Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyfs - Esihistorialliset elšimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

JUUTALAISVASTAISUUS ON OTETTAVA TODESTA HS 8.11.2002

Keväällä 2002 Eurooppa koki ehkä voimakkaimman juutalaisvastaisen aallon toisen maailmansodan jälkeen. Useasta maasta kantautui tietoja häväistyistä synagogista, tuhotuista hautapaikoista ja juutalaisiin kohdistuneesta fyysisestä väkivallasta.

Huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana tehtiin viranomaisten mukaan pelkästään Ranskassa satoja juutalaisvihan motivoimia rikoksia.

Tämä kehitys liittyy israelilais-palestiinalaisen konfliktin kiristymiseen. Mutta sen taustalla on myös arabialaisen ja islamilaisen maailman antisemitistinen propaganda, joka nousi näkyviin YK:n Durbanissa pidetyssä rasismin vastaisessa kokouksessa sekä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen selityksinä tarjotuissa juutalaisvastaisissa salaliittoteorioissa.

"Uusi" antisemitismi Euroopassa ei ole saanut pelkästään fyysisiä ilmenemismuotoja. Juutalaisvihamielisiä iskulauseita on esiintynyt Israelin-vastaisissa mielenosoituksissa kautta Euroopan.

Tiedotusvälineissä ja julkisessa keskustelussa osa Israelin-vastaisesta arvostelusta on ollut ennakkoluulojen värittämää. Sekä tutkijat että toimittajat ovat huolellisesti dokumentoineet tämän huolestuttavan kehityksen.

Olli Kivisen väittämät (HS 17.10.) vaikuttavat tätä taustaa vasten varsin merkillisiltä. Kivisen mukaan antisemitismi on nimittäin "painunut lieveilmiöksi Länsi-Euroopassa". Israelin arvostelu ei nykyisin sisällä juutalaisvihamielisiä aineksia.

Kivinen vihjailee, että päinvastaista väittäviä ihmisiä vaivaa "mörköjen näkeminen sielläkin, missä niitä ei oikeastaan ole" tai että he ovat osallisina "harkitussa" propagandassa, jonka tarkoituksena on puolustaa Ariel Sharonin politiikkaa.

On toki olemassa esimerkkejä siitä, että syytöstä juutalaisvihamielisyydestä on käytetty väärin Israelin puolustamiseksi. Israelin politiikkaan kohdistuva arvostelu on tietenkin yhtä oikeutettua kuin se, joka kohdistuu minkä tahansa muun maan toimintaan, ja se voi olla sekä asiatonta että tarkoituksellista ilman että se olisi samalla myös juutalaisvastaista. Mutta tämä ei millään tavalla vaikuta siihen tosiasiaan, että juutalaisiin kohdistuva viha ja ennakkoluuloisuus on vakava ongelma sekä Euroopassa että muualla maailmassa.

Sen sijaan, että Kivisen tavoin vähättelisimme antisemitismiä tai kieltäisimme sen, meidän on lisättävä siihen kohdistuvaa valppauttamme ja tunnistettava ja torjuttava sen ilmenemismuotoja - ei vähiten tiedotusvälineissä.

Israelia koskevassa ajankohtaisessa ruotsalaisessa ja eurooppalaisessa keskustelussa voidaan tunnistaa kolme selvästi juutalaisvihamielistä teemaa.

1)Kristilliset juutalaisvastaiset mielikuvat. Useat keskustelijat tulkitsevat - todennäköisesti usein tietämättään - israelilaista politiikkaa vanhojen kristillisten juutalaisvihamielisten myyttien pohjalta. Nämä myytit kuvaavat juutalaisuutta kostonhaluisena ja sotaisana uskontona. Israelin toiminnan kuvaaminen "vanhatestamentillisena" eli "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatteen ohjaamana kytkeytyy tämän perinteen ytimeen.

Sama koskee tietenkin sellaista Israelin arvostelua, joka viittaa Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Viime pääsiäisenä - siis pyhänä, jolloin tämä syytös aina saa uutta ravintoa - esimerkiksi ruotsalainen Aftonbladet hyökkäsi Israelia vastaan otsikolla "Ristiinnaulittu Arafat".

Italialainen La Stampa julkaisi puolestaan samoihin aikoihin piirustuksen, jossa Jeesus-lapsi nähdessään israelilaisen panssarivaunun huudahtaa: "Ette kai te taas ole tulossa minua tappamaan"?

2)Valta, manipulointi ja salaliitot. Myös kuvitelma juutalaisten valtavasta vaikutusvallasta talouselämässä ja tiedotusvälineissä vaikuttaa säännöllisesti Israelista käytävään keskusteluun. Nämä ajatukset nivoutuvat myös tämän päivän myytteihin siitä, ettei Israelia "saa arvostella", tai että totuuksia peitellään ja sensuroidaan.

Annetaan ymmärtää, että länsimaiden poliitikot ja tiedotusvälineet ovat joko juutalaisten tai "sionististen" eturyhmien ohjaamia tai että ne pelkäävät näitä "voimia" tai "eturyhmiä" (suosittuja koodisanoja) niin paljon, etteivät uskalla puhua "avoimesti". Tämän kuvitelman eräs muoto on väite, jonka mukaan antisemitismi ei oikeastaan ole mikään ongelma, vaan lähinnä epäilyttävien ryhmien Israelin-vastaisen "arvostelun hiljentämiseksi".

Väite, jonka mukaan Israelia koskevaa informaatiota ja keskustelua manipuloidaan tai rajoitetaan, on tietenkin pelkkää hölynpölyä. Todennäköisesti mitään muuta konfliktia ei ole seurattu israelilaisten ja palestiinalaisten välistä konfliktia tarkemmin. Jokaisen, joka seuraa länsimaisia tiedotusvälineitä, on helppo todeta, että Israelin-vastainen kritiikki on avointa, voimakasta ja laajalle levinnyttä.

Ennakkoluuloisuutta ei ole väite, jonka mukaan Israelille myönteinen eturyhmä USA:ssa on vaikutusvaltainen. Mutta kun "juutalaisten eturyhmän" väitetään ohjailevan USA:n koko ulkopolitiikkaa mielensä mukaan tai pitävän amerikkalaisia viranomaisia "panttivankeinaan", silloin sorrutaan perinteisiin juutalaisvastaisiin mielikuviin.

3)Rinnastukset natsismiin ja holokaustiin. Israelin ja natsi-Saksan sekä Israelin palestiinalaispolitiikan ja holokaustin vertaaminen toisiinsa on sodanjälkeisen antisemitismin keskeinen aihe. Sillä on monta funktiota. Heijastamalla natsismi ja holokausti näiden ilmiöiden uhreihin saadaan toivottu synninpäästö. Samalla juutalaisten rinnastaminen natseihin muuttaa heidät muutoin ei-hyväksyttävän juutalaisvihan sallituiksi maalitauluiksi.

Mielikuva "natsistisesta Israelista" kehittyi alun alkaen 1960-luvulla Neuvostoliiton antisionistisen propagandan osana, mutta se imeytyi pian eurooppalaiseen äärivasemmistoon. Ajan mittaan se viehätti kuitenkin myös yhä laajempia mielipidekerrostumia. Viime vuonna ulkoministeri Erkki Tuomioja saattoi Suomen häpeään käyttäessään tätä demonisoivaa rinnastusta (vrt. Suomen Kuvalehti nro. 34/2001).

Lopuksi on tärkeää analysoida Euroopan juutalaisvihamielisyyden uudelleensyntymisen syitä oikealla tavalla. Johtopäätös, jonka mukaan antisemitismi on seurausta Israelin palestiinalaispolitiikasta, ei ole ainoastaan väärä, vaan myös vaarallinen.

Israelilaisten toimet eivät voi synnyttää antisemitismiä. Israelin toimintaa voidaan pitää juutalaisvihamielisyyden syynä yhtä vähän kuin Mugaben toimintaa voidaan Zimbabwessa pitää syynä mustiin kohdistuvaan rasismiin Euroopassa. Sen sijaan Israelin toiminta voi aktivoida jo olemassa olevaa juutalaisvihaa.

Israel ja Lähi-idän konflikti näyttelevät tärkeää osaa nykypäivän eurooppalaisessa antisemitismissä. Israel ei ainoastaan toimi juutalaisvastaisten reaktioiden johdattimena ja maalitauluna.

Keskustelu Lähi-idästä toimii myös ehkä ainoana juutalaisiin kohdistuvien kielteisten asenteiden kehitysfoorumina kulttuurissa, jossa antisemitismi ei ole avoimesti hyväksyttävää. Tämä keskustelu tarjoaa puitteet, joissa juutalaisvastaisuus voidaan tehdä hyväksyttäväksi ja naamioida kielellisesti Israelin arvostelun muotoon.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että antisemitismi hallitsisi koko keskustelua Israelista. Useimmat ihmiset kykenevät hyvin ilmaisemaan Israelin politiikan vastaista arvostelua sortumatta juutalaisvastaisiin ennakkoluuloihin.

Ongelmaa ei pidä liioitella. Mutta missään tapauksessa sitä ei saa kieltää tai vähätellä. Ruotsissa kieltäminen ja vähättely ovat kuitenkin selvästi näkyvissä ja ovat siksi luoneet ilmapiirin, jossa oikein paketoidut juutalaisvihamieliset mielikuvat hyväksytään julkisessa keskustelussa ainutlaatuisella tavalla.

Henrik Bachner
aatehistorioitsija
Lundin yliopisto



http://www.kp-art.fi/default.htm