Usein kysyttyä suomalais-ugrilaisista kielistä

Tätä sivua ei enää päivitetä. Arkistoitu versio on siirretty osoitteeseen http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/Hki/ — pyydän päivittämään mahdolliset tälle sivulle viittaavat linkit. Myös s-osoitteeni on muuttunut:
johanna.laakso@univie.ac.at
.
This page will no longer be updated. An archive version is stored at http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/Hki/ — please update any links pointing at this page. Note my new e-mail address:
johanna.laakso@univie.ac.at

(Frequently asked questions about the Finno-Ugric languages)

Lue tämä ensin
Alkukoti


Kielisukulaisuus


Suomalais-ugrilainen nykypäivä


Suloinen suomen kieli


Lue tämä ensin

Tähän on koottu kysymyksiä, joita vuosien varrella kuulee, ja vastauksia, joita oman tietämykseni perusteella niihin esitän. "Mielipiteet ovat omiani, ja yhdyn niihin täysin" - vakavasti puhuen, arvelisin fennougristina edustavani ns. suomalaista valtavirtanäkemystä.

Lisätietoja suomalais-ugrilaisuuteen liittyvistä asioista saa kirjoista (pieni kirjallisuusluettelo) ja jonkin verran jo Internetistäkin (linkkilista).

Lisäkysymyksiä voi yrittää lähettää sähköpostitse - vastaan, jos osaan ja ehdin, osoitteessa Johanna.Laakso@Helsinki.FI.


Alkukoti

Mistä suomalaiset ovat tulleet Suomeen?

Suomalaiset eivät ole "tulleet" mistään, koska suomalaisia, suomalaisuutta ja suomen kieltä nykyisessä mielessä ei ole koskaan ollut muualla kuin Suomessa: suomen kieli ja suomalainen identiteetti ovat vasta täällä aikojen mittaan muotoutuneita asioita.

Suomen ensimmäisten jääkauden jälkeisten asuttajaväestöjen alkuperää ei vielä täysin tiedetä, mutta heidän perintömassaansa on meissäkin. Toisin kuin aikoinaan ajateltiin ja useimmille suomalaisille vielä koulussa opetettiin, Suomi ei ilmeisesti missään vaiheessa ole täysin autioitunut, niin että nykyisten suomalaisten esi-isät olisivat saapuneet tyhjään maahan vasta parituhatta vuotta sitten. Asutus on jatkunut jääkaudesta saakka, noin 9000 vuoden ajan, periaatteessa katkeamattomana, vaikka väestö onkin ollut luvultaan pieni (ja luultavasti jossain vaiheessa huvennut erittäin vähäiseksi "geneettiseksi pullonkaulaksi", mikä selittäisi joidenkin perinnöllisten piirteiden yleisyyden, kuten ns. suomalaisen tautiperimän). Uusia väestövirtauksia ja niiden mukana kulttuuri- ja kielivaikutteita on tämän 9000 vuoden aikana tietysti saatu varmastikin useammasta suunnasta.

 

Mistä suomen kieli sitten on tullut Suomeen?

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten suomalais-ugrilaisten kielten sukupuu tulkittiin samalla kartaksi kansojen vaelluksista nykyisille sijoilleen. Nykyaikainen arkeologia ei tue tätä ajatusta. Myös viimeaikaiset lainasanatutkimukset (erityisesti Jorma Koivulehdon) viittaavat siihen, että koska ikivanhoja indoeurooppalaisia lainasanoja näyttää esiintyvän nimenomaan läntisimmissä itämerensuomalaisissa ja niitä lähimmissä suomalais-ugrilaisissa kielissä, on jokin suomen(kin) kielen esimuoto ollut niitä vastaanottamassa ainakin lähellä Itämeren aluetta jo varsin varhain.

Toisaalta suomen sukulaisuus Keski-Venäjällä ja Länsi-Siperiassa puhuttujen kielten kanssa on edelleen kiistämätön. Näin ollen on joko oletettava, että kielikuntamme yhteisen alkumuodon puhuma-alue ("alkukoti") on ollut varsin laaja alue, kenties jopa Baltiasta Uralille, tai sitten rakenneltava kielen leviämiselle vaihtoehtoisia selitysmalleja, joiden vakavasti otettava kehittely on vielä aluillaan.

 

"Nyt on kuulemma todistettu, että suomensukuiset olivat läntisenkin Pohjois-Euroopan ensimmäisiä asuttajia..."

Lyhyesti: ei ole todistettu. Suomessa kyllä etenkin fonetiikan emeritusprofessori Kalevi Wiik on näitä ajatuksia taitavasti ja innokkaasti esittänyt monilla foorumeilla. Se oletus, että kielemme esimuotoa olisi puhuttu nykyistä Pohjois-Saksaa myöten ja koko Skandinaviassa (ja germaaniset kielet olisivat "uralilaisittain murtaen puhuttua indoeurooppaa"), on periaatteessa tietysti ehkä mahdollinen. Wiikin ajatusmalliin sisältyy kuitenkin erittäin paljon epävarmaa ja kiistanalaista, ja eriäviä mielipiteitä ovat - vankasti perustellen! - esittäneet monet vakavasti otettavat fennougristit ja indoeuropeistit (ks. esim. Tieteessä tapahtuu ja Virittäjä -lehdissä käytyjä keskusteluja).


Kielisukulaisuus

Pitääkö paikkansa, että "suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus on kumottu"?

Lyhyesti: ei pidä. Suomalais-ugrilaiset kielet ovat kaikkien vakavasti otettavien alan tutkijoiden mukaan yhteistä alkuperää. Siitä, miten konkreettiset kehityskulut tästä yhteisestä alkuperästä nykykieliin kulkevat, on tietenkin tulkinnallisia erimielisyyksiä.

En oikein edes tiedä, mistä tämä toisinaan kuultu väite on peräisin. Yhtenä syynä voivat olla nuo em. erimielisyydet esim. sukupuun rakenteesta (ks. seur.), toisena ylireagointi romanttiseen heimohaihatteluun ja siihen liittyneisiin perättömiin rotu- ja historiafantasioihin, kolmantena erilaiset rajatiedon alaan kuuluvat teoriat kuten joissakin asiaa tuntemattomissa unkarilaispiireissä viime aikoihin saakka suositut ajatukset unkarin ja sumerin (tai jonkin muun, uralilaisia heimokieliä prestiisikkäämmän maailmankielen) sukulaisuudesta.

 

Miten suomalais-ugrilaisten kielten polveutuminen sitten selitetään?

Yhteiset rakennepiirteet ja perussanasto ovat perua yhteisestä kantakielestä, josta nykykielten perusteella pystytään päättelemään varsin paljon (joskaan ei tietenkään läheskään kaikkea).

Nykyiset suomalais-ugrilaiset kielet ovat sekä omien sisäisten kehitystensä että vieraiden vaikutteiden johdosta kehittyneet tästä omiin suuntiinsa. Tätä kantakielen hajoamista havainnollistetaan perinteisesti sukupuumallilla, joka tietenkin on karkeistettu ja yksinkertaistettu kuvaus. Perinteisen pitkärunkoisen puun sijasta useat tutkijat kannattavat nykyään enemmän pensasta muistuttavaa mallia: juuri on yhteinen, mutta haarat nähdään itsenäisempinä kuin ennen (vaikka naapurihaarojen kesken on tietysti ollut myös vaikutussuhteita, joita sukupuumalli ei pysty kuvaamaan).

Lisätietoja kantakielestä ja sukupuumallista löytyy alun perin opetusnäyteluennon oheismateriaaliksi väsäämältäni kantakielisivulta.

 

Miten voidaan tietää, että nämä kielet ovat sukua toisilleen?

Kielet ovat sukukieliä, jos niissä on riittävästi sellaista keskeistä sanastoa, taivutusaineksia tai rakennepiirteitä, jotka ovat yhteistä ikivanhaa alkuperää, niin että kielten voidaan selittää polveutuvan samasta kantakielestä.

Yhteisten piirteiden etsiminen ei ole helppoa. On osattava ottaa huomioon

Kielisukulaisuuden todistaminen ei siis onnistu pelkkiä samannäköisyyksiä sanaluetteloista katselemalla, vaan se vaatii pitkällistä selvittelyä, sukulaiskielten kokemien kehityskulkujen hahmottelua, systemaattisten vastaavuuksien etsintää ja sovittamista yhteen sen kanssa, mitä kielten historiasta muuten tiedetään.

 

Ovatko suomalais-ugrilaiset kielet sukua muille kielikunnille?

Fennougristien enemmistö vastannee: ei tiedetä, ainakaan vielä. Joka tapauksessa ainakin indoeurooppalaisen kielikunnan (siis sen, mihin kuuluvat useimmat Euroopan kielet ja vähän muitakin) kanssa on vanhastaan oltu naapureita ja saatu vaikutteita.

Ajatus suomen(sukuisten kielten) ja turkin(sukuisten kielten) sukulaisuudesta elää yhä sitkeästi jossain päin maailmaa. Tieteellisemmin voidaan puhua ural-altailaisesta hypoteesista  (altailaisella kielikunnalla tarkoitetaan ryhmää, johon kuuluvat turkkilaiskielten lisäksi Aasian mongoli- ja tunguusikielet, kenties myös korea). Valitettavasti vain monetkaan ns. altailaisten kielten tutkijat eivät enää usko edes altailaiseen kielisukulaisuuteen, joten ural-altailaisella hypoteesilla on sitäkin vähemmän pohjaa. Suomella ja turkilla on toki maallikon silmään hämmentävän samantapaisia piirteitä, kuten agglutinoiva (päätteitä liimaileva) morfologia ja vokaalisointu, mutta nämä piirteet ovat pikemminkin rakennetyypistä kuin yhteisestä alkuperästä johtuvia.

Periaatteessa on tietysti mahdollista, että kaikki maailman kielet ovat peräisin yhdestä kantamuodosta (ns. "Proto-World"-hypoteesi, josta Mark Rosenfelder on kirjoittanut Internetiin hyytävän hauskan artikkelin), mutta ihmiskielen evoluution alkuvaiheisiin saakka eivät historiallisen kielentutkimuksen keinot yllä. Käytännössä jokseenkin kaikki kielikuntamme ulkopuolelle menevät rinnastukset, mitä näkee ("suomi on sukua quechualle", "suomalais-ugrilaiset kielet ovat kuulemma sukua baskille", "unkarin kieli on sukua sumerin kielelle"), ovat löysiä ja asiantuntemattomia. (Lisätietoa kielikuntien sukulaisuusoletuksista sci.lang-FAQ-sivuilla.)

 

Mitkä sitten ovat suomessa ja unkarissa ne yhteiset sanat?

Tämä, samoin kuin iankaikkinen "Mistä suomalaiset oikein ovat tulleet?", on kaikkien sgr. FA-kysymysten äiti. Jaeltuani vuosikausien ajan viitteitä etymologisiin sanakirjoihin ym. eksoottisiin juttuihin olen lopulta antanut periksi ja laatinut aiheesta tietokonesidonnaiselle yleisölle oman sivun.


Suomalais-ugrilainen nykypäivä

Mitä kieliä kuuluu suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan?

Suomalais-ugrilainen tai uralilainen (Tapani Salmisen tapaan käytän näitä termejä synonyymeinä) kielikunta voidaan jakaa seuraaviin haaroihin:

Puhujamäärät.

 

Eivätkö ne kaikki ole sukupuuttoon kuolemassa?

Suomi, viro ja unkari ovat kansallisvaltioiden virallisina ja enemmistökielinä asemaltaan nykyään suhteellisen turvattuja (kotimaassaan siis, ja niin kauan kuin niiden puhujat itse eivät niistä halua luopua). Muiden kielten yllä häälyy eriasteisia uhkia, kuten itse asiassa lukumääräisesti suurimmalla osalla maailman kielistä.

"Keskisuuret" suomalais-ugrilaiset kielet (mordva, mari, komi, udmurtti) ovat puhujamääriltään suhteellisen suuria, mutta puhujarakenne pyrkii vinoutumaan siten, että sujuvista puhujista suuri osa on yleensä vanhempaa polvea ja asuu maaseudulla. Kielen asema opetuksessa ja joukkoviestinnässä on viime vuosiin saakka käytännössä jatkuvasti huonontunut. Viime aikoina ovat kansallinen herääminen ja uusi kielipolitiikka ainakin Komissa ja Marissa saaneet positiivista kehitystä aikaan.

Pienimmät suomalais-ugrilaiset kielet alkavat olla lähellä sukupuuttoa, varsinkin muutaman kymmenen puhujan varassa olevat kuten vatja ja liivi. Niillä kielillä, joiden puhujamäärät lasketaan sadoissa tai tuhansissa, on vielä ainakin jonkin verran mahdollisuuksia oman kirjakielen, opetuksen ja viestinnänkin kehittämiseen. Avainasemassa olisi lasten ja nuorten kielitaidon kehittäminen ja ylläpitäminen.

Paljon riippuu

 

Miten suomalais-ugrilaiset nykyään elävät?

Ei ole olemassa yhtä "suomalais-ugrilaista kulttuuria" eikä "suomalais-ugrilaista elämäntapaa" - suomalais-ugrilaisuus on moninaisuutta. Kielisukulaisemme elävät hyvin eri tavoin ja erilaisissa ympäristöissä.

Useimpien suomalaisten mieleen noussee ensimmäisenä eksoottisia kuvia tundralla kodassa asuvista saalistaja-poronhoitajista. Tätä kuvaa eivät vastaa ainakaan itämerensuomalaiset, volgalaiset ja permiläiset (ehkä pohjoisimpia komeja lukuunottamatta), jotka jo pitkään ovat viljelleet maata. (Vaihda kodan tilalle hirsitalo ja tundran tilalle metsiä ja peltoja.) Unkarilaiset puolestaan lienevät ennen nykyiseen Unkariin asettumista elelleet hevospaimentolaisina nykyisen etelä-Venäjän ja Ukrainan aroilla.

Viimeistään tällä vuosisadalla kaupungistuminen ja teollistuminen on tietenkin kohdannut myös kielisukulaistemme alueita. Valitettavasti se on joskus vienyt perinteisen elämäntavan mukana myös kielen ja identiteetin. Tehtaat ja kaupunkien kasvu usein myös tuovat lisää muunkielistä valtaväestöä. Tämä on yhtenä (joskaan ei läheskään ainoana) syynä siihen, että Venäjän-kielisukulaisemme ovat nimikkoalueillaankin vähemmistönä.


Suloinen suomen kieli

"Onko totta, että suomi on maailman vanhin kieli?"

Tämmöistäkin joskus kysytään. Kaikki kielethän muuttuvat koko ajan, mutta suomi on sanojen äännerakenteen kannalta ja joissakin suhteissa varsin konservatiivinen; se on saanut "kielitieteellisen pakastimen" arvonimen säilyttämällä esimerkiksi monien indoeurooppalaisten lainasanojen äänneasun hyvin lähellä alkuperäistä.

Itse asiassa suomen yleiskieli on muuten varsin nuori, kiteytetty suunnilleen nykyiseen muotoonsa eri murteiden aineksia yhdistellen vasta viime vuosisadalla.

 

Onko suomi maailman kielten joukossa jotenkin erikoinen kieli?

Koska suomen kieli monessa näkyvässä suhteessa poikkeaa Euroopan indoeurooppalaisista kielistä, se tuntuu eksoottisemmalta kuin onkaan. Laajemmassa katsannossa suomalais-ugrilaiset kielet ovat aika tyypillisiä euraasialaisia kieliä. Sitä paitsi erityisesti itämerensuomalaiset kielet ovat monessa suhteessa indoeurooppalaisten vaikutteiden läpeensä kyllästämiä, niin sanaston kuin kieliopinkin ilmiöiden suhteen.

Suomalaisten näkökulmaa vinouttaa se, että suomalaisten (eurooppalaisten) osaamat vieraat kielet yleensä ovat kaikki samaa indoeurooppalaista kielikuntaa, ja indoeurooppalaisia omituisuuksia erehdytään luulemaan universaaleiksi. Itse asiassa esimerkiksi kieliopillisen suvun (sen, että substantiivit ovat maskuliineja, feminiinejä tai neutreja tai "hän"-sanoja on eri sukupuolille omansa) tai futuurin puuttuminen eivät maailmanlaajuisesti ole mitenkään kummallisia vaan aika tavallisia ilmiöitä.

 

"Onko *** oikeaa/kieliopin mukaista/hyvää suomea?"

Yleiskielenkään kielioppi ei ole taivaasta pudonnutta jumalansanaa vaan vajavaisten ihmisten laatima. Kieltä normitettaessa on pakko nojautua esim. kirjakielen perinteisiin ja eri murteiden edustuksiin, käsityksiin selkeydestä, loogisuudesta ja hyvästä viestivyydestä (nämä eivät valitettavasti ole aina yksiselitteisiä asioita!), joskus esteettisiin maku- ja tyyliasioihinkin. Yleiskielen normien vastaiset muodot eivät siis itsessään ole välttämättä sen "huonompia" kuin muutkaan, ja monesti niitäkin voisi periaatteessa puolustaa esimerkiksi kielitieteellisin kriteerein.

"Hyvän suomen" käsite on seurausta yleisesti hyväksytystä demokratiaperiaatteesta: jotta meillä olisi kaikkia kansalaisia tasa-arvoisesti ja hyvin palveleva yleiskieli, semmoinen on normitettava ja määriteltävä. Käytännön kielenhuoltotyöstä vastaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa toimiva Kielitoimisto, jolta saa neuvontaa myös puhelimitse; usein esitettyjä kysymyksiä vastauksineen voi myös etsiä Kielitoimiston WWW-sivuilta.

Yleiskielen normittaminen ja huoltaminen ei tarkoita, että kaikki kielenpuhujat pitäisi tai edes voitaisiin pakottaa joka tilanteessa käyttämään yleiskieltä. Ihmiskielen olemukseen kuuluu vaihtelu ja moninaisuus, ihmisyyteen monikielisyys ja monimurteisuus, useiden eri puhetapojen, rekisterien ja tyylien hallinta.

 

Mistä suomen sanat ovat peräisin?

Suomen kielessä, kuten muissakin kielissä, on sekä ikivanhaa omaperäistä sanastoa (sanoja, jotka ilmeisesti ovat jo vanhimmasta tunnetusta kantakielivaiheesta peräisin) että hyvin monenikäisiä lainasanoja. Monet sanat - useammat kuin maallikko arvaakaan - ovat johdoksia joko omaperäisestä tai ennestään kieleen lainatusta vartalosta. Lisäksi on ns. onomatopoieettisia ja deskriptiivisanoja: sanoja, jotka äänneasullaan jäljittelevät tai kuvailevat tarkoitettaan.

Aika monet sanat ovat vielä vailla etymologiaa: suomessa on esimerkiksi paljon sanoja, joilla on vastineita itämerensuomalaisissa kielissä mutta ei kauemmissa sukukielissä ja joita ei vielä ole onnistuttu selittämään myöskään lainasanoiksi. Periaatteessa nämä saattavat tietenkin olla lainaa jostakin tuntemattomiin kadonneesta muinaiskielestä, tai sitten ne ovat kuin ovatkin vanhoja suomalais-ugrilaisia sanoja, joiden vastineet vain ovat sattuneet kaikista muista sukukielistä katoamaan. Mahdollista on aina sekin, että jokin lainaetymologia tai kaukaisempi sukukielivastine niille vielä löytyy.

Suomen sanaston juuria ja niiden tutkimusta ovat viime vuosina esitelleet etenkin Kaisa Häkkinen ja Ulla-Maija Kulonen (ks. kirjallisuusluetteloa). Viimeksi mainitun päätoimittama etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä on ensimmäinen apuneuvo, johon kannattaa tarttua jonkin sanan alkuperää ihmeteltäessä.


Pieni ja alustava kirjallisuusluettelo

Abondolo, Daniel [ed.] 1998: The Uralic languages. Routledge.
Häkkinen, Kaisa 1990: Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. SKS.
---- 1996: Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. SKS.
Kulonen, Ulla-Maija 1996: Sanojen alkuperä ja sen selittäminen. Etymologista leksikografiaa. SKS.
---- : The origin of Finnish and related languages.
Kulonen, Ulla-Maija & Seurujärvi-Kari, Irja & Pentikäinen, Juha 1994: Johdatus saamentutkimukseen. SKS.
Laakso, Johanna [toim.] 1991: Uralilaiset kansat. Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. WSOY.
---- 1999: Karhunkieli. Pyyhkäisyjä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen. SKS.
Lallukka, Seppo 1990: The East Finnic minorities in the Soviet Union. An Appraisal of the Erosive Trends. Annales Academiae Scientiarum Fennicae B 252.
Lehikoinen, Laila & Kiuru, Silva 1989: Kirjasuomen kehitys. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Lehtinen, Tapani: Suomen kielen esihistoriaa. [Moniste, Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.]
Salminen, Tapani [toim.] 1993: Uralilaiset kielet tänään. Kuopion Snellman-instituutin julkaisuja A 13/1993.

Suomalais-Ugrilaisen Seuran julkaisusarjat

Virittäjä


Lisää suomalais-ugrilaisia linkkejä

Päivitetty toukokuussa 2001 - Johanna Laakso.