Hyönteisten ja lintujen kaikuja

Matti Leskinen 21.8.1997
Alla olevassa kuvassa on eri värein kerrottu selitteen mukaisina kellonaikoina tutkakaiusta mitattu liikenopeus ja liikesuunta (katkoviivat); 360 astetta merkitsee pohjoisesta, 90 astetta idästä tulevaa kaiunaiheuttajaa jne.
Huomattavaa on se, miten yöllä on paljolti mitattu vain muuttolintujen liikettä, joka sekin olisi suhteellisen hyvin määritetty, jos linnut olisivat liikkuneet kullakin korkeustasolla varsin samansuuntaisesti. Tässä tilanteessa lintujen lento oli liian epäyhtenäistä. Toisaalta nopeus olisi voitu määrittää paremmin, jos olisi käytetty ainoastaan alle 10 km etäisyyksiä, joilla suurin osa kaiusta olisikin ollut hyönteisistä peräisin. Kauempana hyönteisten aiheuttama kaiku ei sen sijaan enää ylittänyt havaittavuuskynnystä ja niinpä lintujen osuus kaiussa korostui, kun suurin käytetty mittausetäisyys oli 18 km.

Tuulikuva


Siirry

kaikukuvauksia
Matti Leskinen
Meteorologian laitos