”Englantihan on jo maailmankieli”

Jouko Lindstedt (1997)

Useimpien verkkosurffareitten mielestä maailmankieli on jo olemassa – onhan suurin osa Internetin liikenteestä ja WWW:n aineistosta englanninkielistä. Englanti on ongelmaton vaihtoehto myös kaupallisen nuorisokulttuurin kasvatille, tai tutkijalle, jonka tieteelliset julkaisut leviävät maailmalle parhaiten tällä kielellä. Tosin englanti ei ole vielä kaikkialla lyönyt itseään läpi: Euroopan Unionissa on hankala toimia ilman ranskan taitoa; Euroopassa asuu enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät venäjää, kuin englannintaitoisia, samoin koko Pohjois- ja Keski-Aasiassa aina Tyynellemerelle asti; laajoissa osissa maailmaa arabia tai espanja ovat valtakieliä. Mutta suomalaiset ajattelevat helposti, että kyse on vain tilapäisestä ongelmasta: ennen pitkää koko maailma huomaa englannin edut, ja sen jälkeen sillä tulee toimeen jokaisen maan jokaisessa kaupassa ja kaupungissa.

Englannin edut ovat kiistämättömät – samoin myös ne poliittiset ja kulttuurisyyt, jotka jarruttavat sen leviämistä. Joka tapauksessa esperanton yleinen käyttöönotto vaikuttaa vielä utopistisemmalta. Siksi me esperanton puhujat joudumme usein vastaamaan kysymykseen ”Mitä vikaa englannissa on?”.

Aluksi on syytä todeta yksinkertainen tosiasia: esperanton puhujat osaavat myös englantia. Eivät tietenkään kaikki – monelle vaikkapa kiinalaiselle esperantistille esperanto on hänen ainoa väylänsä ulkomaailmaan. Mutta kunkin maan esperantistit osaavat englantia yleensä ainakin sen verran kuin kyseisen maan muutkin asukkaat, joilla on sama koulutustaso ja sosiaalinen tausta. (Usein paremminkin, koska esperanton harrastaminen tukee muiden kielten oppimista.) Kyse ei siis ole kettu-ja-pihlajanmarjat-ilmiöstä: esperanton puhujat eivät hylkää englantia, silloin kun se on heille käytännön syistä tarpeen, mutta englanti ei riitä heille.

Mitä esperanto siis tarjoaa sellaista, mitä englanti ei voi tarjota? Esperanto on puolueeton kieli. Ja se on helppo kieli. Kaksi yksinkertaista ominaisuutta, jotka on usein käsitetty väärin. Koetan hieman selventää.

Kun ihmiset kohtaavat vaikkapa kansainvälisissä kongresseissa, kauppaneuvotteluissa tai Internetin keskusteluryhmissä, jotkut – yleensä englanninkieliset – voivat käyttää omaa äidinkieltään, toiset taas – yleensä muunkieliset – joutuvat käyttämään vierasta kieltä. Toiset voivat sanoa kaiken, mitä haluavat, toiset taas vain sen, minkä osaavat. Esperanto on puolueeton siinä mielessä, ettei se ole kenenkään oma kieli, kaikki voivat ilmaista ajatuksiaan ja puolustaa etujaan samoista lähtökohdista.

Joillakin harvoilla on tietysti mahdollisuus oppia englanti niin hyvin, että he tulevat sillä toimeen ammatissaan tai matkoilla. Itsekin olen kirjoittanut monet tieteellisistä julkaisuistani englanniksi. Mutta yksikään niistä ei ole päässyt painettavaksi ilman englantia äidinkielenään puhuvan tarkastajan apua, eikä tule koskaan pääsemäänkään. Englannin äidinkieliset puhujat tulevat aina määräämään, mikä on oikein ja mikä väärin. He tulevat myös luomaan ne uudet mehukkaat ilmaisut, jotka leviävät rokin ja Internetin välityksellä. Vain he voivat luoda englanninkielistä kirjallisuutta. Tämä on luonnollista – englanti on heidän kielensä, ei meidän.

Esperanton puolueettomuus tarkoittaa siis sitä, että koska se ei ole kenenkään oma, se on yhtä lailla kaikkien oma. Jokainen voi kirjoittaa vaikka runoja esperantoksi (jos runoilijanlahjat muuten riittävät).

Sen sijaan esperanto ei ole puolueeton siinä mielessä, että se olisi jonkinlainen keskiarvo kaikista maailman kielistä. Sen sanasto on suurimmaksi osaksi peräisin romaanisista ja muista eurooppalaista kielistä – eli samoista kielistä, joista maailman kielet muutenkin eniten lainaavat. Mutta esperanton helppo kielioppi ja ennen kaikkea runsaat mahdollisuudet johtaa uusia sanoja kielen sisäisin keinoin tekee koko kysymyksen sanaston alkuperästä vähemmän tärkeäksi. Esperanto on meille suomalaisille paljon helpompi kuin kouluissamme opetettavat kielet, vaikkei siitä juuri löydykään suomalaisia sanoja.

Nyt olen siis jo juontunut käsittelemään esperanton helppoutta. Pinnallinenkin tutustuminen esperanton kielioppiin vakuuttaa asiasta, joten en rupea perustelemaan sitä tässä laajemmin. Mutta onhan englantikin helppo kieli, paljon helpompi kuin vaikkapa venäjä tai saksa – näin sanotaan usein.

Englannin peruskielioppi ja perussanasto on todella nopeasti opittavissa, vaikka oikeinkirjoitus ja ääntäminen tuottavatkin vaikeuksia. Pitemmälle ehdittäessä englannin vaikeus nousee jyrkästi – kielessä on runsaasti synonyymeja, jotka tarkoittavat melkein samaa mutteivat kuitenkaan ihan, ja runsaasti idiomeja eli sanontatapoja, joiden oppiminen rasittaa muistia. Turistienglannista on niin pitkä matka vaikkapa asiatekstin kirjoittamiseen, etten olisi ollenkaan varma siitä, että hyvä englannin taito on helpompi saavuttaa kuin saksan tai venäjän hyvä taito. (Esperantosta sen sijaan olen varma.)

Lisäksi englannin helppoudesta puhuvat lähtevät usein tiedostamattaan siitä, ettei vierasta kieltä kuitenkaan voi oppia puhumaan sujuvasti kaikkissa tilanteissa; he tyytyvät siihen, mitä voivat saavuttaa. Esperantoa harrastavat ne, jotka vaativat kansainväliseltä kieleltä enemmän.

Kuten Prahan julistuksessa todetaan, minkään kansalliskielen käyttö ei ole esperanton puhujien mielestä oikeudenmukainen tai tehokas ratkaisu kansainvälisessä viestinnässä. Omalla esperantonkielisellä kulttuurillaan he pyrkivät osoittamaan, mitä kansainvälisyys ja ihmiskunnan jäsenenä toimiminen parhaimmillaan voi olla.


Perustietoa esperantosta