Helsingin Yliopiston Matematiikan ja tilastotieteen laitos
|
Mainos: Lainaus alla mainitusta viitteestä: LaTeX on korkealaatuisten tieteellisten
ja matemaattisten dokumenttien
tuottamiseen parhaiten sopiva ladontasysteemi. Sillä voidaan tuottaa myös
kaikenlaisia muita dokumentteja, yksinkertaisista kirjeistä kokonaisiin kirjoihin.
LATEX käyttää TEX:iä muotoiluohjelmanaan. Jokaisen matematiikan kanssa tekemisissä olevan henkilön olisi syytä tutusta LaTeXiin (äännettynä lateh), sillä silla saa vaivattomasti aikaiseksi selkeätä jälkeä. LaTeX on viimeisten vuosikymmenien aikana saavuttanut suurta suosiota matemaatikoiden keskuudessa ja lähes kaikki artikellit ja kirjat ovat nykyään ladottu käyttämällä jotakin LaTeXin tai TeXin versiota. Esimerkin LaTeXin jättämästä jäljestä saa katsomalla esimerkiksi Analyysi I:n luentomonistetta minkä tahansa laitoksemme kurssin harjoitustehtävien malliratkaisuja, jotka eivät ole kirjoitettu käsin, Jussi Väisälän topologia-kirjoja tai lähes mitä tahansa viimeisen viidentoista vuoden aikana julkaistua matematiikkaa ja fysiikkaa. Perusinformaatio: Kursseja pidetään keväällä kolme kappaletta, joista jokainen kestää kaksi viikkoa: 1. Viikoilla 7 ja 8: 11. - 22.2.2008 ma, pe klo 14-16 2. Viikoilla 7 ja 8: 11. - 22.2.2008 ma, ke klo 8-10 (UUSI) 3. Viikoilla 15 ja 16: 7. - 18.4.2008. ma, pe klo 14-16 Eli yhteensä 8 opetustuntia kurssia kohti. Luennoija: Vadim Kulikov, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen vadim.kulikov 'at-merkki' helsinki.fi. Painoarvo: 2op/1ov, kurssia ei voi hyödyntää matematiikan/tilastotieteen pääaine-/sivuainekokonaisuuksiin; se menee kohtaan "muut opinnot". Luentoajat: ks. yllä. Sijainti: Luokka С128 Ilmoittautuminen: kaikki kurssit ovat täynnä. Sisältö: TeX-maker-ohjelman asennus ja käytön perusteet. Erilaisten LaTeX-pakkausten esittely ja käyttö. Kurssin tavoitteena on oppia LaTeXin käyttöä sen verran, että opiskelija pystyisi ilman suuria ongelmia kirjoittamaan esimerkiksi Analyysin harjoitustyönsä tai kandidaatin tutkielmansa puhtaaksi. Jos tällainen tutkielma tai työ on kesken, sitä voi työstää kurssin aikana. Alustavasti maanantain tunnit ovat varattu tiedon esille tuomiseen ("luennot") ja perjantait tiedon käyttämiseen ("laskarit"). Suoritustapa: 100% läsnäolo sekä fyysinen että mentaalinen. Kirjallisuus: Erittäin hyvä suomenkielinen johdatus LaTeXin käyttöön, on Pitkänpuoleinen johdanto LaTeX 2_e:n käyttöön, jonka voi ladata sivulta ftp://ftp.funet.fi/pub/TeX/CTAN/documentation/lshort/finnish/ - sieltä se lyhyt2e.pdf. |
Viimeksi päivitetty 28.1.2008