VIIPURIN UPSEERISURMAT ELOKUUSSA 1917 OSANA VENÄJÄN POLIITTISTA KEHITYSTÄ

Jari Eerola, Helsinki jari.eerola@helsinki.fi

Sisältö

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin


1. Yleiskatsaus Venäjän poliittiseen ja sotilaalliseen kehitykseen helmikuusta elokuuhun

1.1. Yleistilanne rintamalla ja Venäläiset joukot Suomessa

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Vuoden 1917 kesällä Venäjä kävi sotaa lännessä pohjois-, länsi-, lounais- ja Romanian-rintamilla sekä idässä Kaukaasian rintamalla. Pohjoinen rintama oli perustettu kesällä 1915 Pietarin ja luoteis-Venäjän puolustukseksi. Sen joukkoihin kuului toukokuun 1917 alussa noin 1,2 miljoonaa miestä. Päävastuu rintamasta kuului 1., 5. ja 12. armeijoiden joukoille, joista Itämeren kuvernementeissä sijainnut 12. armeija oli suurin ja pohjoisin. Sen esikunta sijaitsi aluksi Riiassa ja sittemmin Valkissa.

Suoraan 12. armeijalle alistettuna toimi Suomeen sijoitettu 42. erillinen armeijakunta (AK). Sen komentajan, ratsuväenkenraali Oranovskin alaisuuteen kuului lähes 68 000 miestä.

Armeijakunnan esikunta sijaitsi elokuussa 1917 Viipurissa. Kaupungin varusväkenä olivat 1., 2. ja 3. linnoitusjalkaväkirykmentti, linnoitustykistörykmentti, linnoitustykistövarikko, pioneeri- ja lennätinjoukkoja sekä osa Lahdessa esikuntaansa pitävän 1. ratsuväkiarmeijakunnan yksiköistä, yhteensä noin 10 000 - 12 000 miestä.

Muut 42. AK:n joukot olivat sijoitettu rannikolle puolustukseen tai tärkeimpien rautatieyhteyksien suojaksi. Osa joukoista oli majoitettu kaupunkeihin ja taajamiin kuten Hämeenlinnaan, Lappeenrantaan, Poriin, Riihimäelle, Raumalle, Tampereelle, Uuteenkaupunkiin ja Vaasaan. Viipurin seudulla oli lisäksi kenttälinnoitustöissä noin 4 000 miestä.

Armeijakunnan joukoista osa oli tuotu Suomeen tai muodostettu Suomessa olevista joukoista jo 1915 - 1916, mutta esim. 10. Turkestanin tarkka-ampujaprikaati, 45. divisioona ja sen tykistöprikaati tuotiin Suomeen vasta toukokuussa 1917. Tarkka-ampujaprikaati siirrettiin tosin pois jo heinäkuussa. 5. Kaukaasian kasakkadivisioona sai 7.7./ 20.7. käskyn siirtyä Suomeen, Viipurin, Uudenkirkon, Mustamäen ja Valkeasaaren väliselle alueelle. Myös 14. ratsuväkidivisioona tuotiin maahamme heinäkuussa. Se oli ollut ennen siirtoaan Suomeen rauhoittamassa Pietarin heinäkuun levottomuuksia yhdessä sinne tilapäisesti siirretyn 45. divisioonan kanssa, jota oli jo aiemmin käytetty sotapoliisitehtäviin pohjoisella rintamalla. Kaikkiaan Suomeen sijoitettujen venäläisten joukkojen määrä nousi elokuun lopulla 1917, laivasto mukaan lukien, noin 125 000 mieheen.

Kruunusta luopunutta Nikolai II seurasivat armeijan ylipäällikköinä suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh sekä kenraalit Aleksejev ja Brusilov. Heinäkuun 18./ 31. päivänä tehtävään nimitettiin jalkaväenkenraali Lavr Kornilov. Aiemmin keväällä hän oli toiminut kenraali Habalovin jälkeen Pietarin sotilaspiirin ja kesällä lounaisrintaman 8. armeijan komentajana.

1.2. Väliaikainen hallitus ja hallituskriisit

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän poliittinen valta jakautui väliaikaisen hallituksen sekä Pietarin työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston kesken. Hallituksen ensimmäinen kokoonpano, jota pidetään poliittisesti lyhytaikaista duuman komiteaa radikaalimpana, muodostui oikeistopuolueiden edustajista ja yhdestä maltillisesta sosialistista Aleksandr Kerenskistä (eserrä). Pietarin neuvostossa enemmistönä olivat maltilliset sosialistipuolueet yhdessä sosialistivallankumouksellisten kanssa. Heidän kannatuksensa oli suuri myös paikallisissa neuvostoissa kuten Helsingissä ja Viipurissa.

Pietarin neuvosto istunnossaan
Pietarin neuvosto istunnossaan

Väliaikainen hallitus julkisti 18.4./ 1.5. ulkoministeri Miljukovin (kadetti) Venäjän liittolaisille lähettämän nootin, jonka mukaan Venäjä jatkaa sotaa "voittoisaan" loppuun saakka. Ilmoitus aiheutti ns. huhtikuun kriisin. Sen aikana Venäjän suurimmissa kaupungeissa oli bolshevikkien järjestämiä mielenosoituksia ja ainakin Pietarissa niiden yhteydessä sattui väkivaltaisuuksia.

Taistelun jälkeen Kriisi laukesi Pietarin neuvoston saatua väliaikaiselta hallitukselta eräitä täsmennyksiä nootin sisällöstä. Hallituksesta erosivat kuitenkin ulkoministeri Miljukov sekä sota- ja meriministeri Gutshkov (lokakuulainen). Toukokuun 6./ 19. päivänä nimitettyyn uuteen, kokoomushallitukseen, tulivat mukaan ns. "ministeri-sosialistit" Tshernov (maatalousministeri, eserrä), Kerenski (oikeusministeri, eserrä), Tsereteli (posti- ja lennätinministeri, menshevikki), ja Skobelev (työministeri, menshevikki).

Kesäkuun 18./ heinäkuun 1. päivänä väliaikainen hallitus aloitti liittolaisten painostuksesta hyökkäyksen lounaisrintamalla 7. ja 11. armeijan suunnatessa iskunsa Lvoviin. Muutamia päiviä myöhemmin 8. armeija hyökkäsi Kalushiin ja Bolehoviin. Se valtasi Galitshin, Stanislavin ja Kalushin. Saksalaisten ja itävaltalaisten vastaisku 6.7./ 19.7. Tarnopoliin sai rintaman siirtymään venäläisten ennen kesäkuun hyökkäystä hallitsemalle alueelle.

Eräiden tietojen mukaan venäläisten tappiot kymmenessä päivässä olivat n. 60 000 miestä. Kesäkuun hyökkäys aiheutti laajoja mielenosoituksia mm. Pietarissa iskulauseiden "Alas kapitalistiministerit" ja "Kaikki valta työläisten, sotilaiden ja talonpoikien neuvostolle" alla.

1.3. Helsingin ja Viipurin neuvostot

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Helmikuun vallankumouksen jälkeen, viimeistään maalis-huhtikuun aikana Suomeen sijoitetuissa yksiköissä valittiin, löyhästi Pietarin neuvoston alaisina toimivat "sotamiesneuvostot". Helsingissä muodostettiin jo 3.3./ 16.3. Viaporin sataman neuvosto, josta kehittyi sittemmin Helsingin neuvosto. Huhtikuussa perustettiin Helsinkiin Itämeren laivaston keskuskomitea (Tsentrobalt), jossa olivat edustettuina kaikki Itämeren laivaston alukset ja yksiköt. Tsentrobalt oli Helsingin neuvostoa radikaalimpi.

Viipurin työläis- ja sotamiesedustajien neuvosto järjestäytyi viimeistään 4.3./ 17.3. Se vaati jo 8.3./ 21.3. väliaikaista hallitusta poistamaan kotiarestissa olevan varuskunnan komendantin, kenraali Petrovin, "Suomen kansaa provosoivan, vanhan järjestelmän kannattajan". Neuvostossa oli huhtikuussa noin 160 - 170 jäsentä, joista kahdeksan oli bolsevikkeja muiden ollessa menshevikkejä tai eserriä. Miljukovin nootin yhteydessä neuvosto hyväksyi päätöslauselman, jossa tuomittiin väliaikaisen hallituksen "imperialistinen" politiikka. Toukokuussa neuvostossa oli bolsevikkiedustajia 22 ja kesäkuun vaalien jälkeen 59. Viipurin neuvoston toimeenpanevan komitean 27 jäsenestä lukeutui kesäkuussa 12 bolsevikkeihin.

Viipurissa toimi myös 42. AK:n eri joukko-osastoja edustava armeijakomitea. Komiteoiden I edustajakokouksessa 23.5. - 28.5./ 5. - 10.6. oli 192 kokousedustajasta bolshevikkeja 12. Kokouksessa valitusta 60-henkisestä armeijakomiteasta kahdeksan lukeutui bolsevikkeihin, enemmistön ollessa jälleen menshevikkejä ja eserriä. Armeijakomitea julkaisi "Finljandskije izvestija"-lehteä. Viipurin neuvostolla ja armeijakomitealla oli ennen elokuun loppua eräitä näkemyseroja.

Huhtikuun 17. - 19./ 30.4. - 2.5. päivinä Viipurissa oli koolla 1. yleissuomalainen armeijan, laivaston ja työläisten edustajien neuvostojen edustajakokous. Paikalla oli edustettuina 32 neuvostoa. 106:sta kokousedustajasta kuusi oli bolsevikkeja. Kokouksessa valittiin mm. 11-henkinen Suomen aluekomitea. 42. AK:n komentaja tiedotti 28.4./ 11.5. pohjoisen rintaman komentajalle: "Suomessa olevien joukkojen mieliala, jonka kuvasin kirjeessäni no. 101, on sellainen, että he tunnustavat ainoaksi auktoriteetiksi ja mahdiksi työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston".

2. Vastavallankumous järjestäytyy

2.1. Heinäkuun mielenosoitus

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Heinäkuun 2./ 15. päivänä väliaikaisen hallituksen jättivät porvarilliset ministerit Shingarev, Manuilov ja Shahovski. Seuraavana päivänä alkoivat sodan vastaiset ja aluksi rauhalliset mielenosoitukset Pietarissa. Anarkistien organisoimiksi oletettuihin mielenosoituksiin liittyivät vähitellen myös mm. Krenatööri-, Moskovan ja Pavlovin rykmentit sekä Putilovin tehtaan työläiset. Maltillinen Pietarin neuvosto kielsi mielenosoitukset.

Pietarin sotilaspiirin päällikkö kenraali Polovtsev antoi aamulla 4.7./ 16.7. käskyn järjestyksen välittömästä palauttamisesta. Neuvostohistorian mukaan bolshevikit ottivat mielenosoitukset johtoonsa pyrkien pitämään ne järjestäytyneinä ja rauhallisina. 4./ 16. päivän mielenosoituksiin osallistui arvioiden mukaan jopa 500 000 henkeä, joukossa mm. 7 000 Kronstadtin matruusia. Mielenosoitukset levisivät myös muualle Venäjälle.

Hallituksen joukkojen ohella järjestystä palauttivat monarkistijärjestöt, jotka avasivat tulen kohti mielenosoittajia; 56 henkilöä sai surmansa ja 650 haavoittui. Illalla hallitukselle uskolliset Vladimirin sotaoppilaitos sekä 9. ratsuväki- ja 1. kasakkarykmentti miehittivät palatsiaukion. Lisäksi aloitettiin eräiden 5. armeijan yksiköiden siirto pääkaupunkiin. Helsinkiin ankkuroiduista hävittäjistä neljälle annettiin käsky siirtyä välittömästi täydellä vauhdilla Nevalle ja sukellusveneille käsky estää linjalaivojen mahdollinen yritys päästä Kronstadtiin.

Sotilaat ja monarkistit ampumat mielenosoittajia heinäkuussa
Sotilaat ja monarkistit ampumat mielenosoittajia heinäkuussa

Heinäkuun 5./ 18. päivänä Pietari julistettiin sotatilaan. Levottomuuksiin syyllisinä pidettyjen bolshevikkijärjestöjen lehdet lakkautettiin ja toimitsijat pidätettiin. Helsingistä hävittäjien sijaan saapunut Itämeren laivaston lähetystö vangittiin. Heinäkuun 7./ 20. päivänä hallituksen puheenjohtaja, ruhtinas Lvov erosi. Samana päivänä väliaikainen hallitus ilmoitti hajottavansa kaikki mielenosoituksiin osallistuneet yksiköt. Vajaata viikkoa myöhemmin rintamalla otettiin jälleen käyttöön kuolemantuomiot.

Ensimmäisinä mielenosoittajien puolelle siirtyneen 1. kuularuiskurykmentin sotilaat aseistariisuttuina ja vartioituina
Ensimmäisinä mielenosoittajien puolelle siirtyneen 1. kuularuiskurykmentin
sotilaat aseistariisuttuina ja vartioituina

Neuvostojen toimeenpaneva komitea hyväksyi uudelle hallituksen puheenjohtajalle Kerenskille rajoittamattomat valtuudet järjestyksen palauttamiseksi. Nimellisesti kaksoisvalta Venäjällä jatkui, mutta käytännössä neuvostot olivat ajautuneet edustavuutensa menettäen hallituksen valvontaan.

2.2. Moskovan neuvottelukokous

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Väliaikaisen hallituksen toimet heinäkuun mielenosoitusten yhteydessä vahvistivat sen asemaa Venäjän liittolaisten keskuudessa ja armeijan johdossa. Lähinnä monarkisti- ja upseerijärjestöjen aloitteesta järjestettiin Moskovassa 12. - 15.8./ 25. - 28.8.1917 valtiollinen neuvottelukokous, jossa olivat edustettuina: valtiollinen duuma, neuvostot, paikallishallinto, kauppa- ja teollisuuspiirit, pankit, tiedeyhteisö, papisto, ammattiliitot sekä armeija ja laivasto. Kaikkiaan kokoukseen osallistui n. 2 500 henkeä.

Vastaanottajat tervehtivät kokoukseen saapunutta Kornilovia
Vastaanottajat tervehtivät
kokoukseen saapunutta
Kornilovia

Bolshevikkien oli tarkoitus osallistua kokoukseen neuvostojen edustajina, esittää siellä julkilausuma, mutta heidät suljettiin delegaation ulkopuolelle eivätkä he siten osallistuneet kokoukseen. Avajaispäivänä Moskovassa ja sen ympäristössä oli n. 400 000 henkeä lakossa. Myös Kievissä, Harkovassa, Jekaterinburgissa, Saratovissa, Uudessa Novgorodissa jne. oli lakkoja.

Kerenski osallistui kokoukseen näkyvästi avaamalla sen kaksituntisella puheellaan Bolshoi-teatterissa ja toimimalla kokouksen puheenjohtajana. Kornilov totesi puheessaan, että elleivät joukot pysty pitämään asemiaan ja Riika menetetään saksalaisille, niin tie on Pietariin on avoinna. Hän vaati järjestyksen palauttamista armeijaan, kuolemantuomioiden käyttöönottoa myös selustassa sekä sotateollisuudelle tärkeiden rautateiden ja tuotantolaitosten alistamista armeijalle. Ohjelman valmisteluun osallistuivat myös väliaikaisen hallituksen komissaarit Stavkassa (Stavka verhovnogo glavnokomandujushtshego): entinen eserrien taistelujärjestön jäsen ja kirjailija Savinkov sekä alikapteeni, meri-insinööri Filonenko. Kokouksessa käydyissä epävirallisissa keskusteluissa Kerenskiä painostettiin ilmoituksella, että mikäli Kornilovin ohjelma ei tule hyväksytyksi, niin kadetit jättävät hallituksen.

Kokouksessa puhuivat myös entiset ministerit Miljukov, Shulgin, Tsheidze sekä upseereista mm. atamaani Kaledin. He esittivät puheenvuoroissaan kokousten kieltämistä rintamilla, kaikkien neuvostojen ja armeijassa toimivien järjestöjen lakkauttamista, sekä kurin palauttamista rintamilla ja selustassa jopa voimakeinoin. Sota oli käytävä voittoisaan loppuun.

3. Kornilovin kapina ja Viipurin väkivaltaisuudet

3.1. Kornilov kokoaa joukkoja Pietariin

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Kapinan sotilaalliset valmistelut alkoivat 7.8./ 20.8., kun Kornilov antoi käskyn siirtää joukkoja mm. Ukrainasta ja Suomesta lähemmäksi Pietaria. Varsin pian vedettiin myös eräitä pohjoisella rintamalla olevia luotettavia yksiköitä pois taisteluista. Myöhemmin suunniteltiin siirrettäväksi mm. Donilta Pietariin ja Moskovaan kasakkadivisioonia.

Elokuun 19./ syyskuun 1. päivänä sotaministerille esiteltiin suunnitelma Pietarin puolustuksesta vastaavan "Erillisen Pietarin armeijan" muodostamisesta. Armeijaan kuuluisivat Pietarin sotilaspiirin joukot, 42. AK, 1. ratsuväkiarmeijakunta sekä Itämeren laivasto mukaan lukien kaikki sille alistetut joukot. Toteutuessaan suunnitelma olisi merkinnyt neuvostojen vaikutuksen alaisen pohjoisen rintaman lakkauttamista sekä alueen sotilaallisen ja poliittisen vallan keskittämistä ylipäällikölle.

Saksalaisten vallattua Riian 21.8./ 3.9. Kornilov käski siirtää Suomesta rautateitse 45. jalkaväki- ja 14. ratsuväkidivisioonan 12. armeijan käyttöön. Hän vaati Pietarin alueen alistamisesta operatiivisesti ylipäällikölle. Riian antautumisen aikoihin myös kotirintamalta kuului huonoja uutisia; Kazanissa räjähti suuri ase- ja ammusvarikko, jossa tuhoutui mm. 12 000 konekivääriä. Sabotaasia pidettiin mahdollisena räjähdyksen syynä.

Stavkaan 24.8./ 6.9. saapunut Savinkov ilmoitti Korniloville väliaikaisen hallituksen hyväksyneen kenraalin toimenpideohjelman. Käytännössä se tarkoitti sotilasdiktatuurin pystyttämistä Venäjälle. Savinkov esitti kenraali Krymovin johtaman 3. ratsuväkiarmeijan siirrettäväksi pohjoiselta rintamalta Pietariin, jossa odotettiin huhujen mukaan bolshevikkien laajaa "esiintymistä" helmikuun vallankumouksen puolivuotispäivän yhteydessä. Samana päivänä Kerenskin lähettämä Lvov tapasi Kornilovin, tarkoituksenaan saada selville Stavkan kaavailemat muutokset hallituksen kokoonpanossa.

Kornilov nimitti 24.8./ 6.9. Krymovin "Erillisen Pietarin armeijan" ylipäälliköksi tehtävänään bolshevikkien "esiintymisen" jälkeen miehittää Pietari, riisua varuskunta aseista sekä hajottaa neuvostot. Samalla hän nimitti kenraali Krasnovin 3. ratsuväkiarmeijan komentajaksi.

Seuraavana päivänä Krymov kirjoitti armeijakunnan päiväkäskyn no. 1. Sen mukaan Pietari, Pietarin kuvernementti, Kronstadtin linnoitus, Eestinmaan kuvernementti ja Suomen suuriruhtinaskunta julistettaisiin piiritystilaan. Ampumisen uhalla kokousten ja lakkojen järjestäminen oli kiellettyä sekä aseiden hallussapito laitonta. Lisäksi alueille tuli saattaa voimaan sensuuri, ulkonaliikkumiskielto sekä perustaa kenttäoikeuksia.

Elokuun 25./ syyskuun 7. päivänä Kornilov esitti Lvoville vaatimuksensa: Pietari on julistettava sotatilaan, sotilaallinen ja poliittinen valta on jätettävä ylipäällikölle sekä ministereiden on erottava Kerenskiä lukuunottamatta. Kornilov käski 3. ratsuväkiarmeijan siirtyä Pietariin, jonka esikaupungeissa sen tuli olla 28.8./ 10.9. iltaan mennessä. Samana päivänä Stavkassa vieraili 1. Kaukaasian kasakka-armeijakunnan (vrt. 1. ratsuväkiarmeijakunta) komentaja (vrt. kenraali Dolgorukov), jolle selvitettiin suunnitelma armeijakunnan joukkojen: 14. ratsuväen kasakkadivisioonan (vrt. 14. ratsuväkidivisioona), 5. Kaukaasian ratsuväkidivisioonan (vrt. 5. Kaukaasian kasakkadivisioonan), 45. jalkaväkidivisioonan ja Stavkan aivan äskettäin lähettämän Kubanin kasakkaprikaatin (vrt. 5. Kubanin divisioona) siirto Suomesta Pietariin. Joukkojen siirto alkoi välittömästi. Pietarin suuntaan keskitettiin myös muita joukkoja sekä valmistauduttiin sotilaalliseen voiman käyttöön Moskovassa, Minskissä, Voronezhissa jne.

Illalla 26.8./ 8.9. Kerenski keskusteli lennättimen välityksellä Kornilovin kanssa antaen ymmärtää Lvovin olevan läsnä. Kornilov vahvisti Kerenskille Lvovin valtuudet. Tutkimuksissa usein lainatun keskustelun jälkeen Kerenski tapasi Lvovin, vangitutti hänet sekä kiirehti itse väliaikaisen hallituksen kokouksen, jossa hän vaati rajoittamattomia valtuuksia kapinallisia vastaan.

Valtuudet saatuaan Kerenski erotti Kornilovin ylipäällikkyydestä 27.8./ 9.9. Aamulla 28.8./ 10.9. kriisi syveni rintamien ja armeijoiden komentajien ilmaistua sähkeitse tukevansa Kornilovia. Lähimmät kapinallisten joukot olivat pääkaupungin rajoilla. Pietarin tilannetta pidettiin toivottomana. Pietarin puolustuksesta vastaavaksi määrättiin, aiemmin Kornilovin ohjelmaa valmistellut Savinkov.

Kriisin äärirajat saavutettiin illalla 28.8./ 10.9, kun hallituksen aseman toivottomaksi kokenut Kerenski puhui hallituksen epävirallisessa kokouksessa ja sanoi olevansa valmis luopumaan vallasta. Kadetit ehdottivat hallituksen johtoon kenraali Aleksejeviä. Kerenski päätti kuitenkin jäädä tehtäviinsä eserrien ja menshevikkien tukemana.

Krymovin pyrkiessä joukkoinensa Pietaria kohden rautatieläiset pidättivät sotilaskuljetusjunia. Agitaation seurauksena joukoissa sattui kieltäytymisiä ja karkaamisia. Stavkan tietoliikenneyhteydet olivat katkaistu ja se oli eristetty armeijastaan. Tilanne ei ollut enää kapinan johtajien hallinnassa.

Väliaikainen hallitus nimitti 30.8./ 12.9. Kerenskin ylipäälliköksi, pohjoisen rintaman päällikön, kenraali Klembovin kieltäydyttyä siitä. Esikunnan päälliköksi nimitettiin kenraali Aleksejev sekä asetettiin tutkintakomitea selvittämään kapinaa.

Kerenski tiedotti joukoilleen, että kenraali Kornilovin kapinayrityksellä ei ollut tukea kenttäarmeijassa lukuunottamatta lounaisrintaman komentajaa, kenraali Denikiniä, joka ilmoitettiin erotetun.

Myöhään illalla 1.9./ 14.9. kapinan johtajat pidätettiin ja majoitettiin "Mogilevin parhaimpaan hotelliin". Kenraali Krymov ampui itsensä. Väliaikainen hallitus erotti Savinkovin ja Filonenkon tehtävistään. Kornilovin tutkintakomitealle antaman selityksen mukaan hänen tarkoituksenaan oli ainoastaan avata uusi Pietarin rintama saksalaisten hyökkäyksen torjumiseksi, huhtikuussa Pietarin sotilaspiirin esikunnassa laaditun suunnitelman mukaisesti.

3.2. Yleissuomalainen vallankumouskomitea

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Helsingissä pidettiin 28.8./ 10.9. kiireellinen aluekomitean, Helsingin neuvoston, Tsentrobaltin sekä yksikkö- ja paikallisneuvostojen yhteisistunto, jossa käsiteltiin syntynyttä poliittista tilannetta mm. Kerenskin edellisenä päivänä lähettämien sähkeiden pohjalta. Kokouksen tunnelma oli kiihkeä ja käytetty kieli värikästä. Eräs edustaja totesi, että "Nykyinen vastavallankumous on vaaraksi saavutetuille vapauksille" ja eräs toinen edustaja sanoi "Salaliitossa ei ole yksin Kornilov, vaan myös hämähäkit, jotka istuvat väliaikaisessa hallituksessa... Kenraali Kornilovin paikka ei ole esikunnissa, ei vankiloissa, vaan narunpäässä". Kokouksessa käsiteltiin myös Moskovan neuvottelukokousta ja todettiin, että sitä oli aikanaan vastustettu. Bolshevikkeja edustanut 509. Gzshatskin jalkaväkirykmentin aliluutnantti Sasov totesi viimeisessä puheenvuorossaan, että upseeriston toimia on valvottava ja että epäluotettavat upseerit on toimitettava vallankumouskomiteaan.

Kokouksessa valitun "vallankumouskomitean" tai "yleissuomalaisen vallankumouskomitean", tehtävänä oli johtaa "vastavallankumouksen" vastaisia toimia, valvoa viestiyhteyksiä sekä ylläpitää järjestystä, jota varten sillä oli rajoittamattomat valtuudet. 25-jäsenisessä komiteassa oli 13 edustajaa Helsingin neuvostosta sekä alueellisesta talonpoikaisneuvostosta, aluekomiteasta sekä Tsentrobaltista kustakin neljä edustajaa. Äänten enemmistöllä, kahden vastustaessa, hyväksyttiin päätöslauselma, jonka mukaan esikuntien tuli olla komitean täydessä valvonnassa ja, että ilman komitean hyväksyntää päällystön käskyt eivät olleet päteviä. Hyväksytty päätöslauselma syntyi viiden samankaltaisen ehdotuksen pohjalta, mutta ei sisältänyt suoranaista tuen ilmausta väliaikaiselle hallitukselle.

Seuraavana päivänä pidettiin vielä edellispäivän kaltainen yhteiskokous. Kokouksessa päätettiin mm. järjestää upseerien julkinen kuulustelu sekä vaatia heiltä kirjallinen vakuutus, etteivät he osallistu vastavallankumoukselliseen toimintaan. Vallankumouskomitea nimitti komissaarit mm. kenraalikuvernöörin kansliaan, Itämeren laivaston maajoukkojen, 128. divisioonan sekä 42. armeijakunnan, 1. ratsuväkiarmeijan ja 5. Kaukaasian kasakkadivisioonan esikuntiin. Lisäksi epäluotettavina pidettyihin ratsuväkiarmeijan joukkoihin lähetettiin edustajia selvittämään poliittista tilannetta. Vallankumouskomitea lähetti Helsingistä neljä hävittäjää sekä Viipurista jalkaväkirykmentin, kaksi tykkipatteria sekä kuusi panssariautoa Pietarin tueksi.

3.3. Armeijakunnan komentaja surmataan Viipurissa

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Vallankumouskomitean komissaarin Sasovin saavuttua 29.8./ 11.9. Helsingistä Viipuriin armeijakunnan esikuntaan, ilmoitti kenraali Oranovski kieltäytyvänsä tunnustamasta "minkäänlaisia komissaareja" ja vangitsevansa Sasovin. Paikallinen neuvosto kutsuttiin koolle, joka asiaa käsiteltyään päätti vangita Oranovskin ja joukon muita upseereja. Ensimmäisten tietojen mukaan 29.8./ 11.9. pidätettiin kenraali Oranovski, Viipurin linnoituksen komendantti, kenraalimajuri Stepanov, esikuntapäällikkö, kenraali Vasiljev, eversti Kyrenius ja kaksi muuta everstiä.

Viipurin linna ja TurunsiltaViipurilaisen Karjala-lehden mukaan "Klo 3 aikaan päivällä saapui joukko aseistettuja sotamiehiä hotelli Belvederen luo, missä sijaitsee 42:n armeijakunnan esikunta. Hetken kuluttua tuotiin ulos kolme upseeria, niistä 2 kenraalia, jotka sijoitettiin umpinaiseen autoon ja vietiin pois vartioivien sotamiesten ollessa ohjaajan puolella ja auton astinlaudoilla. ... Pidätetyt vietiin päävahtiin. ... Klo viiden ajoissa saapui päävahdin luo joukko sotamiehiä. Sananvaihdon aikana vartijoiden kanssa kerääntyi paikalle sotilaita puolelta ja toiselta. Lopulta muutamat menivät sisään ja hetken kuluttua laahattiin sieltä ulos kenraalipukuista upseeria, jonka pää oli pahoin ruhjottu. Jaloista vetäen laahasivat sotamiehet hänet portaita alas ja edelleen Turun sillalle, viskaten hengettömän ruumiin kaiteen yli veteen."

Tapahtumat lehden mukaan jatkuivat siten, että "Kohta perästä tuotiin päävahdista ulos kaksi muuta upseeria. Heitä lyötiin haloilla, kiväärin perillä, pistettiin pistimillä ja samalla heidät kuletettiin sillalle ja viskattiin veteen. Lopuksi ammuttiin veteen yhteislaukaus. ... Klo puoli 6 ajoissa kuletettiin taas esikunnasta päävahdin luo kolme upseeria ja niiden kanssa meneteltiin samoin kuin edellistenkin. Surmattiin, heitettiin veteen ja ammuttiin perään." Sotilaat ampuivat tapahtumia seuraamaan kerääntyneeseen ihmisjoukkoon ilmeisesti paikalla olleita ulaaneja kohden, josta seurasi pakokauhu katselijoissa.

Lehtitietojen mukaan upseereita "ahdistettiin koko tiistai-ilta ja osa yötäkin". Osa heistä "murhattiin kotonaan" kuten esim. eversti Maksimovitsh, jota tuntematon henkilö ampui hänen kotonaan. Maksimovitsh tosin kuoli vasta matkalla sotasairaalaan. Myöhemmin tehdyissä tutkimuksissa teko osoittautui väkivaltarikokseksi. Kaikkiaan surmansa saaneiden määrä arvioitiin 20:ksi, vangittujen määrä ei mainittu. Joitakin upseereita yritti paeta Viipurista, kuten eräs keskiviikkona junasta takaisin käännytetty kenraali.

Helsingin Izvestijassa Viipurin tapahtumat kuvattiin väkivaltaisuuksia seuranneena päivänä 30.8./ 12.9. seuraavasti: "TILINTEKO KORNILOVISTA. VIIPURI. Väliaik. hal. vaati 42:lta armeijakunnalta aseellista apua kenraali Kornilovin nimissä liikkuvia sotilasosastoja vastaan. Viipurin kaupungin komendantti ken. Stepanov ja kolme muuta vastavallankumoukselliseen salaliittoon yhtynyttä upseeria kieltäytyivät siitä kategorisesti. Suuttunut varuskunta tappanut komendantin, ken. Stepanovin ja kolme muuta upseeria sekä heittänyt ruumiit veteen."

Myöhemmin julkistettujen lehtitietojen mukaan "saapui päävahdin edustalle joukko sotamiehiä, jotka tunkeutuivat väkivalloin sisälle ja anastivat vartijoitten vastalauseista huolimatta vangitut huostaansa alkaen heitä pahoinpidellä." Vangit kuljetettiin Turun sillalle, josta heidät heitettiin veteen ja kun he ilmaantuivat näkyviin ammuttiin heitä kunnes "kaikki olivat saaneet surmansa ja veriset ruumiit vajonneet veden alle". Erään tiedon mukaan eversti Kyreniuksen onnistui kiivetä siltaa kannattavia pylväitä jonkin verran ylös ja ampua erästä paikalla ollut sotamiestä kasvoihin. Sotamies kuoli välittömästi.

Tiistai-iltana noin yhdeksän maissa Monrepos`n tiellä, lähellä linnaa joukko sotilaita pysäytti vuokra-ajurin, jonka kyydissä oli upseeri ja hänen vaimonsa. Eräs sotilaista ampui upseeria kuolettavasti päähän. Kyseessä saattaa olla sama upseeri, jonka mainitaan pyrkineen Neitsytniemeen sillalla olleen partion ohitse. Syntyneessä välikohtauksessa upseeri ampui erästä partioon kuulunutta sotilasta ja sotilaat ampuivat upseerin ja heittivät hänet veteen. Erään tiedon mukaan sotilaat toivat keskiviikko-aamuna Saarelasta päin upseeria ja Papulan sillalle päästyään olivat heittäneet hänet veteen ja sinne surmanneet. Lehtitietojen mukaan edellä mainittujen kuolleiden lisäksi "Keskiviikko aamuna löydettiin Monrepos`n metsästä kahden upseerin ruumiit, jotka kaikesta päättäen olivat saaneet surmansa edellisenä yönä. Ainakin toinen upseereista oli ollut hirtettynä".

Torstaiaamuna naarauksista vastannut paikallinen poliisi sai ylös neljä ruumista ja iltapäivällä vielä viidennen, eversti Karpovitshin. Välitettyjen tietojen mukaan: "Enin pahoinpidelty oli kenraali Vasiljevin ruumis. Toinen korva ja vasen puoli päästä oli poissa, niin että aivot olivat tunkeutuneet ulos. Arvatenkin kenraali Vasiljev oli se, joka raahattiin päävahdista ja jonka pää jo silloin oli muodottomaksi runneltu. Eversti Kyreniuksen ruumiissa oli mm. nyrkinmentävä reikä päässä. Toisten ruumiiden päät ja hartiat olivat kuulien repimät. Vasta 12.9./ 25.9. saattoi Karjala-lehti kirjoittaa: "Nyt lienevät kaikki Turunsillalta mereen heitetyt ruumiit löydetty", kun eversti Dunin-Slipetsiksi viimeisenä eli seitsemäntenä saatiin naaratuksi. Lehdet tiesivät kertoa, "erään kenraalin taskusta löydettiin suurempi summa rahaa".

Jälkiselvittelyihin kuului luonnollisesti surmansa saaneiden hautaaminen, joka tapahtui ilman sotilaallisia kunnianosoituksia. "Annetun määräyksen mukaan toimitettiin hautaukset kaikessa hiljaisuudessa ja saivat ainoastaan murhattujen lähimmät omaiset ottaa osaa surusaattoon". Ilmeisesti ainoan poikkeusjärjestelyn sai osakseen 3. rykmentin päällikkö, eversti Karpovitsh joka vietiin Kaukaasiaan haudattavaksi. "Ruumista saattoi asemalle eräs kapteeni, 2 nuorempaa upseeria sekä pienempi joukko alipäällystöä ja miehistöä".

Väkivaltaan syyllisiä ei lehdistö maininnut. Tiedetään, että päävahdin luona olleiden "demokraattisten järjestöjen edustajat" yrittivät hillitä paikalle kerääntynyttä väkijoukkoa. Tapausten yhteydessä kuultiin myös vaatimuksia komitean jäsenten ampumisesta. Armeijakomitean puheenjohtaja, vänrikki Maslennikov oli vähällä joutua juopuneiden sotilaiden vangitsemaksi. Paikalla olleiden mukaan "joukko koostui sotilaista, joita ei koskaan ollut näkynyt kokouksissa". Lehtitietojen mukaan upseereiden ahdistelujen takana "ei liene ollut kuitenkaan mikään järjestö, vaan joukko yksityisiä sotilaita" tai "huomattava joukko sotilaita kävi omankädenoikeuden kautta asiaan (upseereiden tutkinta) käsiksi ...".

Surmansa saaneiden nimet julkistettiin ainakin Helsingin ja Suomen Izvestijoissa: "Viipurin Sotilas ja Työläis Edustajien Neuvoston Toimeenpanevan Komitean tiedonanto: Syystä, että lehdistössä on ilmestynyt mitä päättömämpiä tietoja elokuun 29. päivän tapahtumista, jotka kertovat kaiken äärimmäisen liioitellussa muodossa, katsomme velvollisuudeksemme ilmoittaa seuraavat täsmälliset, huolellisesti tarkistetut tiedot: Tapettu: kenraalit: Oranovski, Stepanov ja Vasiljev; everstit: Dunin, Maksimovitsh, Karpovitsh, Borodin, Kyrenius; everstiluutnantit; Glinditsh; aliluutnantit Haptsov ja Kuksenko; sotamies Kurtshakov. Puuttuvat: everstiluutnantit Poznanski ja Aleksandrov. Tiettävästi ovat he matkustaneet Pietariin.

Armeijakunnalle 13.9./ 26.9. annetussa käskyssä todettiin "sotilaiden tappaneen Viipurissa sattuneissa epäjärjestyksissä, kuluvan vuoden elokuun 29. palvelustehtäviään täyttäessään, 42. armeijakunnan päällikön, ratsuväenkenraalin Oranovskin ja Viipurin linnoituksen komendantin kenraalimajuri Stepanovin, jonka käsken myös lisäämään mainittujen kenraalien palvelusluetteloon. ... Armeijakunnan väliaikainen komentaja kapteeni Jelizarov". Muita uhreja ei mainittu.

3.4. Viipurin viralliset tapahtumat

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Viipurin työläisten ja sotilaiden edustajien neuvosto, armeijakomitean ja paikalliskomiteoiden neuvostot päättivät 28./8. 10.9. yhteiskokouksessaan, joka kesti klo 14:stä klo 19:ään, ettei minkäänlaisia hajanaisia mielenilmaisuja järjestetä, kaikki yksiköt ovat paikoillaan ja paikalliset komiteat alistuvat ainoastaan Viipurin komitean sekä armeijakomitean käskyihin. Kokouksessa päätettiin lisätä taistelumateriaalin valvontaa sekä varmistua aseiden kunnosta, jotta ne olisivat tarvittaessa käytettävissä. Ilmeisesti tuolloin valittiin myös paikallinen vallankumouskomitea, johon Viipurin neuvostosta nimettiin kolme edustajaa, armeijakomiteasta kaksi ja talonpoikaisneuvostosta yksi edustaja.

Kokouksesta lähetettiin sähke Pietariin toimeenpanevaan keskuskomiteaan sekä Pietarin neuvostoon: "42. armeijakunta ja Viipurin varuskunta ovat kokonaisuudessaan käytettävissänne. Ensimmäisestä kutsusta astumme kenraali Kornilovin johtamia kapinallisia vastaan." Välittömästi kokouksen jälkeen armeijakomitean puheenjohtajan, vänrikki Maslennikov sekä Viipurin neuvoston puheenjohtaja Zaonegin kävivät ilmoittamassa kenraali Oranovskille, että esikuntaan tulee päivystäjä neuvostosta. Oranovski, esitti puheenjohtajille rintamakomentajien tukisähkeet Korniloville. Hän ilmoitti noudattavansa ainoastaan väliaikaisen ylipäällikön käskyjä ja pitävänsä Kornilovia kapinallisena. Hän ilmoitti lisäksi lähettäneensä Pietariin sähkeen joukkojensa uskollisuudesta väliaikaiselle hallitukselle. Oranovski lähetti sähkeen myös 106. divisioonan komentajalla, kenraali Stankevitshille Tampereelle ja tiedotti hänelle, että väliaikainen hallitus on erottanut Kornilovin ylipäällikön tehtävistä, mutta Kornilov ei noudata käskyä. Maslennikov ilmoitti ainakin osalle Viipurin joukoista, että Oranovski tunnustaa väliaikaisen hallituksen.

Oranovskin kieltäydyttyä tunnustamasta Sasovia 29.8./ 11.9., hän raportoi asiasta armeijakomitean ja neuvoston toimeenpanevien komiteoiden yhteiskokouksessa. Oranovski päätettiin vangita. Mahdollisesti samassa kokouksessa Oranovskin tilalle valittiin väliaikaiseksi armeijakunnan komentajaksi kapteeni Jelizarov. Sasov joutui kokouksen aikana kuitenkin kiistaan toimivallastaan Maslennikovin kanssa, sillä Maslennikov totesi, että Sasov ei ole väliaikaisen hallituksen lähettämä. Yksiköiden vaadittua Oranovskin vangitsemista, asiasta äänestettiin. Vangitsemisen puolesta annettiin 12 ja vangitsemista vastaan 14 ääntä.

Myöhemmin selvisi, että kaikkia esikuntaan tulleita sähkeitä ei ollut Maslennikoville näytetty. Tämän jälkeen Oranovski päätettiin vangita. N. klo 15 Maslennikov, Sasov ja joukko sotilaita vangitsivat hänet sekä Vasiljevin, Stepanovin ja Kyreniuksen. Vangitut kuljetettiin päävartioon. Noin neljännestunnin kuluttua päivystävä upseeri ilmoitti väkijoukon metelöivän päävartion edustalla ja vaativan pikatuomiota. Maslennikovin ja muiden edustajien saavuttua paikalle he kuulivat, että vangit oli viety pois, pahoinpidelty ja heitetty veteen. Edustajien ehdittyä sotilaiden luo, saivat he nämä hetkeksi rauhoittumaan ja vaikutti että joukko hajaantuisi. Toisin kävi.

Jelizarov määräsi 14. ulaanirykmentistä, 1., 2., ja 3. jalkaväkirykmenteistä ja linnoitustykistörykmentistä kaupungille partiot valvomaan järjestystä sekä estämään kaikki kokoontumiset Turunsillan luona. Jokaiseen partioon tuli kuulua neuvostojen jäsenen. Kaikki jotka kieltäytyivät noudattamasta käskyjä tuli pidättää ja tuoda varuskuntakerholla toimivaan toimeenpanevaan komiteaan.

Tilanne kiristyi uudelleen 30.8./ 12.9., jolloin Viipuriin saapui pohjoisen rintaman komentajan sähke, jossa armeijakunnan komentajaksi määrättiin "jokin kenraali Henrihson" ja vaadittiin tutkimaan "yhteiskunnallisia järjestöjä", joita syytettiin upseerien murhista. Upseerien neuvoteltua väliaikaisen hallituksen kanssa, Kerenski määräsi Jelizarovin pysymään komentajana. Tilanne laukesi. Jelizarov oli helmikuun vallankumouksen ajoilta miehistön suosiossa ja hänet oli jopa valittu neuvoston kunniapuheenjohtajaksi.

Jelizarov armeijakunnan komentajana tuomitsi väkivaltaisuudet koska ne "ehdottomasti eivät auta vallankumousta vaan vallankumouksen ja vapauden vihollisia". Edelleen hän kielsi yksittäiset vangitsemiset ja tiedotti, että niihin kuten ampumisiinkin syylliset tullaan tuomitsemaan kaikessa "lain ankaruudessa". Viipurin väliaikaiseksi komendantiksi valittiin Viipurin neuvoston ja armeijan komitean yhteisessä kokouksessa kapteeni Obernibesov. Samoin sattuneita väkivaltaisuuksia tutkimaan asetettiin "tutkintakomissio", johon kuului edustajat yksiköistä ja paikallisista neuvostoista.

Tapahtumia seurasi erinäisiä henkilövaihdoksia. Aliluutnantti Sokolov määrättiin armeijakunnan komissaariksi 31.8./ 13.9. alkaen. Päivää aikaisemmin armeijakunnan esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Bazenov korvattiin väliaikaisesti taloushallinnon päälliköllä, eversti Schnabelilla. Hänet kuten mm. 106. jalkaväkidivisioonan päällikkö, divisioonan prikaatinkomentaja, 424. Tshudin jalkaväkirykmentin ja 367. Minskin jalkaväkidrushinan komentajat siirrettiin reserviin sairauden vuoksi. Reserviin siirrettiin myös 421. Tsarskoje Selon ja 423. Luzhkin jalkaväkirykmenttien sekä 33. Smolenskin jalkaväkidrushinan komentajat.

Syyskuun 13./ 26. päivänä julkaistussa armeijakunnan käskyssä oli mukana ylipäällikkö Kerenskin käsky armeijalle ja laivastolle, jossa hän tiedotti, että vastoin yleistä käsitystä Krymovin joukkojen tarkoituksena ei ollut väliaikaisen hallituksen kaataminen. Kerenski ei kuitenkaan ilmoita miksi joukot etenivät Pietaria kohden.

Henkilövaihdosten ohella muutettiin sotilaspiirijakoa siten, että Pietarin sotilaspiiri, lukuun ottamatta Pietaria sekä Pietarin kuvernementtiä alistettiin pohjoisen rintaman ylipäällikölle. Suomessa sijaitsevat joukot alistettiin väliaikaisesti Pietarin sotilaspiirille. Tilanne oli normalisoitunut ilmeisesti 18.9./ 1.10. mennessä, jolloin kapteeni Jelizarov matkusti pohjoisen rintaman komentajan esikuntaan Pskovaan. Hänen tilalleen väliaikaiseksi komentajaksi määrättiin esikuntapäällikkö, eversti Schnabel.

3.5. Väkivaltaisuudet Viipurin ulkopuolella

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Helsingin ja Viipurin ohella myös ainakin Turussa ja Tampereella muodostettiin vallankumouskomiteat. Lehtitietojen mukaan Tampereella vangittiin kolmattakymmentä upseeria joukossa mm. kenraali Stankevitsh. Upseereja vangittiin myös mm. Kotkassa ja Turussa. Yleensä vangitut olivat asemapaikkakuntansa komendantteja tai paikkakunnalle sijoitettujen yksiköiden päälliköitä. Kouvolassa varuskunnan sotilaat hyväksyivät 31.8./ 13.9. päätöslauselman kenraali Kornilovin tuomitsemisesta vallankumousoikeudessa vallankumouksen pettämisestä sekä Riian luovuttamisesta.

Myös muualla Suomessa esiintyi väkivaltaisuuksia. Turussa surmattiin aamupäivällä 30.8./ 12.9. Linnakadulla laivaston 6. ilmailuosaston 2. prikaatin päällikkö, luutnantti Makarevitsh syystä, että hän kannatti "vastavallankumouksellista suuntaa". Makarevitsh surmattiin ennen kuin Turun vallankumouskomitea oli ehtinyt järjestää yleisen kokouksen koskien upseereilta vaadittavia kirjallisia vakuutuksia, etteivät he taistele Kornilovin puolesta. Yksiköstä vangittiin lisäksi: alikapteeni Zajelavski, luutnantti Melnetski, aliluutnantti Gorbujarov ja instruktööri Knjupfer (vrt. Knüpfer).

Helsingissä surmattiin 31.8./ 13.9. Pohjoisrannassa neljä linjalaiva "Petropavlovskin" nuorempaa upseeria. Luutnantti Tizenko sekä mitshmanit (vrt. midshipman) Kandyba, Kondratjev ja Mihailov olivat kieltäytyneet allekirjoittamasta sitoumusta valmiudestaan taistella Kornilovin joukkoja vastaan. Surmiin tuo mielenkiintoisen lisän vahvistamaton muistelmatieto, että samoihin aikoihin, Helsingissä ankkurissa olleen linjalaiva "Gangutin" ammusvarastossa oli aikasytytteinen räjähde, joka saatiin puretuksi 20 minuuttia ennen määräaikaa. Sen asettajaksi epäiltiin aluksen miinaupseeria.

Perjantaina 1.9./ 14.9. surmattiin Tyrvään pappilassa eräs kapteeni ja Siuron asemalla vänrikki. Edellinen oli kansallisuudeltaan puolalainen ja jälkimmäinen virolainen. Tutkimuskirjallisuudessa on vakiintunut käsitys, että "toinen Satakunnan murhista tehtiin Kokemäellä, toinen Tyrväällä". Siuroa ei mainita.

Syyskuun 1./ 14. päivänä vallankumouskomitea antoi julistuksen, joka kielsi väkivaltaisuudet "vallankumoukselle vahingollisina". Väliaikainen hallitus antoi 9.9./ 22.9. käskyn, että väkivaltaisuuksiin syyllistyneet henkilöt tulee asianmukaisesti tutkia ja rangaista. Lehtitietojen mukaan Tyrvään ja Kokemäen surmista oli vangittu kolme henkilöä, joista kaksi pakeni. Tutkimuksia olivat oletettavasti johtaneet Pietarista saapuneet sotilashenkilöt. Vangittu arveltiin siirretyn Porista Tampereelle vahvasti vartioidussa 3. luokan vaunussa, joka edelleen liitettiin Pietariin lähtevään junaan. Laivaston keskuskomiteasta Helsingistä vastattiin meriministeriön "Petropavlovskin" tapahtumia koskevaan tiedusteluun, että komiteasta ei anneta tietoja tapahtuneesta, vaan kyseessä on linjalaivan "perheasia".

4. Kornilovin kapina radikalisoi Venäjän

Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Venäjän liittolaiset painostivat Venäjää jatkamaan ja tehostamaan sodankäyntiänsä helmikuun vallankumouksen jälkeen. Vaatimusten täyttäminen ei ollut helppoa, sillä armeijan miehistö- ja materiaalitilanne oli heikko. Kuljetukset eivät toimineet ja rintamalla olevat miehet olivat saaneet tarpeekseen ainoastaan kurjuuteen johtavasta sodasta. Runsaasti henkilömenetyksiä vaativat hyökkäykset eivät tuntuneet mielekkäiltä, kun vastapainona oli lupaus "viljelymaasta" kotiseudulla.

Poliittisen tilanteen muututtua upseereita siirrettiin reserviin ja korvattiin pikakoulutuksen saaneilla nuoremmilla upseereilla, jotka olivat myös poliittisesti aktiivisia. Neuvostojen vallan vakiintumisen myötä kenttäarmeija yhä harvemmin täytti esikunnissa laaditut käskyt sellaisenaan. Rintamalta luvatta poistuvien sotilaiden määrä kasvoi, samoin sitä seuranneet vangitsemiset. Armeijan johto ja teollisuuspiirit alkoivat vaatia "järjestyksen palauttamisesta" Venäjälle.

Bolshevikkien ja äärivasemmiston kannatus kasvoi mm. niiden sodan vastaisten ohjelmien vuoksi. Tasapainottaakseen asemansa väliaikainen hallitus etsi liittolaista oikealta. Armeijan johdossa oli jo huhtikuusta laadittu suunnitelmia "järjestyksen palauttamiseksi" rintamalle. Suunnitelmissa pääkaupungilla Pietarilla oli keskeinen asema. Kerenskiä pidettiin armeijan johdossa heikkona, kompromisseihin taipuvana johtajana. Hänen poliittisiin taitoihinsa ja puhujan kykyihinsä luotettiin. Lisäksi hänen uskottiin pystyvän pitämään Pietarin neuvosto toistaiseksi maltillisten sosialistien hallussa.

Missä määrin Riian luovuttaminen saksalaisille oli välttämätöntä ja missä määrin poliittista toimintaa, on edelleen kiistanalainen kysymys. Kornilovin väitetään käyttäneen kaupungin antautumista arvostelun kohdistamiseksi bolsevikkeihin ja poikkeuslakien aikaansaamiseksi. Selvää on, että sotilaallisia suunnitelmia Pietari varten laadittiin jo kauan ennen Riian murtumista.

Kerenski ja väliaikainen hallitus saivat heinäkuun mielenosoitusten jälkeen neuvostot noin kuukaudeksi hallintaansa. Vangitsemiset ja sananvapauden rajoitukset eivät uusissa poliittisissa oloissa tuoneet enää toivottua tulosta, vaan kääntyivät bolshevikkien ja äärivasemmiston eduksi.

Ajatus mahdollisesta välirikosta Kornilovin ja häntä tukevien piirien kanssa, sai Kerenskin yllättäen vetämään tukensa Kornilovilta ja tukeutumaan vasemmistoon. Hyväksymällä Itämeren laivaston keskuskomitean aseellisen avun Kornilovin kukistamiseksi, Kerenski samalla menetti mahdollisuutensa johtaa Venäjä rauhaan.

Kornilovin huolella valmisteltu joukkojen keskitys epäonnistui mm. rautatiekuljetusten viivästymisen vuoksi sekä mielialan romahdettua osassa kapinallisten joukkoja. Käsitykset Venäjän tulevaisuudesta jakoivat myös ylintä upseeristoa. Venäjän entiselleen palauttava kapinayritys tyrehtyi muutamassa päivässä. Sen kannatus oli osoittautunut vähäisemmäksi kuin toiveet sen onnistumisesta.

Viipurin varuskunnassa seurattiin maltillisesti väliaikaista hallitusta. Helsingin neuvostoissa reagoitiin Viipuria nopeammin muutoksiin valtasuhteissa mm. muodostamalla yleissuomalainen vallankumouskomitea. Ajoittain eri suuntauksia edustaneiden neuvostojen yhteistyö oli kankeata, mutta kapinan aikana neuvostojen yhteistyö tiivistyi. Väkivallan tuomitsevista julistuksistaan huolimatta, neuvostot eivät kyenneet niitä estämään. Myöskään heikko väliaikainen hallitus ei siihen kyennyt.

Yhä useammalla venäläisellä oli kokemusta 1900-luvulle tultaessa sotilaiden aseenkäytöstä rauhan aikana, karkoituksista, ankarista vankeustuomioista ja teloituksista. Lyhytaikaisessa tilanteessa, poliittisesti liikkuvat ja itsensä uhatuksi kokeneet ryhmät käyttivät oikeustajunsa mukaista valtaa vangittuihin upseereihin. Väkivalta edusti oikeutta.

Väliaikainen hallitus pyrki tutkimaan oikeusvaltion tavoin kapinaan ja väkivaltaisuuksiin syyllistyneet, mutta sen voimat eivät riittäneet tutkintaan eikä tuomioihin. Väkivalta ja kapina legitimoitiin osana poliittista toimintaa.

Suomessa ja erityisesti Viipurissa tapahtuneet väkivaltaisuudet herättivät paljon huomiota Pietarissa, pohjoisella rintamalla sekä Venäjän liittolaisissa. Viipurista Kornilovin käyttöön siirrettyjen joukkojen merkitystä on pidetty vähäisenä tekijänä etsittäessä syitä varuskunnassa sattuneisiin väkivaltaisuuksiin. Verrattaessa joukkoja Kornilovin Pietarin seudulla käytettävissä olleiden joukkojen määrään, niin niiden sotilaallinen merkitys ei ollut olematon. Joukkojen merkitys korostuu, niiden pystyttyä hallitsemaan nopeata joukkojen siirtoa Helsingistä Pietariin.

Kerenski oli muodollisesti Kornilovin kapinan voittaja, mutta poliittisesti hän oli ajanut itsensä umpikujaan turvautumalla tarvittaessa oikeiston tai vasemmiston tukeen lyhyelläkin aikavälillä. Kapinan jälkeen pidetyissä eri neuvostojen vaaleissa bolshevikkien kannatus kääntyi nousuun. Sisällissodan mahdollisuus Venäjällä muuttui todelliseksi.

Liitteet

Kotisivulle Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön


Linkit

Kotisivulle Liitteisiin Lähteisiin Sisältöön

Juokseva koira


Kotisivulle Liitteisiin Linkkeihin Lähteisiin Sisältöön

Luotu 30.11.2000. Päivitetty 4.3.2002

jari.eerola@helsinki.fi