Vantaanjoen laskuhaara kulki kivikaudella
Mätäjoen kautta
Tulvivat vedet karkasivat nykyisen Pitkäkosken suuntaan
Kaivokselassa
Kustaa Vaasa antoi vuonna 1550 tiukan käskyn. Ulvilan, Rauman, Porvoon ja Tammisaaren
kaikki porvarit määrättiin muuttamaan Vantaanjoen suulle.
Sinne oli perustettava Helsingin kaupunki.
Kustaa Vaasa tuskin tiesi, että parituhatta
vuotta aikaisemmin kaupungin paikaksi olisi tullut Pitäjänmäki.
Vantaanjoki näet laski tuolloin nykyistä
paljon laajempaan Laajalahteen Pitäjänmäellä. Jokisuulla
pauhasi samantapainen koski kuin nykyisen Vantaanjoen suulla.
Kaupungin paikka olisi tosin osoittautunut
huonoksi. Vantaanjoki tosin tarjosi kalaa, energiaa ja kulkuyhteyden sisämaahan.
Merenkulku matalassa Laajalahdessa ei kuitenkaan
olisi ajan mittaan onnistunut paremmin kuin Vanhankaupunginlahdella. Kaupunki
olisi vääjäämättä pitänyt siirtää
joskus Vironniemelle.
Miksi Vantaanjoki kuitenkin purkaa
vetensä Vanhankaupunginlahteen eikä Huopalahteen, kuten muinoin?
Siihen on luonnollinen selitys. Joki on vaihtanut lasku-uomansa kulkua.
Suomessa joet ovat Vantaanjoen tapaan nuoria,
jääkauden jälkeisellä ajalla syntyneitä. Ne eivät
ole yleensä ehtineet kuluttaa kovin syviä uomia. Syvimmät
savikoihin syöpyneet jokilaaksot Lounais-Suomessa ovat 30 metriä
syviä.
Lähelle savikoiden pintaa ulottuu kallio-
ja moreenikynnyksiä. Ne ovat useimmiten estäneet uomien syvenemisen.
Siksi moni joki virtaa yhä matalassa – ja helposti tulvivassa – uomassaan.
Joen kulun suunta on usein Suomessa
pienestä kiinni, koska eri suuntiin vievien laaksojen välillä
on vain mitättömiä korkeuseroja. Suurten tulvien yhteydessä
laaksojen välinen matala kynnys voi ylittyä. Silloin tulviva vesi
alkaa kuluttaa patoavaa kynnystä.
Jos kynnys on helposti kuluvaa maata, voi
syntyä uusi jokiuoma. Näin kävi aikanaan myös Vantaanjoen
alajuoksulla, nykyisen Kaivokselan luona.
Kaivokselan pohjoispuolella sijaitsee
matala painanne, jonka kautta kulkee Djupbäckin uomana tunnettu kuiva
notkelma. Uoma alkaa nykyisestä Vantaanjoesta ja jatkuu Hämeenlinnanväylän
länsipuoliselle suoalueelle, jossa on pieniä avovesilammikoita.
Suoalueelta saa alkunsa Mätäjoki,
joka virtaa Malminkartanon ja Kannelmäen kautta Pitäjänmäelle.
Sieltä se laskee Talin siirtolapuutarhaa sivuten ja golfkentän
halki Ison Huopalahden perukkaan.
Yläjuoksulla varsinkin Mätäjoki
virtaa huomattavan leveässä laaksossa, jonka pohja on laajalti
soistunut. Vesimäärältään vähäisen Mätäjoen
nykyinen uoma peittää siitä nyt vain mitättömän
osan.
Djupbäckin uoman ja sen jatkeen, kookkaan
laakson perusteella on esitetty, että Vantaanjoella oli aikanaan toinen
laskuhaara, joka kulki juuri Mätäjoen latvaosien kautta.
Äskettäin tekemämme tutkimus
vahvistaa olettamuksen.
Mätäjoen nykyinen laakso oli muinaisen
Vantaajoen lasku-uomana Kaivokselasta aina Pitäjänmäelle saakka.
Vanhasta jokiuomasta tehdyt kairaukset osoittavat,
että nykyisen soistuneen pinnan alla on 3–6 metriä paksulti sedimenttejä
eli kerrostumia koko Kaivokselan ja Pitäjänmäen välisellä
uoman osalla.
Djupbäckin kallioisen kynnyskohdan alapuolisella
suoalueella muinainen joenpohja löytyy vasta seitsemän metrin syvyydestä.
Vanhaan uomaan kertyneet sedimentit
ovat selvästi virtaavan veden kerrostamia. Mätäjoki ei ole
kasannut lietteitä. Siksi on vaikea uskoa pienen puropahasen ensin kuluttaneen
kymmenien metrien laajuista ja metrien syvyistä uomaa, vain sitten täyttääkseen
sen.
Kilometrien pituisen syvän uoman synty
ja täyttyminen on vaatinut huomattavasti nykyistä puroa suuremman
joen työtä.
Djupbäckin kynnys kohosi merestä
hiukan yli 4 000 vuotta sitten, jolloin sen alapuolelle ulottui etelästä
pitkä ja kapea merenlahti. Maan kohotessa kynnyksen kohdalle syntyi
koski, jonka kautta silloisen Vantaanjoen vedet kuohuivat länteen.
Alempana Kaivokselan ja Malminkartanon välillä
sekä Kannelmäen kohdalla oli aluksi kaksi peräkkäistä
ja matalaa järviallasta, jotka kuitenkin nopeasti kuivuivat joen syventäessä
uomaansa.
Muinaisen Vantaanjoen varrelta ja entisten
järvien ympäriltä on löydetty merkkejä seudun ensiasutuksesta.
Vanhimmat kampakeraamiset asuinpaikkojen löydöt ovat noin 7 000
vuoden takaa, silloisen merenrannan tuntumasta.
Vanha asutus ryhmittyy muinaisen jokilaakson
ympärille, mutta Vantaanjoen nykyisen laskuhaaran lähistöstä
asutuksen merkkejä on löydetty niukasti.
Kivikautinen Helsinki perustettiin
siis sekin Vantaanjoen tuntumaan, nykyisten Kaarelan ja Kaivokselan alueille.
Sedimenteistä tehtyjen ajoitusten mukaan
veden virtaus joessa halkoi heiketä nopeasti noin 2 200 vuotta
sitten, jolloin uoman pohjalle alkoi kerrostua nopeasti lietteitä. Tuossa
vaiheessa jokisuu oli ehtinyt siirtyä jo Pitäjänmäen koskille.
Kerrostuminen jatkui noin parisataa vuotta,
jona aikana vanha uoma ehti täyttyä lähes kokonaan. Myöhemmin
uoman kosteikkoon on syntynyt turvekerrostumia, kun nykyinen Mätäjoki
ei ole pystynyt uomaa juuri kuluttamaan.
Syy virtauksen tyrehtymiseen oli uuden uoman
synty. Kun muu uoma oli syventynyt savikkoon lähes parin vuosituhannen
ajan, ei Djupbäckin kalliokynnys sitä tehnyt. Tämän vuoksi
joen pinta oli pysynyt kynnyskohdan yläpuolella lähellä jokiäyräitä.
Sitten vesi nousi uomassa poikkeuksellisen
tulvan, tai vaikkapa kosken niskalle syntyneen tukoksen, vaikutuksesta tavallista
korkeammalle. Hiekkainen jokipenger lopulta ylittyi, ja vedet karkasivat
nykyisen Pitkäkosken suuntaan.
Parissa vuosisadassa uusi uoma kului niin,
ettei vanhaan uomaan virrannut vettä edes tulvien aikana.
Nykyisen Vantaanjoen pinta on
jo laskenut viisi metriä Djupbäckin kynnyksen alapuolelle. Uusi
Vantaajoki yhtyi Torpparinmäen ja Tapaninkylän välisellä
alangolla Keravanjokeen, joka jo tuolloin laski mereen vain hiukan nykyisen
Vanhankaupunginkosken yläpuolella.
Näin syntynyt uusi Vantaanjoki oli valmis
ottamaan vastaan tulevan pääkaupungin.
Olli Ruth on yliopistonlehtori ja Matti
Tikkanen professori. He työskentelevät Helsingin yliopiston maantieteen
laitoksessa.
Olli Ruth Matti Tikkanen
Lisää
aiheesta:
Mätäjoki
tulvii sateilla
Paluu "Mätäjoki"
kotisivulle
|
|