Yliopiston historiaLisätietoja:Yliopistolliset symbolit Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852:Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899: |
Oivalluksia kautta yliopiston historianHelsingin yliopistossa on toiminut eri tieteenalojen kärkinimiä jo vuosisatojen ajan. Osan heistä, kuten nobelisti A. I. Virtasen, jälkipolvet muistavat hyvin. Toiset, kuten Einsteinin kanssa kilvoitellut G. Nordström, ovat nykyään vähemmän tunnettuja. Yliopisto -lehti julkaisi vuonna 2005 yliopiston 365-vuotissyntymäpäivien kunniaksi juttusarjan, johon on poimittu yliopiston tutkijoiden tai kasvattien eri vuosisatoina tekemiä tieteellisiä oivalluksia. Joukkoon mahtuu niin virtapiirimittareita, komeettoja, hyvin säilyviä juustoja, hammaslääketiedettä kuin runoutta. Käytännöllisten keksintöjen lisäksi mukana on tieteellisiä läpimurtoja kuten tutkijoita kauan askarruttaneita matemaattisia ongelmia ja uusia koulukuntia luovia tieteellisiä oivalluksia. Oivallukset ovat aikansa tuotteita. Ne syntyvät tietyssä tieteellisessä yhteydessä yhden tai useamman tutkijan työn tuloksena kulloisestakin pohjatiedosta ja tarpeesta. Monella oivalluksella on ollut suuri merkitys oman aikansa tieteelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Tutkimus on kautta yliopiston historian ollut monialaista ja kansainvälistä.
Oman yliopistonsa lisäksi professorit ja tutkijat ovat toimineet
eri tehtävissä yliopiston ulkopuolella sekä kotimaassa
että ulkomailla. Juttusarjan on kirjoittanut historioitsija, FM Pia Österman. |
Oivallukset:Oivallus 01/05 - Lexell Oivallus 02/05 - Ytterbyn musta kivi Oivallus 03/05 - Kaikkien sähkölaitteiden kantaisä Oivallus 04/05 - Mistä tiedät punaisen? Oivallus 06/05: Tarina siitä, kuinka pääsimme Tuhkimon jäljille Oivallus 07/05: Maisema kaikilla aisteilla Oivallus 08/05: Oivaltavaa matematiikkaa Oivallus 09/05: Hengenpelastajamääritelmä |