Kunhan ennätän perehtyä kieleen, teen sen kiusallanikin Claude Simonin teosten kautta. Simon on jättänyt sovinnaisuudet taakseen niin kielen kuin "kerronnan" puolesta - ja taitaa olla Ranskan Akatemian pahin painajainen.

Jokaiselle, joka on täysin tympääntynyt perinteisiin kertomuksiin, Simonin lukeminen on virkistävä kokemus.

Nautin siitä, että saan lukea tekstiä, joka ylittää käsityskykyni, ja ponnistella lukemani ymmärtämiseksi. Sillä "Flanderin tie" tai "Georgica" ovat täysin ymmärrettäviä; niiden kompleksisuus vain on häkellyttävä.

Simonin teoksissa sota on aina läsnä. Kirjailija itse taisteli ratsuväessä [!] Espanjan sisällissodassa ja II maailmansodassa. Sodan ja vankeuden kokemukset ovat jättäneet jälkensä mieheen - ja kirjoihin.

Sodassa ihminen ja elämä ovat paljaimmillaan ja raadollisimmillaan; siinä Simonin teosten ehtymätön käyttövoima. Sen kuvaamisessa, miten ihmisen mieli kerroksisuuttaan punoo yhteen aikatasoja ja kokemuksia, Claude Simon on ylittämätön taituri. Joka vaivautuu hänen tekstiinsä paneutumaan, ei hevin pety.