Laskuvarjotuomarit

Ajankohtaista

Kaikkien lajien tuomareille yhteinen vuosittainen tuomaripalaveri pidetään tällä kertaa Kouvolassa 4.11. Osallistujeien toivotaan ilmoittautuvan Nina Koutajoelle viimeistään 3.11.

Vuoden 2007 kansainvälisiin kisoihin mielivien tuomarien toivotaan täyttävän asiaankuuluvat lomakkeet (löytyvät lomakesivulta) ja toimittavan ne mahdollisimman ajoissa Raija Kososelle.

Sivuille on lisätty uusia kisaraportteja (muun muassa artistic-lajien vuoden 2006 SM- ja MM-kisojen tuomariraportit). Kuluvan kesän raporttien lisäämisen ohella valikoimaa täydennettiin myös sivuilta ennestään puuttuneiden vanhempien raporttien osalta.

Suomeen saatiin uusi kansainvälinen CF-tuomari. Juha "Jussa" Leskelä suoritti FAI-tuomarikurssin Malewskyssa - kurssinsa priimuksena. Jussasta tuli samalla Suomen ensimmäinen ja ainoa kansainvälinen kupuruttutuomari. Onneksi olkoon!


SM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia ja tuomarit on valittu. Taitoa ja tarkkuutta tuomitsevat Nina Koutajoki (ylituomari), Reijo Aittomäki, Tapani Karhu, Antti Kausalainen, Tiina Kuusenmäki ja Martti Päri (sekä varalla Sakari Rantanen). Kupurutun tuomareina toimivat Juha Leskelä (ylituomari), Kirsi Kanth, Jani Palkola ja Martti Päri. FS-tuomareiksi on kelpuutettu Pekka Salmela (ylituomari), Melissa Kasari, Raija Kosonen, Kristjan Kuru, Jukka Olkkonen ja Eevastiina Rindell. Artistilajien tuomarit ovat Raija Kosonen (ylituomari), Edvard Ecker ja Jukka Olkkonen.

Utissa 25. - 30.7.2006 järjestettäviin SM-kisoihin aikovien tuomareiden ja oppilastuomareiden toivotaan ilmoittautuvan mahdollisimman pian (elleivät ole sitä jo tehneet) oman lajinsa yhteyshenkilölle tai suoraan kilpailukomitealle. (Ilmoittautuminen on suoritettava viimeistään kuukautta ennen kisojen alkua, kuten kaikki varmasti muistavat.)

Tulevia tapahtumia:
8.4. la klo 10-20 CF- ja artistilajien tuomariseminaarit, SIL:n luokka Malmilla
8.4. la klo 17 alkaen (alustavasti) CP-tuomariseminaari Malmilla
9.4. su klo 10-16.30 FS-tuomariseminaari, SIL:n luokka Malmilla
Kaikki tuomarit, oppilastuomarit ja muut tuomaroinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja voipi kysellä esim. Jukka Olkkoselta.

Nordic-Baltic -tuomariseminaari 2006 järjestetään Tallinnassa 25. - 26. helmikuuta. Ilmoittautuminen ja lisätietoa osoitteessa www.skydive.ee/judgesmeeting2006. Ilmoittautuminen on suoritettava 22.1. mennessä.

HUOM! FAI-tuomareiden on ilmoitettava Raija Kososelle 1.12. mennessä, mikäli ovat halukkaita lähtemään vuonna 2006 järjestettäviin kansainvälisiin kisoihin. Sama koskee oppilastuomariksi ko. kisoihin aikovia. (FAI Sporting Calendar löytyy täältä.)

Uudet tuomarisivut avattiin 18.10.2005. Vanha TuomaritWEB-sivusto poistui käytöstä Ilmailuliiton sivujen uudistuksen myötä. Tuomarisivut päätettiin kuitenkin säilyttää edelleen erillisenä sivustonaan, joten ne siirrettiin uuteen osoitteeseen. Uusitun version ulkoasu ja rakenne eroavat suuresti vanhoista tuomarisivuista, mutta sisällön päiviytstyö on viellä kesken. Osa näiden sivujen sisältämästä tiedosta saattaa siis olla täysin epäajankohtaista vanhan sivuston verkkaisesta päivitystahdista johtuen. Tilannetta pyritään korjaamaan resurssien puitteissa. Ajankohtaisissa asioissa kannattaa sillä välin kääntyä esim. eri lajien yhteyshenkilöiden puoleen.

Tuomariluettelo ja yhetystietojen muutosilmoituslomake päivitettiin uudistuksen yhteydessä. Mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet (tai sähköpostiositteesi on julkaistu luettelossa tahtomattasi), voit ilmoittaa asiasta uuden lomakkeen avulla. Linkki löytyy tuomariluettelosivun alareunasta. Luettelon laajempi, vain tuomareiden käyttöön tarkoitettu versio (sisältää myös puhelinnumerot) on luettavissa täältä. Käyttäjätunnusta ja salasanaa voi tiedustella Melissalta (yhteystiedot alla).

Sivuille lisättiin myös upouusi FS-kuvien opettelua ja mieleenpainamista auttava opetusohjelma. Kyseessä on testiversio, joten sen toiminta kaikissa selaimissa ei ole taattua. Käytössä on tällä hetkellä ainoastaan 4-way -muodostelmat.

Palautetta uusista sivuista voi lähettää osoitteeseen melissa.kasari(ät)helsinki.fi

(Sivujen pitäisi toimia ainakin Mozilla Firefoxilla ja IE:n uusimmilla versioilla. Jos jonkun selaimen kanssa ilmenee ongelmia tai sivut näyttävät muuten hassuilta, niin ilmoitelkaa asiasta)

Vanhempia uutisia pääset lukemaan tästä.


(Päivitetty 26.10.2006)