LIISA TAVI 
Teksti: Lehtonen Esko, Suomalaisen rockin tietosanakirja
Kustantaja: Fanzine Oy, Tampere
Painopaikka: Kymppilehdet Oy, Tampere 1983


Joensuusta kotoisin oleva Liisa Tavi (s.1956) on laulanut pienestä pitäen jos jonkinlaisissa tilaisuuksissa. Käytyään kotikaupungissaan keskikoulun Tavi oli myyjättärenä musiikkikaupassa ja opiskeli samalla Joensuun musiikkiopistossa vuoden. 1976 hän muutti Helsinkiin ja sai paikan Agit Prop-lauluryhmässä Sinikka Sokan tilalla. Helsingissä hän pyrki konservatorioon, mutta joutui työkiireiltään siirtämään opiskelua tuonnemmaksi. Kesään 1978 asti Tavi oli ohjelmien välittäjänä Ohjelmakeskuksessa ja kun työt siellä loppuivat hän ryhtyi tekemään erilaisia free lance -hommia, valmistelu mm. "Hyvästi 60-luku" konserttia ja oli mukana ELMU:n ja Helsingin laulufestivaali yhdistyksen toiminnassa. Syksyllä 1977 järjestetty kiertue Dylanin laulujen merkeissä oli Taville varsinainen ensiesiintyminen soololaulajana ja sen jälkeen hän ryhtyikin laulamaan täydellä teholla säestäen itseään kitaralla.Hän on keikkaillut lähinnä aatteellisissa tilaisuuksissa, osakunnissa, solidaarisuusjuhlissa, mutta myös rocktilaisuuksissa, mm. festivaaleilla. Tavin ensimmäinen levytys tapahtui Agit Propin kanssa 1977 albumilla "Rauhan äiti! - Avaruuslintu"(Love Records LRLP 224).Hän on mukana vain levyn B-puolen teoksessa "Avaruuslintu", joka sisältää lauluja KOM-teatterinsamannimisestä 25-vuotiaalle YYA-sopimukselle omistutetusta ohjelmasta. Tavi laulaa sooloaraidalla "Laulu suuresta sydämestä". Ohjelman on säveltänyt KajChydenius Aulikki Oksasen teksteihin.
 

Kesällä 1979 Otto Donnerin uudella Ponsi-merkillä julkaistiin Tavin ensimmäinen single "Lasta ei saa tukuttaa", jonka Tavi ja
Peka Tegelman ovat säveltäneet Pelle Miljoonan (Petri Tiilen) tekstiin. Laulu keräsi TV:n "Levyraadissa" huikeat 46 pistettä ja
nosti Tavin syksyn kohutuimmaksi suomalaiseksi naislaulajaksi.

Syyskuussa 1979 ilmestyneestä esikoisalbumista Liisa Tavi muodostui Tavin lopullinen läpimurto, jolla hän on sovittajansa kitaristi Pekka Tegelmanin ja tuottajansa Pekka Aarnion (myös Agit Propin jäseniä) hoivissa luonut tasapainoisen, lumoavan kauniin, teemoiltaan ja esityksillään koskettavan kokonaisuuden, joka epäilemättä kuuluu vaikuttavimpiiin esikoisalbumeihin mitä Suomessa on tehty. Vaikka levyn materiaali on koottu hyvin erilaisilta säveltäjiltä (mm. Violetta Parra, Yari, Eero Ojanen, Joni Michell, Borin Vian) rakentuu albumista kiinteä kokonaisuus, josta ei löydy yhtään puolinaista, ohitettavaa esitystä. Näytteenä Tavin säveltäjänkyvyistä on levyllä Nazim Hikmetin runoihin sävelletty "On oltavameri/ Jäähyväiset merelle". Pohjimmiltaan Tavi on tunnevoimainen, lähinnä folktyylinen laulaja, jonka musiikki perustuu paljolti akustisille soittamille. Levyn onnistumiseen ovat ratkaisevasti vaikuttaneet myös hieman jazzsävyiset musiikkitaustat, joista vastaa kesällä 1979 koottu Tavin kanssa esiintynyt kokoonpano Tegelman (kitara), Jarmo Savolainen (kosketinsoittimet), Raimo Salmiheimo (basso) ja Seppo Rauteva (rummut). Levyllä soittavat lisäksi myös Heikki Kaskinen, Tom Bildo, Juhani Aaltonen, Eero Ojanen, Tapani Tamminen, Juha Takanen ja Boliviasta Suomeen muuttanut nuori kitaristi Benjamin Oroza.

Liisa Tavi on esiintynyt myös ulkomailla. Agit Propin kanssa hän on esiintynyt kaksi kertaa Kuubassa ja Eija Ahvon tilalla Punaisen Langan kanssa Neuvostoliitossa. Elokuussa1979 hän sijoittui Tegelmanin kanssa kolmanneksi Sotsin poliittisen laulun kilpailussa Neuvostoliitossa, missä oli osanottajia 30 eri maasta.
Kesällä 1980 ilmestyneellä singlellä "Uuteen aamun taas" Tavi tulkitsee Anna & Kate McGarrigien suosittua sävellystä "Heart Like a Wheel! josta teki alkuperäisen version 1972 McKendree Spring. Syksyllä 1980 ilmestyi Pekka Aarnion tuottama toinen LP Sankareiden illat
, joka noudattelee esikoisalbumin tyyliä. Tavin omia sävellyksiä edustaa levyllä yhdessä Pelle Miljoonan kanssa tehty "Äiti mun on paha olla". Muut kappaleet on jälleen valittu eri säveltäjiltä (Eero Ojanen, Yari, Chico Buarque & Gilberto Gl, J.P.Takala, Leonard Cohen, Patricio Manns, Miquel Matamoros). Sanoittajana levyllä kunnostautuu erityisesti Pertti Saaritsa. Kaikki sovitukset ovat Tegelmanin. Levyllä soittavat Tegelman, Salmiheimo, Rauteva, Arto Piispanen (kosketinsoittimet) ja Ari Valtonen (congat). Tavi valittiin vuoden 1980 naislaulajaksi, mistä hänelle luovutettiin
Katso-lehden Ylennysmerkkipatsas. Hän esiintyi 1979 Tapio Rautavaaran muistokonsertissa, missä esitti Rauno Helismaan säveltämän ja sanoittaman klassikon "Päivänsäde ja Menninkäinen".

Syksyllä 1981 ilmestyi Tavin kolmas LP, Pekka Aarnion tuottama Palavat ikkunat. Se sisältää neljä Tavin omaa sävellystä eri runoilijoiden teksteihin (Leo Vossi, Pelle Miljoona,Tommy Taberman) sekä yhden hänen sanoittamansa laulun. Muita säveltäjänimiä ovat Yari, Tegelman, Todd Rungren ja Chico Buarque sekä Kollaa Kestää -bändin Kai Kivi,jonka sävellyksestä "Jäähyväiset aseille" Tavi on tehnyt version, joka on herättänyt sekä ihastusta että vastustusta. Sovituksista vastaa jälleen
Tegelman ja taustalla työskentelee pätevä studioyhtye; Tegelman (kitara, kosketinsoittimet), Esa Kotilainen (kosketinsoittimet),Heikki Virtanen (basso) ja Keijo Hirvonen (rummut).

Syksyllä 1982 Tavi oli kuukauden kestäneellä "Seitsemäs maailma" -konserttikiertueella,joka käsitti Yarin sävellyksiä.


Naamiot LP
Niin se käy LP
Ihmeiden aika CD
Elämälle kiitos -kokoelma CD
Vaeltava Sydän CD
Tulossa

Helsingin Sanomien haastattelu vuodelta 98
Hesarin kuukausiliitteen juttu


takaisin kotisivun alkuun