confronted with the actual pattern of molecular evolution.
Thus, absolutely or relatively short stems present distinct challenges that could be described as the bane of the molecular systematist.  Yet, it is precisely these stems—associated with some of the most interesting episodes in life’s history—that most intrigue the evolutionist.  Analyses of large molecular datasets from clades at different time depths of the TOL illustrate how short stems, whether placed just 6 million or 600 million years in the past, can confound phylogenetic resolution.
A bush in which series of cladogenetic events lie crammed and unresolved within a small section of a larger tree does harbour historical information.  Although it may be heresy to say so, it could be argued that knowing that strikingly different groups form a clade and that the time spans between the branching of these groups must have been very short, makes the knowledge of the branching order among groups potentially a secondary concern.
    For example, the lack of phylogenetic resolution at the base of the tetrapod/lungfish/coelacanth clade has not hampered in the least evolutionary research on the anatomical changes that occurred early on in the evolution of the tetrapod lineage.  Similarly, if the origin of most bilaterian phyla was compressed in time, more than 550 million years later it may matter little to know the exact relationships between most phyla to understand the evolution of the molecular tool kit that enabled the evolution of the body plans of the 35 or so animal phyla.
    We submit that if the current efforts to assemble the TOL have, by 2050 (if not much sooner), assembled an arborescent bush of life, Dawkins’ prediction will have come to fruition."

  Antonis Rokas, Sean B. Carroll, “Bushes in the Tree of Life,” Public Library of Science Biology, 4(11): e352. DOI: 10.1371/journal.pbio.0040352

For Rokas and Carroll to have any hope now is as pathetic as watching a Las Vegas gambler continue on after being told the slot machine is broken and there is no money in it...You realize that a series of bushes does not look like evolution; it looks like creation.  The universality of the genetic code ensures that the phyla did not evolve independently.  Since they cannot connect the dots from a universal common ancestor to the plethora of organisms alive today, the dots are imaginary – no better than a Kipling tale.  The evidence is very consistent, by contrast, with a single Creator who made separate groupings of plants and animals that reproduce after their kind (with variability), while still exhibiting a common underlying plan. The only claim to authority and public trust that the evolutionary biologist can appeal to is empirical evidence.  This is what the Darwinists think makes their beliefs superior to religion. http://creationsafaris.com/crev200611.htm
 

"Genome shrinkage is a common feature of most intra-cellular pathogens  and symbionts. Reduction of genome sizes is among the best-characterised  natural strategies adopted by intra-cellular organisms to save and avoid  maintaining expensive redundant biological processes. Endosymbiotic  bacteria of insects are examples of biological economy taken to  completion because their genomes are dramatically reduced. These  bacteria are non-motile and their biochemical processes are intimately  related to those of their host. Because of this relationship, many of  the processes in these bacteria have been either lost or have suffered  massive re-modelling to adapt to the intra-cellular symbiotic lifestyle.
 An example of such changes is the flagellum structure that is essential  for bacterial motility and infectivity. Our analysis indicates that  genes responsible for flagellar assembly have been partially or totally  lost in most intra-cellular symbionts of gamma-Proteobacteria.
 Comparative genomic analyses show that flagellar genes have been  differentially lost in endosymbiotic bacteria of insects. Only proteins  involved in protein export within the flagella assembly pathway (type  III secretion system and the basal-body) have been kept in most of the  endosymbionts whereas those involved in building the filament and hook  of flagella have only in few instances been kept, indicating a change in  the functional purpose of this pathway. In some endosymbionts, genes  controlling protein-export switch and hook length have undergone  functional divergence as shown through an analysis of their evolutionary  dynamics. Based on our results we suggest that genes of flagellum have  diverged functionally as to specialise in the export of proteins from  the bacterium to the host." C Toft, MA Fares - Molecular Biology and Evolution, 2008 - SMBE.
 

Johtopäätöksiä

”Judging the past in a current context” on historian perisynti, sanotaan. Joku tieteenhistorioitsija saattaisi varmasti torjua em. lainaukset siihen vedoten, että niitä ei voi ymmärtää kuin omasta ajastaan käsin. Poistaako tämä tieteenhistorian puolustus kuitenkaan  sitä vanhaa viisautta, jonka mukaan hedelmästään puu tunnetaan?  Tässä arviointikriteerissä kiinnitetään huomiota vaikutuksiin nimenomaan pidemmällä aikajänteellä. Eivätkö juuri menneisyyden asenneongelmat ole opetus nykyajalle? 

Juutalaiskristillisessä traditiossa korostetaan opettajan muita vakavampaa vastuuta. Tästä perinteestä länsimaissa, myös meillä, on edelleen muistona termi ministeristä. Ajatus oli se, että suuri on se joka palvelee. "Joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon kaikkien muiden orja", sanottiin. Kuka mieltää tänään ministeri-sanan etymologian "palvelijaksi"? Idässäkin sana samurai merkitsi palvelijaa: pelottavan suuresta vallasta huolimatta myös velvollisuudet olivat yhtä suuret. Toinen heprealainen käsite on ajatus "tiedon avaimesta". Tieto lisäsi tuskaa, koska se katsottiin velvoittavaksi. Yhteiskunnan arvokkaimpiin jäseniin kuului luotettava todistaja. Tieteentekijöillä on vastuu myös tietonsa oikeasta popularisoimisesta ja epävarmuutensa asteen tunnustamisesta. Kadun ihminen alkaa elää todeksi saamaansa maailmankuvaa. 

On silti aivan totta, että ympäristön konteksti vähentää monissa tapauksissa itse tekojen tuomittavuutta. Puolustelun voi jopa ankkuroida klassiseen maailmankirjallisuuteen: Kymmenen käskyn II taulun 6 käskyä käsittelivät ihmisten välistä kanssakäymistä, ja jopa Maon punaisen kirjan eettiset linjat ovat niiden kanssa samansuuntaisia. Ero on lähinnä siinä, että Mooseksen laissa etiikalle oli perustelut ensimmäisen taulun abstraktiossa. 1. taulussa käsiteltiin rajallisen ihmispersoonan suhdetta absoluuttiseen persoonaan ja kiellettiin korottamatta mitään luotua (seurausta) Luojan (syyn) paikalle ja väitettiin: ”sillä minä, Herra sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni” (2 Moos 20). On kiinnostavaa, että kyseistä katkelmaa "kosto"-sanoineen (tulee suomeen ruotsin sanasta "kostar": maksaa) on esitetty käännösvirheeksi alkuperäisen hepreankielisen tekstin ajatuksesta. 

Uskoiko Mooses koston vai armon Jumalaan? Merkittävimpiin suomalaisiin heprean ja rabbiinisen kirjallisuuden tutkijoihin kuuluva Risto Santala sanoo kirjasessaan "Suudelma hunnun läpi", että alkukieli sanoo kymmenen käskyn laissa kostamisesta "poqed avoon" eli lähinnä "kirjaa" tai "ottaa huomioon synnit". Samasta sanajuuresta tulee nykyisin sana "virkamies", "paqiid". Tämän pohjalta on esitetty, että jakeen ajatus on, että ympäristöstä (”isiltä”) opitut tavat ja käytännöt kompensoidaan, ja vain omien valintojen osuus ("viha") huomioidaan. Mikälti tämä tulkinta on oikea, on käsky käännetty kostoksi aivan päinvastaisessa merkityksessä. Eppu Normaalikin osaa kertoa Tuhansien murheellisten laulujen maasta, jossa miehen väkivaltainen taipumus periytyy eteenpäin tottumuksien kierteenä vastoin tahtoakin.

€€€ 

Varmaa on se, että kelpoisuus ja valinta yksilötasolla on eri asia kuin kelpoisuus ja valinta  populaatiotasolla:
"Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia."
Saarnaaja 9:11

Kuvien lähteet; References for the figures
http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/
http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/
www.hissheep.org/evolution/images/flood002.jpg
http://abyssalleviathin.wordpress.com/
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm
http://www.creationscience.com/onlinebook/LifeSciences26.html
http://www.creationresearch.net/research/More%20research%20photos.htm
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm
www.sentex.net/~tcc/ppp1.html
www.darwinisdead.com/Geologic%20Column.htm
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm


Pauli Ojala
Biokemian jatko-opiskelija, tieteenhistorian diletantti

http://www.cnn.com/2007/HEALTH/11/20/stem.cell.reax/index.html?iref=mpstoryview

All sides in stem cell debate claim vindication

 

(CNN) -- All sides involved in the controversy over the use of embryonic stem cells in research claimed vindication Tuesday after two teams of researchers reported having reprogrammed human skin cells to act like the stem cells, which have the potential of morphing into other cells and thereby curing disease.

President Bush has twice vetoed bills that would have eased limits on funding for embryonic stem cell research.

Click to view previous image

1 of 2

Click to view next image

People who believe that life begins at conception liken the destruction of the embryonic stem cells to killing and therefore oppose their use in research. The new research, they said, shows that alternatives are available.

"By avoiding techniques that destroy life, while vigorously supporting alternative approaches, President Bush is encouraging scientific advancement within ethical boundaries," the White House said Tuesday in a written statement on the new research.

Bush has twice vetoed bills that would have eased restrictions on the use of federal funds for research involving embryonic stem cells. Watch Bush state why he opposes the use of stem cells

In August 2001, he limited federal funding for embryonic stem cell research to lines that had already been created.

But some researchers say those cells are not useful.

"The president believes medical problems can be solved without compromising either the high aims of science or the sanctity of human life," the White House statement said. "We will continue to encourage scientists to expand the frontiers of stem cell research and continue to advance the understanding of human biology in an ethically responsible way."Video Watch a Harvard expert talk about what's next in stem cell research »

"This breakthrough provides further evidence that the most promising avenues of stem cell research are also the most ethical," concurred Sen. Tom Coburn, R-Oklahoma, a physician. "Politicians should note that the scientific community is moving rapidly without the assistance of laws requiring the taxpayer-funded destruction of human life."

He added, "This breakthrough helps vindicate President Bush's policy and his vetoes of Congress' short-sighted and outdated approach to stem cell research. History will note the wisdom of President Bush's refusal to set a dangerous precedent that could not be easily undone."

Don't Miss

*                       Landmark stem cell achievement reported

*                       TIME.com: 'I think this is the future of stem cell research'

And Sen. Mitch McConnell, R-Kentucky, said he believes "that the current stem cell policy has been very important in driving the discovery of ethical and successful ways for scientists to find treatments and cures.

"What has too often been missing from this important debate is a simple fact of modern science: Encouraging medical research and protecting the sanctity of life are not mutually exclusive goals."

The methods described in the papers about the new research "should continue to be pursued and strongly promoted, as they should help to steer the entire field of stem cell research in a more explicitly ethical direction by circumventing the moral quagmire associated with destroying human embryos," said the National Catholic Bioethics Center in Philadelphia, Pennsylvania, in a posting on its Web site.

Your Health Tools

*                       MayoClinic.com:  Stem Cell FAQs

*                       Healthology: Health Video Library

But those views were not shared by Sen. Tom Harkin, D-Iowa, who has pushed for federal funding of embryonic stem cell research and said he will continue to do so.

"Our top researchers recognize that this new development does not mean that we should discontinue studying embryonic stem cells," he said in a written statement. "Scientists may yet find that embryonic stem cells are more powerful. We need to continue to pursue all alternatives as we search for treatments for diabetes, Parkinson's and spinal cord injuries."

He added that Tuesday's announcement "reiterates the need for federal support for medical research and again points out the president's misplaced priorities in vetoing the Labor, Health and Human Services, and Education appropriations bill which included a substantial increase for the National Institutes of Health."

A lead author of one of the landmark studies, James Thomson of the University of Wisconsin-Madison, urged that reprogrammed cells not wholly supplant embryonic stem cells in research.

advertisement

 

"I don't like the idea of pulling the plug," he told reporters in a conference call.

He added that Tuesday's advances in reprogramming cells would not have been possible without the advancements in embryonic stem cell research over the past decade.

 

http://www.boston.com/news/science/articles/2007/11/21/breakthrough_on_stem_cells/

 

Breakthrough on stem cells

Reprogramming of human skin may circumvent ethics controversy

By Colin Nickerson

Globe Staff / November 21, 2007

In breakthroughs that burst like bombshells in biology's hottest field, rival scientists in Japan and the United States announced yesterday they have successfully turned human skin into cells that behave like embryonic stem cells - avoiding the controversial creation and destruction of embryos.

·globe graphic Cultivating stem cells

more stories like this

The accomplishment seems certain to dramatically speed the pace and alter the face of stem cell research, and perhaps end the acrimonious public debate over a science that - even conservative foes of some of its methods have long conceded - promises to be a powerful weapon against disease.

By using a simple recipe of four genes to reprogram ordinary adult cells into stem cells, the new approach appears to bypass the ethical, religious, and political objections that have blocked government funding for research on stem cells culled from human embryos.

Embryonic stem cells have been likened to blank slates because they replicate themselves endlessly and can form any of the 220 cell types in the body, including blood, bone, organs, and nerves.

The work at Japan's Kyoto University and the University of Wisconsin seemed likely to spur the Bush administration, which has banned funding for virtually all embryonic stem cell research, to open money spigots to researchers working on the "embryonic-like" stem cell lines.

The greater availability of money might lead researchers away from us ing frozen embryos from fertility clinics and cloned embryos as sources of stem cells.

White House spokeswoman Dana Perino said the president regarded yesterday's developments as "important advances in ethical stem cell research."

Stem cell scientists around the world hailed the new research as revolutionary, but many said it is premature to drop efforts, so far unsuccessful, to extract stem cells from cloned human embryos, until now most scientists' favored approach for generating stem cells.

"It's a bit like learning how to turn lead into gold," Robert Lanza, chief scientific officer for the Massachusetts-based research firm Advanced Cell Technology, said of the technique. "If perfected, there will no longer be any need for human eggs [in stem cell research], or any of the controversy associated with destroying embryos."

He stressed, however, that "this is early stage research, and we should not abandon other areas of stem cell research."

There remain wrinkles in the new research: Scientists have not yet shown conclusively that the new cells have all the capabilities of stem cells from embryos, and some of the genes used to reprogram skin cells are associated with cancer, though that problem can probably be remedied by using other genes.

But religious activists were proclaiming near-victory in their struggle against embryonic cloning.

"This is the breakthrough everyone's been waiting for," said the Rev. Tadeusz Pacholczyk, director of education for the National Catholic Bioethics Center. "These new strategies remind us . . . it is never necessary for laboratory researchers to cross fundamental moral lines in order for science and medicine to advance."

 

 Breakthrough on stem cells

In breakthroughs that burst like bombshells in biology's hottest field, rival scientists in Japan and the United States announced yesterday they have successfully turned human skin into cells that behave like embryonic stem cells - avoiding the controversial creation and destruction of embryos.

The accomplishment seems certain to dramatically speed the pace and alter the face of stem cell research, and perhaps end the acrimonious public debate over a science that - even conservative foes of some of its methods have long conceded - promises to be a powerful weapon against disease.

By using a simple recipe of four genes to reprogram ordinary adult cells into stem cells, the new approach appears to bypass the ethical, religious, and political objections that have blocked government funding for research on stem cells culled from human embryos.

Embryonic stem cells have been likened to blank slates because they replicate themselves endlessly and can form any of the 220 cell types in the body, including blood, bone, organs, and nerves.

The work at Japan's Kyoto University and the University of Wisconsin seemed likely to spur the Bush administration, which has banned funding for virtually all embryonic stem cell research, to open money spigots to researchers working on the "embryonic-like" stem cell lines.

The greater availability of money might lead researchers away from us ing frozen embryos from fertility clinics and cloned embryos as sources of stem cells.

White House spokeswoman Dana Perino said the president regarded yesterday's developments as "important advances in ethical stem cell research."

Stem cell scientists around the world hailed the new research as revolutionary, but many said it is premature to drop efforts, so far unsuccessful, to extract stem cells from cloned human embryos, until now most scientists' favored approach for generating stem cells.

"It's a bit like learning how to turn lead into gold," Robert Lanza, chief scientific officer for the Massachusetts-based research firm Advanced Cell Technology, said of the technique. "If perfected, there will no longer be any need for human eggs [in stem cell research], or any of the controversy associated with destroying embryos."

He stressed, however, that "this is early stage research, and we should not abandon other areas of stem cell research."

There remain wrinkles in the new research: Scientists have not yet shown conclusively that the new cells have all the capabilities of stem cells from embryos, and some of the genes used to reprogram skin cells are associated with cancer, though that problem can probably be remedied by using other genes.

But religious activists were proclaiming near-victory in their struggle against embryonic cloning.

"This is the breakthrough everyone's been waiting for," said the Rev. Tadeusz Pacholczyk, director of education for the National Catholic Bioethics Center. "These new strategies remind us . . . it is never necessary for laboratory researchers to cross fundamental moral lines in order for science and medicine to advance."

In the Japanese work, described yesterday in the journal Cell, scientist Shinya Yamanaka used a potent cocktail of four genes inserted into human skin cells to turn back the clock and cause the tissue to regress to a stem cell stage, capable of becoming any type of tissue. In the research, Yamanaka's team transformed the stem cells into neurons and other human cell types, including thumping clumps of heart muscle. The Kyoto researcher earlier this year triggered a tsunami of excitement by forging functional embryonic-like stem cells from the tails of lab mice, a feat that many scientists predicted could not easily be replicated using human tissue.

Almost no one expected human results so quickly.

"We felt we were going in the right direction, but it was very hard, the hours were very long, and there was not the certainty of success," Yamanaka said by phone from Kyoto. "We were very surprised."

The University of Wisconsin scientists announced their results in a near dead-heat finish with Yamanaka's team. They used a process similar to Yamanaka's, but employed a different combination of genes. In both teams' work, the genes, once inside a skin cell's nucleus, produce "transcription factors," proteins that control the activity of other genes, and reprogram the adult human tissue into embryonic-like stem cells.

The Wisconsin results, which strongly buttressed Yamanka's findings because they were produced independently, will be published tomorrow by the journal Science.

"The world has changed," said James Thomson, head of the University of Wisconsin lab where scientist Junying Yu led the effort to form the new cells, called induced pluripotent stem cells.

"It is the beginning of the end of the controversy that has surrounded this field," Thomson told a news conference. "Over time, these [induced] cells will be used in more and more labs. And human embryo stem cell research will be abandoned by more and more labs."

The Wisconsin research was funded by the private Charlotte Geyer Foundation and to a lesser extent by the federal National Institutes of Health. Japan imposes no restriction on government funding for embryonic stem cell research.

The research drew loud hurrahs. But you could also almost hear the frustrated gnashing of teeth in top research centers in Cambridge, Boston, and beyond, where teams of scientists had been furiously closing on similar results.

"There's been a real race, and the competition has been intense, and this research represents a huge 'first' in a critically important area," said Leonard I. Zon, head of the stem cell research program at Children's Hospital Boston. "This is work of tremendous significance that is going open a lot of doors in biology and medicine.

"But it doesn't mean the larger race is over," Zon said. "Enormous new discoveries are waiting in the field."

Proof that embryonic-like stem cells can be engineered from adult tissue could eventually spell doom for the controversial research at Harvard and other top centers that focuses on creating stem cell lines from cloned embryos. This is the path that most scientists until now thought was most obvious and most likely to succeed.

"There was a prejudice, now shown to be wrong, against the very idea that you could take an adult cell and reprogram it back into an embryonic-like state," said Douglas A. Melton, co-director of the Harvard Stem Cell Institute.

Still, he stressed in an interview, these are early days, and there remain potential pitfalls.

It may prove in the long term, for example, that creating stem cells through embryo cloning yields purer, more "natural" stem cells than those engineered from adult cells.

Moreover, many scientists noted, the process used by Yamanaka uses cancer-causing genes inserted into cells with the aid of retroviruses. That's no hindrance to lab research, but could never pass muster for human therapy.

"What patients need is the fastest, most effective way forward," said Melton, whose lab produced most of the embryonic stem cell lines now being used by researchers around the world. "Until the alternative [approach] is shown to produce the same kind of extremely versatile, normal cells that we derive from previously frozen human blastocysts, it would be unfair to patients to renounce" use of embryonic clones for stem cell research, he said.

Embryonic cloning research at Harvard and elsewhere has been hampered as much by difficulty in procuring human eggs - women have been unwilling to undergo the uncomfortable, slightly risky process - and technical hurdles as by the objections of religious conservatives.

Thus, Melton agreed, the new research "removes the ethical complications, should make stem cells easier to obtain, and, certainly not least of all, could make embryonic stem cell work eligible for federal funding."

Embryonic stem cells are thought to hold extraordinary potential for medical research and eventual therapies for an array of lethal ailments, ranging from Parkinson's disease to severed spinal cords. Stem cells made from a patient's own body might be used to create new genetically identical tissue - heart cells, nerve cells, liver cells, and so on - to repair, say, diseased hearts or the ravages of juvenile diabetes.

Genetically matched cells might eventually be used to make direct repairs to ailing hearts, livers, kidneys, or lungs. They might be used to regrow shattered spines. More immediately, study of stem cells could help scientists better understand the underlying mechanisms of disease and allow for safer, more efficient screening of new drugs.

Yamanaka's and Thomson's simple approach sent shock waves through biological laboratories in North America, Europe, Asia, and Australia.

In perhaps the most dramatic reaction, Scottish stem cell pioneer Ian Wilmut, who led the team that in 1997 cloned Dolly the sheep, announced that his University of Edinburgh laboratory will abandon embryonic cloning in favor of reprogramming.

Wilmut, in remarks to journalists, said he is motivated not by ethical concerns, but by the conviction that Yamanaka's approach holds better chances for near-term scientific research and long-term medical therapies and cures.

"The technique of changing cells directly from a patient into stem cells, without the step of making a clone, has better potential," he said. "Plus, it's socially more acceptable. This is the way the science is going."

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1603

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!