Veteraanisymposiastikot ovat jälleen kunnostautuneet käännöstöiden saralla. Tammi lanseerasi alkukeväällä uuden Olympos-kirjasarjan, joka keskittyy antiikin kirjallisuuden suomennoksiin. Mukana on sekä perinteiseen kaanoniin kuuluvia klassikkoteoksia että vähemmän tunnettuja kuriositeetteja. Ensimmäiseen osastoon lukeutuu Päivi Myllykosken suomentama Hesiodoksen »Jumalten synty», jälkimmäiseen antiikin ajasta asti
kuluneita vitsejä sisältävä kokoelma »Ikivanha».
Arto Kivimäki, Vesa Vahtikari ja Sampo Vesterinen ovat kääntäneet ja toimittaneet valikoiman antiikin Kreikasta ja Roomasta säilyneitä vitsejä. Käännösten runsain yksittäinen lähde on ainoa antiikista säilynyt vitsikirja, Filogelos, eli »Naurun ystävä». Muita muinaisen huumorin kukkia on poimittu pilkkarunoilijoiden tuotannosta sekä henkilökaskuista.
Oikeastaan hauskasti ja sujuvasti käännettyjen vitsien sisältöä huvittavampaa on havaita, etteivät naurunaiheet ole juurikaan parissa tuhannessa vuodessa muuttuneet. Jopa vitsien sisältämät tarinat ovat usein lähestulkoon identtisiä nykyisin suusanallisessa kierrossa olevien kanssa. Esimerkistä käynee seuraava sukkeluus:
Skholastikos riiteli isänsä kanssa ja valitti tälle: - Etkö näe, miten suuren vahingon olet minulle aiheuttanut? Jos sinä et olisi syntynyt, minä olisin perinyt isoisäni. (Filogelos 24)
Edellä esiintynyt skholastikos on yksi vitsien vakiosankareista, eräänlainen oman aikansa insinööri tahi basisti. Hölmöläisiä taas vastaavat abderalaiset ja sidonilaiset. Lieneekö syynä vitsien ikä vai mikä, mutta kirjaa lukiessa kuuluu pään sisällä puujalkain kapse, eikä ihan hiljaa. Kreikkalaisesta antologiasta löytyy seuraava, arvatenkin monet röhönaurut irrottanut helmi:
Eräs hölmö, jota kirput purivat, sammutti lampun ja sanoi: - Nyt ette enää näe minua. (AP 11.432 Lukianos)
Tämän teoksen kulttuuriarvo syntyykin aivan muusta kuin yleisön hauskuuttamisesta, vaikka toki kaskujen joukossa jokunen helmikin on. Toimittaja-kääntäjät ovat tuoneet ulottuvillemme palasen tavallisen kansan kulttuurihistoriaa. Tässä ei lauleta polytrooppien urotöistä, eikä käännetä muusain innostamien runoilijoiden tyylikkäitä, lyyrisiä säkeitä. Vitsit antavat kaivatun, maanläheisen tuntuman antiikin elämään ja ajatteluun: mikä naurattaa, mikä puistattaa, ketä pilkataan ja kuka on kaskujen sankari. Ne ravistavat hätkähdyttävällä tavalla huomaamaan, kuinka vähän ihminen itse on lopulta muuttunut, vaikka hänen kehittämänsä moderni teknologia onkin muuttanut ympäröivän maailman aivan toiseksi.
Janne Niemi
Ikivanha - Antiikin vitsejä ja sukkeluuksia.
Suomentaneet ja toimittaneet Arto Kivimäki, Vesa Vahtikari ja Sampo Vesterinen. Tammi, Helsinki.
Hesiodos: Jumalten synty.
Suomentanut Päivi Myllykoski. Tammi, Helsinki. (Arvostelu luvassa myöhemmin.)
Sivun osoite (käytä tätä!): http://www.iki.fi/janne.niemi/suomi/r02_2_11.htm Sivu päivitetty: