Palveluja tarjolla vammaiselle käyttäjälle?

Katsaus Helsingin yliopiston kirjastojen verkkosivustoihin

Eva Isaksson

Alkutilanne elokuussa 2005 / uusin päivitys 26.11.2007

Seuraava suppea katsaus liittyy Helsingin yliopiston estettömyyshankkeeseen. Kirjastonhoitajana ja esteettömyystoimikunnan jäsenenä olen kiinnostunut erityisesti yliopiston kirjastotilojen esteettömyydestä. Kävin lävitse Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjastojen sivuja nähdäkseni, millaista tietoa ja ohjeita kirjastot itse ovat laatineet vammaisille kirjaston käyttäjille. Olen päivittänyt tietoja saamani palautteen perusteella.

Kansalliskirjasto

Etusivulla oli aiemmin linkki "Vammaiskäyttäjille" Pikaopas-valikossa. Nyt tiedot löytyvät polkua Tietoa kirjastosta -> Pikalinkit / Pyörätuolilla kirjastoon -seuraamalla. Sivulla tiiviisti tietoa liikuntarajoitteisille. Yhdellä lauseella kerrotaan myös lukutelevision käyttömahdollisuudesta.

Opiskelijakirjasto

Kirjaston etusivulta aukioloaikojen ja yhteystietojen osiosta avautuvasta linkistä esteetön asiointi löytyy helmikuussa 2007 tehty esteettömyyssivu.

Teologisen tiedekunnan kirjasto

Kirjasto on tehnyt oman esteettömyyssivun syksyllä 2007.

Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto

Esteettömyystietoa löytyy navigointivalikon Palvelut-kohdasta löytyvästä linkistä Esteetön asiointi Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa.

Viikin tiedekirjasto

Viikin tiedekirjasto on lokakuussa 2005 laatinut erityisen esteettömyyssivun, joka perustuu Maija Halmisen on tekemään selvitykseen.

Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kirjaston etusivulta löytää esteettömyyssivulle joko navigaation (Esittely -> Esteettömyys) kautta, tai etusivun leipätekstin linkistä "portaaton reitti". Esteettömyyssivu on tehty talvella 2006/2007.

Terveystieteiden keskuskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto on marraskuussa 2005 lisännyt "Kirjaston esittely" -alavalikkoonsa yksityiskohtaisen sivun Toimintarajoitteisten asiakkaiden ohjeet.

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto on lisännyt sivuilleen Palvelut-osiosta avautuvan Erityispalvelut toimintarajoitteisille asiakkaille -alasivun.

Kumpulan tiedekirjasto

Kumpulan tiedekirjasto teki esteettömyyssivunsa maaliskuussa 2006.

Humanistisen tiedekunnan kirjasto

Humanistisen tiedekunnan kirjastolla on useita toimipisteitä. Se on loppuvuodesta 2006 lisännyt yhteystietoihinsa kuvauksen siitä, miten liikuntavammaiset voivat päästä kuhunkin toimipaikkaan.

Yhteenvetona

Vuoteen 2006 mennessä kaikki isot kirjastot olivat sijoittaneet sivuilleen vammaisille asiakkaille suunnattuja ohjeita. Ohjeissa keskitytään kirjastotilojen saavutettavuuteen ja pääsääntöisesti pyörätuolin käyttäjiin. Tietoja on nostettu helpommin löytyviksi, paitsi Kansalliskirjaston sivuilla, missä ne on päinvastoin siirretty pois etusivulta.

Verkkoaineistojen saavutettavuuteen ei ilmeisesti ole vielä suomalaisissa kirjastoissa paneuduttu.

Lisää tietoa?

Ota yhteyttä minuun osoitteella Eva.Isaksson@helsinki.fi mikäli haluat täydentää yllä olevia tietoja. Olen myös kiinnostunut muiden kirjastolaisten kokemuksista, jotka liittyvät vammaisten asiakkaiden kirjastonkäyttöön ja kirjastojen esteettömyyskysymyksiin yleensä.

Olen laatinut 2004 Kirjasto- ja tietopalvelualan pätevöitymiskoulutuksen yhteydessä tiiviin (4 s.) luentopäiväkirjan jossa käsittelen vammaista asiakasta tieteellisessä kirjastossa asiakaspalvelutyön näkökulmasta.

Verkkarin numerossa 7/2005 esteettömyydestä on asiaa kahden artikkelin verran.

ALMAsta löytyy rehtorin asettaman esteettömyysryhmän raportti, jonka liitteessä käsitellään kirjastoja.