Tämä päiväkirja on syntynyt alunperin Kimmo Lehtosen ylläpitämään Babek Nabel -nimiseen keskustelufoorumiin. Kyseinen paikka tulee myös jatkossa olemaan se paikka jonne laitan kirja-arviot kirjat luettuani. Päivitykset tänne tulevat muutaman kirjan paketissa. Päiväykset kirjan yhteydessä tarkoittavat arvioinnin kirjoittamispäivämäärää joka on ajankohdaltaan muutamasta tunnista muutamaan päivään myöhäisempi, kuin se hetki jolloin kirjan kansi on sulkeutunut. Sarjakuvat lehdet yms olen jättänyt pois. Arviointeja katsellessa kannattaa huomioida, että pisteytys perustuu vain ja ainoastaan siihen kuinka teksti on toiminut minulle, varsinaiset kirjalliset arvot eivät paljoa vaikuta, lukukokemus on keskeisin arviointikriteeri. Muistettava on myös se, että kommentointi ja pisteytys on tehty pian lukemisen jälkeen, jälkikäteen katsottuna monien kirjojen pisteytys ja monasti jopa arviotkin olisivat erilaisia jos sallisin itselleni luvan myöhäiseen editointiin. Monasti arviointi on tehty vielä kirjan loppuvaikutelman tai sen aiheuttaman tunnekuohun vielä vaikuttaessa ja näin ollen monet kirjat ovat saaneet ehkä hivenen ansiotontakin arvonnousua. Alle kolmen tähden kirjat ovat yleensä pettymyksiä ja neljä tai enemmän saaneet niitä HYVIÄ kirjoja. Mitä tulee kahden tähden kirjoihin tai sitä huonompiin, on kyseessä yleensä kirja jonka loppuun lukeminen on ollut ainakin hetkittäin työn takana. Vuodelle 2003 pisteytyksessä tapahtui pieni muutos kun otin + ja - täydentämään asteikkoani ajoittaisten arviointihankaluuksien takia. 

Kirjojen määrittelyjä ja arvioita

F fantasiaa
SF scifiä
H historiallinen romaani tms.
VH vaihtoehtohistoria
HF historiallista fantasiaa 
T tietokirja
K kauhua
D dekkari
M mainstream
S seikkailu (vain mikäli ei
muuta luokitusta)

Huom! luokittelut ja pisteytys ovat suuntaa-antavia, eivät välttämättä hirveän täsmällisiä. Jos luokittelu on suluissa, pidän kirjaa marginaalisesti kyseiseen luokkaan kuuluvana.

Kirjan arvio
***** loistava
****erinomainen
*** ok
** yhdentekevä
* surkea

 

 

Huom2! jos jollakulla on tarvetta tai halua kommentoida lukupäiväkirjaani, niin s'postiosoitteni saa kun yhdistää marko.kivela osuuden miuku -merkillä helsinki.fi -loppuun.