Oikean puolen asteikolla olevaa takaisinsirontapinta-alaa voidaan verrata
hyönteisille laskettuihin arvoihin: mehiläinen 7e-6 ja hyttynen 6e-9
neliömetriä. Siten yksi hyttynen voidaan havaita noin 3 km ja mehiläinen
noin 15 km päästä. Todellisesta mitatusta tutkakaiusta voidaan siten
arvioida esim. hyönteisten
välimatkoja.
Toisaalta vasemman reunan tutkaheijastuvuus on lukuarvoltaan
aallonpituudesta johtuen lähes sama kuin taitekertoimen turbulenssin
rakennetekijä (SI-yksiköissä), jonka tavallisen vaihtelualueen on laskettu
olevan maanpinnan lähellä 2e-15 ... 3e-14.
Kivenlahden maston hyönteispyydyksellä koottiin kaikuja aiheuttavia
niveljalkaisia.
Näiden lasketun yksilötiheyden ja kokojen mukaan on arvioitavissa, että
koko aikana erityisesti hyönteisten aiheuttama keskimääräinen
tutkaheijastuvuus (160 m korkeudella) olisi ollut vähintään luokkaa 1e-12 1/m.
Näin siitä huolimatta, että mittaukseen sisältyi aika toukokuun alusta
lokakuun alkuun ja saalistus oli ympärivuorokautinen. Kirkkaan ilman kaiut
ovat tavallisesti päiväsaikaan ja keskikesällä voimakkaimmillaan.
Vuoden aikana 1986-87 tarkastelluista kirkkaan ilman kaiuista saadaan
kuvassa esitetyn kaltainen jakauma kaiun tyypilliselle ekvivalentille
tutkaheijastuvuustekijälle päiväsaikaan. Siniset pylväät koskevat Helsingin
edustan merialueen ja vihreät pylväät maa-alueen yläpuolista ilmaa parinsadan
metrin korkeudella.
Ekvivalentti tutkaheijastuvuustekijä on ilmoitettu dBZ-arvona. Verrattaessa
tutkaheijastuvuuteen saadaan seuraavat vastaavuudet:
-25 dBZ = 1e-13 1/m
-15 dBZ = 1e-12 1/m
Siten siis edellä laskettu niveljalkaisten aiheuttama kaiku kuuluisi noin
-15 dBZ luokkaan. Heikon sateen tavallisena raja-arvona kesäsateissa
käytetään 0 dBZ. Maksimissaan kirkkaan ilman kaiut ovat kuitenkin esim.
kertaluokkaa eli 10 dB voimakkaampia.
Vasemmalla olevassa kuvassa on esitetty Tuulialla eri vuosina
havaittujen kirkkaan ilman kaikujen kerroksen paksuus suhteessa alueen
lähellä olevan Vihdin sääaseman vuorokauden maksimilämpötilaan. Tämän
tarkastelun ulkopuolelle on jätetty lintuihin liittyvät kaiut.
Pisteiden suhteen on määritetty suora, jonka yhtälö ja (Pearsonin)
korrelaatiokerroin ovat myös nähtävissä kuvassa. Yleensä kaiun korkeus on
ollut 1-2 km kesällä. Poikkeukselliset tapaukset kylmissä oloissa
liittyvät todennäköisesti turbulenssiin eikä hyönteisiin.
Toisessa kuvassa on puolestaan arvioitu maksimilämpötilasta kirkkaan ilman
kaikukerroksen yläreunan lämpötila olettamalla 10 °C/km väheneminen korkeuden
mukaan. Tämä ns. lämpötilavähete vastaa selkeän päivän tilannetta, kun
maanpinnan läheinen kerros on hyvin sekoittunut. Näin saaduista
lämpötila-arvoista on muodostettu kuvan pylväsdiagrammi, joka esittää
havaintopäivien lasketun lämpötilan jakauman.