Spektrum rf on Helsingin Yliopiston Matemaattis-Luonnontieteellisen tiedekunnan ruotsinkielisten opiskelijoiden ainejärjestö. Jäsenemme opiskelevat pääasiassa matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja tietojenkäsittelytiedettä, mutta muutamia jäseniä on myös muualta. Kaiken kaikkiaan jäseniä on noin 200.
Spektrum perustettiin alun perin 23.3.1933 nimellä Kemistklubben (vrt. Helsingin Yliopiston Kemistit, HYK), nimen Spektrum järjestö sai vuonna 1961 kun toiminta laajeni tiedekuntajärjestöksi (vrt. Matlu ry). Vuonna 1970 saimme mahdollisuuden muuttaa omaan pieneen, mutta viihtyisään, hiilikellariimme Helsingin Kruunuhaassa. Kellarista löytyy nykyään mm. keittiö, stereot ja sohvia jotka ovat vapaasti kaikkien jäsentemme käytettävissä.
Yhdistyksen pääasiallinen tehtävä on jäsentensä etujen valvominen, ts. ruotsinkielisten opiskelijoiden yhdistäminen Kumpulan kampuksella. Helpoin tapa päästä tähän tavoitteeseen on erilaisten tapahtumien järjestäminen: juhlia, ekskursioita, urheilua, tee-iltoja ja kaikkea mahdollista!
Me olemme ehkä pieni järjestö, mutta meidän harvalukuiset jäsenemme ovat sitäkin aktiivisempia. Eräs pienen kerhon etuja on, että kaikki tuntevat toisensa. Tästä johtuen Spektrum on mitä parhain paikka kuluttaa aikaa tutustumalla uusiin ihmisiin, juhlimalla ja laulamalla. Ja miksipä ei vaikka opiskelemalla, jos sen tyyppinen toiminta sattuu kiinnostamaan.
Jos haluat ottaa meihin yhteyttä s-postitse, tavoitat hallituksen osoitteesta spektrum-styrelse ät helsinki.fi, kaikki jäsenet tavoittaa
lähettämällä viestin osoitteeseen spektrumiter-lista ät helsinki.fi. Jos haluat jostain syystä lähettää meille tavallista postia osoite on:
Spektrum rf
Ruotsinkielinen opetuslaboratorio
Kemian laitos
PL 55
00014 Helsingin yliopisto