Kantauralin äännerakenteesta ja vähän muustakin

Tätä sivua ei enää päivitetä. Arkistoitu versio on siirretty osoitteeseen http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/Hki/ — pyydän päivittämään mahdolliset tälle sivulle viittaavat linkit. Myös s-osoitteeni on muuttunut:
johanna.laakso@univie.ac.at
.
This page will no longer be updated. An archive version is stored at http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/Hki/ — please update any links pointing at this page. Note my new e-mail address:
johanna.laakso@univie.ac.at
(Tämä sivu on tarkoitettu oheismateriaaliksi 7.4.1998 fennougristiikan professuuria hakiessani pitämääni näyteluentoon. Toivon, että siitä on iloa muillekin kuin näyteluennon arvioijille, ja otan mielelläni vastaan palautetta osoitteeseen Johanna.Laakso@Helsinki.FI.)

Mikä kantaurali? * Yleistä kantauralin äännerakenteesta * Konsonantisto * Vokaalisto * Kirjallisuutta * Linkkejä


Kielikuntamme kantakieli

Uralilaisten kielten polveutumista yhteisestä kantakielestä ei voida vakavasti otettavin perustein kumota. Polveutumisen kulusta, sukupuusta, tosin on erilaisia tulkintoja, jotka vaikuttavat myös siihen, miten minkäkin uralilaisen nykykielen edustus otetaan huomioon äänneilmiöiden alkuperäistä kantaa pohdittaessa:


Suomalaisille koulusta tuttu perinteinen puumalli heijastaa kielten maantieteellisiä suhteita - sekä entisaikojen käsityksiä Suomen heimon muuttovirtauksista.


Virolainen Tiit-Rein Viitso - ja hänen mukaansa mm. Daniel Abondolo - kääntää puumallin toisin päin: maantieteellisesti perifeeriset kielet irtoavat ensimmäisinä ydinalueesta.


Monet tutkijat (Suomessa etenkin Kaisa Häkkinen ja Tapani Salminen) eivät nykyään pidä aiheellisena välikantakielten olettamista tai kielikunnan jyrkkää kahtiajakoa suomalais-ugrilaiseen ja samojedihaaraan.

Kantauralia puhuttiin luultavasti vähintään kuusituhatta vuotta sitten jossakin pohjoisessa Euraasiassa (tästäkin on eri oletuksia). Tytärkielten vanhaa sanastoa (uralilaisiksi todistettavat sanavartalot lasketaan parhaimmillaankin vain sadoissa) ja affikseja vertailemalla ei tietenkään saada selville kaikkea kantakielestä: ei välttämättä esimerkiksi kaikkia äänteitä tai äännekombinaatioita. Niukkaa kuvaa voidaan yrittää täydentää universaalitutkimuksen ja typologian keinoin.

Kantauralin rekonstruktiot muistuttavat usein paljolti suomea, joka tunnetusti on äänteellisesti konservatiivinen kieli. Toisaalta näitä rekonstruktioita tukee myös samojedikielten todistus. Kielikunnan laidealueet ovatkin usein konservatiivisia (lateraaliteoria); uralilaisen äännehistorian kannalta ongelmallisimpia ovat volgalaiset, permiläiset ja ugrilaiset kielet.

Tässä esitettävä näkemys kantauralin äännerakenteesta edustaa niin sanottua suomalaista valtavirtauralistiikkaa (Erkki Itkonen, Juha Janhunen, Pekka Sammallahti); samantapaisilla linjoilla kuin Erkki Itkonen on UEW.


Yleistä kantauralin äännerakenteesta

Uralilaisessa äännehistoriassa suurimmat ongelmat koskevat vokaalistoa, konsonantistosta ollaan koulukuntien keskenkin jokseenkin yksimielisiä. Tämä johtunee paljolti siitä, että konsonantistorekonstruktio voidaan rakentaa itämerensuomen (ja saamen) pohjalle, tarvittaessa erityisesti permiläisten kielten (komi, udmurtti) avulla täydentäen. Vokaalistot taas ovat suljetumpia järjestelmiä ja kokonaisvaltaisille kehityksille alttiita.

Kantauralin sanavartaloiden rakenne ja fonotaksi vaikuttavat useimpien rekonstruktioiden mukaan hyvin suomen kielen tapaisilta:


Konsonantisto

Useimmat tutkijat olettavat jokseenkin tämäntapaista konsonanttijärjestelmää:

Laryngaali x, velaarinasaali ja r näyttävät esiintyneen vain sanan sisällä.

Ongelmia:

Astevaihtelu (esim. kota : kodan, appi : apen) esiintyy paikoin kielikunnan konservatiivisilla laita-alueilla (itämerensuomi, saame, jotkin samojedikielet), missä sanansisäiset klusiilit ovat säilyneet katoamatta tai soinnillistumatta. Eugene Helimski (1995) on muutama vuosi sitten yrittänyt jälleen selittää sitä ikivanhaksi säilymäksi kantakielestä.


Vokaalisto

Uralilaisessa kielikunnassa esiintyy hyvin erilaisia vokaalijärjestelmiä. Siihen nähden kantauralin vokaalistorekonstruktiot ovat hyvinkin yhtenevät. Useimmat tutkijat olettavat vokaalistoon kolme suppeusastetta, etu- ja takavokaaleihin perustuvan vokaalisoinnun sekä jälkitavuihin paljon niukemman järjestelmän kuin 1. tavussa.

Erkki Itkosen rekonstruktio perustuu siis paljolti itämerensuomeen ja saameen:

UEW:n kahdesta vaihtoehtoisesta vokaalistomallista toinen on lähes sama kuin Itkosen, toinen on tämä:

Juha Janhusen ja Pekka Sammallahden kehittelemässä vokaalistomallissa i:llä on takainen vastine sekä 1. että jälkitavuissa:

Keskeisiä erimielisyys- ja ongelmakohtia ovat


Kirjallisuutta

Yleisesti uralilaisista kielistä ja kielihistoriasta:

Kantauralin äännerakenteesta:

Sanasto ja etymologiat:

Erityiskysymyksiä:


Linkkejä


Päivitelty aamuyöstä 7.4.1998. Kuten edellä todettiin, otan mielelläni vastaan palautetta ja - tuota noin - kysymyksiäkin: Johanna.Laakso@Helsinki.FI.