|
Mikkonen, Juha (2006). Transaktioanalyysi persoonallisuus- ja vuorovaikutusteoriana.
Transaktioanalyysi persoonallisuus- ja vuorovaikutusteoriana
3. Persoonallisuuden kuva – minätilat
4. Vuorovaikutus transaktioanalyysin valossa
4.1. Täydentyvät, risteytyvät ja salatut transaktiot
5. Elämänasenteet ja käsikirjoitukset
7. Autonomia: tietoisuus, välittömyys ja läheisyys
Tekijä kiittää artikkelin käsikirjoitusversion kommentoinnista sekä muusta artikkelin syntyä edistäneestä avusta psykoterapeutti Ritva Piiroista, diakonissa Lila Tuiskua, LL ja VTM Meri Larivaaraa, VTT Jukka Tonttia, fil. yo. Pia Suo-Yrjöä ja valtiot. yo. Tiina Likkiä.
Mikkonen, Juha (2006). Transactional Analysis as a theory of personality and communication. Psykologia (Journal of the Finnish Psychological Society) 41:328-344.
This article reviews Transactional Analysis (TA), which is a model for understanding personalities, relationships and communication. Psychiatrist Eric Berne developed his ideas on Transactional Analysis in several books published from 1957 to 1972. In the 1960s TA caught fame as 'pop psychology', but since then it has gained recognition as a professional approach.
The key concept of TA is the "ego state model". This model represents a human personality in three distinct ego states: Parent, Adult and Child (P-A-C model). Each ego state is a set of behaviours, thoughts and feelings. The theory defines transaction as a unit of social exchange occurring between two people. Transactions can happen from one ego state to another (for example from Parent to Child), and can be complementary, crossed or covert. Other key ideas proposed by Berne such as strokes, life scripts and games are also dealt with in this article.
Berne stated that to realise our full potential as humans, we have to gain autonomy. Its components are awareness, spontaneity and the capacity for intimacy. This view is outlined and also criticized in the article.
At a later time Transactional Analysis has evolved to include applications to psychotherapy, education, and organizational development. The author suggests that TA should be seen mainly as a tool, which has its own limitations and possibilities.
Keywords: Transactional Analysis, review, theory of social action, Eric Berne, ego state model, strokes, life scripts, games, autonomy, applications.
Author: Juha Mikkonen, Graduate student of Social Psychology, Department of Social Psychology, University of Helsinki, PO Box 54, FIN-00014 University of Helsinki, Finland, juha.mikkonen[at]helsinki.fi
Tiivistelmä Transaktioanalyysi (Transactional Analysis, TA) on persoonallisuus- ja vuorovaikutusteoria, jonka juuret ovat psykiatri Eric Bernen vuosien 1957–1972 välillä julkaisemissa teoksissa. Teorian perustana toimii kolmiosainen jako Vanhempi–Aikuinen–Lapsi-minätiloihin. Minätilat viittaavat käyttäytymisen, ajattelemisen ja tuntemisen tapoihin. Ihmisten väliset vuorovaikutukselliset transaktiot tapahtuvat näiden minätilojen välillä.
1. Johdanto
Yhdysvaltalainen psykiatri Eric Berne (1910–1970) kehitti elämäntyönään mallin persoonallisuuden, ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen ymmärtämiseksi. Bernen transaktioanalyysiksi (TA) nimeämä malli on interpersoonallisten eli yksilönvälisten vuorovaikutustapahtumien analyysia. Transaktioanalyysissa intrapersoonallisten eli yksilönsisäisten rakenteiden vaikutus ihmisen toimintaan esitetään Vanhempi–Aikuinen–Lapsi-jaolla [1] (Adult–Parent–Child). Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että interpersoonallinen viestintä ilmenee mallissa nimenomaan näiden kolmen tekijän vaikutusmuotoina toisen yksilön vastaaviin osiin.
Berne puhuu minätiloista (ego states) viitatessaan johonkin näistä kolmesta intrapersoonallisesta tilasta. Teorian mukaan ihmiset eivät useinkaan kohtaa toisiaan »välittömästi», vaan toisen ihmisen Vanhempi voi moittia toisen Lasta, Lapsi kiukutella toisen ihmisen Vanhemmalle ja niin edelleen. Erilaiset piintyneet vuorovaikutuskuviot voivat Bernen käsittein muuttua mitä erilaisimmiksi itseään toistaviksi »peleiksi» ja siten aiheuttaa haittaa kaikille vuorovaikutuksessa mukana oleville osapuolille. Transaktioanalyysin mukaan ihmiset ovat tehneet tulkintoja ja varhaisia päätöksiä itsestään, muista ihmisistä ja elämästä. Näihin suhteellisen pysyviin tulkintoihin liittyvät kielteiset tunteet, ajatukset ja käyttäytyminen voivat estää ihmistä tekemästä parhaalla mahdollisella tavalla vallitsevaan todellisuuteen perustuvia ratkaisuja.
Transaktioanalyysi on samalla persoonallisuusteoria ja psykoterapeuttinen lähestymistapa vuorovaikutuksessa esiintyviin ongelmiin. Mallia on myöhemmin sovellettu myös suurempien ryhmien ja organisaatioiden toiminnan ymmärtämiseksi. Sovellusalueet ovat löytyneet mm. opetus- ja kasvatustyöstä (esim. Laes ym. 1998b; Liikanen 1991), johtamis- ja kommunikaatiokoulutuksesta (esim. Hay 1992) sekä suurelle yleisölle suunnatuista populaaripsykologisista kirjoista (esim. Harris 1975; Harris & Harris 1986). Transaktioanalyysista kasvoi 1970-luvulla lähes muoti-ilmiö mitä ilmeisimmin siksi, että mallin perusajatus oli helposti omaksuttavissa ja sovellettavissa ilman pidempää alan teoreettista pohjakoulutusta. Suurin osa transaktioanalyysin nykyisistä harjoittajista sanoutuu kuitenkin irti teorian yksinkertaistamisesta (Stewart & Joines 1987, 18–20). Bernen teoriasta esitetyt popularisoinnit ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, ettei transaktioanalyysi ole saavuttanut täysin tunnustettua vakituista asemaa eikä siten kuulu myöskään psykoterapeuttisten menetelmien valtavirtaan.
Eric Berne oli pohjimmiltaan kliinikko, käytännön terapiatyötä tekevä, ja transaktioanalyysi syntyi nimenomaan käytännön terapiatyön mukanaan tuomien kokemusten ja tarpeiden pohjalta. Berne halusi tarjota potilailleen välineitä yksilölle haitallisten vuorovaikutuskuvioiden ymmärtämiseen ja purkamiseen. Tämän lähtökohdan vuoksi transaktioanalyysi perustuu pääasiassa arkikielen käsitteisiin eikä akateemista jargonia juuri teorian perusteista löydy. Arkikielestä omaksuttujen käsitteiden käyttö on myös suuresti vaikuttanut siihen, että teoriaa on akateemisessa piirissä vieroksuttu (ks. Massey 2002, 704). Transaktioanalyysi on kuitenkin mahdollista nähdä varsin hedelmällisenä viitekehyksenä, jonka läpi interpersoonallista toimintaa voidaan tarkastella.
2. Transaktioanalyysin tausta
Eric Berne kehitti transaktioanalyysin teoreettista pohjaa kuolemaansa saakka ja samalla myös tarkensi uransa myöhäisemmissä teoksissa joidenkin keskeisten käsitteidensä määrittelyä. Valitettavasti tässä artikkelissa ei voida sivuta transaktioanalyysia muuten kuin hyvin yleiskatsauksenomaisesti, ja syvempää käsittelyä vaativat aiheet kuten teorian nykykehityksen ja Bernen työn jatkajat olen pääosin rajannut pois.
Transaktioanalyysi-käsitteellä on perinteisesti ollut kaksi eri merkitystä, joihin voidaan viitata puhumalla suppeasta tai laajasta määritelmästä. Suppea määritelmä kuuluu yksinkertaisuudessaan: »Transaktioanalyysi on analyysia transaktioista, joita tapahtuu kahden keskenään kommunikoivan ihmisen välillä» (Dusay 1977, 32). Alan suosittu perusteos (Stewart & Joines 1987, 3) määrittelee transaktioanalyysin laajemmin 1) persoonallisuusteoriaksi, joka kuvaa ihmistä kolmiosaisella minätilojen mallilla, 2) kommunikaatioteoriaksi, joka soveltuu systeemien ja organisaatioiden analyysiin, 3) teoriaksi ihmisen kehityksestä sekä 4) teoriaksi psykopatologiasta.
Transaktioanalyysi kasvoi 1960-luvulla Eric Bernen määrätietoisella työllä varsin kukoistavaksi koulukunnaksi. Berne ehti julkaista ajatuksiaan kaikkiaan seitsemässä kirjassa, jotka julkaistiin vuosina 1957–1972. Ennen keskittymistään transaktioanalyysiin hän kirjoitti maallikoille suunnatun psykoterapian perusteita esittelevän kirjan A Layman’s Guide to Psychiatry and Psychoanalysis (1957b/1986). Bernen tavoitteena oli laajemman sosiaalisen vuorovaikutuksen teorian luominen, mutta työ keskeytyi äkilliseen kuolemaan vuonna 1970 (Stewart 1992).
Bernen ammatillinen pohja muodostui lääketieteellisen ja myöhemmin psykoanalyyttisen koulutuksen myötä. Hänen analyytikkonaan toimi muun muassa Erik Erikson vuosina 1947–1949 (Stewart 1992, 4). Berne aloitti tieteellisen työnsä tutkimalla intuitiota (Berne 1949). 1950-luvun lopulla hän sanoutui irti psykoanalyyttisesta liikkeestä ja ryhtyi kehittämään omaa rakenteellis-vuorovaikutuksellista persoonallisuusteoriaansa (Berne 1957a; 1958). Ennen välirikkoa Berne oli anonut psykoanalyyttisen instituutin jäsenyyttä. Anomus kuitenkin johti kielteiseen päätökseen ja kehotukseen jatkaa henkilökohtaista analyysia. Berne järjesti vuodesta 1958 alkaen San Franciscossa säännöllisiä seminaaritapaamisia. Näiden tapaamisten myötä lukuisista mukana olleista nuoremmista kliinikoista tuli myöhemmin Bernen seuraajia ja transaktioanalyyttisen teorian kehittäjiä (mm. Steiner 1974/1990; James 2002).
Stewart (1992, 20–21) esittää Bernen saaneen keskeisimmät vaikutteensa empirismistä, fenomenologiasta ja eksistentialismista. Minätilojen mallin syntyyn vaikuttivat ns. egopsykologien Paul Federnin ja Edoardo Weissin ajatukset (Berne 1957a; 1961/2003, 13–19) sekä neurokirurgi Wilder Penfieldin tutkimukset (Berne 1961/2003, 17). Berneä innoittivat Weissin ajatukset toisten ihmisten egojen psyykkisestä läsnäolosta eräänlaisena mentaalisena kuvana yksilön mielessä. (Stewart 1992, 24). Bernen innovaationa ja teorian pohjana pidetään sisäisten minätilojen ja ulkoisen käyttäytymisen yhdistämistä: se missä minätilassa yksilö kulloisellakin hetkellä on, vaikuttaa välittömästi ulkoisesti havaittavaan toimintaan. Sigmund Freudin transferenssin ja vastatransferenssin ilmiöt sisältyvät Bernen teoriassa transaktioihin. Transferenssin olemassaolo voidaan siis todentaa ulkoisesti havaittavista transaktioista. (Stewart 1992, 18.) Freudin ajatukset käyttäytymisen pakonomaisesta toistamisesta vaikuttivat myös mitä ilmeisimmin transaktioanalyysin peli- ja elämänkäsikirjoitus-käsitteiden syntyyn (Berne 1966, 302).
Bernen luoma minätilojen kolmijako muistutti rakenteeltaan niin paljon Freudin teoriaa, että Kovel (1976, 238. Ref. Stewart 1992, 107) syytti Berneä Freudin plagioinnista pitäen minätiloja ainoastaan banaaleina konkreettisina vastineina Freudin idin, egon ja superegon käsitteille. Myöhemmin muun muassa Stewart (1992, 105–128) on vastannut Kovelin ja muiden Berne-kritiikkiin. Stewart on esittänyt kritiikin perustuvan yleensä riittämättömään perehtyneisyyteen Bernen teorioihin. Transaktioanalyysin juuret ovat psykoanalyysissa, mutta teorioiden perusajatuksissa on merkittäviä eroja. Stewart ja Joines (1987, 17–18) erittelevät Bernen mallin keskeisiksi eroiksi psykoanalyysiin verrattuna: 1) transaktioanalyysin minätilat ovat havaittavissa ulkoisesta käyttäytymisestä, kun taas superego, ego ja id ovat puhtaasti teoreettisia käsitteitä sekä 2) jokainen minätila voi sisältää kaikkia niitä vaikutteita, jotka Freud paikansi superegoon, egoon ja idiin. Bernen (1957a, 297) mukaan esimerkiksi Lapsi-minätilaa ei tule ymmärtää yksinkertaisesti idin vastineena, koska hän katsoo jokaisen minätilan »muodostavan oman itsenäisen psyykkisen rakenteensa». Tästä näkökulmasta katsottuna transaktioanalyysi ja psykoanalyysi ovat erilaisia tapoja persoonallisuuden ymmärtämiseen (mts. 301). Erona voidaan pitää myös sitä, että toisin kuin Freud, Berne ei esittänyt tuhoavan käyttäytymisen syyksi minkäänlaista ihmiseen sisäänrakennettua kuolemanviettiä. Hän piti tuhoavuuden syynä pikemminkin yhteisön ja kulttuurin kautta välittynyttä ohjelmointia (Berne 1964/1981).
Transaktioanalyysin ihmiskuva on myönteinen ja tulevaisuusorientoitunut. Bernen mukaan kaikki ihmiset ovat kykeneviä itsenäiseen päätöksentekoon, mitä voidaan vahvistaa terapeutin ja asiakkaan yhteisen työskentelyn kautta. Terapiasopimuksen pohjana on keskinäinen kunnioitus, avoimuus ja sitoutuminen tavoitteelliseen yhteistyöhön. Hän uskoi jokaisen ihmisen luontaiseen kykyyn ajatella ja vastuuseen omista ajatuksista, tunteista ja käyttäytymisestä. Bernen näkökulmasta transaktioanalyysin tavoite on asiakkaan persoonallisuuden kognitiivisen ja emotionaalisen alueen saaminen sujuvaan yhteistyöhön (Berne 1966, 216). Berne kirjoitti useissa teoksissaan (1963/1973; 1966) transaktioanalyysin soveltamisesta ryhmäterapiassa, mutta koki teorian sopivan yhtälailla myös yksilöterapiaan.
Transaktioanalyysia sovellettiin jo 1970-luvulla kliinikkojen parissa painotuksiltaan hieman erilaisin tavoin (Barnes 1977; Laes 1998a). Klassisessa koulukunnassa (Karpman 1968; Steiner 1974/1990) pitäydyttiin pääsääntöisesti Bernen alkuperäisissä ajatuksissa ja redecision-koulukunnassa (Goulding & Goulding 1979/1997; Joines 2002) transaktioanalyysiin yhdisteltiin hahmoterapeuttisia (gestalt) menetelmiä. Cathexis-koulukunnassa (Schiff 1977) erikoistuttiin skitsofreniaan. Hoidon perustan muodostivat pitkät hoitojaksot ja intensiivinen menetelmä, jossa potilaita pyrittiin reparenting-tekniikalla uudelleen sosiaalistamaan ympäristöönsä. Terapeutit toimivat skitsofreniapotilaille eräänlaisina »sijaisvanhempina». Koulukunnan perustaja ja menetelmän kehittäjä Jacqui Schiff sai myöhemmin osakseen syytöksiä hoidossa tapahtuneista eettisistä väärinkäytöksistä (Massey ym. 2002, 556–557). Cathexis-koulukunnan tapahtumat ovat todennäköisesti olleet vaikuttamassa siihen, että transaktioanalyytikoiden piirissä on lähivuosina kiinnitetty erityistä huomiota hoidon eettisiin ohjeisiin.
3. Persoonallisuuden kuva – minätilat
3.1. Rakenteellinen analyysi
Mallin mukaan yksilö on Vanhemman (Parent) minätilassa käyttäessään vanhemmiltaan tai heitä vastaavilta isä- tai äitihahmoilta opittuja ajattelu-, tunne- tai toimintamalleja. Vanhemman minätila siis koostuu ulkoisista lähteistä omaksutuista asenteista ja käyttäytymismalleista. (Berne 1961/2003, 75–76; 1970/1988, 93.)
Aikuisen (Adult) minätilassa yksilö on silloin, kun hän on läsnä tässä hetkessä, kykenee ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan rationaalisesti sekä käyttämään resurssejaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Aikuisen minätilalla ei ole mitään tekemistä henkilön iän kanssa. Tässä minätilassa toimiessaan yksilö on suuntautunut vallitsevaan todellisuuteen sekä tiedon keräämiseen ja käsittelyyn objektiivisella tavalla. (Berne 1961/2003, 76–77; 1972/1975, 30.)
Lapsen (Child) minätilassa yksilö on silloin, kun hän käyttäytyy, ajattelee ja tuntee kuten lapsena. (Berne 1961/2003, 77). Lapsen minätilalla ei viitata epäkypsään tai lapselliseksi tulkittavaan käyttäytymiseen, vaan lapsuudesta palautuviin lapsenomaisiin piirteisiin (Berne 1958, 738; 1972/1975, 31). Berne (1970/1988, 95) piti Lapsen minätilaa tärkeimpänä persoonallisuuden osana, koska kyseinen minätila sisältää kyvyn luovuuteen ja välittömyyteen.
Varhaisessa artikkelissaan (1957a, 309) Berne esitti psykiatristen ongelmien syntyvän joko tilanteessa, jossa 1) minätilat ovat keskenään ristiriidassa niin pahoin, ettei Aikuisen minätila kykene ylläpitämään riittävää hallintaa ja tasapainoa tai 2) Lapsen tai Vanhemman minätila sekoittuu Aikuisen minätilaan. Myöhemmin hän jakoi mielenterveyshäiriöiden erilaiset ilmenemismuodot rakenteelliseen ja funktionaaliseen psykopatologiaan (1961/2003, 44–51). Rakenteellinen patologia syntyy Bernen mukaan minätilojen osittaisen poissulkemisen (eksluusio) tai toisiinsa sekoittumisen (kontaminaatio) seurauksena. Funktionaalisella patologialla hän tarkoitti tilannetta, jossa jokin kolmesta minätilasta on erityisen hallitseva. Kattavan esittelyn transaktioanalyysin soveltamisesta käytännön terapiatyöhön tarjoaa Petruska Clarksonin teos Transactional Analysis Psychotherapy: An Integrated Approach (1992).
Minätilojen mallista käytetään usein lyhennettä P–A–C-malli (suomenkielisessä kirjallisuudessa usein V–A–L-malli) (Stewart & Joines 1987, 4; Laes ym. 1998b; Liikanen 1991). Teorian mukaan minätilat eivät kuitenkaan ole »todellisia», vaan nimityksiä tai metaforia ilmiöyhdistelmille, joihin liittyvät tunteet, ajatukset ja käyttäytyminen (Stewart & Joines 1987, 18). Bernen (1970/1988, 222) mukaan minätilat eivät ole rooleja vaan psykologisia realiteetteja, joiden kautta rooleja voidaan näytellä. Nämä psykologiset realiteetit voidaan tiivistää seuraavasti: 1) vanhempien jäljittely (eksteropsyykkinen), 2) realistinen asenne (neopsyykkinen) ja 3) lapsuudessa vakiintunut arkaistinen asenne (arkeopsyykkinen). Bernen mukaan Vanhempi–Aikuinen–Lapsi-nimitysten käyttäminen täyttää tarkoituksensa »kaikkialla muualla paitsi kaikkein juhlavimmin muodollisessa keskustelussa» (1964/1981, 23). 3.2. Toiminnallinen analyysi
Minätilojen toiminnallinen analyysi vastaa kysymykseen, »miten minätilat toimivat eri tilanteissa» (Stewart & Joines 1987, 36–37). Toiminnallisuus ilmenee ulkoisesti havaittavan käyttäytymisen kuvauksena. Vanhemman ja Lapsen minätilat jaetaan toiminnallisessa mallissa erilaisiin alakategorioihin (ks. kuvio 2).
Vanhemman minätilan toiminnan on nähty jakautuvan kahtalaisesti: Kontrolloivaan Vanhempaan (Controlling / Critical Parent) sekä Huolehtivaan Vanhempaan (Nurturing Parent) (Berne 1961/2003, 76; 1972/1975, 32–33).
Kontrolloivan Vanhemman käyttäytymismallit voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Ne ovat syntyneet vanhempien kontrolloidessa lapsen käyttäytymistä esimerkiksi käskemällä tai moittimalla. Kielteisessä mielessä käskyt kuten »Ole hiljaa!», »Heti nukkumaan!», »Tuo oli tuhmasti tehty!» voivat olla Kontrolloivan Vanhemman rakennusaineita. Toisaalta Kontrolloiva Vanhempi voi olla myös myönteinen: »Ole varovainen liikenteessä», »On kohteliasta avata ovi vanhemmille ihmisille» ja niin edelleen. (Stewart & Joines 1987, 25; Ojala 1998, 144.)
Huolehtiva Vanhempi on huomaavainen, lempeä, ystävällinen ja myötätuntoinen. Lasta on hoidettu hellästi: lohdutettu, luettu iltasatuja ja niin edelleen. Kun yksilö toistaa näitä käyttäytymismalleja, hän toimii Huolehtivan Vanhemman minätilasta käsin. Negatiivisena Huolehtiva Vanhempi voi toimia hemmotellessaan lastaan liiallisesti ja tehdessään kaiken lapsen puolesta, toimiessaan epäjohdonmukaisesti tai manipuloivasti. Esimerkiksi työkontekstiin siirrettynä seuraava työtoverin lause ilmaisee toimintaa Huolehtivan Vanhemman minätilasta: »Jos haluat apua työssäsi, pyydä minua. Autan mielelläni.» Negatiivinen Huolehtiva Vanhempi olisi voinut ilmaista asian esimerkiksi seuraavasti: »Annas kun minä autan sinua tässä. Näin se tehdään.» (Stewart & Joines 1987, 25; Ojala 1998, 145.)
Toiminnallisessa analyysissa Aikuisen minätila on jakamaton. Aikuisen käyttäytymiseksi luokitellaan toiminta, joka on asianmukaista, loogista ja järkevää tilanteen kannalta. Aikuinen tekee valintoja ja harkitsee erilaisia vaihtoehtoja vastaten nykytilanteeseen. Toisin kuin Vanhemman ja Lapsen minätilat, Aikuisen minätila ei toteuta aikaisemmin opittua käyttäytymistä. (Stewart & Joines 1987, 26.)
Lapsen minätila on jaettu myös kahtalaisesti: Mukautuneeseen Lapseen (Adapted Child) ja Luonnolliseen Lapseen (Free Child) (Berne 1961/2003, 77–78; Stewart & Joines 1987, 23–24). Näissä minätiloissa käyttäydytään, ajatellaan ja tunnetaan samoin kuin lapsena oli tapana tehdä. Suuren osan ajasta lapsi joutui mukautumaan vanhempien tai muiden hoitajien tahtoon, jolloin omia tarpeita ei voinut välittömästi tyydyttää. Lapsi oppi myös kontrolloimaan käyttäytymistään miellyttääkseen kasvattajiaan. Voi olla, että äiti ei näyttänyt pitävän lapsestaan silloin, kun hän itki tai oli vihainen, jolloin lapsi oppi hymyilemään miellyttääkseen äitiään, vaikka sisimmässään olisikin ollut surullinen tai vihainen. Aikuisena yksilö voi huomata toistuvasti käyttäytyvänsä samoin kuin lapsena vanhempiensa toivomusten ja odotusten mukaisesti. Bernen toiminnalliseen minätilojen jaotteluun sisältyi erillisenä Kapinoiva Lapsi (Berne 1972/1975, 32), mutta myöhemmässä kirjallisuudessa se on lähes aina liitetty osaksi Mukautuneen Lapsen minätilaa (Stewart & Joines 22–23). Mukautuneen Lapsen minätilat voivat ilmetä myönteisinä tai kielteisinä. Myönteistä käyttäytyminen on silloin, kun reagoidaan Kontrolloivan Vanhemman liian tiukkoihin sääntöihin, ja kielteistä silloin, kun toistetaan sellaisia lapsena opittuja käyttäytymiskaavoja, jotka eivät enää ole tarkoituksenmukaisia. Toisaalta Mukautuvan Lapsen minätilan voi ymmärtää myönteisenä myös tilanteessa, jossa sopeudutaan asianmukaisesti sääntöihin tai pyritään huomioimaan muut kanssaihmiset. (Stewart & Joines 1987, 23–24; Ojala 1998, 145.)
Luonnollista Lasta (Natural / Free Child) voi kuvata spontaaniksi, innostuneeksi ja luovaksi. Myönteinen Luonnollinen Lapsi on innostunut ja estoton sekä osoittaa tunteitaan välittömästi. Minätilaan kuuluvat kekseliäisyys, uuden luominen ja ennakkoluuloton ajattelu. Kielteisenä Luonnollinen Lapsi ilmenee esimerkiksi kiukutteluna, itsekeskeisenä ja impulsiivisena toimintana. Kyseessä voi olla esimerkiksi itseä tai toisia vaarantava piittaamattomuus yhteisön säännöistä ja normeista. (Stewart & Joines 1987, 23–24; Ojala 1998, 146.)
Minätilat ilmenevät myös nonverbaalilla tasolla: äänenpainot, asennot, eleet ja ilmeet voivat ilmentää eri minätilojen vaikutusta. Sanattomien vihjeiden liittyminen tiettyyn minätilaan on kuitenkin riippuvaista monista yksilöllisistä tekijöistä. (Stewart 2002, 28.)
Transaktioanalyyttista minätilojen mallia on tutkittu empiirisesti hyvin vähän. Muutamia tutkimuksia on tehty adjektiiveihin perustuvan tarkistuslistan (Adjective Check List, ACL) avulla (Schaefer 1976; Williams & Williams 1980, ks. liite 1). Adjektiivilistat ovat yleinen tapa erilaisten persoonallisuuden piirteiden mittaamiseen. Liikasen (1991, 109) mukaan transaktioanalyytikot eivät yleensä tukeudu persoonallisuuden tutkimiseen minätilamittarien tai ominaisuusluetteloiden avulla, vaan apuna ovat tapausselosteet, joissa minätilojen arviointi perustuu haastatteluihin tai muulla tavoin kerättyihin kvalitatiivisiin tietoihin. Apuna tällöin voivat olla esimerkiksi hahmopsykologian menetelmät. Transaktioanalyysi on löyhästi yhdistetty osaksi humanistisia ja eksistentiaalisia terapiasuuntauksia. Näiden suuntauksien vahva painottuminen käytäntöön ja vähäisempi kiinnostus empiiristä tutkimusta kohtaan, ovat osaltaan vaikuttaneet myös transaktioanalyysista toteutetun tutkimuksen vähyyteen akateemisella tasolla. (Massey 2002, 704–705.) Transaktioanalyytikkojen keskuudessa ilmaistaan kuitenkin usein toiveita tieteellisen tutkimuksen lisäämisestä ja teorian edelleen kehittämisestä (Allen 2004). 4. Vuorovaikutus transaktioanalyysin valossa
4.1. Täydentyvät, risteytyvät ja salatut transaktiot
Transaktioanalyysin mukaan ihmisten väliset transaktiot voivat olla luonteeltaan täydentyviä, risteytyviä tai salattuja. Transaktiot koostuvat ärsykkeestä (stimulus) sekä vastauksesta (response) ja voivat tapahtua toisen ihmisen Vanhemmasta, Aikuisesta tai Lapsesta toisen ihmisen vastaaviin osiin. (Berne 1961/2003, 93; 1963/1973, 139–145.)
Täydentyvällä (complementary) transaktiolla tarkoitetaan kahden toisiaan täydentävän minätilan välistä transaktiota. Tällöin ärsykkeeseen vastataan symmetrisesti eikä viestintä katkea itse transaktiosta johtuen (kuvio 3). Vuorovaikutus voi jatkua niin kauan kuin transaktiot ovat täydentyviä. Esimerkiksi Aikuinen–Aikuinen tai Huolehtiva Vanhempi – Mukautunut Lapsi ovat toisiaan täydentäviä transaktioita. Täydentyvä transaktio on asianmukainen ja odotettu. (Berne 1963/1973, 139–140; 1964/1981, 28–29.)
Risteytyvällä (crossed) transaktiolla tarkoitetaan kahden toisiaan täydentämättömän minätilan välistä transaktiota (kuvio 4). Tällöin ärsyke ja vastaus eivät ole symmetrisiä. Ärsyke on vastaanottajan kannalta odottamaton ja johtaa usein viestinnän keskeytymiseen. Risteytyvät transaktiot aiheuttavat usein väärinymmärryksiä, konflikteja ja stressiä molemmille vuorovaikutuksen osapuolille. Esimerkiksi Luonnollinen Lapsi – Aikuinen tai Aikuinen – Kontrolloiva Vanhempi ovat risteytyviä transaktioita. (Berne 1963/1973, 141–142.) Toisaalta risteytyvät transaktiot voivat olla tehokas keino vuorovaikutuksen hallintaan: vihainen ja hoitoonsa tyytymätön potilas, joka toimii Kontrolloivan Vanhemman minätilasta voi rauhoittua rauhallisen ja järkevän Aikuisen puheesta (Bailey & Baillie 1996).
Salatut (covert) transaktiot tarkoittavat vuorovaikutustilannetta, jossa yksilö sanoo jotain, mutta tarkoittaa toista. Salatut transaktiot (kuvio 5) voidaan siten jakaa sosiaaliseen (ilmenevä) ja psykologiseen (salattu) tasoon (Berne 1972/1975, 38). Steinerin (2000) mukaan tärkeä syy siihen, miksi salattuja transaktioita ilmenee, on yksilöiden tapa hävetä tai peitellä Lapsen ja Vanhemman minätiloista nousevia haluja ja tunteita. Toisaalta yksilö usein toimii näiden halujen ja tunteiden mukaan, mutta ilmaisee sosiaalisella tasolla toimivansa toisin.
Bailey ja Baillie (1996) ovat soveltaneet transaktioanalyysia sairaanhoitajien vuorovaikutustaitojen parantamiseen. He antavat yksinkertaisen esimerkin siitä, millaista hoitajan ja potilaan välinen vuorovaikutus voi olla eri minätilojen kautta tarkasteltuna (ks. taulukko 1).
4.2. Tunnustukset
Tunnustukset
[2]
(strokes, unit of recognition) voidaan nähdä positiivisiksi tai negatiivisiksi huomionosoituksiksi, joita toinen ihminen voi antaa toiselle. Tiivistetysti huomionosoituksilla tarkoitetaan »kaikkea käyttäytymistä, jolla osoitetaan toisen ihmisen läsnäolon tunnustaminen» (James & Jongeward 1981, 61). Bernen mukaan ne ovat ihmiselle välttämättömiä. Pieni lapsi tarvitsee huomiota ja fyysisiä tunnustuksia kehittyäkseen. Aikuisilla tunnustukset ovat vaihtuneet fyysisistä enemmän verbaalisiin. Bernen mukaan lapsena koettu »ärsykenälkä» muuttuu aikuisuuteen siirtymisen myötä ainakin osittain »tunnustuksen näläksi» (1964/1981, 13). Tunnustukset voidaan luokitella toisaalta ehdollisiin (conditional), jotka viittaavat siihen mitä yksilö tekee, sekä ehdottomiin (unconditional), jotka viittaavat siihen, mitä yksilö on, riippumatta teoista tai toiminnasta (Stewart & Joines 1987, 73–74).
Tunnustus voi olla sanallista tai sanatonta; esimerkiksi puhetta, ystävällinen äänensävy, katse, hymy tai kosketus (Stewart & Joines 1987, 72–73). Positiivisia tunnustuksia ovat esimerkiksi kehuminen ja kunnioituksen osoittaminen, jolloin vastaanottaja kokee olonsa miellyttäväksi ja itsensä tunnustetuksi. Negatiivisia tunnustuksia ovat esimerkiksi arvostelu, nolaaminen tai huomiotta jättäminen, jotka usein jättävät vastaanottajalle tuskallisen tunteen. (Steiner 2000.)
Kaikki tunnustukset eivät kuitenkaan suoraan kohtaa vastaanottajaa, koska jokainen arvioi niiden aiheellisuutta oman tulkintansa mukaan ja tilanteessa, jossa tunnustuksia ei pidetä aiheellisina, vastaanottaja saattaa suhtautua niihin varauksin ja samalla sulkee pois kaikki vilpittömimmätkin huomionosoitukset (Stewart & Joines 1987, 76–77). Claude Steinerin mukaan on olemassa myytti siitä, että tunnustusten pyytäminen tekee saaduista tunnustuksista arvottomia. Hän esittää, että tällainen käsitys on usein varhain opittu ja harhainen. Ihmiset ovat saattaneet odottaa sopivaa tilaisuutta tunnustuksen antamiseen ja siksi pelkät kohteliaisuuden vuoksi tehdyt toteamukset voivat olla paljon harvinaisempia kuin yksilö olettaa (Steiner 1974/1990, 114–116; Stewart & Joines 1987, 78–80). Joines (2002, 450) käyttää esimerkkinä haitallisesta perheen sisäisestä vuorovaikutusmallista toistuvaa tilannetta, jossa vanhemmat vilpittömästi haluavat tukea lapsensa kasvua, mutta antavat palautetta (negatiivisia tunnustuksia) ainoastaan silloin, kun lapsi epäonnistuu tai tekee »virheitä».
5. Elämänasenteet ja käsikirjoitukset
Minätilojen mallin lisäksi yksi transaktioanalyysin kannalta tärkeä käsite on elämänasenne (life position) (Berne 1972/1975, 110–114). Elämänasenne koostuu minätunteesta, jolla tarkoitetaan ihmisen lapsuudessa omaksumaa suhtautumistapaa itseään kohtaan sekä perusasenteesta, jolla tarkoitetaan ihmisen suhtautumistapaa ympäröivää maailmaa kohtaan. Ihmisen perussuhtautumistapa itseensä voi olla OK-minätunne (+) tai ei OK -minätunne (-). OK-minätunteen omaava yksilö hyväksyy itsensä ja kokee itsensä arvokkaaksi ihmisenä. Ei OK -minätunteeseen liittyy tunne, että yksilössä on jotain perustavan väärää tai ettei hän ole kyllin hyvä. Tällaisen asenteen omaava yksilö alkaa usein puolustaa itseään ja kehittää vuorovaikutustilanteisiin jonkin ehdon kuten esimerkiksi: olen OK, jos kaikki pitävät minusta, tai olen OK, jos olen aina paras. Teorian mukaan yksilöllä on samanlainen perusasenne myös ulkopuolista maailmaa kohtaan. Esimerkiksi defensiivisen perusasenteen (minä +, sinä -) omaava yksilö pitää itseään hyvänä, mutta kaikkia muita alempiarvoisina. Depressiivisessä perusasenteessa (minä -, sinä +) tilanne on toisin päin: kaikki muut ovat parempia kuin itse. Toivotonta perusasennetta (minä -, sinä -) kuvaa tilanne, jossa yksilö pyrkii ihmissuhteisiin ja pyytää apua, mutta samanaikaisesti kokee, etteivät muiden neuvot ole minkään arvoisia. (Berne 1972/1975, 110–114; Stewart & Joines 1987, 117–124; Liikanen 1998, 44–45.)
Transaktioanalyyttisen teorian mukaan yksilö muodostaa jo varhaislapsuudessa – pääsääntöisesti ennen seitsemättä ikävuotta – oman elämänkäsikirjoituksensa (life script) (Berne 1972/1975, 45–46). Käsikirjoitus on muodostunut draaman muotoon, sillä on alku, keskikohta ja loppu. Aikuisiässä yksilö toteuttaa enemmän tai vähemmän tietoisesti omaa elämänkäsikirjoitustaan ja valitsee ajanjäsentämistapansa käsikirjoituksensa pohjalta. Käsikirjoituksen lähtökohta ei ole kuitenkaan fatalistinen: se syntyy lapsena tehtyjen, ja myöhemmin unohtuneiden, varhaisten päätösten pohjalta. Käsikirjoituksen muotoutumiseen vaikuttavat eniten lapsen vanhemmat tai kasvattajat. Vanhemmat välittävät lapselle kielellisiä ja ei-kielellisiä viestejä, joiden pohjalta lapsi muodostaa suhtautumistapansa itseään ja muuta maailmaa kohtaan. Tällä tavoin käsikirjoitusviestit välittyvät sukupolvelta toiselle. Bernen mukaan yksilö pyrkii luomaan ympärilleen mahdollisimman tarkasti omaa käsikirjoitustaan vastaavat olosuhteet – samalla olematta kuitenkaan koskaan täysin tietoinen tästä pyrkimyksestä. (Berne 1966, 259–291; 1972/1975; Steiner 1974/1990.)
Traagiseen lopputulokseen tähtäävät lapsena tehdyt tulkinnat ja päätökset voivat olla haitallisia niin yksilölle itselleen kuin myös hänen lähiympäristölleen. Lapsena syntyneet uskomukset ovat voineet olla selviytymisen kannalta välttämättömiä yksilön lapsuudessa, mutta aikuisikään siirrettyinä samat uskomukset voivat olla haitallisia. [3] Uskomukset voivat liittyä esimerkiksi toisten tai oman itsen vahingoittamiseen, ne voivat olla pelottavia ja tiedostamattomia tunteita, jotka ilmenevät käsikirjoitusta toteuttavan käyttäytymisen muodossa. Lapsuudessa omaksutut yksittäiset toimintatavat tulevat ulkoisesti havaittavammin ja voimakkaammin esiin usein stressaavissa tai muuten uhkaaviksi koetuissa tilanteissa (Stewart & Joines 1987, 110–112). Transaktioanalyysin vapauttava voima liittyy uskoon, että käsikirjoituksen muuttaminen aikuisiässä on mahdollista tietoisuuden ja uusien päätösten avulla. Käytännön transaktioanalyyttinen neuvonta- tai terapiatyö pohjaakin usein työskentelyyn keskinäisten sopimusten parissa, joita edeltää haluttujen muutostavoitteiden määrittely. Yksinkertaisimmillaan terapiassa luotu sopimus ja asiakkaan päätös voi olla esimerkiksi: »En vahingoita itseäni» (ks. Stewart 2002).
Elämänkäsikirjoituksen käsitteen syntyyn vaikuttivat Freudin tapa ammentaa virikkeitä myyttisistä tarinoista (tunnetuimpana Oidipus-myytti). Berne arvosti korkealle muun muassa Joseph Campbellin (1949/1990) syvyyspsykologiaan pohjaavaa myyttitutkimusta. Vaikuttajina olivat myös Freudin oppilaiden ajatukset: Otto Rankin »elämändraamat», Alfred Adlerin minäpsykologia ja Carl Jungin arkkityypit. (Stewart 1992, 46.) Ihmisten lähes kaikkea toimintaa ohjelmoi varhaisesta lapsuudesta peräisin oleva, jatkuvasti vaikuttava käsikirjoitus. Se saa aikaan, että se itsenäisyyden tunne, joka ihmisillä on, on lähes aina pelkkä illuusio. Tämä illuusio on ihmisrodun pahin onnettomuus, koska se saa aikaan, että suurin osa ihmiskunnasta ei koskaan voi kokea selkeää tietoisuutta, rehellisyyttä, luovuutta ja läheisyyttä. Ne ovat vain ani harvojen onnellisten yksilöiden osa. Ihmiskunnan enemmistö näkee toiset ihmiset pääasiassa vain manipuloinnin kohteina. Heitä pitää houkutella, suostutella, vietellä, lahjoa ja pakottaa näyttelemään sopivia rooleja, jotta nämä sillä tavoin vahvistaisivat manipuloijan omaa elämänasennetta ja käsikirjoitusta. Manipuloija itse on siinä määrin uppoutunut tähän yrittämiseensä, että hän on kyvytön muodostamaan itselleen mitään toimivaa suhdetta todelliseen maailmaan. Hän ei kykene löytämään niitä mahdollisuuksia, joita siinä hänelle olisi. (Berne 1966, 310. Suomennos Rintala 2002.)
6. Pelit ja pelianalyysi
Pelillä tarkoitetaan samankaltaisena toistuvaa käyttäytymistä, transaktioiden sarjaa, joka usein päättyy osanottajien pahaan mieleen. Pelit vaikuttavat päällisin puolin rationaalisilta sosiaalisella tasolla, mutta niihin kuuluu aina kätketty psykologisen tason motiivi. Peleille tyypillisiä piirteitä ovat 1) niiden samanlaisena toistuvuus, 2) Aikuinen-minätilan puuttuminen, 3) huijauksen tunne, 4) piilovuorovaikutussuhteet ja 5) yllätys tai hämmennys (Stewart & Joines 1987, 233; Liikanen 1998, 55). Eric Berne kehitti ajatuksiaan ihmisten välisistä peleistä uransa loppuun saakka ja teoria täsmentyi Bernen viimeisimmissä teoksissa. Vuonna 1964 julkaistussa kirjassaan Games People Play Berne pyrki yksittäisten sosiaalisten pelien erittelyyn, mutta siirtyi myöhemmin esittämään yleisempiä teoreettisia ajatuksia pelien rakenteesta.
Pelit syntyvät yksilön tarpeesta jäsentää aikaansa. Ryhmän jäsenenä yksilö voi Bernen (1966, 230–232) mukaan valita useammasta jäsentämismenetelmästä, joita ovat 1) vetäytyminen 2) rituaalit, 3) ajanvietteet, 4) pelit, 5) työ, 6) läheisyys sekä kaikki toiminnot, jotka tähtäävät johonkin edellä mainituista (Berne 1964/1981, 18). Pelit sijoittuvat ajanvietteiden ja läheisyyden välimaille. Ajanvietteet voivat pitkästyttää ja läheisyys vaatii äärimmäistä valppautta. Välttääkseen ajanvietteiden pitkäveteisyyttä ja läheisyyden vaaroja useimmat turvautuvat peleihin ja kuluttavat niihin suurimman osan ajastaan. (Berne 1964/1981, 188.)
Peleillä pyritään myös keräämään tunnustuksia. Steinerin (2000) mukaan läheisyys ja työ ovat kaksi tyydyttävintä keinoa tunnustuksien saamiseksi. Ongelmaksi hän kuitenkin näkee sen, että jatkuvaa läheisyyttä on vaikea ylläpitää, sekä sen, että työn alueella tehdyistä saavutuksista ei aina palkita asianmukaisesti. Toisaalta läheisyys on myös pelottavaa, koska läheisissä suhteissa ihmiset ovat haavoittuvia ja usein on helpompaa pelata pelejä tai harrastaa ajanvietteitä kuin ottaa se riski, että läheisen ihmissuhteen synnyttämä tunne olisikin kiintymyksen sijaan torjunta (James & Jongeward 1981, 79). Näin ollen ihminen ajautuukin helposti takaisin rituaaleihin, ajanvietteisiin ja peleihin.
Bernen mukaan pelit ovat yhteydessä elämänkäsikirjoituksen sisältöön. Pelien avulla yksilö voi ylläpitää omaa yksilöllistä elämänasennettaan ja käsikirjoitustaan vahvistamalla omia varhaisia uskomuksiaan. Pelit ikään kuin antavat keinon todistaa oikeiksi ne tunteet ja uskomukset, joita yksilö jo ennen pelin pelaamista tunsi. Pelit koostuvat salatuista transaktioista (psykologinen taso), niitä pelataan Vanhemman tai Lapsen minätiloista ja niiden lopputulos on ennustettavissa. (Joines 2002, 437–438.)
Berne esitti peleille useita, näkökulmaltaan vaihtelevia merkityksiä. Pelien historiallinen merkitys koostuu niiden siirtymisestä aina sukupolvelta toiselle, kulttuurimerkitys koostuu »oikeiden pelitapojen» siirtymisestä kulttuuripiirin tai sosiaaliluokan sisällä, sosiaalinen merkitys koostuu yksilön tarpeesta saada jokin ajanjäsentämisen tapa ajanvietteiden ja läheisyyden välille sekä henkilökohtainen merkitys tarpeesta saavuttaa läheisten pelitovereiden hyväksyntä. (Berne 1964/1981, 187–188.)
Suurelle yleisölle kirjoitetussa kirjassaan Berne (1964/1981) esitteli yksityiskohtaisesti pelejä, kuten »Sainpas sinut, lurjus», »Potkaise minua», »Yritän vain auttaa sinua», »Eikös se ole kauheaa». Esimerkiksi terapia- tai neuvontatilanteessa pelataan usein »Mikset sinä, kyllä mutta» -peliä. Asiakas voi jatkuvasti kysyä neuvoa, mutta torjuu järjestelmällisesti jokaisen ehdotuksen. Tilanne päättyy useimmiten molempien, neuvojan ja neuvottavan, ahdistumiseen. Samankaltainen peli voi jatkua loputtomiin. Sosiaalisella tasolla tilanne voi vaikuttaa Aikuinen–Aikuinen-transaktiolta, mutta piilevällä tasolla kyse on Vanhempi–Lapsi-transaktioista. Yksilö voi jatkaa »Mikset sinä, kyllä mutta» -pelin pelaamista osoittaakseen oikeiksi oman negatiivisen minätunteensa ja maailmaa kohtaan osoitetun perusasenteensa: »Kukaan ei voi ikinä auttaa minua». (Steiner 2000.)
Peli »Ellen uhrautuisi sinun takiasi», voi olla yleinen esimerkiksi pitkässä parisuhteessa. Pelissä nainen valitsee itselleen määräävän puolison, jotta hän saisi siten syyn rajoittaa toiminnallisuuttaan ja välttää uusia pelkoa herättäviä tilanteita. Pelatessaan vaimo pääsee valittelemaan avioliiton asettamia rajoituksia, niin että hänen miehensä kokee mielipahaa. Tosiasiassa vaimon olisi vaikea elää ilman näitä rajoituksia ja hän sisimmässään haluaa pitää niistä kiinni. (Berne 1964/1981, 112.)
Pelien yleinen kaava (Formula G), jonka Berne esitteli viimeisessä kirjassaan (1972/1975, 43–45), koostuu seuraavista osista: syötti + koukku = vastaus > roolinvaihto > hämmennys > palkkio. [4] Berne esittää esimerkkinä pelikuvion toteutumisesta potilaan ja terapeutin välisen keskustelun, jossa potilas tiedustelee: »Uskotko, että tästä paranen?». Terapeutti uskoo vahvasti toipumiseen ja vastaa myönteisesti: »Totta kai sinä paranet». Peli syntyy, kun potilas ei kiitäkään saamastaan vastauksesta vaan kysyy ärtyneen oloisena: »Mikä saa sinut ajattelemaan, että tiedät kaiken?». Terapeutti hämmentyy hetkellisesti. Potilas huijasi onnistuneesti terapeuttia, ja tästä syntynyt hämmennys oli potilaan näkökulmasta pelin palkkio. »Syötti» oli potilaan ensimmäinen kysymys ja »koukku» oli terapeutin sentimentaalinen vastaus, joka osoitti mahdollisuuden pelille. Potilaan »syötti» tarttui »koukkuun» juuri niin kuin hän oli ennalta odottanut. Tämän jälkeen potilas teki »roolinvaihdon», aiheuttaen »hämmennyksen» ja keräsi »palkkion», jolla hän vahvisti omaa käsikirjoitustaan ja elämänasennettaan.
Mielenkiintoisen lisän Bernen teoriaan tarjoaa Stephen Karpmanin draamakolmio (kuvio 6). Karpman (1968) esitti yksinkertaisen idean siitä, että peleihin muodostuu usein kolme perusroolia: vainooja, pelastaja ja uhri. Vainooja (persecutor) asettaa tarpeettoman tiukkoja sääntöjä ja vaatimuksia sekä pakottaa muut noudattamaan niitä. Pelastaja (rescuer) kokee velvollisuudekseen auttaa ja tarjoaa apua, mutta samalla pitää muut ihmiset riippuvuussuhteessa itseensä. Uhri (victim) väheksyy itseään, mutta samalla etsii itselleen vainoojaa ja pelastajaa. (Steiner 1974/1990, 152–154.)
Peleissä esiintyy erilaisia perusrooleja: »Potkaise minua» (uhri), »Sainpas sinut, lurjus» (vainooja) ja »Yritän vain auttaa sinua» (pelastaja). Draamakolmion nuolet kuvaavat pelissä tapahtuvia roolinvaihtoja. Esimerkiksi pelissä »Yritän vain auttaa sinua» tapahtuu yksi roolinvaihdos: uhrista tulee vainooja ja pelastajasta uhri. Esitettävä rooli ei ole aina selvä pelaajalle itselleen. Voi olla hyvin mahdollista, että ihminen, joka tuntee olevansa uhri, tosiasiassa ahdistaakin muita ihmisiä. Avioliittoneuvontaan hakeutuvat mies ja vaimo voivat molemmat tuntea olevansa uhreja, jotka ovat toistensa vainon kohteena. He saattavat odottaa, että terapeutti tulee »pelastajana» mukaan heidän peleihinsä sen sijaan, että he itse joutuisivat suorittamaan todellisen, mahdollisesti tuskallisen ratkaisun. (James & Jongeward 1980, 107–109.)
7. Autonomia: tietoisuus, välittömyys ja läheisyys
Olla vain oma itsensä tässä maailmassa, joka
parhaansa mukaan yrittää jatkuvasti muuttaa
muiden kaltaiseksi –
merkitsee ankarinta taistelua minkä kukaan ihminen voi kohdata,
ja tämän taistelun jatkamista loppuun saakka.
e.e. cummings
Transaktioanalyysin tavoitteeksi on esitetty yksilöiden henkilökohtaisen käyttäytymisen ymmärtämistä ja sen muuttamista luomalla »mahdollisimman autenttinen ja avoin kommunikaatiosuhde toisaalta ihmisen persoonallisuuden älyllisten ja toisaalta sen emotionaalisten osien välille» (Berne 1966, 216).
Hallikas (1998, 79) esittää elämänlaadun tarkoittavan transaktioanalyysin näkökulmasta sitä, että yksilö lisää omia kykyjään tulla toimeen toisten kanssa rakkaudellisella ja luottavaisella tavalla. Tuhoavat ja kielteiset vuorovaikutusmallit ovat poisopittavissa tiedostamisen kautta. Ensiarvoisena on pidetty oppimista näkemään maailma sellaisena kuin »se on» eikä sellaisena kuin »sen tulisi olla». Kaikilla ihmisillä on oikeus omiin perustunteisiinsa kuten iloon, suruun, pelkoon ja vihaan ilman opittujen mallien toistamista.
Berne (1964/1981, 194) tarjoaa ratkaisuksi kolmea kykyä: tietoisuutta, välittömyyttä ja läheisyyttä. Tietoisuudella hän tarkoittaa läsnäoloa »tässä ja nyt» sekä kykyä nähdä ja kuulla omin silmin, opetuksista piittaamatta. Pikkupojan täyttää ilo, kun hän näkee tai kuulee lintuja. Paikalle saapunut »hyvä isä» haluaa jakaa pojan kokemukset ja auttaa häntä »kehittymään»: tuo on närhi ja tuo on varpunen. Samalla kun poika yrittää painaa mieleensä närhen ja varpusen tuntomerkit, »lintujen laulu lakkaa ja liike loppuu». Poika ei enää koskaan »näe tai kuule» lintua, hänen kohtalonaan on nähdä ne isänsä aistimin. Isäkin on Bernen mukaan tietysti oikeassa, mutta Bernen mukaan tietoisuutta on maailman suora havaitseminen, ilman kokemisen esteeksi ulkopuolelta tulleita käsitteellistyksiä. [5]
Välittömyys tarkoittaa Bernelle perimmältään valinnanvapautta: mahdollisuutta käyttää mitä tahansa tarjolla olevaa vaihtoehtoa, mitä ilmaisua hyvänsä Vanhemman, Aikuisen tai Lapsen tiloista. Kyse on riippumattomuudesta, pelittömyydestä ja kyvystä kokea maailma omin päin (Berne 1964/1981, 196). Läheiseen kontaktiin toisen ihmisen kanssa pääse Bernen mukaan vain ohjelmoinnin jättänyt, pelaamaton ja suorasukainen yksilö. Läheisyys on Luonnollisen Lapsen ilmausta, jonka ilmaisua Vanhempi usein pyrkii rajoittamaan. Kahleista vapautuminen on Bernelle sen ratkaisemista, mitä muiden opetuksista ottaa, mitä jättää. Ratkaisu ei ole Bernen mukaan koskaan helppo, ja aina on vaarana paluu entiseen – ei vähiten ympäröivän yhteisön vaatimusten vuoksi. (Mts. 198–199.)
Lainaan kokonaisuudessaan Bernen (1964/1981, 191) mielenkiintoisen esimerkin potilaan (P) ja terapeutin (T) välisestä keskustelusta:
P: »Tästä lähtien minä aion tulla ajoissa.»
T: »Sitä minä kannatan.»
P: »En nyt ajattele teitä. Teen sen omin päin . . . Arvatkaas, mitä minä sain historian tentistä.»
T: »Hyvät tiedot. »
P: »Mistä ihmeestä te sen arvasitte?»
T: »Ettehän te uskalla erinomaisiakaan saada.»
P: »Totta. Minulla oli ensin kaikki oikein, mutta sitten menin muuttamaan pari kohtaa.»
T: »Nyt tämä alkaa olla tolallaan.»
P: »Minäkin mietin sitä viime yönä. Ehkä minussa enää on vain kuudesosa Taavia.»
[6]
T: »Siihenkin panitte nyt puolet liikaa.»
P: »Koko juttu alkoi puolisen vuotta sitten. Minä rupesin tuijottamaan kahvipannuani, ja sitten minä yhtäkkiä näinkin sen ihan tosiaan. Siitä se alkoi, kyllähän te tiedätte. Ja nyt minä kuulen lintujen laulun ja ihmiset ovat minulle olemassa ja minäkin olen ihminen, minäkin. Ja nyt minä olen täällä. Ja pari päivää sitten minä olin taidenäyttelyssä ja katselin taulua, ja sitten siihen tuli mies, ja se sanoi: ’Gauguin ei ole hullumpi.’ Ja minä sanoin: ’Ette te taida hassumpi olla itsekään’. Ja sitten mentiin ryypylle, ja se oli mukava mies.»
Bernen mukaan (1964/1981, 191–193) edellinen oli näyte yhdenlaisesta pelittömyydestä, mutta muutama selventävä huomautus on hänen mukaansa paikallaan. Potilas tuli ensimmäistä kertaa ajoissa vastaanotolle ja sanoi: »Tästä lähtien minä aion tulla ajoissa.» Jos täsmällisyys olisi ollut Vanhemman vaatimus Lapselle, hän olisi voinut sanoa esimerkiksi: »Ensi kerran tulen ajoissa» ja siten pyrkinyt saamaan pelin käyntiin. Nyt näin ei tapahtunut, kysymyksessä oli potilaan Aikuisen päätös ja hän pysyikin täsmällisenä. Terapeutin vastaus »Kannatan sitä» ei ollut tukeuttamislausuma eikä alkuvuoro peliin »Minähän vain yritän auttaa ainua». Potilaan vastaanottoaika sattui terapeutin kahvitunnin jälkeen ja koska potilas oli jatkuvasti myöhästellyt, oli terapeuttikin tottunut pidentämään kahvituntiaan. Nyt molemmat muuttivat suuntaa yhteisellä, Aikuisten välisellä sopimuksella. Tilanne olisi ollut toisenlainen, jos potilaan Lapsi olisi kiusoitellut terapeutin Vanhempaa, jonka olisi virkansa puolesta pitänyt olla »kiltti isä» ja aina valmis auttamaan.
Potilas tähdentää tehneensä päätöksen: »En nyt ajattele teitä», eikä myönny minkään näennäisauttajan mieliksi. »Arvatkaa, mitä minä sain» on ajanvietettä, josta Bernen mukaan molemmat ovat tietoisia ja sitä jatketaan nimenomaan molempien tietoisella päätöksellä. Terapeutti tajusi, ettei muu tullut kysymykseen kuin »hyvät tiedot». Jos hän olisi ollut kaino tai arka, hän olisi esiintynyt tietämättömänä. »Mistä ihmeestä te sen arvasitte» on Aikuisen puhetta, eikä suinkaan »Kylläpäs te» -peliä ja ansaitsee vakavan vastauksen. (Mts. 192.)
Bernen mukaan potilaan toteamus »Totta», on kaikkein tärkein pelittömyyden kannalta. Potilas ei näin sanoessaan murjota, rationalisoi eikä esitä vetoomuksia vaan katsoo Lastaan silmästä silmään. Kun potilas sanoo: »Yhtäkkiä näin sen ihan tosiaan», hän alkaa nähdä maailman omin silmin eikä enää vain vanhempiensa näkimin. Hän on samalla läsnä, eikä elä menneessä tai tulevassa mutta voi tarvittaessa keskustella niistä. Taidenäyttelyssä hänen ei tarvinnut enää pelata »Taidenäyttelyä» vaikka olisikin voinut. Terapeutin ei tarvinnut pelata »Psykiatria», vaikka moneen kertaan hän olisi voinut puhua puolustusmekanismeista, tunnesiirroista tai symbolien merkityksestä. Terapeutti pystyi välttämään noita aiheita ahdistusta kokematta. Tiivistettynä edellisessä on kyse »ajanvietteen keventämästä vuorovaikutuksesta», joka on vapaata niistä monenlaisista peleistä, joilla olisi ollut täysi mahdollisuus lähteä käyntiin. (Berne 1964/1981, 193.)
Bernen mukaan »yksilö pyrkii parhaansa mukaan jäsentämään aikaa, kunnes joulupukki tai kuolema saapuu» (Berne 1964/1981, 200). Toisaalta Berne uskoi vahvasti yksilöiden kykyyn muuttua. Joulupukin tai kuoleman odottaminen olivat hänelle todennäköisiä, mutta eivät ainoita vaihtoehtoja. Bernen näkemys lienee osin lähellä eksistentialismin teesejä: on ymmärrettävä ettei joulupukkia ole olemassa ja kohdattava elämän välttämättömyydet. Tähän kuuluu yksilön vapaus ja vastuu valita itsensä ja tekonsa (Berne 1966, 311). Valitettavasti Berne suhtautui hieman pessimistisemmin ihmisyhteisön mahdollisuuksiin:
- - Kypsymätöntä kaikki nämä kolme (tietoisuus, välittömyys, läheisyys) kauhistuttavat ja hän voikin niihin menehtyä. Ehkä on siis parempi, että hän sujuttelee entisiä latujaan, turvautuu sovinnaiskeinoihin ja pyrkii »yhteiseloon». Se merkitsee, ettei ihmissuvulla ehkä ole toivoa, mutta jotkut voivat pelastua. (Berne 1964/1981, 200).
Suomalainen Fride Hedman on nostanut teoksessaan Optimal responding (1974) esiin filosofisia kysymyksiä transaktioanalyysin tarjoaman ihmiskuvan ristiriitaisuudesta ja sisäisestä vaikeudesta. Hedmanin pohdinnat ovat edelleen ajankohtaisia teorian taustaa arvioitaessa. Kritiikki ei kuitenkaan koske transaktioanalyysin käyttökelpoisuutta välineenä, vaan pääasiallisesti transaktioanalyysin tarjoamaa ihmiskuvaa. Eräs keskeinen transaktioanalyyttisen ihmiskuvan sisäinen ristiriita syntyy Hedmanin mukaan näkemyksestä, jonka mukaan yksinomaan vanhemmat ja yhteiskunta ovat kaiken pahan alku. Transaktioanalyyttisen ihmiskuvan mukainen johtopäätös on, että jokainen ihminen syntyy maailmaan poikkeuksetta hyvänä ja viattomana. Täten kaikki Bernen kielteisiksi arvottamat ihmisen käyttäytymismallit ovat vain ja ainoastaan kulttuurisen ohjelmoinnin lopputulosta. Tällä tavoin yhteiskunta turmelee jokaisen viattoman ja alkuaan hyvän yksilön. Hedmanin esittämä filosofinen kysymys kuuluu: »Jos jokainen vastasyntynyt ihmisyksilö on aina ollut turmeltumaton ja hyvä, kuten Berne esittää, niin mistä pahuus on alun alkaen voinut tulla maailmaan, ja sitä kautta osaksi kulttuuria ja traditioita?» (Mt. 40–48.)
Hedmanin sekä filosofiasta että kristillisesta teologiasta nouseva ratkaisuehdotus on Bernen ihmiskuvan jakaminen luonteelta essentiaaliseen ja eksistentiaaliseen. Tällaisen näkemyksen mukaan ihmisen essentiaalinen puoli on kaikesta ulkoisesta riippumatonta ja eksistentiaalinen puoli on olemassaolevan ympäristön luomaa sekä siinä itsenäisesti luotua. Tällaisen jaon hyväksyminen tarkoittaa transaktioanalyyttiselle minätilojen mallille Vanhemman, Aikuisen ja Lapsen minätilojen jakamista erikseen essentiaaliseen (olemukselliseen, ihmisen olemassaoloa edeltävään) ja eksistentiaaliseen (olemiseen itsessään). Bernen teorian osittaisena vaikuttimena toiminut eksistentiaalifilosofia kuitenkin esittää ihmisen »olemassaolon edeltävän olemusta», joten kritiikissä on samalla kyse laajemmasta ihmiskäsitykseen liittyvästä näkemyserosta. Valitettavasti Hedmanin esittämä filosofinen kritiikki on jäänyt tuoreemmassa transaktioanalyyttisessa kirjallisuudessa vaille jatkokehittelyä, vaikka esitetyt kysymykset ovat monilta osin relevantteja (tarkemmin ratkaisuehdotuksesta ks. Hedman 1974, 40–43). Yhtenä syynä Hedmanin kritiikin huomioimattomuuteen saattaa olla ainakin se, että transaktioanalyysia soveltava kliininen terapiatyö harvoin johtaa tilanteeseen, jossa teoriasta nousevat käsitteelliset ristiriitaisuudet tulisivat ilmi tai että niitä olisi systemaattisesti pyrittävä ratkomaan. Toisaalta Hedmanin kritiikki koskettelee arvokysymysten lisäksi elämänkatsomuksellisia näkökantaeroja, joiden ratkaiseminen suuntaan tai toiseen lienee mahdotonta nykytieteen kriteereillä.
Toinen transaktioanalyysin ihmiskuvaan liittyvä ongelma on Bernen käsitys autonomian tärkeydestä ylimpänä arvona sekä tavoiteltavana piirteenä (Hedman 1974, 47). Berne esittää, että äärimmäisessä mielessä autonomian saavuttamiseksi yksilön tulisi asettua kaikkia kulttuurissa vallitsevia konventionaalisia normeja vastaan. Samassa yhteydessä Berne ei kuitenkaan tuo esille sitä, minkä varaan autonominen yksilö voisi oman henkilökohtaisen moraalinsa rakentaa tilanteessa, jossa ympäröivän kulttuurin arvot eivät kelpaa edes osittaiseksi rakennusalustaksi.
Fride Hedman näkee transaktioanalyysin ihmiskuvassa vahvan yksilöllisen painotuksen, jonka voi tulkita vastauksena sekularisoituneen yhteiskunnan sosiaaliseen tilaukseen. Hedmanin mukaan senkaltainen individualistinen etiikka, joka täydellisesti hylkää ajatuksen universaaleista arvoista, ei voi johtaa ihmiskunnan kannalta kestävään kehitykseen. Hedmanin mukaan transaktioanalyysi on ennen kaikkea väline ja siksi olennainen arvoihin liittyvä kysymys on se, mitä päämääriä ja tarkoituksia teoria asetetaan palvelemaan. (Mt. 127–128.)
Bernen tarkoittama autonominen yksilö voidaan tulkita äärimmäisessä mielessä ihmiseksi, joka on jättänyt taakseen sekä oman ulkoisen että sisäisen historiansa, luottaen kaikissa arvioinneissaan vain itseensä. Kyseessä on käsitys, jonka ihanteellisuus on kyseenalaistettavissa. Täydellisen autonomian voi nähdä utopiaksi, koska yksilö tuskin koskaan kykenee luopumaan kaikista sidonnaisuuksistaan maailmaa kohtaa. Ympäröivän maailman vaikutteet ovat kirjautuneet lähtemättömästi jokaiseen meistä. Ihmisen yksilöllisyys muokkautuu väistämättä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, vaikka yksilö itse kokisikin mielikuvissaan itsensä täydellisen riippumattomaksi. Vallitsevan tutkimustiedon mukaan ihmisten väliset tasapainoiset riippuvuussuhteet luovat sekä ylläpitävät ihmisen psyykkistä toimintakykyä ja hyvinvointia. Ihminen voi kehittyä ja ymmärtää itseään syvemmin vain yhteydessä toiseen.
Edellisestä näkökulmasta tarkasteluna Bernen esittämä täydellinen autonomia ei voi olla lopullinen päämäärä. Toisaalta transaktioanalyysi saattaa tarjota emansipatorisen välineen, jonka avulla sidonnaisuus ympäröivään kulttuuripiiriin nousee ainakin osittain yksilön tietoisuuteen. Välähdys ihmisen perimmäisestä sidonnaisuudesta voi tuoda mukanaan suvaitsevaisuutta ja nöyryyttä, mutta toisaalta vaarana on tunne autonomiasta, joka mahdollisesti jää vahvaksi mutta ainoastaan yksinäisen ihmisen näennäiseksi kuvitelmaksi.
8. Lopuksi
Nykyisin transaktioanalyysi on eriytynyt kolmeksi tarkemmin rajatuksi sovellusalueeksi, joita ovat kliininen, kasvatusalan ja organisaatioiden transaktioanalyysi (Stewart & Joines 1987, 271–282). Teoria on syntynyt alun perin kliiniseen käyttöön ja suurin osa transaktioanalyysia soveltavasta tutkimuksesta liittyykin juuri terapeuttiseen työhön. Hargaden ja Sills (2002) ovat käyttäneet transaktioanalyysia viitekehyksenä analysoidessaan terapiasuhteen vuorovaikutuksen dynamiikkaa sekä transferenssin ja vastatransferenssin ilmiöitä. Stewart (2002) on kirjoittanut transaktioanalyysin käytöstä neuvontatyössä (counselling). Transaktioanalyysin oppaita yhdistää pyrkimys käytännönläheisyyteen ja tehokkaasti sovellettaviin toimintamalleihin. Teorian yksinkertaiset ja helposti omaksuttavat käsitteet voivat tarjota esimerkiksi ryhmäkeskusteluissa käyttökelpoisen yhteisen psykologisen kielen, joka helpottaa ryhmän jäsenten keskinäistä kommunikointia. Transaktioanalyysin voi nähdä itsenäisen terapiasuuntauksen sijaan joukoksi erilaisia teorioita ja menetelmiä, joita voidaan soveltaa terapia- tai neuvontatilanteissa tarpeen mukaan. Tämä lienee varsin yleinen käsitys, koska lähes kaikilla transaktioanalyytikoilla on taustallaan jonkin muun terapeuttisen lähestymistavan koulutus. Alan perusteoksen (Stewart & Joines 1987) lisäksi kliinikoille on tarjolla muutamia tuoreempia syventäviä kirjoja aiheesta (esim. Clarkson 1992; Goulding & Goulding 1979/1997; Hargaden & Sills 2002; Tudor 2002; Stewart 2002) sekä katsausartikkeleita (esim. Massey ym. 2002; Joines 2002).
Mary ja Robert Goulding (1979/1997) yhdistivät Bernen transaktioanalyysin, Fritz Perlsin Gestalt-terapian ja Virginia Satirin systeemisen perheterapian ajatuksia. Gouldingien kehittämää redecision-terapiaa pidetään yhtenä transaktioanalyysiin pohjaavana koulukuntana (ks. katsaus Joines 2002). Muriel James (2002) kehitti transaktioanalyysin pohjalta ns. self-reparenting-menetelmän, jonka avulla pyritään Vanhempi-minätilan uudelleen rakentamiseen. Tavoitteena on kasvattaa yksilön kykyä autonomiaan sekä tietoiseen vastuunottoon itsestä ja muista. Teoreettiselta kannalta tarkasteltuna kyse on eräänlaisesta sisäisestä dialogista, joka on lähtöisin Aikuisen minätilasta ja suunnattu Vanhemman ja Lapsen minätiloihin. Menetelmää on sovellettu myös kirjallisuusterapiassa (Pietiläinen 2002, 200–203). Claude Steiner on soveltanut transaktioanalyysia tunteiden lukutaidon opettamisessa (Steiner 1997) sekä esittänyt transaktioanalyysiin pohjaavan ja vahvasti sosiaalisen näkökulman alkoholismista (Steiner 2003). Suomessa transaktioanalyysia hyödynnetään terapeuttisena viitekehyksenä Kalliolan Kiskon klinikan yhteisöhoidossa (Tuisku 1999). Hoito on suunnattu yli 18-vuotiaille huumausaineiden käyttäjille, joilla on tyypillisesti takanaan pitkä päihdehistoria. Kiskon yhteisöhoitomallista on toteutettu arviointitutkimus (Heikkilä 2004), mutta arvioinnissa ei erikseen tarkasteltu transaktioanalyysin vaikuttavuutta. Kylmälä (2001, 65–86) on esittänyt transaktioanalyysin minätilojen mallista lyhyen sosiologisen analyysin tutkiessaan Kiskon huumehoitoyksikön yhteisöllisyyttä.
Suomessa kasvatuksen ja opetuksen transaktioanalyysia on tutkinut joukko kasvatustieteilijöitä (ks. Lerkkanen & Temple 2004; Laes ym. 1998b; Liikanen 1990; 1991). Kasvatuksen transaktioanalyysi on käsitellyt muun muassa opettajan roolia kasvattajana, lapsen terveen itsetunnon tukemista ja kehitysvammaisten vuorovaikutustaitoja. Organisaatiokontekstiin sovellettuna transaktioanalyysin perusteisiin voi törmätä useissa johtamistaidon oppaissa (esim. Hay 1992; Hersey 1990).
Transaktioanalyytikkojen kansainvälisenä kattojärjestönä toimii The International Transactional Analysis Association (ITAA, http://www.itaa-net.org/). Koulutustoiminnan lisäksi ITAA julkaisee vuonna 1970 perustettua Transactional Analysis Journal -lehteä. Euroopan kattojärjestönä toimii The European Association for Transactional Analysis (EATA, http://www.eatanews.org/). Tällä hetkellä EATA:lla on 22 kansallista jäsenjärjestöä. EATA ylläpitää nelivuotista transaktioanalyysin koulutusohjelmaa, jonka läpikäyminen oikeuttaa CTA-nimikkeen käyttöön (Certified Transactional Analyst).
Eric Berne ei luonut transaktioanalyysista yhtenäistä käsitteellistä järjestelmää, vaan teorian jäsennykset jäivät toisistaan pääosin irrallisiksi. Minätilat, transaktiot, pelit ja käsikirjoitukset tarjoavat rajallisia mutta käyttökelpoisia välineitä sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen että ihmisen persoonallisuuden ymmärtämiseen. On kuitenkin muistettava, että näiden välineiden hedelmällisyys on aina lopulta kiinni niiden käyttötavasta ja -tarkoituksesta.
Lähteet
Allen, J. (2004). We’re here and we have so much to offer. Letter from President of the International Transactional Analysis Association. http://www.itaa-net.org/itaa/JAllenArticle-WereHere.html (15.7.2006)
Bailey, J. - Baillie L. (1996). Transactional analysis: How to improve communication skills. Nursing Standard. Volume 10(35): 39–42.
Barnes, G. (1977). Schools of transactional analysis. Introduction. Teoksessa Barnes, G. (toim.) Transactional analysis after Eric Berne. Teachings and practices of three TA schools. New York: Harper College Press, 3–31.
Berne, E. (1949). The nature of intuition. The Psychiatric Quarterly, Vol. XXIII, 1949: 203–226.
Berne, E. (1957a). Ego states in psychotherapy. Am. J. Psychother. 11:293–309.
Berne, E. (1957b/1986). A layman’s guide to psychiatry and psychoanalysis. London: Grove Press.
Berne, E. (1958). Transactional analysis: A new and effective method of group therapy. Am. J. Psychother. 12:735–743.
Berne, E. (1961/2003). Transactional analysis in psychotherapy. A systematic individual and social psychiatry. Great Britain: Cox & Wyman.
Berne, E. (1963/1973). The structure and dynamics of organisations and groups. New York: Ballantine.
Berne, E. (1964/1981). Kanssakäymisen kuviot. Jyväskylä: Gummerus. (Alkup. Games People Play.)
Berne, E. (1966). Principles of group treatment. New York: Oxford University Press.
Berne, E. (1970/1988). Sex in human loving. New York: Simon and Schuster.
Berne, E. (1972/1975). What do you say after you say hello? New York: Grove Press
Campbell, J. (1949/1990). Sankarin tuhannet kasvot. Helsinki: Otava. (Alkup. The Hero with a Thousand Faces.)
Clarkson, P. (1992). Transactional analysis psychotherapy: An integrated approach. London: Tavistock/Routledge.
Cummings E.E. (1955). A Miscellany. Toim. George J. Firmage, Harcourt Brace Jovanovich. Suomennos teoksesta James, M. & Jongeward, D. (1980). Syntynyt elämään. S. 287. Otava: Keuruu.
Dusay, J.M. (1977). The evolution of transactional analysis. Teoksessa Barnes, G. (toim.) Transactional analysis after Eric Berne. Teachings and practices of three TA schools. New York: Harper College Press, 32–52.
FinTA ry:n (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) kotisivut. http://www.finta.net/ (15.7.2006)
Goulding, M. - Goulding, R. (1979/1997). Changing lives through redecision therapy. New York: Grove Press. (Alkup. 1979.)
Hallikas, L. (1998). Et tietäisi meistä, ellei meitä olisi. Teoksessa Laes, T - Lerkkanen, M-K. - Varis, E. (toim.) (1998). TA opettajan apuna. Educational TA for Teacher. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
Hargaden, H. - Sills, C. (2002). Transactional analysis. A relational perspective. East Sussex: Brunner-Routledge Press.
Harris, T. (1975). Minulla menee hyvin. Entä sinulla? Keuruu: Otava. (Alkup. I'm OK-You're OK, 1967.)
Harris, T. - Harris, A. (1986). Aina OK. Keuruu: Otava (Alkup. Staying OK, 1985.)
Hay, J. (1992). Transactional analysis for trainers. Great Britain: McGraw-Hill.
Hedman, F. (1974). Optimal responding. Institutionen för praktisk teologi vid Åbo akademi: 9. Åbo: Åbo akademi.
Heikkilä, K. (2004). Kiskot vievät. Arviointitutkimus yhteisöhoidosta huumeklinikalla. Turun yliopiston sosiologian laitos ja Kalliolan Kiskon klinikka, Turku: Painosalama.
Hersey, P. (1990). Tilannejohtaminen. Helsinki: Yritysvalmennus.
James, M. (2002). It's never too late to be happy: Reparenting yourself for happiness. Quill Driver Books.
James, M. - Jongeward, D. (1980). Syntynyt elämään. Keuruu: Otava. (Alkup. Born to Win, 1971.)
Joines, V. (2002). Redecision family therapy. Teoksessa Kaslow, F. W. - Massey, R. F. (toim.) Comprehensive Handbook of Psychotherapy, Volume 3, Interpersonal/Humanistic/Existential. New York: John Wiley & Sons, 435–462.
Karpman, S. (1968). Fairy tales and script drama analysis. Transactional Analysis Bulletin, vol. 7, no. 26, pp. 39-43. http://www.itaa-net.org/TAJNet/articles/karpman01.html (15.7.2006).
Kovel, J. (1976). Complete guide to therapy. New York: Pelican.
Kylmälä, J. (2001). Kisko – laitoksen yhteisöllisyys. Teoksessa Roivainen, I. (toim.) Yhteisöt hyvinvoinnin tuottajina. Setlementtijulkaisuja 10. Helsinki: Yliopistopaino, 65–86.
Laes, T. (1998a). Transaktioanalyysi – ryhmäterapiasta psykokasvatuksen välineeksi. Teoksessa Laes, T. - Lerkkanen, M.-K. - Varis, E. (toim.) (1998). TA opettajan apuna. Educational TA for Teacher. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
Laes, T. - Lerkkanen, M.-K. - Varis, E. (toim.) (1998b). TA opettajan apuna. Educational TA for Teacher. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
Lerkkanen, M-K. - Temple, S. (2004). Student teachers’ professional and personal development through academic study of educational transactional analysis. Transactional Analysis Journal, vol. 34, no 3, pp. 253–271.
Liikanen, P. (1990). Satu identiteetti- ja ihmissuhdemallina. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Department of Teacher Education, Research 42.
Liikanen, P. (1991). Varhaislapsuuden ihmissuhdekokemukset suomalaisen kulttuurin ilmentäjänä. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Department of Teacher Education, Research 45.
Liikanen, P. (1998). TA ihmisyyteen kasvussa. Teoksessa Laes, T - Lerkkanen, M-K. - Varis, E. (toim.) (1998). TA opettajan apuna. Educational TA for Teacher. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
Massey, S. D. (2002). Humanistic, interpersonal, and existential psychotherapies: Review and synthesis. Teoksessa Kaslow, F. W. - Massey, R. F. (toim.) Comprehensive Handbook of Psychotherapy, Volume 3, Interpersonal/Humanistic/Existential. New York: John Wiley & Sons, 699–717.
Massey, R. F. - Hewitt, G. - Moiso, C. (2002). Transactional analysis. Teoksessa Kaslow, F. W. - Massey, R. F. (toim.) Comprehensive Handbook of Psychotherapy, Volume 3, Interpersonal/Humanistic/Existential. New York: John Wiley & Sons, 555–586.
Ojala, P. (1998). Alkuopetuksessa TA-pahtuu. Teoksessa Laes, T. - Lerkkanen, M.-K. - Varis, E. (toim.) (1998). TA opettajan apuna. Educational TA for Teacher. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
Pietiläinen, K. (2002). Päiväkirjamenetelmä. Teoksessa Ihanus, J. (toim.) Koskettavat tarinat. Johdantoa kirjallisuusterapiaan. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu.
Rintala, E. (2002). Varhaiset vammamme. Esitelmä Luonnonfilosofian seurassa, Helsingissä 24.1.2002.
Schaefer, C. (1976). The development of a transactional analysis scale for the adjective checklist. The Journal of Psychology. Volume 94: 59–63.
Schiff, J. L. (1977). One hundred children generate a lot of TA: History, development, and activities of the Schiff family. Teoksessa Barnes, G. (toim.) Transactional analysis after Eric Berne. Teachings and practices of three TA schools. New York: Harper College Press, 53–76.
Steiner, C. (1974/1990). Scripts people live. New York: Grove Press. (Alkup. 1974).
Steiner, C. (1997). Achieving emotional literacy. Avon Books.
Steiner, C. (2000). Core concepts of transactional analysis. ITAA Development Committee Task Force on Transactional Analysis Core Concepts. http://www.emotional-literacy.com/core.htm (15.7.2006).
Steiner, C. (2003). Healing alcoholism.
Stewart, I. - Joines, V. (1987). TA Today: a new introduction to Transactional Analysis. Nottingham: Lifespace.
Stewart, I. (1992). Eric Berne. London: Sage Publications.
Stewart, I. (2002). Transactional analysis counselling in action. Second edition. London: Sage Publications.
Tudor, K. (toim.) (2002). Transactional analysis approaches to brief therapy. London: Sage.
Tuisku, L. (1999). Kalliolan klinikat, Kiskon yhteisöhoito. Teoksessa Huumeriippuvuuden hoito Suomessa. Konsensuskokous 1.-3.11.1999. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Akatemia, Vammala.
Williams, K. - Williams, J. (1980). The assessment of transactional analysis ego states via the adjective checklist. Journal of Personality Assessment. Volume 44: 120–129.
Liitteet
Liite 1. Transaktioanalyysin minätiloihin liitetyt adjektiivit (Williams & Williams 1980, 124).
[1]
Transaktioanalyyttisessa kirjallisuudessa minätilat on perinteisesti kirjoitettu isolla alkukirjaimella erotuksena sanojen perinteisestä käyttötarkoituksesta, joten seuraan artikkelissani vastaavaa esitystapaa.
[2]
Suomenkielisessä kirjallisuudessa 'stroke' on käännetty usein sanaksi 'sively', mutta käytän tässä yhteydessä mielestäni kuvaavampaa ja yksiselitteisempää sanaa 'tunnustus'.
[3]
Esim. Goulding & Goulding (1979/1997) ovat esittäneet listan lapsuudesta juontuvista ns. hiostajista ja kielloista. Hiostajia: Olet OK, jos miellytät, olet vahva, olet täydellinen, kiirehdit tai jos yrität enemmän. Kiellot: Älä ole olemassa, älä ole itsesi, älä ole lapsi, älä kasva aikuiseksi, älä onnistu, älä tee mitään, älä ole tärkeä, älä liity, älä ole lähellä, älä ole terve, älä tunne ja älä ajattele.
[4]
Engl. Con + Gimmick = Response > Switch > Crossup > Payoff
[5]
Tämänkaltainen kritiikitön näkemys ihmisen kyvystä jonkinlaiseen käsitteistä riippumattomaan »esiymmärrykseen» voidaan nähdä tieteellisessä mielessä varsin kiistanalaiseksi. Näkemyksen ongelmallisuudesta huolimatta Berne ei teoksissaan koskaan problematisoinut asiaa pohtimalla sitä, onko maailman käsitteistä riippumaton suora havaitseminen ylipäätään koskaan mahdollista.
[6]
»Taavilla» tarkoitetaan tässä yhteydessä tilaa, jossa yksilö on avoimesti altis Vanhempansa vaikutusvallalle, mistä johtuen hänen Aikuisensa ei pääse toimimaan häiriöttä eikä hänen Lapsensa ilmentämään itseään välittömästi (Berne 1981, 190).
|
Transaktioanalyyttisen teorian perustan muodostaa kolmiosainen minätilojen rakenneanalyyttinen malli (ego-state model, ks. kuvio 1). Rakenneanalyysi vastaa kysymykseen, »mitä minätilat sisältävät», ja luokittelee minätiloihin varastoituneita muistoja ja käyttäytymisen strategioita (Stewart & Joines 1987, 36–37). Bernen (1961/2003, 75–77) mukaan jokainen minätila on säännönmukainen joukko tunteita, asenteita ja käyttäytymismalleja.
