Yliopiston kotisivu Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Eurooppalainen huippuyliopisto
 

Tulevaisuuden rakentaja vuodesta 1640

Yliopiston historia

Lisätietoja:

Yliopistolliset symbolit
Promootiot
Kanslerit
Statuutit
Ylioppilaskunta
Osakunnat
Helsingin yliopistomuseo
Yliopiston keskusarkisto

Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852:

>> Avaa ylioppilasmatrikkeli

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899:

>> Avaa ylioppilasmatrikkeli

Oivallus 07/05: Maisema kaikilla aisteilla

Kaukaa katsottuna - maisemana - maastossa mutkitteleva tie voi olla idyllinen ja maisemaan sopiva. Tien laidalla mielikuva voi muuttua: paperitehtaan voimakas haju ja vilkkaan liikenteen melu peittävät muut havainnot alleen.

 

Puhdas maantiede

Helsingin, Tarton ja Turun yliopiston maantieteen professorina toiminut Johannes Gabriel Granö (1882–1956) kehitti 1920-luvulla puhtaan maantieteen oppisuunnan.

Oppisuunta antoi maantieteelle uuden sisällön ja metodiikan, jonka avulla oli mahdollista erottaa maisemallisesti yhtenäisiä alueita ja tehdä maantieteellisiä aluejakoja.

Oppisuuntaa esittelevä teos Puhdas maantiede julkaistiin saksaksi 1929, suomeksi 1930 ja englanniksi 1997.

Maiseman ajatteleminen kaikkien aistien summana ja ihmisen ja ympäristön välisenä suhteena oli uutta 1900-luvun alkupuolella. Professori Johannes Gabriel Granön oivallus, puhdas maantiede, määritteli 1920-luvulla maantieteelle oman, muista tieteistä poikkeavan tutkimuskohteen ja loi alalle uuden toimivan metodiikan. Puhtaan maantieteen tutkimuskohde on ihmisen aistiympäristö.

Granö loi myös suomenkielisen maantieteen käsitteistöä. Autiomaa, lähiö, aluetiede, näkymä, kuuluma, seutu ja seutukaava ovat esimerkkejä Granön luomista yhä käytössä olevista käsitteistä. Unholaan on jäänyt muun muassa vuorimaata korkeampaa aluetta merkitsevä ylhiömaa, seutua pienempää aluetta merkitsevä seuduke ja lähiötä vastaavan paikan käsite kohdake.

Siperia opetti

Lapualla syntynyt Granö vietti lapsuutensa Siperiassa. Hänen isänsä toimi alueelle karkotettujen ja siirtyneiden suomalaisten ja virolaisten pappina. Isän seurassa nuori Johannes Gabriel teki laajoja matkoja Siperiassa. Hän kävi myös Japanissa, Mongolian aroilla ja Altai-vuoristossa. Maisemat ja olosuhteet tekivät nuorukaiseen suuren vaikutuksen.

Granö aloitti opintonsa Suomen Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Helsingissä 1900. Hän osallistui aktiivisesti ylioppilas- ja osakuntaelämään ja otti kantaa suomenkielen puolesta. Yliopiston maantieteen assistentiksi hänet nimettiin 1902.

Vuosina 1906–1916 Granö teki tutkimusmatkoja Mongoliaan ja Altain vuoristoon. Matkojen perusteella Granö julkaisi niin tieteellisiä tutkimuksia kuin kansantajuisia teoksia. Näistä keskeisin oli Altai, suomalaisen matkakirjallisuuden klassikko. Venäjän vallankumouksen myötä Granö palasi Suomeen 1916. Hänelle oli kuitenkin jo hahmottunut uudenlainen näkemys maantieteen luonteesta, mikä perustui hänen Aasiassa näkemiinsä selkeisiin maisematyyppeihin.

Lähiö ja maisema

Puhdas maantiede tutki ihmisen aistiympäristöä. Granön mukaan ihmisellä on kaksi havaintoalaa: suppeampi lähiympäristö, jonka Granö nimesi lähiöksi ja laajempi maisema. Lähiötä havainnoidessaan ihminen käyttää kaikkia aisteja. Hän kuulee lokkien huudot, tuntee meren suolaisen hajun ja maun sekä tuulen kasvoillaan. Kauempana olevaa maisemaa ihminen havainnoi ensisijaisesti näköaistinsa avulla.

Juuri maisema on puhtaan maantieteen ensisijainen alueellinen tutkimuskohde. Tavoitteena on hahmottaa laajempia yhtenäisiä alueita, jotka ovat maisemaltaan mahdollisimman yhtenäisiä. Eräs Granön keskeisistä oivalluksista oli, että pelkkä pintamuotojen havainnointi ei tähän riittänyt. Hän kehitti analyyttisiin karttoihin perustuvan metodin, joka otti huomioon maanpinnan muotojen ohella vesistöt, kasvillisuuden ja ihmisen synnyttämät tekomuodot sekä niiden levinneisyydet.

Näiden neljän tekijän levinneisyyttä kuvaavien karttojen avulla oli mahdollista tehdä synteesi, jonka avulla saattoi erottaa maisemiensa puolesta yhtenäisiä alueita eli tehdä aluejakoja. Tätä metodia, jota on myöhemmin kutsuttu kartografis-synteettiseksi tai rajakimppumetodiksi, ovat soveltaneet useat tutkijat.

Granö esitti maantieteensä pääpiirteet teoksessaan Reine Geographie 1929 (Puhdas maantiede 1930), joka lienee edelleen tunnetuin suomalaisista maantieteen tutkimuksista. Se keskittyi ihmisen eli havaitsijan ja luonnon eli havainnon kohteen välisen suhteen pohdintaan. Esimerkkialueina Granö käytti Viroa ja Mikkelin lähellä sijaitsevaa Valosaarta.

Kaava maisemalle

Granön mielestä maantiede tieteenä ei voinut perustua monisanaisiin, subjektiivisiin kuvauksiin. Hänestä maantieteen kielen piti olla niin johdonmukaista ja selkeää, että alueita voitaisiin kuvata erityisen maisemakaavan avulla. Tätä varten hän loi järjestelmän, jolla maisematekijöitä voitiin luokitella täsmällisesti. Maankamaran erilaiset tyypit merkittiin roomalaisin numeroin, veden tyypit arabialaisin numeroin, kasvillisuuden tyypit suurin kirjaimin ja tekoainesten tyypit pienin kirjaimin. Näin saatiin maisemalle kaava. Esimerkiksi VI2A tarkoittaa tasaista, virtojen halkomaa metsämaata.

Granö päätyi yhteensä 560 mahdolliseen maisematyyppiin, joista 65 esiintyi Suomessa. Hänen määrittelemiensä maisemallisten tyyppialueiden nimistä monet, kuten Järvi-Suomi ja Saaristo-Suomi, ovat jääneet pysyvään käyttöön.

Granö sulki — päinvastoin kuin nykyiset perseptiomaantieteilijät — maantieteen tieteenalan ulkopuolelle ihmisten omat ympäristöhavainnot ja -mielikuvat sekä yleensä subjektiiviset kokemukset ja maisemaan liittyvät taloudelliset arvot.

Hän pyrki kouluttamaan maisemantutkijasta ikään kuin tarkkaan kalibroidun havaintolaitteen, joka kiinnittäisi huomiota vain maisemakaavan edellyttämiin piirteisiin. Kun alue oli rajattu, tutkijan olisi luotava siitä synteesi, jossa tarkasteltaisiin eri muodostojen rinnakkaisesiintymisiä, syysuhteita, vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa. Näin maantiede ei enää olisi individualisoiva tiede, vaan sen luonnonlakeja selvittävä puoli korostuisi.

Asia erikseen

Granö ei ollut pelkkä teoreetikko. Hän sovelsi menetelmäänsä johdonmukaisesti ja teki kolmen valtion — Mongolian, Suomen ja Viron — aluejaon. Hän organisoi Viron kotiseuduntutkimuksen tieteellisenä aluetutkimuksena ja toi Tartosta Suomeen kaupunkitutkimuksen perinteen.

Vuonna 1919 Granö siirtyi uhkarohkeasti Tarton yliopiston professoriksi; rauhanneuvottelut Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä olivat vielä kesken. Helsingin yliopistossa aivovuotoa Viroon kritisoitiin. Kun matemaatikko Kalle Väisälä oli puolustanut lähtemistään matematiikan professori Ernst Lindelöfille sanoin ”meneehän Granökin”, tämä oli vastannut: ”No, Granö, hän on asia erikseen — kiertää ja kulkee milloin missäkin.”

Tartossa Granö rakensi maantieteen laitoksen lähes tyhjästä. Kansainvälisesti hän tuli tunnetuksi suomalais-virolaisen maantieteellisen koulukunnan oppi-isänä. 1920-luvulla niin Viro kuin juuri itsenäistynyt Suomi pyrkivät vahvistamaan identiteettiään korostamalla maansa maisemallista erikoislaatuisuutta kansallismaisema-ideologian mukaisesti. Tästä näkökulmasta Granön tutkimusala oli kummassakin maassa ajankohtainen.

Vuonna 1923 Granö kutsuttiin Helsingin yliopiston maantieteen professoriksi ja 1926 vuonna 1920 perustetun Turun uuden suomalaisen yliopiston maantieteen professoriksi. Turussa Granö toimi pari vuosikymmentä ja palasi jatkosodan jälkeen 1945 Helsingin yliopistoon.

 

Ajankohtainen äänimaisema ja tila

Puhdas maantiede oli ajatusmaailmaltaan puoli vuosisataa aikaansa edellä. Jo 1960- ja 1970-luvulla muutamat kvantitatiivisen maantieteen edustajat ja arkkitehdit kiinnittivät huomiota J. G. Granön ajatuksiin, mutta vasta behavioraalisen maantieteen, maisematieteen ja luonnonympäristön tilaan sekä ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvän tutkimuksen nousun mukana puhdas maantiede tuli jälleen ajankohtaiseksi, toteaa elämäkerran kirjoittamista J. G. Granöstä valmisteleva dosentti Allan Tiitta.

Jo Granö oli erottanut kulttuuri-Suomen ja luonnon-Suomen. Hän ennakoi myöhempiä alueiden kehittyneisyystutkimuksia. Hänen ajatuksensa lähiympäristön kokemisesta kaikkien aistien välityksellä on todettu pioneerityöksi monen uuden tieteenalan kannalta.

Puhtaan maantieteen ajatukset ihmisen ja ympäristön välisestä suhteesta ovat tulleet ajankohtaisiksi maisema-, kaupunki- ja äänimaisematutkimuksessa, arkkitehtuurissa, ympäristöpsykologiassa ja kognitiotieteessä. Etenkin Granön käsitys muidenkin aistien kuin näköaistin merkityksestä ihmisen ympäristöhavainnoissa on herättänyt mielenkiintoa.

— Granö on yksi äänimaisematutkimuksen uranuurtajista. Hän tutki kuulohavaintoon perustuvia ilmiöitä systemaattisesti jo 1920-luvulla, sanoo äänimaisematutkimukseen perehtynyt Turun yliopiston dosentti, akatemiatutkija Helmi Järviluoma.

Granö oli paitsi tutkija myös taitava kirjoittaja, piirtäjä ja valokuvaaja.

— Hänen työssään on vahva tieteen ja taiteen vuorovaikutus. Hän problematisoi tilan käsitteen nykytaidetta ja tutkimusta puhuttelevalla tavalla, sanoo dosentti Taneli Eskola, Aulangon maisemasta väitöstyönsä tehnyt valokuvaaja

Lähteet

Painamattomat lähteet:

Internet:

Granö, Olavi: Puhdas maantiede aikansa kuvastimessa.
http://www.tsv.fi/ttapaht/984/grano.htm

Paasi, Anssi: Granö, Johannes Gabriel (1882-1956 ). Kansallisbiografia. http:///www.kansallisbiografia.fi . (joulukuu 2004)

Suulliset lähteet:

Haastattelu dosentti Allan Tiitta 27.4.2005.

Painetut lähteet:

Kirjallisuus, lehdet ja aikakausilehdet:

Granö J. G.: Puhdas Maantiede. Porvoo 1930.

Granö, Olavi. (edit.): Origin of Landscape Science – J. G. Granö and A New Pure Geography for a New State. Turku 2003.

Paasi, Anssi: J. G. Granön Puhdas maantiede ja nykyaika. Puhblicationes Instituti Geographici Universitatis Turkuensis 157. Turku 1998.

Tarmio, Timo: Päin nousevan Suomen rantaa, tutkijaprofiileja Turun yliopistosta. Puhdas maantiede. Loimaa 2000.

Tommila, Päiviö (toim.): Luonnontieteet, lääketieteet ja tekniset tieteet. Suomen tieteen historia 3. Porvoo: 2000.

Tommila, Päiviö (toim.): Tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulta lähtien. Suomen tieteen historia 4. Porvoo: 2002.

Oivallukset:

Oivallusten etusivu

Oivallus 01/05 - Lexell
ja pyrstötähden arvoitus

Oivallus 02/05 - Ytterbyn musta kivi

Oivallus 03/05 - Kaikkien sähkölaitteiden kantaisä

Oivallus 04/05 - Mistä tiedät punaisen?

Oivallus 05/05: Kivi muuttuu

Oivallus 06/05: Tarina siitä, kuinka pääsimme Tuhkimon jäljille

Oivallus 07/05: Maisema kaikilla aisteilla

Oivallus 08/05: Oivaltavaa matematiikkaa

Oivallus 09/05: Hengenpelastajamääritelmä

Oivallus 10/05: Suolaa ja happoa

Oivallus 11/05: Kaikki samaan kuvaan!