"Olenko minä niin yksin mailmassa, ettei minulla ole muuta uskottua kuin tämä muistikirjani, niin eikö ole! Tämäkö se on minun ainoa uskottuni, ainakin se on tähän saakka ollut. Sille olen monena kaihoisana iltana kertonut surujani..."

Näin pohdiskelee äidinisäni Kustaa Kaisla päiväkirjassaan, jonka keskenkasvuisena tyttösenä löysin maalta hylättynä ja repaleiksi kuluneena. Näillä kahdella säilyneellä muistikirjalla ei ole kansia. Alku- ja loppulehdet ovat tiessään, jäljelle jääneet repeilleitä ja osa aikaa sitten kadonnut. Teksti on kirjoitettu lyijykynällä, usein kiireessä, aamu- tai iltahetkinä. Sen tunnelmat kertovat tavallisista asioista: rakastetun kaipuusta, pienen ihmisen suruista ja iloista, mäkitupalaisen ja puusepän arkipuuhista. Samalla se heijastaa ajattelevan ihmisen maailmankuvaa ja hänen pyrkimystään parempaan. Se ilmaisee tuntoja syvästä itsesäälistä kirkkaaseen itseymmärrykseen, puhutellen meitä lähes vuosisadan takaa ajattomalla raikkaudella.

Kustaa Kaisla

Kustaa Kaisla syntyi Lopella 25.9.1874. Hänellä oli velipuolia ja veljiä, joista Kalle Laakso lienee ollut läheisin. Hän asui Lopen Läyliäisten Maakylässä, mäkitupalaismökissä, joka nyttemmin kuuluu hänen tyttärilleen, mutta tuolloin Niinimäen talolle.

Ensimmäinen päiväkirja kattaa ajanjakson syyskuulta 1906 marraskuuhun 1907. Toinen päiväkirjoista alkaa viitisen kuukautta myöhemmin, huhtikuussa 1908 ja päättyy helmikuussa 1909. Voimme päätellä Kustaa Kaislan omista sanoista, että hän alkoi pitää päiväkirjaa kesällä 1906 ilmaistaakseen tälle "ainoalle uskotulleen" voimakkaan rakastumisen synnyttämiä tuntojaan. Niin ollen vain muutama irronnut alkulehti erottaa lukijan hetkistä, jotka muovasivat äidinisäni koko loppuelämän peruuttamattomasti tiettyyn uomaansa.

Muistiinpanoina meille säilyneiden kahden ja puolen vuoden aikana häntä piinaava onneton rakkaus Aliinaan ei saa ratkaisuaan. Alkuaikojen rakastumisen voimakas laidasta laitaan lainehtiva epävarmuus vaihtuu vähitellen nöyräksi, lähes pelokkaaksi varmuudeksi omasta kohtalosta, joka uskotaan rakastetun otettavaksi tai jätettäväksi.

Kustaa Kaislan tunteiden kohde oli häntä lähes viisitoista vuotta nuorempi Aliina Salin (myöhemmin Salmikivi). Ohessa meille on säilynyt vain toisen osapuolen näkemys suhteesta, joka johti avioliittoon 28. joulukuuta 1912. Tyttärilleen kertomansa mukaan äidinäitini oli katkera tästä ratkaisusta. Hänen tunteensa kohdistuivat - kuten Kustaa toisinaan syystä epäilee - Kalleen. Tämän otti miehekseen kuitenkin Aliinan sisko Fiina, otti niin visusti, että tiettävästi vartoi Kalleaan hyvin tarkkaan ja järjesti asiat niin, että Aliinan oli pakko naida Kustaa.

Liitosta syntyi nopeaan tahtiin kuusi lasta, ikäjärjestyksessä: Kauko, Osmo, Aira, äitini Marja sekä kaksoset Heikki ja Markku. Ei toteutunut muistiinpanojen tekijän pelko kuolemisesta vanhanapoikana, jonka haudalla "ei näy surevaa vaimoa eikä pieniä ihmisalkuja". Aliina jäi yksin lapsiparvensa kanssa 21.2.1923, jolloin Kustaa menehtyi vatsasyöpään 48 vuoden iässä.

Äitini oli siis vasta kolmivuotias isänsä kuollessa. Nyt elossa oleville Kustaa Kaisla on kauan sitten elänyt ihminen, jonka hänen omat tyttärensä hämärästi muistavat. Pojista Markku kuoli vuoden vanhana; Osmo ja Heikki menehtyivät viime sodissa jälkikasvua jättämättä, Kauko kuoli myöhemmin.

Tämän suppean kirjasen myötä toteutuu toiveeni äidinisäni muistiinpanojen saattamisesta sellaiseen asuun, että toteutumatta jäisi myös hänen pelkonsa siitä, ettei "mitään muistoa jää minusta, enkä mitään suurta ja jaloa voi maailmassa toimittaa." Pitkään kirjoituspöytäni laatikossa lojunut vaikealukuinen, repeillyt teos on nyt saanut selkeämmän asun ja löytää tiensä muidenkin käsiin.

Kustaa Kaisla on lahjakas, mutta timantiksi hiomaton kirjoittaja. Hän on korkeampaa oppia saamaton, mutta paljon lukenut ja pohdiskellut mies, jonka kotikirjastoon kuuluivat niin Darwinin Lajien synty, kuin Engelsin Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä. Oikeinkirjoitus ei ole virheetöntä, sen sijaan teksti on ilmeikästä ja kirjoittajan sanavarasto yllättävän rikasta. Hän kertoo itse koetusta ja eletystä. Säähavainnot, iltamat ja vaalivalvonnat kuvataan aina persoonallisesti, ei milloinkaan ulkokohtaisesti.

Olen kirjoittanut puhtaaksi kaiken tekstin josta suinkin olen saanut selvän. Epäselvissä tapauksissa olen turvautunut hakasulkuihin. Jotkut äidinisäni käyttämät sanat ja paikannimet ovat jääneet pois käytöstä, joten syy tulkinnanvaraisuuteen saattaa olla joissakin tapauksessa pikemminkin tulkitsijassa kuin tulkittavassa. Mukana ovat kaikki sivut, käsittämättömiä katkelmanpätkiä myöten. En ole muuttanut tietoisesti mitään, vain välimerkkejä - pilkkuja ja pisteitä - olen ottanut vapauden lisäillä.

En tiedä, välittyykö muistikirjoista oikea kuva Kustaa Kaislasta ihmisenä. Hän lienee kuitenkin ollut yhteiskunnallisesti toimelias ihminen, joka ei ainoastaan käynyt kuuntelemassa, vaan itsekin pitämässä puheita. Äitini kertoo hänen kävelleen Läyliäisistä jalkaisin Helsinkiin eduskuntaan. Minulle mummuni kuvaili, miten isoisä kiipesi vieläkin pystyssä kasvavan korkean kuusen latvaan säätä ennustamaan.

Ehkä muistiinpanot ovat ulottuneet pidemmälle ajanjaksolle, tai sitten äidinisäni ehkä lakkasi pitämästä päiväkirjaa. Sairauden kehittyminen, jonka voi jo oheisista merkinnöistä aavistaa, lienee vaikuttanut osaltaan. Kun Aira lapsena löysi kotoa nipun Kustaan Aliinalle kirjoittamia kirjeitä, pisti hänen äitinsä ne kuulemma hyvin vihaisena pesään ja poltti. Seuraavat sivut ovat kuitenkin, onneksi, säästyneet meidän luettavaksemme.

Helsingissä 8.12.1990 Eva Isaksson

Aliina Kaisla ja hänen tyttärentyttärensä Eva