YTY
Siltavuorenpenger 5 A, 4. krs
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Puh.: (09) 1911 (vaihde)
Sähköposti kurssiasioissa:
yty-yopeda@helsinki.fi
Opintopsykologien toiminta YTYssä
Tavoitteena mielekäs opiskelu
Helsingin yliopiston opintopsykologit työskentelevät monin eri tavoin opiskelutaitojen, motivaation, ajanhallinnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Opiskelijoille opintopsykologit tarjoavat yksilöllistä ja ryhmämuotoista ohjausta. Yliopiston henkilökuntaa he tukevat konsultoimalla ja kouluttamalla.
Tutkimusta ja yhteistyötä
Opintopsykologit ovat oppimisen ja ohjauksen asiantuntijoita. He ovat aktiivisesti mukana yliopiston oppimisympäristöjen kehittämistyössä. Osana kehittämistyötä he tutkivat korkeakouluopiskelijoiden oppimista ja oppimisvaikeuksia. Opintopsykologit tekevät yhteistyötä myös yliopiston ulkopuolella opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Campus Conexus hankkeen Haastavat ohjaustilanteet -koulutus järjestetään uudelleen 10.1.2013 keskustassa. Ilmoittautumisesta ja ohjelmasta tietoa tällä sivulla ja Henkassa loka-marraskuun 2012 aikana.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Lisätietoja Helsingin yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle yliopiston intranetistä.
Sivuilta löytyy myös yhteydenottolomake Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelijoille. Opintopsykologien yhteinen sähköpostiosoite opintopsykologi[at]helsinki.fi.
Hyödyllisiä linkkejä
- YTHS
- Nyyti ry
- Campus Conexus - Korkeakouluopiskelijan syrjäytymisen ehkäiseminen
