Back to the Thought Deposit

DINOGLYPHS - Prehistorical creatures in the illustrated documents of history

Indicator - Statistics, charts and tables of the impact of the Jewish population in various countries

CHALLENGE

Siansaksa, Hep, Hep, jewelleries ja Hokkus Pokkus: sanoilla on tarinansa. Juutalaisten hengissäsäilymisen, paluumuuton sekä heprean kielen elpymisen ohella on olemassa myös unohdettuja salaliitoteorioita, jotka täyttyvät omina kuukausinamme. Eräs näistä liittyy nk. emansipaation nopeuteen: juutalaiset ovat nousseet feodaalilaitosten ulkopuolelta ja ghetoista yhteiskunnan osallistuviksi jäseniksi epäluonnollisen nopeasti.

€€€

Sefanjan kirjan viimeiset jakeet kuuluvat (3:19, 20):

 

"Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina.

Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin - siihen aikaan, jona minä teidät kokoan.

Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra."

 

Mitä tämä "nöyryytys" oikein on? Juutalaisvainojen massiivisuudesta kertoo

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html

 

Saippuatehtaat olivat vain jäävuoren huippu. Kuitenkin, kaikitenkin, niin pitkään kuin yhteiskunnan tavallisten jäsenten aikaansaannoksia on taltioitu ylös, ovat juutalaiset erottuneet eduksensa. Ei niin, ettäkö nämä innovaatiot aina olisivat moraalisesti hyviä luonteeltaan, mutta viimeistään "puoliksi juutalaisen" Sefanjan ansiosta Raamattuun uskovia kristittyjäkään ei voi lokeroida ainoastaan harmittomina hölmöinä. Asiallinen agnostikko tai ateisti ei voi sivuuttaa juutalaisia merkkimiehiä ja Deboroita - siitäkään huolimatta että nämäkin olisivat ateisteja.


En ole itse juutalainen. Siksi en ole myöskään jäävi, enkä kursaile kirjoittaa aiheesta. "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras eikä omat huulesi." (Snl. 27:2). Juutalaiset eivät yleensä itse halua tehdä itsestänsä numeroa, ja Daavidin tähtiä on neulottu vasta pakon edessä. Tähti on ollut pilkka, ja sellaisia on perinteisesti ollut tapana tarkkailla kiikaritähtäinten tulkitsemana. Matala profiili tekee juutalaisen taustan selvittämisen vaikeaksi, sillä monet julkisuuden hahmot jättävät vanhan diskriminaation vuoksi ilmaisematta juutalaisen syntyperänsä.


Toivon, etten aiheuttaisi kenellekään ongelmia tai toimisi mauttomasti laatiessani listaa kuuluisista juutalaisista. Opportunistien Schindlerien listat seuraavat vasta Himmlerien listoja. Ilmaa on pakko poistaa, koskapa uusi juutalaisvainon kierros kerää potentiaalisa. Google-hakukone nosti antisemitistisen Jew Watch! –sivuston ensimmäiseksi ei-maksullisista linkeistä hakusanalle "Jew" eli juutalainen.

Sivusto listaa kuuluisia juutalaisia salaliittoteorioiden ja juutalaisvainon tueksi.

 

Minä osoitan, että juutalaiset ovat hankkineet asemansa kovalla työllä diskriminaatiosta huolimatta. Haavoitettu ja uhattu eläin on sitä paitsi vaarallinen. Me olemme tuhoamassa maata ja kultturia omien jalkojemme alta pitämällä Israelia suurennuslasin polttopisteessä YK:n kokousten aiheissa ja valtamediassamme. Ei-sitovista resoluutioista Israel saa niskaansa jopa 70%. YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista yli 25%.  Tämä on karkotusten, inkvisitioiden, Ristiretkien, feodaalilaitosten ja kiltalaitosten jatkumoa. Nykyisessä mediasodassa ei jahdata varsinaisesti juutalaisia.  Israel on ainoa valtio jonka nimi viittaa Jumalan nimeen ja siihen on helpompi projisoida omaa pahaa oloaan.

'Pisnis on pisnis', sano Uuno Daavid Goljat Turhapuro

Mutta

MOOSES ON MOOSES!

Jewish Businessmen

(o) – Ei viittaa juutalaiseen taustaan, merkintätapa Encyclopaedia Judaicasta
? Juutalainen tausta epävarma
 

Mooseksen lain teokraattisessa ideaaliyhteiskunnassa maaomaisuuden hallintaan liittyivät varsin erikoislaatuiset säädökset. Jos mies ei pystynyt pitämään taloa, niin maansa myynyt tai muuten vain menettänyt sai viidenkymmenen vuoden välein palata takaisin perintömaallensa. Oli määrätty, että maata myytäessä arvo tuli laskea odotettavissa olevan sadon mukaan tähän seuraavan ns. riemuvuoteen mennessä. Riemuvuosi muodostui seitsemästä seitsemän vuoden jaksosta, ja tässä lyhyemmässä jaksossa toistuva ”sapattivuosi” oli sosiaalisen puolen huipentuma.

 

Köyhtyneelle ”joka ei jaksanut pysyä pystyssä”, kehotettiin antamaan auliisti lainaa, eikä lainoista saanut ottaa korkoa oman kansan jäseniltä. Sapattivuonna kaikki tällaiset velat oli annettava anteeksi ja kaikki orjiksi joutuneet veljet tuli laskea vapaiksi ilman mitään korvausta [1]. Näin ansaitseminen perustui teoriassa nimenomaan työn tekemiseen ja ahkeruuteen, ei pelkkään omaisuuden omistamiseen. - Tosin ehkä lähinnä teoriassa siksi ettei arkeologia ole pystynyt osoittamaan kuin muutaman kerran, jolloin riemuvuoden periaatetta olisi todistettavasti noudatettu käytännössä.

 

Juutalaisten hajuaisti rahamaailmassa on tietenkin tunnettu. Juutalaiset eivät kuitenkaan itse valinneet pankkiirien ja kauppiaiden tointa. Vuosisatojen saatteessa mies ei ollut sen paremmin Irlannissa kuin Israelissakaan mitään ilman omaa maata. Diasporassa juutalaisille ei tahtonut löytyä sitä maan kolkkaa, jossa heillä olisi ollut oikeus maanomistukseen. Juutalaiset ajautuivat käsityöammatteihin olosuhteiden pakosta. Toisaalta liikemaailman liikkeitä oli helppo tehdä, koska menneinä aikoina juutalainen oli ollut ainoa, joka saattoi maailman ensimmäisen World Wide Webin avulla matkustaa vaikeuksitta ympäri maailman. Hän tapasi heimonsa jäseniä missä tahansa kulkikin.

 

Kun ammattikuntalaitos syntyi Euroopassa, edellytti sekin kristilliseen uskontoon kuulumista. Kirkon kieltäessä luostareilta rahanlainaamisen korkoa vastaan, ryhtyivät juutalaiset lainanantajiksi. Vielä muutama vuosisata sitten rahan lainaaminen miellettiin koronkiskonnaksi, likaiseksi ja häpeälliseksi toiminnaksi. Suoranaisesti rahan käsittelyyn liittyvät ammatit oli joissakin Euroopan maissa kokonaan kielletty kristityiltä. Juutalaisten oli tyydyttävä siihen työhön mitä saivat, joten heistä tuli myös veron- ja vuokrankantajia tai rahanlainaajia. Tämä taito heiltä puuttui vielä Vanhan Testamentin aikoihin. Israelissa ei lyöty ensimmäistäkään rahaa ennen testamenttien välistä makkabilaisaikaa 300 eKr. Talmudissa sanottiin: ”Mitä vähemmän kauppaa, sitä enemmän tooraa.” Jeesuksen vertauksista lähes kaikki ainakin viittasivat rahaan, yleensä kielteisessä sävyssä. ”Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri. Sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla”, kiteytti Paavali, joka juutalaisen taustansa puolesta oli lähellä karikatyyriä (1 Tim 6:10).

 

Sana "kauppias" VT:n hepreassa merkitsee samaa kuin "kanaanilainen", eikä Deuterenomiumissa ole yhtään kauppaoikeudellista säännöstä. Kreikkalais-hellenistisessä maailmassa oli kyllä erittäinkin kaupallinen mielenlaatu, mutta sitä mielenlaatua paheksuttiin israelilaisten keskuudessa makkabealaiskapinan ajoista aina Jeesus juutalaiseen saakka. Kehottaessaan: "Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä teille mtiataan." Jeesus ei tarkoittanut kauppaa, vaan maanläheisempää ja rehellisempää vaihtokauppaa. Eipä siis ihme, että teoksessaan "Apionia vastaan" juutalainen historioitsija Flavius Josefus kirjoittaa: "Me emme pidä kaupan harjoittamisesta; hedelmällisen maan asukkaina me harjoitamme mieluummin maanviljelystä."

 

Kieltäessään koronkiskonnan Deuteronomium kuitenkin profetoi (5 Moos 28:12): "Sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa." Siirtyminen rahanhypistelyyn sattui otolliseen aikaan, juuri teollisuusyhteiskunnan ja kapitalismin kynnyksellä. Juutalaisten salaliitot ja rahamaailman herruus ovat kuitenkin suuria myyttejä vailla perusteita. Yhdysvaltain neljänsadan rikkaimman perheen joukossa on vähemmän kuin 10 %  juutalaisia. Juutalaisten on täytynyt nousta huipulle lähinnä tarkalla vainulla ja työllä, koska heille onnistuminen on diskriminaation takia ollut tavallistakin vaikeampaa.

 

Juutalainen tausta auttoi varmasti siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan, koska juutalaisuudessa oli jo luonnollisesti totuttu abstrahoimaan asioita. Osasyynä menestykseen lienee yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen identiteetti juutalaisten liikemiesten ja tehtailijoiden kesken, sillä kaikenlaiset kartellit, fuusiot ja yhteistyösuhteet luonnollisesti auttavat kilpailussa.

 

 

 

Kattokaa, poijjaat, rahhaa!

 

1800-luvun puoliväliin saakka juutalaisiin pankkiireihin suhtauduttiin vielä yleenkatseella. He olivat pikkutekijöitä sellaisiin herroihin verrattuna kuin Morgan(o), Drexel(o), Gould(o), Fiske(o), Harriman(o) ja Hill(o). Ajat olivat kuitenkin jo muuttumassa.

 

Rothscildin suvun sanotaan olleen valtioiden pankkiirin. Suvun tarunomainen menestystarina oli aikoinaan alkanut nuoren Mayer Amschel Rothschildin perehtyneisyydestä rahatieteeseen eli numismatiikkaan. 1700-luvulla liikemiehen oli pakko tuntea erilaisia kolikoita, koska Eurooppa oli jakautunut lukemattomiin pikkuvaltioihin, joista kukin ylpeili omasta rahajärjestelmästään. Nuori poika oli päässyt Hessen-Kasselin vaaliruhtinas Vilhelmin(o), silloisen Euroopan rikkaimman miehen, apulaiseksi osoittauduttuaan luotettavaksi hypistellessään rahoja. Rahat olivat kuitenkin muiden, omia ne eivät olleet. Varsinainen menestys alkoi Meyerin viiden pojan tiiviistä yhteistyöstä ja viestinvälityksestä Euroopan eri maiden pörssien välillä ennen lennätintä. (Pankin tunnukseksi muodostuikin viittä nuolta yhteen puristava nyrkki.) Kaikkiaan Mayerilla ja Gudelella oli 20 lasta. Gudele eli 96-vuotiaaksi, joista miehensä kuoleman jälkeen yli 40 vuotta leskenä. Kun itsepäinen kantaäiti kieltäytyi muuttamasta poikiensa palatseihin, kävi ghetossa sapattivierailulla huomiota herättävää väkeä.

 

Rothscildin sukunimi tarkoitti alunperin yksiväristä ”punaista kylttiä” Frankfurtin geton erään perheen kotitekoisessa vaakunassa. Punainen kyltti tuli myöhemmin punaiseksi vaatteeksi. Mahtavaa juutalaista pelätään. Pahat kielet kertovat suvun jatkaneen Ensimmäistä Maailmansotaa tai ohjanneen sodan kulkua ja osapuolten voimasuhteita kukkaroidensa nyörejä säätelemällä [2]. Euroopan valtiot rahoittivat sotakulunsa kyllä 80 prosenttisesti lainalla, mutta todellisuudessa se saatiin pääasiassa Yhdysvalloista. Ei voi kuitenkaan kiistää sitä, etteikö joku aina hyötyisi sodasta. Eurooppa menetti kolmesataavuotisen maailmanherruutensa I Maailmansodan neljänä vuotena. Sota loppui vuonna 1918 11. 11:ttä kello 11, mutta yhdestoista hetki oli jo lyönyt ja talouden johtoasema siirtynyt Atlantin taakse. Natsien miehittäessä II Maailmansodan aikana Itävallan, tulivat sotilaspoliisit pidättämään myös Rothscildin suvun päämiestä. Niin suuri oli hänen auktoriteettinsa, että Rothscildin lähettäessä sanan sotapoliisien odottaa ruokailun päättymistä eteisessä, nämä tekivät työtä käskettyä.

 

Samson Wertheimeriä (1658-1724) kutsuttiin juutalaiseksi keisariksi ja hän lienee ollut Saksan rikkain juutalainen. Hän rahoitti oikeiden keisarien valtaannousuja ja kävi neuvotteluja sotaa käyvien maiden välillä. Wertheimerin rahoittama sopimus lopetti esimerkiksi Espanjan vallanvaihtosodan 1714. Paroni Maurice de Hirsch (1831-96) oli saksalainen pankkiiri ja ainokaisen poikansa kuoleman jälkeen filantropisti, vaikkei löytänytkään yhteistä säveltä juutalaisvaltion utopiasta todellisuudeksi haaveilleen Theodore Herzlin kanssa.

 

Kuollessaan Aaron Hartia (1724-1800) sanottiin brittiläisen Kanadan rikkaimmaksi mieheksi. Sefanjan profetian huomioonottaen tämä tapahtui varsin varhaisena aikana, jo 1700-luvulla. Hart oli rakennuttanut Montrealista koilliseen ”kolmen joen” talousaluetta ja perustanut alueelle mm. nk. armeijan asukkaiden suojelemiseksi.

 

Montefioren suvun  väitetään jossakin vaiheessa omistaneen lähes koko Australian. Moses Montefiore (1784-1885) kävi seitsemän kertaa Palestiinassa, viimeisen kerran 91-vuotiaana. Tuohon aikaan matka pyhään maahan oli suuri ja vaarallinen yritys. Montefiore oli siionisti ennen siionismia. Hänen vaakunakilvessään oli kultakirjaimin sana Jerusalem. Moses uskoi, että juutalainen kansa oli palaava maahansa ja ryhtyi sitä pohjustaviin käytännön toimenpiteisiin. Montefiore oli toinen juutalainen Lontoon sheriffinä ja ensimmäisiä ritarin arvon saaneita englanninjuutalaisia. Siihen nähden, että Moses oli kulkenut aina rituaaliteurastaja mukanaan kosher-ruokaa varten, ja että hän oli reformijuutalaisuudenkin kiivas vastustaja, on erikoista että 136 vuotta myöhemmin syntynyt Hugh Montefiore oli Kingstonin piispa.

 

Warburgien sukua voisi verrata Rotschildeihin. Suku omisti pankit Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa, mutta tuotti myös tiedemiehiä ja filantropisteja. Näitä ovat mm. fysiologian nobelisti Otto Warburgin (1883-1970) joka havaitsi syöpäkasvainten muuttuneen hapenottokyvyn, ruotsalainen kirjallisuushistorioitsija Karl Warburgin (1852-1929) ja taidehistorioitsija Aby Warburgin (1866-1929). Warburgien Hampurin pankki oli perustettu jo vuonna 1789.

 

Arabimaista Intiaan muuttanut Sassoonin suku luotsasi rutiköyhää Intiaa teollisuusmaiden tempoon ja auttoi siirtomaata seisomaan omilla jaloillaan. Ruotsin pankkilaitoksen perustajana pidetään AO Wallenbergin(o) rinnalla Theodor Mannheimeriä. Muita vanhoja pankkiirisukuja ovat olleet mm. Bleichroderit, Oppenheimit ja Speyerit. Montagun perhe oli uranuurtaja tukiessaan desimaalivaluutan ja metrimitan käyttöönottoa Englannissa. Yksittäisiä pankkien perustajia ovat olleet esimerkiksi Hambros, Guenzburg ja tuhopoltossa syksyllä -99 menehtynyt sveitsiläinen Edmond Safra. Freres Lazard on ranskalais-amerikkalainen pankki. Haym Salomonin maine Yhdysvaltain pankkipiireissä on legendaarinen. Edelleen pankin perustajia tai pankkiireja ovat olleet Isaac Moses, August Belmont, JW Seligman, Loeb Kuhn, Thallman Ladenburg, Freres Lazard, Veitel Ephraim, Lehmanin veljekset, Speyer ja Wertheim.

 

Samuel Oppenheimer (1630-1703) oli ensimmäinen Wienissä asunut juutalainen pitkään jatkuneen karkotuksen jälkeen ja Wienin juutalaisen yhteisön perustaja. Itävalta kieltäytyi maksamasta Oppenheimerin perikunnalle tältä ottamaansa valtavaa velkaa. Kun Oppenheimer oli pidätetty tekaistun murhayrityssyytteen perusteella, hänen piti valtiolle antamistaan mittavista lainoista huolimatta maksaa vapaudestaan 500 000 floriinin lunnaat.

 

Maailman suurin investointipankki on juutalaisen perustajansa mukaan nimetty Goldman Sachs. Elisabeth Joseph-Cohenia on kutsuttu maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Hän toimii Goldman Sachsin päästrategina ja pankkiiriliikkeiden meklarit kautta maailman painavat puhelimenluuria korvaansa vasten kuullessaan puheita muutoksista rouvan suosituksissa.

 

Jacob Schiff (1847-1920) oli usalainen pankkiiri ja johtava filantropisti. Häntä on arvosteltu Venäjän vallankumouksen rahoittamisesta, mutta Schiff ohjasi rahojansa muuannekin. Schiffin jälkeen suurimman juutalaisen hyväntekijän maineen otti Felix Warburg (1871-1937). Myös Ludwig von Mises (1881-1973) oli taloustieteilijä.

 

Valitettavasti 1900-luvun lopun Venäjän kansainvälistyneessä pankkiskandaalissakin oli mukana juutalaispankkiireja. Neuvostoliiton hajoamista seuranneilla villin idän markkinoilla juutalaiset keinottelijat olivat parhaiten menestyneiden joukossa. Venäjän finanssiskandaali koskee dollarien pesemistä postilokeroyhtiöiden, rakennusyhtiöiden, lentoyhtiöiden ja mm. sveitsiläisten, israelilaisten, Antiguan pankkien sekä Bank of New Yorkin kautta. Israelilaiset lehtitiedot mainitsevat tässä yhteydessä nimeltä pankkiiri Mihail Hodorkovskin ja sveitsiläisen Inter Maritime Bankin perustaja Bruce Rappaportin, presidentin entisen avustajan Boris Berezovskin ja Venäjän juutalaisen kongressin puheenjohtajan Vladimir Guzhinskin. Jerusalem Post kertoo erään rahanpesun päähenkilön olevan ukrainanjuutalaisen gangsterin Semjom Mogilevitshin.

 

Juutalaiset James D. Wolfensohn ja Joseph Stiglitz ovat johtaneet maailmanpankkia. Wolfensohnin luotsaamasta kansainvälisestä kehitysluottolaitoksesta on tullut yksi näkyvimmistä globalisaation vastaisen kritiikin kohteista. Hänen on arvosteltu myötäilevän liikaa kansalaisjärjestöjä ja tuhlaavan maailmanpankin voimia näpertelyyn. Toisaalta taloustieteen asiantuntijat ovat antaneet Wolfensohnille myös myönteistä palautetta mm. monien eri hallitusten omien näkemysten huomioon ottamisesta. Wolfensohn on julkaissut itse artikkelin organisaationsa ylimielisyydestä Kauko-idän talousavun jakamisessa: paikallisiin talousanalyytikoihin ei luoteta lainkaan. Johtaja sai selville tukipaketin asiakirjan, johon oli jäänyt vahingossa yhteen paikkaan päälle edellisen valtion nimi. Sapluuna oli ollut prikulleen sama.

 

Kaikkien aikojen nuorin taloustieteen Nobelinpalkinnon saaja on Paul Samuelson. Tämä tapahtui vuonna 1970, kun palkintoa jaettiin myös ensi kertaa. Samuelsonin sisarenpoika Larry Summers nimitettiin Yhdysvaltain valtiovarainministeriksi vuonna 1999 juutalaisen Robert Rubinin siirryttyä (vapaaehtoisesti) eläkkeelle. Summersin toinenkin setä, Kenneth Arrow, sai taloustieteen nobelin kaksi vuotta Samuelsonin jälkeen. Summers on Harvardin kaikkien aikojen nuorin professori, joka tuli seminaariin myöhässä mineraalipullo kädessään ja ryhtyi tutkimaan omia papereitaan kiinnittämättä huomiota esitelmää pitävään opiskelijaan. Esitelmää saattoi silti seurata tyly tuomio, kun Summers osoitti esitelmän jälkeen kohta kohdalta siinä olevat virheet. Summers on toiminut myös Maailmanpankin pääekonomistina.

                     

Unkarinjuutalaista Andre Kostolanya kutsuttiin ”keinottelijoiden guruksi”. Kostolanya kehuttiin ”kansankapitalismin” eli piensijoittamisen levittämisestä. Esimerkiksi Suomen historian suurin liiketaloudellinen menestystarina Nokia meni suurelta yleisöltä sivu suun julkisuuteen astuneiden ”saarnamiesten” puutteessa. Pienessä ajassa 70 % yhtiön omistuksesta oli ulkomailla. Kun Saksan televisiossa muisteltiin Kosolanyn elämää tämän kuoltua, ruudun alalaidassa pyörivät päivän kurssit Frankfurtin pörssissä.

 

David Ricardo (1772-1823) oli varhainen englantilainen ekonomi. Milton Friedman on poikansa kanssa kuuluisa ja ristiriitainen libertaristien suitsuttama taloustieteilijä, jonka monetaristisia teorioita sovellettiin Nixonin(o) ja Reaganin(o) presidenttikausina. Friedman esimerkiksi puolsi hyvinvointijärjestelmän romuttamista, koska piti sitä holhoavana, tehottomana ja tuhlaavaisena. ”Työmiehen nälkä tekee työtä hänen hyväkseen, sillä oma suu panee hänelle pakon, oli tapana sanoa jo Vanhassa Testamentissa. (Snl. 16:26.) Tunnetumpi raamatullinen versio asiasta lienee: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä.” (2 Tess 3:10 On pantava merkille sana tahtoa, sillä itsestä riippumaton työkyvyttömyys on eri asia.)

 

George Soros lienee maailman tunnetuimpia sijoittajia (tai osakesäästäjiä). Jollei muuta paikkaa löydy, voivat kaltaiseni tieteelliset toisinajattelijat yrittää julkaista Sorosin perustaman "Open Society Institute":n kustantamana. Jotkut suomalaiset tahot kiristelevät hampaitaan pörssihaille, joka oli mukana aloittamassa prosessia, jossa Suomen pankit sekä suuret valtionyhtiöt siirtyivät yksityiseen omistukseen kansainvälisiin pörsseihin. Siirtymävaiheessa monet yhtiöt kärsivät tappioita. Loppujen lopuksi Sorosta ei kuitenkaan uskallettu ottaa mukaan suomalaisten suuryritysten A-osakkaiden sisäpiiriin. Soros ostettiin melko merkityksettömällä summalla ulos pankeista, mutta hänen tilalleen ei koskaan löydetty vastaavaa sijoittajaa. Soros on kiistelty hahmo. Toiset sanovat miehen olevan pelkän nurkanvaltaajan, toiset Robin Hoodin, joka varastaa rikkailta ja antaa köyhille. Varsinkin Iso-Britannialle Soros on kirosana. Soroksen valuuttakaupat heilauttivat Englannin puntaa niin pahasti, että nämä edesottamukset sinetöivät Iso-Britannian jäämisen ulos Euroopan rahaliitosta EMU:sta sen ensimmäisessä vaiheessa. Soros itse ei voittanut kaupoissa ”paljoa” ja toiset pitävät tekoa Iso-Britannian satavuotisen nihkeän israelinpolitiikan vuoksi tahallisena.

 

Valuutan arvo ja pörssinoteeraukset ovat loppujen lopuksi uskon asia. Jos usko loppuisi, suuri osa paperitiikereistä kaatuisi nippuna. Kun Soros kirjoitti ”lukijan kirjeessä” Times-päivälehdelle, että jän rupla tulisi lievästi devalvoida, yleisönosastokirjoitus vaikutti asiaan enemmän kuin Boris Jeltsinin(o) nyrkillä pöytään valetut lupaukset. Soroksen lausuntoa pidettiin merkittävänä, koska hänen tiedetään ”ajattelevan Venäjän parasta” vapaaehtoisin lahjoituksin.

                     

Voisiko maailman parantaa, jos olisi rajattomasti rahaa? Mikäli johonkin kohteeseen syytäisi ilmaista rahaa, eikö tästä aiheutuisi paikallinen valtapoliittinen vääristymä ja raha ajautuisi kuitenkin niiden taskuun, jotka eivät sitä tarvitse? Kuka tietää, tekeekö löysä raha hyvää vai pahaa? Ainakin avustuksen kohde on valittava huolella. Soroksen sinänsä melko kevyt parinkymmenen miljardin dollarin yhtiö käytti vuonna 1996 noin 360 milj $ hyväntekeväisyyteen. Soros lahjoittaa itsenäistyneille Venäjän osavaltioille merkittäviä summia ja kertoo samalla näille neuvojaan ja toiveitaan poliittisesta suunnasta. Soros erottuu kasvottomista ja pelkkien suhdanteiden mukaan liikkuvista markkinavoimista. Sorosin sivuuttaminen ja lupausten mitätöiminen oli typerää haistattelemista suomalaisten pikkutekijöiden taholta. Olisi ollut parempi samaistua itäblokin maihin tässä vaiheessa.

 

Walter Annenberg (1908- ) nimettiin ”rahan Raamatussa” eli amerikkalaisessa talousaikakauslehdessä Forbesissa Yhdysvaltain suurimmaksi eläväksi hyväntekijäksi. Mikäli asiaa rahassa mitataan, tämä lieneekin suurin piirtein totuus. Annenberg oli viestintäimperiumin omistajia, myi osuutensa ja alkoi jaella rahaa oikealle ja vasemmalle. Myytyään esimerkiksi yksityisen taidekokoelmansa miljardista dollarista Japaniin, antoi juutalainen kauppasumman New Yorkin Metropolitan taidemuseolle. Joka muuten on eräs Suomen modernitaiteenmuseon Kiesman esikuvista. (Ei, ne ämpärit eivät kuulu ekshibitioon, eivätkä pienot. Katto vaan vuotaa.) Michael Bloomberg on toiminut New Yorkin pormestarina.

 

Karl Marxin suku oli sekä isän että äidin puolelta juutalaisia rabbeja. Hänen enonsa oli muuan hollanninjuutalainen Philips, jonka perustaman tehtaan elektroniikkaa nähdään James Bond -filmeissä.

 

 

 

Tehras on puhras!

 

Vaeltava juutalainen” on käsite. Keskiaikainen perintö tuntee tarun vaeltavasta juutalaisesta Ahasveruksesta, joka oli pilkannut Jeesusta matkalla Golgatalle ja joka rangaistuksena siitä ei voinut kuolla, vaan vaeltaa ympäriinsä tuomiopäivään saakka. Tarusta on monia versioita. Sen ydin on juutalaisten rangaistuksen ja ulkopuolisuuden korostaminen. Juutalaiset eivät kuitenkaan olleet vaeltajia niinkään omasta tahdostaan, kuin olosuhteiden pakosta.

Juutalaiset on joukkokarkoitettu, joskus omaisuutensa kanssa mutta yleensä ilman, monista valtioista ja yksittäisistä suurkaupungeista viimeisten kahdentuhannen vuoden aikana. Itse asiassa heidän sanotaan tulleen karkoitetuksi jossakin vaiheessa lähes jokaisesta Euroopan valtakunnasta. Niinpä Ranska aloitti juutalaisten laajat ja perusteelliset karkoitukset vuonna 1182 ja teki siitä juhlavan perinteen vuosina 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Alueellisista karkotuksista tunnetuimmat ottivat paikkansa Bretagnessa 1239 sekä Anjoussa ja Mainessa 1289. (Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789.)

Karkotuksiin turvauduttiin toistuvasti, koska niiden toteutus ontui usein ja hallintoalueen taloudella koituneiden tappioiden vuoksi karkotuskäskyt pian kumottiin. Edelleen suuri osa Saksaa karkoitti juutalaisiansa vuosina 1192 sekä 1248, osa Italiaa 1290, Unkari 1349 ja 1360. Vuonna 1298 Itävallassa, Baijerissa ja frankkien maassa 100 000 juutalaista pääsi hengestään. Kahdeksan vuotta myöhemmin (1306) saman verran juutalaisia karkotettiin Ranskasta hengenmenetyksen uhalla. On väitetty, että vuosina 1648-1658 Puolassa olisi eliminoitu lähes puoli miljoonaa juutalaista. Englanti karkoitti kerralla kaikki noin 16 000 juutalaistansa vuonna 1290 (paluu sallittiin vasta 1650), Krakova 1407 ja 1494, Provence 1501, Liettua 1495, Portugali vuonna 1497 ja Espanja vuonna 1492. Yleensä muuttajat saivat ottaa irtaimen omaisuutensa mukanaan, mutta saataville muutot panivat monessa tapauksessa pisteen. Esimerkiksi Englannin kuningas Edward I (o):n velat juutalaisille velkojille raukesivat näppärästi. Muun muassa Englannin vuoden 1290 ja Ranskan 1306 karkotukset tapahtuivat juuri silloin, kun valtiot olivat edenneet kehityksessään vaiheeseen, jossa tulivat toimeen ilman juutalaisia ja pystyivät organisoimaan näiden karkotuksen. Valtioiden toimeentulo ilman juutalaisia edellytti oman kansallisen keskiluokan syntymistä. William Shakespearen (o) (1564-1616)  näytelmän (Venetsian kauppias) tunnoton liikemies lienee maailmankirjallisuuden tunnetuin juutalainen henkilöhahmo. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin mahdollisesti Shakespeare ei siis itse ollut koskaan tuntenut, mahdollisesti edes nähnyt juutalaista. Käännynnäisiä Englannissa tosin saattoi asua. Nimestä Shylock muodostui englannin kieleen korosnkiskurin synonyymi.

Sir Isac Lyon Goldsmid otti huomattavalla tavalla osaa Lontoon telakoiden järjestelyyn. Majuri Samuel Isac toteutti Englannissa Merseyn tunnelin. Sir Ernest Cassel rahoitti Assuanin ensimmäisen padon ja pani alulle maailman vanhimman metron eli maanalaisen rautatien suunnittelun Lontoossa. Saksassa Emil Rathenau perusti Allgemeine Elektricitäts Gesellschaftin (AEG:n), joka sähköisti maan. Emil oli ulkoministeri Walther Rathenaun (1867-1922) isä. Poika Rathenau järjesti vuosina 1914-1918 sodan aikana Saksan raaka-ainehuollon. Hän yritti puhua I Maailmansodan jälkeen Saksalle järkeä, mutta kaatui esinatsilaisen väkivallan uhrina. Numerot kertovat, miten ulkomaailma arvio ilkityön vaikutukset Saksan talouteen: Kesäkuun 1. päivänä 1922 yksi dollari maksoi 273 Saksan markkaa, neljätoista päivää murhan jälkeen 527 markkaa. Vuotta myöhemmin dollari maksoi 2.5 triljoonaa Saksan markkaa. Siitä päivästä lähtien kun Rathenau temmattiin pelastustyöstään, oli Saksa vararikossa - joskin inflaatio oli myös tapa kuitata I Maailmansodan sotakorvaukset. Natsivallan ensimmäisinä vuosina sadat korkeakouluopettajat, 4000 asianajajaa, 3000 lääkäriä, 2000 virkamiestä ja 2000 näyttelijää tai muusikkoa menettivät juutalaisuutensa vuoksi työpaikkansa [3].

 

Moritz Friedländer loi Ylä-Sleesian hiili- ja terästuotannon. Albert Ballin oli Hampurin-Amerikan höyrylaivalinjan pääjohtaja. Suurtavaratalot on oikeastaan juutalaisten kauppiaitten lanseeraama myyntitekniikan muoto. Tässä kohden kyseenalaiseksi tulevat Lontoon Lewis, Berliinin Tietz ja Wertheim, Tukholman NK eli Nordiska Kompaniet sekä Lontoon Lyonin suurravintolat (Sir Joseph Lyons eli 1848-1917).

                       

Sveitsistä Yhdysvaltoihin muuttanut Meyer Guggenheim (1828-1905) keräsi seitsemän poikansa kanssa omaisuuden metalliteollisuudessa. New Yorkin nykytaiteen museo on nimetty tämän paljon taidelahjoituksia tehneen perheen mukaan.

 

William Davidson luotsasi johtamansa lasitehtaan maailman neljänneksi suurimmaksi lasintuottajaksi ja ajoi alas Yhdysvaltain lasimonopolin. Hänen lahjoituksensa kohdistuvat pääasiassa Israelin yliopistoille, Itä-Euroopan demokratioiden markkinakehitykselle ja Yhdysvaltain juutalaiselle teologian seminaarille. ”Nimi on kalliimpi suurta rikkautta, suosio hopeata ja kultaa parempi”, sanotaan Sananlaskuissa. (Snl 22:1.)

  

Teollisuuden hahmoja on esimerkiksi halvan yleisöauton rakentaja Andre Citroen (1878-1935). Citroen toi ensimmäiset liikennevalot Pariisiin ja järjesti ensimmäisiä Trans-African ja Trans-Asian -autokilpailuja. Hän teki Ranskalle saman mitä antisemiitti Henry Ford (o) Yhdysvalloille tai koko maailmalle. Sukunsa nimeä teki tunnetuksi myös Adam Citroen. Ben ja Jerry ovat jäätelötehtailijoita Vermontista. Joel M. Kupferman on Interamerican Car Rental -autovuokraamon presidentti.  Muita tehtailijoita ovat Haym Salomon, Michael Milken (?) ja Morris Propp (?). Jay Finkelstein (?) toimi General Motorsissa joka oli aikanaan maailman suurin yritys, nykyään enää maailman suurin autotehdas.

 

Konerasvasta päästäänkin sopivasti Estee Lauderiin ja kosmetiikkaan. Muoti- ja vaatesuunnittelijoina tunnetaan edellisen kosmetiikkayhtiön omistajan lisäksi Norman Norell (Levinson), Ronald ja Leonard Lauder, Ralph Lauren, Isaac Mizrahi, Donna Karan, Olivier Strelli (?), sekä kalsarialalla toimiva Calvin Klein. Kokonaisen ihovoideteollisuuden luojan Helena Rubinsteinin (1871-1965) innovaatioihin kuuluvat vedenkestävä mascara, lääkitsevät (tai sitten ei) kasvovoiteet ja kotiesittelytekniikka, jossa myyjän naapurit ja tuttavat eivät kehtaa olla ostamatta turhanpäiväisiäkään purnukoita. Lena Himmelstein (1881-1951) suunnitteli vaatteita raskaanaoleville ja suurikokoisille naisille polunavaajana. Max Factorin (1877-1938) manufaktuurissakin jauhettiin puuteria. Stuart Rubinstein ja Vidal Sassoon ovat kuuluisia partureita. (Sassoon istui sittemmin myös Israelin hallituksessa ja on viime vuosina kerännyt Woody Allenin tapaan laajaa negatiivista huomiota perhe-elämän toilailuillaan.)

 

Ruth Handler on Barbie-tuotemerkin luoja. Oikeastaan vallankumouksellinen Barbie oli enemmän kuin tuotemerkki. Se oli ideologia. Ken ja Barbie nimettiin Handlerien omien lasten mukaan.

 

Albert Lasker (1880-1952) oli Yhdysvaltain mainosalan pioneereja. Myös Jay Chiat on legenda mainosteollisuudessa. Chiat/Day-yhtiön suunnittelemia mainoksia ovat muun muassa MacIntosh-tietokoneen omenakampanja (1984), Niken ”I Love LA”, monet Nissan-mainokset, Energizer Bunny-patterit ja Reebokin U.B.U. -kampanja. Myös Saatchin ja Reichmannin sukunimet yhdistetään mainosalaan. Maurice Greenberg on AIG:n vakuutusparoni.

Googlen perustaneet samannäköiset ja samanikäiset amerikanjuutalaiset Stanfordin opiskelijatoverukset (Larry Page, Sergei Brin) esiintyivät tennarit jalassa pörssin tiedotustilaisuudessa osakkaille satojen miljardien arvonnousun jälkeen. Yhtiö listautui pörssiin 19. elokuuta 2004. Osakkeen listautumishinta oli 85 dollaria. Yhtiön pörssiarvoksi muodostui tuolloin 23 miljardia dollaria. Google nousi 25-vuotiaiden perustajiensa puskemana vuoden 1998 jälkeen viidessätoista vuodessa maailman toiseksi arvokkaimmaksi brändiksi. Googol on luku 10100, jossa numeroa 1 seuraa sata nollaa. ”Don't be evil”. 

Jordanin hammastahnasta, Salomonin urheiluvälineistä ja Arielin (”Jumalan leijona” tai ”sankari”) moottoripyöristä/pesuaineista en tiedä. Hartwallin Jaffastakin liikkuu kahdenlaista tarinaa. (Toisen mukaan se on suomalaisten keksimä tavaramerkki. Nimeä kantavat appelsiinit kasvavat kuitenkin Jaffan kaupungissa Israelissa. Jaafon eli Joppen eli Jaffan kaupungin nimi on muunnellut Raamatun lehdillä vuosituhanten saatossa, ja merkitsee suomeksi käännettynä ”kauneutta”.)

 

Brentano-suvun kirjakauppa-ketju on maailman suurin alallaan. Sen perustaja August (1831-86) saapui 22-vuotiaana ja pennittömänä Itävallasta Yhdysvaltoihin ja aloitti työnsä myymällä sanomalehtiä kadulla.

 

Synkempi luku onkin sitten ollut Rhodesian valtion nimestä tunnetun, ei-juutalaisen Cecil Rhodesin (o), Sir Ernest Oppenheimerin (1880-1957) kanssa perustaman De Beer -yhtiön kaivostoiminta maailman rikkaimmassa timanttiesiintymässä Etelä-Afrikassa. Barney Barnato (Barnett Isaacs) (1852-97) lähti veljensä Henryn kanssa parikymppisinä Etelä-Afrikkaan heti Kimberleyn timanttilöydön tultua julkiseksi. Veljesten yhtiö yhtyi edelleen vuonna 1888 De Beersin kanssa ja tämä jätti hallitsee edelleen timanttimarkkinoita. Omaisuuksistaan huolimatta Barney hyppäsi valtamerilaivan kannelta 45-vuotiaana. Sir Alfred Beit (1853-1906) oli niin ikään timanttimagnaatti. Hän oli Cecil Rhodesin työpari ja kolmas taho vuoden 1888 uusiossa. Beitin lahjoituksesta ylläpidetään mm. Oxfordin yliopistossa Beitin siirtomaahistorian professuuria. Solomon Barnato Joel (1865-1931) teki veljiensä Woolfin ja Jackin kanssa rahaa Barney-setänsä siivellä Etelä-Afrikan väkivaltaisissa kuvioissa. Solomon ja Jack pitivät hevosista ja heidän tallinsa kouluttivat kaikkiaan 3 Derby-voittajaa. Solomonilla sanotaan olleen 365 puvun pukukaappi.

                     

Alunperin juutalaiset eivät kuitenkaan päätyneet jalokivialallekaan pelkästä omasta tahdostaan. Alituisen karkotusuhan aikana takavarikkoon määrätty omaisuus oli helpompi salakuljettaa ahterissaan maasta toiseen timantteina kuin rokokoo-huonekaluina. Ilmeisesti jalo- ja korukivien kanssa puuhastelu vaikutti moniin stein-loppuisiin sukunimiin. En ole päässyt selvyyteen, onko juutalaisen englanninkielinen nimi jew pilkkanimi jalokiviä tarkoittavasta jewellerystä, tai tuleeko jälkimmäinen mahdollisesti edellisestä.

                     

Marcus Samuel Bearsted (1853-1927) perusti Shell Oil -yhtiön. Marcus Samuelin isä toi tavaroita - ennen kaikkea ornamenttisimpukoita - Kauko-Idästä. Jo Ensimmäisen Maailmansodan aikaan Shell oli maailman tunnetuin öljy-yhtiö. Tuolloin patruuna turvasi mm. brittien TNT-tuotannon tuomalla toluoli-tehtaansa ominpäin yhdessä yössä Rotterdamista Englantiin. Saavutuksiensa vuoksi Marcus Samuel ansaitsi paronin, ”viscountin”, ja lordi Bearstedin arvonimet. Toimiessaan Lontoon ”lord mayorina” hän aiheutti poliittisen selkkauksen boikotoidessaan Romanian suurlähettilästä maan juutalaisten ihmisoikeustilanteen vuoksi.

 

Öljy-yhtiön menestystarinaan liittyy myös sellainen nimi kuin Sir Robert Cohen (1877-1952). Louis Blaustein oli poikansa Jacobin (1892-1970) kanssa ensimmäisen besiiniaseman omistaja Baltimoressa (1910) ja American Oil Companyn perustaja. Jacob tunnetaan myös Amerikan mustien oikeuksien aktiivisena puolustajana. Öljynjalostuksessa juutalaisten oikeutusta alalle lisää panos bensiinin tislauksen keksimiseen.

                     

Marcel Dassault (Bloch) (1892-1986) suunnitteli ja järjesti Mystere ja Mirage -hävittäjien tuotannon. ”Salaisuus” ja ”ihme” sopeutettiin myös Israelin ilmavoimien salaiseen, mutta nimestään huolimatta varsin profaaniin käyttöön. Mauricio Klabin (1860-1923) oli brasilialainen paperialan industrialisti. Sir Leon Simon (1881-1965) johti Englannin puhelinlaitosta ja kansallista säästökassaa.

 

Israelilainen Citramed-yhtiö on kehittänyt metodin puristaa kaikki antibakteeriset ainesosat, jotka sitrushedelmien kuoressa on, ja käyttää niitä säilöntäaineena terveystuotteissa ja luonnollisena säilöntäaineena ruokateollisuudessa, kirjoittaa Israel21c. Kosmeettisessa teollisuudessa synteettisiä säilöntäaineita, parabeeneja, käytetään laajalti. Parabeenit on kytketty moniin terveysongelmiin kuten ärtyneeseen ihoon ja jopa syöpään. Citramed voi tuottaa luonnollista, myrkytöntä vaihtoehtoa parabeeneille. Yhtiö on patentoinut yli 80 mahdollista käyttöä sitrushedelmän kuoresta puristettavalle säilöntäaineelle. (Pidempi esitys Israelin Start-Up- ja High tech -firmoista alempana englanniksi.)

 

 

Bernard Madoff - katastrofi

 

Pyramidihuijaus, joka tunnetaan tekijänsä mukaan Madoff-skandaalina ravisteli juutalaisia avustusjärjestöjä Yhdysvaltain finanssikriisin paljastettua huijauksen kaikessa laajuudessaan. Lukuisat filantropiaa harrastaneet järjestöt sijoittivat jopa kahden vuosikymmenen ajan varallisuuksiaan osakkeisiin juutalaissyntyisen pankkiirin Bernard Madoffin sijoitusyhtiön kautta. Madoff valittiin jopa USA:n teknologiapörssi Nasdaqin puheenjohtajaksi, kun hänen yhtiönsä vastasi muutamaa kymmentä prosenttia Nasdaqin osakevaihdosta. Kaikkiaan sijoitusrahoja saattoi kadota puhalluksessa puolensataa miljardia dollaria, joista noin miljardi juutalaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen rahaa. Tämän seurauksena useat Israeliin tukensa suunnanneet siionistiset yhteisöt ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Huijaus muistutti suomalaista Wincapita-huijausta myös siinä suhteessa, että juutalaiset luottavat omiinsa ja kyse oli järjestöjen "omaksi mieheksi" tekeytynyt henkilö. Madoffista liikkui vuosikymmeniä huhu satumaisen taitavana sijoittajana, joka takasi sijoittajille 10-12 prosentin vuotuisen tuoton riippumatta taloussuhdanteista. Tosiasiallisesti tuotot maksettiin lähinnä uusiene sijoittajien alkupääomista. Henkilöitä joihin juutalaiset ja juutalaiset järjestöt luottavat ei ole paljon sijoitusyhtiöiden joukossa, selitti Mark Charendoff Business Weekissä. Juutalaisuuden käsite tsekadah tarkoittaa oikeiden asioiden tekemistä ja petti tapauksessa pahan kerra.

 

 

"Mää lasken mun matikanlaskut tiatokonneella!" (elävä muisto ala-asteen ensimmäiseltä luokalta v. 1980 kun Personal computer PC ilmestyi)

Elektroniikkateollisuudessa ovat toimineet Michael Dell (?) ja Alan Sugar (?). Juutalaisten listaan kuuluvat muun muassa Amstrad- ja Dell-yhtiöiden perustajat. Dell-yhtiö on maailman kolmanneksi suurin PC-tietokoneiden valmistaja ja on menestynyt parhaiten internet-välitteisessä kaupassa 15 miljoonan dollarin päivittäisellä liikevaihdolla. (Maailmassa suoritettiin vuosituhannen vaihteessa vuosittain maksuja 7000 miljardin dollarin edestä, josta 4500 miljardia maksetaan käteisellä. Tämä osuus on siirtymässä yhä laajemmin verkkoon ja taistelu sillanpääasemista on kovaa.)

 

Benjamin M. Rosen (?) on Compaqin hallituksen puheenjohtaja. Mel Cohen on toiminut elektoniikkateollisuuden uranuurtajan, mm. transistorin kehittäneen Bell Labsin, tutkimusjohtajana. Beny Alagem on Packard Bell Electronicsin toimitusjohtaja ja presidentti, Larry Ellison Oracle Corporation -yhtiön toimitusjohtaja, Ronald J Kupferman on Global Software Inc. -ohjelmistotalon toimitusjohtaja sekä presidentti. En tiedä, onko kilpailevien suuryritysten johtotehtävissä toimivien juutalaisten tavallista helpompaa tehdä yhteistyötä jaetuista markkinoista huolimatta.

                     

Louis Gerstner vaikuttaa IBM:n toimitusjohtajana. Kirjassa IBM and Holocaust väitetään, että IBM oli lähes rikollinen organisaatio II Maailmansodassa. IBM toimitti Kolmannelle valtakunnalle reikäkorttikoneet välineineen ja tietoineen, mikä mahdollisti kansanmurhan tehokkuuden ja laajuuden. Kyseessä oli siihen astisen historian suurisuuntaisin tietojenkäsittelyn organisaatio. Teollinen tappaminen vaati teollisia menetelmiä.

                      

Intelillä on tuotantoa Israelissa ja Andrew Grove on yhtiön toimitusjohtaja. On arveltu, että ilman konflikteja Israelin maaperällä suurten kansainvälisten konsernien juurtuessa Israelin maaperälle Israel liittyisi suurvaltojen joukkoon ennen uuden vuosisadan puoltaväliä. Vuosituhannen vaihteessa 70 % Israelin viennistä on Hi Tec -tuotteita ja vaikka maataloustuotteiden vienti onkin säilynyt 30 viime vuoden aikana saman suuruisena, on sen suhteellinen osuus askenut 70 %:sta 3 %:iin. Yhdysvaltain teknologia-pörssissä Nasdaquessa israelilaiset yhtiöt edustavat suurinta ulkomaista valtiota parin sadan yhtiön lukumäärällä. Edelleen Israelissa on noin 3000 start-up -yritystä, joissa epäonnistumisprosentti on ennätyksellisen alhainen eli 50 %. Tiedemiesten tai teknikkojen osuus yrityksissä on 1,4 %, mikä on lähes tuplasti korkeampi Japaniin ja Yhdysvaltoihin verrattuna [4]. ICQ oli ensimmäinen laajasti käytetty "chättäys" tai "mesetys"-ohjelma (instant messaging application), jonka AOL (American OnLine) osti.

 

Paul Allen oli toinen Microsoftin® perustajista. Allen oli mukana suunnittelemassa yhtiön menestyneimpiä tuotteita, kuten tekstipohjaista MS-DOS-® ja graafista Windows- käyttöjärjestelmää®, Word-tekstinkäsittelyohjelmaa sekä Microsoft Mousea®. Vakava Hodgesin tauti yhdessä perhesyiden kanssa pakottivat Allenin harkitsemaan prioriteettinsa uudelleen ja lopulta hän jätti yhtiön vuonna 1983. Microsoftista® kasvoi myöhemmin maailman suurin ohjelmistotalo, mutta maailman rikkaimmaksi yksityishenkilöksi ei noussutkaan juutalainen Allen vaan William Henry Gates III alias Bill (o). (Forbesin mukaan Bill Gatesilla oli yli 500 miljardin Suomen markan omaisuus kesällä -99. Summa on lähes kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin Suomen valtion saman vuoden budjetti.) Koulunsa kesken jättäneiden poikien ensimmäinen projekti oli ohjelman tekeminen MITS Altair 8800-tietokoneelle vuonna 1974. Gates soitti reippaasti ko. yhtiöön ja kertoi tehneensä kaverinsa kanssa ohjelman nimeltä BASIC, jolla koneen saisi toimimaan. Juttu oli silkkaa pötyä, mutta he saivat sopimuksen ja kyhäsivät parissa viikossa kokoon käyttökelpoisen ohjelman. Microsoftin® menestys alkoi, kun IBM antoi sen tehtäväksi suunnitella käyttöjärjestelmän uuteen PC-koneeseensa. Käyttöjärjestelmä on tietokoneen perusohjelmisto, jonka varassa itse sovellusohjelmat toimivat ja jota ilman koko tietokone on hyödytön. Microsoft® sai oikeuden myydä käyttöjärjestelmää MS-DOS®-nimellä myös muille laitevalmistajille. Kaupallisesta menestyksestään huolimatta Microsoft® ei koskaan ole ollut varsinainen innovaattori tai edelläkävijä. Sen ohjelmat ovat pikemminkin tavanomaisia ja yllätyksettömiä ja raskaan pioneerityön ovat tehneet muut. Jos jokin idea on menestynyt, Microsoft® on joko ostanut ko. yrityksen tai kehittänyt itse vastaavan tekniikan. Alunperin juuri ohjelmien tasaisuus ja hyvä yhteensopivuus on miellyttänyt yritysten tietohallintoa kautta maailman. Sittemmin ollaan kiinnostuttu vähemmän kaatuilevista käyttöjärjestelmistä, kuten suomalaisen Linus Thorvaldsin (o) alkuunpanemasta ja koordinoimasta, talkootöinä kehiteltävästä Linuxista. (Linus muuten otti tavoistaan poiketen ensimmäisen suuripalkkaisen pestinsä juuri Allenin omistamaan Transmeta-yhtiöön. Lahjakkaille tietokonenörteille on annettu firmassa lähes vapaat kädet puuhailla.) Panostamalla käyttöjärjestelmiin sovellusohjelmien ohitse, on Microsoft® tavallaan tehnyt koko maailman itsestänsä riippuvaiseksi. On huomionarvoista, että alunperin nimenomaan Allen hoiti yhtiön kaupallisia yhteyksiä sekä strategiaa, kun taas Gates oli yhtiön varsinainen tietotekniikan taitaja ja bittinikkari. Ei sillä, että Allenilla huonosti menisi Microsoftissa eronsa jälkeenkään. Kesällä -99 hänet listattiin maailman kolmanneksi rikkaimmaksi mieheksi 170 miljardin Suomen markan omaisuudellaan. Paul Allen on myös aktiivinen evoluution puolestapuhuja. - Tai itse asiassa hän ei tietenkään puhu itse, vaan gallup-kyselyistä huolestuneena popularisoi asiaa kymmenien miljoonien lahjoituksilla, kuten PBS:n 8-tuntisen ”evoluutio”-sarjan tapauksessa vuonna 2001.

 

Microsoft Windows NT operating system; Intel Pentium MMX Chips; Gut cam ingestible pill video camera to diagnose digestive tract diseases; Heart attack Blood Test Diagnoses by phone; The first PC antivirus software in the world was developed in 1979 Israel; AOL Instant Messenger Software; Blue-Light non-UV skin damage-free acne treatment (Clearlight device that causes acne bacteria to self destruct without damaging the surrounding skin); Firewall internet security software (Checkpoint company); MacAfee crypting technology; first fully computerized radiation free diagnostic scanning device for breast cancer; Baby Sense prevents Sudden Infant Death Syndrome (SIDS); Seamless lingerie (Tafron provides for Calvin Klein, Donna Karan, Banana Republic & Nike); More scientific papers per capita than any other nation (109 per 10,000 people); Tecnomatix inventions utilized in GM, Ford, Boeing and Lockheed Martin); Computerized system for ensuring proper administration of medications to reduce risk of human error (which kills 7000 patients in U.S. hospitals annually); Drip irrigation technology for farmers to conserve water; Highest number of solar-power water heaters per capita according to the Guinness Book of World Records; An Israeli company developed and installed one of the largest solar power plants in the world (Mojave desert in California); First cell phone at Motorola R&D lab; Transchip and the first camera that fits on a single electronic chip; Eight county to launch satellites into space; Voice mail technology and SMS (Amdocs, Comverse, Nice Systems); VOIP technology etc.

 

 

 

Suutari, räätäli, pikipöksy Piatari!

 

Venäläiset kulkukauppiaat ovat keränneet sympatiaa raskaine laukkuineen. Novgorodilaisten ja alkusuomalaisten kahinoiden aikaan juutalainen piirimyyjä sai kuitenkin hakeutua laukkuinensa kaukaisimpien ja hankalimpien asiakkaiden luokse. Oikeastaan niin pitkälle että pippuri kasvaa. (Ainakin Anconan kaupungista Italiasta kotoisin ollut kauppias nimeltä Jacob oli käynyt Kiinassa vuotta ennen Marco Poloa (o)). Myöhemmin nimelliskristitty maailma alkoi itkeä ja kysyä, miksi juutalaisilla kauppiailla oli heitä laajemmat kauppayhteydet ja kavensi heidän kauppaan liittyviä etuoikeuksiaan. Tähän liittyen - Samsonite-nimisen matkalaukkufirman taustalla on juutalaista omistusta.

 

Usein juutalaiset on yhdistetty tekstiiliteollisuuteen. Mielikuva nousee pääasiassa sen johdosta että monissa maissa (venäjänvallan aikainen Suomi mukaan lukien) juutalaisilla ei jossakin historian vaiheessa ollut lupa toimia muussa kuin käytettyjen vaatteiden ja lumppukauppiaan ammateissa. Esimerkiksi Rooman juutalaisista 1700-luvun alussa kolme neljästä oli vaattureita. He eivät saaneet käydä kauppaa uusilla vaatteilla, mutta saattoivat repäistä uutta vaatetta ja paikata sen, jonka jälkeen vaatteen saattoi myydä käytettynä. Vaattureita oli lähes yhtä paljon kuin ommeltavia kauhtanoita ja siirtomaatavarakauppiaita enemmän kuin maksavia asiakkaita. Jerusalemin suutari on vanha piirileikki, joka tunnetaan jo 1700-luvun Saksasta kirjallisena. Siinä leikkijät kiertävät musiikin soidessa kehää ja ryntäävät musiikin loputtua etsimään tuolia, joita on yksi osallistujia vähemmän. Kuolemantapauksen jälkeen oli tapana kutsua juutalainen paikalle pehmittämään ja puhdistamaan vainajan makuupatja. Kuljettaessa mannereuroopan kaupungista toiseen matkustajien oli maksettava siltojen tms. käyttämisestä tierahaa ja juutalaisille oli määrätty erikoistaksat. Kaupunkeihin saavuttuaan karjalle ja juutalaisille oli tapana pitää omaa porttiaan

                     

Simon Marks (Lord Marks of Broughton, 1888-1964) saapui vuonna 1882 Englantiin köyhänä imigranttina ja kehitti yhdessä Israel Sieffin kanssa kymmenessä vuodessa ”pennibasaarien” ketjun Keski-Englannin kaupunkeihin. Kun vuonna 1894 laitettiin hynttyyt yhteen Tom Spencer (o)-nimisen kauppiaan kanssa, olikin Marks & Spencerin (M&S) hinta-laatu suhteen pioneerina tunnettu tuotemerkki syntynyt. Marks & Sieff olivat olleet luokkatovereita alakoulusta lähtien ja heistä tuli tuplalankoja mennessään toistensa sisarten kanssa naimisiin. (Lapsista tuli näin ollen kaksinkertaisia serkkuja keskenään.) Israel ja Becky Sieff perustivat ja rahoittivat Daniel Sieff tutkimusinstituutin Israelin Rehovotiin varhain kuolleen poikansa muistoksi. Laitoksesta kehittyi myöhemmin maailmankuulu Weizmanin  Tiedeinstituutti, jonne omakin mieleni halajaa.

                     

Paul Fireman (?) on Reebokin toimitusjohtaja. Joseph Foster perusti tämän ensimmäisen kumitossuyhtiön vuonna 1896 Englannissa.

                     

Ehkä paras esimerkki tekstiiliteollisuuden kentältä on Levi Strauss. Herra Strauss kehitti kovempaa kulutusta kestävän farkkukankaan Kalifornian kullankaivajille. Ensimmäiset farkut valmistettiin purjekankaasta. Myöhemmin Levi siirtyi pesussa haaleneviin indigolla värjättyihin denimkankaisiin. Farkkukankaan varsinainen keksijä oli Nevadalainen merimies Jacob Davis (o). Levi kuitenkin rahoitti ja toteutti Davisin idean ja toukokuun 20. 1873 myönnetty patentti on kirjattu kummallekin miehelle. Esimerkiksi tuotenumero 501Ò esiteltiin jo vuonna 1890. Niinpä Levi Straussin perustama yhtiö selvisi vuoden 1906 maanjäristyksestä, koska laatuun perustuva liikeidea oli kalliopohjalla. Levillä ei ollut perillisiä, mutta yhtiö pysyi sukulaisten käsissä Leevin kuollessa 1902. Tänään perustajansa nimeä kantava yhtiö on maailman tekstiiliteollisuuden suurin, eikä enää yritys ollenkaan. Farmarit muodostuivat erääksi amerikkalaisuuden symboliksi. Harva Levis 501:n kantaja tietää kulkevansa leeviläisfarmareissa. Levisten logossa kaksi valjastettua työhevostakaan eivät saa revityksi farkkuja. Kaksi vuosituhatta sitten temppelin esiripun piti määritelmän mukaan olla niin paksua ryijyä, etteivät eri suuntaan vetävät härätkään saa siihen aikaan repeämää.

 

Israelin valtiossa on kehitetty noin 400 alkuperäislääkettä ja kliinisiin kokeisiin edennyttä lääkeaihiota. Uudella vuosituhannella maahan on perustettu myös maailman suurin geneeristen lääkkeiden tehdas TEVA yhdisteille, joiden patentit ovat vanhentuneet. KELA-korvaus ja KELA-korvattavuus geneeriselle lääkkeelle on huomattavasti helpompi saavuttaa kopiolääkkeelle, koska tällöin riittää ekvivalenssitutkimus alkuperäislääkettä vastaavassa potilaskohortissa. TEVA valmisti vuoden 2007 lopulla 200 globaalia halpalääkettä, 700 yhdistettä ja 2800 lääkeannostelmaa ja formulaatiota. TEVA:n farmakologisia tuotteita käytetään mm. 20% Yhdysvaltain resepteistä (mm. psyykelääke Prozac ja kolesterolin alentamislääke Mevacor.) Fortune 500 -listan kymmenen lääkealan yrityksen yhteenlaskettu voitto (35,9 miljardia dollaria) ylitti vuonna 2002 muiden 490 yrityksen yhteenlasketun voiton.

 

Samaan aikaan Läntisen teollisuusmaiden väestö on siirtynyt syömään epäluonnollisen vähän monityydyttymättömiä rasvoja, jotka ovat miltei kaikkien hermonvälittäjäaineiden (neuromediaattorien) lähtöaineita. Masennuksesta ja mielenterveysongelmista on tullut suurin kansansairaus. Tämä sairaus olisi suurelta osin hoidettavissa terveellisemmällä ruokavaliolla. Ennen vanhaan kalaöljyn ja jyvien DHA-yhdistettä kutsuttiin jopa vitamiini F:n nimellä, koska ihmisen on PAKKO saada sitä ravinnosta elääkseen. Kehomme ei kykene tuottamaan ja syntetisoimana sitä itse. Tänään viljakin jalostetaan siten, että tämä helposti härskiintyvä ja hapettuva OO3-rasva poistetaan jauhoista prosessin aikana. Jeesus nasaretilainen ei valinnut etelän oppineita herroja Juudeasta apostoleikseen. Sen sijana hän rakensi opetuslasten ydinjoukon kalamiesten varaan. Miksi? Ehkä osin siksi, että paljon rasvaista kalaa syönyt ihminen kestää stressiä kaikkein eniten ja näille miehille oli tiedossa tukalat paikat.

 

 

Israel 'taistelee' - työtä ja tutkimusta tekemällä, ei ase kädessä

 

Ehkä merkittävin yksittäinen vaikute, joka juutalaisella väestönosalla on ollut asuttamassansa maassa, tapahtui vuosina 1870-1933 Saksan teollistumisen yhteydessä. Juutalaisten vähäisyyden ja menneisyyden huomioonottaen on miltei mystistä, miten syrjitty kansanosa pääsi mukaan Saksan intellektuaalisen perinnön keskeisimpinä vuosina vaikuttaneisiin älymystöpiireihin. Juutalaisten vaikutus Saksan kulttuuriin oli aluksi mahdollista vain heidän tyttäriensä johtamien salonkien kautta [5]. Natsien päästessä valtaan, oli Berliinin lakimiehistä ja lääkäreistä jopa puolet juutalaisia. On aivan kohtuullista, että tietokonetekniikan käänteen aiheutti germanium-niminen puolijohdemetalli. Esimerkiksi planeettamme ensimmäinen radiosignaali ulkoavaruuteen kajahti tietääkseni vuonna 1936 Berliinin olympialaisista.

 

Nykyään Israelissa on enemmän lääkäreitä, juristeja ja toimittajia kuin missään muualla väkilukuun suhteutettuna. Lähes 100 000 siirtolaisen vuotuisesta maahanmuutosta huolimatta Israelin työttömyys on alle 10 %. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että muuttoa suunnitteleva tohtorikin saa valmistautua tarvittaessa siivoojan tehtäviin. Valtion perustamisvaiheessa akateemikot perustivat joukolla kibbutsi-maatiloja ja siirtyivät paikallisten ”Hankkija-kipojen” käyttöön.

 

Vuosituhannen vaihteessa 70 % Israelin viennistä on Hi Tec –tuotteita. Vaikka maataloustuotteiden vienti onkin säilynyt 30 viime vuoden aikana saman suuruisena, on sen suhteellinen osuus askenut 70 %:sta 3 %:iin. Israel ei estä aivovientiä.Yhdysvaltain teknologia-pörssissä Nasdaqissa israelilaiset yhtiöt edustavat suurinta ulkomaista valtiota noin kahdensadan yhtiön lukumäärällä.  Lukumäärä on suurempi kuin koko Euroopassa. Edelleen Israelissa on noin 3000 start-up -yritystä, joissa epäonnistumisprosentti on ennätyksellisen alhainen eli 50 %. Tutkijoiden tai teknikkojen osuus yrityksissä on 1,4 %, mikä on lähes tuplasti korkeampi Japaniin ja Yhdysvaltoihin verrattuna.

 

2000-luvun finanssikriisissä vain kolmen valtion keskuspankit ovat nostaneet korkoaan. Nämä ovat Australia, Israel ja Norja. Jälkimmäisessä on poliittinen keskuspankki ja talous on lähes pelkkää öljyä, joten sitä ei voi verrata kahteen oikeaan markkinatalousmaahan. Australiankin hyvän taloustilan selittää vienti Kiinaan ja suhteellinen läheisyys markkinoihin. Israel on kaukana kasvavista talouksista, ympärillään sitä boikotoiva stagnaattinen blokki, eikä sillä ole merkittäviä raaka-ainevaroja. Intifadat ovat kriittisiä maantieteellisesti pienen alueen infrastruktuurille.

 

Jos EU-liittolaisillemme on jäänyt ruohonjuuritasolle kytemään, niin tahdommeko tulla osallisiksi heidän synneistään näin jälkikäteen? Minusta käynnissä on valtava mediasota, jossa Eurooppa hakee myös oikeutusta isiensä teoille. Suomen lintukotoa ei uhkaa akuutisti mikään terroristiryhmä, eli kyseessä ovat täysin omat valintamme.

 

Tietojeni mukaan EU antaa noin 10 % koko maailman kehitysavusta. Jäsenvaltioiden omien kiintiöiden kanssa osuus käsittääkseni on jopa puolet koko maailman antamasta avusta. Vuosien 1994 ja 2001 välillä EU antoi PA:n nykyiselle johdolle 1446 miljoonaa euroa, josta vain 256 Me on lainaa Euroopan investointipankilta. Yksittäiset EU-jäsenet tukivat PA:ta lisäksi bilateraalisesti miljardilla eurolla. (http://europa.eu.int/comm/europeaid/reports/index_en.htm.) HS 3/3/2002 mukaan EU-tuki Oslon sopimuksen jälkeen on ollut kaikkiaan 3,5 miljardia euroa

 

PA:n kuukausibudjetti on noin noin 90 miljoonaa USD:a, josta noin 2/3 menee palkkoihin. Tämä tarkoittaa, että EU kattaa noin 10 % ko. budjetista. Tämä tieto perustuu operaatio ”puolustuskilven” ohessa löydettyjen PA:n terrorismikytköksiin viittaavien dokumenttien pohjalta tehtyyn raporttiin, josta osia on julkaistu internetissä: www.mfa.gov.il/mfa/go.asp?MFAH0lom0)

 

EU:n kaikesta ulkomaantuesta PA:lle menevän tuen osuus on 4,5-7,5%. Näin mm. siitä huolimatta, että PLO:n historia liittyy avoimeen terrorismiin, PA:n sisäisen tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 milj.USD:n vajaus vuonna 1997, ja PA:n on osoitettu ”rohkaisevan eikä vastustavan” siviilejä vastaan tehtyjä iskuja. Me olemme osa Euroopan Unionia ja minusta näitä lukuja voi käyttää aihetodisteina olosuhteista, jotka ennakoivat juutalaisvastaisen populismin uutta tuloa.  Israelin tapaukseen EU:lla näyttää olevan selkeä kanta. Lyijynkylmä tosiasia on, että me tuemme PA:a enemmän kuin shiialainen Iran tai Arabiliitto.

 

Tukemamme palestiinalaisten nykyjohtajat ovat sitoutuneet kasvattamaan kansalaisensa PLO:n peruskirjan ”etujoukkorooliin” aseellisessa taistelussa Israelia vastaan. Pykälä 10 on kertonut fedayeenien eli ”heidän-jotka-uhraavat-itsensä” muodostavan ”vapautuksen ytimen”.

 

Intifadat ovat kriittisiä maantieteellisesti pienen alueen infrastruktuurille. Toinen sellainen laski Israelin Nasdaq-firmojen määrän 200:sta 100:aan parissa vuodessa. Mikä on tämä EU rauhanvälittäjänä?  EU:n tulisi asettua suojelemaan Palestiinan orastavaa valtiota islamististen maiden sille tarjoamasta kollektiivisesta pelastusvarmuudesta - marttyyrin roolista. Palestiina on kipein kivi islamistien kengässä. Islamistisuus taas ei tarkoita Islamia ylipäänsä.

 

Älä usko, Israel. Älä usko rauhanvälittäjiä äläkä lampaanvillaan pukeutuneita paimenia. Sinä avaat porttisi - ja niistä käydään sisään. Ojalan Pauli ei ole silloin auttamassa! Sinä olet yksin.

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html

 

Pauli.Ojala@gmail.com

PS. Lisää aiheesta apologetiikka-esseessä: Valitsen siis olen.

 

Viitteet:

1. 5 Moos 15:1-11; 2 Moos 22:25: 3 Moos 25:1-7, 35-43; 5 Moos 23:19-20; 2 Moos 23:10-11.

2. New York Times, professor Wilhelm, 8.7.1937.

3. Paul Borchsenius, Pitkä vaellus I-II.

4. Professori Baruch Razin ensimmäinen luento eläkkeellä siirtymisensä jälkeen fysiikan laitoksella Helsingin Kumpulassa 10.5.2001: ”Israel’s way to technological innovation”. Rax oli ajamassa läpi lakia, jossa Start-Uppien ei tarvitse maksaa ensimmäisen 10 vuoden aikana veroja lainkaan. Näin suositaan orastavia liikeyrityksiä joilla on kassavirtaa Venture Capitalia houkuttelevien bluffaushakemusten ja tutkimussuunnitelmien sijaan.

5. Päiviö Latvus. Ymmärryksen siivet. Miksi tiede on länsimaista? s. 357-358. Omega-kirjat 2000.

 

PS. No entäs nää?!?

http://www.allnerdsandgeeks.com/index.FamousJews.html

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_famous_Jews

 

ISRAELI TECHNOLOGY - HIGH TECHNOLOGY IN ISRAEL

Eulogy for Eretz Israel

Tel Aviv (literally: Dumb-Hill of Spring) was plain desert at the beginning of the 20th century. Today, in the advent of its 100th year celebrations in 2009, it is the Silicon Wadi (Valley) of not only Mediterranean but of the whole globe since 1990's. The world has never seen such a rocket area of original Hi Tech innovations, I would say.

It is United States that profits from Israel, rather than the opposite. Israel has received substantial direct economic aid from the United States, including approximately $1.2 billion per year since the mid-1970's, although that regular annual amount has been being tapered off by $120 million per year beginning in 1998. In 2007, direct economic aid from the US amounted to $120 million, or about 0.07% of Israel's GDP. As a payback, Israel is not let to stop brain drain from Eretz israel to the US. Astonishing number of 25% of the Israeli researchers have moved from Israel to the United States - and this figure does not yet even include the people with double citizenship! The next largest brain drain of researchers to US are 12.2% from Canada, 4.3% from Netherlands, and 4.2% from Italy. Before the Second Intifada, there were 200 Israeli companies listed in the US High Tech Nasdaq, after the Intifada the count had dropped to 70. (At the moment the number is back in 100, however, which is still greater than from all the European countries combined). Dollars are green since the Americans pull them down from the tree raw and fresh. E.g. Mirabilis by AOL with $0.4 billion, Indigo and Mercury by HP with 0.7$ and 1.5 billion, respectively, M-systems by ScanDisk Corp (SNDK) with $1.5 billion were big investments, Berkshire Hathaway’s first investment out of the US of ISCAR Metalworking for 4$ billion, though. Israel has not been able to let any of its companies to be scaled up in their homeland but most are imported straight from the garage. The scaling up of industrial production would mean jobs to both Jews, Arabs and other ethnic groups. Israel is ordered to stay as some kind of innovation laboratory only, as the 51. state.

Over half of the export from Israel are High tech products (32 $ billion in 2007), compared to the 25% which is the average in the OECD countries. Israel's GDP is about $200 billion, nearly six times its original, relative per-capita level. Skyscrapers crowd Tel Aviv, multilane thruways, tunnels, fast trains and spaghetti junctions crisscross the country, and some 80 shopping malls, the first of which only opened in 1986. She harbours more museums per capita than any other country. She exhibits second highest output of new book per citizen. More patents per person than any other nation. More than 85% of solid waste in the country is treated in an environmentally sound manner. The shekel is one of the strongest currencies in the world, inflation is 2.5%, year 2007 growth of 5% was the developed world's highest for the fifth consecutive year, while unemployment slid to a 15-year low of 6.5%. In 2007, Israel had the 44th-highest gross domestic product and 22nd-highest gross domestic product per capita (at purchasing power parity) at US$233 billion and US$33,3, respectively. The country’s GDP by sectors is similar to that of developed countries with a leading services sector at around 67%, the industrial sector follows with 31% and agriculture is responsible for the remaining 3%. Israel’s major industrial sectors include a leading high tech industry, electronic and bio medical equipment, chemicals, metal products. The country is a member of the World Trade Organization and a trial member of the Organization for Economic Co-operation and Development (OECD).

In short, even the immigrant PhD's have to be humble enough to make their living by cleaning toilets before they get the hold of making living. Although the export of the agriculture has remained constant past the last 30 years, its relative amount has dropped from 70% to 3%. Out of the 3000 companies in Israel 80% are less than ten years old, and the average failure rate of these start ups is very low, less than 50%. More Israeli patents are registered in the US than from Russia, India, and China combined, despite the enormous population disadvantage (about 7 million in Israel vs. 2.5 billion combined in the other 3). One of the secrets of innovative success in Israel is the fact that cheating is minimized in the public funding: Money is not delivered according to research plans but steady income ("kassavirta") and thus the market analysis is emphasized. The support is designed so that the first 2-10 years a start-up company does not have to pay taxes. But very little, if any, direct funding without compensation is offered. Today, Israel draws Venture Capital (VC) more than the Europe. A novel phenomenon is the strategy by which Israel has been able to claim victory over China and other Far-East countries regarding the modern High Tech factories: As an example, the supranational Intel transferred the mass production of Centricon-processors to Israel, where ~20% of citizens possess university decrees (ranking 3rd in the world) but where the environment respects patents and are not plagiating every item they produce to others like the rocketting China. (China is a great country of thieves since the first dynasty and homogenizing extinguishment of the monotheistic Shang Ti faith and plural languages alike 2000 years ago. The Empire of Pirates steals every moving article in your machine. Not s single Finnish company has ever won a law suite in China, despite even evident violation of valid IPR, Intellectual Property Rights.)

The biggest generic drug factory in the world was recently established in Israel. Generating US$7 billion in annual revenues, Israel's Teva Pharmaceutical Industries Ltd. (TEVA) is the world's largest generic pharmaceutical company. TEVA makes generic versions of brand-name antibiotics, heart drugs, heartburn medications, and more - in all close to 200 global generic products, 700 compounds, and more than 2800 dosage forms and formulations. TEVA's pharmaceuticals are used in some 20% of U.S. generic drug prescriptions. Examples of TEVA's generics include lower-cost equivalents of such blockbusters as anti-depressant Prozac and cholesterol drug Mevacor. Nevertheless, in biotechnology and original drug development, about 400 experimental drugs have been approved or accepted in clinical phases from Eretz Israel.

Intel with its Centricon processor production was offered an overall tax rate of 10%, which is about three times lower than that of US, thus claiming victory over China in the competition. Other major companies include cutting tools leader ISCAR, software and information security leader Checkpoint, and defense industry’s IAI. The greatest portion of funding of research per capita is found in Israel. Israel also has the greatest ratio of researchers per square meter or population in the face of the world, far exceeding I.e. Japan which by and large raised to the international exposure by plagiation and copying after the WWII. A modern Western plague is the way nobody talks to each other. But the Israeli start-ups - at least in an ideal gas - are the opposite. They are urged to communicate together within the start-ups, leading to joint discoveries and inventions and shared IPR. Nobel prizes, by definition, are awarded to the people who have made the greatest services to the world. Although Sabin and Salk never got it with their free Polio vaccines, 21% of the Nobels have gone to this population of less that 17 million, taking both Eretz Israel and galut (diaspora) into account: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Indicator.html; http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nobel.htm.

Examples of modern Israeli inventions include: Microsoft Windows NT operating system; Intel Pentium MMX Chips; Gut cam ingestible pill video camera to diagnose digestive tract diseases; Heart attack Blood Test Diagnoses by phone; The first PC antivirus software in the world was developed in 1979 Israel; AOL Instant Messenger Software; Blue-Light non-UV skin damage-free acne treatment (Clearlight device that causes acne bacteria to self destruct without damaging the surrounding skin); Firewall internet security software (Checkpoint company); MacAfee crypting technology; first fully computerized radiation free diagnostic scanning device for breast cancer; Baby Sense prevents Sudden Infant Death Syndrome (SIDS); Seamless lingerie (Tafron provides for Calvin Klein, Donna Karan, Banana Republic & Nike); More scientific papers per capita than any other nation (109 per 10,000 people); Tecnomatix inventions utilized in GM, Ford, Boeing and Lockheed Martin); Computerized system for ensuring proper administration of medications to reduce risk of human error (which kills 7000 patients in U.S. hospitals annually); Drip irrigation technology for farmers to conserve water; Highest number of solar-power water heaters per capita according to the Guinness Book of World Records; An Israeli company developed and installed one of the largest solar power plants in the world (Mojave desert in California); First cell phone at Motorola R&D lab; Non-exploitation labelling of diamonds (Daimond Exchange); Transchip and the first camera that fits on a single electronic chip; Eight county to launch satellites into space; Voice mail technology and SMS (Amdocs, Comverse, Nice Systems); VOIP technology etc.Israel was the destination for the first R&D centers outside the USA for Intel and Microsoft and also hosts R&D centers for Google and in the future for Yahoo! (Intel is located at Kiriat Gat near Beer Sheva. It is an odd combination of megaindustry and small town in the middle of nowhere. Microsoft etc. is located at Haifassa. The high-tech and bio-tech start ups often are located at Kiriat Weizman, which belongs to the city of Rehovotin which in practice means Tel Aviv since the distance is only 15 km. Most of the Tel Aviv sky crapers are found in Ramat Gan, which is on the opposite face to the Ayalon freeway.)

How has the world reacted to such an impact? Despite of it, one-fourth of the judgements of the Human Rights Commission of the United Nations strike Israel, compared to zero judgments to all the Islamic countries combined. Out of the incidences dealt in the Security Counsil one-third is having to do with Israel. I think this resembles the hysteria seen in the Black Plague in Europe, when the European Jews were accused of the pandemia and burnt alive. (As an example, one the biggest Jewish populations in the continent was in Basel, Switzerland, and all the 4000 souls were burnt in a Rhein island.)

As a matter of fact, the population of Arabs (my beloved friends and brothers) under the Israeli government was increased ten-fold (10X) in only 57 years. This is close to the world record for any tribe, nation, tongue or culture on the whole planet at the same time interval. The Sefardi Jews were expelled from Spain in the very date when Christoffer Colombo lifted up his anchors and sailed away from Spain. The Jews had to leave and their possessions were stolen. In the case of the Mizrahi, the Jews have lived for millennia all around the Middle East since the first exile of Israel 500 B.C., in what are now Muslim-dominated countries. While much has been made of the 700,000 Palestinians having been made homeless with the creation of the State of Israel in 1948, it's peculiar that there is no official recognition of their Jewish counterparts. A greater number of Jews - some 856,000 - were forcefully expelled from Arab countries after the creation of the State of Israel, their homes forfeited, their belongings seized. They became refugees, migrating to Israel, mainly. But they did not spoke any Hebrew but Arabic and Farsi (Persian).

Israel has been forced to damage the very infrastructure she has constructed and administrated while hunting the weapons from the milittant police forces after the release of prisoners and arsenal according to the Oslo accords. Between 1967-1993 roads, system of siewers (gutters, ditches), electricity supply, water supply, schools, health care system, and social welfare system to the West Bank and Gaza. Even for the Arab citizens of Israel, ideal was that everyody gets the same salar for the same job, with the same social benefits. This is stated in the law, officially. In contrast, even the official law in Jordan which has the peace treaty with Israel, it is forbidden for a Jew to live in the country. The health care services have been free for the Arab population, only a portion of the price of the drugs must have been paid by the patients. Under the administrations of Great Britain (1920-1947) or Jordan (1948-1967), no universities were established for the Arabs in the country. According to The Association of Arab Universitiesin (http://www.aaru.edu.jo/), in contrast, under the Israeli administration altogether six universities appeared during the time (of course by the force of the local Arab people, though). Also, since 1969 an independent newspaper has appeared in Jerusalem, which has never been put under a censorship.

Despite the anti-Israel media war in Europe, the long-time funding office of the PLO, Palestinian life expectancy increased from 48 to 72 years in 1967-1995. The death rate decreased by over 2/3 in 1970-1990 and the Israeli medical campaigns decreased the child deat rate from a level of 60 per 1000 in 1968 to 15 per 1000 in 2000 for the "occupied" Palestinians at the Westbank. (An analogous figure was 64 in Iraq, 40 in Egypt, 23 in Jordan, and 22 in Syria in 2000). During 1967-1988 the amount of comprehensive schoold and second level polytechnic institutes for the Arabs was increased by 35%. During 1970-1986 the proportion of Palestinian women at the West Bank and Gaza not having gone to school decreased from 67 % to 32 %.  The Gross Domestic Product (GDP) per capita in West Bank and Gaza increased in 1968-1991 from 165 US dollars to 1715 dollars (compare with 1630$ in Turkey, 1440$ in Tunis, 1050$ in Jordan, 800$ in Syria, 600$ in Egypt. and 400$ in Yemen). Israel has been forced to damage the very infrastructure she has constructed and administrated while hunting the weapons from the milittant "freedom fighters". Between 1967-1993 roads, system of siewers (gutters, ditches), electricity supply, water supply, schools, health care system, and social welfare system to the West Bank and Gaza.

The Second Intifada could be called The Oslo War.

Aviv is Hebrew for "spring", symbolizing renewal, and tel is an archaeological site that reveals layers of civilization built one over the other. The Jewish population has been such a layer of native culture not only in the Palestine, yet the expulsion of the native Sephardi and Mizrahi Jews from Pakistan to Morocco since 1948 is totally ignored in the European media: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Expelled-Jews-statistics.htm. Don't You think for a blitch second that the industrial countries have desired peace in the Middle East. A collaboration between the Jews with their technology and science and Arabs with their oil, loyality and commitment has been the greatest nightmare of the Europe at least. The intimate friendship between the cousin nations, as officially declared by Chaim Weizmann and Emir Feisal in Versailles peace conference was deliberately mutilated. Expulsion of the native and national Jews from Muslim countries since 1948 has been al Nakba to nations from Pakistan to Morocco.

Pauli Ojala, evolutionary critic
Biochemist, drop-out (MSci-Master of Sciing)

Fragmentary scientific discoveries & remarks of potential future impact

Weizmann Institute Scientists Produce the First Smell Map
5/27/2008 Is the smell of almonds closer to that of roses or bananas? Weizmann Institute scientists have now answered that question (roses) by showing for the first time that smells can be mapped and the relative distance between various odors determined. Their findings, which appeared recently in Nature Methods, may help scientists to unravel the basic laws underlying our sense of smell, as well as potentially enabling odors to be digitized and transferred via computer in the future. http://news.biocompare.com/newsstory.asp?id=230111

Jewish Bankers

ENCYCLOPAEDIA JUDAICA, Second Edition

Volume 3:111-116  (2007)

ForGET ABOUT the Wikipedia!

Take an excursion on the authoritative, expanded 22-volume  Encyclopaedia Judaica waited since 1972:

BANKING AND BANKERS

Antiquity

There is little likelihood that financial transactions played

a prominent role in the pre-Exilic epoch in Ereẓ Israel; according

to the ethos of Jewish society, then founded on a

pronounced agrarian structure, lending was part of the assistance

a man owed to his neighbor or brother in need (cf.

Deut. 23:21). During the Babylonian era Jews had greater opportunities

to come into contact with a highly developed

banking tradition and to participate in credit operations. After

the Exile, commerce and credit certainly had a place in Ereẓ

Israel. Though the society remained predominantly agrarian,

Jerusalem had a number of wealthy families, including tax

agents and landowners, who speculated and deposited their

gains in the Temple, which had in some ways the function of

a national bank (see *Heliodorus). Organized banking probably

arose in connection with Ma’aserot (“tithes”), in particular

Ma’aser sheni, and the pilgrimages to Jerusalem, through the

activities of the *money changers. The use of Greek terms indicates

a strong Hellenistic influence on the establishment of

banking. Meanwhile, the Jewish communities forming in the

Diaspora, the most important at first being that of *Babylonia,

were given an impulse toward a new way of life by the longstanding

traditions of a capitalist type of economy existing

around them (see Nippur and *Murashu’s sons). In Babylonia,

Jews engaged in financial transactions: some were farmers of

taxes and customs, and the wealthiest of them were landowners;

among the latter were *Huna, the head of the academy of

Sura, and Rav *Ashi. However, talmudic references show that

the standards of an agrarian economy were still dominant and

therefore gamblers and usurers were not thought trustworthy

witnesses (see e.g., Sanh. 3:3).

Another important Jewish colony was to be found at *Alexandria,

center of the trade between the Mediterranean and

the Arabian and Indian world, where Jews were engaged not

only in commerce and international trade but in moneylending

too. According to *Josephus, a Jewish tax agent was able

to make a loan of 3,000 talents. The *alabarch Alexander Lysimachus,

who loaned King *Agrippa I 200,000 drachmas (Jos.,

Ant., 18:159–60), was also the steward of Antonia, mother of

Emperor Claudius. Another Alexandrian Jew was treasurer

to Candace, queen of Ethiopia.

Middle Ages

THE CALIPHATE. With the rapid development of city life and

commerce in the caliphate of Baghdad from the late eighth

century and the transition of the majority of Jews under cabanking

liphate rule from agriculture and a village environment to the

cities, banking became one of the occupations of some upperclass

Jews, especially in Baghdad and later under the Fatimids

(from 968) in Egypt. This Jahbadhiyya, as it was called, was a

form of banking based on the savings and economic activities

of the whole Jewish merchant class and not only on the

fortunes of the very rich: the bankers loaned to the state and

its officers money deposited with them as well as from their

own fortunes. The vast sums at the disposal of these Jewish

bankers and their relative immunity from confiscation by the

autocratic authorities both tend to confirm that these Jewish

court bankers” from the beginning of the tenth century onward

were well-known to their Muslim debtors as a kind of

deposit banker” for Jewish merchants. Under the Fatimid caliph

al-Mustanṣir the brothers *Abu Saʿd al-Tustarī and Abu

Naṣr Ḥesed b. Sahl al-Tustarī (both died in 1048) were influential

in the finances of Egypt. With the rise of *Saladin and

the foundation of the Ayyubid dynasty in Egypt (1169), the position

of the Jews deteriorated but they were able to continue

their moneychanging activities at least. Toward the end of

the Mamluk period (1517), Samuel, a moneychanger in Cairo,

must have possessed considerable wealth, for the Arab chronicler

Ibn Iyās tells that the sultan extorted from him more than

500,000 dinars. During the Muslim rule on the Iberian peninsula,

Cordoba Jews were active in the financial administration

in the tenth and eleventh centuries. The responsa of this

period show a highly developed money economy existing before

the First and Second Crusades.

EARLY MERCHANTS IN EUROPE. Persecution, such as occurred

in Alexandria in 414 or the oppressive measures promulgated

in the Byzantine Empire beginning with *Constantine

and intensified under *Justinian, may have contributed

to the fact that from the fifth century Jewish merchants followed

their Greek and Syrian counterparts to Gaul and not

only traded in luxury goods but also loaned money. With

the disappearance of the Syrians and Greeks from Europe in

the seventh century, the Jewish merchants were able to expand.

Within the administration of the Merovingian kings

(from 481) Jews possibly farmed taxes or advanced money

on revenues to high officials; according to Gregory of Tours

(c. 538–94), the count of Tours and his vicar were indebted to

the Jew Armentarius. During the Carolingian period (from

the mid-eighth century), Jews settled in the Rhineland again

as they had done during the Roman Empire – some of them

lending money on pledges or giving money to merchants in a

kind of commenda partnership. Archbishop Anno of Cologne

(d. 1075), as well as Emperor Henry IV (1056–1106), borrowed

money from Jews.

THE MONEYLENDERS IN EUROPE. After the First Crusade

(1096) the Jewish merchant, in his necessarily long journeys,

no longer enjoyed even minimal physical security. In Western

and Central Europe, especially in *Spain, the crystallization of

the essentially Christian nature of the rising city communes

combined with this insecurity to drive out the Jews from

commerce

and prohibit them from engaging in crafts. In France,

England (up to 1290), Germany, Austria, Bohemia, Moravia,

and northern and central Italy, Jews had to turn to loan-banking

on a larger or smaller scale in order to make a living. The

canonical prohibition against taking interest by Christians,

which was stressed in successive *Church councils (especially

the Fourth Lateran Council of 1215), and the vast opportunities

for capital investment in land and sea trade open to the

wealthy Christian made lending on interest for consumer

and emergency needs virtually a Jewish monopoly in Western

and Central Europe between the 12t and 15t centuries.

By the 13t century the notion that the Wucherer (“usurer”)

was a Jew was already current, for example, in the writings of

*Berthold of Regensburg, Walther von der Vogelweide, and

Ulrich von Lichtenstein. The word judaizare became identical

with “taking interest.” Testimony from the 12tcentury shows

that moneylending was then becoming the main occupation

of the Jews; this was the case of those of Bacharach (1146) and

of Muenzenberg (1188). However, there is little data to suggest

that Jewish banking transactions were on a large scale even in

the 13tcentury, but there is evidence that the bishop of Basle

had debts with Basle Jews and that various monasteries had

Jewish creditors.

The transition from a natural economy to a money economy

in the course of the “commercial revolution,” and the

stabilization of territorial principalities opened new possibilities

for Jewish banking activity, especially in the Rhineland

and in southern Germany. Jews from Siegburg, Trier, Mainz,

Speyer, Strasbourg, and Basle as well as from Ulm and Nuremberg

appear as sources of credit. The most important banking

transaction in the first half of the 14tcentury went through

the hands of Vivelin the Red, who transmitted 61,000 florins

in gold which King Edward III of England paid to Baldwin

of Trier for becoming allied with him against France. Margrave

Rudolf III of Baden was indebted to David the Elder,

called Watch, and to Jekelin of Strasbourg and his partners.

Muskin and Jacob Daniels served the archbishop of Trier in

the administration of his finances; during the first half of the

14tcentury, Daniels was probably the most important Jewish

banker of the Rhineland. He was followed in the service

of the archbishop by his son-in-law Michael. At the same time

Abraham von Kreuznach at Bingen had a similar position

with the archbishop of Mainz. Gottschalk von Recklinghausen

and his company was another group on the lower Rhine.

Such banking activity is recorded in other parts of Central

Europe as far as Silesia.

Moneychanging and coinage privileges were often combined

with moneylending, and Jews were frequently the sole

agents arranging loans. From the first half of the 12tcentury

moneychanging as a special form of banking is supported by

documentary evidence. To spread the risk, partnerships of between

two and ten persons were formed. As security, custom

at first recognized mainly pledges, but from the middle of the

13tcentury the letter of credit came into use, though princes

still preferred to pledge jewels. Often, instead of a pawn, bail

was given by several persons. In western Germany hypothecation

of real estate was preferred, and in this way Jews acquired

in pledge houses, vineyards, farms, villages, castles,

towns, and even seigneuries. Interest rates do not seem to

have exceeded 36 but in the case of deferred payment they

could rise to 100 or beyond. From the 12t century popes

and princes exploited the financial capacity of the Jews by frequent

remission of debts or forced loans. The *Black Death

and consequent persecutions of Jews gave rulers an opportunity

forcibly to seize property and to restore pawns and letters

of credit to debtors. The liquidation of Jewish debts by

King *Wenceslaus IV of Bohemia around the end of the 14t

century is a well-known example of such royal rapacity. With

these and other measures and the rise of the merchant class,

who gradually took over the function of loan-bankers to the

princes and even to emperors during the 15t and early 16t

centuries, the Jews were deprived of imperial protection and

forced to leave the towns. They retired to the small seigneuries

or migrated to Eastern Europe, where a less-developed

economy offered them possibilities of making a livelihood. In

Bohemia, Hungary, and in Poland and Lithuania both princes

and nobility made use of their financial help. As the Eastern

European kingdoms developed with the colonization of the

forests, Jews played an increasing part in commerce and especially

in the *arenda. In the larger towns some engaged in

moneylending and banking activities.

In 12t-century France moneylending was an important

Jewish business, but in the 13t century Jewish lenders came

up against the superior competition of the Lombards, a rivalry

even more intense in the Netherlands. In England, where

*Aaron of Lincoln and *Aaron of York were powerful bankers,

a special *Exchequer of the Jews was set up to centralize Jewish

transactions. However in the 13t century the crown began

to rely on the greater resources of the Cahorsins and Italian

bankers and in 1290 the Jews were expelled. In Italy Jewish

bankers could expand their sphere of activity under the silent

protection of the popes, despite resistance on the part of

the Christian burghers (see *Popes and the Jews). From the

second half of the 13t century they spread throughout central

Italy and gradually expanded toward the north, migrating

at first to the smaller and medium-sized towns. In Pisa

and then in Florence the Da *Pisa family became important

loan-bankers; in Florence in 1437 Cosimo de’ Medici permitted

a Jewish group to establish four loan-banks; in Venice in

1366 Jews, probably of German origin, obtained the right to

lend on pledges. Here as in other places in northern Italy, Jewish

loan-bankers from the south came into competition with

Jews migrating from Germany or southern France. Finally

only a few towns, such as Milan and Genoa, refused to admit

Jewish loan-bankers. However, their activities were seriously

challenged when the anti-Jewish preaching of the *Franciscans

resulted in the establishment of branches of the *Monti

di Pieta toward the middle of the 15tcentury.

The Iberian Peninsula after the Christian reconquest offers

many examples of large-scale credit activities and tax

farming by Jews. It is known that they provided money for

armaments against the Moors. El Cid borrowed from Raquel

and Vidas, Jews of Burgos, for his expedition against Valencia.

King Alfonso VI of Castile (1072–1109) also obtained

loans from Jews for his military expeditions. His successors

employed Jews in the financial administration, especially as

almoxarifes (revenue collectors), an activity combined with

moneylending. Thus, Judah Ibn Ezra was in the service of

Alfonso VII, Joseph Ibn Shoshan of Alfonso VIII, and Solomon

*Ibn Zadok (Don Culema) and his son Cag de la Maleha

were almoxarifes in the service of Alfonso X, while Meir ibn

Shoshan served as his treasurer. When Sancho IV (1258–95)

came to the throne, *Abraham el-Barchilon was prominent in

the financial administration, supervising the farming of the

taxes. Generally, in Castile the Jews abstained from farming

the direct taxes, which from 1288 the Cortes opposed. The Jews

therefore tended to prefer the administration of the customs

and other rights belonging to the office of almoxarife. The

court of Aragon relied on Jewish financial administrators in a

similar fashion. King James I employed *Benveniste de Porta

as a banker, probably giving him as security for his advances

the office of bailiff of Barcelona and Gerona. Judah de la *Cavalleria,

the most powerful Jew in the Aragonese administration,

had control over all the bailiffs of the kingdom. Under

Pedro III the family of *Ravaya were most influential. Though

during the 14t century the Jews in Aragon and Navarre were

subjected to increasing pressures, Judah Ha-Levi and Abraham

Aben-Josef of Estella were general farmers of the rents

under Charles II and Charles III of Navarre. In Castile – in

spite of the Cortes’ opposition –Jews such as the *Abrabanel

family in Seville continued to be active as almoxarifes. The

young Alfonso XI appointed Joseph de *Ecija as his almoxarife

mayor (c. 1322); Pedro the Cruel (1350–69) made Samuel

b. Meir ha-Levi *Abulafia of Toledo, known as the richest Jew

of his time, his chief treasurer, and Henry of Trastamara had

Joseph *Picho as his financial officer (contador mayor) despite

his promise to remove all Jews from royal office (1367).

THE CONVERSOS. The persecutions of 1391 and the mass conversions

which followed brought an important change. Some

of the Conversos were able to use the act of baptism to climb

to high positions in the financial administration: examples are

Luis de la *Cavalleria, chief treasurer under John II of Aragon,

Luis *Sanchez, royal bailiff of the kingdom of Aragon (c. 1490),

and his brother Gabriel *Sanchez, who was treasurer-general.

Under Henry IV of Castile (1454–74) Diego Arias de Avila was

the king’s secretary and auditor of the royal accounts; in spite

of Diego’s unpopularity his son Pedro succeeded him. Even

Isabella the Catholic depended on the financial advice of the

Jew Abraham *Senior, from 1476 chief tax gatherer in Castile,

and Isaac *Abrabanel, who after having been banker of

Alfonso V of Portugal served as the queen’s private financial

agent and loaned her a considerable sum for the war against

Granada. The Converso Luis de *Santangel, chancellor and

comptroller of the royal household and great-grandson of

the Jew Noah Chinillo, loaned Isabella money to finance Columbus’

expedition to America. Though some men like Isaac

Abrabanel, who went to Naples, remained faithful to Judaism,

a number of Jews of Spanish origin stayed in Portugal

and, after accepting baptism, rose to financial influence there,

especially in combination with the East Indian spice trade.

Prominent among them were Francisco and Diogo *Mendes.

The latter, who took up residence in Antwerp, became one of

the most important merchant bankers there, lending money

to the king of Portugal, the emperor, and Henry VIII of England.

The firm “Herdeiros de Francisco e Diogo Mendes”

was administered for some time after Diogo’s death (1543) by

Francisco’s widow, Dona Beatrice de Luna (Gracia *Nasi) and

her nephew Joao Miques (Joseph *Nasi). They subsequently

immigrated to Turkey, where the latter combined commercial

and banking activity with political influence. Another to

rise to high position was Alvaro Mendes from Tavira, Portugal,

who in Constantinople took the name Solomon *Abenaes.

Jewish money-changers and tax farmers were to be found in

many places of the Ottoman Empire. After the union between

Spain and Portugal (1580), a number of influential Conversos

took the opportunity to invest their capital in financing the

various ventures of the crown, provisioning the army in Flanders

and in the East Indies, and supplying contracts for Africa.

Their activities expanded especially after the financial crisis of

1626 and continued until the Portuguese revolt of 1640 which

restored independent sovereignty to the country. After this

all members of the gente de nação (as Conversos were called)

living in Spain became suspect. The last important financial

venture by *New Christians in Portugal was the financing of

the Brazil Company established in 1649. However, Jewish involvement

in banking proper really begins with the activities

of those Conversos who, fleeing the Inquisition in Portugal

and Spain, settled in *Antwerp, *Hamburg, and *Amsterdam,

some remaining nominally Christian and some openly returning

to Judaism. In Antwerp the Ximenes and Rodrigues

d’Evora families were outstanding among an important group

of merchant bankers who had commercial relations extending

as far as the East Indies and Brazil. While they remained

Catholics (like the Mendes de Brito group in Portugal), those

who emigrated to Hamburg and Amsterdam formed Sephardi

communities. In Hamburg they participated in the founding

of the bank in 1619; 30 (by 1623, 46) local Jews were among its

first shareholders, and some of them were financial agents for

various North European courts, especially those of Denmark

and Schleswig-Holstein. Most famous in Antwerp were Diego

Teixeira de Sampaio (Abraham *Senior), consul and paymaster

general for the Spanish government, and his son Manuel

(Isaac Ḥayyim Senior), who succeeded him as financial agent

of Christina of Sweden. Manuel Teixeira was an outstanding

member of the Hamburg exchange and participated actively

in the transfer of Western European subsidies to the German

or Scandinavian courts.

At Amsterdam at first only a few Jews were shareholders

in the bank founded in 1609 and of the East India Company.

One hundred and six Portuguese had accounts in 1620. Generally

their resources were not sufficiently great to add any special

weight to the formative stage of Amsterdam capitalism.

Through Holland’s developing overseas trade, especially with

Brazil (until 1654) and then with the West Indies, as well as

through the growth of the Amsterdam capital market and the

transfer of subsidies and provisioning of armies through Amsterdam,

Jewish financiers rose to importance in the exchange

market, and were especially active in trading company shares.

Outstanding were the *Pinto family and Antonio (Isaac) Lopez

*Suasso (Baron d’Avernas le Gras); nevertheless the wealth of

the Sephardi families remained far below that of their Christian

counterparts. In the second half of the 18tcentury the

Pinto family remained prominent, and another influential financier

of Sephardi origin was David Bueno de *Mesquita.

Partly as a consequence of the marriage between

Charles II of England and Catherine of Braganza (1662), and

especially after William and Mary became joint sovereigns

of England (1689), London, too, became a center of Sephardi

banking, leading figures being Anthony (Moses) da Costa,

Solomon de *Medina, and Isaac Pereira. In the reign of Queen

Anne (1702–4), Manasseh *Lopes was a leading banker; during

the 18tcentury Samson *Gideon, Francis and Joseph *Salvador,

and the *Goldsmid brothers, leading members of the

Ashkenazi community, were outstanding. In the middle of

the 18tcentury Jacob Henriques claimed that his father had

planned the establishment of the Bank of England (1694).

THE HOLY ROMAN EMPIRE. Only a few Jewish financiers,

such as Joseph zum goldenen Schwan at Frankfurt or Michel

*Jud, were active in the German principalities in the 16tcentury. In the early 17tcentury the Hapsburgs employed

the services of Jacob *Bassevi of Treuenberg of Prague, Joseph

Pincherle of Gorizia, and Moses and Jacob Marburger

of Gradisca. The rise of the absolute monarchies in Central

Europe brought numbers of Jews, mostly of Ashkenazi origin,

into the position of negotiating loans for the various courts,

giving rise to the phenomenon of *Court Jews. The most famous

and most active of them in financial affairs were, in the

second half of the 17tand the beginning of the 18tcentury,

Leffmann *Behrends in Hanover, Behrend *Lehmann in Halberstadt,

Bendix Goldschmidt in Hamburg, Aaron Beer in

Frankfurt, and Samuel *Oppenheimer and Samson *Wertheimer

in Vienna. Later Diego d’ *Aguilar, and the *Arnstein

and *Eskeles families became prominent. In the early 18tcentury

Joseph Suess *Oppenheimer was the outstanding figure

in southern Germany; his financial influence was widespread,

especially in Wuerttemberg, until his fall and execution in

1738. Important court bankers around the end of the 18tcentury

were Israel *Jacobson in Brunswick, the *Bleichroeder

family in Berlin, Simon Baruch and Solomon Oppenheimer

in Bonn, the *Rothschilds in Frankfurt, the Reutlinger, Seligmann,

and *Haber families in Karlsruhe, the Kaulla family in

Stuttgart, and Aron Elias Seligmann, later baron of Eichthal,

in Munich.

ITALY. In the 15t and beginning of the 16t century the Italian

loan-bankers reached their greatest eminence, including

the Pisa, *Volterra, Norsa, Del Banco, *Rieti, and Tivoli

families. In their wealth and style of life these men belonged

to the Renaissance milieu as much as the artists and men of

letters. However, with the expansion of the institution of the

Monte di Pietà and the restrictive policy of the popes of the

Counterreformation, their influence declined. The Da Pisa

disappeared from Florence in 1570. However there were still

between 60 and 70 loan-bankers operating in Rome toward

the end of the 16t century and a century later about 20 were

still in existence. In the first half of the 16t century about 500

loan-bankers were active throughout Italy; toward the end of

the century about 280 remained in 131 places. Abraham del

Banco was involved in the establishment of the famous Venetian

Banco Giro in 1619.

[Hermann Kellenbenz]

WOMEN BANKERS. Jewish matrimonial and property laws

permitted women to manage capital they acquired through

dowry, inheritance, and, in case of innocent divorce or widowhood,

their ketubbah. While ketubbah payments to a widow

or divorcee might include real estate and houses, highly portable

pawn pledges and bonds were particularly suitable. The

percentage of women involved in moneylending was high:

they were responsible for half of all loans in Northern France

in the 13t and 14t centuries and in many communities in

13t century England, one-third in 41 German communities

between 1350 and 1500, and from one-twentieth of the larger

to one-third of the small loan sums in Austria. These figures

represent loans granted by women alone (often widows) or

at the head of a business consortium and do not include the

many women who acted in conjunction with their husbands

or relatives. Some women, most of them widows, were active

in top-level business with the nobility or rulers. Such female

top bankers” with loans from 1,000 to 12,000 florins, like

*Licoricia of Winchester (active 1242–7), Plume of Klosterneuburg

(Austria, 1320–0), Reynette of Koblenz (1365–4),

Zorline of Frankfurt (ca. 1380–5), Gentlin of Konstanz (ca.

1420–0), Eva (Hefe) zum Buchsbaum of Frankfurt (1401–52),

Ricke of Frankfurt (1451–71), and Sara, called Gutlein of Wiener

Neustadt (c. 1475–80), sometimes achieved considerable

influence. Due to their high tax contributions, some gained

administrative power as tax collector (Selda of Radkersburg,

Styria, 1338) and even as parnesset, an elected officer of the

local Jewish community (*Kaendlein of Regensburg 1354, Joseppine

of Regensburg 1374). Like wealthy male Jews, women

were arrested to extort high ransoms and became victims of

burglary and murder (*Dulce of Worms 1196, Licoricia of

Winchester 1277, Kaendlein of Regensburg c. 1364). In contrast

to the Sephardi world, women’s mobility was not restricted

in Ashkenaz. Although contrary to halakhic standards

of female personal modesty, contacts with Christians in

connection with business dealings were permitted; businesswomen

traveling alone were allowed to disguise themselves

as men or as nuns for self-protection (Sefer Hasidim). Some

women used their husband’s seal (Reynette of Koblenz 1374,

1384, Ricke of Frankfurt 1451–1), others had their own seals

(Disslaba of Regensburg 1398). Some signed their records with

their Hebrew signature (Mirl of Friesach, Carinthia 1372, Plumel

of Maribor 1442, Priba of Maribor 1468, Leah of Voitsberg,

Carinthia 1496). Ricke of Frankfurt left a German will

(1470). Many women submitted their financial cases to non-

Jewish courts and took oaths. Although systematic research

on women’s business activities in early modern Europe has

yet to be done, it appears that the rate of female involvement

was not as high as in medieval times. The outstanding personality

was *Glueckel of Hameln (1646/47–724); also important

were other wives and widows of the early “Court Jews,”

Brendele of Frankfurt (active c. 1541–0), Gertraud Munk of

Vienna and Prague (1590–614), and Esther *Liebmann of

Berlin (1677–713).

[Martha Keil (2nd ed.)]

19t and 20t centuries

Jewish banking in the 19t century begins with the rise of the

house of *Rothschild in Frankfurt, a city which became the

new banking center of Europe as a result of the political upheaval

caused by the French Revolution and the Napoleonic

Wars. The founder of the house (which became the symbol of

the 19t-century type of merchant banking), Meyer Amschel

Rothschild started as a banker to the elector of Hesse-Kassel.

His sons rose to prominence as the major European bankers

Amschel Mayer in Frankfurt, Solomon Mayer in Vienna, Carl

Mayer in Naples, James Mayer in Paris, and Nathan Mayer in

London. After the death of Abraham Goldsmid and Francis

Baring in 1810, Nathan Rothschild became the dominant figure

in the London money market. The majority of the English

financial dealings with the continent went through the Rothschilds’

offices. After the Congress of Vienna (1815) the Rothschilds

extended their business into most European states,

specializing in the liquidation of inflated paper currencies and

in the foundation of floating public debts. In 1818 they made

loans to European governments, beginning with Prussia and

following with issues to England, Austria, Naples, Russia, and

other stales, partly in collaboration with Baring, Reid, Irving

and Company. Between 1815 and 1828 the total capital of the

Rothschilds rose from 3,332,000 to 118,400,000 francs.

THE MERCHANT BANKERS. Prominent merchant bankers

in Germany besides the Rothschilds were Joseph *Mendelssohn

and Samuel *Bleichroeder. Mendelssohn founded his

firm in Berlin in 1795, and was joined by his brother Abraham

*Mendelssohn in 1804; they issued state loans for industrial

development to several foreign countries, particularly Russia.

Samuel Bleichroeder, Berlin correspondent of the Rothschilds,

established his own business in 1803. His son Gerson

Bleichroeder became a confidant of Bismarck and served as

his agent for financing the war of 1866 and for the transfer

of the French war indemnity in 1871. The Bleichroeder bank

also made loans to foreign states. After the death of Gerson

Bleichroeder in 1893 his partner Paul Schwabach continued

the business. The brothers Moses, Marcus, and Gerson *Warburg

founded a bank in Hamburg in 1798. Its main business

was concerned with the Hamburg overseas trade, especially

transactions with England and the United States. Paul M.

*Warburg, a brother of Max M. *Warburg, head of the Hamburg

bank before World War I, established a branch office in

New York. Toward the end of the 18t century J.M. *Speyer,

through his bank’s provisioning of armies and exchange business,

had a capital of 420,000 florins, the largest Jewish fortune

in Frankfurt at that time. In 1809 G.J. Elissen opened a

banking house which took the name of J.L. Speyer-Elissen in

1818 and Lazard Speyer-Elissen in 1838. Philipp Speyer and

Co., the U.S. branch, negotiated the American credit during

the Civil War, participated in the development of the railroads

in America, and conducted transactions in Mexico and

Cuba, partly in association with the Deutsche Bank. In 1928

Speyer amalgamated with C. Schlesinger, Trier, and Company

to form Lazard Speyer-Elissen K.a.A., Frankfurt and Berlin.

The bank established by Solomon *Oppenheim in Bonn in

1789 acquired a leading position; at the beginning of the 19tcentury Solomon moved to Cologne, where his son Abraham

became one of the most influential bankers in the Rhineland,

financing insurance associations, railroad construction, and

industrial investment.

Jewish bankers played an important part in the development

of joint stock banks. Ludwig *Bamberger and Hermann

Markuse were among the founders of the Deutsche

Bank (1870), which was active in financing German foreign

trade. The Disconto-Gesellschaft, established by David Hansemann

in 1851, which amalgamated with the Deutsche Bank

in 1929, had several Jewish partners. Eugen *Gutmann was the

main founder of the Dresdner Bank, and Abraham Oppenheim

was one of the founders of the Bank fuer Handel und

Industrie (Darmstaedter Bank; 1853). The leading personality

in the Berliner Handelsgesellschaft (established in 1856) was

Carl *Fuerstenberg. Richard Witting, brother of Maximilian

Harden, was one of the directors of the Nationalbank fuer

Deutschland; when it merged with the Darmstaedter Bank

in 1921, Jacob *Goldschmidt, then director of the latter, took

control of the new enterprise. In 1932 the two other most important

banks in Germany, the Deutsche Bank and the Dresdener

Bank, were directed by Oskar *Wassermann and Herbert

Gutman respectively.

In England, banks were established by Sir David *Salomons

(London and Westminster Bank, 1832), the Stern brothers

(1833), Samuel *Montagu (1853), Emile Erlanger (1859), the

Speyer brothers, *Seligman brothers, and S. Japhet and Co.,

many of them immigrants from Frankfurt; the Speyer bank

negotiated loans on behalf of Greece, Bulgaria, and Hungary,

as well as for Latin American states. David *Sassoon and Company,

established in Bombay in 1832, had branches throughout

the Orient, handling extensive transactions. Sir Ernest *Cassel,

partly in association with Sir Carl Meyer, established banks

in Egypt and Turkey. Industrial banks were organized by Sir

Moses *Montefiore and the Anglo-American Corporation,

which was connected with the diamond and finance corporation

of A. Dunkelsbueler, established by Sir Ernest *Oppenheimer.

In South Africa the General Mining and Finance Corporation

was set up by Hamilton Ehrlich and Turk, and one

of the most important enterprises in South African financing

was the Barnato brothers’ company.

In France Achille *Fould, a competitor of the Rothschilds,

was a supporter of Napoleon III and later his finance

minister. Together with his brother Benoit he inherited the

Paris firm of Fould, Oppenheimer et Cie., which had been

established by his father. Meanwhile the brothers Emile and

Isaac *Pereire, who moved to Paris from Marseilles in 1822,

financed railway construction in France and Spain. Through

the Credit Mobilier, organized in 1852, they mobilized credit

for various investment projects, but ran into difficulties in 1867.

Among the other important Jewish banks was the Banque de

Paris et des Pays-Bas (1872), with Henri Bamberger as one of

the directors. The leading position among the private banks

was held by Rothschild; from 1889 to 1901 all loans to Russia

from Paris were issued through the Rothschild bank. Baron

Maurice de *Hirsch from Munich, son-in-law of the Brussels

banker Raphael Jonathan *Bischoffsheim, invested successfully

in railroad construction. Other Jewish banks were

those of Louis Dreyfus and Lazard Freres. In Italy, where Luigi

*Luzzatti’s agricultural associations were largely philanthropic,

Jewish bankers played a leading part in the foundation of the

Banca Commerciale Italiana and the Credito Italiano. The

Rothschilds, Sterns, and Goldsmids also invested money in

Spain and Portugal.

RUSSIA AND EASTERN EUROPE. A number of Jewish banks

were established in Vienna during the 19tcentury, the most

influential of which was Arnstein and Eskeles. This bank

however was declared bankrupt in 1859. Weikersheim and

Company and from 1821 Salomon Rothschild also established

banks in Vienna. Jews participated in the foundation of the

Niederoesterreichische Eskomptgessellschaft (1853) and the

Kreditanstalt (1855), which made an essential contribution to

the development of the Vienna stock exchange and extended

international loan facilities, also investing in industry and

railroads. Leading private banks in Hungary were of Jewish

origin, such as the Ungarische Allgemeine Kreditbank (Hungarian

General Credit Bank; established in 1867) with Siegmund

Kornfeld as a general director, the Pester Ungarische

Kommerzial-bank (Hungarian Commercial Bank at Pest), established

in 1841 by Moritz Ullmann, and the Ungarische Hypotheken-

bank (Hungarian Hypothecary Credit Bank; 1869)

with Nandor (Ferdinand) Beck de Madarassy as its general

director. In Prague the *Petschek family established a bank in

1920; in Galicia, under the Austrian regime, Brody (Nathanson,

Kallir) and Lemberg had Jewish banks. Between the end

of the 18tcentury and the beginning of the 19tJewish banks

of some importance rose in Russia. In St. Petersburg Nicolai

and Ludwig *Stieglitz, immigrants from Germany, opened a

bank in 1803, which under Ludwig (who with his brother was

converted to Christianity in 1812) became one of the leading

financial institutions in Russia. Otherwise Jewish banking activity

was limited to southern Russia, especially to Berdichev

and Odessa. In 1860 Yozel (Yerzel) *Guenzburg, originally a

tax farmer, established the St. Petersburg bank J.Y. Guenzburg,

and later the discount and credit bank there, managed

by his son Horace; Guenzburg also established banks in Kiev

and Odessa. Lazar (Eliezer) *Poliakoff opened a bank at Moscow

in 1860 and participated in the foundation of the Moskowsky

Zemelny Bank and other Moscow banks. Poliakoff

and his two brothers also founded banks in southern Russia.

Abram *Zak was director of the Petersburg Discount and

Credit Bank (1871–93), and Soloveitchik established the Siberian

Trade Bank. At the beginning of the 20t century private

banks of some importance were those of H. *Wawelberg in

St. Petersburg, and O. Chayes and R. Sonschein and Company

in Odessa.

Toward the end of the 18t century several bankers such

as Koenigsberger, Levy, and Simon Simoni emigrated from

the west to Poland. Jacob *Epstein, court purveyor to King

Stanislas II Augustus, founded an important dynasty of bankers.

The Polish revolt of 1863 caused the bankruptcy of many

Jewish banks. The bank of Wilhelm Landauer in Warsaw, established

in 1857, closed in that year. However, Landauer returned

to Warsaw some years later and opened a joint stock

company in 1913. Mieczyslaw Epstein founded the Warsaw

Discount Bank in 1871. Leopold *Kronenberg took part in the

foundation of the Warsaw Credit Union in 1869 and the following

year established the first joint stock bank in Poland,

Bank Handlowy at Warsaw. The Natanson family bank was in

operation between 1866 and 1932. In Romania, Maurice *Blank

(d. 1921) established the house Marmorosch, Blank and Company,

which his son, Aristide, directed after him.

Scandinavia and the Netherlands. The Goeteborgs

Bank in 1848 was established in Sweden through the agency

of L.E. Magnes, Morris Jacobsson, Edward Magnus, and others.

Theodor *Mannheimer was the first managing director of

Scandinaviska Kreditakteibolaget, and Louis *Fraenkel managed

Stockholm’s Handelsbank from 1893 to 1911. The Danish

merchant financiers Joseph *Hambro and his son Carl

Joachim *Hambro settled in London in 1832 and founded

Hambro’s Bank there. A leading Danish banker was Isaac

*Gluckstadt, who managed the Landsmans-Bank at Copenhagen

from 1872 until his death in 1910; he was succeeded by

his son Emil. A. Levy Martin was finance minister in 1870 and

from 1873 till 1897 director of the Copenhagen Handelsbank.

From 1913 until his death in 1923, Markus Rubin was director

of the Danish Notenbank. In Holland the firm of Lissa

and Kann was established in 1805. Another Dutch firm of the

same era was Wertheimer and Gompertz, later known as the

Bankassociatie. In 1859 the firm of Lippman, Rosenthal and

Company was established as a subsidiary of the International

Bank of Luxembourg. Its international activities were widespread

especially through Netherlands state loans. The bank

of Elzbacher in Amsterdam later merged with the Amsterdamsche

Bank. In Rotterdam Rothschild was represented by

Moses Ezechiels en Zonen (liquidated in 1888). The bank of

Benjamin Marx (established in 1869), later Marx and Company,

was in existence until 1922. In Belgium Jacques Errera,

Joseph Oppenheim, and Isaac Stern, all from Brussels, and

the brothers Sulzbach and J. May from Frankfurt participated

in the foundation of the Banque de Bruxelles in 1871. Private

banks were those of F.M. Philippson and Company, the Societe

Henri Lambert and Cassel and Company. Moving from Alsace

to Switzerland in 1812, Isaac Dreyfus established a bank in

Basle; after 1849 the firm was known as Isaac Dreyfus Soehne.

It participated in the foundation of the Basler Handelsbank

as well as the Basler Bankverein. The Hitler regime spelled

the end of Jewish banking in the greater part of Europe; all

Jewish banks in Germany were liquidated or transferred to a

non-Jewish company (Solomon Oppenheim Jr. and Company

in Cologne, for example, was changed into the firm of Pferdmenges

and Company).

THE UNITED STATES. Already in early colonial times individual

Jews were active in America as money brokers, such

as Asser *Levy, who functioned in New York City during the

second half of the 17t century. Often such figures were helped

by their extensive family or fellow-Jewish contacts overseas,

as was the case with David *Franks, who was instrumental

in raising money for the British army during the French and

Indian War with the aid of his brother Moses, a London financier.

The best known Jewish financier of the times was the

legendary patriot Haym *Salomon, an immigrant from Poland

who succeeded under extremely trying conditions in raising

large amounts of desperately needed cash for the American

Revolution by negotiating bills of exchange with France

and the Netherlands. Yet another figure who helped finance

the war for American independence was Isaac *Moses, later

among the founders of the Bank of New York. It was not until

the middle of the 19t century, however, with the arrival in

America of a large German-Jewish immigration, that Jewish

banking houses on the European model came to exist in the

United States. Some of the founders of these firms, like Philip

and Gustav *Speyer of Speyer & Co., went to the United States

as American representatives of already established European

concerns; others, like August *Belmont, crossed the Atlantic

with a degree of previously acquired banking experience;

still others, like the *Lehman brothers, Meyer and Emanuel,

were essentially self-made men. Among other Jewish banking

houses started by immigrants from Germany that developed

into financial powers during the years 1840–1880 were

Kuhn, Loeb Co., Lazard Freres, J.W. Seligman Co., Goldman,

Sachs & Co., and Ladenburg, Thalman & Co. All of these firms

functioned essentially as investment bankers – the more established

field of commercial banking offered relatively few

opportunities to the German-Jewish immigrant – a capacity

in which they helped to finance large numbers of American

utilities and corporations whose rapid growth throughout the

latter half of the 19t century created an insatiable demand

for capital. To raise such funds these Jewish houses not only

freely utilized their widespread European connections, particularly

in France, England, and Germany, but created a chain of

interlocking associations and directorates among themselves

which enabled them quickly to mobilize sums many times

larger than their individual holdings and to compete successfully

with gentile firms several times their size. Not only

was it common for the children and relatives of a given firm

to marry each other, but marital alliances frequently occurred

as well among different Jewish banking families, as

was the case with the *Loebs, the *Kuhns, the *Schiffs, and

the *Warburgs. Frequently too the children of such families

married into families of large German-Jewish companies in

a variety of other fields and the latter would then proceed

to raise capital through the banking houses which they had

joined. Socially, the result of such commercial and kinship

ties was the creation of a German-Jewish banking and business

aristocracy based in New York City whose descendants

continued for over a century to play a dominant role in the

financial, cultural, and political life of the American Jewish

community, and to a lesser extent, of the nation at large. The

contribution of such Jewish banking houses to the process

of capital formation in the United States in the late 19t and

early 20t century was considerable by any standard. Several

of them, such as Speyer & Co., August Belmont & Co., and

J. & W. Seligman, raised large sums for the federal government

both during and after the Civil War (the Jewish house

of Erlanger Co., on the other hand, obtained sizeable loans

for the Confederacy); others, such as Kuhn, Loeb, were particularly

active in the westward expansion of the railroads.

In the late 19t century Seligman Co. alone was capitalized at

an estimated $10,000,000, while during the Russo-Japanese

War of 1905 Jacob *Schiff of Kuhn, Loeb was able on short

notice to float a bond issue of $200,000,000 on behalf of the

Japanese government. Although the total assets of such Jewish

firms were nevertheless small when compared to those of

the American banking system as a whole, their clannishness

and ability to coordinate their actions made them the focus

of antisemitic agitation from the 1890s on, when caricatures

of ruthless Jewish oligarchs at the head of an international

Jewish money conspiracy began to abound in the ranks of

the Populist movement. In reality, however, the fiscal policies

of the German-Jewish firms tended to be highly conservative

and their owners exercised their fortunes with an unusual degree

of social as well as fiscal responsibility. Although a number

of the great 19t-century Jewish banking houses such as

Lazard Freres and Kuhn, Loeb have survived into the present,

none has continued as a family or even exclusively Jewish

concern and even the most prosperous of them have lost

their former importance as a result of the steady trend in the

American financial market toward the predominance of ever

larger and more impersonal corporations. At the same time,

the general field of commercial banking in the United States

has remained relatively closed to Jewish participation despite

heavy Jewish involvement in such related fields as stock brokerage,

investment analysis, and corporate management. A

study undertaken by B’nai B’rith in 1939 revealed that out of

93,000 bankers in the United States only 0.6were Jewish,

and that even in New York City Jews formed only 6of banking

executives as compared to 28of the general population.

Similar statistics for a later period are unavailable, but reports

of discrimination against Jews in major banks throughout the

country persist and in 1968 the American Jewish Committee

publicly filed a complaint before the Human Rights Commission

of New York City charging the banking system with job

bias against Jews.

[Hermann Kellenbenz]

In the latter years of the 20t century and the early years of

the 21st, the banking industry consolidated, and some oldline

Jewish” firms were bought or incorporated into others as

buyouts and mergers changed the landscape. As Jews assimilated

into American life, many advanced in the workplace less

along ethnic lines and more along lines of achievement. To be

sure, there were many Jews in leadership positions in prominent

financial institutions: Felix *Rohatyn at Lazard Freres,

Bruce *Wasserstein at several large firms, Sanford *Weill at

Citibank, and others, but their financial success was largely

attributed to their business acumen rather than to their religious

or ethnic background.

George Soros, a Hungarian immigrant, became one of

the most successful investors and later spread his wealth to

nonprofit organizations and to political causes. Michael Steinhardt

and others made their mark in hedge funds or as independent

venture capitalists, accumulating great wealth but also

making large philanthropic contributions. Carl *Icahn and

Irwin L. *Jacobs developed reputations as corporate raiders.

Abby Joseph Cohen was the leading investment strategist for

Goldman Sachs, and Henry Kaufman, a well-known economist,

offered advice about the stock market that was followed

by many. In addition, on Wall Street, such firms as Schwab &

Co., headed by Charles *Schwab, achieved great success as a

low-price stock-market firm.

Some investors –Ivan *Boesky, Michael *Milken, Marc

*Rich –became infamous for their questionable financial

activities, but whether their religion played a role is highly

unlikely. They were perceived as corrupt financial figures,

not corrupt Jewish financial figures.

In the last years of the 20tcentury, a number of Jews

had important positions in the nation’s economic community.

Alan *Greenspan, a Republican, headed the Federal Reserve

System for almost 20 years and became a powerful force

in Washington. During the Clinton administration, Jewish

economists, including Robert *Rubin, the Treasury secretary,

and Lawrence *Sommers, his successor and later president of

Harvard University, held Cabinet-level positions, and James

D. *Wolfensohn headed the World Bank from 1995 to 2005.

His successor, chosen by President George W. Bush, was Paul

D. Wolfowitz, a veteran foreign policy and defense official in

Republican administrations.

[Stewart Kampel (2nd ed.)]

Assessment of the Role of Jewish Bankers

As shown above, Jewish activity, in particular in the late

Middle Ages and in the 18t and 19t centuries, often played

an important, sometimes a central, constructive role in the

economy and social life of various countries, sometimes even

internationally. However, banking always remained a subsidiary

Jewish economic activity. Frequently, when Jews appeared

to command large assets, they gave this impression because

they mostly owned mobile property. The wealthy Jews always

formed a small group, particularly in comparison with the

wealthy nobles or Christian merchants. It was really only in

the 19t century that Jewish financiers achieved remarkable

wealth, largely resulting from the activities of some European

courts in consequence of the upheavals brought about

by the French Revolution and the Napoleonic Wars. With the

growth of joint stock banks and of central banks in the middle

of the 19t century the field of private banking became limited.

Around the beginning of the 20t century, Jewish influence in

finance and banking had reached its zenith; afterward it declined

at an accelerating rate.

Bibliography: ANTIQUITY: Baron, Social2, index S.V. Banking

and bankers; L. Herzfeld, Handelsgeschichte der Juden des Alterthums

(18942); V. Tcherikover, Hellenistic Civilization and the Jews

(1959), 333–43. MIDDLE AGES–18t CENTURY: I. Schipper, Toledot ha-

Kalkalah ha-Yehudit, 2 vols. (1935–36); W. Sombart, Jews and Modern

Capitalism (1951); J. Guttmann, Die Juden und das Wirtschaftsleben

(1913), review of W. Sombart; M. Hoffmann, Geldhandel der deutschen

Juden waehrend des Mittelalters (1910); G. Caro, Sozial-und

Wirtschaftsgeschichte der Juden, 2 vols. (1908–20), index S.V. Bankiers;

H. Waetjen, Das Judentum und die Anfaenge der modernen Kolonisation

(1914); H. Schnee, Hoffinanz und der Moderne Staat, 6 vols.

(1953–67); S.D. Goitein, A Mediterranean Society, 1 (1967); L. Poliakov,

Les Banchieri juifs et le Saint-Siège du XIIIè au XVIIè siècle (1965). Add.

Bibliography: WOMEN BANKERS. J.R. Baskin, “Jewish Women

in the Middle Ages,” in: J.R. Baskin (ed.), Jewish Women in Historical

Perspective (19982), 101–27; A. Grossman, Pious and Rebellious: Jewish

Women in Medieval Europe (2004), 114–22, 147–53, 259–62; D. Hertz,

The Despised Queen of Berlin Jewry, or the Life and Times of Esther

Liebmann,” in: V.B. Mann and R.I. Cohen (eds.), From Court Jews to

the Rothschilds. Art, Patronage and Power 16001800 (1996), 67–77;

W.C. Jordan, “Women and Credit in the Middle Ages,” in: Journal

of European Economic History 17/1 (1988), 33–62; M. Keil. “She Supplied

Provisions for her Household: Jewish Business Women in Late

Medieval Ashkenaz,” in: The Jews of Europe in the Middle Ages. Ed.

Historisches Museum der Pfalz Speyer (2004), 83–89; idem, “Public

Roles of Jewish Women in Fourteenth and Fifteenth-Centuries Ashkenaz:

Business, Community, and Ritual,” in: C. Cluse (ed.). The Jews

of Europe in the Middle Ages (Tenth to Fifteenth Centuries), Proceedings

of the International Symposium held at Speyer, October 20–25,

2002 (Cultural Encounters in Late Antiquity and the Middle Ages,

4) (2004), 317–30; C. Tallan. “Medieval Jewish Widows: Their Control

of Resources,” in: Jewish History, 5 (1991), 63–74. 19t AND 20t

CENTURIES: P. Emden, Money Powers of Europe(1938); M. Levy-

Leboyer, Les banques européennes(1964); J. Wechsberg, Merchant

Bankers (1966); J. Riesser, German Great Banks (19113); A. Marcus,

Die Wirtschaftliche Krise der deutschen Juden (1931); idem, in: YIVOA,

7 (1952), 175–203; Goldberg, in: Yivo Ekonomishe Shriftn, 2 (1932),

56–92; S. Birmingham, Our Crowd (1967); K. Zielenziger, Juden in

der deutschen Wirtschaft (1930); B.E. Supple, in: Business History Review,

31 no. 2 (1957); E.O. Eisenberg, in: The National Jewish Monthly,

53 no. 6 (Feb., 1939); Milano, in: JQR, 30 (1939/40), 149–86; Giuseppi,

in: JHSEM, 6 (1962), 143–74; G. Myers, History of the Great American

Fortunes (1910, 19372); D.S. Landes, Bankers and Pashas… in Egypt

(1958); K. Grunwald, Hamizraḥ ha-Ḥadash: Ha-Banka’im ha-Yehudim

be-Iraq, 1 (1960), 160–5; H.-D. Kircholtes, Juedische Privatbanken in

Frankfurt/M. (1969). See also bibliographies in articles on individual

countries and families.

BANNER, a recognized symbol shared by a large group of

people: a family, tribe, military unit, or nation. In the Bible,

banner is denoted by the word nes. Although scholars differ

concerning the exact meaning of another term, degel, this term

apparently designates a military unit (perhaps originally the

emblem of the group). The nes was composed of two parts: a

long pole with a symbol, the ʾot, carved or drawn on it. Isaiah

30:17 gives a clear description of the pole: “Till you are left like

a flagstaff on the top of a mountain, like a signal [nes] on a hill.”

Numbers 21:8 distinguished the nes from the symbol that it

bears: “Make a seraf [fiery] figure and mount it on a standard

[nes]…” The nes (and the ʾot which was on it) was positioned

so that the community to whom it belonged could see it from

a distance and converge around it. During the period of Israel’s

wandering in the desert, the special design of each tribe’s nes

and ʾot enabled each of them to recognize and gather around

its own standard and unit (Num. 2:2). The motif drawn on the

ʾot was apparently related to the tradition of the community,

or was significantly associated with it, in a manner similar to

the totem in use among certain present-day tribal societies.

The term nes is also used symbolically in the Bible to denote

a sign which can be seen from a distance and can serve as a

summons not only for a tribe or the nation of Israel but also

for the entire world (Isa. 5:26). When the people of Israel went

into exile, this concept came to be the symbol for the gathering

of the exiles scattered over the face of the earth, and for

the redemption of Israel in general (Jer. 4:6). The verb derived

from this noun, nss, serves as a metaphoric description for divine

inspiration in the soul of man (Isa. 59:19). With a meaning

closer to that of the word nẓẓ, this verb also describes the

landscape in which precious stones are scattered (Zech. 9:16).

Many Egyptian monuments from all periods depict standards

or flags attached to poles which are carried by men. The symbols

which appear on these standards or flags include illustrations

of gods, cartouches, and other religious symbols. Some

of the standards consist of a shield of metal or some other material

mounted on a pole, with a group of ribbons attached to

the join of the symbol and pole. Two different types of standards

are depicted on Assyrian monuments from Nineveh.

The first type, consisting of a pole bearing a ring to which

streamers were attached, was placed on the side of a chariot,

toward the rear, in a special place designated for it. The second,

consisting of a pole with an opening at the top into which the

symbol, probably of metal, was inserted, was carried by the

charioteer. There are two recurring symbols on these monuments:

one depicts two animals, and the other, a king or god

standing on a bull. As is the case with other practical objects,

these banners also served ritual needs. This type of ritual

banner was found at Hazor (Stratum Ib). It consists of a silver-

coated bronze tablet of approximately 4 in. (10 cm.). The

snake goddess, surrounded by various other symbols, is depicted

on it in relief. The base of the banner from Hazor was

designed to be joined to the top of a pole as were the large

banners.

Bibliography: N. De G. Davies, The Rock Tombs of El-

Amarna, 1 (1903), pls. xv, xx, 2 (1905), pl. xvii; J.G. Wilkinson, The

Manners and Customs of the Ancient Egyptians, 1 (1878), 195; A.H.

Layard, The Monuments of Nineveh, 1 (1853), pls. 10, 11, 19, 22, 27; Y.

Yadin et al. (eds.), Hazor, 2 (1959), 109–110; Y. Aharoni, in: Qadmoniot,

1 (1968), 101.

[Ze’ev Yeivin]

http://www.calvin.edu/academic/cas/gpa/ww2era.htm#Posters

 

http://www.kp-art.fi/default.htm

 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!