Etusivu Ajankohtaista Harrastajia Suomessa Suositut tanssit ja niiden lähteet Keskiajan ja renessanssin tanssihistoriaa ja lähteitä Barokin tanssihistoriaa ja lähteitä Tunnettuja tanssilajeja Tanssikuvia Linkkejä

Barokin tanssihistoriaa ja lähteitä

La Belle Danse

1600- ja 1700-luvuilla esittävä ja sosiaalinen tanssi alkoivat hiljalleen eriytyä, kun esiintyminen siirtyi enemmän ammattilaisten vastuulle. Jo renessanssiajalta on kuvauksia varhaisista "oopperoista", joissa verrattain lyhyet puhe-, laulu-, musiikki-, ja tanssinumerot vuorottelivat. Näissä esiintyjät olivat kuitenkin yleensä nuoria ja taitavia aatelisia, ja parhaat roolit oli varattu prinsseille ja ruhtinaille. Aurinkokuningas Ludvig XIV esiintyi myös useissa tällaisissa esityksissä, ballets de cour. Näiden spektaakkelien pohjimmainen tarkoitus oli yleensä ylistää hallitsijaa. 1661 Ludvig perusti Académie Royale de Danse-nimisen instituutin, ja 1672 perustettiin Académie Royale de Musique, josta myöhemmin tuli Paris Opéra.

Vielä vuosikymmeniä ammattilaiset ja hovien harrastajat tanssivat samantyyppisiä tansseja. Nuoret aateliset saivat oppia arvostetuilta tanssimestareilta ja heillä oli erittäin hyvä tanssitaito. Baletti otti ideoita hovin suosikkitansseista ja monet balettiosiot päätyivät hoviin tanssittavaksi aateliston keskuudessa. Renessanssin tapaan näitä hovitansseja tanssi yleensä vain yksi pari tai ryhmä kerrallaan muiden katsellessa. Niin kutsuttu La belle danse, tai French Noble Style hallitsi Ranskan - ja useimpien muidenkin Euroopan maiden - hovissa n. 1690-1725.

Maalaistanssit

Näyttävän esittävän tanssityylin rinnalla kehittyi myös sosiaalisempi tanssimuoto. Maalaistanssien juuret ulottuvat renessanssin hoviin Englantiin, josta 1500-luvulta löytyvät ensimmäiset maininnat. Kuningatar Elizabeth I tunnettiin erittäin innokkaana maalaistanssien ystävänä. Tarkempia kuvauksia näistä varhaisista maalaistansseista ei kuitenkaan tiettävästi ole säilynyt, joten on mahdotonta sanoa miten paljon ne muistuttivat myöhempiä, barokin ajan seuratansseja. On mahdollista, että alunperin tanssit olivat yksinkertaisia ja kansanomaisia, mutta ajan mittaan niihin ilmaantui enemmän hovin suosimia elementtejä, mm. kuvioita italialaisista renessanssitansseista.

Maalaistanssien suosio ja kehitys jatkui aina 1800-luvun alkuun. Kun esittävä tanssi kehittyi yhä monimutkaisemmaksi ja hiotummaksi ammattilaisten balettitaiteeksi, tuli maalaistansseista sosiaalisen tanssin ykkössuosikkeja aateliston parissa. Historiansa aikana niihin siirtyi elementtejä mm. ranskalaisesta hovityylistä ja pohjoisessa skotlantilaisesta kansantanssista. Maalaistanssit puolestaan vaikuttivat voimakkaasti monien nuorempien tanssilajien, kuten kotiljonkien ja katrillien kehitykseen. Samoihin aikoihin maalaistanssit palasivat hoveista takaisin kansan pariin: Skotlannissa paikallisväriä saaneiden maalaistanssien perinne on säilynyt katkeamattomana, mutta myös monien muiden maiden kansantansseissa on nähtävissä jälkiä näistä tansseista.

1800-luvun alussa maalaistanssit joutuivat lopulta väistymään nuorempien salonki- ja seuratanssien (kuten valssin) viedessä niiden valta-aseman. 1900-luvun alussa kiinnostus maalaistansseja kohtaan heräsi jälleen. Englantilainen Cecil Sharp kiinnostui kotimaansa kansanperinteestä ja keräsi mm. runsain määrin musiikki- ja tanssiaineistoa eri puolilta Englantia. Koska tanssiperinne oli ollut unohduksissa lähes vuosisadan, Sharp päätyi usein arvailemaan rekonstruktioita. Epätarkkuuksista ja virhetulkinnoista huolimatta Sharpin tutkimus oli ja on edelleen merkittävä työ maalaistanssien saralla. Englannissa hänen toimestaan perustettiin English Folk Dance and Song Society. Ensimmäisen maailmansodan aikana Sharp muutti Yhdysvaltoihin, jossa hänen työnsä seurauksena syntyi Country Dance and Song Society

Maalaistanssien lähteitä

John Playford; The (English) dancing master (Lontoo: 1651-1726, 18 editiota)
John Playfordin The English Dancing Master lienee tunnetuin ja laajin kokoelma maalaistansseja. Ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1651, ja se sai niin suuren suosion, että vuoteen 1726 kirjaa ilmestyi kokonaista 18 editiota Playfordin ja hänen työnsä jatkajien toimittamina. Tyylillisesti tanssit muuttuivat 75 vuoden aikana. Ensimmäisten painosten tanssit on yleensä tarkoitettu määrätylle määrälle tanssijoita (useimmiten 2-4 parin kuvioissa), mutta myöhemmissä editioissa esitellyt tanssit ovat miltei poikkeuksetta solatansseja (for as many as will). Tämä kuvastanee maalaistanssien sosiaalisen luonteen korostumista. Playfordin oppaissa on annettu kullekin tanssille myös melodia, mutta itse tanssiohjeet ovat hyvin suppeat. Playford ei myöskään kuvaile tarkemmin tanssien askelia, kuvioita tai tyyliä, joten opas on ilmeisesti tarkoitettu lähinnä muistiavuksi tanssit jo osaaville. Tansseja rekonstruoitaessa on tukeuduttava myöhemmin ilmestyneisiin tarkempiin oppaisiin (jotka nekin ovat 50-100 vuotta nuorempia).
T. Bray:Country Dances (London, 1699).
N. Dukes: A Concise and Easy Method (London, 1752).
R. A. Feuillet:Recüeil de contredanses (Paris, 1706).
N. Kynaston: Twenty-four new country dances for the year 1710 (London,1710?).
J. Walsh: The Compleat Country Dancing Master (London, 1718).
Thomas Wilson: The complete system of English country dancing, containing all the figures ever used in English country dancing, with a variety of new figures, and new reels (London, Sherwood, Neeley and Jones 1815?)