KŠŠnnšstieteen hankala monitieteisyys

 

Andrew Chesterman

 

[2007. Sphinx. Finska Vetenskaps-Societeten rsbok 2006-2007, 101-109.]

 

KŠŠnnšstiede on muotoutunut voimallisesti viimeisen puolen vuosisadan aikana. Hahmottelen ensin tŠmŠn kehityksen pŠŠlinjat, ja kŠsittelen sitten joitakin alan nykyiseen monitieteisyyteen liittyviŠ ongelmia.

 

1. Varhaiset kŠsitteelliset ongelmat

 

KŠŠntŠminen ja tulkkaus ovat ilmeisesti saaneet alkunsa ihmiskunnan varhaisvuosina ensimmŠisten tulkkien myštŠ. Varhaisimmat kŠŠntŠmistŠ koskevat pohdinnat on lŠnnessŠ merkitty muistiin vŠhintŠŠn kaksituhatta vuotta sitten, ja useimmat koskevat pyhien tekstien kŠŠntŠmistŠ. Miten kŠŠntŠŠ Jumalan sana muuttamatta sitŠ tai syyllistymŠttŠ jumalanpilkkaan? Kristityt tyšnsivŠt ongelman lopulta syrjŠŠn osin sillŠ perusteella, ettŠ tekstin muodon muuttaminen ei vŠlttŠmŠttŠ tarkoittanut sen merkityksen muuttamista (PyhŠn Augustinuksen vŠite), ja osin siksi, ettŠ kristittyjŠ oli varta vasten kehotettu ÓlevittŠmŠŠn sanaaÓ. Islamissa Koraanin kŠŠntŠmiskielto on edelleen voimassa: perinteisestihŠn muslimit eivŠt kutsu sen ÓkŠŠnnšksiŠÓ tuolla nimellŠ, vaan puhuvat ennemminkin tulkinnoista tai versioista. (Mielenkiintoista kyllŠ, nyky-EU:ssa on poliittisista syistŠ pŠŠdytty samankaltaiseen ratkaisuun: koska kaikki EU-kielet ovat tasavertaisia, ÓkŠŠnnšksiŠÓ kutsutaan ÓversioiksiÓ, eikŠ virallista ÓlŠhtštekstiŠÓ ole.)

           TŠmŠ teologinen huoli kuvastaa niitŠ kŠsitteellisiŠ ongelmia, joiden parissa kŠŠnnšstieteilijŠt edelleen tyšskentelevŠt: MinkŠ luonteista vastaavuus on? MikŠ kŠŠnnšs oikeastaan on? Millainen kŠsite se on? MissŠ kulkee raja sen ja lŠhikŠsitteiden, kuten adaptaation, vŠlillŠ? Onko huono kŠŠnnšs kuitenkin jonkinlainen kŠŠnnšs? (KŠŠnnšksen mŠŠritelmissŠ on usein sekoitettu kŠsitteet ÓkŠŠnnšsÓ ja ÓhyvŠ kŠŠnnšsÓ. TŠmŠn vuoksi normatiiviset ja deskriptiiviset tavoitteet ovat usein menneet sekaisin.) Voiko kaikki tekstit kŠŠntŠŠ? Nykyvastaus on, ettŠ kaikki tekstit, jopa runot, voi jollain tapaa kŠŠntŠŠ, mutta tŠmŠ riippuu tietenkin siitŠ, mitŠ kŠŠnnšksellŠ tarkoitetaan. Se riippuu myšs siitŠ, minkŠlaista kŠŠnnšstypologiaa kŠytetŠŠn. Oletusarvo vaikutti aiemmin olevan, ettŠ on vain yhdenlaisia kŠŠnnšksiŠ. Kun kŠŠnnšsten piti kaikilta osin vastata alkuperŠistŠ (mitŠ teologia nŠytti edellyttŠvŠn), ei olekaan yllŠttŠvŠŠ, ettŠ kŠŠntŠmisen arveltiin olevan mahdotonta.

           Uudemmalla ajalla vastaavuuden kŠsite on jaettu moniin alaluokkiin ja kŠŠnnšksen mŠŠritelmŠt kattavat laajan kirjon erilaisia ÓversioitaÓ, jotka vaihtelevat kulttuurista ja aikakaudesta toiseen. Esimerkiksi runouden fonologisia kŠŠnnšksiŠ pidetŠŠn yleisesti kŠŠnnšksinŠ (jotka perustuvat epŠtavalliseen vastaavuuteen: tŠllaisen kŠŠnnšksen pyrkimys ei ole sŠilyttŠŠ merkitystŠ vaan sointi). TŠssŠ esimerkkinŠ Jandlin kŠŠnnšs saksaan Wordsworthin runon alkusŠkeistŠ:

 

           Mai hart lieb zapfen eibe hold

           er renn bohr in sees kai.

 

AlkuperŠinen kuuluu:

 

           My heart leaps up when I behold

           A rainbow in the sky.

 

           KŠŠnnšstiede siis sai alkunsa teologian ja kŠsiteanalyysin parissa. Nykyisin sillŠ on samat tavoitteet kuin millŠ tahansa akateemisella oppiaineella: kuvata ja selittŠŠ kŠŠntŠmistŠ sen kaikissa muodoissaan, ymmŠrtŠŠ kŠŠntŠjŠn toimintaa ja sen merkitystŠ. Soveltavan tutkimuksen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat konekŠŠntŠminen, kŠŠntŠmisen teknologia, koulutusmenetelmŠt, terminologiatyš ja kŠŠntŠmisen laadun arviointi. Vaikka useimmat tutkijat erikoistuvat joko kŠŠntŠmiseen tai tulkkaukseen, ala kattaa molemmat monikielisen viestinnŠn muodot. (TŠssŠ artikkelissa keskitytŠŠn kŠŠnnšspuoleen.)

           Sen jŠlkeen, kun kŠŠnnšstiede 1960-luvun tietŠmillŠ alkoi saavuttaa akateemisen aseman, ala on lŠpikŠynyt lukuisia paradigman vaihdoksia tai suunnanmuutoksia. TŠŠltŠ lšytyy monitieteisyysongelman alkujuuri. Tutkimuksen valtavirrasta voidaan erottaa neljŠ suuntausta, jotka ovat kehittyneet karkeasti ottaen seuraavassa jŠrjestyksessŠ.

 

2. Kielitieteellinen lŠhestymistapa (1960-luku–)

 

Seuraavat tutkimusaiheet kuuluvat kielitieteellisen lŠhestymistavan tŠrkeimpiin: EnsinnŠkin pohdittavana on kŠŠnnšsten vastaavuusongelma – niin vastaavuuden mŠŠritteleminen kuin kysymys sen mittaamisestakin. On esitetty useita tapoja mitata erilaisten semanttisten, muotoon liittyvien ja pragmaattisten tekijšiden perusteella kŠŠnnšksen ja sen lŠhtštekstin vŠlistŠ lŠheisyyttŠ. Tarvitaan myšs vŠlineitŠ erojen mittaamiseen. TŠssŠ tŠrkeŠtŠ osaa nŠyttelee vaihdoksen kŠsite. Se on kuitenkin ongelmallinen, sillŠ se sisŠltŠŠ oletuksen, jonka mukaan Óei-vaihdosÓ on mahdollinen. On osoittautunut hankalaksi sanoa, miten tŠllainen invariantti tarkkaan ottaen voitaisiin muotoilla: kyseessŠ on tertium comparationis -ongelma. Yksi vaikutusvaltainen ratkaisuehdotus on ollut transeemin kŠsite (Leuven-Zwart 1989/1990). Transeemin ajatellaan sijoittuvan kielellisesti ÓneutraalilleÓ alueelle kahden tekstin vŠliin.

           Vaihdoksia tuottavat niin kutsutut strategiat tai tekniikat eli kŠŠntŠjŠn toteuttamat tekstuaaliset muutokset. Toiset vaihdokset ovat pakollisia ja johtuvat kohdekielen rajoituksista ja sŠŠnnšistŠ. Toiset ovat vapaaehtoisia. (NŠiden kahden tyypin vŠlinen ero ei ole aina selkeŠ.) Kontrastiivinen analyysi on keskittynyt pakollisiin muutoksiin eli kielten vŠlisiin eroavaisuuksiin. KŠŠnnšstiede puolestaan on keskittynyt vapaaehtoisiin muutoksiin, koska niissŠ nŠkyvŠt itse kŠŠntŠjŠn tekemŠt pŠŠtškset.

           Toinen kiinnostuksen kohde on kŠŠnnšstypologia. Yksinkertaisen vapaa/kirjaimellinen-erottelun lisŠksi on olemassa laaja kirjo mahdollisia kŠŠnnšstyyppejŠ, jotka perustuvat ainakin seuraaviin tekijšihin (aiheesta lisŠŠ ks. Chesterman 1998):

           ¥ Tekstin funktio: sama vai eri?

           ¥ SisŠltš: kaikki, valikoitu, vŠhennetty vai lisŠtty?

           ¥ Muoto: millaista muodollista vastaavuutta suositaan? Tekstityypin? Kappalerakenteen? Lausejakojen? Morfeemirakenteen (> glossikŠŠntŠminen)? Huulten liikkeiden (> dubbaaminen)? Taiton? Jne.

           ¥ Tyyli: pyritŠŠnkš samaan vai ei? Kotoutettu? Vieraannutettu? Asiakkaan oma Óhouse-styleÓ?

           ¥ Kohdetekstin asema: rinnakkainen alkutekstin kanssa? ItsenŠinen? Alkutekstille toissijainen, kuten jotkut sopimuskŠnnškset?

           ¥ EdellytettŠvŠ kohdekielen laatu? YmmŠrrettŠvŠ / kieliopillinen / Šidinkielinen / ammattikielinen?

 

           Kolmas kielitieteellinen aihe, kŠŠnnšsuniversaalien tunnistaminen, on noussut suosioon suurten tietokonekorpusten myštŠ (ks. esim. Mauranen and KujamŠki 2004). TŠllaisia universaaleja piirteitŠ koskevat vŠitteet ovat kuvailevia hypoteeseja. KŠŠnnšsuniversaalit ovat kŠŠnnšksissŠ oletettavasti laajalti esiintyviŠ piirteitŠ, jotka erottavat nŠmŠ tekstit (a) lŠhtšteksteistŠ ja (b) kohdekielen luonnollisista teksteistŠ. Kutsun ensimmŠisiŠ ÓS-universaaleiksiÓ (vrt. eng. source text). EsimerkkejŠ nŠistŠ yleispiirteistŠ ovat: lisŠŠntynyt tyylillinen yhdenmukaistaminen, interferenssi, lisŠŠntynyt eksplisitaatio, kirjaimellisen kŠŠntŠmisen hypoteesi (kŠŠntŠjŠ muodostaa ensin mielessŠŠn kirjaimellisen version ja tekee siitŠ sitten vapaamman; ilmištŠ on tutkittu mm. kŠŠnnšsluonnosten avulla), uudelleenkŠŠntŠmishypoteesi (jonka mukaan saman teoksen myšhemmŠt kŠŠnnškset tiettyyn kieleen muistuttavat alkuperŠistekstiŠ enemmŠn kuin ensimmŠinen kŠŠnnšs; ajatus on alun perin Goethen). EsimerkkejŠ jŠlkimmŠisistŠ (T-universaaleista, vrt. target language) ovat: yksinkertaistuminen (vŠhemmŠn leksikaalista vaihtelua ja tiheyttŠ kuin ei-kŠŠnnetyissŠ samantyypisissŠ teksteissŠ, yleisimmŠt sanat yliedustettuja), kohdekielelle ominaisten ÓainutlaatuistenÓ yksikšiden tai rakenteiden aliedustus (esimerkiksi suomen partikkelit tai riittŠvyyttŠ ilmaisevat verbit kuten jaksaa, ehtiŠ, viitsiŠ) (Tirkkonen-Condit 2004). Oletetaan, ettŠ monet nŠistŠ mahdollisista universaaleista johtuvat kognitiivisista kielenprosessointirajoituksista. TŠmŠn tutkimussuunnan kritisoijat ovat esittŠneet, ettŠ nŠmŠ universaalit ovat yksinkertaisesti merkkejŠ huonosta kŠŠntŠmisestŠ.

           Tutkijat ovat myšs tarkastelleet tietylle genrelle tai tekstityypille ominaisia kŠŠnnšsongelmia (lakikieli, tekstitys ja muu tv- ja elokuvakŠŠntŠminen, runous, lastenkirjallisuus, verkkotekstit, lokalisaatio) tai kielellisen tason yleisluontoisempia kŠŠnnšsongelmia (allusioiden, huumorin, nimien ym. kŠŠntŠminen).

           Viime aikoina on esiintynyt kasvavaa kiinnostusta niitŠ tapoja kohtaan, joilla ÓkŠŠntŠminenÓ on kŠsitteellistetty eri kielissŠ. Erityisen kiinnostavia ovat kielet, joissa termi ei pohjaudu tutulle trans-late / Õkantaa yliÕ -metaforalle, joka nŠyttŠŠ korostavan jonkin muuttumattoman sŠilyttŠmistŠ ja siirtŠmistŠ. On kieliŠ, joissa tŠtŠ ajatusta ei esiinny, vaan kŠsitteellistŠminen vaikuttaa vapaammalta: ajatellaanpa esimerkiksi suomen kŠŠntŠŠ-termin perusmerkitystŠ ÕmuuttaaÕ. Verrataan unkarin ford’tani-termiin, ÕkŠŠntŠŠÕ, eng. ÕturnÕ, ja japanin honyaku-termiin (hon ÕkŠŠntŠŠ, lepattaaÕ, yaku ÕsanojaÕ). TŠllainen tutkimus vaikuttaa kŠsitykseemme kŠŠntŠmisestŠ universaalina kŠsitteenŠ ja tekee siitŠ ongelmallisen.

           TŠmŠn tutkimussuunnan pŠŠasialliset tutkimusmenetelmŠt ovat kŠsiteanalyysi ja kontrastiivinen tekstianalyysi, johon toisinaan yhdistetŠŠn tilastollista analyysia.

 

3. Kulttuurinen kŠŠnne (n. 1980-luku–)

          

On itsestŠŠn selvŠŠ, ettŠ kŠŠntŠminen on paitsi kielellistŠ myšs kulttuurista toimintaa, eikŠ yksinomaan siksi, ettŠ kieli kuuluu kulttuurin piiriin. KŠŠnnšsprofiileihin (niiden lingvistisiin muotoihin) ja kŠŠntŠjŠn pŠŠtšksiin vaikuttavat osaltaan sellaiset kulttuuriset reunaehdot kuin normit ja aatteet. KŠŠnnšksillŠ itsellŠŠn voi myšs olla valtavia kulttuurisia seurausvaikutuksia. EtsimŠttŠ mieleen tulevia esimerkkejŠ ovat pyhien tekstien kŠŠntŠminen ja keskiaikaisten arabian kŠŠntŠjien osuus klassisen ajattelun tallentamisessa. KŠŠntŠjillŠ on ollut suunnaton vaikutus kulttuurin kehitykseen ja kulttuuriseen identiteettiin (ajatellaanpa vaikkapa Agricolaa Suomessa). KŠŠnnškset ovat tosiaankin kulttuurin rajat ylittŠviŠ siltoja. Mutta kŠŠnnškset myšs merkitsevŠt ja luovat kulttuurisia rajoja.

           KŠŠntŠmisen kulttuurisen ulottuvuuden tutkimukseen kuuluu kŠŠntŠmisen historian lisŠksi monta muuta nŠkškohtaa. Suuri suomalainen kŠŠnnšshistoriallinen projekti on julkaissut merkkiteoksen aiheesta tŠnŠ vuonna (Riikonen et al. 2007). Kulttuurisuuntauksen yksi keskeinen kŠsite on ollut sosiologiasta lainattu normin kŠsite. Tutkijoita on kiinnostanut, miten normit muuttuvat ja vaihtelevat, miten ne vaikuttavat kŠŠntŠjŠn pŠŠtšksiin ja millaista todistusaineistoa normien tutkimiseen on saatavana. PelkŠt tekstuaaliset sŠŠnnšnmukaisuudet eivŠt riitŠ, vaan pitŠŠ myšs lšytŠŠ viitteitŠ normatiivisesta voimasta. NŠitŠ voi lšytyŠ norminluoja-auktoriteettien puheenvuoroista (esimerkiksi Valvoja-lehti nŠytteli merkittŠvŠŠ osaa eurooppalaisten kirjallisuuskŠŠnnšsten suodattajana: ks. Tuominen 2000) tai kŠŠntŠjien kirjoituksista omista periaatteistaan (esim. kŠŠntŠjien esipuheista).

           Normitutkimuksen seurauksena kŠŠntŠmisen mŠŠritelmŠ on vŠljentynyt. TŠmŠn nŠkemyksen mukaan kŠŠnnšs on yksinkertaisesti mikŠ tahansa teksti, joka noudattaa tarvittavia normeja tietyssŠ kulttuurissa tiettynŠ aikakautena. MitŠŠn vastaavuuteen liittyviŠ ennakkoehtoja ei edellytetŠ. Ei myšskŠŠn oleteta, ettŠ on olemassa universaali ja ehdoton mŠŠritelmŠ, joka on voimassa kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa.

           Toinen seuraus on ollut kiinnostus teksteihin, jotka nŠyttŠvŠt tŠyttŠvŠn kŠŠnnšksen tunnusmerkit, mutta eivŠt itse asiassa ole kŠŠnnšksiŠ. Ne ovat pseudokŠŠnnšksiŠ, ja kulttuurihistoriasta tunnetaan useita kiehtovia tapauksia. Esimerkiksi mormoniusko perustuu mitŠ ilmeisimmin (muiden kuin mormonien mielestŠ) pseudokŠŠnnškselle, jonka Joseph Smith teki enkeli Moronilta saamistaan kultalevyistŠ. Oletetun kŠŠnnšstyšn jŠlkeen lŠhtštekstit vŠitettiin palautetun Moronille. YhtŠ lailla kiehtovia ovat niin kutsutut pseudo-originaalit eli tekstit, joiden on vŠitetty olevan alkuperŠistekstejŠ, mutta jotka ovatkin olleet kŠŠnnšksiŠ. NŠmŠkin kuuluvat kŠŠntŠmisen historian piiriin, sillŠ ne kertovat kŠŠnnšsten roolista ja asemasta verrattuna alkuperŠisteksteihin.

           Kulttuurinen kŠŠnnšstutkimus on kŠyttŠnyt laajalti apunaan polysysteemiteoriaa (e.g. Even-Zohar 1990, Toury 1995), joka tarjoaa puitteet kŠŠnnšsten funktioiden ja vaikutuksen analysoimiseksi kohdekulttuurissa. Keskeinen kŠsite on manipulaatio: oletetaan, ettŠ yksikŠŠn kŠŠnnšs ei ole tŠysin neutraali tai objektiivinen, vaan vŠistŠmŠttŠ kantaa mukanaan ideologisia jŠlkiŠ kŠŠntŠjŠstŠ ja/tai asiakkaasta. Mukaan kuvaan tulevat nŠin valtaan, kulttuuri-imperialismiin, sukupuoleen, sensuuriin, politiikkaan ja etiikkaan liittyvŠt kysymykset, jotka ovat olleet keskeisiŠ postkoloniaalisissa kŠŠnnšstutkimuksissa. Esimerkiksi kŠŠntŠmistŠ EU-parlamentissa tarkastelleessa tutkimuksessa vŠitettiin, ettŠ erŠŠssŠ keskustelussa pidetyn puheen kŠŠnnšs sisŠlsi sŠŠnnšnmukaisia persoonan vaihdoksia: englanninkieliset ensimmŠisessŠ persoonassa olevat viittaukset vaihdettiin ranskassa kolmanteen persoonaan, ja nŠin ranskankielinen versio etŠŠnnytettiin kŠsiteltŠvŠstŠ politiikkalinjauksesta (Mason 2003).

           Mainitsemisen arvoisia ovat myšs kulttuurisemioottinen tutkimus ja kŠŠnnšsfilosofian tutkimus, samoin kŠŠntŠmisen kŠsitteen kŠyttš muilla aloilla, kuten biologiassa ja kemiassa.

           KŠŠntŠmisen kulttuurisessa tutkimuksessa kŠytetŠŠn monia tutkimusmenetelmiŠ. Useimmat sisŠltŠvŠt jonkinlaista kielitieteellistŠ analyysiŠ, mutta myšs arkistotutkimusta. Myšs hermeneuttisia menetelmiŠ on kŠytšssŠ.

 

4. Kognitiivinen tutkimus (1990-luku–)

          

ErŠs tŠrkeŠ tutkimussuuntaus on pyrkinyt selvittŠmŠŠn, mitŠ tapahtuu kŠŠntŠjŠn pŠŠn sisŠllŠ. Toiset tutkijat ovat kŠyttŠneet psykologian menetelmiŠ, esimerkiksi ŠŠneenajattelumenetelmŠŠ, toisissa projekteissa on taas kŠytetty suorempia menetelmiŠ, nŠppŠimistštapahtumien rekisteršintiŠ, pupillin liikkeiden mittauksia tai jopa elektrodeja. (Kartoituksia aiheesta ks. JŠŠskelŠinen 2002, Tommola 2006.) Kiinnostuksen kohteena ovat olleet esimerkiksi kŠŠntŠjŠn pŠŠtšksentekostrategiat; tulkin muisti ja muistiinpanotekniikka; tunteiden, mielialan, omakuvan, ajan ja stressin vaikutus kŠŠntŠmisen ja tulkkauksen laatuun; ammattilaisten ja aloittelijoiden tyšprosessien vŠliset erot sekŠ kaksikielisten lasten harrastama Óluonnollinen kŠŠntŠminenÓ. Osa tutkimuksesta on lŠhtenyt halusta kehittŠŠ koulutusmenetelmiŠ. PitkŠn linjan ammattilaisten ja aloittelevien kŠŠntŠjien pŠŠtšksentekoprosessien vŠlisistŠ eroista on esimerkiksi saatu kiinnostavaa tietoa. Toinen tutkimuksen taustamotiivi on yleinen halu ymmŠrtŠŠ ihmisen ajattelua paremmin.

           ErŠs kehittyneimmistŠ tŠmŠn alueen tutkimushankkeista on Kššpenhaminan kauppakorkeakoulun TRANSLOG-projekti. Projektissa pyritŠŠn nŠppŠimistštapahtumien rekisteršintiŠ, videoitua ŠŠneenajattelua, jŠlkikŠteishaastatteluja ja tekstianalyysiŠ yhdistŠmŠllŠ kokoamaan poikkeuksellisen yksityiskohtainen kuva kŠŠntŠmisen mikroprosesseista (ks. esim. Hansen 2002).

           KŠytetyt metodit ovat olleet vankasti empiirisiŠ.

 

5. KŠŠntŠmisen sosiologia (2000-luku–)

          

Uusin trendi on sosiologinen, ja se on tullut nŠkyviin monissa viime vuosien konferensseissa ja aikakauskirjojen erikoisnumeroissa.

           KŠŠnnšssosiologiasta voidaan erottaa kolme eri haaraa (Chesterman 2006).

           (a) KŠŠntŠjien ja tulkkien sosiologia. TŠssŠ ihmiset pikemminkin kuin tekstit ovat tutkimuksen keskišssŠ. TŠrkeŠt kysymykset koskevat kŠŠntŠjien ja tulkkien roolia ja asemaa, heidŠn verkostojaan sekŠ ammattiin liittyviŠ kysymyksiŠ, kuten tapoja mainita kŠŠntŠjŠ, hintoja ja maksuperusteita tai ammattiyhdistysten roolia.

           Kuka esimerkiksi tosiasiassa toimii tulkkina suuressa sairaalassa? ErŠŠssŠ tutkimuksessa (Pšchhacker ja Kadric 1999) todettiin, ettŠ valtaosan tulkkaamisesta tekivŠt siivoojat...

           TŠssŠ on myšs syytŠ mainita niin kutsuttu kŠŠntŠmisdiskurssi. TŠllŠ tarkoitetaan yleisšn tapaa puhua tai kirjoittaa kŠŠntŠmisestŠ ja kŠŠntŠjistŠ. Koska ja millŠ tavoin kŠŠntŠminen on julkisen huomion kohteena? Valituksissa tekstityksen kŠŠnnšsvirheistŠ, vitseissŠ huonoista konekŠŠnnšksistŠ, turistienglannista... Viime aikoina on tehty tutkimuksia, joissa on tarkasteltu matkakirjoissa ja kaunokirjallisuudessa esiintyviŠ mielikuvia kŠŠntŠjistŠ ja tulkeista. Carol Maier (2006) esimerkiksi vŠittŠŠ, ettŠ kŠŠntŠjŠ on ÓtheorosÓ, joka viisautta etsiessŠŠn matkaa kohti Toista.

           (b) KŠŠnnšsten sosiologia (kustannustoiminta, markkinointi, myynti ja kirjastolainat, kansainvŠliset kŠŠnnšsmarkkinat, tekijŠnoikeuskysymykset).

           (c) KŠŠntŠmisen sosiologia (havainnoitavissa oleva kŠŠntŠmistapahtuma): tyšprosessit; kŠŠnnšsmuistien ja vastaavien apukeinojen kŠyttš; puhelimitse tehtŠvŠn etŠtulkkauksen toimivuus; kŠŠntŠminen tiiminŠ; laadunvalvontajŠrjestelmŠt, korjausprosessit, parhaiden kŠytŠntšjen tutkimus; kŠŠnnšsprosessi EU:n tai eduskunnan kaltaisissa monikielisissŠ organisaatioissa (esim. Nordman 2003); dokumenttien samanaikainen luonnostelu eri kielillŠ yhtŠ aikaa; kansainvŠliset normit ja kŠytŠnnšt sekŠ kŠŠnnšspolitiikka (kansallinen, monikansallinen, paikallinen, yrityksen...).

           Sosiologisessa kŠŠnnšstutkimuksessa on hyšdynnetty monia sosiologian teorioita ja sovellettu niiden kŠsitteitŠ, erityisesti Bourdieulta saatuja. Menetelmiin kuuluvat suora havainnointi, haastattelut ja kyselykaavakkeet.

 

           NeljŠn edellŠ hahmotellun suuntauksen lisŠksi tehdŠŠn toki myšs tutkimusta konekŠŠntŠmisen, kŠŠnnšsmuistien ja muiden apuneuvojen kehittŠmiseksi, termitutkimusta sekŠ tyštŠ kŠŠntŠjŠkoulutuksen parissa.

 

6. Ongelmia

 

KŠŠnnšstiede on siis luonteeltaan vŠistŠmŠttŠ monitieteistŠ – mikŠ ei johdu vain alasta itsestŠŠn, vaan myšs sen suhteesta ympŠršiviin aloihin. TŠmŠ ei kerro vain aihepiirin rikkaudesta, vaan tuo muassaan myšs vakavia ongelmia.

           Oppiaineiden kehittyessŠ niillŠ on taipumus fragmentoitua. Kielitiede on esimerkiksi jakautunut lukuisiin hybridialoihin, kuten sosiolingvistiikkaan, psykolingvistiikkaan, tietokonelingvistiikkaan ja niin edelleen. Joissakin tapauksissa tŠllŠ jakautumisella on ollut vaikutuksia laitostasolla, kun virkoja on mŠŠritelty uudelleen ja laitoksia on perustettu tai yhdistetty. Omassa yliopistossani yllŠttŠvŠ seuraus on ollut fonetiikan ja yleisen kielitieteen irrottaminen toisistaan, jopa niin ettŠ fonetiikka kuuluu eri tiedekuntaan.

           TŠmŠkš on kŠŠnnšstieteen tulevaisuus? Jo nykyisellŠŠn kukaan ei kykene hallitsemaan koko kenttŠŠ. Vaarana on, ettŠ tŠmŠ luonnollinen keskipakoinen suuntaus hajottaa kentŠn tŠysin. Vastavoimaksi tarvitaan keskihakuinen suuntaus, joka vie kohti konsilienssia.

           Fragmentoituminen heijastuu teoreettisella tasolla. Kaikki kŠŠnnšstutkimus jakaa pyrkimyksen ymmŠrtŠŠ lisŠŠ kŠŠntŠmisestŠ, mutta yhteistŠ teoriaa ei ole olemassa, eikŠ edes visiota yleisen teorian aikaansaamisesta jonakin kauniina pŠivŠnŠ. Sen sijaan on olemassa lukuisia miniteorioita, jotka kattavat osia kokonaisuudesta: ekvivalenssiteoria, teoria kognitiivisesta pŠŠtšksenteosta, polysysteemiteoria, kommunikaatioteoria jne. Ne eivŠt kuitenkaan muodosta yhtŠ kokonaisuutta.

           Oppiaineella ei myšskŠŠn ole yhteistŠ metodologiaa eikŠ keskeisiŠ kŠsitteitŠ, joiden mŠŠritelmistŠ oltaisiin yhtŠ mieltŠ. Myšs kŠytettŠvŠt aineistot ovat erilaisia. Daniel Gile, johtava tulkkauksen tutkija, on hiljattain vŠittŠnyt, ettŠ kŠŠnnšstieteellŠ on kaksi erillistŠ metodologista paradigmaa: toinen tulee empiirisen tutkimuksen piiristŠ ja toinen humanistisista tieteistŠ. NŠmŠ kaksi paradigmaa eivŠt hŠnen mukaansa tŠysin jaa samoja tutkimukselle asetettavia normeja. (Ks. European Society for Translation Studies -yhdistyksen kotisivu osoitteessa <http://www.est-translationstudies.org/> > Research Issues sekŠ Gile 2006.)

           Alan tutkijat eivŠt edes jaa samoja filosofisia peruslŠhtškohtia, kuten kŠvi ilmi Target-julkaisun Forumilla kŠydystŠ vŠittelystŠ (keskustelun avasi Chesterman and Arrojo 2000). Onko alamme siis perimmiltŠŠn hermeneuttinen oppiaine kuten kirjallisuusteoria, soveltava kuten insinššritaito vai empiirinen kuten psykologia? Olemme tŠstŠ eri mieltŠ. – Joidenkin mielestŠ tilanne on jŠnnittŠvŠ. Annetaan kaikkien kukkien kukkia! HyvŠ niin, mutta teorianmuodostuksen nŠkškulmasta katsottuna, jonka toki tulee olla jokaisen akateemisen oppiaineen perimmŠinen pyrkimys, tŠmŠ lŠhestymistapojen kirjavuus ei ole vain siunaukseksi.

           Vaarana on, ettŠ nykyinen asiaintila aiheuttaa teoreettista pinnallisuutta. Kun kŠsitteitŠ lainataan ympŠršiviltŠ aloilta, ne saatetaan eri kontekstissa sovellettaessa tulkita vŠŠrin. Ja kun tutkimuksessa pyritŠŠn yhdistŠmŠŠn eri alojen teoreettisia kŠsitteitŠ, ei tŠmŠn eri lŠhteistŠ ammentavan sekoituksen osasia vŠlttŠmŠttŠ pysty sovittamaan loogisesti yhteen. KŠyttŠvŠtkš kŠŠnnšstieteilijŠt esimerkiksi kŠŠntŠjŠn habituksesta puhuessaan tŠtŠ termiŠ tŠsmŠlleen Bourdieun tarkoittamassa merkityksessŠ? Voimmeko tyšssŠmme yksinkertaisesti ammentaa sieltŠ ja tŠŠltŠ, valiten ja yhdistŠen eri yhteyksistŠ otettuja kŠsitteitŠ? Kun puhumme kŠŠntŠmisen normeista, tiedŠmmekš tosiaan, mitŠ ÓnormeillaÓ tarkoitamme? TŠstŠ kŠsitteestŠ tuntuu vallitsevan kŠŠnnšstieteen parissa useita eri tulkintoja (ks. SchŠffner 1998). Kun alamme tutkia kŠŠntŠjŠn kognitiota, onko meillŠ todella tarvittavat taustatiedot kognitiivisesta psykologiasta? Muutamat tutkijat ovat pyrkineet soveltamaan toimijaverkkoteoriaa kŠŠnnšstutkimukseen; kŠŠnnšstiede on kuitenkin niin erilainen kuin ala, jonka parissa teoria kehitettiin, ettŠ herŠŠ vŠistŠmŠttŠ kysymys, voiko teoriaa sen nŠennŠisestŠ houkuttelevuudesta huolimatta soveltaa kŠŠntŠjŠn suhdeverkoston tutkimiseen. (Ks. Buzelin 2005, erikoisnumerossa kŠŠntŠmisen sosiologiasta.)

           Muutaman viime vuoden aikana on jŠrjestetty ainakin kolme kansainvŠlistŠ konferenssia, joiden teemana on ollut kŠŠnnšstieteen monitieteisyys. TŠmŠ voi olla merkki innostuneisuudesta, mutta sen voi myšs nŠhdŠ viitteenŠ luottamuskriisistŠ. YhtenŠisen teorian puute synnyttŠŠ legitimaatio-ongelman. KeitŠ olemme? MitŠ yhteistŠ meillŠ on? MikŠ on asemamme suhteessa muihin oppiaineisiin? Moni kŠŠnnšstieteen tutkija tyšskentelee itse asiassa kielten, kirjallisuuden, filosofian, teologian tai kulttuurintutkimuksen laitoksella. Euroopassa on vain vŠhŠn professuureja, joiden alaksi on erityisesti mŠŠritelty kŠŠntŠminen tai tulkkaus. Suomi on tŠssŠ mielessŠ melkoinen poikkeus, tai on ainakin tŠhŠn asti ollut.

           TŠmŠ debatti ulottuu myšs kŠŠntŠjŠkoulutukseen. Suomessa on nyt tehty ministeritason pŠŠtšs, ettŠ Savonlinnan ja Kouvolan kŠŠntŠjŠnkoulutuslaitokset siirretŠŠn niiden emoyliopistojen pŠŠkampuksille Joensuuhun ja Helsinkiin. Kummassakin tapauksessa tŠmŠ nŠyttŠŠ merkitsevŠn nŠiden laitosten ja niiden edustaman oppiaineen itsenŠisen aseman heikkenemistŠ. Joensuussa kŠŠnnšsyksikkš yhdistetŠŠn suurempaan kielten laitosten ryhmŠŠn. TŠtŠ kirjoittaessani rakenteellisia ratkaisuja ei HelsingissŠ vielŠ ole tehty. On kuitenkin selvŠŠ, ettŠ tŠŠllŠ tullaan nŠkemŠŠn yhteentšrmŠys niiden vŠlillŠ, jotka haluavat sŠilyttŠŠ kŠŠntŠjŠnkoulutuslaitoksen erillisen identiteetin, ja niiden, jotka suosivat syvempŠŠ integraatiota kielten laitosten kanssa. Tampereella kŠŠnnšsosasto on jo osa suurta kielten laitosta. Turussa kŠŠntŠjŠnkoulutus on osittain sŠilyttŠnyt itsenŠisemmŠn aseman, mikŠ johtunee osaltaan KŠŠntŠmisen ja tulkkauksen keskuksen korkeasta profiilista.

 

           ItŠvaltalainen kŠŠntŠmisen tutkija Klaus Kaindl (2006) on esittŠnyt tiiviin analyysin monitieteisyydestŠ kolmivaiheisena prosessina. EnsimmŠisessŠ vaiheessa monitieteisyys on ÓimperialististaÓ ja tutkimusta hallitsee tietty ala. KŠŠnnšstieteessŠ tŠmŠ ala on ollut kielitiede. Toinen on ÒtuonninÓ vaihe, jossa ala lainaa kŠsitteitŠ, kehyksiŠ, teorioita ja metodeja. KyseessŠ on yksisuuntainen ÓsisŠŠnottavaÓ prosessi. TŠmŠ kuvaa alamme nykytilaa melko hyvin. Kaindl kutsuu kolmatta vaihetta Óvastavuoroiseksi monitieteisyydeksiÓ, jossa Ókaksi tai useampi oppiaine tekee yhteistyštŠ tasa-arvoisesti ja lŠhestyy tutkimusongelmaa systemaattisesti kehittŠmŠllŠ ja suhteuttamalla toisiinsa teoreettisia ja metodologisia lŠhestymistapojaÓ (89). Olemme hŠdin tuskin tŠmŠn vaiheen alussa, mutta tŠmŠ on selvŠstikin suunta, johon meidŠn tulee pyrkiŠ. NŠhtŠvŠksi jŠŠ, pystymmekš tŠhŠn samalla sŠilyttŠen vaivalla hankitun identiteettimme erillisenŠ oppiaineena vai onko se uhrattava kehityksen nimissŠ.

 

(Englannista kŠŠntŠnyt Maarika Toivonen/Kielitoimisto Huoltamo)

 

LŠhteet

 

Buzelin, H. 2005. Unexpected Allies: How LatourÕs Network Theory could Complement Bourdieusian Analyses in Translation Studies. The Translator 11, 2, 193-218.

Chesterman, Andrew 1998. Causes, Translations, Effects. Target 10, 2, 201-230.

Chesterman, A. and Arrojo, R. 2000. Shared ground in Translation Studies. Target 12, 1, 151-160.

Chesterman, A. 2006. Questions in the sociology of translation. In Ferreira Duarte, J. et al. (eds), Translation Studies at the Interface of Disciplines. Amsterdam: Benjamins, 9-27.

Even-Zohar, I. 1990. Polysystem Studies. Poetics Today 11, 1.

Gile, D. 2006. Regards sur lÕinterdisciplinaritŽ en traductologie. In Ballard, M. (ed.), QuÕest-ce que la traductologie? Arras: Artois Presses UniversitŽ, 107-117.

Hansen, G. (ed.) 2002. Empirical Translation Studies. Process and Product. Copenhagen: Samfundslitteratur.

JŠŠskelŠinen, R. 2002. Think-aloud protocol studies into translation: An annotated bibliography. Target 14, 1, 107-136.

Kaindl, K. 2006. Complexity and interdisciplinarity: two key concepts in Translation Studies. In …ztŸrk Kasaar, S. (ed.), InterdisciplinaritŽ en traduction. Istanbul: ƒditions Isis. Vol .1, 85-93.

Leuven-Zwart, K. M. van. 1989/1990. Translation and Original. Similarities and Dissimilarities, I and II. Target 1, 2, 151–181 and 2, 1, 69–95.

Maier, C. 2006. The translator as theoros. In Hermans, T. (ed.), Translating Others, vol 1. Manchester: St. Jerome Publishing, 163-180.

Mason, I. 2003. Text Parameters in Translation: Transitivity and Institutional Cultures. In Gerzymisch-Arbogast, H. et al. (eds), Textologie und Translation. TŸbingen: Narr, 175-188.

Mauranen, A. and P. KujamŠki (eds) 2004. Translation Universals. Do they exist? Amsterdam: Benjamins.

Nordman, L. 2003. From draft to law – Studying the translation process of legal bills in Finland. In Gerzymisch-Arbogast, H. et al. (eds), Textologie und Translation. TŸbingen: Narr, 203-217.

Pšchhacker, F. and Kadric, M. 1999. The Hospital Cleaner as Healthcare Interpreter: A Case Study. The Translator 5, 2, 161-178.

Riikonen, H.K., P. KujamŠki, U. Kovala ja O. Paloposki (toim.) 2007. Suomennoskirjallisuuden historia 1–2. Helsinki: SKS.

SchŠffner, Christina (ed.) 1998. Translation and Norms. Current Issues in Language and Society 5, 1&2.

Tirkkonen-Condit, S. 2004. Unique items – over- or under-represented in translated language? In Mauranen and KujamŠki 2004, 177-184.

Tommola, J. 2006. Tulkkaus tutkimuskohteena. In Tommola, J. and Y. Gambier (eds), Translation and Interpreting – Training and Research. Turku: Department of English Translation Studies, 173-193.

Toury, Gideon 1995. Descriptive Translation Studies and Beyond. Amsterdam: Benjamins.

Tuominen, L. 2000. Le r™le du Valvoja dans la diffusion de la littŽrature franaise en Finlande dans les annŽes 1880-1890. Pro gradu thesis, Department of Romance Languages, University of Helsinki.

 

Back to Publications List