Helsingin yliopisto 1917-

Olli Miettisen Kehrä sijaitsee 1957 valmistuneessa Porthaniassa. Kuvassa osa maalauksesta.

Yliopiston historian kolmas vaihe Suomen tasavallan yliopistona alkoi Suomen itsenäistyttyä 1917.

Suomen itsenäistyttyä 1917 yliopisto sai keskeisen roolin kansallisvaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Yliopistoyhteisön jäsenet edistivät uuden valtion kansainvälistä vuorovaikutusta ja talouselämän kehitystä. Lisäksi he osallistuivat aktiivisesti maan poliittiseen toimintaan ja tasa-arvopyrkimyksiin.

1900-luvulla Helsingin yliopiston tieteellinen tutkimus saavutti eurooppalaisen huipputason. Tätä ilmensivät mm. sen professoreille osoitetut kansainväliset tunnustukset kuten matemaatikko L. Ahlforsin vastaanottama Fields-mitali 1936, professori A. I. Virtasen Nobelin kemian palkinto 1945 ja professori Ragnar Granitin jaettu Nobelin lääketieteellinen palkinto 1967.

Toisen maailmansodan ja jälleenrakennuksen vuosina yliopistotutkimus keskittyi suomalaisten elinolosuhteisen parantamiseen ja Suomen nopean kehityksen varmistamiseen. Yliopisto oli aktiivisesti mukana vuosisadan jälkimmäisen puoliskon suurissa yhteiskunnan ja elinkeinorakenteiden muutoksissa. Yliopisto edisti myös osaltaan modernin teknologian läpimurtoa.

Helsingin yliopisto kasvoi voimakkaasti tieteellisen kehityksen myötä. Yliopistoon syntyi useita uusia tieteenaloja ja tiedekuntia. Nykyään yliopisto koostuu 11 tiedekunnasta, 500 professorista ja 35 000 opiskelijasta.

2000-luvun Helsingin yliopisto panostaa tieteelliseen tutkimuk-seen, tutkimukseen perustuvaan korkeatasoiseen koulutukseen ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Päämääräkseen yliopisto on asettanut olla yksi maailman parhaita monitieteisiä tutkimusyliopistoja.