Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE

Dinoglyyfit - Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

 

Kaksi kansaa on sinun kohdussasi, kaksi heimoa erkanee sinun ruumiistasi. Toinen heimo on toista voimakkaampi, vanhempi palvelee nuorempaa.” (Gen 25:23.) 

Genesis tarkoittaa "alkuja" tai "syntyjä". Esseeni Kansojen Taulustakin käsittelee syntyjä syviä.

Individualistisessa eli yksilökeskeisessä kulttuurissamme ymmärtänemme sen, että Jumala pitää silmällä yksityistä ihmistä.

Raamatun unohdetussa historiankuvassa käsitellään kuitenkin myös kansoja jonkinlaisina yksikköinä

- vaikka ihmisrodut ja etnisten ryhmien eriarvoisuus Kirjoituksissa kiistetäänkin.

 

Genesiksen kymmenes luku tunnetaan paremmin nimellä Kansojen Taulu. Kansojen Taulu kertoo 70 alkukansan kantaisistä ja alkuperästä.

Luku käsittelee myös Kuusin suvun kaltaisia kansainvaelluksia.

Käytännössä se vastaa mulattinaisen vaimoksi ottaneen Mooseksen kohdalla kysymykseen:

 

Mistä anopit tulevat?”

 

Antediluviaaninen Kadonnut Maailma

Kansojen Taulu - Genesis 10

The Table of Nations

The Original 70 Tribes in Genesis 10

 

 

Pyrkimykseni ei siis ole todistella jo ajat sitten virheelliseksi osoitettua rotuoppia. Kansat ovat sekoittuneet keskenään asetuttuaan alueillensa. Kansojen Taulu on minulle apologeettinen kysymys. Uskon, että pienimmätkin Raamatun yhdentoista ensimmäisen luvun maininnat ovat tärkeitä, koska nämä pelkistetyt väittävät kattavansa sisäänsä lähes kahdentuhannen vuoden ajanjakson. Kokonaisuudessaan Genesis saa tuon kaksituhatvuotisen täyteen ja käsittää siis jakson, joka on samanpituinen kuin muiden Raamatun tapahtumien väittämät yhteensä. (Ajanlaskun alusta alkanutta "Herran aikaa" (anno domini) eli ”lopun aikaa”, ja tulevaisuuteen viittaavia profetioita lukuunottamatta.)

 

Exodus-sana lienee tutuin kauppojen varauloskäytävän vieraskielisestä nimestä (Exit). Israelin heimojen Egyptistä joukkolähdön ajankohdan on perinteisesti arveltu ajoittuneen ajalle noin 1450 eKr. (1466 eKr. eli 2.537 A.M.? Yleinen mielipide tosin sijoittaa tapahtumat, sikäli kuin niitä koskaan on ollutkaan, parisataa vuotta myöhäisemmäksi, jolloin sen aikaiset Egyptin historian viittaukset eivät tue Egyptiä kohdannutta heikkouden tilaa. Avoimesti sen paremmin egyptiläiset kuin assyrialaisetkaan kirjoitukset eivät koskaan tappioistaan kerro.) Egyptissä oltiin lähes viisisataa vuotta (tai 293 vuotta?), jakso jota Genesis ei enää kata. Tällöin kirja näyttää todellakin painavan aikajakson puolesta eksegeesin vaakakupissa melko tarkalleen yhtä paljon kuin muu Raamattu, olettaen että Uusi Testamentti lasketaan siihen kuuluvaksi. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa pakollisia Vanhan Testamentin opintoja on 2.5 opintoviikkoa. Tämän pitäisi vastata kahden ja puolen viikon täysipäiväistä opiskelua. Kyseisellä kurssilla ehditään käymään läpi lähinnä Vanhan Testamentin kirjojen syntyhistoria. Selväkielellä sanottuna maan korkeimmassa teologisessa oppilaitoksessa annetaan ainoastaan rokotus Vanhan Testamentin infektiota vastaan. (Mikäli satunnainen opiskelija vielä jostakin epähygieenisten tilojen saarekkeista Isorokon tartunnan saisi.)

 

Genesis 10:25 kuvannee ensimmäistä, suurta kansainvaellusta: ”Ja Eeberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat.” (Nimi muistuttaa heprealaista sanaa paalag, jakaa.) Genesiksen kymmenennessä luvussa tämä jae on ainoa, jossa kansan perustajan nimen merkitys kerrotaan (mikä alleviivaa ”jakautumisen” merkitystä.) ”Jakaa”-termi on esimerkiksi eri ilmaus, kuin mitä on käytetty kielten hajotuksen yhteydessä.

 

Kansojen Taulun emigrantit menivät todellakin "uuteen maailmaan". He olivat pioneereja sanan varsinaisessa merkityksessä. He kiersivät maat ja kolusivat mannut, purjehtivat meret ja raivasivat viidakot. Olemme tottuneet näkemään varhaiset sukupolvet karvaisina luolamiehinä, mutta näyttää siltä, että varhaisten sivilisaatiopesäkkeiden alkuvoima on ollut todella suuri. Kaivaukset Etelä-Afrikassa, Siperiassa, Andeilla ja Ison Valtameren saarilla jaksavat yllättää arkeologeja monimutkaisten kulttuurien artefaktoilla ja arkeologisilla sormenjäljillä, kuten on yritetty edellä osoittaa. Alhaalta hiekan alta paljastuvat pyramidit ja ylhäältä vuorilta paljastuvat kivikaupungit kohoavat tutkijan edessä yhtä yllättäen kuin pääsiäissaaren patsaat ja tuijottavat perään yhtä ilmeettömällä katseella. (Pääsiäissaaren eli Rapa Nuin kaikkiaan noin tuhannella patsaalla on todellakin se yhteinen piirre, että yksikään niistä ei hymyile.) Kansat eivät kunnioita isiänsä ja äitejänsä.

 

Kansojen Taulun todistusvoima voi piillä vain siinä, että Genesiksestä ja juutalais-kristillisestä traditiosta riippumatta kansat kunnioittaisivat perustajinaan samannimisiä tai tyyppisiä patriarkka-hahmoja. Kansojen Taulun mukaan Baabelin ja Pelegin aikainen hajaantuminen tapahtui viidennessä sukupolvessa vedenpaisumuksen jälkeen. Kansojen Taulu jakaa kansat karkeasti Nooan kolmen pojan, Seemin, Haamin ja Jaafetin mukaan. Seem merkitsee käännettynä nimeä tai mainetta. Haam merkitsee kuumuutta tai kiihkeyttä. Jaafet merkitsee leviämistä tai laajuutta.

 

Joitakin Kansojen Taulun nimiä ei mainita missään muualla. Nämä nimet on siis joko sepitetty, tai sitten näiden kansojen alkuperä oli jo sekoittunut mytologisiin tarinoihin tai unohtunut kokonaan. Luku kertoo kuitenkin sellaisistakin kansoista, joiden olemassaolo on varmistunut vasta omana aikanamme.

 

'When all men were of one language, some of them built a high tower, as if they would thereby ascend up to heaven; but the gods sent storms of wind and overthrew the tower, and gave everyone his peculiar language; and for this reason it was that the city was called Babylon....After this they were dispersed abroad, on account of their languages, and went out by colonies everywhere; and each colony took possession of that land which they lighted upon, and unto which God led them; so that the whole continent was filled with them, both the inland and maritime countries. There were some also who passed over the sea in ships, and inhabited the islands; and some of these nations do still retain the names which were given to them by their first founders; but some also have lost them...The Sybil (Josephus. Antiq. i. 5.)

 

  Kuva 1. Etniset ryhmät tai ihmisrodut voidaan jakaa yllättävän selkeästi kolmeen ryhmään. Ihmiskunta on ts. kolmen patriarkan jälkeläisiä (Seem, Haam & Jaafet?) Tutkimusklassikko oli ensimmäinen laajempi kopiolukumuutoksia (CNV, Copy Number Variation) vertaillut antropologinen projekti.

http://www.nature.com/nature/journal/v444/n7118/fig_tab/nature05329_F7.html

Population clustering from CNV genotypes

Global variation in copy number in the human genome

Richard Redon... and Matthew E. Hurles Nature 444, 444-454(23 November 2006) doi:10.1038/nature05329

 

SEEMILÄISET KANSAT

 

Raamatun ulkopuolisissa lähteissä seemiläisinä itseään pitäneitä kansoja olivat heprealaiset, eelamilaiset, assyrialaiset, kaldealaiset, lyydialaiset, aramilaiset, syyrialaiset, uusilaiset, ”puhtaina” arabeina itseänsä pitävät seemiläiset Joktanin arabit, mooabilaiset, ammonilaiset (viimeinen maininta toisella vuosisadalla eKr.), suuahilaiset, midianilaiset, keniittiläiset midianin arabit, ismaelilaiset arabit ja Rooman viranomaisten silmissä rosvojen  maineessa olleet iturealaiset. (Myös nykyään kadunmiehet arabit tunnustavat Raamatun mainitsemat Ismaelista polveutuvat 12 arabiheimoa. Esimerkiksi Mohammed jäljitti oman syntyperänsä Kedarin heimoon.)

 

Dedanin jälkeläisten assurimilaisten ja letusimilaisten sanotaan leireineen olleen vanhojen aikojen kulkureita ja maankiertäjiä. Tunnetuin seemiläisistä kansoista lienevät juutalaiset. Juutalaisvainot ristittiin parisataa vuotta sitten ”antisemitismiksi” ilmeisesti siitä syystä, että juutalaisten marttyyrin sädekehää tahdottiin himmentää. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntien syytelauselmissakaan ei tahdottu mainita erikseen juutalaisia, vaan käytettiin ilmaisua rikoksista ihmiskuntaa vastaan. (Sen jälkeen kun oikeuteen peräti 18 henkeä saatiin.) Harhaanjohtava termi "antisemitismi" Ranskan Dreyfussin jupakan ajoilta viittaa vain juutalaisvainoihin, mutta seemiläisiä kansoja ovat siis muutkin Raamatussa.

 

Alfred Dreyfus oli ensimmäinen juutalainen, joka sai kapteenin arvon Ranskan armeijassa. Häntä syytettiin salaisten tietojen luovuttamisesta Saksalle. Ranskan armeijan kunnian sanottiin olleen kysymyksessä ja kaikkia kansalaisia kerättiin yhteen rintamaan puolustamaan maata ulkopuolista uhkaa vastaan. Dreyfus tuomittiin viralta pantavaksi ja eliniäksi Papillon-romaanista tutuksi tulleeseen Pirunsaaren saarivankilaan. Kun todisteet häntä vastaan osoittautuivat väärennetyiksi, tuotettiin uusia. Kaksi vuotta Dreyfusin tuomion jälkeen oikea syyllinen löydettiin ja muuan upseeri tunnusti väärentäneensä todistusaineistona käytettyjä asiakirjoja. Asia yritettiin pitää kuitenkin viimeiseen asti salassa. Vasta pitkällinen oikeustaistelu ja Emile Zolan (o) kirjanen Minä syytän johti Dreyfusin maineen palauttamiseen. Jupakalla oli laajoja seuraamuksia. Sen voisi sanoa viitoittaneen tietä kirkon ja valtion eroon Ranskassa, sosialistipuolueen perustamiseen ja vihdoin siihen, että Theodor Herzl asettui levottomuuksien keskellä sionistiliikkeen johtoon.

 

 

HAAMILAISET KANSAT

 

Vuodelta 1612 peräisin olevassa, eräässä vanhemmista antropologian teoksista, todetaan Haamin suvusta seuraavaa:

On havaittu Haamin sukuineen olleen ainoat kaukomatkaajat ja harhailijat tuntemattomiin maihin, tutkien ja asettuen paikoilleen. On myös sanottu tästä suvusta, että minne tahansa se kulki, siellä alkoi ymmärtämättömyys tosi jumalisuudesta... mikään asutettu maa ei tuottanut niin paljon jälkeläisiä eikä asuttanut niin montaa maata.” [1]

 

Haamista polveutuvia kansoja ovat Raamatun ulkopuolisten lähteiden mukaan mm. etiopialaiset, egyptiläiset, nubialaiset, mausteista kuuluisat sebalaiset nykyisen Jemenin alueella asuvat entiset sabaktalaiset, Vähä-Aasian kappadokialaiset, puutin kansa lähellä Kyreneetä Pohjois-Afrikan rannikolla sekä hivviläiset.  (Noin 600 jKr. kirjoitettu Koraani kertoo sebalaisten yli tuhat vuotta palvelleen padon murtumisesta vuonna 542 eKr. ja pitää tapahtunutta Allahin tuomiona.)

Siidonilaiset eli foinikialaiset olivat eteviä merimiehiä. Heettiläiset olivat ensimmäiset, jotka valmistivat rautaa suuressa mittakaavassa. Heettiläisten uskottiin aiemmin olevan täysin kuvittellinen heimo. Sittemmin heettiläiset tunnustettiin ja esimerkiksi suomalaisen historiallisen romaanin tulenkantaja Mika Waltari antoi Sinuhessa kosolti tilaa heettiläisten kuvaukselle. Arudalaisten sotataito oli merkittävä osa Aleksanteri Suuren valloituksissa. Amorilaiset miehittivät jossakin historian alkuluvuissa Babyloniankin. Näiden aikojen kuninkaista muistamme parhaiten Hammurabin, joka tunnetaan myös samansointisena Amurruna tai Josefuksen teosten Amorreuksena. (Mooseksen laista poiketen ei Hammurabin laki tuntenut vaatimusta lähimmäisenrakkauteen, eikä ottanut kantaa siveettömiin ja turmiollisiin elämäntapoihin, joiden välttäminen oli kansan menestymisen ehto. Niinpä hyvinvointiin veltostunut kansa ajautui suurpääoman, kruunun ja temppelien vuokraviljelijöiksi ja maaorjiksi. Hamurabin kuoltua kenelläkään ei ollut halua puolustaa rappeutunutta valtakuntaa ja maa joutui itäisiltä vuorilta tulleiden kassilaisheimojen valtaan.) Akkadilaiset tunsivat kansan Amurruna ja sumerilaiset Martuna. Assyrialaisissa lähteissä kerrotaan Genesiksessä vain yhdellä sanalla sivuutettujen hamatilaisten armeijan koon olleen vuonna 853 eKr. arviolta seuraava: 63 000 jalkamiestä, 2000 kevyttä hevosmiestä, 4000 taisteluvaunua ja 1000 kamelimiestä. (Hamatilaiset löivät tapahtuneessa yhteenotossa Assyrian etujoukot.)

 

Josefus kertoo myös seitsemän Misraimista polveutuneen kansan häviöstä tai häviämisestä verisen Etiopian sodan aikana. (Ludim, Anamim, Lehabim, Naftuhim, Patrusim, Kasluhim ja Kaftorim.) Ludimin ja/tai Lehabimin nimi on säilynyt Lybian, nyttemmin Libyan maa-alueen nimessä Pohjois-Afrikassa. Kaftorim, ai-Kaftor, on kreikaksi Aiguptos joka taas lienee Egypti-sanan arkaainen kantamuoto. Jer. 47:4 kertoo filistealaisten olleen Kaftorin maan jäännös. Tutkijat pitävät filistealaisia yleensä Välimeren saarilta tulleina, mutta Raamattu on eri mieltä ja väittää kansan alkuperän olleen Niilin jokisuistossa, vedenpaisumuksen vesijättömailla.

 

Vaikka Kaanaan maan asukkaat puhuivat seemiläisiä kieliä, vahvistetaan Raamatun ulkopuolella kansan itse pitäneen esi-isänänsä Haamin poikaa Kanaania. Mainittaessa Kanaan ensi kertaa Genesiksessä Nooan yhteydessä, on viestissä voimakkaan negatiivinen sävy. (Lue: kansa kirotaan.) - Seikka, joka liberaalien raamatuntutkijoiden mukaan tietenkin viittaa koko Genesiksen olevan juutalaisten omia tarkoituksiansa varten sepittämän. Mustaa merkitsevä haamin suvun nimitys on niin ikään saattanut tulla valjastetuksi rasismin vaunujen eteen myöhempinä aikoina, mene ja tiedä. Toisaalta antiikissa kansallisuusryhmiä ei sinänsä rodullisista syistä vainottu juuri lainkaan, mitä harva tietää. Edes Afrikan mustat dominoivista piirteistään huolimatta eivät herättäneet kiusallista huomiota, eikä valkoisten ja mustien avioliittoja katsottu karsaasti.

 

Israel valtasi myöhemmin kyseisten heimojen maa-alueen ja kirous tekisi syytösten mukaan oikeutetuksi kanaanilaisten hävittämisen. Arkeologian perusteella tiedämme kyseisten kansojen harjoittaneen toimintaa, joka teki pohjat kaikille ihmiskunnan historian myöhäisemmille väkivaltaisille heimoille. Erityisesti kanaanilaiset kunnostautuivat omien lastensa uhraamisessa omaksi taloudelliseksi hyödykseen. Raamatussa puolustuskyvyttömiin kohdistunut väkivalta provosoi aina Jumalan toimintaan. Nykyisen aborttimäärän rinnastus kanaanilaiseen käytäntöön on masentava. (Suomessa tehtiin vuodesta 1973 vuosituhannen loppuun lähes 440 000 aborttia - eläkepommi tulee iskemään lompakkoomme uraanin molekyylipainolla. Esimerkiksi Venäjällä abortoidaan joka toinen lapsi.) Kärjistäen sanottuna oma sukupolvemmekin muuraa esikoisensa talon kivijalkaan turvatakseen onnensa. Raamattu kertoo ”maan oksentaneen” kanaanilaiset ulos. Lääketieteellisessä mielessä oksentaminen suojaa tai puhdistaa elimistön hengenvaarallisilta myrkyiltä.

 

Nimrodin nimi on säilynyt varsin elävänä omaan aikaamme saakka. Nimi on juontanut mm. Nimurdaan, julmien assyrialaisten sodan jumalaan; Mardukiin, babylonialaiseen jumalten kuninkaaseen, sekä sumerilaiseen jumalaan Amar-utuun. Nimrodin lapsuudesta kertovat tarinat saattoivat kiinnostaa Sigmund Freudia tämän laatiessa oidipusteoriaansa. (Joskin toisinaan on vaikea selvittää, mitkä Freudin ajatuksista menevät kasvosäryn ja kokaiinin suurkulutuksen piikkiin...) Vanhassa Testamentissa ongelmalliseksi noussut ”Taivaan kuningattaren” palvonta ja Tammuksen itkentä liittyvät niin ikään läheisesti Nimrodiin. Vanhan kultin tunnusmerkkinä oli äiti uhrattavan sylivauvansa kanssa, ja kyseessä on ilmeisesti ollut jonkinlainen hämmentävä muunnelma patriarkkojen ennustamasta tulevaisuuden ihmisäidistä syntyvästä Sovittajasta. Sittemmin Taivaan Kuningattaren kultti siirtyi luontevasti maallistuneeseen kristilliseen kirkkoon madonnan ja lapsen muodossa. Roomalaiset muistivat Nimrodin Bacchuksena (bar-Chus, Kuusin poika). Nimrodin mukaan on nimetty eräs Araratin lähistön vuori (Nimrud Dagh), eräs vähämerkityksinen vanhan Baabelin rauniokaupunki (Birs Nimrud) sekä eräs toinen, Assyrian valtakunnan suurimpiin kuuluneista kaupungeista (Nimrud). Huonoon kuntoon päässyttä Kaspian mertakin kutsuttiin parempina päivinään nimellä Mar de Bachu. Sinearin maa ylipäätään tunnettiin paitsi suuren kapinan paikkana, myös Nimrodin maana. Jos kysyy Persianlahden arabeilta tänään, oliko Nimrod historiallinen henkilö - voisin veikata vastausta.

 

Suurille patriarkoille oli olemassa useimmiten jonkinlainen vastavoima Genesiksessä: Haanokille Lemekinsä, Nooalle Nimrodinsa. Ensimmäiset Vedenpaisumusta edeltäneen maailman sukupuun haarat olivat Seetin ja Kainin suvut. Rikoksensa jälkeen Kain muutti ”Eedenistä itään” Nodin eli kulkurin, rentun tai heittiön maahan. Seetin suvun yhteydenpito Kainin sukuun saattaa olla tietyllä tapaa Raamatun ensimmäinen evankelioimissuhde, seetiläiset pariskunnat kun näköjään nimesivät poikansa toisinaan Kainin suvun mukaan. (Näin tapahtui jopa erityisen häijyn machomies Lemekin nimen kohdalla.) Vanhassa maailmassa nimen käsite oli huomattavasti voimakkaampi kuin nykyään. Eleen on täytynyt olla suuren huolenpidon, rakkauden ja anteeksiannon osoitus. Sukujen välisistä avioliitoista ei kuitenkaan kerrota. Jospa avioliittoa käytettykään ystävyys- ja kauppasiteiden solmimiseen aivan historian alkumetreillä, vaan tytärten myyminen on myöhäisempi keksintö? Keksiessään romantiikan Shakespeare saattoi löytää jotakin alkuperäistä ja unohdettua. (Ainakin Laulujen Laulu eli Korkea Veisu oli keihäänheristäjää ennen.)

 

Joissakin ajalle 1300 eKr. ajoitetuissa hautafreskoissa haamin jälkeläiset vasallikansoineen erotellaan toisistaan ihonvärin ja ja pukeutumisen perusteella. Egyptiläiset kuvataan punaihoisina, kanaanilaiset ruskeaihoisina ja pitkäpartaisina, nubialaiset mustina, libyalaiset valkeina ja sulkapäähinettä kantavina.

 

 

JAAFETILAISET KANSAT

 

Vanhan maailman mytologiassa varsinkin Jaafetin nimen tapaa useasti. Jaafetilaisista huomionarvoisia kronikoissa ovat erityisesti me itseämme meinä pitävät me. Siis kunnon arjalaiset, sinisilmäiset indoeurooppalaiset. (Vaikka ruotsalaisten mielestä maaottelut voittavatkin aina mongolit.)

 

Pakanalliset kreikkalaiset käänsivät nimen ”Iapetos” ja kutsuivat häntä ”Taivaan ja maan pojaksi”, samaten kuin monen kansan isäksi. Sanskritin kielellä Jaafet taipuu Intian Veda-kirjallisuudessa ”Pra-Japatiksi”, isä-Jaafetiksi. Hahmon katsottiin olevan aurinko, luomakunnan herra ja elämän alku hänestä polveutuville. Myöhemmin roomalaiset kutsuivat kantaisäänsä ”Iu-Pateriksi”, isä-Joveksi. Jupiter-sanan ja sitä kautta rattoisan lupsakkaan joviaalin (genetiivi Jovis) luonteen etymologia on tässä nimessä. Juppiter merkitsee yksinkertaisesti ”paljaan taivaan alla” ja häntä rukoiltiin myös Pluviuksena eli sateen jumalana. (Myös Assyrian perustajahahmo Assur ylennettiin myöhemmin jumalaksi. Egyptissä ja Roomassa kuninkaat panivat vielä paremmaksi ja ehtivät julistautua jumaliksi jo eläessään.) Antiikin sekavissa maailmansyntymyyteissä esiintyy toisaalta myös Iapetos-titaani. Hesiodoksen mukaan Iapetoksen pitäisi olla Zeuksen setä ja hänen vaimonsa Klymene eli Asia, josta maanosa sitten sai nimensäkin.

 

Välimeren saarten, kuten Kreetan ja Kyproksen, asukkaiden katsottiin polveutuvan Jaafetista. Jaafetista polveutuivat paflagonialaiset, hyviä hevosia kasvattaneet meedialaiset, joonilaiset, kittiläiset ja iberialaiset. Kimmeriläiset asettuivat alunperin Kaspian meren rannoille. Askenazin jälkeläiset asettuivat alunperin nykyisen Armenian alueelle, mutta myöhäisemmissä juutalaisissa kirjoituksissa kansa assosioidaan goomerilaisten ohella germaanisiksi roduiksi. Kansojen Taululta voi lukea ainoastaan: ”Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma.” (10:3. Myöhemmin saksanjuutalaisista lähtöisin olevia juutalaisia alettiin kutsua Ashkenazimeiksi. Nykyään käsite on laajentunut ja kattaa alleen noin 85 % juutalaisista. Nykyinen nimi ei siis alunperin viittaa niinkään etnisiin seikkoihin, kuin maantieteeseen.) Skyyttalaiset olivat Mustanmeren takaisten arojen liikkuvainen barbaarikansa.

 

Samoin kuin ”pakana” tarkoitti ei-juutalaista, tarkoitti ”barbaari” ei-kreikkalaista Kyseessä on ns. onomatopoieettinen sana ja se tulee muukalaisten puhumasta käsittämättömästä mongerruksesta. (Kreikkalaiset kutsuivat ulkomaalaisia siten, miltä heidän kielensä kuulostikin: barbarbarbar.) Skyyttalaiset miellettiin barbaareista sivistymättömimmiksi ja Paavali herätti tunteita kuvaamalla seurakunnan yhteyttä:

Tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.”, Kol. 3:11.

 

Jaafetin pojasta Tiiraasta katsottiin polveutuneen ”punertavaihoisten ja sinisilmäisten” traakialaisten, joiden entinen historioitsija sanoo viettäneen suurimman osan ajastaan joko hiprakassa tai aivan umpihumalassa. Tiirasta itseään muistettiin myöhemmin Thuraksena (vrt. Thor!), sodan jumalana. Atyras-joki nimettiin nimen perusteella ja on esitetty, voisiko myös arvoituksellista kieltä puhuneet etruskilaiset olla saaneet nimensä samasta kantamuodosta.

 

Mesekiläisten kerrotaan noin 1200-luvulla eKr. marssineen heettiläisten vuoristokansan yli. Mesekin nimen kerrotaan säilyneen muskovilaisten tai muskoviittien heimon nimessä, joka puolestaan jätti nimensä Moskovan kaupungille. (Ainakin tämä tieto tosin on peräisin juutalaisen Flavius Josefuksen kynästä, joka tahtoi lisätä juutalaisten kirjoitusten arvovaltaa.) Venäläiset ääntävät sanan Moskva, ja sanan vanha assyrialainen muoto on musku. Myöhemmin Vanhassa Testamentissa esitellään Roosin kansa, josta lienee muodostunut venäläisen nimi (russich). Aikanaan ”ryssä”-sana oli suomessakin virallinen ilmaisu ja vapaa sen nykyisestä arvolatauksesta.

 

Russia-teorialla on kuitenkin kilpailijansa. On myös esitetty, että Venäjän nimi olisi johdettu Skandinaviasta Idäntielle ryöstöretkille lähteneistä varjageista. Varjagien pääosa lienee lähtenyt Sydän-Ruotsista Määlarin alueelta, jonka vanhana nimenä oli Roslagen. Sen asukkaita nimitettiin rhosseiksi tai russeiksi. Varjagivallan keskus oli etelässä Kiovassa, josta käsin Venäjä alkoi kasvaa vuoden 1000 tienoilla. Varsinaisen Venäjän valtakunnan katsotaan saaneen alkunsa v. 862 Ilmajärvelle syntyneestä varjagiruhtinaskunnasta ja Novgorodista.

 

Elisaa pidettiin kreikan mytologiassa vähän väliä vilahtelevien aeoliaanien kantaisänä. Muutama kaupunki kantoi kyseistä nimeä ja koko ”Tarujen Hellaan”, hellenistisen kulttuurin ja Elyysian kenttien, kreikkalaisten paratiisin, arvellaan viittaavan Elisaan nimeen.

 

Kiinan Miao-kansa on todellinen helmi jaafetilaisten joukossa. Kansa katsoi olevansa indoeurooppalaista alkuperää ja pyrki läpi vuosisatojen säilyttämään identiteettinsä muiden Kiinan kansojen keskuudessa. Puolet seitsemänmiljoonaisesta kansasta on nykyään hajaantunut laajalti Kaakkois-Aasiaan, mutta Guizhoun maakunnassa vanhan kulttuurin runsaine perinteineen vielä tapaa. Miaoiden keskuudessa sosiaalinen elämä pyörii kiinteästi häiden ympärillä. Perheen arvostus riippuu siitä, miten kauniisti heillä on varaa koristella tytärtään. Mitä hääseremoniaan sitten kuuluu? Juhlallisissa hetkissä ja hautajaisissa tälle vuosisadalle saakka miautsot lukivat jonkinlaisena liturgiana patriarkkojensa kronikan Jaafetin kautta ”maahan” eli ensimmäiseen ihmiseen saakka. Sukuluettelo ei ole täysin sopusointuinen Genesiksen kanssa, mutta tämä seikka saattaa viitata sen aitouteen: kronikka tuskinpa on lähetyssaarnaajilta lainassa. Pääosiltaan luettelo on suppeampi ja keskittyy ainoastaan kyseisen kansan omiin vaiheisiin. Joitakin nimiä on vaikea yhdistää Genesikseen, toisia helpompi.  Miautsojen tarinoissa on myös sellaista aineistoa, jota emme voi Genesiksestä varmistaa. Tällaista ovat esimerkiksi Nooan vaimon nimi ja yksityiskohtaisemmat kuvaukset Nooan katastrofin tapahtumista, kuten tulesta ja maanjäristyksistä. Edelleen tarinoissa kerrotaan Baabelin jälkeisestä hajaantumisesta ympäri maapallon. - Mikä on mielenkiintoista siihen nähden, että lähetyssaarnaajien saadessa ensikontaktin kansaan nämä eivät kuulemma ymmärtäneet, mitä heidän omat kirjoituksensa tarkoittivat maan pyöreällä muodolla. Virallisesti Miaojen alkuperää ei tiedetä, mutta varmaa on, että Guizhoun maakunnassa on vallinnut tuhansia vuosia miaoiden elintapoja muistuttava kulttuuri [2, 3]. Katso essee Korkeimman Luoja-Jumalan Shang-Tin palvonnasta muinaisessa Kiinassa ennen taolaisuuden tuloa:

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Luolaneron_klaani.htm

 

 

Eurooppalaiset kronikat

 

1900-luvulla olemme saaneet olla seuraamassa Euroopan viimeisten kuningashuoneiden menneestä vallasta muistoksi jääneen PR-loistonkin himmenemistä.

 

Keskiaikaisten Eurooppalaisten kirjoitusten nyrkkisääntö oli, että alkuaikoina Seem asettui Aasiaan, Haam Afrikkaan ja Jaafet Eurooppaan. (Australiasta ja Amerikoista ei joko tiedetty, niitä ei muistettu, tai sitten sinne lähteneet eivät olleet lähettäneet osoitteenmuutoskorttia.) Vanhimmat Euroopan kuningassuvut varhaisia brittejä, sakseja [4], Irlannin kelttejä sekä tanskalaisia, eteläruotsalaisia ja islantilaisia myöten, kirjasivat sukuluettelonsa Jaafetiin saakka.

 

Satunnainen matkailija saattoi kuningatar Elisabethin aikaan nähdä Lontoon kuninkaallisessa palatsissa Englannin kuninkaiden kauniisti kehystetyn sukupuun aina maailman alkuun saakka. - Mikä lienee pönkittänyt veronkerääjän arvovaltaa, olihan eurooppalainen kuningas sitä mitä oli ”Jumalan armosta”. (Tätä sai todistaa muun muassa satunnaisen matkailijan, paroni Waldstein torstaina 6. 7. armon vuonna 1600. Myöhemmin parooni sai tutustua laajaan kirjastoon, jossa sukupuita selvitettiin tarkemmin [5]). Pitää muistaa, että jo kirkkoisä Tertullianus (kuoli 220 jKr.) totesi kristinuskon saaneen vahvan aseman Brittein saarilla toisen vuosisadan loppuun mennessä.

 

Vanhoille eurooppalaisille kronikoille ei luonnollisesti anneta minkäänlaista historiallista arvoa, vaan niiden katsotaan tulleen keskiajalla katolisten munkkien manipuloimiksi. Tällaisissa tapauksissa todistusvastuu lankeaakin teorian esittäjille. Koska asiaa ei kyetä kiistatta todistamaan, voimme suostua pitämään luetteloja pelkkänä kuriositeettina. Seuraavassa esitetään kuitenkin tuon uteliaisuuden tyydyttämiseksi joitakin uuden (siis vanhan) teorian todisteluja.

 

Kirjassaan After the Flood Bill Cooper väittää, että perinteinen väärennöstulkinta on tiettyjen kronologioiden kohdalla mahdoton. Väitettään Cooper perustelee muun muassa sillä, että jotkin säilyneistä luetteloista ovat peräisin ajalta ennen kristinuskon saapumista ja monissa viitataan aiempiin jo kadonneisiin, niinikään kristinuskoa vanhempiin, asiakirjoihin.

 

Kristinusko sinänsä saapui Brittein saarille erityisen aikaisin, vaikka saariprovinssin tiet eivät voineetkaan viedä Roomaan ennen kanaalin tunnelia. On jopa väitetty, että Roomassa invaasion jälkeen panttina pidetyn johtavan heimon jäsenet tulivat evankelioiduksi apostoli Paavalin kautta. Näiden väitteiden mukaan saarivaltio oli siinä mielessä siis poikkeuksellinen, että evankeliumi ei edennyt ruohonjuuritasolta yhteiskuntarakenteissa ylös, vaan toisin päin. ”...niin että koko (keisarillisen?) henkivartioston ja kaikkien muiden (vankien ja hovin?) tietoon on tullut, että minä olen kahleissa Kristuksen tähden.” (Fil. 1:13.) Filippiläiskirje on joutunut liberaaliteologien hampaisiin tietyn katkonaisuutensa tähden. Yleinen käsitys kirjeestä on, että Paavalin nimiin on taidemaalari Rubensin tms. tavoin laitettu hänen oppilaittensa opinnäytetöitä. Tyylinvaihdosten ja katkonaisuuden voi kuitenkin selittää sillä, että Paavali oli kahlehdittu roomalaiseen vanginvartijaan joka vaihtui määräajoin. Paavali itse taas oli hidas kirjoittaja mahdollisen silmävammansa vuoksi. (Mm. sanelut, suurikokoiset kirjaimet, silmänsä tarjonneet galatalaiset ja ylipapin räikeän puvun erottamatta jääminen viittaavat huonoon näköaistiin.) Voisiko ajatella, että tarpeittensa teon ohella Paavali teki vartijoidensa kanssa tuttavuutta myös henkisesti intiimillä tavalla?

 

Geoffrey of Monmouth -nimisen piispan teos on Cooperin ajatusleikin keskeisimpiä lähteitä. Piispa väitti käyttäneensä lähteenään toista vanhaa kirjaa, mutta tämän olemassaoloa ei ole kyetty todistamaan. Cooper kertoo, miten vanhat asiakirjat kuvaavat historian tapahtumia yli kahden vuosituhannen ajalta. Hän myös kuvaa joidenkin barbaari- ja viikinkikuninkaiden (joiden aikana tiettyjä luetteloja olisi pitänyt muutella) paitsi epäkristillisiä, myös ylipäänsä epähumaaneja tapoja.

 

Antiikin eurooppalaiset pitivät sukuluetteloiden sabotoimista eräänä raskaimmista rikoksista. Entisinä aikoina omistusoikeudet ja valta perustui hyvin voimakkaasti syntyperään ja esimerkiksi 300-luvun englannissa ”Kambrin lakien” mukaan muukalainen sai maan kansalaisuuden vasta yhdeksännessä polvessa, vähennettynä yhdellä polvella jokaisesta avioliitosta vapaan englantilaisen kanssa. Sama käytäntöhän oli myös juutalaisen kansalaisuuden myöntämisessä Mooseksen laissa (5 Moos 23). Tieto siitä, että 400-500 eKr Englannissa sai verovähennyksiä koulukirjoista, saattaa tulla satunnaiselle nettisurffaajalle yllätyksenä. Musiikin, metallurgian ja kirjallisuuden taitajat saivat täyden vapautuksen yhteiskunnan velvoitteista. Ennen roomalaisten invaasiota vuonna 55 eKr. Englanti oli omille kansalaisilleen suuren yhteiskunnallisen järjestyksen maa. Laki suojeli heikkoja ja kohtalon runtelemia, kunnioitti naisia ja takasi muukalaiselle saattojoukot ja etuoikeudet kauttakulun ajaksi. (Jospa vääränpuoleisesta liikenteestä aiheutuva sekasotku juontaakin juurensa yli kahden vuosituhannen takaisten gentlemannien nurinkurisen kohteliaiseen vieraskoreuteen?) Sosiaalisia velvollisuuksia ja tapoja pidettiin voimassa vaikka väkisin ja ainakin teoriassa vapaalla miehellä oli täysi oikeus äänestää kuninkaan syrjäyttämisen puolesta. Aseenkanto oli kiellettyä siviilikokouksissa ja vapaa mies omisti harpun siinä missä takin ja keittokattilansakin. Maihinnousunsa jälkeen Gaius Julius Caesar kuvaa Brittein saarten idylliä: "Ihmisten lukumäärää ei voi laskea ja rakennustenkin lukumäärään kuluisivat monet luvut." (41, 42) (Saarivaltiolla tosin on edelleen hieman sama ongelma, koska siellä ei käytetä henkilötunnuksia.)

 

Vakiintunut historiankäsitys ei noteeraa brittien historian kohdalla lainkaan ylöskirjattuja henkilöhistorian tapahtumia ennen roomalaisten tuloa ajanlaskumme alussa. Vanhoja tekstejä vastaan kohdistettu syytös on kuitenkin varsin ankara. Käytännössä se tarkoittaa että muinaisessa historiankirjoituksessa sensuuri toimi tehokkaasti kuin Stalinin Neuvostoliitossa tai Maon Kiinassa. Esimerkiksi William Shakespeare saattaisi ravistella keihästä tällaisen näkemyksen päällä, hän kun kirjoitti ”861-801 eKr.” hallinneesta kuningas Learista - hahmosta jonka edellä mainittu kiistelty teos hyvin tuntee. (Kronikat kertovat Learin saaneen kruunun melko erikoisella tavalla, tämän isän menehdyttyä huonosti valmistellussa lentoyrityksessä. Kruunun kerrotaan siirtyneen pois Brutuksen kuningassuvulta muutama polvi Learin jälkeen.)

 

Esikristillisiä lähteitä ja tutkimuksia eurooppalaisten sukujen sukupuista jotka mainitsevat Vedenpaisumuksen tai Kansojen Taulun patriarkat, ovat mm. MF Cusackin The Illustrated History of Ireland (1868); Parker-kronikka; Laud-kronikka; Nenniuksen Historia Brittonum; George of Monmouthin Historia Regum Britanniae; ja Oxfordin Walterin Tysiolio Chronicle alias Jesus College MS LXI.

 

Raamatun ulkopuolisissa lähteissä on mainittu monia yksittäisiä, yhteisiä henkilönimiä idän kansojen polveutumisista. Tyypillistä vanhoille sukuluetteloille kuitenkin on, että varhaisimmat ajat ne puhkaisevat vain yhtenä sukupolvien kiilana ja haaroittuvat vasta myöhemmillä vuosisadoilla. Esimerkiksi anglo-saksiset ja skandinaaviset kuningassuvut eroavat keskiaikaisten kopioiden mukaan vasta kahdeksannessatoista sukupolvessa Nooasta [6-11]. Tämä tarkoittaa vähintäänkin sitä, että luettelosta puuttuu välistä sukupolvia. Esimerkiksi Luukkaan taltiomassa Jeesuksen Joosefin puoleisessa sukuluettelossa on 67 suoraviivaista sukupolvea Nooaan, 76 Aadamiin ja 77 ”Jumalaan” (Lk 3).

 

Yleisemmin tunnustettua on, että Euroopan kuningassuvut ovat toisillensa kaukaista sukua. Kronikoiden mukaan viimeinen yhteinen kantaisä on nimeltään Woden, joka on siinä mielessä kiehtova, että näilläkin kulmilla haksahduttiin korottamaan kantaisä jumalolennoksi. Odin-sana juontanee juurensa tähän nimeen.

 

Suomalaista (anteeksi maalaisuuteni) kiinnostava maininta on Wodenin esi-isä viidennessä polvessa, joka sekä norjalaisten, tanskalaisten, islantilaisten että Englannin saksien kirjanpidossa on nimeltään Finn, ”vaalea mies.” Kansojen kuninkuuskysymys on mielenkiintoinen jo sinällään. Israelin kohdalla 1. Samuelin kirjan 8. luku käsittelee kuninkuuteen liittyviä väärinkäytöksiä. Meidän on vaikea käsittää, mitä tarkoitti kuninkuus kolme tai neljätuhatta vuotta sitten. Kuningas oli täydellinen itsevaltias ja Jumala ei pitänyt Israelin kuningashankkeesta. Kuningashuoneet ovat varmastikin pyrkineet todistamaan valtansa oikeutuksen patriarkaalisilla sukupuillansa, jos kerran toiset ankkuroivat sen jumaliinkin.

 

 

Lainaus Wikipedia-tietosanakirjasta 09/2008:

MOST RECENT COMMON ANCESTOR

MRCA

However, Rohde, Olson, and Chang (2004)[3], using a non-genetic model, estimated that the MRCA of all living humans may have lived within historical times (3rd millennium BC to 1st millennium AD). Rohde (2005)[6] refined the simulation with parameters from estimated historical human migrations and of population densities. For conservative parameters, he pushes back the date for the MRCA to the 6th millennium BC (p. 20), but still concludes with a "SURPRISINGLY RECENT" estimate of a MRCA living in the second or first millennium BC (p. 27). An explanation of this result is that, while humanity's MRCA was indeed a Paleolithic individual up to early modern times, the European explorers of the 16th and 17th centuries would have fathered enough offspring so that some "mainland" ancestry by today pervades even remote habitats. The possibility remains, however, that a single isolated population with no recent "mainland" admixture persists somewhere, which would immediately push back the date of humanity's MRCA by many millennia. While simulations help estimate probabilities, the question can be resolved authoritatively only by genetically testing every living human individual.  Other models reported in Rohde, Olson, and Chang (2004)[3] suggest that the MRCA of Western Europeans lived as recently as AD 1000. The same article provides surprisingly recent estimates for the identical ancestors point, the most recent time when each person then living was either an ancestor of all the persons alive today or an ancestor of none of them. The estimates for this are similarly uncertain, but date to considerably earlier than the MRCA, according to Rohde (2005) roughly to between 15,000 and 5,000 years ago. [6] [5]."

  1. ^ http://en.wikipedia.org/wiki/Most_recent_common_ancestor

  2. ^ a b c See the chapter All Africa and her progenies in Dawkins, Richard (1995). River Out of Eden. New York: Basic Books. ISBN 0-465-06990-8. 

  3. ^ a b c Rohde DLT, Olson S, Chang JT (2004) "Modelling the recent common ancestry of all living humans". Nature 431: 562-566.

  4. ^ Notions such as Mitochondrial Eve and Y-chromosomal Adam yield common ancestors that are more ancient than for all living humans (Hartwell 2004:539).

  5. ^ a b Dawkins, Richard (2004). The Ancestor's Tale, A Pilgrimage to the Dawn of Life. Boston: Houghton Mifflin Company. ISBN 0-618-00583-8. 

  6. ^ a b Rohde, DLT , On the common ancestors of all living humans. Submitted to American Journal of Physical Anthropology. (2005)

  7. ^ Ciccarelli FD, Doerks T, von Mering C, Creevey CJ, Snel B, Bork P (2006). "Toward automatic reconstruction of a highly resolved tree of life". Science 311 (5765): 1283–87. doi:10.1126/science.1123061. PMID 16513982

Chang, Joseph T. (1999). "Recent common ancestors of all present-day individuals". Advances in Applied Probability (31): 1002–1026. Retrieved on 2008-01-29. 

Hartwell, Leland (2004). Genetics: From Genes to Genomes, Second Edition, Maidenhead: McGraw-Hill. ISBN 0072919302. 

 

http://en.wikipedia.org/wiki/Most_recent_common_ancestor

 

KANSAINVAELLUKSET

 

Vuonna 476 jKr. pantiin viimeinen Rooman keisari viralta. Keskiajan katsotaan alkaneen kansainvaelluksista ennen vuotta 400 jKr., jolloin järjestystä ylläpitänyt ja periferioissa vihattu Rooman valtakunta hajosi. Rooman valtakunnan tuhoa seurannut Eurooppa oli suuri kansojen kattila ja sekoitti kansallisuuspakkaa. Seuraukset eivät suinkaan koskeneet ainoastaan Roomaan, vaan laineita nähtiin esimerkiksi siinä, kun kolme germaaniheimoa, anglit, saksit ja juutit, valtasivat puolustuskyvyttömäksi jääneen Britannian roomalaisvaruskunnan. Kuitenkin esimerkiksi brittien ja Irlannin kelttien sukupuut eroavat Nooasta lukien neljän yhteisen kantaisien sukupolven jälkeen, juuri niin kuin Kansojen Taulu ainakin varhaisimpien kansojen kohdalla ennakoikin. Britit polveutuvat näiden kyseenalaisten sukuluettelojen mukaan Jaafetin pojasta Jaavanista, Irlannin keltit Jaafetin pojasta Maagogista.

 

Kansojen liikkeistä ei parhaimmalla tahdollakaan voi vetää yksi-yhteen johtopäätöksiä. Vanhoihin kronikoihin uskomalla punaniskaisinkaan preussilainen ei voi sanoa eurooppalaisten olevan yksinomaan ”jaafetilaisia”. Esimerkiksi muinaiset britit karkoittivat alkuperäisväestön, ”Haamista polveutuneet” formosilaiset kirjoitusten mukaan pois saareltaan. (Puolusteluissa formosilaisten kerrotaan olleen ryövärikansa, joka oli naapureilleen alituisena riesana [18]). Samalla tapaa Brittein saarille kerrottiin pöllähtäneen myös skyyttalaisia. Skyyttien katsotaan polveutuvan Jaafetista, muttei Jaavanin vaan Maagogin kautta. Yleensä skyyttalaiset mielletään Mustanmeren pohjoispuolisen aron hasista polttaneeksi ihmissyöjäkansaksi. Skyyttien nimen väitetään säilyneen perillistensä skottien nimessä. Jottei asia kävisi liian selkeäksi, kronikat kertovat silloisten skottien kulkeutuneen vanhojen irlantilaisten kanssa päittäin ja kansojen vaihtuessa nimien vakiintuneen maantieteen, eikä niinkään etnisen historian perusteella. Arvata saattaa, että näistä puheista toinen ryhmä suivaantuu nimensä ja toinen verensä lokaamisesta. (Irlantilaisittain kuohahtava veri on muutenkin hyvässä huudossa Hollywoodissa: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Rautatammi_metsurit.htm) Protestanttien ja katolisten riidoissa uskonto on joka tapauksessa usein tekosyy vanhempien ja syvempien skismojen pinnalla.

 

Eerik Punainen ja Leif Eerikinpoika purjehtivat Amerikkaan todistettavasti 500 vuotta ennen Kolumbusta. ”Ne kaksitoistakin” hajaantuivat Apostolien tekojen lehdillä Jerusalemin vainojen puhjetessa kuin tuhka tuuleen. Luukas siteeraa jouluevankeliumissa Julius Caesarin ottopojan Augustuksen eli Octavianuksen (eli Otto-pojan) käskyä ”koko maailman” verollepanosta. Kristillinen perimätieto arvelee apostolien erkaantuneen ympäri samaa tuolloin tunnettua maailmaa. Tämä maailma tai vaihtoehtoisesti huhupuheet suurista apostoleista eivät kuitenkaan kantautuneet kauempaa kuin Arabiasta, Afrikasta, Isosta Britanniasta ja Tuomaan kohdalla Intiasta.

 

Kantomatkaltaan kansainvaellukset ovat taktisia tai operatiivisia, mutta mannertenvälinen siirtolaisuus strategista muuttoliikettä. Seikkailijasuvun koon ei ole tarvinnut olla kovin suurikaan, mikäli se on määränpäässä voinut levittäytyä ja lisääntyä vapaana naapureista. Tällaisen suuren luokan muuton on kuitenkin täytynyt tapahtua hyvin varhaisessa vaiheessa ennen alkuperäisten mutaatioiden kertymistä, Sallan-tautien ja sisäsiittoisten perinnöllisten sairauksien välttämiseksi. Esimerkkejä eläinlajien eliömaantieteen nopeusennätyksistä olen kerännyt Helsingin yliopiston biologien ainejärjestölehden artikkeliini osoitteeseen: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Lokeronvaltaajat.htm

 

Jääkauden jälkeiset merenpinnan korkeuden muutokset eivät ole suoraviivaisia. Mannerjään ollessa voimakkaimmillaan Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan pohjoisosien yllä, lienee merenpinta ollut vastavuoroisesti matalampi. Sittemmin jäätikön sulaminen on peittänyt alleen monet kannakset. Intiaanit saattoivat päästä kuivin jaloin paremmille metsästysmaille Beringin ”salmen” yli ennätyskylmästä Kamtsatkasta. Samoin Australian asuttajat ynnä monet pussieläinten edustajat olisivat päässeet nykyisten Thaimaan ja Indonesian kautta kävellen tai sukupolvittain tasajalkaa hyppien määränpäähänsä [19] tullakseen myöhemmin eristetyksi vedellä ja tsunameilla ja vasta vuosituhanten jälkeen löydetyksi kapteeni Cookin (tai hänen esiantiikin edeltäjäinsä) toimesta. (Eläinlajithan siis levittäytyvät enemmän sukupolvien kuin yksilöiden hypyillä.) Periaatteessa on myös luvallista ehdottaa, että VT:ssä käsitteeksi muodostuneiden ”meren saarten” asuttaminen on tapahtunut laivojenkin avulla.

 

Israeliin tuotiin Vanhan Testamentin mukaan kultaa "Oofirin maasta". Kuningas Salomon kaivokset ovat romantiikan ajoista alkaen herättäneet nostalgisia tunteita. Raamatussa mainittujen ”Tarsiin laivojen” matkakohdettakaan ei varmuudella tunneta. Jospa syy on se, että paikka oli yksinkertaisesti niin kaukana?

 

Jotkut maallikko-raamatunselittäjät, joiden harmittomaan ja anteeksipyytelevään joukkoon itsekin kuulun, ovat leikitelleet ajatuksella että kyseisinä kauppakumppaneina olivat Etelä-Amerikan tai jonkin muun kaukaisen mantereen asuttajat. Todistusaineistoa sille, että sijainti olisi Itä-Aasiassa tai Keski-Afrikassa, ovat eksoottiset Tarsiin-tuliaiset. Perinteisesti paikan on ajateltu olleen Iso-Britannia tai Espanja, mutta 2 Aik 9:21 kuvaus kauppatavaroista ei tue ajatusta: ”...kerran kolmessa vuodessa Tarsiin-laivat tulivat ja toivat kultaa ja hopeata, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja.” Paikan on ajateltu tarkoittavan Espanjaa, koska jossakin vaiheessa Välimerta kutsuttiin Tarsiin mereksi. Riikinkukkojakin kasvatettiin kaikilla Välimeren saarilla. Tietoa ei ole kuitenkaan voitu varmistaa.

 

On esitetty, että Ezer-Geberistä liikkeelle lähteneet laivat olisivat hajaantuneet kolmeen laivueeseen, josta osa purjehti Sumatran ja Jaavan saarille, osa Afrikan ympäri ”Sofalaan” ja Välimeren kautta takaisin [20]. Omissa kartoissamme kutsutaan tänä päivänäkin eräitä Australiasta pohjoiseen sijaitsevia Melanesian saaria Salomonin saariksi. Raamattu mainitsee apinat ainoastaan Salomon Tarsiin-laivastosta puhuttaessa. Ei tiedetä, mistä apinalajista oli kysymys, mutta apinaa tarkoittava heprean sana koop on intialaista alkujuurta. (Jotta asia olisi vieläkin sekavampi, niin sanan vanhasta merkityksestä ei ole varmuutta, vaan se saattaa viitata johonkin muuhunkin eläimeen [21].)

 

1 Kun 10:22 kertoo Tarsiin laivoista lyhyemmin. Kuningasten kirjat kuvaavat tavallisesti ihmisten yksityiselämän valintoja tarkemmin, kun Aikakirjat antavat enemmän sijaa yhteiskunnallisesti merkittäville tapahtumille. Hepreaksi kirjaparin nimi on ”Päivien Teot”, jonka muistisääntönä voi käyttää päivän uutisia. Molempien kirjojen kanta on silti sama: suurten tapahtumien taustoihin pääsee kiinni yksittäisten ihmisten pienistä valinnoista.

 

Kaukomatkaaja-teorian valossa Espanja olisi tavallaan portti kaukaiseen länteen. (Gibraltaria kutsuttiin nimellä ”Herkuleen pylväät”.) Vanhat, kiistellyt kirjoitukset kertovat brittien kantaisäksi esitetyn sankari Aeniaan pojanpojanpojan Brutuksen (josta tarinan mukaan nimi ”britti”) olleen dardanialaisia ja lähteneen purjehtimaan Albioniin (so. legendaariseen Britanniaan) Vähä-Aasian Troijasta. Koko Troijan olemassaolo kiistettiin pitkään, kunnes indigokauppias nimeltä Schliemann kiinnostui kreikkalaisen kirjeenvaihtoystävättärensä kautta kauniin Helenan tarusta niin, että kaivoi kaupungin esiin - ”Homeroksen” satujen maantieteen pohjalta. (Vanhan kynäniekan omaakin olemassaoloa pidetään ”homeerisena” kysymyksenä.) Senaikaiset arkeologit pitivät Troijaa antiikin kreikkalaisten vihollisisten mystistämisenä, mielikuvituksena joka kuului samaan sarjaan kentaurien kanssa. Lontoon vanha nimi oli tuhat vuotta Troia Newydd, "Uusi Troija"! http://www.annomundi.com/history/index.htm

 

Herodotoksen ”Historiat”-kirjakokoelman alku on jokseenkin omituinen. Hän aloittaa kirjansa kertomalla kansojen vihamielisyyden ja sotien syistä ja lataa paperille ensi töikseen lukuisia esimerkkejä kuninkaantytärten ryöstöistä. Tieteenalana arkeologia on syntyisin myöhäiskeskiajalta tai varhaisrenesanssista, jolloin kiinnostavinta, mutta myös luotettavinta kartastoa olivat Raamatun tapahtumapaikat. Ennen kuin mesopotamialaisen nuolenpääkirjoituksen salaisuus ratkaistiin, oli Raamattu ainoa kirjallinen lähde, joka ohjasi arkeologien kaivauksia. Pienimpiäkin Raamatun viittauksia käytettiin hyväksi vanhojen suurkaupunkien etsinnöissä. Sumerilaisilla ei ollut papyrusta, joka vaatii kasvaakseen tulvivan maaperän. Myös kivestä oli pulaa, joten kirjalliset muistiinpanot tehtiin kosteaan saveen puisella kiilamaisella puikolla. Kiilan asentoa muuttamalla saatiin aikaan erilaisia kuvioita ja siten eri symboleja - josta nimi nuolenpäkirjoitus.

 

Tiedoista, jotka koskevat paria kolmea ajanlaskumme alkua edeltänyttä vuosituhatta, tuntevat historiantutkijat kiitollisuutta pääasiassa kolmelle miehelle, jotka olivat kaikki kreikkalaisia. Huomattavin heistä oli Herodotos, joka eli vuosina 484 - 425 eKr. (Jo vanha Cicero (106-43 eKr.) nimitti Herodotosta ”historiankirjoituksen isäksi”.) Herodotosta kiitetään erityisesti siitä, ettei hän ollut pelkkä muistiinmerkitsijä, vaan yritti etsiä myös tapahtumien syitä. Toinen huomattava historioitsija oli Polybios, joka eli vuodesta 201 vuoteen 120 eKr. Polybios oli Herodotoksen tavoin kiinnostunut maailmankuvaa laajentavista tutkimusretkistä. Polybiosta seurasi vuonna 63 eKr. syntynyt Strabon, joka jatkoi elämäntyönään edellisen historiankirjoitusta. Strabonia kiitetään myös maantieteen merkityksen oivaltamisesta. Herodotoksen, Polybioksen ja Strabonin ansiota on, että muutaman ennenvanhaisen tutkimusmatkailijan nimet ovat säilyneet jälkipolville. Tällaisia ovat esimerkiksi Egyptin kuningatar Hatsepsut ja tiedonhaluinen faarao Neko (vaikkeivät nämä itse laivaan astuneetkaan), Hanno-niminen karthagolainen, sekä kreikkalainen Pytheas.

 

Pytheas retkeili noin 330 eKr. Britanniassa ja Hebridien ja Orkneyn saarilla ja saapui sieltä viiden päivän purjehduksen jälkeen ‘kaikista maista kaukaisimpaan’ eli Thuleen, joka lienee tarkoittanut lähinnä nykyistä Norjaa.  3500 vuotta sitten tehtyä retkeä Punaisen merta pitkin Puntin maahan pidetään varhaisimpana löytöretkenä, josta on säilynyt tietoja. Raamatussakin käsitellään sivumennen suurempia ja pienempiä löytöretkiä, mutta siellä retkikuntien jäsenten lisäksi myös kapteenit ovat anonyymejä. Raamattu ei ole individualistin kirja.
 

Varhaisimpia löytöretkiä tekivät kauppiaat. Tyypillistä niille oli se että merireitit, määränpäät ja matkakohteet pyrittiin salaamaan kilpailevilta valtioilta. Koska merta ei myöskään voi kulkea maisemien mukaan tai suuntaviittoja seuraten, onko ihme, ettei vanhoista reiteistä tiedetä paljoa? Näyttää siltä, kuin edestakainen matka sadunomaiseen Tarsiiseen olisi kestänyt kolme vuotta. Herodotoksen kuvaama Afrikan ympäripurjehdus kesti pitkään, koska miehistö eli maihin kylvämänsä viljan turvin ja joutui odottamaan paikallaan kylvökauden. Tarsiin matkasta ei kuitenkaan anneta tällaista kuvaa. Kun Joonalle sanottiin Israelissa: ”itään Niiniveen”, hän otti ja lähti länteen Tarsiiseen. Niinive lienee ollut tunnetuimpia senaikaisista suurkaupungeista ja Tarsis jonkinlainen vastakohta sille.

 

Niiniveen kohdalla Raamattu muuten oli arkeologeja edellä. Kaupunkia ei pitkään uskottu olleen koskaan olemassakaan. Joonan kirjan viimeinen jae kuuluu: ”Enkö minä siis armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia jossa on enemmän kuin satakaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät tiedä kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?

 

 Israelilaiset itse olivat ja pysyivät aina maakrapuina, eikä savinen Jordankaan ollut verrattavissa Damaskon kirkkaisiin jokiin. (Vrt. 2 Kun 5:8 ja nöyrtyneen fariseus Paavalin kastaminen Apt 9:ssä muihin virtoihin kuin Johannes Kastajan Jordaniin. Syyrialainen Naeman ylenkatsoi Jordania niin ikään.) Israelissa lähinnä pelättiin merta - mutta sen naapurissa sattui asumaan merenkulkijakansa!

 

Juutalaiset ylistivät naapuriensa foinikialaisten tammi- ja seetripuisia ”laulavia laivoja”. Nykytutkimus tietää varsin vähän kadonneista foinikialaisista kaupankävijöistä ja vielä vähemmän heidän valtakuntansa perustasta, laivastosta. Yhtään foinikialaista alusta ei ole löydetty (mahdollisesti erästä vuonna 1998 tehtyä löytöä lukuunottamatta), ja niistä on säilynyt vain muutamia kuvia nykypäivään. Jatkuvasti kertyy kuitenkin lisää todistusaineistoa sille, että Foinikiasta olisi seilattu lähes maailman joka kolkkaan. Varmuudella ja viimeistään tyroslaiset uskaltautuivat Herkuleen pylväiden läpi Atlanttia valloittamaan 700 eKr. Vanhoissa teksteissä heidän kerrotaan purjehtineen Afrikan ympäri noin 600 eKr. ja Brittein saarillakin he näyttävät käväisseen. Kun 60-vuotias biokemisti siirtyi projektistani eläkeputkeen ja tuli puhetta hänen konsultaatiostansa kiikkustuolista, kuului vastaus: "Jo muinaiset foinikialaiset keksivät ratkaisun tähänkin ongelmaan".Varhaisimmat säilyneet juutalaiset kolikothan ovat yllättävän myöhäiseltä ajalta, ei paljon Nasaretin raksamiehen aikaa ennen.

 

Hesekiel 27 kertoo kymmenistä foinikian pääkaupungin Tyyron kauppakumppaneista ja nostaa Tarsiin erityisasemaan niiden joukossa: ”Tarsis oli kauppatuttusi sinun kaikkinaisten rikkauksiesi runsauden takia: hopealla, raudalla, tinalla ja lyijyllä he maksoivat sinun tavarasi... Tarsiin laivat kuljettivat sinun vaihtotavaroitasi. Niin sinä tulit täpötäyteen ja ylen raskaaseen lastiin merten sydämessä. Soutajasi veivät sinut suurille vesille.” (Hes 27:12, 25-26.) Raamatussa Tarsiin käsite on samankaltainen kuin Honolulu, Timbuktu, tai Ameriikan raitti korpisuomalaisille. Toisaalta ”merten sydän” saattaa viitata Välimereen suurempien merten pohjukassa. Todennäköisesti Tarsis tarkoitti Espanjaa.

 

Rooman imperiumin levitessä vallattujen alueiden asukkaat Britanniasta Mustallemerelle luopuivat sankoin joukoin jopa perityistä kansallisista henkilönimistään, omaksuakseen puhtaasti latinalaisia nimiä. Tutkimukset eivät ole kyenneet osoittamaan eroavaisuuksia edes Espanjassa ja Romaniassa kirjoitetun latinan välillä, mikä on ällistyttävää apinointia. Euroopan paikallisista kielistä ei näin monissa ellei suurimmassa osassa tapauksia ole jäänyt minkäänlaista kirjallista muistomerkkiä, piirtokirjoitusta tai käsikirjoitusta. Näin ei käynyt idässä, eikä varsinkaan Israelissa. Latina jätti mitättömän vähän etymologisia jälkiä sen ajan kreikkaan tai hebreaan. Latina ei saanut jalansijaa, vaikka sitä pakotettiin viralliseksi kieleksi. Latinalaiset lainasanat kreikassa olivat harvinaisuuksia verrattuna siihen suureen kreikkalaisten lainasanojen määrään, joka tuli latinaan kreikkalaisten sivistysvaikutteiden myötä. Idässä tunnettiin omat juuret paremmin kuin Euroopassa. Etenkin hebrea säilyi luonnonkielenä. Nykyisen Euroopan romaaniset kielet ovat puhutusta vulgaarilatinasta eriytyneitä. Varhaisimmin kirjallisen asun sai ranska, jonka "Strasbourgin valat" vuodelta 842 on varhaisin todistuskappale romaanisista murteista erillisenä kielenä. Ranska ja englanti kehittyivät maailmankieliksi niitä puhumalla. Keskiajan latinan mahtiasema oli todella omituinen. Se perustui siihen, että tätä kieltä oli puhunut ja sitä kirjoittanut eurooppalaisten kansojen yhteiset valtiolliset ja kirkolliset esi-isät, jotka kadottivat omat Kansojen Taulun juurensa. Latinan maailmankieli oli kieltä, jota kukaan ei enää puhunut missään äidinkielenään, vaan joka opittiin ainoastaan kirjoista. On ironista, että latinan mahtiaseman tuhosivat lopulta sen kiihkeimmät ihailijat, "humanistit", jotka 1300-luvulta alkaen tahtoivat palauttaa latinalle sen vanhan monimutkaisemman kielioppinsa ja sanontansa. Hankkeessa pyrittiin jopa laskemaan vuodet vanhan roomalaisen mallin mukaisesti ab urbe condita eli "kaupungin perustamisesta", eikä enää Kristuksen syntymästä.

 

MIESPOLVET VAIPUVAT UNHOLAAN

 

Pääosa Euroopan vanhoista kansoista tunsi eepoksissaan myös melko äskettäisen luomisen ja vedenpaisumuksen. Ennen kristinuskon saapumista aikaa laskettiin Anno Mundi, ”jälkeen luomisen”. Anglo-saksien Parkerin Kronikassa lasketaan luomisesta olleen kulunut 5200 vuotta Anno Domini, ”armon vuonnamme” 6 (siis jälkeen ajanlaskumme alun, jKr) [13]. Ajatusrakennelma miljoonista vuosista maailman ikänä on monille kulttuureille aivan vieras aina 1700-luvun Huttoniin ja Lyelliin sekä Euroopassa orastaneen kehitysopin geologisten puitteiden esittelyyn saakka [14]. Teoreettisen ateismin laita on kokolailla samoin. Antiikin epikurolaisten ja stooalaisten kaudella, jolloin ei ollut aikaa kuin ”uutta kuulemaan ja uutta oppimaan” (Apt 17:21), oli keksinnössä vielä jotakin uutuudenviehätystä [15].

 

Laudin Kronikka kertoo saman ajan (5200 vuotta) taittuneen vuoteen 11 jKr. mennessä. Muinaiset saksilaiset kronikat kertovat luomisesta vedenpaisumukseen olleen 2242 ”talvea” ja luomisesta ristiinnaulitsemiseen olleen 5226 vuotta. Brittiläiset kronikat ovat samoilla linjoilla luomisen ja vedenpaisumuksen välillä, mutta kertovat luomisen tapahtuneen ajalla noin 4000 eKr. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin saksit laskelmansa perustivat, sillä Ussherinkin käyttämän Vanhan Testamentin latinannos Vulgata antaa epäsuorasti ymmärtää aikaa luomisesta vedenpaisumukseen kuluneen 1656 vuotta [16]. Vanhan Testamentin kreikankielinen versio Septuaginta tulkitsee ajanjakson olleen vähintään 2256 vuotta.

 

Toisistansa tietämättä muinaiset Väli-Amerikan mayat ja heidän vähintään 600 vuotta myöhäisemmät eurooppalaiset seuraajansa kilpailivat keskenään vuotuisen kalenterin tarkkuudessa, kuten on jo edellä mainittu. Kummallakin mantereilla ajateltiin luomisesta kuluneen karkeasti ottaen yhtä paljon aikaa. Tämän lisäksi on hätkähdyttävää tietää, että kummassakin kulttuurissa maailman iän tutkimusta pidettiin niin kiinnostavana, että ikää pyrittiin määrittämään myös rekisteröityjen taivaankappaleiden ilmiöiden kuten auringon- ja kuunpimennysten avulla.

 

Eurooppalainen Joseph Scaliger (1540-1609) etsi päivämäärää, jolloin kolme kalenteritapahtumaa taakse päin laskettuna osuisivat samalle vuodelle, maailman luomisvuodelle [17]. Kalenterit osuvat yhteen ”juliaanisen jakson” välein, joka 7980. vuosi. (28x19x15 = 7980 vuotta. (Gaius Julius Caesar sai nimensä säilymään paitsi juliaanisessa kalenterissa, myös keisarin arvonimessa niin lännessä kuin idässäkin. ((Kei)tsaari.) Keisarinleikkaus sen sijaan sai nimensä muita teitä.)

 

Scaliger metsästi luomisen aamua, mutta mayat olivat vähemmän kunnianhimoisia ja pyrkivät määrittämään ainoastaan Vedenpaisumuksen ajankohtaa. Mayat tutkivat auringon- ja kuunpimennysten sekä Venuksen kierron samanaikaisia tapahtumia. Havainnoissaan intiaanit olivat hyvin huolellisia [17]. Aurinkokunnan kappaleiden ratojen muutoksista syitä hakevan katastrofimallin valossa mayat olivat järkevän varovaisia. (Immanuel Velikovskyn tähdittämässä teoriassa maaplaneetan radan pieni muutos sysäsi liikkeelle vedenpaisumuksen lieveilmiöineen, mikä tarkoittaisi kalenteripakan sekoittuneen katastrofin aikana.) Scaligerin kalenteri pitää maailman synnyinvuotena vuotta 4713 eKr, mayojen kalenteri vedenpaisumuksen vuotena vuotta 3113 eKr. Tämä jättäisi tapahtumien väliseksi jaksoksi noin 1600 vuotta, mikä on karkeasti ottaen samaa luokkaa, kuin Ussherin oletuksilla laskettu luku.

 

Näillä tarkoilla vuosiluvuilla en tahdo väittää mitään muuta, kuin että maailman iästä oltiin aikoinaan hyvin kiinnostuneita, ja että maailman katsottiin ylipäänsä olevan nuori. En voi osoittaa aukottomasti, ettäkö geologisilla aikajaksoilla vietäisiin ihmisiltä suhteellisuudentaju tai ettäkö nämä menetelmät olisivat sopimuksenvaraisia ja riippuisivat toinen toisistaan. Joitakin ajatuksia sentään:

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dating_Game.html

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Mryr.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Molecular_Clock.htm

 

 

Toivoo

Pauli.Ojala@gmail.com

tuohiurkuri

                            SHEM (48)
             ------------------|------------------
           Elam    Asshur    Arphaxad    Lud    Aram
           (49)    (50)      (51)        (52)   (53)
                               |                 |
                               |                 |
                         (58) Shelah     ------------------------
                               |         Uz   Hul   Gether   Meshech
                               |        (54)  (55)  (56)     (57)
                               |
                         (59) Eber
                               |
                         --------------
                     (74) Peleg   Joktan (60)
                         |            |
    ----------------------            |
(75) Reu   ------------------------------------------------------------
    |      | Sheleph  | Jerah    |   Uzal  |  Obal  | Sheba | Havilah |
    |      | (62)     | (64)     |   (66)  |  (68)  | (70)  | (72)    |
(76) Serug |          |          |         |        |       |         |
    |      |          |          |         |        |       |         |
    |   Almondad  Hazarmaveth  Hadoram  Diklah   Abimael  Ophir     Jobab
    |   (61)      (63)         (65)     (67)     (69)     (71)      (73)
    |
(77) Nahor
    |
(78) Terah
    |
 ------------------
Abram   Nahor   Haran
(84)    (83)    (79)
 |                |
 |              Lot (80)
 |            ----------
 |           Moab   Benammi
 |           (81)   (82)
 --------------------------------
                                |
  ----------------------------------------------------------------
Ishmael   Isaac   Zimran   Jokshan   Medan   Midian   Ishbak   Shuah
(100)     (99)    (98)     (94)      (93)    (87)     (86)     (85)
  |                           |                -----------¿
  |                       ----------       ----------------------
  |                     Sheba   Dedan     Ephah |  Henoch |  Eldaah
  |                     (95)    (96)      (88)  |  (90)   |  (92)
  |                                |          Epher     Abidah
  |                                |          (89)      (91)
  |                     -----------|-----------
  |                  Asshurim   Letushim   Leummim
  |                             (97)
  -------------------------------------
   -------------------------------------------------------------------
Nebioth  Kedar | Mibsam  Mishma  Dumah |  Hadad  Tema  | Naphish  Kedemah
(101)    (102) | (104)   (105)   (106) |  (108)  (109) | (111)    (112)
             Adbeel                  Massa           Jetur
             (103                    (107)           (110)

 

                            HAM (16)
                                  |
          ----------------------------------------------
        Cush (17)     Mizraim (26)     Put (35)     Canaan (36)
          |              |                             |
          |              |                             ---------------
          |              -----------------------------------------   |
    ---------------------------------------------------------    |   |
  Sebah     Havilah     Sabta    Raamah     Sabtecha     Nimrod  |   |
  (18)      (19)        (20)     (21)       (24)         (25)    |   |
                                   |                             |   |
                              -----------                        |   |
                            Sheba    Dedan                       |   |
                            (22)     (23)    ---------------------   |
                                             |
   ------------------------------------------------------------      |
  Ludim  Anamim  Lehabim  Naphtuhim  Pathrusim  Casluhim  Caphtorim  |
  (27)   (28)    (29)     (30)       (31)       (32)      (34)       |
                                                   |                 |
                                                   |                 |
                                                Phillistim           |
                                                (33)                 |
                           -------------------------------------------
                           |
   ------------------------------------------------------------------
 Zidon  Heth  Jebusite  |  Girgashite  Hivite  |  Sinite    |   Hamathite
                        |                      |            |
                     Amorite                Arkite       Arvadite
                                JAPHETH
                                   |
    ----------------------------------------------------------------
   Gomer     Magog     Madai     Javan     Tubal     Meshech     Tiras
   (2)       (6)       (7)       (8)       (13)      (14)        (15)
    |                              |
    |        ------------------------------------------
    |     Elishah     Tarshish          Kittim     Dodanim
    |     (9)          (10)              (11)        (12)
    |
    ---------------------------------
                      -------------|------------
                   Ashchenaz     Riphath     Togarmah
                   (3)           (4)         (5) 
http://www.biblebelievers.org.au/natindx.htm#Index 

 

 

http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/index.htm

http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMj10.htm

 

http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMj10.htm

 

http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMj10.htm

Recovery of European population following the 
plagues of 1347 was only two hundred years -- an 
insignificant moment in the evolutionary time scale. 

 

1. Hodgen, M, Early Anthropology in the Sixteenth and Seventeenth Centuries. Univ. Pennsylvania. Philadelphia, 1971 s. 262.

2. http://www.cs.unc.edu/~plaisted/ce/index.html (Genesis chronology according to the Miao people of South China.)
3. Truax, E, Genesis According to the Miao People. Impact Article. April 1991. Institute for Creation Research.

4. ”Sceaf”. Wright (ed) Reliquae Antiquae. Kopio Lontoon Guildhall Library:ssa, Aldermanbury.

5. Groos TW, The Diary of Baron Waldstein. Thames & Hudson. London s. 61, 169.

6. Asserius, De Rebus Gestis Alfredi. (ed. WH Stevenson. Oxford. 1904. cap. I - cit also Klaebers.254 kts. bibliografia)
7. Brit. Mus. Cotton Ms. Tiberius. A. fol 1-34.
8. Vetustissima Regum Septentrionis Series Langfethgatal dicta. Scriptores Rerum Danicarum Medii Aevi. ed. Jacobus Langebek. vol. I. Hafniae. 1772. s. 1-6. cit. also Klaeber s. 260-261.
9. Fabii Ethelwerdi Chronicorum libri quattuor. Monumenta Historica Britannica. vol I 1848. lib III cap III. s. 512. cit also Klaeber s. 254.
10. Prose Edda. Corpus Poeticum Boreate. cit Klaeber s. 256.
11. Nennius. Historia Brittonum. § 31. Harleian MS 3859. cit Klaeber s. 255. (Toinen Nenniuksen teos: Nennius.British History and the Welsh Annals. ed. & trans Morris J Phillimore. Chichester, 1980. s. 26 & 67.

13. Corpus Christi College Cambridge MS 173. Englantilainen käännös: Garmonsway, GN, The Anglo-Saxon Chronicle. Everyman. London, 1990.s. 6-7.

14. Idässä maailman uskottiin kuitenkin olevan vanhempi. Hindujen Veda-kirjoitusten ohella esimerkiksi Herodotos kertoo Theban pappien vakuuttaneen hänelle, että ylipapin virka oli siirtynyt isältä pojalle jo 11 340 vuoden ajan. Papit todistivat väittämäänsä 341 kolossaalipatsaalla, joista jokaisen sanottiin edustavan yhtä pappissukupolvea. Egyptiläisten kohdalla pappien ja kuninkaiden satojen sukupolvien ketjussa saattaa kuitenkin olla kyse pelkästä uskottelusta, jolla he pyrkivät nostamaan maansa esiin muiden antiikin kulttuurien joukosta. Myös jotkut muut kirjoittajat kertovat egyptiläisten väittäneen pyramidien rakennetun jo ennen heidänkin keskuudessaan tunnettua suurta tulvaa.

15. Barnes, Jonathan, Early Greek Philosophy. Penguin Classics, Harmondworth, 1987. 60-75.

16. Nennius 1-4- Morris, John, Nennius: British History and the Welsh Annals. Phillipmore. Chichester, 1980. s. 59.

17. Ronan, C, The Cambridge Illustrated History of the World’s Science. Newnes. Cambridge, 1983, s. 55.

18. Cusack, MF, The Illustrated History of Ireland, 1868. s. 20.

19. Mikäli maayhteys Australiaan oli auki vain suhteellisen lyhyen aikaa mahdollisen autioittamiskatastrofin jälkeen, voitaisiin sillä selittää pussieläinten keskittyminen saarille. Pentujen kanssa pussieläimet voivat liikkua paljon nisäkkäitä nopeammin. 
20. Charles Gould, Mythical Monsters s. 138. Senate 1995. Alkuperäisteos vuodelta 1886.

21. Iso Raamatun Tietosanakirja 1, s. 105. Tofters tryckeri ab, Östervåla 1991.

 


http://s8int.com/phile/page44.html

Ruler Reign Length
Fuhi 115 years 2953-2838 B.C.
ShenNung 120 years 2838-2718 B.C.
Huang Ti 100 years 2698-2598 B.C.
Shao Hao 84 years 2598-2514 B.C.
Chuan Hsi 78 years 2514-2436 B.C.
Ti Kao 70 years 2436-2366 B.C.
Yao 102 years 2357-2255 B.C.
Shun 50 years 2255-2205 B.C.
Data From 88 Generations of Kings of China - 2943 B.C.-314 B.C.

 

   The Shu Ching is the ancient Chinese Book of History, listing the    names of each king backwards to the very dawn of Chinese civilization.   It is interesting that when the time span of each generation is drawn   on a graph, the generation time averages about 25 years, UNTIL you get    back to 2355 B.C. in the reign of the Emperor Yao (in whose time a

   great flood covered the whole Earth) when the generation time period  starts increasing steadily up to 100 years. It will be recalled that    in the Bible it says that before Noah the age at which people had  their children was about 100 years.

 

Similarly, when we look at the Indian king lists a similar pattern  arises. The Hindu history is outlined in "Satyartha Prakash translated by Swami Dayananda from an ancient Sanskrit book "Vikram Sanval". It   states that the Kingdom of Indraprastha was ruled by Indians for 124    generations for a period of 4,157 years, 9 months and 14 days between  the event of Mahabharat and the beginning of the Mugal Era in 1193 A.D.

 

When the longevity of each of these 124 generations is plotted on    a graph a distinct pattern emerges. There is an exponential decrease   in longevity after 2500 B.C. a slow decline in longevity over the  period 2500-1500 B.C. The earliest generation gaps are of 100 years and steadily decline till a generation gap of 25 years is attained.   This is a startling confirmation of the Chinese records.

 

Data From Generations of Kings of Egypt 

   The reign lengths of the Egyptian kings are found in two main sources;  the Turin Papyrus and the writings of Manetho. A.H. Gardiner   published a transcription of the hieroglyphics of the Turin Papyrus. The following are the reign lengths that are apparent from this papyrus -

 

          KING                           REIGN LENGTH

          Menes                                             Erased

          Iteti                                                  Erased

          Iti (Djer)                                           Erased

          Erased                                             Erased

          Itiuti                                                  Erased

          Semti (Den)                                     Erased

          Merbiapen (Anedjib)                      74 years

          Semsem (Semerkhet)                   72 years

          Kebehu (Qa'a)                               63 years

          Baw-netjer (Hotepsekhemwi)        95 years

          Kawkaw (Reneb)                           Erased

          Banetjer (Ninetjer)                         95 years

          Erased                                             54 years

          Sened                                              70 years

          Aaka                                                Erased

          Neferkasokar                                  8 years, 3 months

          Erased                                             1 year, 8 months, 4 days

          Bebti (Khasekhemwi)                      27 years, 2 months, 1 day

          Nebka                                              19 years

          Djoser-It (Netjerikhet Djoser)          19 years , 1 month

          Djoser-Ti (Sekhemkhet)                     6 years

          Erased                                                 6 years

          Huni                                                   24 years

          Snofru                                                24 years

          Kheops                                              23 years

          Djedefre                                             8 years

          Khefren                                              Erased

          Bakare                                               Erased

          Mykerinos                                         18 years

          Shepseskaf                                        4 years

          Thamphthis                                        2 years

          Userkaf                                               7 years

          Sahure                                              12 years

          Neferirkare                                         Erased

          Shepseskare                                      7 years

          Neferefre                                           Erased

          Niuserre                                             Erased

          Menkauhor                                       8 years

          Djed                                                  28 years

          Unas                                                 30 years

Note that during the first two Dynasties of Egypt, we find reign  lengths of about 100 years. After the beginning of the Third Dynasty the reign length drops to a much lower level NEVER AGAIN to rise    throughout Egyptian history.

 

It will be remembered that during the    early chapters of Genesis the Bible repeatedly mentions Patriarchs  (even after Noah) whose lifespans are compatible with reigns of 100  years - even down to the time of Abraham who lived 175 years.

 

This is a striking confirmation of the Genesis narrative, and is in perfect  synchrony with the reign lengths of the Chinese Kings.

 

   The Turin Canon lists the kings, groups them together and mentions the durations of their reigns. It begins with an enumeration of “gods”, “demi-gods”, spirits and kings that were supposed to have ruled Egypt    before the reign of Menes.

 

Most lines of the Turin Canon give the name

   of a particular king, written in a cartouche, followed by the number of years he ruled, and in some cases even by the number of months and days.

 

Scholars examining the Turin Canon have stated that - "The number of years credited to some kings of the 1st and 2nd   Dynasty is so high, that, in those particular cases, they are most  likely not correct. It has sometimes been postulated that this high  number of years does not reflect the length of a reign but the age  at which a king died.

 

Although this possibility cannot be entirely  overruled, it is strange that the writer should choose to note the

     age of a king in one case and the length of his reign in another. I  would rather suspect that, although these kings actually lived,  they were considered more as mythological and therefore were  credited with a longer than human reign."

 

   Here we see scholars confronted with a clear historical testimony  indicating a greater longevity in the first two dynasties compared to  later dynasties.

 

     "Manetho credits him (Menes) with having reigned - or perhaps lived  for some 60 years. (The Turin Papyrus gives 2nd Dynasty kings  similar spans : Anedjib - 74 years, Semerkhet - 72 years,  Hotepsekhemwi - 95 etc. From the 3rd Dynasty onwards their spans   become much shorter).

 

 In view of the short life expectancy, which  was less than 40 years, this seems to be improbable but not      impossible."

MANETHO's WRITINGS

 

   The reign lengths of the Egyptian kings are also listed by Manetho. . Interestingly, the reign lengths of each of the Egyptian kings listed   by Manetho averages around 25 years as we go back in time, until we   reach the reign of Menes - about 2500 B.C.

 

Immediately before Menes  the reign lengths increase rapidly to over 100 years. For 10  generations before Menes the reign lengths average about 90 years.

Interestingly, the Egyptians also speak of a 'First Time' called 'Zep Tepi' . This was a first age of the Earth, when mankind was ruled by   the gods . The following table shows the names of the rulers of the

First Time together with the length of their reigns. Zep Tepi was the  first Dunasty and was ruled by 7 “gods”-

 

Ruler

Longevity (Years)

Ptah

Infinite

Atum/Ra

1000

Shu

700

Geb

500

Osiris

450

Set

350

Horus

300

 

Following this dynasty came a second dynasty ruled by 9 gods

 

Anhur

280

Anpu

200

Khonsu

180

Harbehdet

100

Amen

120

Tahuti

100

Shu

120

Amen Ra

100

4 other gods

370

There then follows a third dynasty of 30 demi-gods each reigning an

   average of 121.7 years

 

 

   What is intersting about these longevities is precisely this – that   when plotted on a graph the decrease in longevity is found to be  exponential again. It should be noted that Atum Ra emerges from the  Primeval watery abbyss (Deluge?)

 

   Another point of interest is that when the Egyptian reign lengths are placed alongside the Hebrew lifespans of the Patriarchs we notice a   surprisingly close correspondence -

 

Egyptian

Reign

LifeSpan of

Bible Patriarch

Biblical

Patriarch

Ra   

1000

950

Noah

Shu  

700

600

Shem

Geb

500

438

Arphaxad

Asar  

450

433

Shelah

Set

350

464

Eber

Har   

300

239

Peleg

Anhur   

280

239

Reu

Anpu

200

230

Serug

Khonsu

180

148

Nahor

Harbehdet  

100

205

Terah

Amen  

120

175

Abram

Tahuti  

108

180

Isaac

Shu

128

148

Jacob

Amen Ra

80

110

Joseph

 http://s8int.com/phile/page44.html

 http://www.google.com/help/features.html#cached

 http://www.btinternet.com/%7Ecraig.pkooper/records.htm

 http://www.btinternet.com/%7Ecraig.pkooper/records.htm

 http://www.romanization.com/books/giles/religions/chap01.html

 http://www.hiddendragon.com/articles/Dynasties1.html

 http://www.historypictures.com/pkwhch.htm

 http://www.btinternet.com/%7Ecraig.pkooper/www.worldhistory1a.homestead.com/CHINA%7Ens4.html

 http://www.hindunet.org/hindu_history/medieval/kings_chron.html

 http://www.geocities.com/Athens/Parthenon/7279/glossary/tc/0211_0327.html

 http://www.gunn.demon.co.uk/4D/4d31.htm

 http://www.dreamwater.net/toonaotekha/kinglist

 

http://www.biblebelievers.org.au/natindx.htm#Index

 

THE EARLY HISTORY OF MAN: PART 1. THE TABLE OF NATIONS

THE BIRTH OF PAGANISM

REASON AND FAITH

THE HISTORlCAL NOTlCES

Table1. THE LINEAGE OF JAPHETH, PROGENITOR OF ALL THE INDO-EUROPEAN RACES

PART ONE: THE LINEAGE OF JAPHETH

 

PART TWO: THE LINEAGE OF HAM 25KB

Table 2. THE LINEAGE OF HAM. The peoples of Ham's line populated parts of Asia Minor, the Arabian Peninsula, and eventually the entire continent of Africa - once known as the Land of Ham.

 

PART THREE: THE LINEAGE OF SHEM 41KB

TABLE 3. THE LINEAGE OF SHEM, THE FATHER OF ALL THE SEMITIC RACES

FOOTNOTES

BIBLIOGRAPHY

ACKNOWLEDGEMENT

 

THE EARLY HISTORY OF MAN - PART 2 33KB

The Irish - Celtic, British and Saxon Chronicles

INTRODUCTION

THE IRISH-CELTIC CHRONICLES

TABLE 1. A CHART SHOWING THE EARLY IRISH GENEALOGY.

CHRONOLOGY

TABLE 2. Important events in the early Irish-Celtic history, and their dates according to the chroniclers compared to Ussher's chronology.

 

THE BRITISH CHRONICLES 54KB

TABLE 3. A chart showing the lines of descent to the European nations, including the British

TABLE 4. A chart showing the line of descent of the early British kings:

 

THE SAXON GENEALOGIES 33KB

TABLE 5. A chart showing the lines of Saxon descent leading to six of the Saxon Royal Houses.

 

CONCLUSION 25KB

TABLE 6. A chart clarifying a portion of the Saxon genealogies when east and west Saxon dynasties intermarried.

FOOTNOTES

BIBLIOGRAPHY

APPENDIX I

TRANSLATION:

APPENDIX II

ACKNOWLEDGMENT

 

THE EARLY HISTORY OF MAN: PART 3. 22KB
THE KINGS OF THE ANCIENT BRITONS: A CHRONOLOGY

THORPE'S LAMENT

Table 1. The Chronology of the early British kings.

REFERENCES

 

THE EARLY HISTORY OF MAN - PART 4. 30KB

Living Dinosaurs from Anglo-Saxon and other Early Records.

Table 1, Above, in alphabetical order, appear the names of 81 locations in Britain where dinosaur activity has been reported or is remembered. this list could be expanded to nearly 200 place-names.

ARTISTIC DEPICTlONS

THE WRITTEN ACCOUNTS

BEOWULF: THE HISTORY

 

BEOWULF AND THE DINOSAURS 48KB

INTRODUCTION TO TABLES 2 AND 3.

Table 2. THE GEATISH ROYAL HOUSE.

Table 3. THE SWEDISH AND DANISH ROYAL HOUSES.

Table 4. ZOOLOGICALLY APPLIED TERMS IN THE BEOWULF.

FLYING REPTILES

GRENDEL

CONCLUSION

REFERENCES

APPENDIX

THE FLYING REPTILES AND OTHER DINOSAURS OF WALES

BIBLIOGRAPHY

 

The following quotes, unless otherwise stated, are from the book, After The Flood by Bill Carroll.

Dinosaurs and Man

Having established that the Bible mentions and describes dinosaurs, I wish to begin laying out the historical evidence for the coexistence of dinosaur and man after the Noahic Flood. I wanted to give the Bible evidence first, allow doubters to emit their first "Piffle!" and move on from there. Time to begin compiling the evidence.

Beowulf as history rather than fable

Beowulf is one of the earliest, classic works of the European origin. It is in poetic form. One single manuscript written in about 1000 AD survives although it is agreed that this is a copy of an original written long before. It is sometimes asserted to be a Christian fable but Bill Cooper disagrees:

"Firstly, there are no allusions whatever in the poem to any event, person or teaching of the New Testament. This is in sharp contrast to other Anglo-Saxon poems (The Dream of the Rood, and so on) that certainly are Christian in sentiment. There are definite allusions to certain facts and personages contained in the Old Testament, namely to God, the Creation, to Abel and to Cain, but these are no more than those same historical allusions that are to be met with in the other preChristian Anglo-Saxon genealogies and records that we have already studied (in chapter 7 of AFTER THE FLOOD). Like those records, and whilst likewise showing a most interesting historical knowledge of certain events and personages that also appear in the Genesis record, the Beowulf poem clearly pre-dates any knowledge among the Anglo-Saxons of Christianity per se.

In view of this, it is hardly surprising to find that the sentiments of the poem are strongly pagan, extolling the highly questionable virtues of vengeance, the accumulation of plunder and the boasting of and reliance upon human strength and prowess. Allusions are also made to blatantly pagan oaths, sacrifices, sentiments and forms of burial. But there are certainly no exclusively Christian sentiments expressed anywhere in its 3182 lines of text."


The personages in Beowulf are historical figures, not fictional

"Beowulf, the character in whose honour the poem was written, was no mythical figure. His place is firmly set in history. He was born the son of Ecgtheow in AD 495. At the age of seven, in AD 502, he was brought to the court of Hrethel, his maternal grandfather (AD 445-503) who was then king of the Geatingas, a tribe who inhabited what is today southern Sweden (and whose eponymous founder, Geat, also appears in the early genealogies--see chapter 7). After an unpromising and feckless youth, during which years were fought the Geatish/Swedish wars, in particular the Battle of Ravenswood [Hrefnawudu] in the year AD 510, Beowulf undertook his celebrated journey to Denmark, to visit Hrothgar, king of the Danes. This was in AD 515, Beowulf's twentieth year. (This was also the year of his slaying the monster Grendel which we shall examine shortly.) Six years later, in AD 521, Beowulf's uncle, King Hygelac, was slain.

Hygelac himself is known to have lived from AD 475 - 521, having come to the throne of the Geatingas in AD 503, the year of his father Hrethel's death. He is independently mentioned in Gregory of Tour's Historiae Francorum, where his name is rendered Chlocbilaichus.

There, and in other Latin Frankish sources, he is described as a Danish king (Chogilaicus Danorum rex), not a Geat, but this is the same mistake that our own English chroniclers made when they included even the Norwegian Vikings under the generic name of Danes. The Liber Monstrorum, however, did correctly allude to him as rex Getarum, king of the Geats. Saxo also mentions him as the Hugletus who destroyed the Swedish chief Homothus. Homothus, in turn, is the same as that Eanmund who is depicted in line 2612 of the Beowulf poem.

On Hygelac's death, Beowulf declined the offer to succeed his uncle to the throne of the Geatingas, choosing instead to act as guardian to Hygelac's son, prince Heardred, during the years of Heardred's minority. (Heardred lived from AD 511- 533. He was therefore in his tenth year when he became king.) Heardred, however, was killed by the Swedes in AD 533 (for giving shelter to the Swedish king's nephews--see Appendix 9), and it was in this year that Beowulf took over the reins of kingship. Beowulf went on to rule his people in peace for fifty years, dying at some 88 years of age in the year AD 583. The manner of his death, though, is particularly relevant to our study, as we shall see."


Carroll makes a strong case against the mythicalization, if you will, of Beowulf that took place in the 1800's as scholars began to portray the monsters in the story as "Trolls" and the people as mythical or idealized. Let's take a look at the story.

Understanding the language

"By the time of his slaying the monster Grendel in AD 515, Beowulf himself had already become something of a seasoned hunter of large reptilian monsters. He was renowned amongst the Danes at Hrothgar's court for having cleared the local sea lanes of monstrous animals whose predatory natures had been making life hazardous for the open boats of the Vikings. Fortunately, the Anglo-Saxon poem, written in pure celebration of his heroism, has preserved for us not just the physical descriptions of some of the monsters that Beowulf encountered, but even the names under which certain species of these animals were known to the Saxons and Danes.

However, in order to understand exactly what it is that we are reading when we examine these names, we must appreciate the nature of the Anglo-Saxon language. The Anglo-Saxons (like the modern Germans and Dutch) had a very simple method of word construction, and their names for everyday objects can sometimes sound amusing to our modern English ears when translated literally. A body, for example, was simply a
bone-house (banhus), and a joint a bone-lock (banloca). When Beowulf speaks to his Danish interrogator, he is said quite literally to have unlocked his word-hoard (wordhord onleoc). Beowulf's own name means bear, and it is constructed in the following way. The Beo-element is the Saxon word for bee, and his name means literally a bee-wolf. The bear has a dog-like face and was seen by those who wisely kept their distance to apparently be eating bees when it raided their hives for honey. So they simply called the bear a bee-wolf. Likewise, the sun was called woruldcandel, lit. the world-candle. It was thus an intensely literal but at the same time highly poetic language, possessing great and unambiguous powers of description."

Names of dinosaurs in Beowulf's time

Wyrmeynnes - "wormkind, a race of monsters and serpents--the word serpent in those days meant something rather more than a snake"

giant Saedracan - "sea-drakes or sea-dragons"

Nicor (pl. niceras) - "the word has important connotations for our present study inasmuch as it later developed into knucker, a Middle English word for a water-dwelling monster or dragon."

Ythgewinnes - "...amongst the more generally named wyrmas (serpents) and wildeor (wild beasts)...there was one species in particular that was called an ythgewinnes, evidently a surface-swimming monster if its name is anything to go by, rather than a creature that swam at depth like the saedracan. Intrigued by it, Beowulf shot an arrow into the creature, and the animal was then harpooned by Beowulf's men using eoferspreotum, modified boar-spears. Once the monster was dead, Beowulf and his men then dragged the ythgewinnes out of the water and laid its body out for examination. They had, after all, a somewhat professional interest in the animals that they were up against. Moreover, of the monstrous reptiles that they had encountered at the lake, it was said that they were such creatures as would sally out at midmorning time to create havoc amongst the ships in the sea lanes, and one particular success of Beowulf's, as we have already seen, was clearing the narrow sea lanes between Denmark and Sweden of certain monsters which he called merefixa and niceras. Following that operation, the carcasses of nine such creatures (niceras nigene--Alexander mistakenly translates nigene as seven) were laid out on the beaches for display and further inspection."

Lyftfloga, Widfloga and Ligdraca - "The last monster to be destroyed by Beowulf (and from which encounter Beowulf also died in the year AD 583) was a flying reptile which lived on a promontory overlooking the sea at Hronesness on the southern coast of Sweden. Now, the Saxons (and presumably the Danes) knew flying reptiles in general as lyftfloga (air-fliers), but this particular species of flying reptile, the specimen from Hronesness, was known to them as a widfloga, lit, a wide (or far-ranging) flyer, and the description that they have left us fits that of a giant Pteranodon. Interestingly, the Saxons also described this creature as a ligdraca, or fire-dragon, and he is described as fifty feet in length (or perhaps wing-span?) and about 300 years of age. (Great age is a common feature even among today's non-giant reptiles.) Moreover, and of particular interest to us, the name widfloga would have distinguished this particular species of flying reptile from another similar species which was capable of making only short flights. Such a creature is portrayed in Figure 11.1, a shield-boss from the Sutton Hoo burial which shows a flying dragon with its wings folded along its sides. Its long tooth-filled jaws are readily seen, and the shield-boss can be seen to this day in its showcase at the British Museum. Modern paleontologists, working from fossilized remains, have named such a creature Pterodactyl."

Grendel

"But our attention must now be drawn towards another reptilian monster which was surely the most fiercesome of all the animals encountered by Beowulf, the monster called Grendel.

It is too often and mistakenly thought that the name Grendel was merely a personal name by which the Danes knew this particular animal. In much the same way as a horse is nicknamed Dobbin, or a dog Fido, this monster, it is assumed, was called Grendel. But, in fact, Grendel was the name that our forebears gave to a particular species of animal. This is evidenced by the fact that in the year AD 931, King Athelstan of Wessex issued a charter in which a certain lake in Wiltshire (England) is called (as in Denmark) a
grendles mere. The Grendel in Beowulf, we note with interest, also lived in a mere. Other place-names mentioned in old charters, Grindles bee and Grendeles pyt, for example, were likewise places that were (or had been) the habitats of this particular species of animal. Grindelwald, lit. Grendelwood, in Switzerland is another such place. But where does the name Grendel itself come from?

There are several Anglo-Saxon words that share the same root as Grendel. The Old English word grindan, for example, and from which we derive our word grind, used to denote a destroyer. But the most likely origin of the name is simply the fact that Grendel is an onomatopoeic term derived from the Old Norse grindill, meaning a storm or grenja, meaning to bellow. The word Grendel is strongly reminiscent of the deep-throated growl that would be emitted by a very large animal and it came into Middle English usage as
grindel, meaning angry.

To the hapless Danes who were the victims of his predatory raids, however, Grendel was not just an animal. To them he was demon-like, one who was
synnum beswenced (afflicted with sins). He was godes ansaca (God's adversary), the synscatha (evil-doer) who was wonsaeli (damned), a very feond on helle (devil in hell)! He was one of the grund-wyrgen, accursed and murderous monsters who were said by the Danes to be descended from Cain himself. And it is descriptions such as these of Grendel's nature that convey something of the horror with which the men of those times anticipated his raids on their homesteads.

But as for Grendel's far more interesting physical description, his habits and the geography of his haunts, they are as follows:

At one point in the poem, Hrothgar, king of the Danes, relates to Beowulf the following information when describing Grendel and one of the monster's companions:

'Ic thaet londbuend leode mine seleraedende secgan hyde thaet hie gesawon swylce 1-wegen micle mearcsta pan moras healdan ellorgaestas. Thaera other waes thaes the hie gewislicost gewitan meahton
idese onlienes, other earmscea pen on weres waeslmum sraeclastas traed naefne he waes mara thonne aenig man other thone on geardagum Grendel nemdon foldbuende...' (Emphases mine)

... the best translation of which is Alexander's:

'I have heard it said by subjects of mine who live in the country, counselors in this hall, that they have seen such a pair of huge wayfarers haunting the moors, otherworldly ones; and one of them, so far as they might make it out, was in woman's shape; but the shape of a man, though twisted, trod also the tracks of exile - save that he was more huge than any human being. The country people have called him from of old by the name of Grendel."

The key words from this passage, and from which we gain important information concerning the physical appearance of Grendel, are
idese onlicnes when referring to the female monster, and weres waestmum when referring to the male. Those Danes who had seen the monsters thought that the female was the older of the two and supposed that she was Grendel's mother. She may have been. But what exactly do the descriptive terms tell us that is of such importance? Simply this: that the female was in the shape of a woman (idese onlicnes) and the male was in the shape of a man (weres waestmum), 'though twisted'. In other words, they were both bipedal, but larger than any human."

A dinosaur that walks upright, bipedal, carnivorous and fierce? One could picture T Rex or Allosaurus as a candidate for this creature. It is interesting to note that fossils of many bipedal carnivores have ferocious teeth, huge legs and tail, but comparatively small and weak forelimbs.

The slaying of Grendel

"Further important detail is added elsewhere in the poem concerning Grendel's appearance, especially when the monster attacked the Danes for what was to prove the last time. In lines 815-8, we are told, in the most graphic detail, how Beowulf inflicted a fatal injury on the monster by holding the creature in an arm lock, which he then twisted 'wrythan'(line 964). The poem then goes on to tell us that:

'Licsar gebad atol aeglaeca him on eaxie wearth syndolh sweotol seonowe onsprungon burston banlocan.'

Which may be translated thus:

'Searing pain seized the terrifying ugly one as a gaping wound appeared in his shoulder. The sinews snapped and the (arm) joint burst asunder.' (My translation)

For twelve years the Danes had themselves attempted to kill Grendel with conventional weapons, knives, swords, arrows and the like. Yet his impenetrable hide had defied them all and Grendel was able to attack the Danes with impunity Beowulf considered all this and decided that the only way to tackle the monster was to get to grips with him at close quarters. The monster's forelimbs, which the Saxons called eorms (arms) and which some translate as claws, were small and comparatively puny. They were the monster's one weak spot, and Beowulf went straight for them. He was already renowned for his prodigious strength of grip, and he used this to literally tear off one of Grendel's weak, small arms.

Grendel, however, is also described, in line 2079 of the poem, as a
mutbbona, i.e. one who slays with his mouth or jaws, and the speed with which he was able to devour his human prey tells us something of the size of his jaws and teeth (he swallowed the body of one of his victims in large 'gobbets'). Yet, it is the very size of Grendel's jaws which paradoxically would have aided Beowulf in his carefully thought out strategy of going for the forelimbs, because pushing himself hard into the animals chest between those forelimbs would have placed Beowulf tightly underneath those jaws and would thus have sheltered him from Grendel's terrible teeth.

We are told that as soon as Beowulf gripped the monsters claws (and we must remember that Grendel was only a youngster, and not by all accounts a fully mature adult male of his species), the startled animal tried to pull away instead of attacking Beowulf. The animal instinctively knew the danger he was now in and he wanted to escape the clutches of the man who now posed such an unexpected threat and who was inflicting such alarming pain. However, it was this action of trying to pull away that left Grendel wide open to Beowulf's strategy. Thus, Beowulf was able in the ensuing struggle eventually to wrench off one of the animal's arms as so graphically described in the poem. As a result of this appalling injury, the young Grendel returned to his lair and simply bled to death."


The British Museum has an early Babylonian cylinder seal that pictures a man about to amputate a bipedal monster that is close in appearance to the description of Grendel. Beowulf would not be likely to have knowledge of such a seal, but it appears that man had discovered the way to defeat these bipedal monsters.

There is a stone carving in..."the church of SS. Mary and Hardulph at Breedon-on-the-Hill in Leicestershire. This church used to belong to the Saxon kingdom of Mercia. The stone itself is part of a larger frieze in which are depicted various birds and humans, all of them readily recognisable. But what are these strange creatures represented here? They are like nothing that survives today in England, yet they are depicted as vividly as the other creatures. There are long-necked quadrupeds, one of whom on the right seems to be biting (or 'necking' with) another. And in the middle of the scene appears a bipedal animal who is clearly attacking one of the quadrupeds. He stands on two great hindlegs and has two smaller forelimbs, and carries what appears to be armour plating on his back. His victim seems to be turning to defend himself; but with his hindlegs buckled in fear."

There are hundreds of historical references in England alone to dinosaurs or creatures thought to be dinosaurs on up to the 1400's, after which they slow to a trickle and stop. Today most people accept that dinosaurs lived millions of years ago and never lived at the time of man. The tale of Beowulf says otherwise.

"The Beowulf epic tells us that as for his haunts and habits, Grendel hunted alone, being known by the understandably frightened locals who sometimes saw his moonlit shape coming down from the mist-laden fens as the atol angengea, the terrifying solitary one. He was a mearcstapa (lit. a marsh-stepper), one who stalked the marshes or outlying regions, ('haunting the moors', as Alexander so powerfully renders it). He hunted by night, approaching human settlements and waiting silently in the darkness for his prey to fall asleep before he descended on them as a sceadugenga (lit, a shadow-goer, a night-walker). Gliding silently along the fenhlith (the waste and desolate tract of the marshes), he would emerge from the dense black of night as the deathscua (death's shadow). The Danes employed an eotanweard (lit. a giant-ward, a watcher for monsters), to warn of Grendel's approach, but often in vain. For so silent was Grendel's approach when he was hunting in the darkness of the night that sometimes an eotanweard himself was surprised and eaten. On one particular and long-remembered night, no less than thirty Danish warriors were killed by Grendel. Little wonder then Beowulf was rewarded so richly and was so famed for having slain him."

Beowulf is a poetic record of actual events and actual people. It is told in this manner and in fact genealogical records support the authenticity of the story. Of course, modern man has difficulty with the idea of dragons and carnivorous saurians killing and being killed by man. Yet Beowulf is presented in a factual rather than a mythical way. The people are real and the story is plausible as long as you are willing to concede that the animals are as described.

The famous tale is merely one of hundreds of historical accounts of clashes between man and dinosaur in the British Isles and surrounding territory.

Dinosaurs in history

The earliest recorded histories of mankind are full of episodes involving creatures that are difficult to avoid calling dinosaurs. I mentioned earlier the descriptions of Behemoth and Leviathan in the Bible:

"There are, of course, the famous descriptions of two such monsters from the Old Testament, Behemoth and Leviathan (Job 40:15-41:34), Behemoth being a giant vegetarian that lived on the fens, and Leviathan a somewhat more terrifying armour plated amphibian whom only children and the most foolhardy would want as a pet. The Egyptians knew Behemoth by the name p'ih mw, which is the same name, of course. Leviathan was similarly known as Lotan to the men of Ugarit. Babylonian and Sumerian literature has preserved details of similar creatures, as has the written and unwritten folklore of peoples around the world."

Bill Cooper, being an English historian, has concentrated on the histories of the peoples located in and around the British Isles. Here are some Saxon and Celtic sightings:

"The early Britons, from whom the modern Welsh are descended, provide us with our earliest surviving European accounts of reptilian monsters, one of whom killed and devoured king Morvidus (Morydd) in ca 336 BC. We are told in the account translated for us by Geoffrey of Monmouth, that the monster 'gulped down the body of Morvidus as a big fish swallows a little one.' Geoffrey described the animal as a Belua.

Peredur, not the ancient king of that name (306-296 BC), but a much later son of Earl Efrawg, had better luck than Morvidus, actually managing to slay his monster, an
addanc (pr. athanc: var. afanc), at a place called Llyn Llion in Wales. At other Welsh locations the addanc is further spoken of along with another reptilian species known as the carrog. The addanc survived until comparatively recent times at such places as Bedd-yr-Afanc near Brynberian, at Llyn-yr-Afanc above Bettws-y-Coed on the River Conwy (the killing of this monster was described in the year 1693), and Llyn Barfog. A carrog is commemorated at Carrog near Corwen, and at Dol-y-Carrog in the Vale of Conwy.

Moreover, 'dinosaurs', in the form of flying reptiles, were a feature of Welsh life until surprisingly recent times. As late as the beginning of the present century, elderly folk at Penllin in Glamorgan used to tell of a colony of winged serpents that lived in the woods around Penllin Castle. As Marie Trevelyan tells us:

'The woods around Penllin Castle, Glamorgan, had the reputation of being frequented by winged serpents, and these were the terror of old and young alike. An aged inhabitant of Penllyne, who died a few years ago, said that in his boyhood the winged serpents were described as very beautiful. They were coiled when in repose, and "looked as if they were covered with jewels of all sorts. Some of them had crests sparkling with all the colours of the rainbow". When disturbed they glided swiftly, "sparkling all over," to their hiding places. When angry, they "flew over people's heads, with outspread wings, bright, and sometimes with eyes too, like the feathers in a peacock's tail". He said it was "no old story invented to frighten children", but a real fact. His father and uncle had killed some of them, for they were as bad as foxes for poultry. The old man attributed the extinction of the winged serpents to the fact that they were "terrors in the farmyards and coverts".)

This account is intriguing in many respects, not the least being the fact that it is not a typical account of dragons. The creatures concerned were not solitary and monstrous beasts, but small creatures that lived in colonies. Not at all like the larger species of winged reptile that used to nest upon an ancient burial-mound, or tumulus, at Trellech-a'r-Betws in the county of Dyfed, for example. But whilst we are in Wales, it is worth noting that at Llanbardan-y-Garrag (is Garrag a corruption of carrog?), the church contains a carving of a local giant reptile whose features include large paddle-like flippers, a long neck and a small head. Glaslyn, in Snowdon, is a lake where an afanc was sighted as recently as the 1930s. On this occasion two climbers on the side of a mountain looked down onto the surface of Glaslyn and they saw the creature, which they described as having a long grey body, rise from the depths of the lake to the surface, raise its head and then submerge again."


Dinosaur sightings after 1400 AD

1405 AD - 'Close to the town of Bures, near Sudbury, there has lately appeared, to the great hurt of the countryside, a dragon, vast in body, with a crested head, teeth like a saw, and a tail extending to an enormous length. Having slaughtered the shepherd of a flock, it devoured many sheep.'

After an unsuccessful attempt by local archers to kill the beast, due to its impenetrable hide,

'...in order to destroy him, all the country people around were summoned. But when the dragon saw that he was again to be assailed with arrows, he fled into a marsh or mere and there hid himself among the long reeds, and was no more seen.'

1449 AD - "Later in the 15th century, according to a contemporary chronicle that still survives in Canterbury Cathedral's library, the following incident was reported. On the afternoon of Friday, 26th September, 1449, two giant reptiles were seen fighting on the banks of the River Stour (near the village of Little Cornard) which marked the English county borders of Suffolk and Essex. One was black, and the other 'reddish and spotted'. After an hour-long struggle that took place 'to the admiration of many [of the locals] beholding them', the black monster yielded and returned to its lair, the scene of the conflict being known ever since as Sharpfight Meadow."

1614 AD - Sussex - 'This serpent (or dragon as some call it) is reputed to be nine feete, or rather more, in length, and shaped almost in the form of an axletree of a cart: a quantitie of thickness in the middest, and somewhat smaller at both endes. The former part, which he shootes forth as a necke, is supposed to be an elle [3 ft 9 ins or 1 l4 cms] long; with a white ring, as it were, of scales about it. The scales along his back seem to be blackish, and so much as is discovered under his belie, appeareth to be red... it is likewise discovered to have large feete, but the eye may there be deceived, for some suppose that serpents have no feete ... [The dragon] rids away (as we call it) as fast as a man can run. His food [rabbits] is thought to be; for the most part, in a conie-warren, which he much frequents ...There are likewise upon either side of him discovered two great bunches so big as a large foote-ball, and (as some thinke) will in time grow to wings, but God, I hope, will (to defend the poor people in the neighbourhood) that he shall be destroyed before he grows to fledge.'

"This dragon was seen in various places within a circuit of three or four miles, and the pamphlet named some of the still-living witnesses who had seen him. These included John Steele, Christopher Holder and a certain 'widow woman dwelling neare Faygate'. Another witness was 'the carrier of Horsham, who lieth at the White Horse [inn] in Southwark'. One of the locals set his two mastiffs onto the monster, and apart from losing his dogs he was fortunate to escape alive from the encounter, for the dragon was already credited with the deaths of a man and woman at whom it had spat and who consequently had been killed by its venom. When approached unwittingly, our pamphleteer tells us, the monster was...

'...of countenance very proud and at the sight or hearing of men or cattel will raise his neck upright and seem to listen and looke about, with great arrogancy.'

an eyewitness account of typically reptilian behaviour.

Again, as late as 27th and 28th May 1669, a large reptilian animal was sighted many times, as was reported in the pamphlet: A True Relation of a Monstrous Serpent seen at Henham (Essex) on the Mount in Saffron Waldon."
The last sighting of a dragon in this area is recorded in 1867.

Not just England

"But the British Isles are not the only place where one can find such reports. They occur, quite literally, all over the world. William Caxton, for example, England's first printer, recorded for us in 1484 the following account of a reptilian monster in medieval Italy. I have modernised the spelling and punctuation:

'There was found within a great river [i.e. the Po in Italy] a monster marine, or of the sea, of the form or likeness which followeth. He had the form or making of a fish, the which part was in two halves, that is to wit double. He had a great beard and he had two wonderfully great horns above his ears. Also he had great paps and a wonderfully great and horrible mouth. And at the both [of] his elbows he had wings right broad and great of fish's armour wherewith he swimmed and only he had but the head out of the water. It happed then that many women laundered and washed at the port or haven of the said river [where] that this horrible and fearful beast was, [who] for lack or default of meat came swimming toward the said women. Of the which he took one by the hand and supposed to have drawn her into the water. But she was strong and well advised and resisted against the said monster. And as she defended herself, she began to cry with an high voice, "Help, help!" To the which came running five women which by hurling and drawing of stones, killed and slew the said monster, for he was come too far within the sound, wherefore he might not return to the deep water. And after, when he rendered his spirit, he made a right little cry. He was of great corpulence more than any man's body. And yet, saith Poge [Pogius Bracciolini of Florence] in this manner, that he, being at Ferrara, he saw the said monster and saith yet that the young children were accustomed for to go bathe and wash them within the said river, but they came not all again. Wherefore the women [neither] washed nor laundered their clothes at the said port, for the folk presumed and supposed that the monster killed the young children which were drowned.'

Caxton also provided the following account of a 'serpent' which left a cow badly bruised and frightened, although we should bear in mind that a serpent in Caxton's day was not the snake that we would imagine today, for the word serpent has changed its meaning slightly since the Middle Ages. There are one or two intriguing woodcut illustrations of these serpents in Caxton's book, and they are all bipedal, scaled reptiles with large mouths:

'...about the marches of Italy, within a meadow, was sometime a serpent of wonderful and right marvellous greatness, right hideous and fearful. For first he had the head greater than the head of a calf. Secondly, he had a neck of the length of an ass, and his body made after the likeness of a dog. And his tail was wonderfully great, thick and long, without comparison to any other. A cow ... [seeing] ...so right horrible a beast, she was all fearful and lift herself up and supposed to have fled away. But the serpent, with his wonderfully long tail, enlaced her two hind legs. And the serpent then began to suck the cow. And indeed so much and so long he sucked that he found some milk. And when the cow might escape from him, she fled unto the other cows. And her paps and her hind legs, and all that the serpent touched, was all black a great space of time.'"


A preponderance of dinosaurs

"The following, for example, was penned only two hundred years ago in 1793 and describes creatures that sound suspiciously like pterodactyls or similar. Remember, it is an official and very sober government report that we are reading:

'In the end of November and beginning of December last, many of the country people observed dragons appearing in the north and flying rapidly towards the east; from which they concluded, and their conjectures were right, that...boisterous weather would follow.'

This report is intriguing for the fact that exactly one thousand years before an almost identical report made its appearance in the Anglo-Saxon Chronicle under the year 793. The two accounts are nothing more than country people being able to predict the weather by observing the behaviour of the animals, which is a skill that they have always possessed and used, and these accounts, combined with later records of the years 1170, 1177, 1221 and 1222, of 1233 and of 1532, suggest that these creatures could tell the approach of bad weather coming in off the Atlantic and simply migrated to calmer regions while the bad weather lasted. Considering the flimsiness and fragility of the wings of pterodactyls and similar creatures, the reports make eminent sense.

But now we come to the most notable records of all. They are written works that are remarkable for the graphic detail with which they portray the giant reptiles that the early Saxons, Danes and others encountered in Northern Europe and Scandinavia. In various Nordic sagas the slaying of dragons is depicted in some detail, and this helps us to reconstruct the physical appearance of some of these creatures. In the Volsungassaga, for example, the slaying of the monster
Fafnir was accomplished by Sigurd digging a pit and waiting, inside the pit, for the monster to crawl overhead on its way to the water. This allowed Sigurd to attack the animal's soft under-belly. Clearly, Fafnir walked on all fours with his belly close to the ground.

Likewise, the Voluspa tells us of a certain monster which the early Vikings called a
Nithhoggr, its name (corpse-tearer) revealing the fact that it lived off carrion. Saxo Grammaticus, in his Gesta Danorum, tells us of the Danish king Frotho's fight with a giant reptile, and it is in the advice given by a local to the king, and recorded by Saxo, that the monster is described in great detail. It was, he says, a serpent:

'...wreathed in coils, doubled in many a fold, and with a tail drawn out in winding whorls, shaking his manifold spirals and shedding venom ... his slaver [saliva] burns up what it bespattersyet [he tells the king in words that were doubtless meant to encourage rather than dismay] ...remember to keep the dauntless temper of thy mind; nor let the point of the jagged tooth trouble thee, nor the starkness of the beast, nor the venom there is a place under his lowest belly whither thou mayst plunge the blade'

The description of this reptilian monster closely resembles that of the monster seen at Henham, and the two animals could well have belonged to the same or similar species. Notable, especially, is their defence mechanism of spitting corrosive venom at their victims."


The most notable record of all, of course, may be that of the previously mentioned Beowulf and Grendel. Carroll concludes his treatise on dinosaur sightings in historical records with a list of places in Britain where such records were found. It follows here:

"Aller, Somerset; Anwick, Lincolnshire; Bamburgh, Northumberland; Beckhole, North Yorkshire; Bedd-yr-Afanc, Wales; Ben Vair, Scotland; Bignor Hill, West Sussex; Bishop Auckland, Durham; Bisterne, Hampshire; Brent Pelham, Hertfordshire; Brinsop, Hereford and Worcester; Bures, Suffolk; Cadhury Castle, Devon; Carhampton, Somerset; Castle Carlton, Lincoinshire; Castle Neroche, Somerset; Challacombe, Devon; Churchstanton, Somerset; Cnoc-naCnoimh, Scotland; Crowcombe, Somerset; Dalry, Scotland; Deerhurst, Gloucestershire; Dol-y-Carrog, Wales; Dragon-hoard (nr Garsington), Oxfordshire; Drake Howe, North Yorkshire; Drakelow, Derbyshire; Drakelowe, Worcestershire; Filey Brigg, North Yorkshire; Handale Priory, North York shire; Henham, Essex; Hornden, Essex; Kellington, North Yorkshire; Kilve, Somerset; Kingston St Mary, Somerset; Lambton Castle,, Durham; Linton, Scotland; Little Cornard, Suffolk; Llandeilo Graban, Wales; Llanraeadr-ym-Mochnant, Wales; Llyn Barfog, Wales; Llyn Cynwch (nr Dolgellau), Wales; Llyn Llion, Wales; Llyn-y-Gader, Wales; Llyn-yr. Afanc, Wales; Loch Awe, Scotland; Loch Maree, Scotland; Loch Morar, Scotland; Loch Ness, Scotland; Loch Rannoch, Scotland; Longwitton, Northumberland; Ludham, Norfolk Lyminster, West Sussex; Manaton, Devon; Money Hill, Northumberland; Moston, Cheshire; Newcastle Emlyn, Wales; Norton Fitzwarren, Hereford and Worcester; Nunnington, North Yorkshire; Old Field Barrows (nr Bromfield),. Shropshire; Penllin Castle, Wales; Penmark, Wales; Penmynydd, Wales; St Albans, Hertfordshire; St Leonard's Forest, West Sussex; St Osyth, Essex; Saffron Waldon, Essex; Sexhow, North Yorkshire; Shervage Wood, Hereford and Worcester; Slingsby, North Yorkshire; Sockburn, Durham; Stinchcombe, Gloucestershire; Strathmartin, Scotland; Walmsgate, Lincolnshire; Wantley, South Yorkshire; Well, North Yorkshire; Wherwell, Hampshire; Whitehorse Hill, Oxford- shire; Winkleigh, Devon; Wiston, Wales; Wormelow Tump, Hereford and Worcester; Wormingford, Essex."

Dinosaurs in the historical records of the Danes, the Saxons, the Celts, The Welsh and other peoples of the area surrounding the British Isles. Not one, not a dozen, but hundreds of reports that can still be found. It is likely that many such reports were discarded over the years and many of the stories have taken on mythical tones. Fiction writers have taken the stories of serpents and dragons and given people inumerable hours of reading enjoyment. The evidence indicates, however, that the dragon "stories" come from actual encounters between dinosaurs and people in the distant and not-so-distant past.

Pauli.Ojala@gmail.com
 

http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=260

 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!

ûMÿMû