31.5.2000 Matti Leskinen

Määritelmiä kaikujen voimakkuudesta ja runsaudesta

Oikeastaan kai missään muualla ei ole arvioitu säätutkakaiun perusteella, kuinka paljon lintuja tai hyönteisiä olisi tutkan havaintoalueella ilmassa liikkeellä. Näin ei ole olemassa mitään yleisiä määritelmiä (onneksi), millä sanoilla kaikujen voimakkuutta tai runsautta kuvataan. Tässä on omien arvioiteni perusteita selitetty tarkemmin ja jokseenkin näiden mukaan myös käytännössä arvioin kaikuja.

Paljonko on paljon?

Paljon on sama kuin runsaasti. Mutta lintujen ja hyönteisten yksilötiheyden suhteen "paljon" on hyönteisten osalta paljon enemmän kuin lintujen. Lintuja on tällöin 100-200 m välimatkoin, kun taas yksittäisinä erottuvia hyönteisiä on enintään 20 m välein ja pienempiä huomattavasti tiheämmässä. Tutkakaiun kannalta tällöin nähdään olennaisesti yhtenäinen kaikualue tai kaikukerros. Selvissä kerroksissa olevista hyönteisistä on luontevaa käyttää myös sanaa "tiheästi", jos näitä on runsaasti eli vahvasti.
Kun hyönteisiä on harvassa, niin niitä on sentään kuitenkin alle puolen kilometrin välein. Lintuja on harvassa vielä parin kilometrin väleinkin. Huomattavasti on olennaisesti samaa kuin harvassa, mutta tällöin kohteita on tasaisemmin koko kaikukerroksessa. Hyvin harvassa lentävien hyönteisten välimatkat ovat vähintään puolen kilometrin ja lintujen viiden kilometrin luokkaa.
Yleinen asteikko lienee seuraava:
vähän, jonkin verran (aika vähän), huomattavasti (merkittävästi), aika paljon, paljon, hyvin paljon

Pieni, suurehko vai kookas?

Hyönteisen tai linnun kokoa voidaan arvioida kaiun voimakkuuden perusteella. Mitä suurempi kohde on sitä voimakkaampi on kaiku.

Linnut ovat tavallisella havaintoalueella aina tutkalla havaittavissa. Joskus voi arvioida kaiun voimakkuudesta eli lähinnä siitä, kuinka laajalta alueelta kaiku havaitaan, onko kyseessä suuri lintu vai pikkulintu. Kaikualue leviää, koska lintu on niin voimakas kaikulähde, että se on havaittavissa myös tutkan keilan sivuosissa. Lisäksi lähellä toisiaan lentävien lintujen muodostama parvi voidaan erottaa yksittäisistä linnuista joskus kaiun voimakkuudenkin, mutta usein lisäksi Doppler-spektrin leveyden eli mitatun nopeuden hajonnan perusteella; kun mittaustilavuudessa on samanaikaisesti useampi lintu, niin hieman eri suuntaan ja eri nopeudella lentävät yksilöt lisäävät nopeuden hajontaa.
Hyönteisten osalta keskeinen kaiun voimakkuuden arvioinnin peruste on miten kaukaa hyönteinen erottuu.
- Jos yksittäisiä hyönteisiä ei voida erottaa, niin kyse on pienehköistä hyönteisistä ja käytännössä kuinka pienistä tahansa. Tavallisimpia tähän ryhmään kuuluvia ovat sääsket ja kirvat.
- Suurehkot hyönteiset erottuvat alle kymmenen kilometrin päästä. Tällaisia ovat suuret lentomuurahaiset ja kaalikoit.
- Kymmenen kilometriä kauempaa yksinäänkin erottuvat hyönteiset ovat sitten kookkaita (isoja tai suuria). Monet yökköset kuuluvat tähän ryhmään ja usein näitä havaitaankin vain muutaman lämpöasteen ilmakerroksissa.
Isommat hyönteiset voidaan myös havaita pienempien joukosta toisaalta selvästi voimakkaampina kaikupisteinä tai toisaalta hieman tavallisesta poikkeavan nopeutensa takia. Linnuista hyönteiset erottaa yksinkertaisimmin tuulta lähellä olevan nopeutensa perusteella, mutta myös kaiun voimakkuusero on yleensä hyvin selvä.

Siirry:

Matti Leskinen, kaikutilanne,