24.2.1463 Modena
17.11.1494 Firenze
Jo omana elinaikanaan Picoa pidettiin huomionarvoisena ja tärkeänä hahmona. Aikalaiset nimittivät häntä nerojen Feeniksiksi (la Fenice degli Ingegni), sankariksi ja luonnon tai aikakauden ihmeeksi (aetatis miraculum). Vielä vuosisatoja Picon kuoleman jälkeen häneen viitattiin poikkeuksellisena ilmiönä ja älyn ihmelapsena. Nyttemmin nämä kuvaukset ovat kuitenkin heittäneet kuperkeikkaa: Pico ei enää olekaan poikkeuksellinen vaan päin vastoin, tyypillinen. Hänestä on tullut elinaikansa edustava symboli, jossa ehkä selvemmin kuin kenessäkään muussa yhdistyvät humanismille tyypilliset lavea älyllinen uteliaisuus, ylevä into ja hengen palo sekä käsitys, ettei mikään inhimillisen rakkauden, mielenkiinnon tai ponnistusten kohde voi olla kokonaan vailla arvoa.
Giovanni Pico syntyi Mirandolan linnassa Modenassa vuonna 1463. Hän oli nuorin poika ylimysperheessä, jonka läänityksiin kuuluivat Mirandolan ja Concordian alueet. Äiti tahtoi nuorimmalle pojalleen hengellistä uraa, ja Pico lähtikin 14-vuotiaana Bolognaan opiskelemaan kanonista oikeutta.
Äitinsä kuoltua Pico siirtyi vuonna 1479 Ferraraan, jossa hän alkoi opiskella filosofiaa. Tätä hän jatkoi Padovassa 1480 - 82 juutalaisen averroisti (eräs aristotelelaisuuden muoto) Elia del Medigon oppilaana. Padovasta hän suuntasi Firenzeen ja tapasi Marsilio Ficinon (Marsilius Ficinus), joka oli juuri saanut valmiiksi Platonin teosten latinankielisen käännöksen. Käväistyään Mirandolassa ja vietettyään jonkin aikaa Paviassa Pico tuli jälleen Firenzeen. Hän oli alkanut tutustua platonilaiseen filosofiaan ja ystävystyi nyt Ficinon, Lorenzo de' Medicin ("il Magnifico"), Polizianon ja Girolamo Benivienin kanssa. Tämän opintomatkan viimeinen etappi 1485 vei Pariisiin, josta Pico vuoden kuluttua palasi taas Firenzeen.
Opiskeltuaan teologian ja filosofian ohella lukuisia kieliä, mm. latinaa, kreikkaa, hepreaa, arameaa ja arabiaa, Pico suuntasi uteliaisuutensa kabbalaan, juutalaisten mystiseen salaoppiin, johon hän uskoi monta vuotta ja sitoi sen käsitykset filosofisiin kirjoituksiinsa tavoitteenaan uskonnon ja filosofian yhdistäminen.
Pico suunnitteli suurta julkista väittelyä Roomassa, jonne hän lähti 1486. Matka kuitenkin keskeytyi Arrezzossa paljastuneeseen suhteeseen Margheritan, Giuliano di Mariotti de' Medicin vaimon kanssa. Pico pääsi pälkähästä Lorenzon puututtua asiaan, mutta väittelyhanke viivästyi useilla kuukausilla.
Väittelyn kohteeksi Pico kirjoitti 900 teesiä (Conclusiones philosophicae, cabalasticae et theologicae) ja niille eräänlaiseksi johdannoksi kuuluisan ihmisyyden arvoa käsittelevän puheensa (Oratio de hominis dignitate). Teesit julkaistiin Roomassa 7. joulukuuta 1486, ja väittelyn oli määrä alkaa seuraavan loppiaisen jälkeen, jota ennen teesejä julkaistiin Italian yliopistoissa. Vastaväittäjiä saadakseen Pico jopa tarjoutui huolehtimaan kauempaa tulevien matkakuluista.
Kaikki eivät suinkaan olleet ihastuneita Picon projektiin, ja joukko roomalaisia teologeja kääntyi paavi Innocentius VIII:n puoleen, joka 20. helmikuuta 1487 määräsi komission tutkimaan hanketta ja väittelytilaisuuden lykättäväksi. Tutkintakomissio piti teeseistä 13:a kerettiläisenä tai ainakin epäilyttävänä. Vastineeksi syytöksille Pico kirjoitti Apologian, mutta paavin bullassa 4. elokuuta kaikki 900 teesiä yhdessä tuomittiin harhaoppisiksi ja Oratio kiellettiin.
Pico pakeni Ranskaan, mutta joutui kuitenkin Lyonissa lyhyeksi ajaksi vangituksi. Lopulta hän sai palata Firenzeen, jonne hän jo lähes loppuun palaneena asettui Lorenzon suojiin ja jossa hän vietti elämänsä viimeiset vuodet. Hän hylkäsi maallisen tieteen ja omistautui puolustamaan kristinuskoa juutalaisuutta, islamia ja astrologiaa vastaan. Kesäkuussa 1493 paavi Aleksanteri VI antoi Picolle täydellisen synninpäästön tuomittujen teesien osalta.
Pico kuoli 17. marraskuuta 1494 "kuumetautiin" -- luultavasti myrkytettynä -- samana päivänä, kun Ranskan Kaarle VIII joukkoineen tunkeutui Firenzeen.
Picon veljenpoika, Gianfrancesco Pico della Mirandola, julkaisi kaksi vuotta setänsä kuoleman jälkeen (1496) tämän kootut teokset, myös aiemmin kielletyn Oration, joka sai alaotsikokseen "de hominis dignitate", millä nimellä se nykyisin parhaiten tunnetaan. Se on epäilemättä tunnetuin Giovanni Picon teoksista ja sisältönsä tähden sitä kutsutaan jopa renessanssin manifestiksi, "il Manifesto del Rinascimento".
Oratio alkaa kysymyksellä, miksi ihminen on ihmeellinen. Picon mukaan kysymykseen yleensä annetut vastaukset ovat tärkeitä, mutteivät täysin tyydyttäviä. Hän esittää perustavan syyn liittyvän kertomukseen ihmisen luomisesta; kun kaikille muille luomakunnan jäsenille annettiin muuttumaton luonne, ihminen sai vallan itse määritellä omansa ja lopulta ylitti kaikki muut luodut solmimalla liiton Jumalan kanssa.
Picon suhde humanismiin ja hänen käsityksensä ihmisestä eivät kuitenkaan ole aivan yksiselitteisiä. Vaikka häntä tietyssä mielessä voidaan pitää humanistin perikuvana, näyttää hän sittenkin olleen pohjimmiltaan eklektikko, joka edusti jonkinlaista vastareaktiota yltiöhumanismille. Picolle väite ihmisen vapaudesta valita oma luontonsa ei ole metafyysinen vaan moraalinen.
Picon työt itse asiassa muodostavat synteesin renessanssin ja myöhäiskeskiajan ajattelusta: humanismista, uusplatonismista, aristotelelaisuudesta, averroismista ja mystisismistä. "Humanismi" ei tarkoittanut missään tapauksessa antikristillisyyttä, vaan oli vastareaktio logiikkaa ja lingvistiikkaa korostaneelle skolastiikalle. Humanisteille ihminen oli Jumalan luomistyön huippu ja tarkoitus ja he keskittyivät logiikan, semantiikan ja propositioanalyysin sijaan inhimillisen ja jumalallisen väliseen suhteeseen ja ihmisen paikkaan Jumalan suunnitelmassa.
Loistavan järkensä, tyydyttymättömän uteliaisuutensa ja erehtymättömän muistinsa avulla Pico pyrki johonkin vielä suurempaan, nimittäin synteesiin kaikesta inhimillisestä tiedosta. Kun humanistit yleensä yrittivät sovittaa yhteen kristinuskon ja antiikin filosofian, Picon tavoitteena oli «pax philosophica» kaikkien maailman filosofioiden ja uskontojen yhteensovittaminen kristinuskoon. Picon tunnuslauseenaan pitämä "de omni re scibile" on myöhemmin ivallisesti väännetty muotoon "de omnibus rebus et quibusdam aliis" -- kaikista asioista ja vielä muistakin.
Juuri edellä mainitun jättiläismäisen yrityksen huipentumana olivat 900 tuomittua teesiä. Teesit sisälsivät väittämiä eri tieteiden aloilta, kirjaimellisesti maasta taivaaseen. Harhaoppituomion aiheutti lähinnä vain muutama väittämä, joissa suhtauduttiin epäillen transsubstaatio-oppiin ja Kristuksen läsnäoloon helvetissä.
Filosofisen näkemyksensä Pico perusti pääasiassa Platoniin. Toisin kuin opettajansa Ficino, Pico korosti filosofian synteesiä kirkon oppeihin sivuuttaen synkretismin. Sitä vastoin hän sisällytti rakennelmaansa kabbalan ja itämaisen mystiikan.
Palattuaan Firenzeen teesiensä kieltämisen jälkeen Pico hylkäsi maalliset tieteet. Lorenzo il Magificolle omistetussa teoksessa Heptaplus Pico pyrkii sopeuttamaan pakanalliset käsitykset maailman synnystä Mooseksen kirjojen kertomaan. De ente et uno puolestaan on omistettu Polizianolle ja tavoittelee Platonin ja Aristoteleen ajatusten yhteensovittamista.
Kaksi viimeistä elinvuottaan Pico käytti astrologian kumoamiseen. Tämän työn tulos, Disputaiones, ilmesty vasta postuumisti Gianfrancescon toimittamana. Pico kirjoitti viimeisinä vuosinaan myös joitakin pienempiä, lähinnä raamatullisia tekstejä, jotka liittynevät hänen yhteyksiinsä dominikaanireformaattori Savanarolaan. Viimemainitusta tuli Ranskan kuningas Kaarle VIII:n tuella Firenzeen perustetun uskonnollisen totalitarismin johtaja -- Ranskan joukot valtasivat kaupungin Picon kuolinpäivänä.
Pico oli ehtinyt myös rakastaa naisia -- ja tulla rakastetuksi -- minkä innoittamana hän oli kirjoittanut koko joukon sentimentaalisia runoja italiaksi. Itse asiassa hän poti pientä identiteettikriisiä yrittäessään olla sekä filosofi että runoilija päätyen lopulta pitämään itseään vain jälkimmäisenä. Tämän varhaisemman tuotannon hän kuitenkin myöhempien aikojen lukijoiden harmiksi tuhosi "kääntymyksensä" yhteydessä, jo kauan ennen Savonarolan kirjarovioita. Ainoa Picon säilynyt italiankielinen teksti on kommentti, Commento, hänen ystävänsä Girolamo (Hieronymos) Benivienin kirjoittamaan, platonisen filosofian värittämään rakkausrunoon.
Commento sopra una canzone d'amore di Girolamo Benivieni (Firenze 1486)
Oratio de hominis dignitate (Firenze 1486)
Conclusiones philosophicae, cabalasticae et theologicae (Rooma 1486)
Apologia J. Pici Mirandolani, Concordiae comitis (Rooma 1487)
Heptaplus (Firenze, noin 1489)
De ente et uno (Firenze 1491)
Disputationes adversus astrologiam divinatricem (Bologna 1495)
Concordiaeque Comes, Opera omnia (Bologna 1496, kootut teokset)
Aureae ad familiares epistolae (Pariisi 1499, kokoelma kirjeitä)
Anagnine, Eugenio, Pico della Mirandola: sincretismo religioso-filosofico, Bari, 1937.
Bartoli, Ricardo, Elogio al principe Giovanni Pico detto la Fenice degli Ingegni, Guastalla, 1791.
Cordier, P.-M. (Chanoine), Jean Pic de la Mirandole, ou la plus pure figure de l'humanisme chrétien, Pariisi, 1958.
Di Napoli, Giovanni, Giovanni Pico della Mirandola e la problematica dottrinale del suo tempo, Rooma, 1965.
Garin, Eugenio, Giovanni Pico della Mirandola: vita e dottrina, Firenze, 1937.
Garin, Eugenio, Giovanni Pico della Mirandola, Parma, 1963.
Graven, William G., Giovanni Pico della Mirandola, Symbol of his Age, Genève, 1981.
Lubac, Henri de, Pic de la Mirandole, études et discussions, Paris 1974.
Walter Pater: Pico della Mirandola
http://www.physics.wisc.edu/~shalizi/Mirandola/pater.html
Pico della
Mirandola
http://www.wsu.edu/~dee/REN/PICO.HTM
Catholic Encyclopedia: Giovanni Pico della Mirandola
http://www.knight.org/advent/cathen/10352a.htm
Mirandola (kaupunkikierros)
http://www.arcanet.it/cdicmir/tour/tour.htm
Picon
alkuperäisiä tekstejä
http://www.gmu.edu/departments/fld/CLASSICS/mir.html
© Janne Niemi 1999
Sivun osoite (käytä tätä!): http://www.iki.fi/janne.niemi/suomi/pico.htm Sivu päivitetty: