Soundi 1/81 Asko Alanen
Liisa Tavi tulkitsee suuria asioita pienille ihmisille.
Liisa Tavi on ennen kaikkea tulkitsija, ei niinkään oman musiikin
luoja. Miksi hän tekisikään omaa, kun maailma on täynnä hienoja,
sävelmiä. Nämä Liisa Tavin laulut ovat suurimmalta osalta koko
maailman omaisuutta, helmiä sen sävelarkussa. Mutta kun Liisa
nämä esittää, ne ovat juuri hänen omiaan.
Tavin nykyinen musiikki kertoo, että vuosi on ollut hänelle
kasvun aikaa, tai siltä ainakin tuntuu. Runsaan vuoden takainen
ensimmäinen levy oli sellaiseksi toki hieno, puutteineenkin. Kaiken
upean musiikin keskellä jäin kuitenkin
miettimään: kenelle tämä levy on tehty?
Liisan silloisissa tulkinnoissa, jotka oli valittu ympäri
maailmaa eri vuosikymmeniltä, oli sanomaa. Mutta jäivätkö tuon
humaanin sanoman vastaanottajiksi vain ne, joille nämä asiat olivat jo ennestään
tuttuja? Herättikö
Liisa lauluillaan uusia ihmisiä niin kuin varmaan oli
tavoite ?
Liisa Tavi oli kokonaisuutena
raskas ja vaikeasti sulateltava. Kun tekstit ovat runoilijoiden
ja sävellykset säveltäjien vastasi yksi levyn yhdestätoista
kappaleesta hyvinkin kotimaista puolituntista. Mutta se, että Liisalla oli
paljon
kerrottavaa ei oikeastaan ollut hänen syynsä. Meitä ei
vain ole koskaan opetettu
oikein kuulemaan ja kuuntelemaan.
|
|
LIISA TAVI
SANKAREIDEN ILLAT
1989 PEALP 19, nykyään Parlophone
9C062-3839080
Äiti mun
on paha olla/ Uuteen aamuun
taas/ Lukevan työläisen
kysymyksiä/
Kiharainen/ Sankareiden
illat//
Malja/ Osaat sanas
muotoilla/ Suzanne/
Ylhäällä vuoristossa/
Mustat kyyneleet/
Nopean talven valo
Ensimmäinen levy taisi sittenkin
olla liian kunnianhimoinen, tai paremminkin vakava. Vaikka
nytkin uuden levyn lauluissa on paljon sanomaa, Liisa ja yhtye
osaavat myös irrotella iloisella tunteella. Tästä jää iloinen ja optimistinen
olo.
Resepti tähän toiseen vahvaan näyttöön, Sankareiden
illat on jo tuttu. Toisistaan paljon poikkeavia sävelmiä on
poimittu niin koko-Suomesta kuin kaukaa merten takaakin. Uskoisin
että lähes kaikki sävelmät ovat osaltaan Liisan omaelämänkertaa.
Nämä laulut ovat muotoilleet hänen elämänkuvaansa. Ne ovat
hänelle tärkeitä kiinnekohtia, olkoonkin sitten miltä
vain vuosikymmeneltä.
Liisa Tavin äänessä on lämpöä ja rehellisyyttä ja sitä,
mitä tulkinnoissa juuri tarvitaan: uskottavuutta. Monet sävelmät
eroavat alkuperäisistä tai vanhoista tulkinnoista melkoisesti.
Ja totta kai eroavat, nämähän ovat juuri tulkintoja. Joka tapauksessa
laulut koskettavat ja sisältävät todella laajan musikaalisen
skaalan.
Sankareiden illat on myös yhtyeen ja erityisesti sovittaja
Pekka Tagelmanin levy. Harvoin kuulee näin kypsää ja viimeisteltyä
soittoa. Kiitos.
takaisin Tavi-sivun
alkuun
|