Säteensuuntaisesta nopeudesta voidaan arvioida, että keskimääräinen kaiunaiheuttajien liike oli kaakosta noin 10 m/s. Sen sijaan voimakkaimpien kaikualueiden sijainnin perusteella kaiun aiheuttaneet hyönteiset olivat itse huomattavan yhdensuuntaisesti nokka kohti pohjoiskoillista tai etelälounasta.
Selvästi voimakkainta kaiku oli toisaalta noin 1,3 km korkeudella, mikä nähdään alla olevassa pystyjakaumia esittävässä kuvassa. Keltainen käyrä esittää tutkakaiun voimakkuutta muunnettuna pienten hyönteisten yksilömääräksi 10000 kuutiometrissä ilmaa eli kuutiossa, jonka sivun pituus on parikymmentä metriä. Käytännössä hyönteisten kokoa ei tiedetä, joten lukema on hyvin mielivaltainen. Pisteviivat kertovat Jokioisten radioluotauksissa yöllä (klo 3) 12., 13. ja 14. kesäkuuta mitatun lämpötilan. On huomattava, että Jokioinen on noin 60 m korkeammalla merenpinnasta kuin tutka ja noin 100 km suurinpiirtein tuolloisen tuulen alapuolella.
Edellisenä päivänä Suomenlahden yli tulleet hyönteiset, luultavasti kirvat, olivat keskittyneet noin 600 metrin korkeudelle, mitä vastaava lämpötila olisi 13.6. ollut noin kilometrin korkeudella. On mahdollista, että tiheysjakaumassa havaittavista kolmesta maksimista alin liittyy yöllisen inversiokerrokseen, keskimmäinen samaan lajiin kuin edellisen päivän tutkakaiku ja ylin kerros johonkin uuteen vaeltavaan lajiin.
[kirkkaan ilman kaiut] [hyönteisvaellukset] [kirvavaellukset] [Matti Leskinen] [Meteorologian laitos]