Kantauralin äännerakenteesta ja vähän muustakin
(Tämä sivu on tarkoitettu oheismateriaaliksi 7.4.1998 fennougristiikan professuuria hakiessani pitämääni näyteluentoon. Toivon, että siitä on iloa muillekin kuin näyteluennon arvioijille, ja otan mielelläni vastaan palautetta osoitteeseen Johanna.Laakso@Helsinki.FI.)
Mikä kantaurali? * Yleistä kantauralin äännerakenteesta * Konsonantisto * Vokaalisto * Kirjallisuutta * Linkkejä
Uralilaisten kielten polveutumista yhteisestä kantakielestä ei voida vakavasti otettavin perustein kumota. Polveutumisen kulusta, sukupuusta, tosin on erilaisia tulkintoja, jotka vaikuttavat myös siihen, miten minkäkin uralilaisen nykykielen edustus otetaan huomioon äänneilmiöiden alkuperäistä kantaa pohdittaessa:
Suomalaisille koulusta tuttu perinteinen puumalli heijastaa kielten maantieteellisiä suhteita - sekä entisaikojen käsityksiä Suomen heimon muuttovirtauksista.
Virolainen Tiit-Rein Viitso - ja hänen mukaansa mm. Daniel Abondolo - kääntää puumallin toisin päin: maantieteellisesti perifeeriset kielet irtoavat ensimmäisinä ydinalueesta.
Monet tutkijat (Suomessa etenkin Kaisa Häkkinen ja Tapani Salminen) eivät nykyään pidä aiheellisena välikantakielten olettamista tai kielikunnan jyrkkää kahtiajakoa suomalais-ugrilaiseen ja samojedihaaraan.
Kantauralia puhuttiin luultavasti vähintään kuusituhatta vuotta sitten jossakin pohjoisessa Euraasiassa (tästäkin on eri oletuksia). Tytärkielten vanhaa sanastoa (uralilaisiksi todistettavat sanavartalot lasketaan parhaimmillaankin vain sadoissa) ja affikseja vertailemalla ei tietenkään saada selville kaikkea kantakielestä: ei välttämättä esimerkiksi kaikkia äänteitä tai äännekombinaatioita. Niukkaa kuvaa voidaan yrittää täydentää universaalitutkimuksen ja typologian keinoin.
Kantauralin rekonstruktiot muistuttavat usein paljolti suomea, joka tunnetusti on äänteellisesti konservatiivinen kieli. Toisaalta näitä rekonstruktioita tukee myös samojedikielten todistus. Kielikunnan laidealueet ovatkin usein konservatiivisia (lateraaliteoria); uralilaisen äännehistorian kannalta ongelmallisimpia ovat volgalaiset, permiläiset ja ugrilaiset kielet.
Tässä esitettävä näkemys kantauralin äännerakenteesta edustaa niin sanottua suomalaista valtavirtauralistiikkaa (Erkki Itkonen, Juha Janhunen, Pekka Sammallahti); samantapaisilla linjoilla kuin Erkki Itkonen on UEW.
Uralilaisessa äännehistoriassa suurimmat ongelmat koskevat vokaalistoa, konsonantistosta ollaan koulukuntien keskenkin jokseenkin yksimielisiä. Tämä johtunee paljolti siitä, että konsonantistorekonstruktio voidaan rakentaa itämerensuomen (ja saamen) pohjalle, tarvittaessa erityisesti permiläisten kielten (komi, udmurtti) avulla täydentäen. Vokaalistot taas ovat suljetumpia järjestelmiä ja kokonaisvaltaisille kehityksille alttiita.
Kantauralin sanavartaloiden rakenne ja fonotaksi vaikuttavat useimpien rekonstruktioiden mukaan hyvin suomen kielen tapaisilta:
- johtamattomien sisältösanojen vartalot olivat kaksitavuisia;
- sananalkuisia konsonanttiyhtymiä ei ollut;
- taivutusainekset olivat suffikseja, sanan pääpaino ensimmäisellä tavulla.
Useimmat tutkijat olettavat jokseenkin tämäntapaista konsonanttijärjestelmää:
Laryngaali x, velaarinasaali ja r näyttävät esiintyneen vain sanan sisällä.
Ongelmia:
- "Laryngaali" x (ks. esim. Sammallahti 1988) on ehkä ollut h:n tapainen äänne tai glottaaliklusiili, joka ei sellaisenaan olisi säilynyt missään. Sitä olettamalla voidaan poistaa kantauralista kvantiteettikorrelaatio: pitkät vokaalit olisivat syntyneet vokaalista ja laryngaalista. Koivulehto (1991) esittää muutamia ikivanhoja indoeurooppalaisia lainoja, joiden laryngaali olisi korvattu uralilaisella laryngaalilla.
- Sibilantti- ja affrikaattajärjestelmään oletetaan viimeistään suomalais-ugrilaisessa vaiheessa usein suhu-s sekä kaksi affrikaattaa, liudentunut ja liudentumaton. Myös liudentunut l' palautetaan joskus suomalais-ugrilaiseen kantakieleen saakka. Millään näistä oletuksista ei ole kovin vankkaa etymologia-aineistoa tukenaan.
- Dentaalispirantit eivät sananalkuisina ole säilyneet missään sellaisenaan.
Astevaihtelu (esim. kota : kodan, appi : apen) esiintyy paikoin kielikunnan konservatiivisilla laita-alueilla (itämerensuomi, saame, jotkin samojedikielet), missä sanansisäiset klusiilit ovat säilyneet katoamatta tai soinnillistumatta. Eugene Helimski (1995) on muutama vuosi sitten yrittänyt jälleen selittää sitä ikivanhaksi säilymäksi kantakielestä.
Uralilaisessa kielikunnassa esiintyy hyvin erilaisia vokaalijärjestelmiä. Siihen nähden kantauralin vokaalistorekonstruktiot ovat hyvinkin yhtenevät. Useimmat tutkijat olettavat vokaalistoon kolme suppeusastetta, etu- ja takavokaaleihin perustuvan vokaalisoinnun sekä jälkitavuihin paljon niukemman järjestelmän kuin 1. tavussa.
Erkki Itkosen rekonstruktio perustuu siis paljolti itämerensuomeen ja saameen:
UEW:n kahdesta vaihtoehtoisesta vokaalistomallista toinen on lähes sama kuin Itkosen, toinen on tämä:
Juha Janhusen ja Pekka Sammallahden kehittelemässä vokaalistomallissa i:llä on takainen vastine sekä 1. että jälkitavuissa:
Keskeisiä erimielisyys- ja ongelmakohtia ovat
- vokaalisointu; Mikko Korhonen (1988) on esittänyt hypoteesin, jonka mukaan vokaalisointu olisi kehittynyt vasta varhaiskantasuomessa (suomen ja saamen yhteisessä kantakielessä);
- ns. sisävokaalit eli kuvion keskellä olevat keskivokaalit tai labiaaliset etuvokaalit (ü);
- jälkitavujen suppeamman vokaalin laatu: e:hen viittaisi ennen kaikkea itämerensuomi, i:hin taas fonologinen järjestelmänäkemys - maksimaalisen distinktion periaate. Jälkitavujen *e:stä ks. myös Koivulehto 1996;
- jälkitavujen suppeamman vokaalin suhde vokaalisointuun;
- kvantiteettikorrelaatio: lyhyiden ja pitkien vokaalien asema.
Yleisesti uralilaisista kielistä ja kielihistoriasta:
- Abondolo, Daniel (ed.) 1998: The Uralic languages. Routledge, London - New York.
- Häkkinen, Kaisa 1996: Suomalaisten alkuperä kielitieteen valossa. SKS, Helsinki.
- Itkonen, Erkki 1966: Suomalais-ugrilaisen kielen- ja historiantutkimuksen alalta. (Tietolipas 20.) SKS, Helsinki.
- Korhonen, Mikko 1986: History of the Uralic languages and the principle of lateral areas. - FUF; ilm. myös: Typological and historical studies in language by Mikko Korhonen (SUST 223).
- Salminen, Tapani 1993: Uralilaiset kielet maailman kielten joukossa. - Salminen, Tapani (toim.): Uralilaiset kielet tänään. Kuopion Snellman-instituutin julkaisuja A 13/1993.
- Sammallahti, Pekka 1995: Language and roots. - Congressus Octavus Internationalis Fenno-Ugristarum I: 143-153.
Kantauralin äännerakenteesta:
- Janhunen, Juha 1982: On the structure of Proto-Uralic. - FUF XLIV.
- Korhonen, Mikko 1978: Oliko suomalais-ugrilainen kantakieli agglutinoiva? - Virittäjä.
- Sammallahti, Pekka 1988: Historical phonology of the Uralic languages with special reference to Samoyed, Ugric, and Permic. - Sinor, Denis (ed.) 1988: The Uralic languages: description, history and foreign influences. E. J. Brill, Leiden - New York - København - Köln.
- Csúcs, Sándor & László Honti & Zsuzsa Salánki & Judit Varga: Statistik der uralischen Lautentsprechungen. (A Magyar Tudományos Akadémia Nyelvtudományi Intézete: Linguistica, Series B, Documenta, 1.) Budapest.
- Bakró-Nagy, Marianne Sz. 1992: Proto-Phonotactics: Phonotactic Investigation of the PU and PFU Consonant System. Studia Uralica 5. Harrassowitz, Wiesbaden. (Ks. myös Tapani Salmisen arvostelua Finnisch-Ugrische Forschungenin numerossa 54: 1-2.)
Sanasto ja etymologiat:
- SSA = Erkki Itkonen (osa I) & Ulla-Maija Kulonen (päätoim.): Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 1: A-K. 1992. 2: L-P. 1995.
- UEW = Károly Rédei: Uralisches etymologisches Wörterbuch. Unter Mitarbeit von Marianne Bakró-Nagy, Sándor Csúcs, István Erdélyi, László Honti, Éva Korenchy, Éva K. Sal und Edit Vértes. 1-2. Harrassowitz, Wiesbaden.
Erityiskysymyksiä:
- Astevaihtelu:
- Helimski, Eugene 1995: Proto-Uralic gradation: continuation and traces. - Congressus Octavus Internationalis Fenno-Ugristarum I: 17-51.
- Laryngaalin ongelma:
- Koivulehto, Jorma 1991: Uralische Evidenz für die Laryngaltheorie. Österreichische Akademie der Wissenschaften. Philosophisch-Historische Klasse. Sitzungsberichte, Band 566. Veröffentlichungen der Kommission für Linguistik und Kommunikationsforschung Nr. 24. Wien.
- Vokaalisointu:
- Jälkitavujen suppea vokaali:
Päivitelty aamuyöstä 7.4.1998. Kuten edellä todettiin, otan mielelläni vastaan palautetta ja - tuota noin - kysymyksiäkin: Johanna.Laakso@Helsinki.FI.