Tulevaisuuden rakentaja vuodesta 1640

Oivallus 06/05: Tarina siitä, kuinka pääsimme Tuhkimon jäljille

Tuhkimo-satu on yksi ihmiskunnan laajalevikkisimmistä kulttuurituotteista. Tämä on saatu selville käyttämällä maantieteellis-historiallista metodia, jonka Helsingin yliopiston kielitieteen professori Julius Krohn kehitti 1800-luvun lopulla.

Krohnin metodin ja sen pohjalta laadittujen hakuteosten avulla folkloristit ovat selvittäneet tuhkimoiden, väinämöisten ja kumppaneiden matkaa halki maiden ja aikojen.

Julius Krohnin kehittämää maantieteellis-historiallista metodia — joka tunnetaan maailmalla nimellä The Finnish Research Method — pidetään folkloristiikan ensimmäisenä tieteellisenä menetelmänä. Sen ansiosta kansanrunoustutkimus nousi täysimittaiseksi yliopistolliseksi oppiaineeksi ensimmäisenä maailmassa Suomen Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa.

Lainalaisuuksien aika

Krohnin ajatukset kypsyivät aikana, jolloin C. Darwinin, H. Spencerin ja H. T. Bucklen evolutionistiset ja positivistiset ajatukset mullistivat niin luonnontieteellisen kuin humanistisen tutkimuksen. Evolutionistisen käsityksen mukaan kaikki se, mitä maailmassa tapahtui, liittyi yhtenäisiin lainalaisiin kehityskulkuihin. Nämä tuli positivistisen ajattelun mukaisesti selvittää havaittaviin tosiseikkoihin nojautuen.

Vertailevassa kielihistoriallisessa tutkimuksessa oltiin jo1800-luvun alkupuolella samoilla linjoilla. Lingvistit tallensivat kielinäytteitä, tutkivat eri kielten levinneisyyttä ja kehityshistoriaa ja määrittelivät äänteiden muuttumisen lakeja.

Maantieteellis-historiallisen metodin kehittäjä Julius Krohn oli kielitieteilijä ja tunsi vertailevan kielitieteen kehityksen lisäksi myös klassisen filologian tekstikriittisen menetelmän. Sen avulla pyritään rekonstruoimaan antiikin tekstejä vertailemalla alkuperäisistä, sittemmin kadonneista lähteistä tehtyjä kopioita ja kopioiden kopioita.

Runofossiilit apuna

Krohn oivalsi soveltaa vertailevan kielentutkimuksen ja klassisen filologian metodiikkaa kansanrunouden tutkimukseen.

Krohn kehitti metodin, joka perustui saman runon eri toisintojen ja versioiden systemaattiseen vertailuun. Kun kerätään ja vertaillaan useilta alueilta ja aikakausilta peräisin olevia variantteja, saadaan esiin runosta eri aikoina esiintyneitä muotoja. Krohnin kunnianhimoisena tavoitteena oli selvittää runon kehittymisen historia.

Krohnin metodi oli ensimmäinen, jolla suuria empiirisiä perinnemateriaaleja voitiin käsitellä systemaattisesti. Metodi on sekä työläs että monivaiheinen. Sen edellyttämä aineisto kootaan mahdollisimman laajalta maantieteelliseltä alueelta, minkä jälkeen se järjestetään maantieteellisesti ja ajallisesti. Lopuksi aines analysoidaan joko aihelmittain tai säkeittäin.

Maantieteellis-historiallinen metodi on ajassa taaksepäin suuntautuvaa päättelyä. Samalla tavalla kun paleontologi tekee hypoteeseja aiemmin eläneistä eläimistä fossiilien ja nykyisin olemassa olevien eläinlajien perusteella, Krohnin metodissa pyritään selvittämään runon, myytin, legendan tai sadun varhaisvaiheita.

Alkuperäisiä muotoja pyritään rekonstruoimaan nykyisin tunnettujen varianttien ja tallennettujen ”runofossiilien” avulla. Tämä tehdään kansanperinteen muuttumista koskevien oletusten varassa. Näitä ovat muun muassa ajatuksen ja runomitan lait sekä unohtumisen, lisäämisen ja muuntumisen laki. Runoja on esimerkiksi lyhennetty tai sovitettu esittäjän mielen mukaisiksi. Myös väärinkäsitykset ovat muovanneet perinnettä.

Kalevala on lainaa

Julius Krohn esitti metodinsa ensi kertaa Suomalaisen kirjallisuuden historia I. Kalevala -teoksessaan 1883–1885. Sen tutkimuskohteena oli kalevalainen runous, jota 1800-luvulla oli koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon.

Teoksessaan Krohn ryhmitteli suomalaisia runoja alueittain. Hän vertasi runomateriaalia virolaisten, mordvalaisten, syrjäänien, vogulien, unkarilaisten, tataarien, germaanien, slaavien, kreikkalaisten, assyrialaisten, egyptiläisten ja persialaisten sekä Raamatun samanaiheisiin runoihin, lauluihin ja tarinoihin. Erityisen paljon vertailuja hän teki germaanisten kansojen perinneaineksiin.

Krohn havaitsi, että eri kieliryhmien runoissa, kertomuksissa ja myyteissä oli toisiaan muistuttavia piirteitä. Hänestä oli ilmeistä, että runoilla oli maantieteellinen yhteys. Perinne oli kulkenut lainana maasta maahan, kulttuuripiiristä toiseen.

Kun Krohn selvitti suomalaisen kansanrunouden kehitystä ja suhdetta naapurimaiden, kielisukulaisten ja muun Euroopan ja Euraasian kansanrunouteen, hän päätyi siihen, että runot ja kansantarut ovat tällä alueella pääosin kulkeneet lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Suomalaiset kansanrunot olivat hänen mielestään siirtyneet lännempää löytösijoilleen Karjalaan. Krohn päätteli, että suurin osa suomalaisten Kalevala-aiheisista runoista on kansainvälistä lainaa.

Metodi satukäyttöön

Krohnin elämä päättyi yllättäen 53-vuotiaana, kun hän hukkui Viipurinlahdella 1888.

Julius Krohnin poika, Kaarle Krohn (1863–1933) jatkoi isänsä työtä. Hän viimeisteli, toimitti ja julkaisi isänsä keskeneräiset työt, joita julkaistiin vielä vuonna 1901. Monia näistä postuumisti julkaistuista teoksista pidetään perustellusti yhtä paljon pojan kuin isän tutkimustuloksina.

Kaarle Krohn sovelsi maantieteellis-historiallista metodia eläinsatuja käsittelevässä väitöskirjassaan, joka julkaistiin suomeksi 1888 ja saksaksi 1889. Sadut olivat huomattavasti kansainvälisempi perinnelaji kuin kalevalaiset runot, ja niiden avulla oli helpompaa osoittaa metodin laaja käyttökelpoisuus. Kaarle Krohnin saksankielisten julkaisujen ja laajojen kansainvälisten verkostojen ansiosta maantieteellis-historiallinen metodi teki läpimurron 1900-luvun alussa ”suomalaisena metodina”.

Suomalainen metodi edisti perinnearkistojen syntyä ja systemointia 1800– ja 1900-luvulla. Jopa satoja tuhansia tekstejä sisältäviä arkistokokoelmia — arvokkaita kulttuuriaarteita — syntyi etenkin Pohjoismaissa, Virossa ja Irlannissa. Metodin pohjalta eurooppalaisista kansankertomuksista tehtiin kansainvälisiä ja kansallisia hakuteoksia, joita tutkijat käyttävät edelleen.

Lähteet

Painamattomat lähteet:

Internet:

Apo, Satu: Krohn, Kaarle (1863-1933) Kansallisbiografia.
http:///www.kansallisbiografia.fi . (joulukuu 2004)

Helsingin yliopisto: http://www.helsinki.fi/folkloristiikka/historia.htm

Intellect Books: http://www.intellectbooks.com/europa/number1/ramnarin.htm

Internetix: http://www.internetix.ofw.fi/

Majamaa, Raija: Krohn, Julius (1835-1888) Kansallisbiografia. http:///www.kansallisbiografia.fi . (joulukuu 2004)

Wolf-Knuts,Ulrika: On the history of comparison in folklore studies http://www.hanko.uio.no/planses/Ulrika.html

Åbo Akademi: http://www.abo.fi/fak/hf/folklore/intradestext.htm

Suulliset lähteet:

Professori Satu Apo 11.4.2005.

Painetut lähteet:

Kirjallisuus ja artikkelit:

Hautala, Jouko: Suomalainen kansanrunouden tutkimus. SKS, Helsinki 1954.

Klinge, Matti: Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808-1917, Helsingin yliopisto 1640-1990 osa II, Keuruu Otava 1989.

Leikola, Anto: Kaarle Leopold Krohn. Suomen tieteen merkkiteoksia. näyttely 30.8.-12.11.1978. Helsingin yliopiston kirjasto.

Tommila, Päiviö (toim.): Humanistiset ja yhteiskuntatieteet. Suomen tieteen historia 2. Porvoo: 2000.

Tommila, Päiviö (toim.): Tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulle. Suomen tieteen historia 1. Porvoo: 2001.

Tommila, Päiviö (toim.): Tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulta lähtien. Suomen tieteen historia 4. Porvoo: 2002.