Tämän navetan lehmä on jo
eläkkeellä kaupan teosta. Sivun tarkoitus on
esitellä vapisevalla äänellä ja nostalgian
vallassa mediajaoston poliittisen toimituksen alkutaipaleen
historiaa. Nyt paljastan lehmän kauppiasuran ihmeeliset,
ennen julkaisemattomat alkusyyt. Kun vanhojen muistelu alkaa
kyllästyttää, kannattaa siirtyä nykylehmän
kaupan kassalle.
Maslowilainen menneisyys -- kaikki alkoi ruoasta!
Keväällä 1995 sattui ja tapahtui monen moista.
Edustajisto teki hallitukselle epäluottamuslause-esityksen
hallituksen sisäisten henkilöristiriitojen tiimoilta,
mutta lopulta hallitus pysyi pystyssä, joskin
ympäristövastaava vaihtui. Tämän
tragikomedian uskotaan yleisesti olevan Lehmän kaupan synnyn
pääasiallinsen innoittajan (näin antaa
ymmärtää mm. nykyinen kauppias Mikko Aitkoski syksyn 1996 Lehmän
kaupan historia-artikkelissaan). Uskomus on kuitenkin
väärä ja totuus paljon moniselitteisempi.
Keskustelua poliittisen toimituksen tarpeellisuudesta oli
käyty kahvipöydissä jo hyvän aikaa.
Tarvittiin vain sopiva ärsyke, jotta joku olisi tarttunut
asiaan. Ärsykkeitä ilmaantui suunnilleen
samanaikaisesti kaksikin. Edellä mainittu hallitusskandaali
sai mediajaoston silloisen puheenjohtajan Riku Talvitien tarttumaan
kynään ja avaamaan pelin. Onkin ilmeistä,
että jollen minä olisi poliittista vakiopalstaa
ennättänyt perustamaan, joku muu olisi sen kyllä
tehnyt. Henkilökohtainen perustamisärsykkeeni
löytyi kuitenkin Maslow'n tarvehierarkian
alkupäästä: ruoka!
Kyseisenä keväänä ylioppilaskunta oli
myynyt omistamansa Rafla-Lyydia -opiskelijaravintolayhtiön
oululaiselle Katri Antell -rymälle. Rafla-Lyydian
voittovaroista pahan päivän varalle kertynyt
ruokalarahasto jäi vaille tarkoitusta. Rahojen
uusiokäytön miettiminen uskottiin sosiaalisektorille,
jolla tuolloin myös itse vaikutin. Syntyi ehdotus, jossa
rahaston käyttötarkoitus olisi ollut mahdollisimman
lähellä alkuperäistä: palveluja kaikkien
kuntalaisten käyttöön.
Edari puuttuu peliin
Edustajistoa moinen banaali käyttötarkoitus ei
kuitenkaan miellyttänyt, vaan kahden silloisen
puheenjohtajiston jäsenen esityksestä ruokalrahasto
muutettiin KY 100-vuotisrahastoksi, jonka
käyttötarkoitus hieman yksinkertaistaen on
järjestää 7 miljoonan markan vuosijuhlat vuonna
2011. Edustajisto toki saattoi jo tuolloin
sääntöjen mukaan päättää
mitä tahansa, eikä suurin ärtymys aiheutunutkaan
itse päätöksestä, vaan sen
käsittelytavasta. Kokous oli ensimmäinen, jota
henkilökohtaisesti olin paikalla seuraamassa, ja
järkytykseni oli melkoinen. Päätös
poliittiseksi toimittajaksi ryhtymisestä syntyi
todellisuudessa juuri tuon kyseisen kokouksen aikana.
Kesän aikana olikin sopivasti aikaa hautoa ajatusta, ja
konsepti alkoi vähitellen hahmottua päässäni.
Piti perustettaman Mediajaoston historian ensimmäinen
vakiopalsta, joka erottuisi tunnistettvavan ulkoasunsa ansiosta
ja jolla olisi myös uraauurtava verkkotuki, eli oma
kotisivu.
Ensinnä oli palstalle keksittävä osuva nimi.
Kun kerran talousalalla toimitaan, kauppa tuntui luonnolliselta
ratkaisulta. Mutta mikä kauppa? "Vaihtokauppa", "Kahden
kauppa", "KY-kauppa", "Lähikauppa" vaiko kenties
"Kytkykauppa"? Samalla nimen olisi mielellään
pitänyt palvella kirjoittajan pseudonymina. Niinpä
lopputulos oli "Lehmän kauppa", siis erikseen
kirjoitettuna, mistä nykyisin näyttää
vallitsevan hieman häilyvä käytäntö.
Assosiaatio lehmänkauppaan on tietysti selvä ja
tarkoitettu, mutta absurdeihin sanaleikkeihin mieltyneenä
ajattelin, että toimitus on kauppa, jota
pyörittää sangen omalaatuinen toimittaja,
lehmä.
Tunnistettavuus hoitui yhä käytössä
olevalla,Ella Kirjasniemen piirtämällä
lehmä-logolla, joka tältäkin sivulta
löytyy.
Ja sitten lypsylle
Edari ei pettänyt odotuksiani, ja tohelluksista riitti
juttua useaan artikkeliin. Erityiskiitoksen ansaitsee
puheenjohtaja Petteri Harjula, jonka edesottamukset
hauskuuttivat lukijoita useampaan otteeseen syksyn aikana.
Hän kirjoitti vastineenkin "Nuijankopautuksia"-juttuuni
(ks. myös loppukaneetti artikkelissa "Regressioanalyysi
lypsykoneella").
Alkuperäinen ajatukseni oli luoda palstalle kehikko ja
laittaa kirjoittelua alkuun. Kaupan suojissa olisi sitten lopulta
majaillut kokonainen lehmälauma poliittisia toimittajia,
jotka olisivat saanet tätä kautta
äänensä kuuluviin. No, kaikkihan ei aina suju
suunnitelmien mukaan.
Lehmä siirtyy varhaiseläkkeelle
Olin juuri päässyt mukavasti poliittisen toimittamisen
makuun, kun vastoin kakkia vakaita
päätöksiäni löysin itseni KY:n hallituksesta 1996. Tämä
merkitsi vääjäämättä
lehmäurani loppua. En ollut vielä lainkaan ehtinyt
ajatella navetan täydentämistä, joten
turavatakseni kaupan aukioloajat ryhdyin kuumeisesti
tähyilemään laitumille
päämääränäni löytää
uusi lehmä pitämään kauppaa.
Periaatteessa kiinnostuneita löytyi useampiakin, mutta
lopulta perintö lankesi kokonaisuudessaan Mikko Aitkoskelle, jonka ansiosta
pitkälti Lehmän kauppa on kehittynyt sellaiseksi
institutioksi, jona sen tänään tunnemme. Mikkohan
häärii kaupan kassalla edelleenkin.
Kiitokset
Tämän muistelman lopuksi lausun erityiskiitokset
saamastani tuesta, ideoista ja kannustuksesta Petri
Dahlströmille, Minna Fossille, Ville Melonille, Riku
Talvitielle, Sami Turpeiselle sekä vuoden 1995
mediajaostolaisille.