Doppler-säätutkan kaikuja 18.6.1999

Pystyleikkauksia Itä-Helsingin yltä 18.6.1999 klo 03.43

Ylimmässä kuvassa on kaiun voimakkuus (tutkaheijastuvuustekijä). Siniset värit ovat heikoimpia kaikuja, ruskeat, violetit, keltaiset ja punaiset sävyt ovat järjestyksessä voimakkaampia kaikuja. Yhtenäinen kaikualue puolentoista kilometrin korkeudelle aiheutuu hyönteisistä, joista kookkaimmat ovat myös hiuksenhienosti erotettavissa muusta massasta paikoitellen voimakkaampina laikkuina. Noin kolmen kilometrin korkeudessa nähdään heikko kaikukerros, joka liittyy keskipilviin tai tämän läheisen vakaamman ilmakerroksen yhteydessä esiintyneeseen taitekertoimen poikkeuksellisen suureen vaihteluun.
Kahden kilometrin korkeuden molemmin puolin nähdään kookkaista hyönteisistä aiheutuvia kaikuja täplinä, joiden keskiosassa mitattu kaiku on ollut reuna-alueita voimakkaampaa. Tutkapulssi jakautuu kaiun osalta noin sadan metrin matkalle ja myös antennin keilan leveys on näillä etäisyyksillä samaa luokkaa. Lisäksi niin pulssin teho kuin antennin vahvistus muutaman kymmenen metriä sivussa jo alle puolet maksimistaan. Siten tähän verrattuna pistemäisestä kohteesta kuten hyönteisestä saatava kaiku havaitaan voimakkaimpana silloin kun se sijaitsee parhaiten suhteessa pulssin tehoon ja antennin keilaan.

Keskimmäinen kuva kertoo säteensuuntaisen nopeuden. Alemmassa kerroksessa virtaus on itäistä kohti tutkaa (siniset sävyt), mutta ylemmissä kerroksissa hyönteiset kulkivat tuulen mukana pohjoiseenpäin ja siksi Itä-Helsingin yllä tutkasta poispäin (punaiset ja keltaiset sävyt). Myös suuret hyönteiset kulevat varsin yhtenäisellä nopeudella eli aika hyvin tuulen mukana.

Alin kuva näyttää säteensuuntaisen nopeuden hajonnan ja väriasteikon tulkinta on samanlainen kuin kaiun voimakkuudessa. Alemmissa kerroksissa suuret hajonnan arvot johtuvat siitä, että tutkan mittaustilavuudessa on samanaikaisesti useita hyönteisiä, joiden omat lentosuunnat lisäävät säteensuuntaisen nopeuden vaihtelua hyvin paljon. Erityisesti mittausetäisyyden kasvaessa hajonta myös suurenee nopeasti, kun antennin keilan rajaama mittaustilavuus laajenee ja siten samanaikaisesti kaikua aiheuttavien hyönteisten määrä kasvaa. Toisaalta havaitaan myös hyvin, miten ylhäällä lentäneisiin suuriin hyönteisiin liittyi vähäinen nopeuden hajonta. Tämä kertoo itse asiassa näiden olleen valtaosaltaan yksin liikkeellä.

[tuorein tilanne] [vanhat tarinat] [Matti Leskinen] [Meteorologian laitos]